Pikku kiusantekijä

Aika on taas kulunut ja viime kirjoituksen jälkeen on kerinnyt tapahtua paljonkin asioita. Ollaan opittu uusia asioita ja myös Jimi on huomannut ettei elämä ole pelkkää auringon paistetta.

Tällä viikolla Jimi alkaa olla villi pieni pentu, joka ei välttämättä tiedä milloin olisi aika rauhoittua. Olemme kinastelleet moneen otteeseen siitä saako sanomalehteä syödä vai ei. Pissit ja kakat tulevat nätisti lehdille, mutta niitä on myös kiva retuuttaa ja repiä (lehtiä siis). Monta myttyä on suusta saatu pelastettua, mutta valitettavasti osa on myös Jimin suolistossa odottamassa ulospääsyä. Komentaminen ei auta, niskasta puistelua, silmiin katsomista ja torumista on kokeiltu. Viimein luulen löytäneeni tavan joka ei tuota minullekaan kyyneltä silmäkulmaan. Poikaa täytyy komentaa heti kun menee paperille sanoen topakasti: Jimi ja sitten näytetään ”pelottavaa” laitetta; naksutinta. Joskus tiukan paikan tullen joutuu myös ehkä toistamaan käsittelyn ja käyttämään naksutinta. Emme ole antaneet Jimin haistella naksutinta vaan se on pysynyt vieraana esineenä, jota ollaan kutsuttu sähkötainnuttajaksi. Tuskin Jimi tietää mikä sellainen laite on ja toivottavasti ei koskaan tarvitse sellaiseen törmätä, mutta jokin pelottavuus on tuo pieni laite, joka ostettiin kun halvalla saatiin. Oikeaoppiseen naksutinkoulutukseen emme ole perehtyneet vielä. Jos nyt ottaisimme tuon kapistuksen jokapäiväiseen käyttöön häviäisi siitä pelottavuus ja sen kunnioitus. Meillä siis toimii perinteinen kasvatusmalli: uhkailu, kiristys ja lahjonta.

Puruvoimia on tullut myös lisää ja hampaat ovat kasvaneet. Tuntuu siltä että mie olen se parempi purtava, jotkin kerrat ovat vahinkoja enkä mie kättä todellakaan työnnä suuhun, mutta silti miulla on enemmän osumia kuin Juhalla. Myös yllättävä hyökkäys akillesjänteeseen tuntuu imakalta. Jimistä on kuitenkin iloa ennen kaikkea, joten pienet iskut kasvamisen vaiheessa annettakoon anteeksi. Lattialla istuessani Jimi yleensä kipuaa syliini joko lelu tai luu suussa, joskus se tulee muuten vain pötköttämään. Se on parhain osoitus siitä että pienokainen välittää.

Aamupalaa en ole saanut syödyksi kunnolla koko viime viikolla. Mie olen ensimmäisenä hereillä ja pitkän yön jälkeen on mukava osoittaa huomiota minulle ja vastavuoroisesti saada myös sitä. Istuessani syömään ruispaloja retuutan lelua ja lepertelen Jimille, muutoin se roikkuu aamutossussani tai puree varpaita. No vähempi syöminen ei ole kenellekään haitaksi, joten otan tämän kaiken mielelläni vastaan, näytänpähän paremmalta biksuissa.

Jimiä ollaan myös ulkoilutettu melkein joka päivä omalla pihalla. Välillä siellä on kivaa ja välillä ei. Olemme ulkoilleet lähinnä aurinkoisella säällä ja tänä aamuna poika saikin kolauksen, siellähän satoi vettä. Piti tehdä muutama houkuttelu ennen kuin suostui tulemaan ulos tihkusateeseen. Kiireellä vietiin roskat ja tultiin sisälle, turkki ei ollut edes kunnolla kerinnyt kostua, mutta olihan se silti melkoinen kolaus. Ehkäpä Jimi kuuli kun eilen kerroin Juhalle nähneeni eläinkaupassa koiran ulkoilupukuja, Jimi varmaan haluaisi sadeviitan jo nyt. Ne vaatteet kyllä oli hienosti tehtyjä ja hinnakkaita. Sellainen Jimin tyylinen puku maastokankaasta maksoi 60 euroa. Kangasta siihen ei oltu paljonkaan tuhlattu, mutta huppu ja kaikki nyörit oli. Me ehkä silti haluamme jotain käytännöllisempää ja eihän meidän tarvitse ostaa kuin yksi sopiva puku, näppäränä tyttönähän mie niitä sitten ompelen joka vuoden aikaan omansa.

