Jaa niin mikä loma?

JVG Ft. Raappana laulaa Kran Turismo -kappaleessaan; "lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin". 

Meidän mamma on ymmärtänyt loman ihan väärin. Sillä on vielä huominen tällä erää lomaa ja me ollaan jo tässä pisteessä. Kauheeta, jos se olis koko kesän lomalla. Ei me vaan selvittäis...

Sheriffien uusi sihteeri

Sheriffit hakivat joku aika sitten sihteeriä itselleen, sillä kääpiöhamsterit Hertta & Bertta alkavat olla jo elämänsä ehtoopuolella. Siispä on inhimillistä antaa heidän keskittyä vain juoksupyöräilyyn, siementen jemmailuun ja pitkiin nokosiin.

Uudeksi sihteeriköksi valittiin 13.4. risteytyspupu Neiti Ella Menna Pupunen. Hän on tässä ollut perehdytyksessä ja koeajalla tuosta päivästä alkaen. 

Olemme enemmän kuin tyytyväisiä ja toivotamme Sheriffiinan tervetulleeksi taloon. Kurin ja järjestyksen hän osaakin jo pitää. Eli Sheriffit pysyvät hyppysissä eivätkä hyppyytä Neiti Ellaa tarpeettomasti. 

Hauskaa Äitienpäivää!

Ei ole suurempaa rakkauden valaa kuin se, että lapsesi sua halaa ja se,

että pienessä sydämessä sinulle juuri

on varattu paikka niin valtavan suuri.

Aamulla mietin sitä kuinka herrat ovat meille tulleet. Jimi tuli kahdeksan vuotta sitten ennen äitienpäivää. Muistan kun se pentuna tuhisi vaaleanpunaisissa nenässään, kellotti selällään isossa sängyssään, kävi sanomalehdelle pissillä ja palasi roikkumaan lahkeeseen. 

Tänä aamuna minun piti halata häntä aivan erityisestä syystä. Tuntuu pahalta sanoa, mutta kyllä koira on enemmän kuin koira, osittain se on lapsen korvike. 

Tassuttelija opettaa vastuuta ja opettaa ajattelemaan ennen kaikkea sitä kuinka toisen tarpeet joskus menevät omiesi ohi. En ole aivan varma voinko sanoa monelle, että olen suurperheen äiti. Niin moni ei ymmärrä ettei koira ole koira täysin. Se on perheenjäsen, ystävä, toveri sekä minulle erityislapsi. Sillä on omat tarpeensa ja pyrin ymmärtämään niitä. En pue vaatteita, en vie hoitoon, en osta hirmuisesti leluja, enkä lue iltasatua. 

Mutta kaikessa ne ovat mukana, pukiessa ihmislasta, sanomassa heihei lähtiessä, katsomassa ihmislapsen lelujen tuomaa iloa, kuuntelemassa iltasatua. Minulle he ovat tärkeitä ja tahdon olla äiti tai omistaja, mutta ennen kaikkea tahdon pitää heistä kaikista huolta.

Hyvää äitienpäivää kaikkien lasten äidit, kokoon, rotuun ja lajiin katsomatta!

Hauskaa Wappua!

Isoveli valvoo Sheriffejä

Meillä oli jokunen vuosi sitten videoyhteys kotiimme. Näppärää katsoa siis mitä herrat täällä tötteröi.

Tekniikasta kiinnostunut isäntä kuitenkin koki kuvayhteyden kököksi ja turhat kaapeli & johto hässäkät kieltämättä vähän teettivät lisätyötä. Myös yhteyden muodostamisen minä käyttäjänä koin hankalaksi. Piti olla muistitikku, salasanat ja tietokone.

Nyt meillä sitten on tämmöinen uudempi versio samasta asiasta ja kieltämättä helppoa tätä on käyttää. En edes yritä kertoa ominaisuuksista :) Kerron käyttäjän näkökulmasta tämän kameran olevan loisto keksintö! Saan otettua puhelimellani (erillinen ohjelma) yhteyden olohuoneeseemme ja jopa äänen kanssa. Siis katsoja kuulee äänet, seurattavat eivät :) 

Tosin meillä vaan ei päivällä tapahdu juurikaan mitään. Aivan sama katsooko lähetystä mihin aikaan päivästä, lähes koko ajan kaikki nukkuvat. Tylsää viihdettä siis työpäivän ohessa. Vaan onpahan nyt oma helpotuksensa siinä, jos joutuu esim. aamulla oksentavan karvakorvan jättämään kotiin. Näkee sitten päivän aikana seurata miten potilas voi.

Tämä kuva on otettu hetkellä jolloin ajoin auton katokseen, eli vahtikoirat ovat jo valmiina asemissa.

Ja tältä se itsessään paketteineen näyttää.

Lisätietoja ainaskin tästä Gigantin linkistä:

http://www.gigantti.fi/cms/mydlink-valvonta-kamera/mydlink-tarkkaile-ja-valvo/

Joensuussa tassutellen

Aina samat maisemat, samat hajut, samat naamat... Viikonloppuna tehtiin tuolle narinalle jotain ja käytiin herrojen kanssa kaupungilla. Voisihan siellä käydä useamminkin, mutta samainen reitti tulee ajettua joka arkipäivä työmatkan merkeissä...

Matkaa ei paljon taittunut, mutta hajuja, kokemuksia, ja katseita sitäkin enemmän.  Ja sitten jokunen kuva Joensuusta 18.4.2015.

Ensin vanhan hautausmaan aitauksella mietittiin minne mennään. Koska kaikki oli ilman kiinnitystä, jokainen olisi voinut mennä ihan minne vaan...

Tietyöt ja erilaiset rakennustyömaat ovat näiden mieleen. Jasu olisi mennyt syvemmällekin työhön...

Löysimme vesikioskin, mutta emme vettä. Pisti miettimään...

Jimi olisi jo niin valmis kulkemaan tuota sinistä virtaa pitkin jonnekin...

Pakko vähän maistella kaikkia "kivoja" juttuja.

Ei me vaan enää muisteta mikä tuo patsas oli, jotenkin se liittyi sotaan ja rohkeuteen. Tässä samalla kuunnellaan torilta kantautuvia vaalilupauksia.

Kiire pikkujaloilla...

Ja kiireen loppu. Luolakoira löytää luolan myös keskellä kaupunkia kävellessään vanhan talon ohitse. Ruuhka on heti valmis.

Pakollinen tsekkaus Taitokorttelin sisäpihalla, kaikki kunnossa.

Sen jälkeen hiljentyminen kirkon pihalla. Samalla emännällä menikin sitten housut pesuun. Pyllistelin saadakseni kuvia enkä sitten yhtään tajunnut, että maa allani on vielä kurainen. Mutta onneksi tilanne tallentui edes näin kauniisti.

