Kauhajoen mejä-koe

Todistusaineistoa, Tuurissa oltiin

Viikonloppu sujahti taas vauhdikkaasti ja aivan liian nopeasti. Varmaan kerroinkin jo aiemmin siitä mejä-kokeesta joka oli tarkoitus pitää Pääsiäisenä. Lumitilanne koepaikalla, Kauhajoella, oli silloin vielä kokeen järjestämiselle huono, joten koe siirrettiin. Kokeen uudeksi päiväksi siis osui 22.5. Lähtijänä valmiille kokeelle oli Jone. Viime keskiviikkona noin kello 22 varmistui, että peruutuksien takia myös Jimi pääsisi mukaan kokeeseen. Eli matkaan lähdettiin sitten Jonen, Jimin sekä isännän siskon Kikan kanssa.

Evästä ennen teltan pystytystä

Lähdimme matkaan hyvin pakatulla autolla lauantaina kello 7. Matkalla pidettiin yksi tauko ja lauantain päätepysäkki oli Tuurin kyläkauppa. Pientä erähenkeä piti pitää yllä, vaikka koejälki olisikin valmiiksi tehty. Siispä shoppasimme lauantain Keskisen ostosparatiisissa ja illalla pystytettiin teltta leirintäalueelle. Telttailu meni ihan hienosti, mitä nyt suhtellisen kylmä yö aiheutti teltassa tiivistä tunnelmaa. Otin jossain vaiheessa omassa pesässä nukkuvan Jonen omaan makuupussiini ja sen jälkeen meillä olikin oikein lämmintä. Jimi onneksi oli älynnyt mennä omassa kopissaan peiton alle ja säilynyt hyvin paleltumiselta.

Nähtävyyksiä iltalenkillä

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten taas hyvissä ajoin kohti Kauhajokea. Yö oli nukuttu suhteellisen huonosti, mutta into ja odotukset tulevasta päivästä auttoivat jaksamaan. Olimme hyvissä ajoin Kauhajoella ja siellä olikin oikein lämmin vastaanotto.

Arvonnan jälkeen selvisi koirien järjestys ja Jone tuli aloittamaan päivän omalla suorituksellaan. Jimille puolestaan koitui VOI-luokan toinen jälki. Eli Jonen suoritus tuli nopeasti enkä kerinnyt edes jännittämään sitä. Ainoa mitä jännitin oli se, miten Jonen tassut kestäisivät maastoa, sillä sen tassusta aukesi antura lauantain viimeisellä pissilenkillä.

Ja sitten itse suoritukseen:

Suorittajana Jone, jälki 19,20 tuntia, tuomarina Jarmo Nummijärvi
Rauhallinen matkaan lähtö. Maa- sekä ilmavainuinen työskentelytapa. Mukava vauhtinen, hyvin jäljellä pysyvä jäljestämissuoritus. Kulmat tarkasti ja makaus merkattiin ykkösosuudella. Toinen kulma tarkasti ja makaus merkattiin. Ajan puitteissa kaato löydettiin.
Tulos AVO 1 / 46 pistettä

Ja tässä sitten toisen Sheriffin suoritus:

Suorittajana Jimi, jälki 24,20 tuntia, tuomarina Jarmo Nummijärvi

Jimi opastetaan jäljelle. Pääosin maavainuista ja sopiva vauhtista jäljestystä. Makauksista 1 ja 3 lievästi merkaten. 2 ja 4 makaus yli merkkaamatta. Kulmat suhteellisen tarkasti. Katkolla pieni rengastus jäljen takana. Suorat osuudet jälkiuralla. Kaadolle pysähdyttiin. Jos makaukset merkattaisiin paremmin niin pisteitä enemmän.

Tulos VOI 1 / 44 pistettä

Eli molemmat pojat toivat hienot tulokset. Pitää olla kavereille kiitollinen, mutta pientä kiitosta pitää kyllä ottaa itselleenkin. Jimin kanssa ei ole makauksiin juuri kiinnitetty huomiota ja sen huomaa. Koira ei todellakaan pysähdy siihen tutkimaan. Jonen kanssa makaukset on harjoiteltu ajan kanssa ja niinpä se sitten kaivaakin makauksella tyytyväisesti sepä jopa syö sitä. Siispä Jasun kanssa pitäisi olla tieto ja taito, joten ei muuta kuin harjoittelua kehiin.

Alla vielä arvostelut vertailun vuoksi:

Kiitokset Kauhajoen metsästysseuralle ja tuomari Nummijärvelle rennosta ja hyvästä kokeesta!

