Rallia ja ketun jahtaamista

Pitkä talvi näyttää kohta väistyvän kevään tieltä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kalenteria katsotaan tarkkaan ja mietitään mihin kokeisiin ilmottaudutaan. Tällä viikolla pääsimmekin kokeilemaan ihan uutta lajia rally-tokoa sekä muistelemaan miten ketun kanssa "seurustellaan", virallisesti kävimme siis harjoittelemassa luolakoirien taipumuskokeita varten.

Ensinnäkin tiistaina menimme tutustumaan tuohon kylämme rally-toko porukkaan. Koiria taisi paikalla 12 kappaletta ja rotukirjo oli laidasta laitaan. Porukka on onneksemme alussa, joten pääsemme lajiin vielä hyvin mukaan, mutta huomattavia eroja kontakteissa kyllä oli. Laji tuntui ihan kivalta, tosin itsepäisen mäykyn kanssa siinä on omat haasteensa. Mukana oli tutustumassa vain Jimi, mutta seuraavalla kerralla mukana ovat molemmat. Näin kerran kokeneena laji tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että tottelevaisuusliikkeitä tehdään radalla mahdollisimman tarkasti ja ripeästi. Radalla on siis maassa kyltti jossa sanotaan mitä pitää tehdä ja sitten se koitetaan tehdä metrin sisällä kyltistä. Lajin pitäisi olla mahdollisimman hauska ja hihnan tulisi hymyillä. Tähän ilmiöön emme vielä Jimin kanssa päässeet tutustumaan, mutta hyvin poika suoriutui tunnista. Turhaa räyhäämistä ei ollut ja se jopa istui välillä perusasennossa kontaktissa! Seuraavalle kerralle onkin jo ostettu lihapullat nameiksi, sillä juusto ei miellyttänyt :)

Uudesta lajista väsynyt, mutta onnellinen koira

Jonen rally-tokoilu menee varmaan perseelleen, mutta saapahan kaveri hyvää harjoitusta olla asiallisesti vieraiden koirien kanssa. Toukokuussahan Jone menee näyttelyyn ja käytöstapoja pitäisi kohentaa huomattavasti. Harjoittelemme siis sopivaa käytöstä tuolla parkkipaikan reunalla.

Lisäksi rally-tokon ohjaaja kysyi olisiko meillä innokkuutta Jimin kanssa Kaverikoiratoimintaan, jos saisimme porukkaa kerättyä. Tietysti tuo lipsuttaja joutaisi piristimään hoitolaitosten ihmisiä. En tiedä miten tarkat kriteerit on tuohon toimintaan ja mitä kouluttajan saaminen edellyttää meiltä halukkailta, mutta eihän tuollaisesta voi kieltäytyäkään. Niin hienolta tilaisuus kuulosti.

Miksi Jimi pääsi sinne johonkin tokioon ralliamaan ja mie en?! ARHG!

Keskiviikkona sitten ajoimme Liperin Ahonkylään treenaamaan ketun kanssa. Reissussa meni vaatimattomasti neljä tuntia, mutta jotain selkoa Sheriffien tasosta saatiin. Paikalla oli ihan kivasti porukkaa, yksi lyhytkarvainen, yksi karkkari, neljä pitkäkarvaista sekä tietenkin meidän hurjimukset.

Jimi oli menossa luolille heti päästyään autosta ja harmikseen joutui odottamaan vuoroaan. Voi sitä vinkumista ja rimpuilua. Ei jäänyt epäselväksi olisiko kaverista luolaan... Välillä Jimi kuitenkin älysi käyttäytyäkin ja odotellessaan se istuikin jalkani vieressä perusasennossa. Hienoa, kun mäykky osaa käyttäytyä! Siis mikä fiilis! Olin jo pelkästään siitä riemuissani. Jone puolestaan haukkui äänensä käheäksi odotellessaan vuoroaan autossa.

Jimin ensimmäinen luolaan meneminen oli jälleen sukkelaa, onneksi kerkesin sen verran ottaa koirasta kiinni, että sain pannan pois. Itse suoriutuminen luolassa oli myös vikkelää, mutta haukku huonoa. Tosin minnekään ei jääty hiljaa tupeloimaan, mutta tarpeeksi lähelle kettuakaan ei ihan menty.