Lumen alta paljastuu ylläreitä

Tältä takapihamme ylätasanne näytti vielä 6.4.

Ja tältä se näytti 16.4.

Lumen alta paljastui siis syy miksi Jimi on kaivanut talvella kuin heikkopäinen. Se on vimmatusti hyppinyt hangessa ja raivokkaasti kuopinut metrin lunta päästäkseen kaivamaan mullikkoa. 

Aiempina vuosina ei ole tätä myyrän aiheuttamaa harmia ollut. Meinasi itku jo päästä, mutta toisaalta yllättävän vähillä kököillä päästiin. Saa nähdä kasvaako kukkapenkissä yksikään kukka, koska ympäristö on töngetty. Voihan pirulaiset! Toivottavasti Jimi edes olisi tuhoajan/tuhoajat saanut kiinni jossain vaiheessa talvea. Ainakin monella iltapissikäynneillään se viihtyi pihalla vähän turhankin kauan. Onni lienee kuitenkin se ettei kaksi muuta kaivuria saanut päähänsä kaivaa myyriä esiin...

Vuoden 2014 mejäkoirat, hyvä meidän pojat!

Itä-Suomen mäyräkoirilla on vuosittain ollut tapana palkita edellisen kauden tulosten perusteilla parhaiten pärjänneet koirat.

Kesä 2014 oli meillä harrastekesä, joten tottakai laitettiin vuoden mejäkoira -lomakkeet täytettyinä menemään. 

Mietiskeltiin jossain vaiheessa, että oltais ajettu ihan Kuopion kaupunkiin kuulemaan tulokset, mutta eipä sitten kehattu. Matkaa meiltä sinne on noin 160 km ja toinen samanlainen siivu takaisin päin. Toki samalla olisi voinut tehdä päiväretken Ikeaan :) Olisi kuitenkin kannattanut käydä aplodeeraamaassa muille ja samalla itsellekin. Tänään nääs katselin julkaistuja tuloksia kokien suurta ylpeyttä pienistä pojistamme. 

Tässä tulokset Mejäkoira -kilpailun osalta:

Vuoden Mejäkoira

1 lkkn FI & SE JVA Korpinotkin Josefiina 34

om Riikka, Juuso & Noora Kärnä

2 pku FI JVA Salamantelin Eddie Express 30

om Petri Ruotsalainen

lkn FI & SE JVA Chesthill’s Korona 30

om Elina Niiranen

4 lku Hakiavan Ganymedes 24

om Elina & Juha Niiranen

5 pku Taxmania Duracell 18

om Elina Niiranen

6 kku Kesyttömän Amiraali 18

om Iiris Kuosmanen

7 pkkn FI MVA Miniatyr Femi Felina 12

om Niina Miettinen

Lisää tuloksia voit käydä lukemassa osoitteesta: 

http://ismk.vuodatus.net/lue/2015/04/vuoden-2014-palkitut-koirat

Mutta mitä minä opinkaan tästä kerrasta: mene paikalle jos yhtään tuntuu siltä, että olisi jotain saavutettu tai ainakin soita etukäteen utsiaksesi oisko meidän hyvä ilmestyä paikalle. Viimeksi vuonna 2009 oli tilanne jolloin Jimillä oli kivasti tuloksia, mutta ajattelin ettei niillä kuitenkaan pärjäis. Meni sitten sen vuoden titteli ja sen vuoden mejä-herruus ihan toiselle koiralle. Ehkä vielä joskus tulee siis onnistuttua maastossa sekä sen ulkopuolella. Nythän kivalta näyttää tuo listaus, että meidän kaikki herrat löytyvät sieltä ja vielä ikäjärjestyksessä. Vähät siitä mitkä järjestysnumerot ovat. Epäselvää nimittäin on, onko kakkossija jaettu kahden kesken vai onko meidän Jimi kolmonen...

Sinustako sihteerimme?

Sheriffit.com Työpaikkailmoitus 14.4.2015

SIHTEERI
KONTIOLAHTI

Haemme välillä tehokkaastikin toimivaan tiimiimme aktiivista ja aidosti kiinnostunutta sihteeriä.  

Etsimämme karvakorva vastaa konttorista silloin, kun tutkintajoukkomme liikuskelee jossain päin Pohjois-Karjalaa tai on muutoin vaan konttorin ulkopuolella tai työtehtävät tuntuvat vastenmielisiltä. Toivomme sinulta pitkää pinnaa, joustavuutta työajoissa sekä palkkauksessa.

Aiempaa kokemusta emme välttämättä kaipaa, vaan koulutamme sinut mahdollisiin työtehtäviisi. Kannatamme avoimuutta ja reippautta enemmän kuin tietoa ja taitoa. Tarjoamme työn lisäksi myös majoituksen sekä ravinnon.

Lisätietoja antaa:
Sheriffeistä se joka muistaa ensimmäisenä puhelinnumeron sekä löytää mahdollisesti soivan puhelimen
p. 044-XX XXX XX

Hakemukset sähköpostitse
viimeistään vartin päästä postauksesta
posti@sheriffit.com

Kuvapaloja talvilomalta

Vietettiin toissaviikolla Sheriffien kanssa talvilomaa. Lomaa varjosti osittain vielä Jonen toipuminen suolitukoksesta. Mutta niin se jätkä vain siitä selvisi ilman operointia. Tilanne säikäytti sen verran pahasti ettei tässä talossa luultavasti enää vietetä luu -lauantaita, sillä emme tahdo enää kokea suolitukos -sunnuntaita. Toki osa syynsä oli ahneudellakin, mutta silti...

Loma vietettiin kotona, sillä isäntä oli töissä, mutta kotoilu on aina kivaa. Täytyy tehdä kodista niin kiva, ettei tarvitse havitella minnekään. Tällä kokoonpanolla matkustaessa nimittäin pitää ottaa niin monta asiaa huomioon :) Yksi on mm se kuinka autoon saadaan edes mahtumaan tarvittavat tavarat.

Alkuviikolle oli luvattu surkeaa keliä, joten ulkoilu vastahakoisten mäykkyjen kanssa ei ole paras tapa aloittaa loma. Käytin herrat aamulla kunnon lenkillä ennen isännän töihin vääntäytymistä. Sitten lähdettiin tyttöporukalla kaupungille. Onneksi saatiin asiat hoidettua, koska loppuviikolle säät korjaantuivat ja ulkona oli enemmän kuin kivaa. 