Peukut ja tassut pystyyn!

Jimi ja Jone on tällä hetkellä matkalla toiselle puolelle Suomea, Kauhajoelle, mejä-kokeeseen. Jimi osallistuu VOI- ja Jone AVO -luokkaan. Alunperin ainoastaan Jonen oli tarkoitus lähteä, mutta peruutuspaikan ansiosta myös Jimi mahtui kokeeseen mukaan. Kokeen tuomarina on Jarmo Nummijärvi. Tulevan yön Sheriffit viettävät Tuurin kyläkaupan maisemissa, koe alkaa huomenna aamulla.

Jasu jäi kotiin talonvahdiksi viettämään äijä-viikonloppua isännän kanssa. Ohjelmassa on kiireetöntä ulkoilua, grillausta ja rentoa chillailua.

Mukavaa viikonloppua!

Pallottelua

Tuoreimmassa Koiramme -lehdessä oli juttu Pallolajeista piristystä koiraurheiluun. Taloudestamme löytyy yksi todellinen pallohullu. Sen energia olisi hienoa kanavoida oikein ja mikä olisikaan hienompaa kuin yhdistää Jonen tarmo sen rakastamiin palloihin. Flyball olisi juuri oikea laji tuolle säpäkälle tyypille, mutta en vaan ole törmännyt yhteenkään porukkaan joka sitä täällä harrastaisi. Ja toisaalta siihenhän tarvitaan sosiaalinen koira, tosin tämän pienen pyöreän esineen nähdessä olemme monesti olleet ylpeitä Jonen kontaktista. Ehkä siinä olisikin meille sopiva harrastus, niin tai näin ehkä meidän pitää yrittää rakentaa sellainen pallolaatikko, tarvittavat hypythän meillä jo on. Laatikon ideointia ja toteutusta odotellessa voimme tyytyä edelleen ilmapalloihin.

Pirun punkit

Muistan sen hetken kun näin ensimmäisen punkin tänä keväänä Jonen selällä. Se oli taas jotain kammottavaa ja inhottavaa. Nyt nämä pienet pirulaiset ovat saaneet koko emännän kutisemaan inhosta. Muutaman viikon aikana on Jimistä on irrotettu viisi punkkia ja Jasusta kymmenkunta, kaikki ovat olleet oikein verenhimoisia. Ainoa joka punkeilta on säästynyt on Jone. Onneksi edes joku. En kyllä ymmärrä mitä virkaa silläkin hyönteisellä kiertokulussa on, ehkä ainoa on lenkkeilevien koiranomistajien ällöttäminen.

Mehän siis kokeilimme noita Biospotix -punkkipantoja. Joko lenkkimaastomme ovat todella punkkien suosiossa tai sitten pannoilla ei tee mitään. Tuoksu on mieto, jotain sitrushedelmää muistuttava. Ensimmäisen päivän aikaan Jasu katkaisi Jonen pannan (kuvassa näkyy hienosti teipattuna) eli mäyräkoiraa se ei pidätellyt. Tästä syystä Jasu joutui sitten itse käyttämään teipattua pantaa. Muutaman päivän päästä Jonen panta oli revitty päreiksi. Ja samoin kävi Jiminkin pannalle. Suurin ihmetyksen aihe tässä onkin ollut se, että niillä koirilla joilla ei pantaa ole ollut on ollut vähemmän punkkeja kuin Jasulla jolla panta on ollut koko ajan (siis 10 päivää).

Seuraava hankinta onkin sitten kunnolliset punkkipihdit. Jo pelkästään Jasun silmäluomissa on ollut yhteensä neljä punkkia. Ja se ei ole mitenkään ihanteellisin paikka niiden repimiseen. Muualta koirastahan ne saa ihan helposti irti, kun vaan muistaa väsyttää ennen operaatiota koiransa :)

Ostin tänään apteekista Exspot -paikallisvaleluliuosta. Pakkauksessa on kuusi 1 ml:n pipettiä ja hintaa tuolla oli 38 €. Katsotaan nyt onko siitäkään mihinkään. Tuo pakkaus siis riittää kolmelle mäyräkoiralle kahteen käsittelyyn, eli noin kahdeksi kuukaudeksi. Tuote on uusi tuttavuus, mutta olemme kuulleet siitä paljon kehuja. Scaliborin- pannat päätin unohtaa tältä kesältä tuon yhden tuhoamisvimman takia. Nythän tästä uupuu enää, että Exspot tekee jonkin ihmeellisen reaktion koiriin ja aineet joudutaan pesemään shampoon kanssa veke. Toivottavasti ei. Hienoa jos me sekä te voisitte ulkoilla ilman punkkien aiheuttamaa kipua ja harmia!