Jimin toinen kerta menikin huomattavasti paremmin. Kaveri siis jaksoi haukkua innolla siinä ketun nenän edessä ilman mitään peltejä. Onneksi nenään ei tällä kertaa tullut venttiä, mutta lähellä se varmasti oli. Jimin kanssa voisi kuulema mennä kokeilemaan ihan oikeaakin koetta, emme häpäise itseämme, jos käymme kokeilemassa. Tosin pystejä on turha odotella, eli se on jo valmiiksi tiedossa, mutta eihän kokemus pahasta ole.

Jone kävi siis toista kertaa tutustumassa lajiin ja sekin meni suppilosta ja ahdingosta ilman suurempia houkutteluja. Eli selvää kehitystä oli tapahtunut, viimeksi Jonea työnnettiin väkisin luolaan... siitä ei kyllä enää nauttinut koira eikä emäntä.

Jonen ensimmäinen kierros luolassa tällä kertaa meni tosi hyvin. Se on yllättävän hiljainen, ketun ollessa ensimmäisessä hakupesässä Jone yleensä on täysin hiljaa. Se on kuulema kovan koiran merkki, itse en tiiä mitä se tarkoittaa. Loppujen lopuksi Jone meni tosi hyvin ketun perässä, suurimmaksi osaksi kilju haukunnalla. Jimihän haukkuu ihanan äijämäisesti. Jonenkin haukunta on kuulema riittävää kokeessa, ja kaveri meneekin huomattavasti lähemmäs kettua kuin Jimi. Lisäksi se jaksaa ähistä siinä ketun edessä aika hyvin.

Toisella kierroksella sitten Jone meni jälleen hyvin luolaan, mutta muuten työskentely oli vaisua. Kettu saatiin kuitenkin ajettua sinne minne pitikin ja Jone meni luultavasti liian lähelle. Äkkiä luolasta kuului hirmuinen ähinä, rähinä ja ketun kitinä. Sitten oli hiljaista... liian pitkään hiljaista... säikäytti jopa. Hetkisen mietittyään Jone lähti peruuttamaan ja peruutti aina hakupesään asti eikä ilmoittanutkaan halukkuutta jatkaa työskentelyä. Tympääntynyt kaveri otettiin pois, lähtiessämme ladosta Jone kuitenkin näytti vielä olevan menossa uudelleen kohti alun ahdinkoa. Eli onneksi mitään traumoja ei näyttänyt olevan.

Niinpä tässä nyt ollaankin sitten ilmottautumassa Karttulan lut-kokeisiin. Elämämme ensimmäisiin ja luultavasti molemmat lähtevät kokeilemaan, jos vaan pääsevät. En tiedä miten muut treenaavat, mutta itseäni häiritsee tuo meidän "valmentajan" tyyli, sillä peltejä ei juurikaan käytetä eikä neuvoja juurikaan satele. Siinä on sitten vaikea kannustaa koiraa, kun ei tiedä missä vaiheessa se pitäisi tehdä. Niinpä nämäkin treenit menivät siihen, että sparraus tapahtui pihalla, mutta ladossa ei juurikaan äännelty.

Saa sitten nähdä mitä tästäkin harrastuksesta tulee, mutta kyllähän tuo kiinnostaisi kokeilla ainakin kerran. Itse en lajista juurikaan niin innostu, mutta koirat näyttävät nauttivan. Lisäksi Jonelle saattaisi tulla vähän tuota itsevarmuutta LUT:sta. Tosin liiaksi sitä ei toinna kasvattaa, sillä muuten täällä kasvaa sellainen The V*ttupää ettei sille kohta kykene kukaan sanomaan viimeistä sanaa. Jimi puolestaan on utelias, mutta maltillinen jopa ketun kanssa eikä se ota tyhmiä riskejä, mutta näyttää nauttivan suunnattomasti kuitenkin sen kiusaamisesta.

Kohti viikonloppua ja Höyhensaaria

Sheriffien omistuslait

1. Jos näen tai löydän jotain ja pidän siitä, se on minun.
2. Jos se on suussani, syvällä kurkussa tai huulilla, se on minun.
3. Jos pystyn ottamaan sen sinulta viekkaudella tai hölmöyttäsi, se on minun.
4. Jos se oli minulla juuri äsken, vaikka se putosikin suustani tai käpälistäni, se on minun.
5. Jos se on minun, se ei saa koskaan näyttää olevan sinun, etkä saa edes havitella sitä.
6. Jos pureskelen jotain palasiksi, kaikki palaset ovat minun, paloja on turha tulla siivoamaan heti.
7. Jos se vain näyttääkin siltä, että se on minun, se on minun. Muista se!
8. Jos näin sen ensin, se on minun. Älä edes yritä ottaa sitä minulta.
9. Jos leikit jollakin ja laitat sen maahan, siitä tulee automaattisesti minun. Käsilaukku sisältöineen on poikkeus.
10. Jos se on rikki, se on sinun. Muista kuitenkin vaihtaa se johonkin herkkuun, sillä ilmaiseksi en luovuta edes rikkonaista tuotetta.

