Hyvää Joulua!

Punkkien painajainen

...tai ei ehkä sittenkään. Ostettiin tälle kesälle ultraäänelle toimiva punkkikarkoitin. 

Kapine laitettiin kiinni Jasun kaulapantaan, sillä laitteen piti antaa suoja noin metrin säteelle. Meillä laite siis olisi antanut suojan kahdelle ihmiselle sekä kolmelle koiralle, hintaa laitteella oli noin 20 euroa ja sen luvattiin kestävän lähes 12 kk. 

Meillä käyttö oli mielestäni normaalia ja kapistus otettiin sateella pois ettei se kastuisi. Toimimme siis ohjeiden mukaisesti. Siltikin 20.4. käyttöön otettu laite oli jo juhannuksena rikki. Siinä ei ollut mitään eloa, eli painaessa nappia punainen merkkivalo ei syttynyt. 

Kysyin asiasta myyjältä, tässä tapauksessa Peten koiratarvikkeelta. Meille kävi onnellisesti, saimme uuden laitteen. Tosin käytön jätämme seuraavalle kesälle. 

En voi varmaksi sanoa toimiko se. Sen ajan kun se oli toiminnassa herroista löytyi punkkeja, myös Jasun kaulapannan alta. Siinä jos missä luulisi vaikutuksen olleen kohdallaan. Siispä täyttä turvaa se ei meille antanut. Testaamme uutta vastaavaa taas ensi keväänä ja kesänä, kerromme sitten kuinka kävi.

Chesthill's Korona SE VCh

Jimin reissu Ruotsiin oli muutakin, kun turistimatka. Herra teki ison työn saalistaen metsästä kolme ykköstä. Tämä tarkoittaa sitä, että hänestä tuli Ruotsin jäljestämisvalio eli Svenskt viltspårprovschampionat, SE VCh!

Svenska kennelklubben ei ole vielä tuloksia kerinnyt käsittelemään, mutta julkaisen asian silti. En malta olla huutelematta tästä enää :)

Suuri kiitos pienimmälle ja sisukkaimmalle Sheriffille! Näin kuinka selvästi tämä herra nauttii työstä, mutta toisaalta sekään ei olisi varmaan enää montaa koetta jaksanut. Huomattiin kuinka suurimmat hötkyilyt jäi myös häneltä pois ja lenkillä arvon mestari oli se joka ensimmäisenä kääntyi takaisin "kotiin päin". Siltikin väsymyksestä, uusista maisemista, majoituksista, huonosta levosta jne huolimatta hän ei pettänyt minua. Vaan teki sen mitä oli tullut tekemään. 

Tästä on hyvä jatkaa, seuraavaksi Suomi ja sitten Norja, ensin vaan täytyy odottaa tulosten virallistamista sekä diplomeita, sitten kahvitellaan. Toisaalta täytyy nyt myös olla nopea liikkeissään ja suunnitelmissaan, sillä Jimikään ei ole ikinuori. Kehuja tietenkin tuli tuomareilta erinomaisien suorituksien lisäksi hyvästä kunnosta sekä treenatusta ulkomuodosta. Ja se jos mikä lämmittää mieltä! 

Jonen viltspårprov 15.8.

Jäljen ikä: 19 tuntia
Paikka: Sikfors
Tuomari: Hans Lindberg
Kokeen kesto: 32 min

Startar bra s 1 och v1 och s2 sen återkallning plus lårgt tapp v2 sen avbrgter för om provet.

Erittäin lupaavan alun jälkeen tullaan hakkuuaukon jälkeen metsään ja koira ei tiedä minne sinkoilee. Poukkoilee sinne tänne ja jäljittää taiwanilaisia mustikan kerääjiä. Kiitos vaan teillekin, minä ohjaajana keskeytän kokeen.

Palkintosija: keskeytys

Jimin viltspårprov 15.8.

Jäljen ikä: 19 ½ tuntia
Paikka: Sikfors
Tuomari: Hans Lindberg
Kokeen kesto: 13 min

Ett myckel väl utfört spårprov av en duktig hund enda problemet nej inget prolden fick ringa i v 4 vid återången på ett bra själv. Bra jobbat, trevligt elåpage.

Taidokkaasti mentiin, rengastusta suoralla neljä vaan selviää siitäkin. Hyvää tiimityötä.

Palkintosija: 1

Jonen viltspårprov 13.8.

Jäljen ikä: 21½ tuntia
Paikka: Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: 42 min

Vindar in starten från rutan. 10 min tappt vinkel 1. 5 min tappt vinkel 2. 8 min tappt vinkel 4. Svårläst hund om den spårar eller inte. Missar sträcka 5. Kommer från sidan in mot klöv. Vindar in klöv.

Jone tappoi aikaa vaan haahuilemalla hakkuuaukon laidoilla. Puolustukseksi sanottakoon, että löysi se jonkun eläimen luut joita olisi mieluusti syönyt. Ensimmäinen 10 minuuttia taisteltiin siis siinä... Ja lopussa olikin sitten muuta taivasteltavaa. Voi prkl!

Palkintosija: 3

Jasun viltspårprov 13.8.

Jäljen ikä: 20  ½ tuntia
Paikka: Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: 44 min

Startar bra, finner spår ut från rutan. Ringar vinkel 2 mindre tappt. Vinkel 3 återgången lånvårigt tappt, domar ingripande har svårt att fokusera finna spår sträcka 4+5. Ringar klöv.

Hyvän alun jälkeen taas suherretaan ja tuherretaan menemään. Keskittyminen on kateissa, mutta sentään se sorkka löytyy.

Palkintosija: 2

Jimin viltspårprov 13.8.

Jäljen ikä: 22 tuntia
Paikka:Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: 14 min

En hund som startar bra. Jobbar mkt bra hela spåret. Finner klöv. Önskvärt lägre tempo i spåret.

Hyvä aloitus ja hyvällä sykkeellä suoraan sorkalle. Edelleen liikaa vauhtia...

Palkintosija: 1

Jasun viltspårprov 12.8.

Jäljen ikä: 17 tuntia
Paikka: Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: - min

Går bra sträcka 1. Därefter osäkert spårande längs med hela spåret. Flera domar ingripanden vilket resultarar i ett o-pris.

Aloitus taas hiton hyvin, mutta sen jälkeen Jasu seikkailee ihan jossain muualla kuin jäljellä.

Palkintosija:0

Jonen viltspårprov 12.8.

Jäljen ikä: 16½ tuntia
Paikka: Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: 48 min

Startar och finner spår snabbt i rutan. Mindre tappt i vinkel 2 ringar och finner sträcka 3. Ringar i vinkel 3 men löser det. Får problem på sträcka 4 långre tappt. Efter skottet ca 75 m nära klöv avviker hund spåret med ett långvarigt tappt, domar ingripande. Tiden överskrids.

Haahuilua siellä täällä nopeasta aloituksesta huolimatta. Käydään jo melkein seisomassa sorkalla, mutta Herra J. One saa päähänsä lähteä kiertämään jokaisen saakutin puskan. Matkalla syö jotain sisäelimiä ja työmotivaatio on viimeistään siinä lounasta vedellessä hävinnyt sekä aika ylitetty.

Palkintosija: 0

Jimin viltspårprov 12.8.

Jäljen ikä: 16 tuntia
Paikka:Luleå
Tuomari: Anders Eriksson
Kokeen kesto: 39 min

En hund som startas bra, finner spår ut från rutan. Ringar i vinkel 1. Går rakt ut i vinkel 3 långvarigt tappt hittar själv spåret. I vinkel 4 (svåra vinkeln) avviker hund från spåret blir återkallad av domare. Skottt fast. Finner klöv men ringar in den. Önskvärt lägre tempo.

Kaatosateessa Jimi ei oikein toimi ja jossain vaiheessa se pyörii suunnattomasti. Tuomari huutaa takaisin ja sinne se pikku-Jimmy taas jatkaa matkaansa. Vauhtia saisi olla hiukan vähemmän... lienee tämän koiran kohdalla mahdottomuus...

Palkintosija: 3

Jonen viltspårprov 11.8.

Jäljen ikä: 20 tuntia
Paikka: Borgfors
Tuomari: Hans Lindberg
Kokeen kesto: 13 min

Tar spåret bra, spårar sträckorna bra och ringar fint i v1, v2, v3 i v4 ringar han lite större det var återgången annar inga större problem.

Hienosti rengastellen matka sujuu ja vauhdilla. Ilman suurempi ongelmia loppuun. 

Palkintosija: 1

Jasun viltspårprov 11.8.

Jäljen ikä: 20 ½ tuntia
Paikka: Borgfors
Tuomari: Hans Lindberg
Kokeen kesto: 29 min

Får en dålig start återkallas kommer igån på spåret, har problem hela sträcka 1 och halva sträcka 2 missa v1 helt sen blir det bättre han jobbar hårt med en del utsvävningar fram till spårslutet.

