Huoh...

Tässä sitä taas ollaan. Lupasin itselleni päivittää blogia viikottain, mutta taukoa on tullut. Ja mikä pahinta taukoa on tullut toisten blogien lukemisesta. Nyt sitten sain luettua kirjoitukset näppärästi puhelimellani, mutta kommentit haihtuivat jonnekin :( 

Kyllä, olen ulkoistanut kannettavani istumaan hyllylle ja yritän pärjätä i-tuotteillani (puhelin ja tabletti) tämä siitä syystä, että Eve on kiinnostunut äidistään juuri silloin, kun se istuu koneella... Puhelinta saan sentään räplätä suht rauhassa. 

En ole edes katsonut millaista jälkeä kirjoitukset ja kuvat ovat olleet puhelimella tehtyinä. Tiedän olevani itsekäs, koska laatu kärsii laiskuudestani. Jos vaan pystyisin kirjoittaisin blogin ruutuvihkoon ja kuvat teettäisin tunnin kuvina, niin alkukantainen ihminen olen joissain asioissa. Miehelleni kaikki on niin helppoa ja näppärää tässä nykytekniikassa. Minä suherran ja tuherran. Tekisi mieli siirtää Sheriffit myös Facebookin maailmaan, koska sinne päivitykset ovat vielä helpompia lisätä kuin blogiin. 

Noh ehkä saan itseni niskasta kiinni, pidän teidät ajantasalla ja saan ne kommentitkin uudelleen kirjoitettua ja lähetettyä. Näin omaan tekstiini voin lisätä teille rakkaimmat ja seuratuimmat blogikamumme terveiset, nyt pitäisi linkittää teidän blogit, mutta jätän sen tekemättä, kyllä te itsenne tunnistatte ;) 
- Osanottomme Ollin poismenosta. Emme keksi sanoja lohduttaaksemme.
- Hienoa Mauri luolakokeessa menestymisestä! Siitä se poika vielä valioituu.
- Ja hienoa saada taas pojat A&A blogin ääreen, teitä me ollaan kaivattu jo piiiiitkin talvea. Ikävä oli kova, mutta välillä on hyvä antaa luovuuden levätä.

Sitten lisätään tähän kuva joka ei liity tekstiin mitenkään eli kuva eiliseltä. Laumamme lisävahvistuksena välillä toimii Elsa-beagle lenkkiseurana, joten hänkin päätyi samaan kuvaan ;)


Kiitos hienot poikani

Lauantaina startattiin auto kohti Perhoa. Yö oli ollut huono, sillä unta ei juurikaan ollut saatu. Jone käveli ja huokaili koko yön, Jasu hötkysi myös, Jimmy ja Eve näkivät unta... Levotonta oli siis, kellon lyödessä 2:30 kannettiin junnut autoon ja lähdettiin matkaan. 

Perillä oltiin sopimoilleen juuri aamupalalle. Aamulla meni nopsahti paperiasiat, tuomarin jutustelu ja laukauksen sieto läpi. Sitten siirryttiin maastoon, jonne olikin sitten matkaa noin 10 kilsaa ja Golfimme pohja kiitti. 


Enemmittä löpinöittä suoraan tuomari Kristiina Erkkilän koeselostuksiin: 

Taxmania Duracell "Jasu", jäljen ikä 13 h 55 min
Innokas aloitus. Ajoittain liiankin reipasta vauhtia etenevä koira ajautuu helposti jäljen sivuun. Oikaisee kulman, palaa makaukselle, josta ajautuu takajäljelle, hukka. Pikainen keskustelu ohjaajan kanssa ja uudestaan jäljelle. Erinomainen loppusuoritus, makaus merkaten, kulma suoraviivaisesti. Löysi kaadon jota jää tutkimaan. 

AVO 2, 39 pistettä

Hakiavan Ganymedes "Jone", jäljen ikä 20h 10 min
Ohjattu aloitus. Sopivaa vauhtia jäljen päällä etenevä koira. Merkkaa makauksista kolme, kolmas menee metristä ohi. Kulmat hienosti, katko tarkistuksin. Viimeisellä osuudella alkoi elävä riista kiinnostaa enemmän ja tarkistuslenkin jälkeen lopulta ajautuu kaadon ohi. Tuomittava hukka. Palautetaan jäljelle ja useamman kehoituksen saattelema löytää sorkan. 

VOI 2, 37 pistettä



Minä saan syyttää molemmista tuloksista itseäni. Ensinnäkin Jasun kanssa ongelma oli työmotivaation löytäminen. No sen sain sitten ihan lenkkeillessämme testattua, että äänellä ja kehoituksilla saan sen liikkeelle. Siispä aloitus oli aika show, sillä kymmenen metrin matkan jonka ohjaaja saa koiraansa sparrata, vein Jasun ihan liian hötkyksi. Sitten siellä ensimmäisellä makauksella kerin narua ja ohjasin tietämättäni koiraa eleilläni. Onneksi tuomari sanoi mitä tein ja tajusin korjata virheeni. Loppusuoritus olikin aivan kuin toisen koiran tekemää. Koesuorituksen ensimmäinen pätkä erosi kahdesta seuraavasti niin, että saimme kokeen parhaimman parivaljakon pokaalin. Eli koira ja ohjaaja tekivät hienosti työn loppuun.