Näiden lakien pohjalta meillä usein leikitään. Varsinkin Sheriffit keskenään tuntuvat noudattavan näitä lakeja hyvinkin tarkasti. Usein jo roskiin kuuluvan lelun luovuttamisesta ja leikin lopettamisesta päästään vasta lahjonnan jälkeen keskusteluyhteyteen.

Julkaisemamme omistuslait pohjautuvat Facebookissa löydettyihin koiran omistuslakeihin

Mäyräkoira löytää

Mäyräkoirahan on pienestä koostaan huolimatta iso koira, senhän tietää jokainen rotuun tutustunut. Mäykkyä on käytetty riistan metsästykseen ja käytetään yhäkin, joskin on myös näyttelylinjaisia mäykkyjä jotka metsästävät vain titteleitä kehissä. Rotu omaa tarkan nenän ja sen luonto vetää työntymään kaikkiin koloihin ja kuoppiin. Nämäkin ominaisuudet ovat tuttuja niille henkilöille, jotka ovat olleet mäykkyjen kanssa tekemisissä.

Joka tapauksessa lumet ovat sulaneet jo ihan kivasti (tosin tänään sitä satoi jälleen) ja olemme saaneet laajennutta lenkkiympyröitämme, sillä hiihtoladut ovat vapautuneet käyttöömme. Lumen alta onkin paljastunut kaikkea kivaa ja omistajan kannalta vähemmän kivaa, mutta viikolla löydettiin myös jotain suurta!

Ensin vähän poseerattiin kauniissa auringonlaskussa

Sitten suuntasimme luontopolulle

Kolo joka tarkastetaan joka kerta

Tällä kertaa koloon ei mahtunutkaan, sillä siellä oli jotain

Tulepas tänne! Yksi kevään löydöistä vedetään innoissaan näkyville.

Kolosta löytyi kuusi pulloa Olvin olutta sekä kaksi tölkkiä lonkeroa. Jimi tarkastaa löytyykö vielä jotain muuta

Otimme siis saaliistamme vain kuvat ja tyrkkäsimme jonkun kätköt takaisin. Kieltämättä teki mieli ottaa noi lonkut, sillä kyllähän me ne ihan ansioituneesti löydettiinkin. Seuraavana päivänä joku olikin juomat hakenut.

Sitten suuntasimme katsamaan miltä järvi näytti ja eihän se ihan vielä uinti kunnossa ollut. Dääm!

Kirjaesittely

Vuosien mittaan luulisi taloutuneen kerääntyneen kaikkea koiramaista tavaraa. Tavaraa kyllä onkin kerääntynyt, mutta kirjallinen tarjonta ollaan pystytty pitämään yllättävän vähäisenä. Lieneekö syynä se ettei varsinkaan emäntä ole mikään lukutoukka vai se, että kirjastossa on ollut kaikki tarpeellinen lainattavana. Joka tapauksessa ajattelimme esitellä kaapistamme löytyvät kirjat.

Koiraongelmia ja ongelmakoiria - Anders Hallgren

Ostin kirjan jotta osaisin suhtautua Joneen, joka ei ole ollut missään vaiheessa verrattavissa Jimin pentuaikaan. Tuntui pahalta lyödä koiran otsaan leima "ongelmakoira" heti pentuna. Otettuani kirjan kauniiseen käteeni ymmärsin ettei kysessä todellakaan ole mikään ongelmakoira, vaan pentu joka vaatii totuttelua kaikkeen uuteen. Tämän kirjan pohjalta päätin antaa muutamat hölmöilyt periksi ja nauttia omasta pennustani, joka on sitä käytännössä vieläkin.

Kieltämättä luulin saavani valmiit ratkaisut siihen miten esimerkiksi Jonen stressiin saataisiin helpotusta. Luin kirjaa välillä ahmimalla päästäkseni Opetus -vaiheeseen. Kirja kuitenkin oli pettymys itsessään, sillä mitään uutta varsinaisesti ei tullut. Kirja kuitenkin painottaa sitä pehmeämpää tapaa lähestyä ja opettaa koiraa, mikä varsinkin miehiltä taitaa unohtua helposti. Tosin mikään oppi ei ojaan kaada, joten meneehän tämäkin lueskellessa ja tavoitteena olisikin lukea tämä uudelleen ns. ajatuksen kanssa.