Temppuja

Silloin kun koiran kanssa tekisi mieli opetella jotain, mutta perustottis ei jaksa innostaa kannattaa opettaa koiralla hyödyllisiä asioita. Meillä ollaan opeteltu aukomaan ja sulkemaan ovea, sulkemaan laatikoston laatikoita sekä sytyttämään ja sammuttamaan lattialamppu. Ihan ei olla vielä valmiita esittämään taitojamme, mutta joskus vielä. Tässä teille muillekin video joka sai meidät innostumaan. Haastamme teidät toisetkin kokeilemaan jotain näistä tempuista koiran kanssa!

Jone korkkasi mejäilyn tänä keväänä

Lumi on sulanut jo aika kivasti, tosin vielä joissain paikoissa sitä on. Meidän oli tarkoitus mennä Jonen kanssa 24.4. Kauhajoelle mejä-kokeisiin, mutta lumitilanne siirsi kokeen. Uusi reissu on 22.5.

Hätäpäissäni kuitenkin tein Jonelle harjoitusjäljen osittain lumiseen maahan. Koirahan käyttää nenäänsä tehokkaasti, mutta kyllä ne lumihankeen painuneet jalanjäljet hiukan auttavat suunnan löytymistä.

Joka tapauksessa sain tehtyä Jonelle 970 metriä pitkän ja 22 tuntia vanhan jäljen. Maastoina käytin takapihamme takana olevaa metsäkaistaletta sekä golfkenttää. Sopiva puistomainen jälki siis matalalle koiralle :) Yllätyksekseni Jone suoriutui urakastaan hienosti 23 minuutissa. Pientä haparointia oli loppumatkasta, ilmeisesti kentänhoitaja oli käynyt sotkemassa verijäljen. Kaato kuitenkin löytyi, tällä kertaa kaato oli pallo ja sen kanssa leikkiminen. Hirvensorkkahan meidän koiria ei kiinnosta pätkääkään, olipa se maastossa tai olohuoneen lattialla. Siis se ei kiinnosta jos siitä ei tarvitse olla mustasukkainen kenellekään lajitoverille.

Jonen kanssa on tehty jälkiä tosi vähän, sillä mielestäni sen maltti ei ole riittänyt. Nyt se alkaa keskittyä ja hienosti se menikin. Sain kerättyä kaikki merkit kävellessäni koiran perässä. Olen yrittänyt opettaa sen kävelemän suoraan jäljen päällä, sillä näin se säästää aikaa ja energiaansa. Lisäksi se on ohjaajalle huomattavasti miellyttävämpää. Täytyy vielä tehdä yksi harjoitus ennen kokeita, sitten jätetään asia hautumaan.

Olisimme päässeet myös 8.5. pidettäviin kokeisiin Ilmajoelle. Jälki olisi ollut valmis ja meidän molemmat hakeneet koirat, Jimi ja Jone olisivat päässeet. Harvinaista että molemmat olisi huolittu kokeeseen, toinenhan on VOI-luokassa ja toinen AVO-luokassa. Kieltäydyin kuitenkin kokeesta sillä Jonen kortisonikuuri on vielä kesken. Jone syö kortisonia, jotta se ei kutise näin siitepölyn kulta-aikana. Varoaika tällä lääkkeellä on 14 vuorokautta, joten emme mitenkään pystyisi sen takia osallistumaan. Jimin olisi tietysti voinut viedä kokeeseen ja tuomarikin olisi ollut sellainen joka vaatii kireetä hihnaa ja sitähän Jimi tarjoaa. Mutta ajattelin että meille tulee vielä tilaisuuksia. Ajomatka on kuitenkin aika pitkä ja seurakseni ei varmaan olisi lähtenyt ketään muuta kuin itse kokelaat, joten reissu ei nyt tähän ajankohtaan oikein napannut. Hain useaan kokeeseen heti joulun jälkeen, joten tässä on vielä monta koetta tulossa ja pitäisi yrittää muistaa ettei koira ole kone tai pelkkä suorittaja. Tarkoitus olisi saada Jonekin siirrettyä edes siihen VOI-luokkaan. Ja siihen mennessä sitten Jasunkin pitäisi olla jo valmis kokeilemaan jäljestystä.

