Nähtävyydet nurkillamme

Pakkaset ovat onneksemme hellittäneet ainakin hetkeksi. Olemmekin iloissamme reippailleet mukavasti viikonlopun aikana. Tosin kahden viikon lenkkejä emme voi korvata viikonlopun aikana, mutta toivottavasti säät pysyvätkin vähän lauhempana. Olemme nimittäin tulevan viikon lomalla, joten olisi kiva ulkoilla ihan urakalla.

Eilisen päivän kylättelimme ja lenkkeilimme Reijolan suunnalla, mutta tänään päätimme käydä katsomassa kaikki oman kylämme nähtävyydet. Maisemathan täällä Kontioniemessä ovat aika hienoja ja järven läheisyys on saanut varsinkin minut hyvällä tavalla sekaisin. Itse olen hyvin pitkälti kevät- ja kesäihminen, jonka pitkä ja pimeä talvi saa tympääntyneeksi. Ajattelin kuitenkin tallentaa reissumme kohteet ja julkaista ne blogissamme, sillä tajusin ettei tämä talvikaan niin huono vuodenaika ole.

Ensimmäiseksi kuljimme lumpustusmajalle. Olen muistaakseni kuullut tuosta paviljongista käytettävän kyseistä nimitystä. Muuttaessamme Kontioniemeen maja oli Jimin pakollinen pysähtymispaikka. En tiedä onko majalla jäniksen tuoksuja, vai jotain muuta kiinnostavaa, mutta varsinkin kesäiselle järvelle siitä on hyvät näkymät.

Sitten kuljimme kohti avantosaunaa. Täällä on aktiivinen avantouimareiden porukka, ja syksyllä mekin olisimme päässeet kokeilemaan kyläläisenä kyseistä harrastusta. Harmikseni en ole ikinä lämmennyt tuolle ajatuksella, nykyisin kesälläkin vesi on jo niin pirskatin kylmää...

Viime kesänä tänne ilmestyi erilaisia kieltoja sekä kehoituksia. Osa syynsä on Pölösen elokuvakylänä, toisena syynä pidän itse viime keväänä aukaistua vastaanottokeskusta, miksi muutoin kyltit olisivat myös englanniksi... Joka tapauksessa kieltohan ei meitä paikallisia juurikaan pidättele, vaan vetää magneetin tavoin. Varsinkin kun tämäkin kyltti on naulattu keskelle ei mitään.

Sitten istahdamme katsomaan talvista satamaamme. Meillä on täällä tätä rantaa ja toki ihmiset ovat hommanneet veneet ja vempeleet. Mielestäni tuo verkkovaja on ihanan tunnelmallinen kaikkine harmaine lautoineen, mutta tämän ollessa mäyräkoira blogi rakennus jäi nyt valitettavasti vain taustalle.

Olemme maininneet usein Pölösen elokuvankylän sekä sen tuomat rajoitteet lenkkeilyymme. Kyseinen "Miikkulan kylä" on vienyt kokonaisen valaistun reitin ja rajoittaa täysin toisenkin käyttöä. Tämä kuulostaa varmasti kitinältä monista, mutta välillä olisi oikeasti kiva kulkea uusiakin polkuja ja muutoinkin kuin otsalampun valossa. Kiellettyä aluettahan tämäkin on, mutta kyllä me nyt kostoksi ainakin kerran vuodessa täällä käydään. Lisäksi olin jo mielessäni ajatellut, että jos nään siellä ihmisen päästän Jimin hihnasta ja sanon etsiväni kadonnutta koiraa. Jimihän olisi ampaissut suoraan sen ihmisen luo hyppimään, joten sen kummemmin koiraa tuskin olisi tarvinnut etsiä.

Sitten täällä meidän nurkilla on myös varuskunta. Tällä hetkellä täysin toimiva sellainen, ja sen huomaakin lähinnä lenkkeillessä iltalomille lähdön aikoihin. Emme uskaltaneet pysähtyä kuvailemaan varuskunnan portille tai muistomerkille, sillä emme tiedä onko sotilaspoliisit kuinka virkaintoisia. Tosin eilen ne ajelivat illalla kaupunkiin päin joten se kertoisi jotain... Käytimme siis rekvisiittana jokin aika sitten ilmestyneitä vartiokoppeja. On hauskaa katsoa tuleeko koppiin jatkossa joku seisomaan vartioon, siinä sitä riittäisi koirille ihmettelemistä, ja Jonelle haukkumista.

Meillä täällä luonnon keskellä on mukavasti kaikkea pientä riistaa, mutta metsästys on näinkin tiuhaan asutetulla alueella kiellettyä. Siksipä koirat saavatkin haistella riistan (lähinnä jänöjen) jälkiä kyllästymiseen asti. Monesti koiruudet ovatkin löytäneet kaikkea kivaa ja tänään löytyi pipo! Jone omi heti löytönsä, ja tietenkin joku toinen oli hetken möks. Jimi yritti saada pipoa muutaman kerran, mutta pettyneenä jätti ilottelun pienemmälle ja lähinnä katsoi kyllästyneenä toisen leikkiä. Jonkun sata metriä Jone kantoi pipoa, mutta hylkäsi sen sitten jossain vaiheessa huomaamattani. Tuolla polun varrella on siis harmaa Haltin pipo, tarkoitus oli tuoda se ilmoitustaululle, mutta kuriiri jätti homman kesken.

Sitten parin tunnin kierroksemme viimeiseksi pysähdykseksi jäi hulppea sairaala, nykyisin vastaanottokeskus sekä Miikkulan kylän hotelli. Olisin halunnut kuvata rakennuksen paremmin, sillä pidän sen ulkonäöstä ja se kuuluu myös lapsuuteni muistoihin. Sheriffit olivat päättäneet kuitenkin tässä vaiheessa jo kääntää nokan kohti kotia, enkä päässyt lähemmäsi sairaalaa. Tosin kesällä se onkin kaikkein edustavimmillaan. Matkan varrelle jäi tietenkin vielä golfkenttä, mutta siitä nyt ei ole mitään iloa talvella, joten esittely tehdään sitten kesällä erikseen.

Ilo elää Pohjois-Karjalassa ja Sheriffit Kontioniemessä!