Alussa jo mennään perseelleen, kun Jasu varmaan kuuleekin jälki -sanan väärin, se vie minut järvelle. Aloitetaan uudelleen ja taistelujen kautta poika löytää kuitenkin sorkalle.

Palkintosija: 3

Jimin viltspårprov 11.8.

Jäljen ikä: 19 tuntia
Paikka: Sikfors
Tuomari: Hans Lindberg
Kokeen kesto: 17 min

Startar bra inga större problem fram till V3 fick jobba lite där i återgången inget problem med skoll prövningen heller. Bra jobbat

Jimi aloitti suuremmitta ponnisteluitta, kolmannella kulmalla hiukan oli pallo hukassa, mutta sitten singahtaa jäljelle. Työ eteni niin vauhdilla etten edes tajunnut sen loppuvan.

Palkintosija: 1

Sheriffit matkalla, tutustuminen Ruotsin metsiin

Kaikki varmaan ovat tietoisia, että emäntä on tahkonnut himpun verran Suomen metsissä koirineen. Ei millään huviretkillä vaan metsästyskoirien jäljestämiskokeissa (mejä). Mitään intohimoisia harrastajia emme ole. Tai no emme käy kaikissa kokeissa kesän aikana ja joskus pidämme jopa koko kesän taukoa, harjoituksista sekä kokeista. Intohimo lajiin kyllä löytyy.

Enemmällä harjoittelulla varmaan voisi saada ykköset nopeammin, mutta me olemme laiskoja harjoittelemaan. Siis emme luultavasti edes tunne sanaa oikein tai emme ainakaan ole oikein harjoitelleet, jos sitä lajin todellisilta harrastajilta kysytään. 

MEJÄ:ssä puolestaan selvitellään koiran kyky seurata haavoittunutta hirveä. Sen kummemmin en pureudu lajiin, kiinnostuneet voivat lukea siitä täältä. Lyhyt kerronta kuitenkin siitä miksi niitä ykkösiä sieltä metsistä haetaan: ensin siis avoimesta luokasta, AVO tulee saada kaksi ykköstä siirtyäkseen voittaja luokkaan, VOI. Kolmella VOI -luokan tuloksella puolestaan singahdat Suomen jäljestämisvalioksi, FI JVA. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valitettava asia on se, että koira on koira. Sillä ei aina satu juuri se parhain päivä työskentelyyn tai sitten sössit itse suorituksenne, luultavasti tiedostamattasi. Myös jäljelle sattuneet mielenkiintoisemmat tapahtumat kuten riista, saattaa aiheuttaa tiimityössä mielipide-eroja.

Olimme nyt kuitenkin päättäneet lähteä kokeilemaan lajin ruotsalaista vastinetta eli viltspårprovia. Ja talven sekä kevään aikana oltiin bongattu koesääntöjä, jotka Google kääntäjän avulla aiheuttivat usein hilpeyttä. Tuomarit oli löytyneet ja heidän kanssaan oli tehty tiukkaa yhteistyötä löytääksemme sopivat ajankohdat. Majoitukset ja muut oli järjestetty, ei muuta kuin kohti Ruotsin metsiä. 

Kuvassa näette ruotsalaisen jälkikaavion, poikkeaa huomattavasti suomalaisesta versiosta. Ruotsissa saat koirasi kanssa osallistua suoraan vaikeampaan luokkaan eli öppen klassiin, mikäli olet saanut jonkun tuloksen (1/2/3) koirallesi Suomessa. Ja kolmella ykkösellä sitten saat koirasi tittelin; Svensk Viltspårchampion, SE VCH. Siispä kaikki Sheriffit aloittivat siitä. Suomessa koiralle osoitetaan lähtöpiste, Ruotsissa ohjaajalle näytetään 25 m x 25 m kokoinen alue ja sinne vaan sitten tiimityöllä sitä jälkeä etsimään. Itsepäisen mäyräkoiran kanssa voit sen tiimityön unohtaa. Se löytää jäljen, jos tahtoo sen etsiä, sinulle jää tehtäväksi vaan kokeilla arvailla lähdetäänkö oikeeseen suuntaan. Jos ei lähdetä antaa tuomari mennä hetken menojaan (jopa 70 metriä tai usemman minuutin) ja kutsuu tarvittaessa sitten paikalle josta jälki lähtee.

Öppen klass sisältää myös ammunnan, mutta sitä ei suoriteta ennen maastoa vaan siellä maastossa. Eli pysäytät koirasi, odotat tuomarin ampuvan starttipistoolilla ilmaan ja savun hälvetessä sekä luvan saatua jatkatte taas matkaa. Koiralle saa muuten puhua koko suorituksen ajan, kehua, kieltää, kannustaa mitä vain keksit. Itse huusin myös perkelettä niin kovaa, että metsä raikui. Onneksi on kielimuuri :)

Kielimuurista voitkin selvitä joko ruotsiksi tai englanniksi, itse vedin molemmilla. Olen kyllä itäsuomalaisena lukenut koulussa toista kotimaista, mutta mihin sitä täällä on tarvinnut?! Sanathan ovat unohtuneet tyystin. Siksipä kommunikoimme tuomareiden kanssa englanniksi, joka sekään ei ole vahvin alueeni. Pääasia lienee kuitenkin tulla jotenkin ymmärretyksi. 

Kokeita voi tilata suoraan tuomarilta tai sitten osallistua ennelta määrättyihin kokeisiin, joihin haku ilmeisesti tapahtuu kuten Suomessa. Me sovimme suoraan tuomareiden kanssa, sillä koimme sen helpommaksi. Ja mikä parasta liittyessäsi paikalliseen klubiin saat vielä kokeet halvemmalla eli yksi koe maksaa 300 kr joka on himpun päälle 30 euroa. Suomalainen vastine on noin mitä vain 80 eurosta ylöspäin. Rahalla saat siis valmiin jäljen, löydät vaan perille sovittuun osoitteeseen, kymmenen metrisen hihnan ja koiran kanssa. Lisää lajista voit lukea täältä, sillä kyllähän sinua rupesi laji kiinnostamaan.

Ja ihan just tulossa niitä koetuloksia...

Sheriffit matkoilla

Tulihan se viikko 33, jolloin oli tarkoitus toteuttaa jo talvella suunniteltu muutettu reissu. Mutta eikös sitä sanota, että hyvää kannattaa odottaa?!

*

Sunnuntaina 10.8. Lähdimme heti aamulla ajelemaan kohti pohjoista. Matka yhden pysähdyksen taktiikalla onnistui ja taukoa pidettiin Paltamolla noin 240 kilometrin päässä. Siinä pientä tankkausta kaikille ja jaloittelua. Sen jälkeen 250 kilometrin siirtymä ensimmäiseen yöpaikkaan Kemin Cumulus Hotelliin. 

Hotellin ympäristössä oli koiran kannalta ihan kivasti puskia ja koirapuistokin oli mukavasti lähellä. Todettuamme kadut roskaiseksi emme edes uskaltautuneet päästää herroja koirapuistoon. Yöpyminen meni ihan kivasti ottaen huomioon, että vain Jimi on aiemmin ollut hotellissa. Pitkiä käytäviä ja sokkeloita olisi mäyräkoiralle ollut mielin määrin, mutta päädyimme töröttämään huoneessamme.

Maanantaina 11.8. Muutamien tuntien kunnon yöunien jälkeen ja hyvin aamupalan tankanneena pakkaduimme jälleen autoon ja siirryimme Kemistä 160 kilometriä (Tornio-Haaparannan kautta) Luleån First Campille. Rajan yli muuten pyyhkäistiin vain, se on aika kummallista meistä itäsuomalaisista, koska lähimmällä raja-asemalla Niiralassa on himpun verran tiukemmat turvatoimet.

First Campiltä olimme varanneet mökin ja onneksemme mökki oli ihan metsän vieressä. Aiemmat asukkaat olivatkin tampanneet polut valmiiksi, joten ei tarvinnut pelätä eksymistä. Nopeahko tavaroiden purkaminen ja sitten olikin jo aika ryhtyä valmistautumaan herrojen tuleviin suorituksiin. Kyllä, ihan pelkkä lomamatka tämä reissu ei tulisi olemaan. 

Sheriffit takakonttiin ja matkaan Luleåsta Sikforssiin jälleen 60 kilsaa etenemistä ja kuskina minä joka en ole ulkomailla ikinä ajanut! Satuin sitten siinä muutaman kilometrin jälkeen näkemäänkin kolarin, kun hieno Audi täräytti kuivalla ja suoralla motarilla suoraan keskikaiteeseen. Onneksi kaide oli heikompaa tekoa kuin Suomessa ja kaikkien pysähtyessä katsomaan auton ja kuskin tilannetta, sieltä pongaisi nuori mies hyvin ketterästi käsi pystyssä. Onneksi niin, koska ei minusta olisi ollut mitään apua sönkkäämään mitä näin ja sitä paitsi oli jo kiirekin päästä perille.