Karkulainen

Tässä eräällä lenkillä törmäsimme kahteen valtavaan koiraan (mäykkyihmisen silmin) ja koirathan tietenkin olivat irti. Onneksi kohtaaminen meni hyvin ja meidän äijät saivat uudet kaverit. Videolla näkyy toinen, nuori tyttö, johon Jasu ihastui täysin. Leidin seurana ollut isompi herra ei videolle tallentunut, sillä hänellä oli kiire nähdä mahdollisimman paljon, kun kerran oli vapaaksi päässyt.

Viime viikolla puolestaan meidän herroja kävi viihdyttämässä husky johon olimme törmänneet pari kertaa aiemmin. Kyseinen koira on tullut meitä vastaan omistajansa kanssa kahdesti ja molemmilla kerroilla luiskahtanut pannasta. Ja molemmilla kerroilla olen koiran napannut niskasta kiinni, kun omistaja ei ole siinä onnistunut. Tosin ei ole ollut yritystäkään.

Joka tapauksessa Linda-husky tuli tuohon pihallemme pyörimään eräänä iltana. Sheriffit olivat innoissaan aitauksessa, kun pitkäkinttuinen tyttö poukkoili aidan toisella puolen. Herrat tulivat kuitenkin sisälle kiltisti ja ajattelimme Lindan lähtevän kotiinsa kun ulkona ei ole leikkiseuraa. Kaveri oli todennäköisesti pyyhkäissyt suoraan pihaltaan pihallemme golfkentän kautta, mutta tietä pitkin olisi huomattavasti pidempi sekä vaarallisempi. Muutaman tunnin jälkeen, päästettyäni Sheriffit iltapissille alkoi mieletön rähäkkä. Linda oli edelleen pomppimassa aitauksen ympärillä. Kello oli tässä vaiheessa 22.30 ja minä tietenkin olin huolissani menisikö koira kotiinsa yöksi, sillä muutaman tunninhan se oli jo tässä nurkilla pyörinyt.

Teimme isännän kanssa päätöksen ja nappasimme koiran kiinni käyttäen Jasua syöttinä. Linda napattiin hihnaan ja käännettiin auton nokka kohti sen kotia. Tyttö istui todella kiltisti sylissäni ja todella luottavainenkin se tuntui olevan. Pieni ventti oli tullut naamaan jossain vaiheessa ja laihakin se tuntui olevan, mutta oikein tyytyväiseltä se vaikutti istuessaan sylissäni etupenkillä.

Kello 22.50 saavuimme koiran kodin eteen. Soitimme ovikelloa ja sieltä tulikin ihan oikea perhe vastaan. Koira oli luiskahtanut perheen pojalta lenkillä pannastaan ja näin se olikin sitten lähtenyt omille teilleen. Sattuuhan näitä. Omistajan reaktio ovella oli kyllä jokseenkin outo. Emmehän tietenkään olleet vailla rahallista korvausta tai mitään muutakaan ja kiitoksethan saimme. Mutta kuinka siellä voitiin olla nautiskelemassa telkkarista, jos koira on yötä vasten irrallaan?! Me olisimme hälyyttäneet koko naapuruston, kaveripiirin ja perheen etsimään koiraamme, mutta kaikkihan me olemme erilaisia. Ehkä karkailu on jo niin tuttua ettei tuossa osoitteessa jakseta stressata, jos koira luiskahtaa pannasta. Ja tuleehan se aina kotiin, nytkin tuli lämpimällä kyydillä. Sanoin omistajalle myös naamassa olevasta ventistä, mielestäni se olisi vaatinut puhdistusta. Mutta ehei, se olikin tullut jo aiemmin kun koira oli tapellut talon toisen koiran kanssa. Juuri näin. Mitäpä siihen olisi enää voinut sitten sanoakaan. Tuli vähän paha mieli kun koira talutettiin suoraan häkkiin, missä oli se helpottunut käytös kun koira oli tallessa? Ehkä se osattiin peittää niin hyvin ettemme sitä isännän kanssa huomanneet. Joka tapauksessa toiste emme koiraa vie kotiinsa vaan koiratarhalle, ihan opetusmielessä. Inhimillisiä erehdyksiä ja pannasta luiskahtamisia tapahtuu, mutta kyllähän se on mielestäni omistajan tehtävä etsiä koiraansa, muuten kuin katsoen uutisia. Olen kokenut oman koirani katoamisen silloin kun Jone oli pieni ja sillä reissulla tulleita vaurioita korjataan edelleen. UGH, olen puhunut!