Jimi tietää jo hyvin nimensä ja ylpeänä taitaa kantaakin sitä. Poika taitaa myös tietää että on mainiosta suvusta lähtöisin. Ulko-ovelta alkaa yleensä keikailu, nenä pystyssä näyttää itsensä koko komeudessaan. Sitten Jimi odottelee hetken josko joku huomaisi hänet ja tulisi tervehtimään. Jimillä on myös paha tapa tunkeutua rapsutettavaksi vaikka joku ei tahtoisikaan, tosin harvat pennusta kieltäytyy, mutta löytyy niitäkin aina silloin tällöin. Jimi vaan tahtoisi olla jokaisen kaveri ja käydä katsomassa tilanteen läheltä. Sitten kun kymmenien metrien päässä pyöräilevä ei huomaakaan häntä tulee pieni itku. Meillä vieraat otetaan aina ilolla vastaan, Jimi kellottaa selällään ja yleensä myös tekee pienet ilopissit. Yleensä kaikki meille tulleet pysähtyvätkin jo eteiseen, rittää siis kun siivoamme eteisen kunnolla. Olohuone on usein lelujen peitossa, mutta huonekalut ovat vielä pysyneet koskemattomana, luultavasti juuri lelujen paljouden ansiosta.

Ensi viikolla meillä on madotus edessä, mutta siitä ei luultavasti aiheudu vaivaa. Jimi on kiltti poika toimenpiteitä tehdessä. Korvat on puhdistettu jo pari kertaa ja kynnet on leikattu kertaalleen. Täytyy vaan odottaa sellaista rauhallista uneen vaipumishetkeä ja kaikki onnistuu vaivatta. Punnitus tehtiin viime viikolla ja painoa oli kohta kolmekymmentä vuotta vanhan vaa’an mukaan kolme kiloa. Grammoja siitä ei nähdä, mutta kuka sellaisia pikkutietoja tarvitseekaan? Ollaan oltu tuosta ruokailusta muutenkin harmissamme kun ei tiedetä onko Jimi joskus nälässä vai onko ruokaa joskus liiaksikin. Liikuntaa kun ei vielä älyttömästi ole, mutta aivojumppaa ehkä sitäkin enemmän. Yritetään pitää Jimi sopusuhtaisena ettei tule mitään nivelongelmia sen takia. Myös rokotusta odotetaan kovasti, sitten päästään vapaasti ulkoilemaan. Hihna sekä panta ovat tulleet niin tutuksi ettei ongelmia niistä enää tule. Jimi kulkee jo nyt hienommin kuin jotkin aikuisista koirista.

Naapurin aikuinen koira komensi Jimiä yhdellä roskis- keikalla. Jimi kulki liian läheltä Belgian paimenkoiran pihaa ja se ilmeisesti säikähti pientä hiipijää. Jimille tuli ensimmäinen pattitilanne. Tilanne selvitettiin hienosti, Jimi istui hetken ja mietti mitä tehdä. Sitten sain houkuteltua hänet liikkeelle, juostiin kiireesti roskikselle ja pois tultiin samaa reittiä reippaasti. Jimi on onneksi niin pieni että sen voi ottaa syliin tiukan paikan tullen. Mahdollisimman paljon kuitenkin annetaan kokea kaikkea omilta jaloilta käsin ja itsenäisesti, rohkaisua ja kiittelyä satelee joka asiasta.

Olemme odottaneet karvan kasvua ja eilen odotus palkittiin. Rinnassa on yksi pidempi karva! Olemme jo tottuneet lyhytkarvaiseen mäykkyyn, mutta kyllä se pojalla täytyy parta olla. Tuota pitkää karvaa olen jo monesti kokeillut onko se irtokarva vai ihan pysyvä. Jimi varmaan kohta käskee pysymään karvastaan irti, kuluu vielä ihastelusta ja putoaa pois.

Jatkamme lauantain viettoa, sillä Jimi varmaan kohta heräilee ja sitten taas ohjelmaa ja virtaa riittää hetkeksi. Nyt se nukkuu tuossa omalla sängyllään selällään ja hengittelee raitista ilmaa kun ikkuna on auki. Sehän on vähän kuin ulkona olisi.

Toivottavasti myös toiset pennut ovat kotiutuneet / kotiutuvat yhtä hyvin kuin meidän Jimi, toivon mukaan niistä pidetään myös hyvää huolta. Vaikka Jimi ei itse muistaisikaan sisaruksiaan mie haluan uskoa, että jollain aistillaan se vaistoaa heidän olemassaolon ja ajan kun olivat kaikki neljä Nurmeksessa.

Helatorstai

Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 15.5.-17.5.