*

 Tiistaina 12.8. satoi. Se oli odotettavissakin, mutta niin kova sade kyllä yllätti. Varsinkin kun seisot keskellä ei mitään (majoituksesta 12 kilometrin päässä), kellon lähestyessä yhdeksää aamulla ja ohjaat jo kolmatta koiraa. Kengät ovat sisältä aivan märät eikä helpota ajatus siitä ettei kyseiset Viikingit ihan pienestä kastu eivätkä myöskään ihan äkkiä kuiva. Tuo lohduton sade sai lomalaiset apeiksi, iltapäiväksi täytyi keksiä jotain muuta. Siispä herrat mökkiin nukkumaan ja ihmisväki suureen sisäleikkipuistoon.

*

 

Keskiviikko 13.8. Aurinkoa, ihanaa aurinkoa näkyvissä! Mukava päivä lähteä kohti Luleå Gammelstadia ja eläinlääkäriä. Tiskillä hoitaja menee sekaisin herrojen nimistä, aivan kuten Suomessakin. Katselen ympärilleni ja totean paikan olevan hyvin samanlainen kuin oma kantapaikkamme on. Seinät täynnä kaikkea oheistavaraa ja hyllyt notkuvat ruokia. Olen päättänyt olla ostamatta mitään, joten en edes tee hintavertailua. Maksan ennen toimenpidettä 415 kruunua, haen herrat mieheni avustuksella klinikalle odottamaan vuoroaan. Assistentti onneksi nukahti tuon vaivaisen muutaman kilometrin matkalla ja nukkui autossa koko sen ajan, kun seurue söi matolääkkeet ja sai passiinsa leiman. 

Käytäntö on siis se, että Suomeen tullessa täytyy olla ekinokokkoosia vastaan tehty matolääkitys. Yritin toteuttaa tämän vakio lääkärillämme, mutta operaatiolle olisi tullut älyttömästi hintaa. Siis meidän olisi täytynyt käydä syömässä Droncit kolmesti Suomessa ja maksaa tästä lystistä klinikkamaksut sekä tabletit. Nyt selvisimme yhdellä kerralla. Ja ongelmaahan lääkkeiden syötössä ei ole, koska nuohan syövät mitä vain HauHau pateeseen piilotettua :)

Iltapäivällä sitten taas mökiltä Måttsundiin ja siitä jalkautuminen metsiin. Metsäkeikan jälkeen keksille ja mehulle sekä juttelemaan niitä näitä tuomarin kanssa. 

Torstaina 14.8. Leirimme keräsi kimpsunsa ja kampsunsa muuttaakseen. Luleå vaihtui Sikforssiin ja minä olin jo niin nähnyt kuinka moottoritie vie pois sivistyksestä, mutta muille tämä vaihtuva maisema oli yllätys. Talot joita oli siellä täällä peltojen reunamilla olivat kaikki sieviä punaisia. Niin myös meidän majoituksemme. Ihanan idyllinen vanha rakennus ja ainakin puolet enemmän tilaa kuin aiemmin. Lisäksi myös yöunet luultavasti tultaisiin nukkumaan paremmin, kun ei tarvitsisi kuunnella karavaanareiden juhlintaa taikka asfalttityöntekijöiden töihin lähtemistä aamuyöllä. Ainoastaan jäi mietityttämään josko heräisimme kukon kiekaisuun. 

Torstaina levättiin sen verran mitä nyt pystyttiin, sillä mäyräkoira on erittäin utelias tutustumaan pihapiirin eläimiin; lampaisiin, hevoseen, kissaan sekä talon koiraan. Ainoastaan lehmät, joita yht'äkkiä on jopa mäyräkoiran egolle liikaa, jäävät ilman suurempia haukkuja. Ei vaan voi mitään kun huomaa tämä kolmikko olevansa 50 lehmän piirittämä, tulee kiire sisälle ja mamman helmoihin.

*

 

Perjantai 15.8. Emme herää kukon ääniin, emmekä muuhunkaan tilan äänistä. Torstai joka oli tarkoituksella pyhitetty levolle on ohitse. Perjantain ilmassa on enemmän odotusta ja jännitystä kuin muissa päivissä. Aamun tunnit kuluvat hitaasti. Tuuli tuntuu viileältä, mutta silti selässä kirpoilee pieniä hikikarpaloita, vatsa on perhosia täynnä. Nopea palaveri vielä isännän kanssa ja toimintasuunnitelma valmiina lähden seuraamaan miestä joka tuli minut hakemaan kohti sankkaa metsää. 

Lauantai 16.8. Retkikuntamme liikkuu jälleen. Golf on ahdettu täyteen kokemuksia, tavaraa, ihmisiä, koiria sekä matkalta ostettuja karkkeja. Siirrymme kevyen 500 kilometrin matkan Sikforsista Sotkamoon. Matka ottaa pienimmän matkustajan ohimoon. Sheriffit ovat luovuttaneet jo ajat sitten ja nukkuneet omia uniaan. Tasainen tuhina on käynyt selkäni takana, mutta se ei ole silti auttanut vieressä istunutta assaria nukkumaan. Lasti keveni siis matkan taittuessa, kun söimme matkaeväitä. Siltikään mäyräkoira ei hötkynnyt tai heilauttanut viiksiään. Perillä Sotkamossa huokaisemme nähdessämme Hotelli Tuliketun. Hotelli joka on jäänyt rakennusvuotensa 1981 loistoon, mutta niin ihanalle paikalle. Aivan sama millainen yösija se on, kunhan vain saamme käyttää lähes huoneemme edessä olevaa ulko-ovea ja nukkua lyhyen yömme rauhassa. Iltapissittelyt Sotkamon keskustassa olivat melkoinen henkinen haaste emännälle, joka mieluummin liikkuu jossain muualla kuin Siwan nurkilla kellon lyödessä enemmän kuin 21. Se kuinka pärjäisin isommassa kaupungissa voisi olla elokuvan paikka...

*

 

Sunnuntai 17.8. Heräämme siihen, kun joku pikku rakki räksyttää kerran tai pari innoissaan. Meidän pikku rakit vastaavat siihen täydelle tulituksella. Olihan ne yllätetty kesken unien isäntäväen peittojen alta. Reppanoiden ajan ja paikan taju on mennyt jo ajat sitten sekaisin. Onneksi ne nopeasti kokoavat itsensä ja odottavat mamman tarjoamaa aamupalaa, nappulaa Pedigree sössöllä kera kuuman veden,suoraan Orthex-rasiasta tarjottuna. Tätä se on ollut jo koko viikon, mutta näyttää maistuvan. 

Ihmisväen ruokittua itsensä on aika tutustua lenkkimaastoihin, joiden luvataan olevan erinomaiset. Sitä ne ovatkin, jos sinun ei tarvitse kuljettaa 11 kiloista lasta sateenvarjorattaissa joiden maasto-ominaisuudet ovat surkeat. Siis v*ttu niitä ei ole ollenkaan! Onnea on veteraani Jimbo joka vetää rattaita eli jaksamme juuri ja juuri taapertaa sen viisi kilometriä jalan. Hiestä märkänä suunnittelen oikaisevani hotellille. Näen jonkun vanhemman leidin taluttavan koiraansa ja suunnittelen kiertäväni heidät. Leidi on sitä kastia joka tahtoo kaveerata. Hän päästää piskinsä fleksissä lähemmäs ja huhuilee, että hänellä on koira. Vastaan siihen, että minulla on kolme. Samaan aikaan olemme alamäessä joka on tehty rantahiekasta, herrat poukkoilevat näyttämään tälle sotkamolaiselle piskille itseään ja minä olen lähellä repiä pelihousuni. Siihen riemuun Eve herää ja voimmekin levollisen lenkin jälkeen siirtyä suihkun kautta autoon ja ajaa viimeiset 200 kilometriä. 

Perillä herrat eivät enää tiedä missä ovat ja oma piha aiheuttaakin heille hieman kummastelua. Joka tapauksessa olen aika varma, että he voisivat vielä vastaavalle road tripille lähteä. Sillä olipa oma lauma missä vain, on se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin olla erossa omasta laumastaan. Suuren suuret kiitokset heille koko retkestä. 

Ja se kuinka meidän koetulosten kävi selviää ihan just... Pysykää mukana jännitysnäytelmässä.

Oho Jone!

Olen edelleen ymmällä eilisestä. Olen lähinnä sanaton, pettynyt, vittuuntunut, mutta samalla koen onnistuneeni edes jossain.

Haimme Luumäen metsästysseuran mejä-kokeeseen Jonen kanssa. Jonehan on siis Taavetin poikia ja kasvattaja toimii aktiivisesti jälkihommissa. Siten siis saimme koepaikan ja kasvattajan ollessa niin ihanainen saimme valmiin jäljen. Täysi lottovoitto siis :) Aika palata reilun viiden vuoden jälkeen lähelle Jonen syntysijoja.

