Tänään juhlitaan Taavetin poikaa!

Viime talvena iski jälleen älytön koirakuume. Kuume kävi niin sietämättömäksi, että oli pakko hankkia kotiimme toinen tassuttelija. Sopiva kenneli ja sopiva pentue oli jo katsottu valmiiksi tuolta Kuopiosta. Valitettavasti Korpinotkon toisen pentueen molemmat pojat menehtyivät ja toisesta syntyi vain yksi tyttö. Karvanlaadulla tai koolla ei meille juuri ollut väliä. Kunhan vain kaveri olisi mäyräkoira.

Jimin kanssa harrastaessa oli saanut tuntumaa kasvattajiin sekä heidän tapaansa pennuttaa, joten toisen mäykyn hankinnassa tuli vertailtua eri kenneleitä ainakin vähän tarkemmalla silmällä kuin ensimmäisellä kerralla. Mielessä kävi myös pitkäkarvainen versio, mutta en saanut isäntää ylipuhutuksi turkin suhteen. Niinpä minun täytyi harmikseni unohtaa Taxmanian kenneli.

Selailimme uudelleen samat linkit, sivut ja materiaalit kuin Jimiä etsiessämme. Toisen(kin) koiran kohdalla päätettiin, ettei nelivetoa lähdetä hakemaan toiselta puolelta suomea. Ajomatka saattaisi pahimmassa tapauksessa koitua todella stressaavaksi pennulle, ja uskottiin/tiedettiin lähistöltäkin löytyvän hyviä koiria.

Kovan selailun ja pohdiskelun jälkeen löysimme Suomen Mäyräkoiraliiton pentuvälityksestä ilmoituksen 14.01.2009 syntyneistä pennuista. Ilta oli jo pitkällä, joten kasvattajalle soittaminen sai jäädä seuraavaan päivään. Jälleen edessä oli uneton yö, jollainen oli ollut viimeksi odotellessa noiden kuopiolaisten mäykkyjen syntymää. Kärsimättömänä aloittelin päivän töitä ja kahvitauon jälkeen otin ja soitin Hakiavan kenneliin Hannalle. Heidän kenneliinsä oli syntynyt uusi pentue, äitinä oli Venäjältä tuotu Churchhella ja isänä Hakiavan Äx-Ällä. Äiti on nuori, ja tuonut loistavia tuloksia luolilta (nyt joulukuussa saavuttanut valionarvon luolilla), joten pentue kiinnosti heti. Isä puolestaan oli saanut hyviä tuloksia jäljiltä (nyt jälkivalio), joten nyt jo hiukan mejäilyn makuun päässeenä osasimme arvostaa tätäkin ominaisuutta. Soitettuani sain ilokseni kuulla, että kaikki neljä pentua, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa olivat vapaina. Varasin heti toisen pojista. Sitten pitikin vain antaa ajan kulua ja katsoa kumpi prinsseistä sopisi meille paremmin.

Tässä on sitten koko sakki pieniä hakiavalaisia.

Ja tässä ovat pojat, Jone vasemmalla.

Varmaa siis oli, että olimme varanneet pojan. Ylläolevan kuvan perusteella sitten teimme valintamme, ja päädyimme vasemman puoleiseen yksilöön. Ikinä ei tosin pitäisi koiraa valita pelkän kuvan perusteella. Ajattelimme kuitenkin, ettemme ajaisi ensin katsomaan pentuja neljän viikon ikäisenä, silloinhan pennuista saisi vasta jotain selkoa ulkomuodollisesti sekä luonteellisesti, ja sitten uudelleen muutaman viikon päästä hakemaan pentua. Säästimme siis yhden ajomatkan (300km / suunta) ja valitsimme toisen koiramme hyvin pitkälti kasvattajan puheiden mukaan.

Jone oli pennuista isoin, ja myös veljeään rauhallisempi. Hanna myöskin piti tätä meidän poikaamme ulkonäöllisesti sopivampana näyttelyihin. Olimme aivan täpinöissämme saadessamme uusia kuvia uudesta perheenjäsenestä. Nimi oli jo alusta asti valmiiksi mietitty, eikä muita vaihtoehtoja ollutkaan. En ainakaan muista, että olisimme puntaroineet eri vaihtoehtojen välillä.

Jonen upea seisonta ja samalla komea venytys, ikää kuukausi.

Aika kului yllättävän nopeasti odotellessa pentua, olihan odotuksessa auttamassa tällä kertaa jo toinen koiruus. Eräänä lauantaina sitten lähdettiin hakemaan reilun seitsemän viikon ikäistä Jonea kotiin. Jimi jäi kummitätinsä kanssa vahtimaan taloa täysin tietämättömänä tulevasta.