Meillähän oli Even kanssa niin paljon energiaa, että käytettiin Jone muutaman kerran erikseen pallolenkeillä. Eli herra sai tutikseen pallon suuhun. Niinpä sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ohittaa vihamiehiä tai ketään muitakaan. Sain siinä samalla opetettua lasta ajamaan polkupyörällä ja potkittua keskimmäiselle pojalleni palloa. Tosin pyöräilystä ei meinannut tulla mitään, kun kuskin piti seurata Jonen liikkeitä... Tässä tyytyväinen kaksikko. 

Sisällä sitten oli kiivaita pelitilanteita, kun hyppyytettiin sammakoita ämpäriin. Muutaman kerran sammakko oli eksynyt jonkun suuhun, mutta kyllä niistä jokunen hyppäsi ihan sinne minne pitikin.

Tiedetään koirien kiinnipito on parhaillaan menossa, mutta.... Voiko kukaan vastustaa kiusausta päästää lurppakorvaa hummaamaan, jos maisema näyttää tältä? 

Me emme voineet. Ja kyllähän nuo olivatkin hienosti valppaana. Taskut olivat täynnä nakkia ja junnuille pallot, luoksetulot olivat niin varmoja ettei mitään rajaa. JES! Mikä onnistumisen riemu, tosin jäällä ei sattunut ketään häiriöksi asti.

Tässä sitten paras otos päivältä. Jone näyttää niin PEDOLTA! Kuva keräsi tuolla FB:n Mäyräkoirakeskustelussa 300 tykkäystä eli voitaneen puhua jonkun sortin SOME-sensaatiosta. Kiitos kaikille teille, jotka peukutitte. Ehkä me sittenkin ryhdytään kalastelemaan niitä lukijoita :)

Tässä sitten istahdetaan ja tuumataan hetki jonkun lenkin jälkeen. Rappuset ovat meillä kovassa käytössä, tässä parannetaan maailmaa useamman lenkin päätteeksi. Ja onhan se lämmin, sillä siihen porottaa aurinko lähes aina ja sekös jos mikä hellii mäykkyä :)

Huomatkaas muuten kuinka tottuneesti assari pitää hinoista kiinni. Tosiasiassa taitaisi tyttö lähteä aika vauhdilla tuosta, jos pojat tahtoisi jonnekin...

Eräänä päivänä oltiin taas menossa jäälle. Lumet olivat karanneet niin vauhdilla, että piti ajaa naurettava matka autolla rantaan, jossa sitten saadaan Stigan alle lunta ja jäätä. Tarkoitus oli kävellä jonnekin saareen syömään eväät. Suunnitelmiin tuli muutos, kun tuuli repi melkein mukaansa. Käytiin vähän juoksuttamassa herroja ja itse töpöteltiin rantoja myöten. Eväät syötiin tanssilavan suojassa, luultavasti kaikille kävi tuo ratkaisu. 

Illalla Jone taas liikuskeli vaikeammin, joten ilmeisesti sille käy tuuli luihin ja ytimiin, sillä aiemminkin tuulisella päivällä se tönkistyi :( Asiaa täytyy seurailla ja huolehtia siitä, että lihakset pysyvät lämpiminä.

Eli loma oli kaikessa arkisuudessaan todella ihana! Seura oli tietenkin mitä parasta. Joskin äitiä meinasi jo loma stressata, kun piti kaiken lomassa saada muka tehtyä vaikka mitä. Onneksi jotain muutakin tuli tehtyä eikä pelkästään kulutettu tennereita, tosin selkä onkin ollut tämän viikon kipeänä. Siispä meikäläiselle ei sovi nuo 16 kilometrin liikuntamäärät joka päivälle. Lomalla menee alaselkä pilalle ja istumatyössä yläselkä. Katsotaan nyt missä kunnossa sitä tulevaisuudessa ollaan. Nyt nautitaan liikuntakyvystä niin pitkään kuin mahdollista.

Ja nyt muuten nautitaan sitten Pääsiäisen tuomasta luvasta hiljentyä kesken hektisyyden. Siispä oikein Hauskaa Pääsiäistä kaikille!

Tässä meidän virallinen pääsiäiskuva tältä aamulta. Ehken ei voi sanoa, että meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Blogi, päiväkirja netissä

Aloitin kirjoittamaan blogia aiemmassa muodossaan hetki ennen kuin Jimi tuli taloon. Blogi oli vain ja ainostaan Jimin, sen kummempaa tarkoitustakaan ei ollut. Lähinnä se kai oli tapa kertoa kuulumiset kasvattajalle ja niille joita sattuisi kiinnostamaan. 

Tassuttelijoiden lisääntyessä kirjoitus mäyräkoiran mietteistä siirtyi siihen, että emäntä siirtyi kertojaksi ja blogi muutti nimensä sekä tyylinsä lähemmäs nykyistä muotoaan. Blogi starttasi vuonna 2007 ja nyt ollaan tässä pisteessä, että luetaan ohjekirja ;)

Itselläni ei ole koulutusta kirjoittamiseen ja yhdyssanat sekä kielioppi on pahinta mitä tiedän...mutta sitkeästi yritän säätää kirjainten kanssa. Lisäksi olen huono ja laiska lukemaan eli luultavasti olisin päässyt helpommalla blogia pitämättä. Isäntä puolestaan hoitaa koodituksen, ulkoasun ja sen, että näkyvyyttä on.

Mutta siis törmäsin kirjastossa Miki Toikkasen ja Noora Kanasen Blog by the book blogioppaaseen. Siitä tämä postaus sai aiheensa.

Kirjassa esitellään 17 eturivin bloggaria sekä sitä mitä pitää ottaa huomioon blogia perustaessa, kirjoittaessa jne. Yllättäen kenenkään aiheena ei ole mäyräkoira, koira tai mikään muukaan lemmikki. On kyllä edustettuina muoti, lifestyle, valokuvaus... Luultavasti "pelkästä" koirablogista ei oikeat ammattilaiset kiinnostu. Itseäni nämä täydellisiä kuvia sisältävät lifestyle-blogit tympivät. Olisi hienoa, jos koti olisi viimeisen päälle laitettu, joka taulu olisi itse maalattu, jokainen ateria olisi luomulähiruokaa ja lapset olisivat iloisena tyllimekoissaan. Mutta niin ei tässä kodissa tule ikinä olemaan. Olen vahvasti sitä mieltä ettei kenenkään elämä voi olla niin täydellistä, mutta sellainen kuva täytyy antaa. Tosin kirjassa todetaan ettei liian ruusuista kuvaa saa hehkuttaa. Eli joku muukin on tympääntynyt samaan?