Voi tätä eloa, tässä on kyllä erilaista säpinää kuin viikko sitten. Yöunetkin ovat katkonaisia, mutta virtaa tuntuu riittävän hyvin, kiitos jo keväisen auringonpaisteen. Täytyy kyllä nostaa kaiken kaikkiaan hattua lapsiperheille ja kotiäideille, miten ihmeessä ne selviävät arjesta...Tämä Jimin pentuaika opettaa meitä monella tapaa, kaikki on kyllä sujunut todella hyvin. Jimi on niin kiltti kun vaan toivoa saattaa. Pelottaa hiukan jos se sitten, kun pysyvät hampaat ja uhmaikä lähenee, niin muuttuu eri koiraksi. Mutta ei maalata kuvia vielä seinille, nautitaan tästä hetkestä.

Tällä viikolla on jo opeteltu yksinoloa. Maanantaina lähdettiin molemmat, Juha ja minä viemään roskia. Lähdettiin molemmat tarkoituksella, jotta Jimi saa harjoitusta miten käyttäytyä jos jää talonisännäksi. Mahdottomassa tohinassa kerättiin kaikki roskiin vietävät syliin ja lähdettiin kylmäkiskoisesti jättäen pentu huutamaan. Samassa kun ulko-ovi oli painettu kiinni tajuttiin ettei kummallakaan ollut avaimia mukana. Jimi sai siis todellakin opetella olemaan hetken yksin. Juha lähti heti juoksemaan vanhempiensa luokse hakemaan vara-avainta. Minä vein roskat ja kävin kurkistamassa niin hiljaa kuin vain osasin miten Jimi pärjää. Siellä se omassa sängyssään makasi ja katseli telkkaria, joka myös unohtui päälle. Voi siis ehkä sanoa ettei keskittymiskyky aina ole terävimmillään, mutta tästäkin kokemuksesta selvittiin. Jimi ei ollut kotona yksin kymmentä minuuttiakaan, mutta vastaanotto oli silti aika lattea. Hänet oli hylätty yksin ensimmäistä kertaa ja oli oikeutettua mököttää hetki noille kahdelle pöljälle. Nella–hamsteri oli sentään seurana ja turvana, mutta sekin oli häkissään. Kaikkein pahimmassa tapauksessahan häkki olisi jäänyt auki ja lapsukaiset ihan oman onnensa nojassa. Onneksi Juhan vanhemmat olivat kotona, oli siis onni onnettomuudessa.

Tiistaina oli sitten tosi paikka koittaa yksin olemista. Minulla oli työpäivä ja Juhalla tentti. Lähtö sujui rauhallisemmin, mutta itkemään piti silti jäädä. Juha ei ollut poissa kuin tunnin, joten aika oli sopiva vetäistä pienet torkut. Vastaanotto oli taas ollut melkoisen huomaamaton. Käytiin vielä iltapäivällä kaupassa joten poika sai taas olla hetken yksin. Kun tultiin tällä kertaa Jimi tuli katsomaan kaikkea sitä ruokakassien määrää ja tavaran paljoutta, mutta kahdella jalalla pomppivaa mäykkyä joka toivottaa tervetulleeksi ei nähty. Ehkä emme olleet sitä ansainneet, vielä.

