Sorsapaistia...

...vaan ei meidän pöydässä. Taitaa olla parempi unohtaa se Jonen VERI-tulevaisuus ja sorsan hakeminen, sillä eihän se uskalla edes juoda jos samassa vedessä lilluu paisti. Toisaalta eihän tästä voi hirmu pahoillaan olla, sillä tätähän olen halunnut; täysin riistasta kiinnostumattomia koiruuksia. Meillähän on ankarasti kiellettyä kaiken jahtaaminen sisältäen lenkkeilijät, hiihtäjät, pyöräilijät, linnut, siilit, jänikset. Tuulessa lentävien roskien ja lehtien perään lähtemisestä meillä on ollut Sheriffien kanssa suurta vääntöä. Vielä ei ole niiden osalta löytynyt yhteistä säveltä, mutta ehkä se tänä syksynä löytyy. Nyt emäntä on kasvattanut pienet Hitler-viikset (eikä vahaa niitä pois) ja ajaa vain omia etujaan. Mäyräkoira on itsepäinen, mutta niin on emäntäkin, tässä talossa ei miesvaltaa huomaa kuin miesten lukumäärässä ;o)




Vähän kuulumisia

Ihana syksy on jälleen täällä. Tuntuupa mukavalta kun jaksaa lenkkeillä kunnolla ilman hikeä. Ihan vaan tästä ilosta vippailimme Sheriffien kanssa 11 kilsaa tänään. Lenkkeilyyn olen yrittänyt ottaa uuden linjan, josta Jimi ei näytä juurikaan nauttivan; vetämisen kanssa on lähes nollatoleranssi. Yksi nykäisy eteen tarkoittaa täyskäännöstä ja viittä askelta taakse. Matkahan ei tällä tyylillä meinaa edetä, mutta toivon tuloksia tulevan syksyn aikana. Sitten lenkkeilyn ohessa tehdään luoksetuloja (jälleen Jimistä aivan turhaa) ja muita temppuja. Olen huomannut Jonen nauttivan temppuilusta ja varsinkin luoksetuloista. Jonehan ei tuosta peruslenkkeilystä niin välitä, joten se varmaan nauttii ajan kuluttamisesta.

Räksytystä ja räyhäämistäkin ollaan yritetty hillitä. Kieltämättä oman asenteen muuttaminen on auttanut suuresti. Huomasin ahdistuvani ja stressaantuvani ihan turhistakin asioista kävelyillä, niinpä olen nyt sitten pyrkinyt vaan positiiviseen tyyliin. Jimi opetettiin lähinnä kannustamalla ja palkitsemalla. Jone valitettavasti on saanut huonomman koulutuksen, sillä olen tuominnut sen oppimattomaksi koiraksi. Nyt olen nähnyt Jonen parhaimmat puolet ja ottanut itseäni niskasta kiinni. Ohituksissa yritän pysyä ihan naama peruslukemilla enkä aukaise suutani ja yhdy kolmentena haukuntaan. Sen jälkeen sitten hirmuiset kehut ja namia suuhun. Kieltämättä tuo tapa on näyttänyt toimivan huomattavasti paremmin. Tässä eräällä lenkillä vastaamme tuli mies pyöräillen kahden saksanpaimenen kanssa (yhdistelmä jota katselin kauhulla). Meidän kolmikkomme kohtasi tuon kolmikon kapealla pyörätiellä eikä kukaan neljästä koirasta haukahtanut kertaakaan. En vaan tiedä johtuiko se omasta koulutuksestani vai siitä, että Sheriffit pelkäsivät tätä toista koiranomistajaa joka huusi jo kaukaa: HILJAA NYT! Sen isännän komento oli niin uskottava ettei mäykkyläisetkään uskaltaneet suutaan aukaista.

Omalla pihalla ollaan sitten harjoiteltu Jimin kanssa tokoa ja rally-tokoa. Jimin motivaatio on ihan mahdottoman hyvä, kuuden lihapullan treenit ovat sille ihan liian vähän. Jonen kanssa tokoilut ovat alussa, mutta me ollaan sen kanssa yritetty opetella koiratanssia. Ehkei saada ikinä kunnon esitystä aikaiseksi, mutta pääasiahan on että meillä on hauskaa. Hauskaahan meillä oli myös tässä viime lauantaina, kun Jimin tyttöystävä Mirkeli tuli emäntänsä kanssa aamulenkille. Lenkin jälkeen sitten naapurin tytöt tuli juoksemaan Mirkelin sekä Sheriffien kanssa, ja voi kun sitä touhotusta olikin mukava katsella. Tässä muutamia kuvia kavereista.