Lähdettiin koepaikalle, Teeriahon majalle, 4:15 sunnuntai aamuna. Oltiin jo edellisenä iltana tultu mökille, sillä mummille nakitettiin Jimin, Jasun ja Even hoito. Aamulla kaikki herrat olisivat tietenkin lähteneet ja se joka pääsi mukaan oli vähiten innoissaan. Niin tyypillistä Jonea! Edellisenä päivänä kaveri oli pudonnut laiturilta, vaikka sitä suojeltiin ettei särkisi itseään. Se kun on sellainen teutaroija, ei voi koskaan tietää missä kunnossa se h-hetkellä on.

Matkaan kului noin kolmisen tuntia ja liikenne oli hiljaista. Matkalla nähtiin kurki, kettuja ja pupuja. Majalle oli lähes koko matkan asfaltoitu tie, tällä kertaa myös Golf olisi päässyt perille ilman pohjavaurioita. Joka tapauksessa perille päästiin ja paikalla selvisikin, että koepaikalla on enemmän tai vähemmän Jonen sukulaisia, myös sisko Kirppu oli paikalla. Tapaaminen meni hakiavalaiseen tapaan eli murmettamalla puolin ja toisin. Ne olivatkin lähestulkoon Hakiavan kennelin kesäpäivät :)

Aamulla oli taas perinteiset koesempalot. Arvonnassa Jonelle osui VOI-luokan ensimmäinen jälki ja sää näytti sopivalta maastoutumiseen. Aurinko paistoi silloin tällöin, sopivan kolea kesäsää eli kalsareista ei tarvinnut koko päivänä luopua ja mukavasti itikoita. Ihanteellinen ympäristö siis käydä poimimassa se ykkönen jota hakemaan tultiin.

Työskentely alkoi hienosti, matka eteni kivasti ja Jone näytti nauttivan työstä. Elättelin jo toiveita, tällä suorituksella tullaan vielä keräämään pisteet ja pokaalit kotiin. 

Kolmannella suoralla sitten alkoi se Luumäen pojan luupäisyys paistaa läpi! Se oli päättänyt, että jäljen sivussa on jotain siistimpää. Vaatimalla vaati minua kyykkimään mukaansa. Useammalla kehoituksella sain nenän kääntymään oikeaan suuntaan, kunnes se taas kääntyi takaisin päin persettä. Huoh...

Hukka napattiin siitä ja kantamalla vein sen jälelle. Siitä alkaa sitten taas työskentely mukavasti. Kunnes taas ihme pyörintää sinne tänne. Kantamalla jäljelle ja sen jälkeen onkin sama mitä äiti pyytää, anoo, käskee. Ei kiinnosta ja sillä hyvä. Huomattuani että Jone tallustelee polkua pitkin häntä vipattaen kohti autotietä, tiedän ettei tässä enää ole mitään tehtävissä. Epäilen mökkeilijän kulkeneen metsässä ja polulla mökilleen, sillä Jonen käytös oli jotain muuta kuin riistaa haistaen. Opas sanoikin, että siinä on mökki suht lähellä, joten ilmeisesti lopun työinnon vei se tennarijälki. No ihan sama, sillä se ykkönen oli menetetty jo aiemmin ja mitäpä sitä muilla tuloksilla tekee.

Kyllähän minä tiedän, että koira on koira. Se haistaa verijäljen lisäksi aivan varmasti sen tennarin, joten osaahan se jäljestää myös sitä jälkeä. Sen takiahan nämä kulkevat katkokulmankin tarkasti. Nyt vaan pitäisi keksiä jotain jolla tuo tyhmä toilailu saadaan pois. Harjoittelumaastoon kun pitäisi saada tuupattua kaikki karhusta strutsiin ja siellä pitäisi varmaan olla ojia, suoaluetta, tuttuja marjanpoimijoita ja kaikkea. Eli kaikki häiriöt samalla kertaa.

Tiedän olevani armoton, koska Jone siirtyi kolmella kokeella VOI-luokkaan. Tämä oli toinen koe vaikeammassa luokassa ja harjoittelut ovat olemattomia. Lisäksi taukoa on useampi kesä, koska koirahan ei ollut koekunnossa lääkityksen takia aiempina kesinä. Olen tyytyväinen siihen, että se kävelee mielellään metsässä valittamatta tassuja. Sille riittää loppujen lopuksi annettu 45 minuuttia työskentelyyn. Se nauttii selvästi huomiosta ja työskentelystä. Ja minä olen oppinut lukemaan paremmin koiraani, näkemään hännän, korvien ja nenän asennosta mennäänkö syteen vai saveen.

Tietenkin olen vihainen itselleni. Miksi viedä kokematonta koiraa kokeisiin, mutta taas toisaalta sehän osaa jäljestää. Senhän kertoo myös tämä pöytäkirja. Olen vaan pitänyt meidän koiria arvossaan, sillä huonoin koetulos on ollut se yksi kolmonen. Tämmöinen nolla on niin nolo! Mutta jos sen joskus piti tulla, niin olkoon se nyt sitten eilinen. Tästä ei voi nousta kuin ylöspäin. Sitten tulee mietittyä sitäkin oliko valmistautuminen huonoa?! Olisiko vain valittamatta ajaa pidempi matka kodista asti, jotta Jone olisi saanut valmistautua paremmin, vaikuttiko mökkiympäristö suoritukseen? Toisaalta tiesin jo viikolla ettei koe tule menemään hyvin. Sen käytös on ollut tavallista energisempää. Vai olisiko elämä pitänyt täysin pyhittää levolle, ei mitään lenkkeilyä loppuviikosta? Olisiko työinto tai miellyttämisenhalu ollut sitten kohdillaan? Olisiko pitänyt ottaa muut herrat mukaan koepaikalle aiheuttamaan paineita? Laumassa kun tulee se miellyttämisenhalu paremmin esille, kaikkihan tahtoisivat harrastaa mamman kanssa. En tiedä. Ehkä vain tämän kuului mennä näin.

Eniten tietysti lohduttaa ne tuomarin sanat: "sinulla on hyvä koira". Sekä kehut koiran ulkonäöstä. Arvostan koiraa joka on lihaksikas ja näyttää siltä, että sitä on liikutettu monipuolisesti. Mäyräkoira ei ole sohvaperuna, vaikka sylivauva joskus onkin ;) Erityisen iloinen olen siitäkin, että Jone merkkaa makuut niin hyvin. Se olikin kokeen paras makuiden merkkaaja. Eli olen onnistunut jo toisessa koirassa parantamaan tuon osa-alueen ;) Jimin kanssa makuut ovat olleet ja tulevat olemaan ongelma, Jonen kanssa niihin on panostettu. 

Kiitän hienosti järjestetystä kokeesta sekä maastoista Luumäen metsästysseuraa, koepaikan järjestämisestä Hannaa ja Anssia, mukavaa koeporukkaa (ehkä joskus voisin tulla itsekin jälkitalkoisiin), arvostamaani tuomaria Karlaa (olen jo kauan ihastellut hänen ja Volvon työtä), Kikkaa mukavasta matkaseurasta, mummia lauman hyvästä kaitsemisesta, isäntää kannustuksesta & lohdutuksesta, Pösöä ajonautinnosta sekä tietenkin Jonea hyvästä yrityksestä sekä osittain myös loistavasta jäljestyksestä. Jone on koira jonka elämä paikoitellen ollut ikäväkin katsottavaa lukuisten iho-oireiden takia. En ikinä tahdo "vaarantaa" sen nahkaa oman kunnianhimoni takia, varsinkin kun se nyt on saatu noin hyvään kuntoon. 

Nyt miettimään uusia haasteita ja toivomaan kaikkea hyvää tuleviin koitoksiin. Jone on nuori ja se on itsepäinen sekä itsenäinen. Siinä on paljon hyvää jo nyt, mutta tietysti parannettavaakin on. Niin on ohjaajassakin.

Toivottavasti tämä reikäleipä jää ainoaksi laatuaan, eikä vain Jonen vaan kaikkien muidenkin herrojen osalta. Kunnianhimoinen tavoite, mutta en ole edelleenkään löytänyt sitä puuta joka kasvattaa rahaa, joten ei näihin ns. turhiin kokeisiin olisi oikein varaa. Nyt nieleskellään pettymys ja "voittokahveille" varatuista vohveleista tulee lohtuvohvelit. Aivan sama, kunhan vain vohvelit tulevat syödyksi. Onnittelut vielä niille koirakoille, jotka tekivät loistavia tuloksia! 

Jos, jos ja jos

Jos elämä olisi mennyt kuten ajatus oli, olisimme parhaillaan Ruotsissa. Matka olisi ollut turismia ja joukossa koiraharrasteita. 