Koko maailman koirat - David Alderton

Luultavasti ensimmäinen omilla rahoillani ostama kirja, eli kannet ovat kellastuneet vuosien saatossa ihan huomaamattani. Kirja on varmasti ollut suuri lohduttaja pienelle tytölle ja muistankin lukeneeni sitä useasti sekä etsineeni kirjasta aina päivän aikana näkemäni koirat.

Kirja tarjoaa simppelisti roduista perustietoja, mutta mielestäni useat koirat näyttävät kirjassa vähintäänkin kummallisilta. Tämän kirjan perusteella olisi jäänyt mäyräkoira hankkimatta, sillä rotu esitellään yhdellä aukeamalla vain kääpiömäyräkoiran muodossa. Sentään kaikki karvanlaadut ovat esillä ja lyhytkarvainen näyttää varsinkin hirveältä, tosin makuasioista ei voi väitellä, mutta omaa silmääni se ei miellytä.

Koira puhetta - Sophie Collins

Kirja tarttui mukaani eräällä kierroksella kirjakaupassa. Kerrankin palvelu oli niin hyvää joten päätin kannattaa firmaa ostamalla teoksen. Kirja on lähinnä kuvakirja, mutta sain tuhraantumaan sen kanssa yllättävän monta päivää. Välillä katsoin kirjaa ja välillä jaloissa pyöriviä mäykkyjä. Harmikseni huomasin kylläkin etten saa mitään selvää siltikään elekielestä tai sitten mäykkyä on vaikea lukea. Joka tapauksessa ihan kiva teos omistaa, ja eiköhän sitä jossain vaiheessa opi lukemaan koiriaan, käyttipä apuna kirjaa tai ei.

Me koirat - Giorgio Andreoli

Kuten kansi lupaa; käyttäytyminen, ominaisuudet ja psykologia. Teoksessa käydään pinnallisesti koiraa lävitse kokonaisuutena. Kirja sisältää runsaasti kuvia, joten sen lukee päivässä, mikä on tietenkin plussaa. Tosin mitään uutta tämäkään ei tarjoa. Lisäksi kirja on peräisin ala-asteen ajoilta, mutta tuskinpa tämä tieto on juurikaan vanhentunut.

Kirjan rikkain opetus näin vuosien jälkeen luettuna se ettei koiran yksittäisestä oksentamisesta kannata olla niin kamalan huolissaan. Koira puruksii ruokansa liian pieneksi harvoin, niinpä ravinnon sulaminen on hidasta. Osa paloista voi olla liian suuria mennäkseen läpi mahaportista, joka on mahan ja suolen välissä. Herkkä mahaseinämä puolestaan aiheuttaa oksennusreaktion. Koiran elimistössä ruoka nousee helposti ylös ja sen uudelleen syöminen on normaalia ruoansulatuksen käynnistämisessä.

Rakkaudesta koiriin - Helen Exley lahjakirja

Kirja täynnä viisauksia. Ei tarvitse perehtyä laumahierarkiaan tai oppeihin, voi vaan nauttia kuvista sekä toteamuksista, kuten esimerkissä:

Sheriffien lokikirja 2007-2009

Ostaessamme Royal Canin ruokaa saimme etusetelin kuvakirjaa varten. Kirjaan valittiin kuvia useamman tunnin verran ja ihan hieno kokonaisuus siitä tulikin, vaikka itse sanonkin. Kuvien lisääminen ohjelmalla oli muistaakseni kökköä, mutta ilmainen kirja tosiaankin oli. Tulosteiden laatukin oli ihan hyvä ja tätä kirjaa onkin tullut muutaman kerran selailtua. Kirja taitaakin toimia eräänlaisena portfoliona Sheriffien elämästä ja mikäli seteleitä kertyy lisää saa lokikirja jatkoa.

Koiratemppuja - Kapteeni Arthur J. Haggerty ja Carol Lea Benjamin

Tätä blogia kirjoittaessani muistin vielä tämän yhden kirjan. Tämän bongasin kerran kirjakaupassa ja rankutin isännälle, jotta tahdon sen. Niinhän sen sitten sain joululahjana ja myönnettäköön nyt ettei Jimi tai Jone ole oppinut yhtään 88 haastavasta tehtävästä kirjan avustuksella. Onneksi koirat ovat nuoria ja talvisin on ainakin aikaa opetella temppuja. Siirränkin tämän kirjan muiden joukkoon etten unohda sitä uudelleen.