Jone, Tyyne, Manta, Jimi, Mirkeli sekä Unna ja Meiju

Jone, Manta, Tyyne sekä Unna ja Siru

Touhotusta

Tyyne ja Jone, takana Manta

Jone ja Manta

Tyyne ja Manta, takana pieni pala Jonea

Jimi ja Mirkeli

Jimi ja Mirkeli

Mirkeli, takana Jimi ja Siru


Leikkisitkö kanssani? - osa 2



Vauhdikasta viikonloppua!

Jimmyn uudet paperit

Jimin uudet rekkarit tulivat ja herra on nyt sitten lyhytkarvainen (ainakin papereiden mukaan). Näin jo eräänä yötä painajaista, jotta heti muutoksen jälkeen Jimille kasvoi aivan mielettömän upeat karvat. Heti herättyäni täytyi hiippailla olohuoneeseen tarkistamaan oliko koirassa tapahtunut mitään. Onneksi ei ollut ja toivottavasti partaa ei todellakaan näy lähivuosina. Jalostustiedoissakin näyttää olevan jo lyhytkarvainen mäykkyläinen ja tuloksetkin näyttää pysyneen, viimeisin näyttelytulos vielä puuttuu. Eikä sillä kieltämättä niin väliä olekaan. Käviköhän siirto todellakin näin yksinkertaisesti vai onko tähän jokin koiruus haudattuna?!

Päiväretki Tuusniemelle

Tänä aamuna automme nokka suunnattiin kohti Tuusniemeä. Sheriffit lähtivät mukaan yhdistetylle turisti- ja työmatkalle. Kaverini Anne oli järjestänyt Sheriffeille melkeinpä yksityiset luolatreenit erääseen tuusniemeläiseen navettaan, mukana olivat siis Sheriffit sekä kohta 4 kk vanha pk mäyräkoira Edi. Käytiin kokeilemassa luolaa, mutta eipä siitä paljonkaan mainittavaa ole.

Tai no mainitaan sen verran ettei se oikein kumpaakaan kiinnostanut. Jo meneminen luolaan oli suhteelliseen vaikeaa, liekö vyötärölle kertynyt jokunen sentti kesällä?! Jimi kävi tarkistamassa tyhjän luolan ja olikin todella hiljainen, verrattuna edelliseen kertaan. Eikä paljon kehdannut kaveri luolassa haukkua, sillä treenauttaja käytti aika kovaa kieltä. Se sai ilmeisesti meidän äijän hiljaiseksi, joko kauhusta tai kummastuksesta. Jimin työskentely ketun kanssa oli jokseenkin naurettavaa settiä. Intoa tuntui mennessä riittävän, mutta kettua ei meinannut löytyä vaan Jimi päivysti sitä siellä kulmassa missä se meidän Ahonkylän treeneissä aina on. Kaverille ei siis tullut mieleenkään etsiä sitä omatoimisesti. Pienellä avustuksella Jimi saatiin ketun eteen ja kuului jokunen kumea haukahdus. Siinä kaikki.

Jone kävi myös pyörähtämässä ketullisella luolalla, ensinnäkin jo meno oli tuskaista. Työskentely oli puurtavaa ja häpeällistä seurattavaa, lisäksi herkästi haukkuvana tunnettu Jone oli lähes mykkä. Haukahdukset muistuttivat kiljuntaa ja niitäkin kuuluu huolestuttavan harvoin. Jonen saaliiksi luolalta jäi ainoastaan jälki nenään, eikä sekään tullut varsinaisesti kontaktista ketun kanssa vaan siitä, kun treenauttaja räppäsi pellin Jonen ja ketun väliin.

En tiedä oliko syynä kuumuus vai laiskuus. Toisaalta ei harmita hirmuisesti, sillä molemmat koirat ovat nuoria vielä yrittämään, enkä ole vielä päättänyt onko laji edes hirmuisen hauskaa. Joka tapauksessa oli mukava käydä uudessa paikassa kokeilemassa, sillä tuossa meidän vakkari paikalla ei kokeita tiettävästi järjestetä. Kiitokset Annelle treeneistä!