Elämä ei tietenkään mene kuten sitä suunnittelee tai se ei etene niin kuten sen pitäisi. Meidän reissu peruuntui, kuolemantapauksen takia. Reissun peruuntuminen (ja siirto uuteen ajankohtaan) on sivuseikka, mutta tulipahan asia nyt mieleen. Olisimmehan me alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteneet reissuun eilen. 

Mukana olisi ollut mies joka äkillisesti menehtyi kuvassa näkyvälle laiturille. Tajusin asian vasta, kun katsoin herroista juhannuksena otettuja kuvia. Tuntuu pahalta, vaikka menehtymisestä on kohta kaksi kuukautta ja hautajaisistakin tulee kohta kuukausi, luulen ettei kukaan oikein ole tajunnut miten pysäyttävää ja lopullista tapahtuma oli. Onneksi kuitenkin herrojemme ansiosta tästä miehestä, appi-isästäni, tuli koiraihminen. Varsinkin mäyräkoiraihminen.

Mieheni jännitti isänsä reaktiota, kun tämä kohtasi ensimmäisen kerran Jimin. Muutamassa sekunnissa tuo pieni vimmavarvas oli kuitenkin kääntänyt aikuisen miehen mäyräkoiran ikuiseksi ystäväksi. Toiset pojat vaan tulivat siloittelemaan sitä kuvaa jonka Jimi oli luonut. Jone oli kyltymätön leikkikaveri, jolle piti heittää palloa tms kesken nikkaroinnin. Jasu puolestaan valtasi sydämen omalla rauhallisuudellaan, olemalla läsnä. Ja yhdessä nämä aina silloin tällöin näyttivät todelliset taitonsa nenän käytössä. Vaikka mökin ulkohuussi olisi tyhjennetty Kiinaan asti yltävään kuoppaan ja kalan raadot sekä perkeet olisi olleet samassa kuopassa, löysi tämä kolmikko ne Amin riemuksi. Voi kuinka siinä riitti ihmettelemistä; mistä ne tiesivätkin, löysivät, osasivat etsiä jne?

Suru on ikävä asia, mutta jokainen lähtee ajallaan sekä tavallaan. Ollaan onnellisia niistä yhteisistä hetkistä ja tehdään niistä muistettavia. Niin moniin muistoihin liittyy myös koirat. Ja omasta koirasta puhuessa tuntuu koira sanana aivan kirosanalta. Nämähän ovat perheenjäseniä, herroja, poikia, Sheriffejä, karvatassuja jotka ovat voittaneet monta sydäntä puolelleen (toki osa on varmaan vihastunutkin näihin). Näihin tunnelmiin tältä illalta. 

Hyvää Juhannusta!

"Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut 

ja luonnon loiston nään".

Tove Jansson, Muumipeikon juhannusruno

Jone kokeilee jälleen

Aurinkoa ei tänään näy, joten olipa eilen oikea ajoitus käydä harjoittelemassa Jonen kanssa. 

Päätin joskus Jonen ollessa kakara, että se harjoittelee vesiriistakoetta varten. Sitten tuli iho-oireet ja laji jäi. Nyt kaverin ollessa terveempi on ilo herkistellä jälleen noutoa. 

Laji pitää sisällään tyhjän kaislikon tarkastuksen, vesilinnun noudon järvestä sekä laahausjäljen seuraamisen metsässä. Ainoa ongelma tuossa on se tyhjä kaislikko. En saa Jonea uimaan kädellä huitomaani suuntaan, vielä. Noh tässä on aikaa. Jos jonain kesänä se sitten ois valmis kokeeseen. Toisaalta voihan sinne mennä kokeilemaan näilläkin taidoilla. Ymmärtääkseni laji ei ole niin suuri harrastajamäärältään.

Sheriffit Facebookissa

Olen napauttanut herrat tässä aamulla myös Facebookin puolelle. Eli kyseessä on suljettu ryhmä jonka löydät etsien ihmisiä, paikkoja ja asioita hakusanalla Sheriffit.

Eli odotan täällä nyt sitten paljon pyyntöjä liittyä ryhmäämme, jotta näen toimiiko tämä systeemi. Tässä ryhmässä on tarkoitus julkaista kuvia elämän varrelta. Siis sellaisia joita ei yksistään viitsi täällä Bloggerissa julkaista. 

Muokattu 11.6.: Huomasimme ryhmän olevan liian pieni egollemme, joten perustimme tilalle avoimen sivun jonka vauhdissa pysyt mukana tykkäämällä meistä; https://www.facebook.com/sheriffit

Jimmy kiitää

Saatiin ystäviltämme Johannalta ja Brunolta paikka agilityn kurssille. Kurssi on ollut useamman kerran pläjäys, mutta meidän ollessa niin hyviä, riittää meille tälleen useamman vuoden tauon jälkeen aksaaminen kertaluontoisesti ;) No ei, vaan me käytiin paikkaamassa heitä tänä sunnuntaina, Joensuun agilityurheilijoiden Löysin rantein -kurssilla.

Lähdin matkaan kurkku kipeänä, lievässä kuumeessa, jalkapöytä turvonneena ja muutoinkin hiukan äitiyteen kyllästyneenä. Pakkasin tavarat Jimin kera autoon ja lähdettiin matkaan, myöhästymisen pelossa.

Paikalle tultiin juuri sopivasti eli esteet oli paikoillaan ja halli kuhisi ihmisiä. Huuuuh! Myöhemmin selvisi, että samaiseen aikaan treenaa kaksi eri ryhmää. Onneksi tämä "meidän" porukka olikin hiukan varttuneempaa sakkia. Oli helpompi tulla ekstemporena mukaan, kun vastaanotto oli avoin. 

Ryhmä varmaan näki mielessään jo suorituksemme, kun kerroin meillä olevan about kolme vuotta taukoa edellisestä kerrasta ja koirakin on 7 vee mäyräkoira. Mutta luultavasti aiheutuneet ennakkokäsitykset särettiin jo ekalla suorituksella.

Me siis ihan kylmilteen kokeiltiin suorittaa 15 esteen rata ja kappas, ei se paskemmin mennytkään. Toi koirahan syttyi lajiin, vaikka olikin ulkona odotellessa ollut vahvasti sitä mieltä, että on tullut jälkihommiin. Nopeasti unohtui se metsiin haikailu, kun näky halliin tultaessa avautui...

Seuraavaksi otettiin muutamat esteet yksitellen, koska minun omat valssit, persjätöt, niistot ja muut oli pielessä. Onneksi koiralla motivaatio vain kasvoi ja tauon jälkeen Jimi teki radan kuten pitikin. Ainoa este huippusuoritukseen oli jälleen huono ohjaaja.

Harmittaa suunnattomasti ettei silloin tullut harrastettua tuota lajia aktiivisemmin. Toisaalta eipä tainnut silloin olla näin hyvät mahdollisuudetkaan. Jotenkin tuntuu tyhmältä aloittaa laji uudestaan valmiiksi vanhalla koiralla, mutta jos tässä nyt innostuisi ja hakisi syksylle kurssipaikkaa. Tai sitten vuokraisi hallin ihan omaan käyttöön. Kesäpäivät näytti olevan aika tyhjiä kalenterin mukaan. Eve saa joustaa ja lähteä mukaamme hallille, jos sille ei hoitajaa siihen hätään saada. Tosin aika on rajallista, mutta tuo ilo joka jo vajaasta kahdesta tunnista tuli on korvaamatonta. Kurkku on edelleen kipeä, mutta mieli on keveä. Kyllä koiraharrastuksessa on sittenkin järkeä ;)

Huoh...

Tässä sitä taas ollaan. Lupasin itselleni päivittää blogia viikottain, mutta taukoa on tullut. Ja mikä pahinta taukoa on tullut toisten blogien lukemisesta. Nyt sitten sain luettua kirjoitukset näppärästi puhelimellani, mutta kommentit haihtuivat jonnekin :( 

Kyllä, olen ulkoistanut kannettavani istumaan hyllylle ja yritän pärjätä i-tuotteillani (puhelin ja tabletti) tämä siitä syystä, että Eve on kiinnostunut äidistään juuri silloin, kun se istuu koneella... Puhelinta saan sentään räplätä suht rauhassa. 

En ole edes katsonut millaista jälkeä kirjoitukset ja kuvat ovat olleet puhelimella tehtyinä. Tiedän olevani itsekäs, koska laatu kärsii laiskuudestani. Jos vaan pystyisin kirjoittaisin blogin ruutuvihkoon ja kuvat teettäisin tunnin kuvina, niin alkukantainen ihminen olen joissain asioissa. Miehelleni kaikki on niin helppoa ja näppärää tässä nykytekniikassa. Minä suherran ja tuherran. Tekisi mieli siirtää Sheriffit myös Facebookin maailmaan, koska sinne päivitykset ovat vielä helpompia lisätä kuin blogiin. 