Keskiviikko oli myös samantapainen; unta, leikkiä, ruokaa ja jotain uuteen opettelua. Aamulla lähtiessäni töihin Jimi oli yksin alhaalla ja oli itkenyt tosi paljon ja kovasti kun läksin töihin. Mie kun olin kantanut huonoa omatuntoa, koska en pysty olemaan kotona arkisin vaan pitää olla töissä. Ajattelin ettei Jimi edes tykkää minusta tai kaipaa minua, mutta asia ei ollutkaan niin, onneksi. Olisihan se kamalaa jos oma koira tykkää enemmän muista kuin omistajastaan. Iltapäivällä menimme Juhan vanhempien luokse. Taas se pieni automatka, joka tällä kertaa menikin vaivatta. Aurinko paistoi ja oli aika ulkoilla. Pihalla opeteltiin käyttämään fleksiä. Emme uskaltaneet päästää Jimiä irti, sillä naapurin piha tuntui olevan liiankin kiinnostava ja lähellä, korkean & tiheän pensasaidan takana...kuitenkin sellaisia mäykynmentäviä aukkoja aidassa on muttei ihmisen. Kaulapantaa olimme jo aiemmin koitettu. Luultiin että viimeistään siinä vaiheessa, kun laitetaan poika fleksiin tulee ongelmia. Hetken päästä kuitenkin saatiin ihmetellä miten tämä nyt näin hyvin menee. Jimi ei ollut huomaavinaan narua ja ulkoilun riemu oli suuri. Oli ihanaa juosta nurmella ja maistella vähän sitä. Juostiin kovasti edes takaisin, lelut eivät kelvanneet vaan oli kivaa maistella nurmea ja sammalta, kaikenlaisia aarteita löytyikin mukavasti. Niitä kaikkea me yksi päivä tuotiin Nellalle ulkoa ja ehkä Jimi oli tuomassa niitä myös nyt, tuliaisia mummolasta. Ulkona äänet eivät haitanneet mitään, ei edes Amin sirkkelin ääni. Ambulanssin ja poliisiauton ääniä piti kuitenkin hetki kuunnella, ne olivat varmasti uusia kokemuksia, mutta ei niitä tarvinnut pelätä. Jimi olisi juossut miun kanssani vaikka kuinka pitkään tutkiskellen luontoa. Ajattelin kuitenkin ettei olisi hyväksi ihan uuvuttaa pientä kerralla vaan mentiin vastentahtoisesti sisälle. Tuula heltyi antamaan juustoa, noilla pienillä mantelisilmillä saa usein tahtonsa läpi. Me ollaan kyllä aika hyvin pysytty normaalissa penturuokailussa, ylimääräisiä makupaloja ei olla annettu. Annoin Nellalle iltaruokana herneitä ja Jimi näki tapahtuman, itkuhan siitä tuli. Miksi tuo toinen saa noita ja minä en? Annoin sitten kolme hernettä Jimillekin ja nehän olivat hyviä, niitä täytyy saada myös jatkossa.

Keskiviikkona eli eilen tutustuttiin myös Juhan siskoon Kikkaan. Voi sitä riemua kun sai uuden tuttavuuden. Kikalla on hiuksissa letit ja niitä oli mukava maistella. Jos Jimi olisi ollut virkeämpi, lettejä olisi varmasti retuutettu enemmän. Ulkoilu oli kuitenkin verottanut oman osansa energiasta.

Tänään on siis Helatorstai, kiitos tästä ylimääräisestä vapaasta. Pyhäpäivät on levolle pyhitettyjä, mutta nyt täytyy uhmata tätä käskyä. Meillä on jo koneellinen pyykkiä pesty ja pölyt pyyhitty. Odoteltiin Jimin kanssa että Juha herää, jotta voidaan imuroida. Nyt Juha on noussut, mutta apulaiseni nukahtanut. Saan harvoin kirjoittaa tätä päiväkirjaa näin rauhassa. Yleensä touhuilu alkaa heti kun otan kannettavani kaapista, tämä on ensimmäinen poikkeus ja käytinkin sen heti hyväkseni. Juu mutta näiltä puheilta kotiaskareisiin ja illalla meillä on saunailta. Saadaan saunoa Juhan kanssa rauhassa, koska ollaan jo kutsuttu seuralaiset Jimille. Tuula, Ami ja Kikka tulevat illalla ja korkataan uusittu sauna ja kylppäri viralliseen käyttöön.

Hyvää Helatorstaita ja nautitaan laatuajasta perheen kesken!

Tunnelmia ensimmäisiltä öiltä

Eilen käytiin ensimmäisen kerran kylässä, Juhan äidin ja isän luona. He asuvat vielä pari viikkoa tuossa naapurissamme, joten matka ei ollut pitkä. Ensin pakattiin näyttävästi Jimin peitto ja kaksi lelua höpötellen kyläilystä. Sitten otin pojan syliin ja lähdetiin kolmestaan, Jimi, Juha ja minä autolle. Enää ei tärisyttänyt paljoakaan. Auto oli jo tuttu, sinne oli suhteellisen mukavaa kömpiä. Ja sitten liikkeelle, yhtään ei tarvinnut itkeskellä ja perilläkin oltiin melkeinpä ennen kuin kerittiin istuakaan takapenkille. Muutaman sadan metrin ajo meni siis hyvin. Saavuimme perille vähän etuajassa, sillä talonväki ei ollut vielä kotiutunut mökkireissultaan. Jimiä kiinnosti paikan tuoksut ja muuttolaatikot. Kohta talon isäntäväki saapui ja Jimi ponkaisi vastaan. Ihan niin kuin Tuula ja Ami olisivat olleet hänen vanhoja ystäviään. Muutenkin katsoimme Juhan kanssa poikamme innostuneisuutta ihmeissämme. Jimi ravasi taloa ees takas, nuoli Amin varpaat ja oli useaan otteeseen Tuulan sylissä. Tuula antoi vielä kaksi leluakin ja sehän oli jotain aivan ihanaa ja ihmeellistä. Sitten olikin torkkujen aika, siellä meidän pieni hauva nukkui vieraassa paikassa ja ihan ilman seuralaista nojatuolin alla.