Kirjastosta on puolestaan tullut lainattua useita teoksia peruskoulutukseen ja käyttäytymiseen liittyen. Olen innostunut tuosta Victoria Stilwellistä, mielestäni hänen tyylinsä sopii minulle ja koirilleni parhaiten. Toki arvostan Cesar Millanin taitoja, mutta myönnän etten omaa sellaista taitoa käsitellä koiria joten en ole tämän miehen oppeja juuri edes kokeillut. Brad Pattisonista tykkäsin jossain vaiheessa, mutta sitten tuli Victoria, joka ei itketä koiranomistajia vaan neuvoo jämptisti, mutta hellästi. Sitten jossain vaiheessa oli kausi jolloin liputin Jan Fennellin puolesta. Nyt olen lopettanut kokeilut koiruuksillani ja tyytynyt siihen, että imen vaikutteita jokaiselta kurulta ja koirakuiskaajalta. Valitsen sitten tiettyihin tilanteisiin tietyn ihmisen tyylin, mutta en lähde tottelemaan täysin yhtä ihmistä. Kenestäs teillä imetään oppeja?

Taidetta

Jimin kasvattaja on muistanut & ilahduttanut meitä askartelemillaan korteilla. Heli on valmistunut kuvataiteilijaksi ja sen kyllä töiden perusteella uskoo. Tässä esimerkkejä töistä ja lisää täällä Chesthill's kennelin omilta sivuilta koira-aiheista ja muista.

Tiuku, Jimin mamma

Tiuku, Jimin mamma

Karkkari pentunsa kanssa

Pentu

Chesthill's kennelin rotuvalikoima

Erään Pääsiäisen tervehdys

Lohdutuspalkinto, sillä emme saaneet viime kesäänä tarpeeksi pisteitä voittaaksemme tätä taulua seinällemme

Ihan vaan eilisestä ja tästä päivästä

Nopea päivitys eilisestä ja tästä päivästä, ilman kuvia. Valitan.

Eilen kokeiltiin naapurin cockerilla, Mantalla ( 2 v.) pientä pätkää verijälkeä. Hienosti tyttö meni, söi oikein ahkerasti veretettyä sammalta ja nenän käyttö oli hallinnassa. Siitä vaan pidentämään matkaa & aikaa ja Mantasta tulee pian "avokas". Myös Tyyne kokeili samaa pätkää eikä hassummin mennyt sekään.

Muistattehan nyt sitten, että jokaiselle koiralle tulee tehdä oma jälkensä eikä kävelyttää valmiiksi tallettua pitkin. Teimme kuitenkin tämän harjoituksen näin säästääksemme aikaa ja lähinnä totutellessa veren hajuun. Jonekin kokeili samaa pätkää. Jonen tarkoitus oli antaa malli mäykyn suorituksesta ja kieltämättä hyvin se menikin. Enää ei narun päässä ollut rohkaistusta kaipaava pentu vaan lupaavan jäljestäjän alku. Ja voi sitä suurta riemua, kun mättään takaa löytyikin verinen sieni. Jone kantoi sen niin ylpeänä tyttöjen eteen ettei jäänyt varaa epäillä oliko sieltä jotain arvokasta löytynyt. Nyt sitten odotellaan metsien sulamista hetki ja lähdetään retkikunnan kanssa tekemään harjoitusjälkeä.

Lauantaina näin ensimmäistä kertaa serti -pystin. Manta oli sen saanut pari viikkoa sitten. Siitä innostuneena sitten ilmoitin Jonen Joensuun näyttelyyn, 29.5. Tarkoitus oli mennä Lieksaankin, mutta ilmottautumista ei voinut hoitaa netissä. Posti ei siis olisi kerinnyt mennä enää järjestäjille. Eli nyt sitten joudumme/saamme/pääsemme harjoittelemaan juoksutusta ja seisontaa. Onneksi ennen näyttelyitä on viidet mätsärit, joten harjoitteluunkin on nyt mahdollisuus.