Kirjan herätys itselleni oli siis ensinnäkin se, että täytyisi miettiä tyylisuuntaa jatkoa ajatellen. Toisekseen kuvien tulisi olla parempi laatuisia, niitä pitäisi olla teksteissä enemmän. Myös kultainen kutonen (kokokuva, lähikuva, maisemakuva ja kuvat yksityiskohdilla) tulisi sisällyttää johonkin. Jeps! Puolustukseksi sanon kuviini seuraava; minulla on mukanani sekä ladattuna vain iPhone + usein kolme koiraa sekä 2 v. lapsi. Ei siis järkkäriä ammattivalikuvaajalla. Kuvien laatu tai määrä ei siis tule ratkaisevasti muuttumaan. Valitan.

Oppaan mukaan tekstin pitäisi olla minua itseäni. No siinä onnistun, kaikkine murteineni sekä kielioppivirheineni. Oman lisänsä tuo myös puhelin oman ennakoivan kirjoituksensa kanssa. En muista edes milloin olisin kirjoittanut koneella, on niin näppärää blogata tällä samaisella älypuhelimella, joka jo sisältää ne kuvat. Siispä ei tarvitse käyttää aikaansa kuvien siirtämiseen, pienennykseen tai siihen, että sitten bloggeri työntää ne joka tapauksessa väärinpäin ja pitää ne muokkauksesta huolimatta väärinpäin.

Kirjoitustapa puolestaan ei saisi olla pelkästään valitusvirsi. Petrattavaa siis löytyy... Ja vaikka kuinka lukijat olisivat tervetulleita kieli pysyy kotikielessä. Meillä ei ole tarvetta vääntää millään tankeroenkulla.

Myöskään ammattilaisiksi emme tällä saralla halua eli postauksia ei tule 4-6 kertaa viikossa. Eikä luultavasti pokkamme riitä hankkiaksemme sponsoreita. Tosin sponssaus olisi rahanarvoista, mutta aikamoinen kynnys olisi lähteä ns. hattukourassa hakemaan mainostuotteita. Voitais me kyllä muutama tuotearvostelu tehdä jo olemassa olevista ja hyväksi huomatuista tuotteista. Pitäiskö kuitenkin yrittää saada uudet talutushihnat joka jätkälle testiin?! Voitais me niistä sitten joku postaus tekaista.

Mitä siis oppaasta jäi mieleen?! Ainakin se, että pitäisi ahkerammin lukea toisten blogeja, kommentoida, aktiivisesti houkutella lisää lukijoita, pitää jo olemassa olevat lukijat kiinnostuneina, haistella trendejä ja uudistua itsekin. Vaikuttaa aika haastavalta, mutta ehkä jatkossa tullaan sitten näkemään mikä on asukoodi lenkillä, millä kastikkeella nappula tarjoillaan sekä julkaistaan muutama selfie/belfie/mälfie. Kenties, kenties...

Uusia haasteita ja postauksia kohti sekä aurinkoista viikonloppua toivottaen,

Sheriffit

Synttärisankari Jimi, 8v

Hyvää syntymäpäivää, Mestarimäyräkoira-Jimi!

Päivää taas Tohtori Kivuton

Sunnuntain ja maanantain välisenä aamuyönä Jone herätti vähän ennen kelloa, syynä oksennus. Syötiin normaalisti aamunappulat ja lähdettiin lenkille. Työpäivän jälkeen kotona olikin yllätys. Lattiat täynnä limaista oksennusta eikä kukaan näyttänyt erityisemmin kärsineeltä. Takapihalla paljastuu se, että Jone on kipeä. Se seisoi keskellä pihaa ja näyttää toisille hampaita.

Hetkeä myöhemmin kaveri oksentaa jälleen. Ei syö, kääntää päänsä kun tarjotaan nakkia ja juustoa eli hänen suuria herkkuja. Jone siirtyy piiloon nukkumaan täristen ja kohta oksentaa jälleen. Iltalenkille ei tahdo lähteä eikä myöskään syö mitään, sillä vesikään ei pysy sisällä.

Tiistai aamuna teen ratkaisun ja pakkaan Jonen mukaani töihin. Onneksemme saamme ajan klo 11 omalle luottolääkärillemme. Jone rauhoitetaan heti ja otetaan röntgenkuvat. Oireet viittaavat niin vahvasti jonkun aiheuttamaan tukokseen ja epäilystä vahvistaa se, että sunnuntaina syöty luu on hotkaistu ennätysvauhdilla.

Kuvista selviää luunsirujen aiheuttama tukos eikä vatsassa siis liiku mikään minnekään. Hoitona pistokset pahoinvointiin, kaupasta purkillinen parsaa (joka tekee suojan sirujen ympärille) ja parafiiniöljyä palan painikkeeksi.

Menemme takaisin työpaikalleni ja saan muutaman kummaksuvan katseen kantaessani viltteihin käärittyä nukkuvaa koiraa. Jone koppiin ja itse töihin. Suurin osa toimistolla oli tietoisia, johtajaa myöten potilaasta, jolle päivän aikana tulikin paljon huomiota. Jone käyttäytyi kyllä todella hienosti ollakseen Jone. Aamulla saapuessaan sekä päivällä lähtiessä lääkäriin se haukkui, mutta muutoin makoili kopissaan. Se teki loistavaa promotyötä mäyräkoirien maineen eteen. Kulki kontaktissa ala-aulasta hissiin, työhuoneeseen sekä antoi kaikkien rapsuttaa itseään. Toki Jone oli vain 30 % oma itsensä. Töissä oli turvallisempaa lepäillä sekä heräillä uniltaan, koska kotona olisi ollut kaksi muuta touhuajaa, eikä näin mennyt edes kerrytettyjä liukumia. Suuret kiitokset siis ymmärtäväisille työkavereille.

Tiistaina illalla ruoka maistui jo hiukan pysyen sisällä. Tosin parsa ja parafiiniöljy eivät tuottaneet tulosta. Eivätkä ole tuottaneet vielä näin keskiviikko iltanakaan. Nyt Jone siis jatkaa pulleroisena illanviettoa ja toivotaan, että luunsirut tulevat luonnollisia tietä pitkin pois. Jatkossa varmaan ei sitten olekaan luita tarjolla. 

Kyllä tämä taas niin säikäytti ja pisti itkemään. Myös koko muu lauma Eveä myöten oli huolesta kalpeana. On ne vaan niin tärkeitä kavereita <3

Viikonloppu vierähti

Viikonloppu oli säiden puolesta mitä parhain. Oltiin ulkona ja hyödynnettiin golfkenttää omiksi tarpeiksemme. Vaikka oltiin siellä lauantaina heti klo 8 jälkeen, niin emme olleet ainoita. Siellä oli nimittäin ruuhkaksi asti hiihtäjiä, lenkkeilijöitä, koiran kanssa peuhaavia sekä pulkkailijoita. Ja miksikäs ei olisi ollutkaan. Sehän on hyvää harrastemaata.