Jasu yllätti minut ja kaikki muutkin. Nyt tiedän etten ohjaile koiraa edes kropallani vaan olen siellä kuuden metrin perässä kuin en olisikaan. Se on tietty helpommin sanottu kuin tehty. Tätä kuitenkin yritetään, sillä eihän koeura tähän jää.

Jonelta odotin sitä ykköstä, en siis voinut kuvitellakaan sen tuovan muuta. Noh jo koepaikalle mennessä tiellä seisoi peura! Niinpä sanoinkin isännälle, että jos näitä on täällä enemmänkin menee koe perseelleen. Niinhän siinä sitten kävi, että se viimeisellä suoralla koitui Jonen ongelmaksi. Se haukkui ja möykkäsi, kun olisi halunnut hirven / peuran perään. Ei päässyt ja loukkaantuneena lähti sitten viipottamaan suoraan autolle. Sorkka jäi siihen muutaman metrin päähän. Niin eli eipä ollut paljosta kiinni taas se.

Koirat on koiria ja kovat odotuksethan minulla oli. Tosin noin 380 kilometrin matka ja 80 euroa per koira sekä oma käytetty vapaa-aika olivat panoksena eli ei mielellään ihan tyhjin käsin tule kotiin. Onneksi mummi katsoi Even ja Jimmyn perään kotona, niin me saatiin sitä laatuaikaa sitten tuolla reissulla. 

Kiitokset Perhon Erämiehille hienosti järjestetystä kokeesta, Kristiinalle tuomaroinnista, isännälle seurasta, Jonelle + Jasulle tuloksista, mummille Even ja Jimin kaitsemisesta. Niin ja kiitti autolle ettei äänistä huolimatta särkynyt sinne hevonkuuseen, olisi tullut kallis matka taksilla takaisin.

Nyt viettämään Äitienpäivää ja syödään kakkua sitten vähän poikienkin kunniaksi :)





Lauantaina saa nostaa peukut ylös

Se on sitten sellainen homma, että lauantaina starttaa Jasu ensimmäisissä kokeissaan. Lajeina tietenkin mejä! On kyllä niin pelottava fiilis, mutta mennään nyt. Jonelle on joka tapauksessa paikka, joten sama kai se on sitten ottaa Jasukin mukaan. Ja pitäähän jonkun kokeessa jäädä nollille...

Siis minähän olen pilannut koiran nyt sitten liialla harjoittelulla ja harjoittelussa pyrkinyt täydellisyyteen. Taivaanrannanhaahuilijan tulisi mennä siitä mistä on veretetty eikä kaksi metriä vierestä.  Siis saahan se siitä vierestäkin mennä, mutta sehän menee yhtälailla makuiden ja kaadonkin vierestä. Hyvästi siis pistesijat :(

Viimeksi treeneistä tultiin itkua nieleskellen pois. Minulla paloi hihat koiraan joka makaa sammaleella ja katsoo vaan halveksivasti. Jos Jasu olisi osannut puhua tilanteessa, se olisi varmaan sanonut: Kuule ämmä etsi ihan keskenäs se jälki, sinähän sen tänne olet tallannutkin.

Että eipä tässä nyt sitten hirveitä odotuksia ole. Huomenna vois heiluttaa takapihalla verisientä ja saada sen edes jotenkin innostumaan jutusta. Kaikki paineet kasaantuu Jonen niskaan. Se on siis ensimmäistä kertaa VOI-luokassa ja tietenkin sen pitää tuoda sieltä se ykkönen. Sehän sen tämän hetken kisakunto on. Kerran ollaan harjoiteltu tänä keväänä ja tulos vakuutti. Herra nimittäin lähti nelivedolla ja veti suuhunsa pitkän pätkän verijälkeä. Se on intoa lajiin ja sitä samaa kaivattaisiin tälle toiselle kanssa. Jospa se viiden tunnin ajomatkan aikana tarttuu ;)

No kävi miten kävi, sitten vaan marssitaan nenä pystyssä kohti uusia pettymyksiä. Mutta kova pala lähtömme tulee olemaan Jimille. Sillä olisi intoa ja taitoa, mutta jättää nyt kokeen väliin. Yritin jo hädissäni saada vaihdettua tuon Jasun paikan Jimille. Ei onnistunut, joten tässä mennään nyt näin, sillä en tahtonut sitä kenellekään luovuttaa. Jaska "the suuri mäyräkoira" kuitenkin tartteisi sen tuloksen, vaikka kolmosen, jahka tästä sinne Ruotsiin kesällä lähdetään.

Ja loppuun kevennys eli Jimi hyppimässä renkaan läpi.