Kun Jimi oli herännyt torkuiltaan pakattiin taas tavarat joita olikin kertynyt muutama lisää. Mennessämme meillä oli peitto ja kaksi lelua, tullessamme meillä oli näiden lisäksi saamamme peitto sekä kaksi uutta lelua mukana, ei pöllömpi reissu ollenkaan. Pakkausvaiheessa Jimi hokasi, että taas lähdetään ja oli skarppina matkaan lähdössä. Taas autoon ja pieni matka kotiin. Ovelta Jimi käveli reippaasti sängylleen ja touhusi saamillaan leluilla. Olohuone on edelleen se mieluisin paikka, mutta nyt on jo mukava temmeltää eteisessäkin. Niin ja ruuanlaittoakin voi vähän seurailla keittiössä. Laitoimme matot alakerran lattioille, sillä tuolla vierailulla tajusimme että poikahan tykkää todellakin matoista ja nehän meiltä täysin puuttuvat. Kaikki pissit ja kakatkit kun ovat menneet sanomalehdille niin eihän tässä mitään hätää ole.

Yö meni kohtalaisen hyvin, minä nukuin yläkerrassa, sillä pitihän sitä olla työkunnossa. En kuullut mitään ääniä alhaalta koko aikana. Kellonkin laitoin soimaan tavallista aikaisemmin. Kun tulin 6.15 alas molemmat miehet nukkuvat täyttä unta. Olin ajatellut viettäväni heidän kanssa vähän aikaa, mutta pettymykseksi sainkin itselleni kunnollisen laittautumisajan =) Piti syödä hapankorpun sijaan ruisleipää etten häiritse nukkujia. Jimi valveutui kunnolla vasta seitsemän jälkeen ja sainkin touhuilla hänen kanssaan vähän, olinhan jo muuten valmis tulevaan työviikkoon. Jimi antoi myös hellän nuolaisun Nellan nenälle. Toivottavasti Nella on pian kunnossa jotta pääsevät kunnolla tutustumaan toisiinsa. Jimin puolelta kaikki olisi jo kunnossa, mutta toinen tahtoo leikkiä marttyyriä.

Pyöräilin hurjaa vauhtia kaupunkiin ja olin innoissani sekä mietteliääni kuinka pojat täällä pärjäävät. Ruokatunnilla soitinkin, olin aivan kuin äitiyslomalta palannut; kyselin kesken päivän kuulumiset ja odottelin jotta kello löisi neljä ja pääsisin kotiin. Myös kotimatka meni kuin vettä vaan, vartissa kotiin vaikka oli pienoinen vastatuulikin. Soitin ovikelloa ja aukaisin ovea kolistellen avaimia, halusin testata otetaanko minut haukkuen vastaan. Mitään ei kuulunut ja sain kävellä olohuoneeseen asti ilman suurempia huomioita. Miehet olivat samoissa asemissa kuin aamulla lähtiessäni, molemmat omalla sohvallaan. Lisäksi yläkertaan oli ilmestynyt yksi uusi mies; Ami listoitti kylpyhuonettamme.

Juha oli luvannut Jimille jo päivällä että tämä pääsee ulkoilemaan. No niinhän miekin olin matkalla ajatellut, että ulos pojan täytyisi päästä. Nyt kerrankin kun oli lämmintä. Eilen jo tutustuimme takapihaamme joka näytti olevan pienuudesta johtuen pettymys. Jimi kiersi pihan ja sen jälkeen katsoi tässäkö tämä oli. Jimi viihtyisi ulkona kyllä vaikka miten pitkään, mutta emme vielä uskalla paljonkaan olla tuolla sillä rokotukset uupuu vielä. Oltiin tuossa takapihan yhteisellä alueella, juostiin peräkkäin ja ihmeltiin ruohoa. Sitten tuli pihan kaksi pientä räkänokkaa seuraksi. Jimi oli ihan inskana, oli pakko päästä katsomaan mitä ne juoksee ja kiljuu. Koska mie pidän omieni puolta ajattelin ettei meidän tarvitse täällä ulkoilla vaan voidaan olla etupihan puolella ja niinpä menimme sinne. Leikittiin vähän pallolla ja tutustuttiin puun-oksiin, kohta aukesivat naapureidemme ovet. Myller viereisestä asunnosta ja Pirkko toiselta puolen viereisestä asunnosta sattuivat olevan lähdössä yhtäaikaa jonnekin. Myller, tuo ei niin eläinrakas, ihmetteli hetken sitä kaikkea työnmäärää minkä olimme nyt itsellemme ottaneet. Pirkko vaan ihasteli ja jutteli aivan kuin kiireet olisivat kaikonneet, hän sanoi että on halunnut itsekin mäyräkoiraa ja tuntui tietävän niistä aika paljon (lähinnä sen että niitä on kolmea eri karvalaatua ja karkkarista ei lähde karvaa sen trimmauksen johdosta). Samalla myös Pirkon mies Pentti tuli uteliaisuuttaan tekemään tuttavuutta pojan kanssa. Ja Jimihän nauttii huomiosta, se on menossa jokaisen luokse ja syliin. Olisi varmaan mennyt sisällekin jos Mönkkösten väliovi olisi ollut auki. Jimin vauhti näytti kasvavan sellaiseksi ettei hommassa näyttänyt olevan tolkkua, joten koppasin tämän syliini. Pirkko läksi asioilleen ja me marssimme ovellemme, kuulemma meidän pitäisi järjestää rotinat uuden lapsen ja taloyhtiön jäsenen kunniaksi.