Ilokseni huomasin, että Jimi pysyy hyvin vapaana kontaktissa, sillä nähdessäni hiihtäjän sain sen kertakutsusta luokseni ja hihnaan. Mainitaan nyt ettei muut olleet edes irti. Olen itse tarkka irti- ja kiinnipidoista, joten meidän hauvat pysyvät narussa. Sitä paitsi tässä parin viikon aikana olisi ollut kohtalokasta päästää irti ja katsoa sitten telkkarista, kun oma koira juoksee keskellä ampumahiihdon MM-kisoja :) Kisapaikan makkarat nimittäin tuoksuivat muutamalla

lenkillä ikävästi nenäämme. Tässä vielä meidän oma seinänousumme, eli entinen laskettelurinne jota hyödynnetään kunnonkohtotuksessa.
 

Sunnuntaina sitten käytiin I-S mäykkyjen järkkäämässä agilityssä Jimin kanssa. Kyllä oli pojalla kivaa! Emäntä sai taas mietittävää ja murehdittavaa, kun ei silloin aikanaan älynnyt harrastaa lajia tavoitteiden kanssa. Mutta toisaalta oma koordinaatio ei vain toimi, joten ensin pitäisi kouluttaa minut sekä saada tajuamaan, että minulla on kaksi kättä ja jalkaa. Joka tapauksessa, jos vielä tulee mahdollisuus treenailla tuossa ns. matalankynnyksen mäykkyryhmässä niin pitää miettiä. Mieli tekisi :) Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla lajia, jos et ole jo kokeillut!

Päivää Tohtori Kivuton

Käytiin eilen herrojen kanssa elkulla, hankittiin kolmeksi vuodeksi rokotteet jokaiselle. Me pyritään asioimaan aina samalla eläinlääkärillä, koska hän tietää meidän historian ja erikoistarpeet. 

Vastaanotossa puolestaan jo tiedetään millainen kööri on tulossa, kun menen yksin ensin ilmottautumaan. Vain muutaman kerran olemme odottaneet aulassa kuten normiasiakkaat, meidät jostain syystä aina ohjataan johonkin tutkimushuoneista :) Niin siis kävin eilenkin ja olimme ratkaisuun enemmän kuin tyytyväisiä.

Pojat sai kaikessa rauhassa haistella ja tutkia huonetta. Jimi vinkui tuttuun tyyliinsä, mutta Jasu makoili lattialla ja Jone oli poikkeuksellisen rauhallinen. Normaalisti se haukkuu ja huutaa jo astuessa ovesta, nyt se vaan tahtoi nuuskutella.

Itse aika oli vartin myöhässä, mutta siihen on jo totuttu. Elkku käytiin tervehtimässä kaikkien toimesta ja osa jopa hyppi iloisesti vasten. Onneksi suurin osa aiemmin käydyllä lenkillä kerätyistä ravoista oli jo kuivunut.

Päätimme aloittaa vaikeimmasta tapauksesta eli Jonesta. Poika pöydälle, minä otin tiukkaan halaukseen ja eläinlääkäri täräytti rokotteen. Ja se oli siinä... Luojan kiitos nykyään kaikki aineet saa samaan ruiskuun. 

Sitten Jasu ja viimeisenä Jimi. Näiltä tutkittiin hampaat, kuunneltiin sydän, sekä kokeiltiin koira kauttaaltaan käsin läpi. Jasu sai erikoisonnittelut hampaiden kunnosta sekä suuresta elintaparemontistaan. Painoa sen viimeisimmän käynnin jälkeen oli tullut kilo lisää, mutta se tuntui olleen lihasta. Kaikkihan siis sai maininnan siitä, että kastraation jälkeen olivat laihduttaneet. Jimi painoi 10,7 kg, Jone 10,5 kg ja Jasu 11,6 kg. Kesän rimppaset eli alle 10 kilon pojat ovat mennyttä, mutta missään nimessä kellään ei ollut liikaa läskiä vaan lihasta ;) Sainkin itselleni kehut, että tiedän kuinka ruokkia ja liikuttaa ko rotua. No tiedä nyt siitä, varmaan seurue vaatisi enemmänkin.

Jimin yhdestä hampaasta jouduin mainitsemaan, sillä se on väriltään ihan erilainen kuin muut. Se on siis sinertävä, lisäksi hammaskiveä Jimiltä löytyy sivuhampaista ja olen niitä itse yrittänyt nykiä pois. Pelottaa vaan, kun ei ihan varmaksi tiedä mitä tekee. Joka tapauksessa saimme ohjeet seurata hampaan tilaa. Ilmeisesti siinä on ollut jotain häikkää, mutta se on korjaantunut itsestään sillä hampaankärki on valkoinen. Jos tilanne muuttuu tutkitaan se sitten röntgenillä. Tänään vaan huomasin sellaisen asian, että Jimin kaivaessa ja syödessä hankiaislunta ikinet vuotavat verta. Meillä onkin aika mielenkiintoisen näköinen takapiha tapauksen johdosta.

Siinä rokotusten lomassa rupateltiin kaikkea ja saatiin ilmeisesti arvosanaksi kiitettävä, sillä olimme kuulemma melkoinen kolmikko. Jonen rauhoittunut olemus herätti ihastelua ja seuraavalla rokotuksella siltäkin kuulemma tarkastetaan hampaat. Hyvä että on kolme vuotta aikaa tehdä arkitapakoulutuksella taikoja.

Tennarin pohjia kulutellessa...

...on tämäkin aika mennyt. Lupasin tiuhempaa tahtia postauksissa, mutta lupaukseksi jäi. Työ haittaa niin pahasti vapaa-aikaa, ettei tässä oikein minnekään kunnolla repeä. 

Sheriffit ovat saaneet kuitenkin huomiota liikunnan merkeissä, omasta mielestään liian paljon. Minä puolestani voisin tarjota sitä hiukan enemmänkin. 