Oman työskentelynsä jälkeen Sheriffit pääsivät autoon lepäilemään ja suunnattiin siihen jonkun kilometrin päähän seuraamaan VERI-kokeita. Siis tätä lajia vartenhan Jonea on yllytetty uimaan, mutta katsoessamme isännän ja Annen kanssa kilpailevien koirien suorituksia heräsi monia ajatuksia. Ensinnäkin lajin kokeisiin on suhteellisen helppoa päästä, näihinkin oli tasan kolme osallistujaa. Monia kokeita joudutaan perumaan vähäisen osallistujamäärän takia, eli saumoja kokeisiin olisi. Lisäksi laji on helppo omistajalle, sillä paikalla ei todellakaan tarvitse tehdä kuin parastaan koiran kanssa, koska kaikki on järjestetty valmiiksi. Mitä sitten itse lajiin tulee meidän treenata Jonen kanssa todella paljon!

Ensinnäkin on tyhjän kaislikon tarkastaminen, eli Jone pitäisi saada uimaan vedessä sinne minne minä viiton ja komennan, tuomarin käskyttämänä. Sitten tulee itse linnun hakeminen vedestä. Eli koira on ensin asennossa vieressäni irti. Sitten ammutaan laukaus ja samalla heitetään lintu veteen, vasta saadessaan luvan tuomarilta lähetetään koira veteen hakemaan lintu. Lintu tulisi tuoda omistajan jalkoihin täysin turmelemattomana, eli kyniminen, repiminen ja sooloilu tuodessa lintua vähentää pisteitä. Kolmantena osiona on jäljestys, siis 150 metrin jälki (20m suoraa ja loppu s-kirjaimen muotoon) käydään vetämässä linnulla. Jäljentekijä jää seuraamaan tilannetta linnun läheisyyteen. Käytettävänä on kaksi tapaa jäljestykseen; joko jäljestää koira kiinni tai irti. Ensimmäinen siis tapahtuu niin, että koira on kuuden metrin liinassa ja ohjaaja kulkee perässä. Koiran tulee osoittaa kaato haukkumalla tai näyttämällä se muutoin. Toinen tapa (joka meillä ei tule kuuloonkaan) on päästää koira irti ja näyttää suunta minne sen pitäisi lähteä. Koira jäljestää matkan itsenäisesti ja tuo sitten linnun suussaan nätisti omistajan jalkoihin tai käteen.

Miten sitten tämän päivän kokelaiden (pk mäykky Jake, kk mäykky Fanni ja saksanmetsästysterrieri) kävi? No kaikki saivat ykköstulokset. Eli katsoimme ilmeisesti pelkän eliitin työskentelyä ja sekös se paineita lisäsikin. Tyhjässä kaislikossa kaikki uivat hyvin ohjaajan huitoessa rannalla. Linnun hakeminen vedestä sujui kaikilta ongelmitta, mutta vain terrierillä oli vaikeuksia antaa sitä omistajalleen. Koira juoksenteli tyytyväisenä lintu suussaan kohti katsomoa ja vähät välitti emännästään (tuntuipa hyvältä, vaikka ei pitäisi olla vahingoniloinen). Joka tapauksessa lintu saatiin omistajalle eikä ohjaajalta päässyt edes kirosanaa, vaikka aivan selvästi harmitti. Itsehän olisin kiitellyt siellä jo kummasti. Myös seuraava osio, jäljestys, meni kaikilta hyvin. Olipa hienoa nähdä, kun mäykky päästetään hihnasta irti ja pyydetään jäljestämään, ja se vieläpä tulee takaisin! Pk mäykky jäljesti hihnassa, jolloin maksimissaan pisteitä voi saada 6. Terrieri ja kk mäyräkoira jäljestivät irti, silloin pisteitä voi haalia 10. Terrieri tuli kertaalleen omistajan luokse ilman lintua, mutta tarmokkaasti jatkoi etsintää. Uusi kiertely toikin tulosta ja suussa oli jo lintu, jota ei kuitenkaan meinattu tuoda omistajalle. Taas nähtiin piirileikkiä ja jännitettiin tuleeko linnusta muhennosta jo kypsentämättömänä. Lopulta koira kuitenkin luovutti ja emäntä sai napattua koiransa kiireellä kiinni kiittääkseen. Viimeinen esitys olikin oman henkilökohtaisen suosikkini kk mäykyn, Fannin, suoritus. Emäntä päästi reippaasti koiran irti ja kehoitti jäljelle. Koiruus lähti kuin ohjus, korvat vain pöpelikössä vilkkuivat ja pian Fanni tulikin tyhjin suin. Emännän kehoittaessa jäljelle tyttö keimaili ja päätti jäädä vääntämään tortut (hieno huumorintaju). Asioinnin jälkeen jatkettiin jälkeen etsintää ja kohtapa tyttö tulikin lintu suussa omistajansa luo ja antoi saaliinsa. Oululaisen kaksikon työskentelyä oli ihanaa katsella ja voi kun itsekin osaisi koulia Jonesta samanlaisen työparin itselleni.