Tälle illalle ei olla suunniteltu ohjelmaa, luultavasti siivotaan puulastut listoituksen jäljiltä ja leikitään. Jimi katsoo mielellään myös telkkaria. Maikkarin pöllölogo mainos on kaikkein mukavin, siinä on ääni, iso liikkuva kuva ja kestää sopivan ajan eli muutaman sekunnin. Lisäksi Muumit ovat kivoja, niitä on kiva katsella heräillessään, eikä nekään kestä kovin kauaa ja sisältävät vielä jonkin opetuksen. No mutta nyt Salkkareille ja leikkimään.

Tervetuloa!

Eilinen koitti vihdoin ja poika haettiin kotiin. Olin jo aamulla kuuden aikaan valmiina. Ei nukuttanut kun jännitti niin paljon. Aikani käyskentelin ylhäällä ja sitten kuitenkin kampasin nukkumaan Juhan seuraksi. Seuraavan kerran havahtuessa kello olikin jo kahdaksan. Oltiin luvattu olla Nurmeksessa kymmenen aikoihin joten kiireellä aamuvalmistelut ja autoon istumaan Jimin sängyn ja muutaman lelun kanssa.

Nurmeksessa oltiin siis kymmenen maissa. Siellä koko porukka odottelikin jo meitä. Käytiin tällä kertaa moikkaamassa myös pystikset, mukavia koiria olivat hekin. Seuraavaksi mentiin pentuhuoneeseen, jossa meidät otettiin iloisesti pomppien vastaan. Kaikki neljä olivat vielä kotona, siksipä Jimin ensimmäisenä vieminen tuntuikin erityisen pahalta, vaikka tietenkin olimme päivää odottaneet hartaasti. Meillä ei ollut mitään käsitystä kumpi pojista haluttaisiin. Molemmat näyttivät samalta ja touhusivatkin yhtä terhakkaasti. Toinen oli hiukan kiinnostuneempi minusta, joten se lämmitti sydäntä. Heli vei lapsukaiset lepäämään vielä, jotta saimme hiukan miettimisaikaa lisää.

Kun virallisuudet oli hoidettu (paperityöt) edessämme oli vaikea ratkaisun paikka. Pojat tulivat vielä kertaalleen "kehään" esittelemään itsensä. He touhusivat siinä Tiuku -äidin ja Tessa -tädin kanssa. Emme vieläkään tienneet kumman tahtoisimme, sillä ns. ulkopuolisen silmään molemmat olivat niin samanlaisia. Annoimmekin pennun valita meidät, se joka osoittaa mielenkiintoa ensimmäisenä meihin tai mukana olleeseen sänkyyn ja leluihin on meidän. Ja näin saimme oman Koronan mukaamme. Valinta osui varmasti oikeaan, sillä meillä on aivan ihana ruttusuu seuranamme.