Noh ehkä saan itseni niskasta kiinni, pidän teidät ajantasalla ja saan ne kommentitkin uudelleen kirjoitettua ja lähetettyä. Näin omaan tekstiini voin lisätä teille rakkaimmat ja seuratuimmat blogikamumme terveiset, nyt pitäisi linkittää teidän blogit, mutta jätän sen tekemättä, kyllä te itsenne tunnistatte ;) 

- Osanottomme Ollin poismenosta. Emme keksi sanoja lohduttaaksemme.

- Hienoa Mauri luolakokeessa menestymisestä! Siitä se poika vielä valioituu.

- Ja hienoa saada taas pojat A&A blogin ääreen, teitä me ollaan kaivattu jo piiiiitkin talvea. Ikävä oli kova, mutta välillä on hyvä antaa luovuuden levätä.

Sitten lisätään tähän kuva joka ei liity tekstiin mitenkään eli kuva eiliseltä. Laumamme lisävahvistuksena välillä toimii Elsa-beagle lenkkiseurana, joten hänkin päätyi samaan kuvaan ;)

Kiitos hienot poikani

Lauantaina startattiin auto kohti Perhoa. Yö oli ollut huono, sillä unta ei juurikaan ollut saatu. Jone käveli ja huokaili koko yön, Jasu hötkysi myös, Jimmy ja Eve näkivät unta... Levotonta oli siis, kellon lyödessä 2:30 kannettiin junnut autoon ja lähdettiin matkaan. 

Perillä oltiin sopimoilleen juuri aamupalalle. Aamulla meni nopsahti paperiasiat, tuomarin jutustelu ja laukauksen sieto läpi. Sitten siirryttiin maastoon, jonne olikin sitten matkaa noin 10 kilsaa ja Golfimme pohja kiitti. 

Enemmittä löpinöittä suoraan tuomari Kristiina Erkkilän koeselostuksiin: 

Taxmania Duracell "Jasu", jäljen ikä 13 h 55 min

Innokas aloitus. Ajoittain liiankin reipasta vauhtia etenevä koira ajautuu helposti jäljen sivuun. Oikaisee kulman, palaa makaukselle, josta ajautuu takajäljelle, hukka. Pikainen keskustelu ohjaajan kanssa ja uudestaan jäljelle. Erinomainen loppusuoritus, makaus merkaten, kulma suoraviivaisesti. Löysi kaadon jota jää tutkimaan. 

AVO 2, 39 pistettä

Hakiavan Ganymedes "Jone", jäljen ikä 20h 10 min

Ohjattu aloitus. Sopivaa vauhtia jäljen päällä etenevä koira. Merkkaa makauksista kolme, kolmas menee metristä ohi. Kulmat hienosti, katko tarkistuksin. Viimeisellä osuudella alkoi elävä riista kiinnostaa enemmän ja tarkistuslenkin jälkeen lopulta ajautuu kaadon ohi. Tuomittava hukka. Palautetaan jäljelle ja useamman kehoituksen saattelema löytää sorkan. 

VOI 2, 37 pistettä

Minä saan syyttää molemmista tuloksista itseäni. Ensinnäkin Jasun kanssa ongelma oli työmotivaation löytäminen. No sen sain sitten ihan lenkkeillessämme testattua, että äänellä ja kehoituksilla saan sen liikkeelle. Siispä aloitus oli aika show, sillä kymmenen metrin matkan jonka ohjaaja saa koiraansa sparrata, vein Jasun ihan liian hötkyksi. Sitten siellä ensimmäisellä makauksella kerin narua ja ohjasin tietämättäni koiraa eleilläni. Onneksi tuomari sanoi mitä tein ja tajusin korjata virheeni. Loppusuoritus olikin aivan kuin toisen koiran tekemää. Koesuorituksen ensimmäinen pätkä erosi kahdesta seuraavasti niin, että saimme kokeen parhaimman parivaljakon pokaalin. Eli koira ja ohjaaja tekivät hienosti työn loppuun.

Jasu yllätti minut ja kaikki muutkin. Nyt tiedän etten ohjaile koiraa edes kropallani vaan olen siellä kuuden metrin perässä kuin en olisikaan. Se on tietty helpommin sanottu kuin tehty. Tätä kuitenkin yritetään, sillä eihän koeura tähän jää.

Jonelta odotin sitä ykköstä, en siis voinut kuvitellakaan sen tuovan muuta. Noh jo koepaikalle mennessä tiellä seisoi peura! Niinpä sanoinkin isännälle, että jos näitä on täällä enemmänkin menee koe perseelleen. Niinhän siinä sitten kävi, että se viimeisellä suoralla koitui Jonen ongelmaksi. Se haukkui ja möykkäsi, kun olisi halunnut hirven / peuran perään. Ei päässyt ja loukkaantuneena lähti sitten viipottamaan suoraan autolle. Sorkka jäi siihen muutaman metrin päähän. Niin eli eipä ollut paljosta kiinni taas se.

Koirat on koiria ja kovat odotuksethan minulla oli. Tosin noin 380 kilometrin matka ja 80 euroa per koira sekä oma käytetty vapaa-aika olivat panoksena eli ei mielellään ihan tyhjin käsin tule kotiin. Onneksi mummi katsoi Even ja Jimmyn perään kotona, niin me saatiin sitä laatuaikaa sitten tuolla reissulla. 

Kiitokset Perhon Erämiehille hienosti järjestetystä kokeesta, Kristiinalle tuomaroinnista, isännälle seurasta, Jonelle + Jasulle tuloksista, mummille Even ja Jimin kaitsemisesta. Niin ja kiitti autolle ettei äänistä huolimatta särkynyt sinne hevonkuuseen, olisi tullut kallis matka taksilla takaisin.

Nyt viettämään Äitienpäivää ja syödään kakkua sitten vähän poikienkin kunniaksi :)

Lauantaina saa nostaa peukut ylös

Se on sitten sellainen homma, että lauantaina starttaa Jasu ensimmäisissä kokeissaan. Lajeina tietenkin mejä! On kyllä niin pelottava fiilis, mutta mennään nyt. Jonelle on joka tapauksessa paikka, joten sama kai se on sitten ottaa Jasukin mukaan. Ja pitäähän jonkun kokeessa jäädä nollille...

Siis minähän olen pilannut koiran nyt sitten liialla harjoittelulla ja harjoittelussa pyrkinyt täydellisyyteen. Taivaanrannanhaahuilijan tulisi mennä siitä mistä on veretetty eikä kaksi metriä vierestä.  Siis saahan se siitä vierestäkin mennä, mutta sehän menee yhtälailla makuiden ja kaadonkin vierestä. Hyvästi siis pistesijat :(

Viimeksi treeneistä tultiin itkua nieleskellen pois. Minulla paloi hihat koiraan joka makaa sammaleella ja katsoo vaan halveksivasti. Jos Jasu olisi osannut puhua tilanteessa, se olisi varmaan sanonut: Kuule ämmä etsi ihan keskenäs se jälki, sinähän sen tänne olet tallannutkin.

Että eipä tässä nyt sitten hirveitä odotuksia ole. Huomenna vois heiluttaa takapihalla verisientä ja saada sen edes jotenkin innostumaan jutusta. Kaikki paineet kasaantuu Jonen niskaan. Se on siis ensimmäistä kertaa VOI-luokassa ja tietenkin sen pitää tuoda sieltä se ykkönen. Sehän sen tämän hetken kisakunto on. Kerran ollaan harjoiteltu tänä keväänä ja tulos vakuutti. Herra nimittäin lähti nelivedolla ja veti suuhunsa pitkän pätkän verijälkeä. Se on intoa lajiin ja sitä samaa kaivattaisiin tälle toiselle kanssa. Jospa se viiden tunnin ajomatkan aikana tarttuu ;)

No kävi miten kävi, sitten vaan marssitaan nenä pystyssä kohti uusia pettymyksiä. Mutta kova pala lähtömme tulee olemaan Jimille. Sillä olisi intoa ja taitoa, mutta jättää nyt kokeen väliin. Yritin jo hädissäni saada vaihdettua tuon Jasun paikan Jimille. Ei onnistunut, joten tässä mennään nyt näin, sillä en tahtonut sitä kenellekään luovuttaa. Jaska "the suuri mäyräkoira" kuitenkin tartteisi sen tuloksen, vaikka kolmosen, jahka tästä sinne Ruotsiin kesällä lähdetään.

Ja loppuun kevennys eli Jimi hyppimässä renkaan läpi.

Kokeillaan nyt tämmöistä

Meidän hoodeilla on siis aika paljon punkkeja. Ollaan kokeiltu myös aika paljon erilaisia valmisteita estämään punkkeja. 

Tälleen pienen lapsen äitinä sitä on kuitenkin tullut mietittyä mitä myrkkyä pannat ja liuokset sisältävät. Siispä etsin myrkytöntä vaihtoehtoa ja eläinkaupoistamme en löytänyt valkosipulia tarpeeksi halvalla. Muutoinkin valikoimaan oli vasta tulossa kesän uutuustuotteet. Peten koiratarvikkeelta löysin sitten tämmöisen patterilla toimivan hässäkän.