Potkurilenkit jouduttiin lopettamaan ennen kuin kunnolla kerittiin niitä aloittaakaan. Säälittää todella. Sitten on ollut tuulta, sadetta, loskaa ja kaikkea, mikä nyt voisi saada jäämään jotkut soffalle. Me ollaan tarvottu kengät märkinä ja varpaat kylminä, uhmaten kaikkea :)

Viikonloppuna olin sen verran kipeä kuumemittarin mielestäni, että piti ottaa rauhallisesti. Käytiin sitten juoksuttamassa pojat tuolla ampumahiihtostadionin maastoissa. Minä ja Eve istuttiin Stigassa ja herrat veti. Kieltämättä aika moni pysähtyi katsomaan. Onhan se ihme, tiedetään. Varsinkin kun osa ei tiedä, että mäyräkoira voi kävellä ihan normaalista myös lyhyillä jaloilla ;)

Nyt kun treenimaastot on suurien sempaloiden näyttämönä pitää meidän tyytyä taajamassa huvitteluun; juuri tultiin juoskulenkiltä. Lenkki ei voi epäonnistua, jos korvilla on hyvää musiikkia ja jaloissa Adidas boostit, joilla luvataan Endless energyä. Haastetta lenkistä ei kuitenkaan puuttunut, sillä kolmesta kaksi mäyräkoiraa oli päättänyt olla lähes liikkumatta. Onneksi itsellä on juoksuvyö, saa keskittyä ihan tyystin siihen kahden vetämiseen. Yksi sentään veti minua, kiitos Jone! Tosin silläkin taisi olla kiire nukkumaan... 

Lenkit on viimeaikoina olleet enemmän tai vähemmän sitä, että minä olen toiminut vetojuhtana. Tässä on tullut harkittua niin sitä, että seuraava koira on jotain muuta kuin mäyräkoira. (Varsinkin kun viime viikonloppuna kävin tutustumassa koirahiihtoon, siis katsoin vierestä kuinka ammattimaista laji on.) Mutta toisaalta sitten nähdessäni ruskean pitkäkarvaisen pennun, tunnen suurta liikutusta ja totean ettei tuosta ihanampaa näkyä voi olla. 

Niin tai näin, telkkari auki ja näihin tunnelmiin:

Sisävessa koiralle? Jep, meiltä löytyy!

Jasulla alkoi siis jossain vaiheessa talvea pissi karkaamaan kesken päivän sisälle; joko tahallisesti tai tahattomasti. Eläinlääkärissä käytiin ja laskua tehtiin 282 euroa, kiitos Fennialle joka korvasi tämänkin reissun. Mainitsivat kyllä etteivät korvaa seuraavaa kertaa tämän ongelman tiimoilta.

Syytä ei löytynyt virtsarakosta tai muualtakaan ja ainoa vaihtoehto olikin sitten, ettei kaikki ole Jasmendaalilla jostain syystä ok. Koska päivien lyhentäminen tai kesken päivän pissittäminen ei käy päinsä, Googlailin erilaisia vaihtoehtoja sisävessaksi. 

Tiedän miltä se kuulostaa. Hommataanpa koiralle vessa niin ei tarvitse mennä ulos sen kanssa. Mutta meillähän asia ei mene niin. Sisävessa tulisi olemaan ratkaisu, jos oikeasti tulee hätä kesken kaiken. Onhan kohtuutonta olettaa ettei 7:00/7:15-16:00/16:30 välisenä aikana tulisi tarve käydä pissillä. 

Päädyin tilaamaan Zooplussalta tuollaisen Puppy Trainerin, alennettuun hintaan se oli 45 €. Tosin muovialustan maton alle olisi saattanut saada halvemmallakin. Mukaan tuli kaksi pakettia alustoja, jotka muuten imevät nesteen todella hyvin eikä pissi edes haise!

Sijoitin vessan takaoven eteen, koska siinä se ei häiritse ketään ja on ns. luonnollisessa paikassa, siitähän kuljetaan pissille muutoinkin.

Pelkän alustan kanssa Traineri näytti vähän kodittomalta, joten uhrasin päälle maton jonka voi pestä tai vaihtaa ajan kanssa.

Traineri on ilmeisen toimiva, sillä yhtään lammikkoa ei parissa viikossa ole löytynyt! Tosin ei ole käytetty vessaakaan, vaikka houkuttimeksi keräsin keltaista lunta :)

Toivotaan että se joskus hankkii hintansa, vaikka sitten kun herrat ovat vanhoja ja kärsivät pidätykseen liittyvistä ongelmista. Pääasia lienee ettei Jasussa ollut mitään hälyttävää ja parketit saisivat olla rauhassa. Tosin joskus olisi kiva levittää olohuoneeseen takaisin iso karvalankamatto, se kun on paljon mukavampi kuin nuo pienet pyöreät matot Ikeasta...

Tämä pötkelö täyttää jo kuusi vuotta

Mihin tämä aika oikeasti kuluu?! Eilen havahduimme asiaan, että Jone täyttää huomenna, eli tänään, 6 v. Onhan se ollut tiedossa, mutta aina se syntymäpäivä osaa yllättää.

Näihin vuosiin on mahtunut monia hetkiä joissa on saanut nauraa, itkeä, kokea onnistumisia. Toivottavasti jatko on samanlaista. Tasaista elämää Jonen kanssa ei ole olemassakaan. 

Viikonloppuna kaveri säikäytti totaaliselta jäykistymisellä. Käveli jalat tönkkönä, ei valittanut, mutta ei mielellään liikkunut. Se tietty huolestuttaa, koska mäyräkoirahalvaustahan tässä on kaikki vuodet pelätty. Jonkun tekstin mukaan se ilmenee yleensä 4-5 vuoden iässä. Eli ajankohta olisi osunut nappiin, mutta luultavasti se oli vain jokin paha lihasjumi. Näillä mennään kohti 15 vuoden ikää, eikös niin Jone?!

Meille lenkkeily on henkireikä

Meillä on aina kuulunut rutiineihin aamu- ja iltalenkki. Aamulenkki alkaa klo 5 jälkeen eli silloin, kun luonto heräilee. Kaikki ihanat yön tuoksut ovat vielä tuoreina maassa ja muutama jäniksen papana saattaa vielä höyrytä puskan juurella. Iltalenkki on toteutettu vaihtelevasti, lähinnä emännän fiiliksen mukaan. Jos pitää saada happea ja jaksamista iltaan, se toteutetaan klo 18-19. Hyvin usein kuitenkin se on 19:30-21:30, sillä päivän patoutumat täytyy meidän kaikkien päästä purkamaan KUNNOLLA ja millekään muutaman kilometrin matkalle on turha lähteä. Kilometrien taittuessa se taapertaminen tulee vaan helpommaksi + miellyttävämmäksi. Illalla on rauhaisaa, ketään ei näy missään, mutta kaikki päivän hajut ovat vielä suhteellisen tuoreina. Mukavaa bongailla jäniksiä sekä kettuja. Niin siis emännästä mukavaa, Sheriffit leikkivät etteivät niitä näe. Niihin on ohjautunut tuo riistan jättäminen aika hyvin, nähdessään jäniksen ne saattavat lipaista huuliaan ja kääntyä odottamaan nakki -palkkiotaan. Ja isäni toivoisi vielä jostain näistä metsästyskoiraa, jäniksen ajoon ;)

Maastoa meillä täällä on, vaikka muille jakaa, on nousua ja laskua. Tässä syy poikien pinkeisiin pakaroihin. Treenikavereina on usein hiihtoporukka jonka selässä lukee: Belarus tai sitten muita tiukkoihin trikoisiin pukeutuneita venäjää posmettavia kuntohirmuja. Matka taittuu jalan tehokkaalla askelluksella ja joskus jopa juostaan. Itse olen huono juoksemaan ei kestä polvet / selkä / sydän / kunto, mutta parempaan tässä ollaan menossa. Joskus jopa tulee fiilis, että nyt mennään. Sitten sitä mennäänkin, mäyräkoira ei tunne hölkkää, jos sen käsketään juoksevan, se juoksee kanssa. En tiedä koska oma kunto on sillä tasolla, että pääsisin niin kovasti ja niin pitkän matkan.