Joka tapauksessa reissu toi uutta ajateltavaa, sillä nyt jätetään LUT rauhaan hetkeksi. Katsotaan sitten kun Jone vähän aikuistuu ja toivottavasti myös rohkaistuu. Jimille en edes mitään toiveita aseta, sillä sen edistys on junnannut paikallaan jo kohtalaisen pitkään. Vesiriista koetta varten puolestaan voidaan tässä ryhtyä harjoittelemaan. Tosin sielläkin epäilyttävin asia on Jonen irti laskeminen, sillä sehän voi juosta ihan mihin tahansa. Pitää siis harjoitella ihan kunnolla tottista ettei kaveri polskuttele kesken työskentelyn takavasemmalle. Hakua käskystä jo harjoiteltiinkin ja muutaman kerran perusteella se on ehkä helpoin osio tuossa lajissa ;) Saa nähdä miten käy, kun siihen yhdistetään sitten ampuminen ja linnun tipahtaminen veteen, pysyykö koira enää emännän vierellä, ehkä jos ihmeitä tapahtuu. Veikkaan myös jäljestyksen olevan Jonelle helppoa, nyt vaan ootellaan jotta talitintti tai vastaava lentää ikkunaan, ja että päästään vetämään sillä jälkeä. Olen jo tuppaantunut isäni mukaan sorsastamaan, mutta en taida rehellisesti sanottuna uskaltaa. Me olemme jo melkein meinanneet menettää Jonen silloin sen lähtiessä omille teilleen, joten sen laskeminen irti on iso kysymysmerkki. Ja antaisinko itselleni ikinä anteeksi, jos se häviäisi jonnekin koemaastoon eikä koiraa sen kummemmin näkyisi, en varmasti. Siispä treeniä kehiin ensin luoksetulon & hakemisen muodossa ja sitten toivottavasti voimme siirtyä harjoittelemaan rannalle hakua, tällä hetkellähän Jonelta on uiminen kiellettyä ihotulehduksen takia. Tässä vielä jokunen "poseeraus" pysähtyessämme jaloittelemaan Tuusniemellä.

Onko ihan pakko kuvata?!

Tuliko ees hyvä kuva?Ota niitä kuvia Jimistä, mie en jaksais just nyt, ku tuolla on niin paljon kaikkee kivaaaaaa...

Toivottavasti tämä nyt riittää ja päästään jatkamaan matkaa!



ps. Isäntä uudisti Sheriffien omia sivuja:
- Jimin sivut
- Jonen sivut

Metsämiehen serti jäi jälleen haaveeksi

Pyörähdimme tänään Jimin kanssa Kuopion Sorsasalon raviradalla. Raviradalla on käynnissä perjantaina alkanut ja huomenna päättyvä Sawo Show. Ravirata oli peittynyt myyntikojuista, teltoista, häkeistä, ihmisistä sekä tietenkin koirista. Muistaakseni pe-su koiria kyseisessä tapahtumassa oli ennustettu olevan 12000 kappaletta koiria. Kieltämättä alueelle astuessani suu meinasi loksahtaa auki. Omalla näyttelykokemuksella tapahtuma oli todella mittava. Järjestelyt toimivat oikein hienosti ja kaiken tarvittavan löysi hyvin. Ainoa vaikeuttava asia oli helle. Me olimme paikalla jo ennen yhdeksää ja saimmekin paikan varjoon kehän reunalle. Sitten oli aika lähteä "aamulenkille" katsomaan ympäristöä ja syömään aamupala. Ravirata oli ihanan väljä ja +22 astetta oli sopiva.