Tänään aamulla heräsin jälleen 5.30 ja kieltämättä itse herääminen tapahtui varsin nopeasti, sillä en herännyt kukkien tuoksuun vaan meillähän haisi ehta p*ska. Molemmat Sheriffit kylläkin makasivat tyytyväisinä sängyissään, eihän se auttanut kuin siivota sotkut. Aamulenkillä selvisi, että se Jonen maha oli sekaisin ihan kunnolla. Päivällä kaveri oli lisäksi oksentanut :(

Päivällä kävin ostamassa matolääkettä; Drontal compia. Töistä tullessani kurvasin Mustiin&Mirriin hakemaan kynsisakset, Sohville siemeniä ja samalla ostin Hill'sin papanoita kokeeksi ja maistiaiseksi jotain uusia keksejä. Sheriffit kuitenkin nirsoina koirina eivät pitäneet kummastakaan yllätyksestään ja mieluisin tuliainen olivatkin kynsisakset, jotka Jone nappasi heti suuhunsa ja ryhtyi kantamaan niitä.

Iltalenkillä emme haukkuneet kellekään, ja vastaan meitä tuli jopa eräs vieras koira ja vieläpä omalla tiellämme. Lenkin lopuillamme törmäsimme pieniin tyttöihin pinkeissä puvuissaan. Jimi oli tästä innoissaan, sillä saisihan se kohta nuolla pienten prinsessojen naamat. Me Jonen kanssa olimme kauhuissamme näkemästämme, mutta kokosin itseni ja niin teki Jonekin. Suoraan sanottuna emme voineet pysähtyä sillä tytöt ( 4 kpl, ikähaarukka 5-2 v.) huusivat jo kaukaa Sheriffejä nimeltä. Jimi yritti nuolla uusia ystäviään, mutta aika hyvin sain sen pidettyä pylly maassa ja kieli suussa. Sitten huomasin, kun yksi juoksi Jonen perässä ja koiruus juoksee karkuun häntä koipiensa välissä. Oli pakko puuttua siihen ja unohtaa Jimi rapasine tassuineen sekä pitkine kielineen. Onneksi Jone uskoi ja kokosi itsensä nopeasti, olinhan rauhoitellut sitä sanoilla; ei Ellu anna tehdä sinulle mitään pahaa. Koominen lause, sillä pahempaa jälkeä ehkä koirani voisivat tehdä näille prinsessoille. Tytöt lähtivät saattamaan kaveriaan, tuota meidän naapurin tyttöä, ja meidän onneksemme he uupuivat matkalla. Kävelimme sitten yhdessä loppumatkan noin 5-vuotiaan tyllerön kanssa joka selvästi arasteli koiria. Meille se oli erittäin hyvä kokemus, sillä Jonekin ymmärsi ettei pieniä ihmisiä tarvitse pelätä ja Jimi tajusi ettei kaikkia tarvitse hoitaa niin kamalasti. Meillä on aika vähän kokemusta lapsista joten kaikki tämmöiset kokemukset käytetään hyväksemme.

Nyt kun sain paasattua täällä päivän kokemukseni voin hyvillä mielin lähteä virittämään pyykkejä sekä hommautua nukkumaan. Hyvää yötä!

§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§ <- tämä ei ole mikään virhe vaan meidän Sohvi hyppäsi äsken näppäimistölle. En raaskinut pyyhkiä sihteerikön taidonnäytettä.

Rentouttavaa iltaa Sokkikokin parissa

Päätimme laittaa todistusaineistoa siitä kuinka hyvin Sheriffit ja Sohvi tulevat toimeen. Kaikki kokoontuvat päivän päätteeksi katselemaan telkkua "arkiolohuoneeseemme", jossa on on yleensä aina tiivis ja rauhaisa tunnelma.

Huomatkaapas Sohvin kurkottaminen sohvalle (täysin mäykyiltä opittua) sekä Jonen yli hyppääminen.

Pääsiäispaasto jatkuu yhä

Sheriffit aloittelivat tuossa pyhien aikaan paastoilemaan, eikä ruokahalua ole vieläkään juuri löytynyt. Kupista siilataan tarkkaan mitä syödään ja suurin osa ruoasta jää koskemattomana kuppiin. Ja annoksissa on ollut suurta herkkuakin, tonnikalaa ja jauhelihaa. En tiedä mikä tämän on aiheuttanut, kevään tuoksut, liian isot annokset vai matolääkkeet. Yritin Pääsiäisen aikana saada madotettua molemmat koirat Axilurilla, mutta kuuri jäi kesken. Ensimmäiset tabletit menivät molemmilla alas, mutta sen jälkeen kuppia ollaan tarkasteltu kummasti. Kuuri saatiin viimeksi syötettyä Jimille, mutta Jone sai aikaisemmin illan kestävän oksennustaudin. Nyt sitten kävi huonommin; Jimi oksenteli tällä kertaa useamman kerran illan aikana eikä kumpikaan ole syönyt kunnolla viikkoon. Hylkään nyt tuon valmisteen ja marssin apteekkiin ostamaan jotain muuta valmistetta. Mieluiten sellaista joka annetaan vaan yhtenä tablettina, täytyykin ehkä soittaa omalle eläinlääkärille ja kysyä neuvoa, vai mitä teillä muilla käytetään?