Eilen kävimme suorittamassa kauden ensimmäisen potkuroinnin. Vanha perintöpotkuri hinkattiin ensin pihalla enimmistä ruosteista ja sitten ampaistiin matkaan. Kaikki kolme omassa hihnassaan ja valjaissaan vetivät kuin heikkopäiset. Ensimmäisen kilometrin ajan jouduin vaan puristamaan kiinni natisevasta potkurista. Kiitokset sille, että käskyt vasen, oikee ja seis ovat vieläkin muistissa. Ajattelin itse aloittaa juoksutuksen rauhallisesti, että lihakset lämpenevät, mutta nämä Usain Boltit olivat päättäneet toisin. Heti alusta asti vaan täysillä. Loppuunhan ajattelin kanssa sitten himmailla vähän, mutta eihän se käynyt päinsä. Jokainen teki yhden pissin 5,7 kilometrin matkalla ja aikaa meni 30 minuuttia. Itse en juurikaan potkinut vauhtia, vaan minut vedettiin. Jos vauhti hiljentyi alkoi haukunta ja räyhäntä. Kotiin saavuttua olikin sitten onnellisen näköisiä ja tyytyväisiä herroja.

Tänään iltalenkki tassuteltiin takametsän kautta syvemmälle umpihankeen. Tuota lajia nämä sankarit inhoavat. Ne kyllä mielellään pomppivat hangessa, mutta sitten kun pitäisi kulkea jossain järjellisessä muodostelmassa esim. emännän takana, tulee ongelmia. Jokainen vuorollaan sotkeutuu naruunsa tai toisen naruun, polkee narun päällä nyppien taluttajan kättä, Herra Pitkäkarvatassulle tarttuu kaikki lumipaakut kyytiin ja niitä sitten siellä irroitellaan, Jonella on joka 150 metrin välein nakin nälkä ja Jimi kylmää heti kun ei liikuta. Olisin itse mennyt pitemmän reitin kautta, mutta muut päättivät oikaista kotiin. Kävi hyvä tuuri, sillä päästiin juuri ajetulle moottorikelkkauralle. Mikä ihaninta kelkasta näkyi vielä pitkään takavalot ja niinpä sain minäkin punttitreenin, koska sen peräänhän nämä olisivat tahtoneet juosta. Laittaessani kaikessa pimeydessä otsalamppuun valon alkoi Jonen henkilökohtainen operaatio: Lumihiutale. Eli se saalistaa kaikkia ilmassa pöllyäviä lumihiutaleita suoraan suuhunsa. Kuljemme loppumatkan pimeydessä. Olisin taas pidentänyt matkaa loppupäästä, mutta seurue päättää toisin. Se tahtoo suorinta tietä kotiin pois viimasta. Sehän tarkoittaa sitä, että kiipeämme ylös vanhan laskettelurinteen. Tietenkin se on lähes umpihankea, mutta jos sitä ei sisulla kiivetä, niin ei sitten millään. Ja niin kuin muinakin kertoina olemme selvinneet iltalenkistä ilman suurempia ongelmia.

Ainahan meillä ei mene yhtä hyvin :) Olemme tällä viikolla laiskotelleet vähän kävelyn kanssa ja viikottainen tavoite 70-80 km on jäänyt paljon vajaaksi. Ensin oli pakkasta ja sitten muuten vaan jotain muuta.

Tällä viikolla lenkkeilyjen tehot ovat olleet ailahtelevaisia. Toiset ovat enemmän tai vähemmän keskittyneet syömään toisten ulosteita tai muita aarteita. Se onkin hauskaa sitten etsiä sitä keppiä sieltä kitalaesta, kun pakkasta on -20 astetta. Muutenhan se on todella hauskaa... Useammalla lenkillä olen tuntenut olevani se "vetokoira" joka vetää kolmea muskettisoturia perässään. Siinä tuntee jotenkin sen talutusvyön vähän tarpeettomaksi.

Talutusvyö muuten on uusin ihastuttavin juttu. Se tekee kädet vapaiksi, mutta nyt kun siihen on oppinut, on keksinyt heti mitä kaikkea siinä voisi olla. Lähinnä omaa selkää ajatellen. Tuo versio joko nousee tai laskee koko ajan pois oikealta paikaltaan ja nyppäsyt tuntuvat (vähien pehmusteiden sekä tukien takia) todella paljon. Seuraava askel kohti parempaa talutusvyötä olisi käydä sovittamassa sellaista jossa on ne jalkalenkit. Tyylikkyys siinä tietysti kärsii, mutta se ei ainakaan näin "ikuisen pimeyden aikana" haittaa mitään. Ja kesäkelillehän voin ostaa sitten sellaiset tyylikkäät ihoa nuolevat trikoot. Lisäksi kolmannet paremmat valjaat on tilattu, sitten täytyisi vielä askarrella jonkin sortin jakaja, ettei hihnoja tarvittaisi kuin yksi.

Kyllä sitä kieltämättä miettii joskus kuinka tässä näin kävi, vedät kolmea koiraa talvihoitamattomalla alueella ylämäkeen. Siinä kysytään sitä luonnetta ja sen lujuutta. Mutta joskus on vaan päästävä pois hoidetuilta reiteiltä, jossa kaikki muut töpöttävät. Ja kyllähän se vaihtelu tekee hyvää. Nyt kuitenkin on tämä harrastaminen jäänyt vähälle. Ei ole tokoa, ei ole agia, ei ole talvisin mejää, eikä ole käyty keinoluolalla vuosiin. Täytyy siis keskittää tuo harrastaminen tuohon perusliikuntaan ja siihen, että kuuppa ja kunto pysyy kuosissaan.