Aamun aikana paikalle hilautui ihmisiä koirineen ja meininki alkoi vähän kauhistuttaa. Jimin hermot kyllä kestivät aivan loistavasti. Se haukahti ainoastaan pari kertaa. Aamupäivän aikana lämmintä kuitenkin oli jo jossain vaiheessa tuskallisesti. Vaikka kehämme oli varjossa, tiiviissä tunnelmassa oli melkoisen puuduttavaa oleskella. Jimi onneksi osasi ottaa rennosti nukkuessaan kopissa, ei näyttänyt kaveria paljonkaan hermostuttavan. Veikkaan omankin rentoutumisen olleen hyvin pitkälti Jimin ansiota.

Niin siis ennen kehiähän me selvittelimme valmiiksi sen siirron lyhytkarvaiseksi. Nyt meillä on sitten kaksi lyhytkarvaista mäykkyä! Päätöshän on peruuttamaton, sillä paperit Kennelliitttoon lähtivät suoraan näyttelystä ja itse joudun sitten vielä lähettämään rekisteriotteen postitse.

Mittaus oli ennalta määrätty kreikkalaiselle Dimitris Antonopoulokselle, joka ei asiaan meinannutkaan ottaa mitään kantaa. Se vaan jankkasi koosta, mutta lopuksi sitten tuli hipelöimään Jimin karvaa. Päästä koira on lyhytkarvainen ja selästä karkkari, mutta siirto tuli. Huokaisin helpotuksesta, sillä ainakaan meille ei siinä vaiheessa ollut vielä naurettu. Tosin tuomari tuli sanomaan minulle: "No breed". Eli ilmeisesti kävi ivailemassa ettei Jimille löytyisi rotua koko koiramaailmasta.

Sitten odoteltiin ja välillä katseltiin mäykkyjen esityksiä, välillä siinä sivussa viereisiä kehiä. Seuranani olleen Henrietan kanssa katsottiin myös ihmeissämme näiden "karjalan neitojen" koirien käsittelyä. Kyllä venäläinen koiraharrastus näyttää olevan bisnestä, eikä koiraa näytetä juuri arvostettavan. Ei voi tietysti yleistää, mutta eräskin omistaja näytti niin kilpailuhenkiseltä ettei kyllä jäänyt kenellekään epäselväksi mitä oli tultu hakemaan. Koira nostettiin hihnasta pöydälle ja kävelytyksessä ei juuri nameja käytetty. Parhaimman ruusukkeen saadessa handlerin ilme oli edelleen kuin ympärillä olisi haissut silkka p*ska.

Oma vuoromme tuli siis lyhytkarvaisten käyttöluokassa. Siihen olikin ilmoitettu tasan yksi koira joten sekin sai vähän kokea kilpailua, kun Jimi tupsahti vierelle. Kyllähän se jo alussa tiedettiin ettei meillä ole mahkuja, mutta myönnän odottaneeni sitä H:ta. Valitettavasti se jäi kuitenkin haaveeksi, vaikka koira käyttäytyi kuin enkeli. Kävely meni aivan mallikkaasti, seisonta pöydällä onnistui hyvin. Eläinlääkärillä rampannut Jimi ei paljon kopeloinnista hätkähtänyt. Lisäksi seisonta kehässä meni mielestäni hyvin, eikä Jimi tehnyt kaikkia temppujaan yhdestä käskystä, kuten harjoituksissamme meni.

Ja tässäpä sitten tulee se tärkein, eli portugalilaisen Jose Homem de Mellon tuomio:

"Not typical color for the breed. Nice head and expression. Good reach of neck. Deep chest, correct front. Ribcage could have better shape. Nice topline. Correct rear angulations. Moves freely. In my opinion this is wirehaired, not smooth haired".