Satamasta löytyi muistomerkki

Sitten muutama maininta tuosta meidän lenkkeilystä. Olen todennut ettei meidän kannata ottaa lenkille ketään ylimääräistä henkilöä, sillä koirat eivät osaa kävellä sitäkään vähää, jos mukana on joku muu. Huomasin tuon kun tätini oli meillä vierailulla, ensinnäkin Sheriffit joutuivat kävelemään tavallista hitaammin, mutta lisäksi ne näyttivät kaikki temppunsa. Isännälle olen aina kiukunnut ettei kaksi kättä riitä koulimaan kaikkea pois kahdelta koiralta, mutta paremmin hermot & pakka pysyvät koossa normaali kokoonpanolla, eli minä ja molemmat koirat. Ne on kai niin tottuneita kävelemään kylki kyljessä etteivät ymmärrä, jos joku muu taluttaa toista.

Jonessa on ollut näkyvissä pienesti rauhoittumisen merkkejä. En viitsi hirmuisesti hehkuttaa ettei tarvitse pettyä kohta :) Kaveri on vähentänyt haukkumista ja entiset peloittavat paikat ovat muuttuneet vähintäänkin neutraaleiksi, enää harvoin koira säntäilee narussa karvat pystyssä. Olemme noilla peloittavilla nurkilla harjoitelleet huomion kääntämistä muualle ja rauhoittumista, eli olemme ottaneet joko lelun esille tai sitten nautiskelleet makupaloja. Lisäksi Jimi on tehnyt oman osansa jämähtäen yleensä haistelemaan jotain, kun minä olen yrittänyt päästä huomioitta ja nopeasti tiettyjen talojen ohitse. Toissapäivänä kävelimme tuolla Kontiolahden kylänraitilla ja törmäsimme moniin asioihin. Olipa se hieno kokemus! Jimihän kävelee laput silmillä joten se ei huomaa mitään. Jone puolestaan huomaa kaiken, yleensä jopa senkin mitä hänen takanaan tapahtuu. Sainkin keskittyä Joneen täysin ja yllättävän vähän jouduin ojentamaan sitä. Yhden pyöräilijän perään olisi ollut kiva lähteä, mutta pieni palautus riitti eikä sen jälkeen pyöräilijät häirinneet. Lisäksi törmäsimme lastenvaunuihin, mopoihin, ihmisiin sekä koiriin.

Ja muistomerkin vierestä jokin tappokone

Ensimmäinen vastaamme tullut viisikko (3 koiraa ja 2 ihmistä) meinasi mennä hyvin ohitsemme, mutta ihan puhtain paperein ei päästy ohitse. Oltaisiin päästy ellemme me ihmiset olisi pysähtyneet kohdalle juttelemaan. Tuossa viisikossa oli kaksi pientä valkeata koiraa ja spanieli. Pienin noista valkeista koirista oli ilmeisesti pentu ja siltähän se ensimmänen haukku pääsi. Sitten Jone aloitti kiljumaan, koska se säikähti tilannetta ja ilmeisesti nenänsä edessä ollutta spanielia joka ryhtyi näyttämään hampaitaan. Sitten Jimi puuttui tilanteeseen ja tönäisi Jonen edestään ja ryhtyi pystypainiin spanielin kanssa. Siinä vaiheessa Jone jo oli kovasti menossa toiseen suuntaan kiljuen ja Jimi jatkoi haukuntaansa. Tilanne kuitenkin rauhoittui todella nopeasti pienellä välimatkan kasvattamisella, mutta tajusimpahan etten jää kaveraamaan kapealla jalkakäytävälle vieraiden koirien kanssa. Lisäksi tuossa oli mukana noita pieniä valkeita koiruuksia joita pelkään. Pelkään siis kaikkia pieniä valkeita koiria. Kait se johtuu siitä, että sellainen on purrut minua ollessani pieni, tosin kiusannuthan minä olen varmaan sitä, mutta enhän muista kuin sen pureman. Joka tapauksessa tuosta tilanteesta käveltiin ilman vaurioita.