Mainoksessa luvattiin sen toimivan punkkeihin 1,5 metrin säteellä eli koko pesue olisi ulkoillessa turvattu. Tosin en tiedä kuinka pätevä se on, mutta patterin sanotaan kestävän 9-10 kk, tosin sen jälkeen laitteella ei tee mitään, koska patteri ei ole vaihdettavissa. Aiemmin en ole ajatellut punkkien omaavan kuuloa ja hiukan skeptinen olenkin laitteen suhteen. Tosin aamulenkin jälkeen Jasusta ei löytynyt punkkiakaan, joten ei se niitä ainakaan magneettina kerää. Ei laite eikä Jasu ;)

Katsotaan nyt kuinka pitkään tällä selvitään ja onko siitä mihinkään. Toivottavasti. Hintakin on aika hyvä siihen nähden, että 20 eurolla on kaikki suojattu.  Toisaalta kaikkea ei voi ajatella rahassa, varsinkaan kun Evestäkin on jo punkki irrotettu. Se tekikin tästä äidistä hetkeksi hysteerisen, mutta ei lapsen elämää ja ulkoilua voi rajoittaa. Siispä tarkastellaan hänet joka iltasuihkun yhteydessä entistä tarkemmin. Eikä se itsensä syynääminen olisi myöskään pahasta.

Karvat kuosiin

Pääsiäisen aikaan lähes kaikilla verkkokaupoilla tuntui olevan alet. Minäkin sitten päätin tilata ruokaa Peten koiratarvikkeelta sekä Mustista & Mirristä. Olin myös ottamassa shampoota, mutta en osannut valita oikeata purkkia. 

Jimiä hakiessa jotenkin jäi se kasvattajan puheista hyvin mieleen ettei karkkarin turkkia pidä pilata liialla pesulla. Emme ole sitten pesseet poikia kuin kerran vuodessa, emmekä aina niinkään usein. Eikä meillä edes ole sitä karkkaria :) Siis kyllähän niitä varmaan voisi ja pitäisikin pestä. 

Joka tapauksessa minä en sitten osannut valita mitään putelia eli ostan jotain markettikamaa. Ja ajatus oli valita Jasulle myös jokin hoitosuihke, sillä Herra Jasu kuivataan nykyisin föönillä. Siis jos on kastunut ulkona. Se oppi vajaassa viikossa nauttimaan toimenpiteestä, osittain runsaalla palkkauksensa lienee osuutta asiaan :) Ajattelin sitten hommata jonkin aineen jossa olisi lämpösuoja, mutta en jaksanut niin pitkälle shoppailla. Mutta siis mitä shampoota te koirillanne käytätte ja onko hoitoaineet käytössä myös?

Sain sentään selvitettyä vähän Jasun turkin katoamista. Siltä siis kului talvella karvat vatsasta ja syytän noita laihdutusnappuloita, jotka ovatkin melkein kalleinta mitä eläinkaupasta sai. Kyllä sillä koira laihtuu, mutta samalla lähtee karvatkin. On muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun ostan uutta ruokaa 13,5 kiloa! 

Otin sitten herroille öljyjä, sinkkiä jne. Katsotaan nyt saadaanko karvat takaisin vai ei. Lisäksi nappulat lähtee vaihtoon.

Tässä vielä Jasun vatsa tällä hetkellä sekä todiste föönauksesta.

Fanipostia

Meidän Herrat ovat aiheuttaneet naapurustossa suuria tunteita, hyvässä ja pahassa. 

Toissapäivänä ovellemme oli kammennut kaksi tyttöä kirjeiden kanssa. Tietenkin ne oli osoitettu Mäyräkoirille, eihän me ihmiset olla mistään tunnettuja ;) Itse olin Jasun kanssa jälkitreeneissä, joten en tiedä kuinka tyylikkäästi isäntä oli tilanteen hoitanut. Arvatenkin taustalla on möykännyt nämä kaksi kotiin jätettyä sankaria. 

Vastasimme faneillemme rintaneuloin ja kiitoskortein, sillä olihan kirjeet kiva ylläri. Niin kirjekuorista paljastui siis piirustukset :) Valitettavasti tulevaisuudessa emme välttämättä voi vastata ihan yhtä "hyvillä" tuotepalkinnoilla, sillä emäntä on laiskistunut käsitöidensä kanssa.

Punkit on heränneet!

Yöpakkasetkaan eivät pieniä niljakkeita pidättele. Meillä on jo korkattu punkkikausi! 

Aiempina vuosina kevät on ollut tosi punkkirikas, joten tässä täytyy olla tarkkana. Varsinkin Eve täytyy tarkistaa tarkemmin, kun se möyrii ulkona ja pötköttää herrojen sängyssä sekä telmii niiden kanssa. 

Kokeillaan taas pärjätä luomuna, sillä en luota siihen ettei Scalibor ja muut tekisi myös hallaa koiralle. Meillä ainakin Jasun osalta on ihan kokemus pantaan liittyen :( Ja yrttipannat on olleet ihan yhtä tyhjän kanssa. Jospa tämä taas tästä. Nyt irrottamaan tuota Jimistä löytynyttä paskiaista.

Jasu jäljestää

Aurinko ryhtyi paistamaan ja sulattelemaan viimeisiä lumen rippeitä. Joka yö on tainnut olla pakkasta ja osa metsistä on vielä hankikannolla, mutta löytyipä tuosta takametsästämme pieni sula kohta. 

Kiireellä pieni lenkki, jotta assari nukahtaa vaunuihinsa, treenikamat esiin ja veret sulaksi. Sitten mars tuohon 10 metrin päähän omasta pihasta. Oikeesti jälki oli naurettavan lyhyt, kypsymisaika noin kaksi minuuttia, mutta se sisälsi kaksi kulmaa ja tietenkin aivan oikean (kokeessakin käytetyn) kaadon.

Tarkoitus oli siis herättää Jasussa ajatus, se ei aina lämpeä ihan yhtä nopeasti kuin muut. Ja sieltähän se pieni jäljestäjä kuoriutui! Vauhti ja tarkkuus ei ole kuten Jimillä tai Jonella. Jimihän siis juoksee suoraan jäljellä. Jone tuumailee ja tarkastelee jäljellä. Jasu pomppii iloissaan kuin Bambi, tekee tarkastuksia laajoin liikkein, mutta juuri pomppimisen takia se näyttää koomiselta hevitukassaan.

Toivoa kyllä on, mutta harjoitusta tarvitaan. Senhän on saatava tässä kesäkuuhun mennessä sama varmuus johon toisilla on ollut useampi vuosi aikaa. Toisaalta onhan minullakin enemmän kokemusta. Sen huomaa myös siitä, että Jimin kanssa unohdettiin treenata makuut eli se kävelee yli lähes poikkeuksetta. Jonen kanssa niihin panostettiin, joten se syö koko makauksen. Sen kanssa ei keskitytty kaadon ihanuuteen, joten se vaan nuuhkaisee sitä tympääntyneenä. Jasun kanssa treenataan sitä ja jo tällä hetkellä se on hirmuisen hyvä kaatonsa kanssa. Yritin ottaa kuvan jossa sorkka ja Jasu olisivat kannon päällä. Ei onnistunut...sorkka piti kantaa kiireellä ulko-ovelle asti :)

Nyt täällä sitten on yksi itsestään ylpeä mäyräkoira ja kaksi mököttävää tapausta. Täytyy tällä viikolla tehdä kaikille joku harjoitus, niin on sitten hyvä mieli kaikilla. Ja kieltämättä kaikilla on jotain harjoiteltavaakin, minulla myös.

Mäykkyhauvoja

Nyt on kuumeelle tehty jotain, on käyty katsomassa suloisia pentusia. Jasun sisko Taxmania Dream Came True pyöräytti yhdeksän pentua 11.2. isänä Metsapiiga Samurai. 

Onhan sellaiset viisi viikkoiset pennut syötävän ihania. Varsinkin kun yksi tuli ja painautui syliin kesken maailmaan (olohuoneeseen) tutustumisen. Voiko sellaiselle sanoa ei? Pakko pitää päänsä kylmänä ja sanoa. 

Neljännelle koiralle ei ole nyt tässä vaiheessa resursseja. Ja tahdon tarjota sen ilon pennusta myös Evelle. Tässä vaiheessa hän ei vielä ymmärrä sitä miksi pentu roikkuu lahkeessa, syö lelut, saa pissiä lattialle jne. Enemmän hän nauttii tilanteesta jonkin vuoden päästä. Tässä lähivuosina varmaan nyt rupeaa sellaista "etsimääni" pentua pukkaamaan ovista ja ikkunoista. Se on sitten vaan sitten kestettävä. 