Ja siitä vapaa suomennos ihmiseltä joka ei ole näyttelysanastoon tutustunut:

"Ei rodulle tyypillinen väri. Hyvä pää ja yleisilme. Hyvä niska. Syvä rinta, edestä oikeanlainen. Rintakehä voisi olla paremman muotoinen. Hyvä ylälinja. Oikeanlainen takakulmaus. Liikkuu vapaasti. Mielestäni karkeakarvainen, ei lyhytkarvainen".

Niin ja tässä vaiheessa sitten tuli armoton vitsaustus, toisen tuomarin mielestä koira oli enemmän lk ja arvostelevan mielestä enemmän kk. Noh täytyy kattoo missä se Marit Kärde on seuraavan kerran ja käydä kokeilemassa uudelleen. Viimeksihän Jimi oli aivan selvästi hänen mielestään lyhytkarvainen.

Nyt kohti uusia haasteita ja odottelemaan milloin paperit tulevat Kennelliitosta ja miten Jimi ottaa uuden identiteettinsä. Tässä vielä muutamat kuvat näyttelystä, pahoittelen laatua. Pikkuisen digikameran zoomi ei riittänyt ja niinhän kuvista tuli tämmöisiä:


Leikkisitkö kanssani?

Viime aikoina Sheriffit ovat leikkineet keskenään todella paljon. Varsinkin Jimistä tuntuu tulleen pentu, jota se ei oikeastaan ole ollut enää kolmeen vuoteen (vai liekö maksaystävällisestä ruokavaliosta tullut potkua arkeen). Syystä tai toisesta kaksikko näyttää löytäneen uutta intoa "suhteessaan" ja niinpä meillä onkin ollut rallia illasta toiseen, tietenkin Sohvia unohtamatta.



Kesä maistuu marjalta


Oma maa mansikka, muu maa mustikka... mikäs vadelma sitten on?!





Miksi hillottaa marjat, jos ne maistuvat parhaiten heti kerättynä? Hienosta kesästä huolimatta omat omenapuut päättivät olla kukkimatta ja kantamatta hedelmää. Seuraavaa kesää odotellessa keräämme kaiken muun sadon talteen.

Mäykkyläisiä


Näiden mäykkyjen lisäksi meiltä löytyy myös vähemmän eloisia mäyräkoiria.



Jimin näköishuovutus. Nähdessäni tämän Joensuun Taitokorttelissa oli minun pakko saada tämä. Hinta oli suolainen, mutta kyllähän tämä on aivan selvä Jimi ja täyttä käsityötä, vieläpä tuosta muutaman kilsan päästä. Oikeeta lähitaidetta siis! Jokainen mäykky saa lähtiessään
Vallattomista Villoista nimen ja meillä asustaa Remppa.



Sheriffien rakkain mäykky, sillä tästä tulee lipaistua kerran jos toisenkin vettä. Tämä toimii Jimin kuppitelineenä, Jonelle pitäisi löytää myös samanlainen.



Kaakao on hienoa juoda mukista jossa on lähes Jonen peilikuva. Mukista löytyy myös asiaa mäykystä in english ja karkkarin sekä pitkäkarvaisen kuva.




Vitriinin vaaseja vahtii posliininen siro mäykky, aivan selvästi narttu.




Sitten kun tulee mahdollisesti kolmannen mäykyn kuume, kannattaa ensin vetää tätä kolmantena koirana mukanaan. Hienosti liikkuva puinen mäykky antaa aivan varmasti oikean tunnelman lenkkeilystä seniori mäykyn kanssa. Tämähän kulkee perässä vaivattomasti, joskin kovassa vauhdissa ja raskaassa maastossa kellahtaa kyljelleen, yhtä nostaessa kaksi muuta kerkeääkin jo repiä & vinkua hihnoissaan. Pitäisiköhän kokeilla miten pitkään saisin lenkkeilyttää tätä kotinurkilla ilman kyselyitä lääkityksestäni?!




Joskus asioita voi joutua vääntämään rautalangasta ja saatte uskoa, että minäkin kokeilen tehdä omin pikku kätösin tämmöisen version. Mallikappaleesta saan kiittää
Jaana Laihosolaa.



Tämä ostettiin hetken iloksi koiruuksille, mutta en ole vielä raaskinut antaa sitä revittäväksi. Kyseinen rekku pyörii siksi keittiössämme vieläkin koristeena.





Mitäs rotuun liittyvää teidän kotoa löytyy?