Oikeasti olen nyt niin innoissani tuosta juoksutuksesta, mutta täytyyhän sitä vähän maltillisemmin jatkossa lähteä liikkeelle. Eikä se todellakaan pidä olla päivittäinen keino liikuttaa rakasta karvakorvaa, mutta se tyytyväisyys mikä naamasta paistoi juoksun jälkeen oli palkitseva. Sitä tietää vain joidenkin asioiden menevän oikein. Kyllähän se on vaihtelua kaikille.  Lisätietoja ja kierrosaikoja jatkossakin Facebookissa ja blogissa.

Kun me ei vaan tahdota olla sosiaalisia

Sitä on tässä mäyräkoirien kanssa eläessä niin monesti yllättynyt. Joskus sitä on kerinnyt jo manata miksi ihmeessä on päätynyt rotuun ja vielä kolmesti! Mikä ihme siinä itsepäisyydessä kaikessa uppiniskaisuudessa kiehtoo? Vähemmällä työllä olisi voinut jostain toisesta saada jo vaikka mitä. Siltikin tuo jästikkyys nostaa loppujen lopuksi hyvin usein hymyn huulille. Jos sinä jotain saat opetetuksi ja arjen rullaamaan mäyräkoiran kanssa voit pitää itseäsi jo mestarina. Tietenkään muut, mäyräkoiraan tutustumattomat, eivät tätä voi ymmärtää. Se on iso koira pienessä koossa ja tarvitsee napakat otteet.  Muuten saat kyllä sen hyppimään silmillesi.

Olen monesti ihmetellyt miksi ihmeessä koirien pitäisi lenkin yhteydessä päästä haistamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumiset. Meillä kukaan ei juuri välitä laumaan kuulumattomista tassuttelijoista. Siis välitä niin, että olisivat innoissaan menossa vaihtamaan kuulumisia. Tämähän ei suurimman osan naapuruston mieleen ole. Luulisi kuitenkin, että jokainen joka älyää jotain koiralauman toiminnasta ei väkisin yritä tunkea tutustumaan. Varsinkin jos minä seison ojassa ja näytän siltä ettei tänne nyt kannattaisi sen sessensä kanssa tulla. Eli lähes aina. Toimeen pitää tietenkin tulla, mutta se mielestäni tarkoittaa sitä ettei olla toisten esteeksi/vaivaksi. Se ei tarkoita sitä, että tuolla kesken matkan pitäisi väkisin yrittää tutustuttaa koirat toisiinsa siinä hihnan jatkeena. Voi meidän pihalle tulla sitten sen koiransa kanssa tai mennään sitten ei-kenenkään-maalle, mutta se on suurimmalta osalta liikaa vaadittu.

Meillä on täällä omilla nurkilla kaksi tyttöystävää joista poikamme selvästi pitävät, toinen beagle ja toinen mäyräkoira. Näidenkin kanssa ystävyys on hyvin pintapuoleista. Kohdatessamme tai lenkkeillessämme herrat käyttäytyvät aina samalla kaavalla. Ensin mennään innolla suoraan iholle, tässä vaiheessa jo suurin osa vastapuolista perääntyisi. Sitten Jonea ei enää kiinnostakaan, vaan se aloittaa haukkua louskuttamaan: mennään jo, tai keksi nyt edes tekemistä minulle! Sitten Jasu saattaa vähän käydä tassullaan huitoutumassa ja yrittää leikkiä pikkuisin, huom. todella vähin elkein. Lähinnä niin ettei sitä voi syyttää yrittämisestä, mutta salaa se toivoo ettei vastapuoli kiinnostuisi hänestä tai leikistä. Jasu ei vaan jaksa välittää niin kovin kenestäkään. Jimi puolestaan on innoissaan menossa kyllä sinne tutustumaan ja vaikuttaa sosiaaliselta, mutta sitähän ei kiinnosta se koira, vain se taluttaja. Moni ei puolestaan ilostu siinä jaloissa pomppivasta ja raapivasta sporttivartista, joka ei todellakaan mielistele karvakorvaa.

Miksi siis meidän pitäisi kehenkään sen kummemmin luoda suhteita? Meillä on kaverimme ja sillä hyvä. Lauma toimii laumana ja jos tähän yhtälöön lisätään herrojen suojatti Eve, toimii se entistä varautuneemmin ulkoisia "häiriöitä" vastaan. Poikien kesken ei ole mitään ongelmaa. Ne leikkivät; juoksevat, painivat, nahistelevat keskenään sekä nukkuvat kylki kyljessä. Ne tietävät miten toinen toimii milloinkin ja silloin molemmat tietävät missä raja menee.

Enhän minä täydellinen omistaja ole. Tiedän puutteeni olevan heikot hermot ja lyhyt pinna. Joskus se kaikki positiivinen vahvistaminen on suoraan sieltä minne aurinko ei paista. Mutta yritän ottaa kaikki huomioon ja sitten se tarkoittaa joskus sitä, että pinna ihan oikeesti on riekaleina. Olen jo ennakoinut tulevan eli mies ja koira tulossa vastaan. Väistämme hangessa vetäen rattaat ja lapsen hyvän matkan päähän ja herraseurue syö nakkia jalan juuressa. Ukko tulee koiransa kanssa juuri sitä samaista polkua pitkin, vaikka kävelemällä 30 askelta pidemmän kautta (viereisen kinttupolun kautta) hän pääsisi suoremmin sinne minne on menossa. Olen jo katsonut toimintaa ja sitä kuinka hänen koiransa ei liiku mihinkään, istua töröttää paikallaan. Kysyessäni, että tännekö ovat tulossa; vastaus on, niin ajattelin. Siis oikeesti! Tulet tänne susien suuhun oikein väkisin. En jaksa enää loppuun asti olla kohtelias. Antaa sitten vaan remmirähjän aukaista suunsa ja sitä ääntä meistä lähtee. Tuleepa siihenkin koiraan liikettä. Tiedän olevani vittumainen, mutta tämmöisiäkö nykyajan ihmiset ovat? Ihanko kiusallaan sitä näitä asioita tehdään vai missä on se ennakointi? Jos liikenteessä ollaan samanlaisia on kummaa ettei tässä kulmilla satu useampia kolareita. Sillä eihän sielläkään sitten pitäisi luovia tai antaa periksi. Ai niin mutta siellä on säännöt! Varoituskolmiot ja muut, siellä joudut ihan oikeasti syytetyksi sekä olet korvausvelvollinen. Voisin paasata asiasta ja kertoa esimerkin jos toisenkin, mutta se ei ollut asian ydin tai tarve kirjoittaa.

Asia josta ajattelin kirjoitella on siis tällä viikolla tapahtuneet jutut lenkkeilyn yhteydessä. Teenkin siitä ihan erillisen postauksen, ihan vaan koska pystyn ja se näyttää hyvältä tekstien määrässä. Vuonna 2015 kerätään tekstiä määrällisesti, vähät me laadusta välitetään ;)