Ensimmäisen päivän pissitys ja aamujumppa.

Reilu parin tunnin matka taittui kevyesti ajellen ja matkalla maltettiin jopa pysähtyä syömään nopeasti. Navigaattori opasti täydellisesti Taavettiin Hakiavan kenneliin jossa tuttu mäyräkoiramainen haukunta toivotti meidät tervetulleiksi. Heti ovella meitä tuli moikkaamaan kolmea horjahtelevaa pentua, joista yksi oli selvästi muita isompi ja kaksi pientä näyttivät kumuttavan tätä sen minkä kerkesivät. Jone oli siis kotosalla kahden tytön kanssa, toinen pojista oli lähtenyt edellisenä päivänä. Jone oli tottunut isohkoon porukkaan ja muiden haukuntaan. Palloja se jo silloin kanteli haltioituneena. Jonen äiti nähtiin paikan päällä, ja tämä olikin mukava sekä sievä tapaus. Äidillä oli kuitenkin kiire ulkoilemaan ja siellähän se taisi ollakin koko vierailumme. Hoito-ohjeiden ja papereiden kanssa lähdettiin sitten matkaan. Kotimatka sujui pieneltä Jonelta todella hyvin makoillen omassa laatikossaan takapenkillä seuranani.

Ensimmäisellä rokotuksella Jone hurmasi koko eläinlääkärin väen, tuliaisena päivän sympaattisin potilas sai itselleen ruokaa.

Pojan kotiutuminen sujui hyvin. Jone oli iloissaan nähdessään uuden kaverinsa, mutta Jimi oli varuillaan koko illan. Se myös yritti nylkyttää uutta veljeään, mutta seuraavana päivänä pojat olivat jo väleissä. Jimi saikin tuntea kaikista eniten naskaleiden puremia korvissaan ja nahkassaan, me ihmiset säästyimme lähes kaikilta näykkimisiltä. Olin itse kaksi päivää "äitiyslomalla" ja isäntä oli puolestaan kolme päivää "isyyslomalla", lähinnä otimme vapaata tilanteen tarkkailua varten. Tätini tuli reiluksi viikoksi poikien kaveriksi, mutta sen jälkeen kaverukset joutuivatkin selviytymään työpäivien ajan kahdestaan. Olimme ostaneet portin kodinhoitohuoneen ovelle ja tarkoitus oli pitää Jone päivisin lelujensa kanssa siellä. Se osottautui kuitenkin niin kauheaksi rääkkäykseksi, pentu huusi kuin syötävä portin takana ja lopulta Jimikin istui toisella puolen porttia surkeana. Pojat ovat siis olleet siitä asti päivisin talossa vapaana, tosin makuuhuoneiden ovet on suljettuna ettei kiusausta tule tuhojen tekoon. Ainakaan ympäri taloa. Jonella on vieläkin välillä päivisin tylsää ja silloin onkin mukava jäkertää esim. viherkasveja.

Pieni koira tarvitsee paljon unta, ja unihan maistuu mökkeillessä, mummon lakanoilla tietenkin.

Varsin vallattomaksi kaveri on osoittautunut monissa tilanteissa. Vieläkin on hakusessa tyyli, jolla Jonen saa kuuntelemaan ja rauhoittumaan silloin, kun on uhkaava tai pelottava tilanne. Treenaillessa uusia asioita poika on aina ollut hyvin oppivainen, mutta opettelu tulee tehdä vieläkin pienissä pätkissä. Treeni kestää korkeintaan vartin, ja siihenkin pitää sisällyttää jo jotain muuta. Malttamaton luonne. Aika korjannee monia asioita, onneksi. Toivottavasti myös luotto itseensä ja uusiin asioihin kasvaa, eikä aina tarvitse panikoitua uusista asioista.