Automatka oli ensimmäinen pitkä matka. Eläinlääkärissä pentue oli jo käynyt ja tutustunut autoilun ihmeeseen maailmaan. Noin ensimmäiset 30 kilometriä Jimi itki lohdutonta itkuaan, tuli pahamieli siitä millaisia lapsenryöstäjiä olemme. Istuin Jimin kanssa takapenkillä poikaa halaten ja lohduttaen, että tämä on jokaisella sisaruksella edessä. Loppumatka menikin jo hyvin, välillä pää nousi katsomaan maisemia (puidenlatvoja) ja välillä nukuttiin kevyttä unta. Ajoimme auton katokseen ja sitten olikin seuraava haaste edessä. Jimi tärisi sylissä, kaikki oli uutta; hajut ja äänet. Naapuri sattui vielä jäämään juttelemaan ja ihastelemaan Jimiä. Meillä olisi ollut jo kova kiire kotiin, mutta suotiin se viiden minuutin ihastelu hänelle. Toivottavasti myös heidän mielenkiinto omaa koiraansa kohtaan kasvaa. Ollaan jo monta kertaa säälitty saksanpaimenkoiraa joka näyttää elämäänsä kyllästyneeltä ja alistetulta, eikä taideta lenkittääkään kunnolla. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta silti...

Tulimme kotiovesta Jimi sylissäni, tärinä loppui heti kun ovi laitettiin kiinni. Pieni pää pyörähteli muutaman kerran ja silmät kävivät paikkoja läpi. Laskin Jimin maahan ja pieni varovainen tutkiskelu sai alkaa. Siinä me kaikki oltiin ihan ihmeissään, kaikille tämä oli uusi tilanne. Mitä nyt tehtäisiin ja miten saataisiin päivä kulumaan, kellokin oli vasta kaksi iltapäivällä ja meillä olisi kova työ saada ikävä sisaruksiin jäämään taka-alalle. Nappulat kiireellä kuumaan veteen likoamaan, ja Jimi teki pissit nätisti sanomalehdelle. Me tietenkin kehuimme kuorossa suoritusta ja palkaksi vielä leikittiin vedettävällä tuppelolla (joka osoittautui lempileluksi, sillä sitä on niin kiva retuuttaa). Seuraavaksi oli sitten kakan aika, poika taas marssi sängystään suoraan paperille, tosin se meni vähän yli, kun mie olin siirtämässä sanomalehteä enemmän pyllyn alle, Jimi säikähti hiukan ja haki uuden paikan. No mutta siivottiin lattia ja suoritus oli meille hyvä, sillä jos en olisi ollut säätämässä yhtään mitään olisi kakka todellakin tullut lehdelle. Reunassa mutta silti lehdellä, no tekevälle sattuu. Kehuja taas sateli, joka asiasta ollaan kehuttu. Ja moitittavaa ei ole ollut. Jimi on ujo vielä joten touhuaa olohuoneen puolella ja keskellä lattiaa. Ei mene lähelle seiniä eikä huonekalujakaan. Pieniä retkiä keittiöön ja eteiseen ollaan yritetty tehdä lelujen ja leikin varjolla, kutsuen luokse ja sylkyssä, mutta se tutustuminen tapahtunee tässä lähipäivinä ihan omalla painollaan. Jimillä on yritystä ja tahtoa käydä katsomassa uusia paikkoja ja käykin aina pikaisesti luonamme jos olemme keittiössä, mutta siellä ei ole kotoisaa makoilla tai touhuta. Eilen olohuone tuli niin tutuksi kun hän katsoi jääkiekkoa ja euroviisut osittain nukkuen.

Yön viettoa aloiteltiin heti euroviisujen loputtua. Oltiin jo herätty aikaisin ja edellinen yökin oli nukuttu jännityksen takia huonosti. Ajateltiin ettei yöstä tule suurtakaan ongelmaa. Mie olin tulemassa alas Jimin seuraksi nukkumaan, koska sohvalle ei mahdu kuin yksi ihminen niin meinattiin jakaa yövuorot. Juha tarjoutui tulemaan kuitenkin alas, koska mie nukuin sikeämmin enkä välttämättä reagoi pienen inahduksiin. Menin siis ylös ja pojat jäivät alas. Nukahdin heti ja seuraavaksi heräsin siihen kun alhaalta kuului mahdoton itku sekä Juhan puhetta ja hyssyttelyä. Katsoin kelloa unen pöpperössäni ja muutenkin huonolla näöllä, luulin sen olevan yhdeksän mutta aikani tuijotettu tajusin ettei se ole vasta kun viisi. Kampesin tyynyn ja peiton kanssa alas, ja suoritettiin vahdinvaihto. Jimi heräytyi heti kun tulin alas, se näytti lelujaan miulle ja sitten me hetki leikittiin. Jimi ymmärsi ettei vielä ole soveliasta nousta ja käpertyi omaan sänkyynsä ja mie sohvalle. Siinä me sitten nukuttiin. Seuraavan kerran havahduin siihen kun pieni tassu liikutti kättäni. Katsoin kelloa ja nythän se näyttikin jo paremmalta. Kello oli puoli yhdeksän, menin sotkemaan jauhelihan ja kermaviilin turvonneisiin nappuloihin. Hetken päästä herättelin Jimiä syömään. Intoa oli melkoisesti kupin nähdessään ja ruokaa upposikin aika hyvin. Välillä sitä menee leikin varjolla ja välillä ihan omatoimisesti. Jimi on myös ruotiutumassa loistavaksi siilaajaksi, ihan kuin mie lajittelin kasvikset ruuasta, Jimi koittaa syödä vaan lihan ja kermaviilin. Kupin pohjalle jää nappulamössöä. Kuppi ollaan otettu pois aina oletetun ruokailun päätyttyä, eikä mitään herkkuja ole annettu. Siinä lähinnä miulla on opettelemista, miehän korvaan monesti myös oman lämpimän ruuan kekseillä tai jollain makealla.