Seuraava nelikko tulikin muutaman kilometrin jälkeen kohdalle. Kokoonpanona tällä kertaa kaksi terrieriä ja kaksi ihmistä. Taluttajat naureskelivat nähdessään meidät ja olisivathan ne tahtoneet jäädä tutustumaan meihin, mutta kieltäydyin. Sanoin naisille koirieni olevan kilttejä, mutta tahtovan ohittaa heidät haukkumatta. Jätimme tutustumisen väliin ja kappas kukaan ei haukkunut. Olen niin ylpeä, että sain kieltäydyttyä lähemmästä tutustumisesta ja siitä miten hienosti Sheriffit hoitivat tilanteen.

Lisäksi eilen täällä kotinurkilla pääsimme lähes haukkumatta erään koiran ohitse. Jimi olisi tahtonut leikkiä sen kanssa, niinpä se heilutti häntää ja haukahti kerran. Mielestäni se meni tosi hienosti joka tapauksessa, sillä Jone pysyi täysin suu kiinni. Olimme kuitenkin kaikki kosketusetäisyydellä ja koira oli meille täysin vieras. Eli talven aikana on sittenkin tapahtunut edistystä!

Nyt olemmekin tästä edistyksellisyydestä ylpeinä vähän katselleet tulevia tapahtumia ja mietiskelleet mihin haetaan. Toukokuussa olisi näyttelyt Lieksassa ja samana viikonloppuna on LUT-kokeet Karstulassa. Eli jompi kumpi pitäisi valita. 29.5. on puolestaan Joensuussa näyttely ja sehän kiinnostaisi, sillä tuomari kuulostaa hyvältä, mutta ennen kaikkea siihen mennessä me ehkä kerkeisimme harjoitella Jonen kanssa sitä kävelyä. Kesäkuussa olisi mejä-koe, vai oliko peräti kaksi tässä lähistöllä. Jimikin pääsisi sitten oikeisiin töihin. Saa nähdä nyt miten tässä saa ittensä motivoitua tai sitten vedetään tämä kesä lonkkaa ja keskitytään puutarhan hoitamiseen. Meillä onkin jo hoidettu nuo tarvittavat latvojen lyhentelyt; Jimi söi kinoksen alta paljastuneet luumupuun latvat, Jone puri kirsikkapuusta latvan ja itse kävelin suoraan sirenin päälle. Toivottavasti edes joku puska kasvaa pihallamme, sillä monta työtuntia on niidenkin istutukseen mennyt. Joka tapauksessa mukavaa ja aurinkoista kevättä!

Nyt ne ovat valmiit!

Vakio patsastelua

Pitkään odotetut Jussipaidat ovat valmistuneet! Harmiksemme talvi alkaa olla ohitse, mutta onneksi uusi on varmaan tulossa. Päätimme pukea paidat päälle ja testata niitä takapihallamme, kun luntakin on maassa. Parit korjaukset paitoihin pitää tehdä, mutta ne on pieniä juttuja. Kiitämme Tuulaa suuresta työstä!

Paidat eivät haittaa nappuloiden etsintää

... juoksemista

...poseerausta

Eivätkä ne haittaa edes sirkusseisontaa tai kielen näyttämistä

Pikku Jonen lemmikki

Pääsiäistä

Pääsiäinen taitaa tässä talossa tarkoittaa vieraiden kanssa turinointia, ulkoilua, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea lepäilyä. Viime viikolla talouteemme saapunut Sohvi on ottanut oman paikkansa kodissamme. Välillä Sihteerikkö Sohvin tempaukset kauhistuttavat vierästä katsottuna, tytöltä ei ainakaan puutu rohkeutta. Tosin rohkeuden ja tyhmänrohkeuden ero taitaa olla häilyväinen. Tänään tyllerön tempaukset näkyivät päiväunien aikaan, kieltämättä toiminta sai hymyilemään.

Ensin on kaksi sänkyä nukkujia kuitenkin on kolme. Kuka jää ilman sänkyä ja kenen patjan alta löytyy herne?

Sohvi valmistautuu valloittamaan Jimin uuden sängyn

Jimi kerkesi kuitenkin väliin ja hyppäsi kiireellä omaan sänkyynsä

Pitkään ei kyllä Jimi saanut makoilla sängyssään ja huomatkaapa kuka jäi ilman petiä...

Emännän ryhtyessä katsomaan Maajussille morsianta oli jälleen koko porukka koossa. Jone onkin jo oman käpysensä löytänyt.

Kevät koittaa,
valo taas pitkän talven voittaa.
Oikein rentouttavaa Pääsiäistä kaikille!