Moneen ennättävä Jone kerkesi myös karkaamaan juhannuksen alla, viiden kuukauden ikäisenä. Se lenkkeili pentuna aina irti ja juoksenteli minun tai Jimin perässä. Eräällä lenkillä sitten kuitenkin nautinnolliset tuoksut tai jokin riista sai pojan lähtemään omille retkilleen. Se oli kauheinta mitä saatoin kuvitella tapahtuvan, sää muuttui älyttömäksi vesisateeksi ja etsintä oli lohdutonta. Reilun viisi tuntia poika oli eksyksissä ja sitä etsittiin usean ihmisen voimin. Luulin jo sanoneeni hyvästit pennulleni ja tunteet olivat pinnassa, ja nousevat edelleen pintaan muistellessani asiaa. Onneksi kuitenkin kaikki päättyi hyvin ja Jone löytyi tuosta muutaman sadan metrin päästä, viimeisellä etsintä-kierroksella. Monen kilometrin matkan oli pieni koira vipeltänyt kotia kohden kurjassa säässä. Ei kaverille voinut olla edes vihainen, mutta Jimi antoi pienen läksytyksen nähdessään pikkuveljensä. Loppujen lopuksi Jonesta tuli varmaan Kontioniemen tunnetuin koira, sillä isäntä oli askarrellut kadonnut -lappuja ja jakanut niitä postilaatikoihin (vieläkin lapset huutavat lenkkeillessämme; tuo on se kadonnut Jone). Pari ihmistä jopa soitti lappujen perusteella ja tarjoutui etsimään koiraa, jos oli vielä tarvetta. Onneksi poika oli jo silloin löytynyt ja kunnossa. Kiitokset vielä etsintään osallistuneille!

Tulevaisuutta emme ole vieläkään miettineet kovinkaan tarkasti, saa nähdä mikä kokeiltavista lajeista kiehtoo eniten. Jone pistäytyi ensimmäisen vuoden aikana Joensuun näyttelyissä tuoden yllätyksekseni parhaimman palkinnon minkä tietääkseni pentu voi kotiin tuoda, ollen ROP-pentu ja sai KP:n. Paljon jäi parannettavaa, mutta totta kai menestys antoi kimmokkeen. Jälkeä harjoiteltiin muutaman kerran, ja hajuaistikin näyttää pojalta löytyvän. Lisäksi Jone oli Jimin huoltojoukoissa Nurmeksen mejä-kokeessa joten kokeen tuoma odotteluaika tuli tutuksi. Poika pääsi kokeilemaan myös kerran luolaa, ja näytti todellisen luonteensa. Se Jimin mielestä sitkeä, ärsyttävä ja peloton veli tuli esille kerralla, ja kettu sai kuulla kunniansa. Luolaan meneminen jäi vielä hautumaan tulevaa treeniä varten, mutta ymmärtämäni mukaan tässä muuten odotellaan enää koeoikeuden saamista, 15 kk:n ikää. Riistaviettiäkin näyttää löytyvän ja se olisikin helposti varmaan houkuteltavissa esille, mutta en ikinä raaski luultavasti päästää koiraa metsälle. Isäni on lupaillut, että voisi kouluttaa Jonea ajoon, mutta en ole vielä suostunut. Enkä taida suostuakaan, jos yritetään Jonenkin kanssa kokeilla mejää.

Jonen koulutus temppujen osalta on jäänyt harmillisen vähäiseksi juuri malttamattomuuden takia. Lenkkeillessäkin on ollut välillä vaikeuksia erilaisten pelkojen suhteen. Jone välillä kurkkii enemmän taakseen kuin seuraa eteensä, eli jokin mörkö on ilmeisesti koko ajan hännässä kiinni, vaikka mitään ei olekaan näkyvillä. Muiden koirien kanssakin tulee olla tarkkana. Jotkin ovat päässeet ylimmiksi ystäviksi, mutta toiset saisivat turpiinsa. Tosin tuokin liittynee pitkälti siihen, että Jone pelkää toisia koiria. Ja ongelma on lähes ainoastaan kotinurkilla, eli se voi olla myös reviirikäytöstä. Jone on tottunut myös olemaan veljensä suojattina ja näin ollen siinä hihnoissa vierekkäin onkin hyvä haukkua kaikki. Onneksemme olemme kuitenkin saaneet nauttia kotosalla hienosti käyttäytyvistä koirista. Välillä on ollut joitain pieniä kinoja ja Jone näyttääkin pomottavan helpommin periksiantavaa Jimiä. Tytöistä ei sentään ole tarvinnut tapella, eikä muutenkaan onneksi ole ollut suuria rähinöitä. Joskus jompikumpi rähähtää, mutta ikinä hampaat eivät ole olleet mukana pelissä vaan asia on hoitunut painimalla, joka muuttuukin hetkessä veljelliseksi touhuiluksi.

Uinnin jälkeen on mukava kelliä laiturilla ottaen aurinkoa.

Tänään Jonella on siis ensimmäiset synttärit, joita juhlitaan kakkukestein!

Kiitos Hakiavan kennel loistavasta koirasta!