Ruuan jälkeen leikittiin. Keksittiin aivan mahtava leikki, mie meen selälleni ja Jimi tulee kiusaamaan. Välillä tutkii hiukset ja hyppii vatsan päälle. Ja poika todella näyttää iloiselta touhutessaan. Kaksi tuntia leikittiin kahdestaan ja annettiin Juhan nukkua. Sitten käytiin kurkkaamassa makuuhuoneessa, herättely mielessämme. Ei olla kauhesti kanneltu Jimiä sylissä sillä se näyttää silloin niin nolostuneelta.

Tämän kirjoittamisen ajan hän tuossa vieressä nukkui levollista unta. Ja sitten kävi tekemässä molemmat tarpeet ihan itse ilman erillästä touhotusta lehdelle. Kyllä meillä on fiksu poika! Nyt aloitellaan ruokailua ja sitten pyörähdetään viemässä Juhan äidille äitienpäivä- ja synttärilahja. Jimiä ei raaskita jättää yksin kotiin joten käydään ihan nopea visiitti mummolassa ja sitten tullaan kotiin viettämään laatuaikaa.

Ai niin, eilen tutustuttiin myös ilmiöön nimeltä meidän sosiaalinen ja seurallinen hamsteri. Nella nukkui ennätyspitkään, olisi varmaan nukkunut koko illan jos Juha ei olisi käynyt herättelemässä. Yleensähän se on kuin elohopea, nopea kuin mikäkin. Eilen kuitenkin kävi toisin. Oltiin aikalailla huolissamme Nellan käytöksestä, se oli kuin rautakanki tai tönkkösuolattu muikku. Kaikki uudet hajut saivat pikkuisen ihan sekaisin, hyvä jotta sydän löi normaalisti sillä muutoin kaikki oli kuin hidastetussa filmissä. Nella on tehnyt tuon saman tempun muutaman kerran aikaisemminkin, joten viimeistään huomenna se on jo normaali hamsteri.

Mutta oikein Hyvää Äitienpäivää! Minäkin join jo aamulla kaakaon kaapista löytyneestä mukista jossa oli teksti; Maailman paras äiti!

Unelma alkaa käydä toteen

Kylppäriremppa alkaa olla finaalissa, pikku sipistelyt ovat enää jäljellä. Samoin myös Jimin kotiutuminen näyttää toteutuvan. Viikon päästä valitaan pojista toinen omaksemme ja tuodaan tämä kotiin. On vaikea uskoa tätä todeksi vielä, mutta jospa sitä ensi lauantaina tajuaisi katsovansa Suomen jääkiekkomaajoukkueen taistelua finaalipaikasta (toivotaan että pääseevät niin pitkälle) ja hiukan myöhemmin samana iltana euroviisuja oma hauva sylissään tuhisten.

Nellaa on muistettu myös pitää hyvänä, lahjottu erilaisilla herkuilla ja leikitty sen kanssa. Toivottavasti ei ihan verisesti loukkaannu uudesta tulokkaasta. Uskomme kyllä että ensitapaamisen jälkeen heistä on vain ja ainostaan seuraa ja iloa toisilleen.

Uusinta Seiskaa lukiessamme huomattiin mäykyn olevan niin suosittu koira kuin olemme sitä pitäneetkin. Niin ja merkit rodun valinnasta näyttävät vieläkin osuneen oikeaan. Kun teimme mäykky päätöksen tuntui niitä olevan joka puolella ja sama linja jatkuu yhä. Nyt uudeksi mäykkyharrastajaksi tunnustautui Viivi Avellan, hänellä on Viljo niminen pentu. Samaisessa Seiskassa on myös kuva iloisesta Tanskan prinssi Henrikistä jolla on sylissään pienet mäyräkoiran pennut. Ei ehkä pidä uskoa kohtaloon kaikissa asioissa, mutta tässä kylläkin.