Laitanpa tähän pennuista kuvia ja saapi laittaa jakoon, sillä vain yhdellä on koti tiedossa. Ja Mäyräkoiraliiton pentuvälityksestä löytyy vanhempien tiedot kohdasta Pitkäkarvaisen mäyräkoiran pentuja.

Jimmy 7 täyttää ja tänäänkin itsepäisyytensä näyttää

Kyllä, Jimi se on selviytynyt jo näinkin vanhaksi. Se on ihme, sillä kaveri oli todellinen hötky pienenä. Lisäksi se meinasi hukkua heti tultuaan meille, juoksi laituriin saaden pahkan sekä luultavasti myös aivotärähdyksen, hyppäsi laiturilta kalan perään, jäi roikkumaan flexistään epäonnistuessaan rantautumisessa. Ja siinä kohokohdat ensimmäiseltä vuodelta... 

Meno onneksi hiljentyi tai järkiintyi, mutta täysillä tämä herra on jokaisen vuotensa elänyt ja tulee elämäänkin. Tänäänkin tahti oli hyvin sotilaallinen ja herkkuina hän napsi keppejä ja toisten shaissea. Niin, mistähän ne maksa-arvojen heittelyt mahtaakaan johtua?! Turhapa se on komentaa, sillä kun se on jotain päättänyt tehdä niin senhän se myös tekee. Eli suotakoon nyt näin juhlapäivänä tämmöinen pentumaisuus. Ja enkös minä sitä pentua ollut vailla? Nyt minulla on sellainen, jo sisäsiisti pentu...

Jatkamme juhlaa, vaikka suurta juhlaa tässä ei taida olla. Ensinnäkin aamulenkille lähdettiin 30 min myöhemmin ja kävelty matka oli kuusi kilometriä, normaalisti tässä vaiheessa päivää oltaisiin vielä reippailemassa. En tohdi sanoa, että se oli ihan synttärisankarin omaa syytä, kun kävely ei nyt oikein maistunut taluttajalle. Näillä eväillä kohti seuraavaa seitsemän vuoden rupeamaa :)  Onnittelut myös sisaruksille! 

Mäykkyhauvakuume

Olen sekaisin! Aurinko on saanut uutta virtaa, vaikka olen ollut viime aikoina väsyneempi ja vittuuntuneempi kuin aikoihin. Elämän pitäisi hymyillä, mutta olen tyytymätön. Ja nyt uutena viirauksena on kauhia koirakuume. Rotu tietenkin sama, koko ja väri eri :)

Siis taistelen itseäni vastaan, koska en voi järjellä mitenkään puolustella neljännen hankkimista. Ehkä se on tuo pelko, että herrat vanhenevat vuosi vuodelta. Kuitenkin kohta seitsemän täyttävä Jimmy on kovimmassa kunnossa ja muutama harmaa ei tahtia oikeasti haittaa. Lisäksi olen asettanut kaikille tavoitteet, lähinnä omaan päähäni. Olen tässä vuosien aikana sentään oppinut, että mitä enemmän asioista huutelen sen enemmän perseelleen ne menevät. Eli hissun kissun kohti tavoitteita.

Olin jo koko kuumeestakin selvinnyt juuri sillä, että päätin ryhtyä harrastamaan herrojen kanssa. No niin paljon kuin tämmöisellä äidillä nyt aikaa harrastamaan on. Eli saattaa harrastaminen painottua pelkästään koeviikonloppuihin. Nyt sitten taas netistä löysin sopivan pentueen ja yhteen pentuun saattaisi mahdollisuus olla. Selviää hiukan myöhemmin, sillä on useamman asian summa. 

Ehkä minä vaan tässä taas jatkan tätä eloa ja annan asian olla painollaan, pysyn pois kaikilta mäykkypalstoilta tai sieltä missä saatan pentuihin törmätä. Toisaalta tekisi mieli käydä katsomassa, kohta riiviöikään tulevia, Jasun sisaren pentuja. Siellä saisi yhdeksästä lahkeessa roikkuvasta pennusta varmaan annoksen kerralla lääkettä kuumeeseen :) Huh elämä on rankkaa! Ja varsinkin, kun kukaan ei sano, että älä nyt hyvä ihminen haali niitä koiria, kun et kuitenkaan näyttelyn kauneinta onnistu valitsemaan. Ja pitäisi olla tähän laumaan todella tyytyväinen, sillä tämä toimii erittäin hienosti. Niillä jokaisella on kotkotuksensa, mutta kun ne tietää pärjää pitkälle. Uusi jäsen taas sekottaisi pakkaa, mutta toisaalta kaikki ovat vielä sellaisessa sopivassa iässä ettei kukaan ole täysin ukottunut. Siis voisi olla nyt helpompi omaksua uusi jäsen, kuin esimerkiksi viiden vuoden päästä. Jolloin saattaa ollakin jo hiukan painavammat tassut ja kömpelömmät liikkeet. Tai en minä tiedä, minähän olen sekaisin...

Kuin kaksi (tai kolme) marjaa

En voinut vastustaa kiusausta... Tein jälleen tämmöisen turhan julkaisun. Välillä on hyvä ottaa uutta perspektiiviä asioihin.

Tässä tulevat Riku, Ransu ja Eno-Elmeri vai olisko ne sittenkin Sheriffit?! 

 

Ja mikä yhdennäköisyys! Kuvissa Ransu Karvakuono sekä eräs myytävä karkkari FB:n ryhmästä Dachshund puppies in Russia.

 

Kuvat omista arkistoista, YLE:ltä sekä FB:sta.

Ystävä ikioma

Selattiin tässä Baby Einstein sarjan Paras paikka -kirjaa. Sieltä löytyi tälläkin kuvalle sopiva kuvateksti: 

"Meidän kotimme tunnetkin jo: sehän on ihmisen asunto! Paras paikka lemmikin soman, on luona ystävän ikioman."

Ja sitten äänikirjan selaaminen jatkukoon. Herrat ovat jokseenkin kyllästyneitä kyseisen kirjan äänimaailmaan. Sekä ehkä näihin muihinkin soiviin härpäkkeisiin, mutta eipähän tarvitse kuunnella itkevää lasta ;)

Otetaan täällä ihan rennosti

Voisiko enää paremmat puitteet olla päiväunille?!

Silmänne ovat kirkkaat kuin tähdet

Eilinen eläinlääkäri keikka heitetty ja vieläpä onnellisesti. Jimin silmissä ei ollut mitään vikaa. Eli suurin ongelma on luulotautinen emäntä, jolla on liian kirkas otsalamppu :) Lamppu siis käy tietyssä kuvakulmassa silmiin niin, että silmissä näyttää olevan kaihi. Onneksemme siis mitään vikaa ei ole. Se miksi Jimi kävelee iltalenkin mieluiten takanani, liittyy johonkin muuhun kuin huonoon hämäränäköön. 

Tunsin olevani tyhmä, kun änkäsin sinne, vaivan takia jota ei ole. Toisaalta taas parempi näin, nyt tiedetään ettei niissä ainakaan eilen mitään vikaa ollut. Vanhemmiten silmät muuttuvat ja nyt ainakin on varmuus koska ne on viimeksi olleet kunnossa :)

Lisäksi Jonelle asennettiin mikrosiru. Jonkin asteista painia se oli ja koko lauma Eveä myöten oli äänessä jossain vaiheessa. Jone siis huusi kuin syötävä, minä pidin sitä kiinni ja eläinlääkäri sirutti. Jimi ja Jasu puolustivat veljeään haukkumalla ja Eve pillahti itkuun. Kun homma oli ohi kaikki rauhoittui samalla sekunnilla. Hoitajat tulivat kylläkin kysymään on kaikki kunnossa. 

Luottolääkärimme sanoikin, että hän luottaa siihen että tunnen koirani ja siksi uskaltautui toimenpiteeseen ilman kuonokoppaa sekä ammattitaitoista avustajaa. Sillä ulkopuolinen ihminen olisi aiheuttanut suuremman huudon. 

Jasu joka painaa enää 12,6 kg sai kehuja laihtumisesta. Elkun mielestä Jasu saa korkeintaan laihtua puolikiloa, sillä se on roteva ja kylkkärit tuntuu jo selvästi. 

Hieman hävetti, kun Jasu yritti varastaa pöydältä nappulat ja lopulta istahti lääkejääkaapin eteen odottamaan palkkaansa. Oikeesti se on nähnyt nälkää, mutta onneksi tulostakin on syntynyt.

Saimme myös elkulta ihastusta sekä tunnustusta siitä kuinka loistavasti lauma toimii. Ja kuinka hienosti herrat ottavat lapsen suojiinsa ja kuinka hienosti Eve on herrojen kanssa. Niin ja kuulemma tytär on super kiltti. Noh sehän tiedettiin, mutta enpä tiedä montakaan lääkäriä joka viihdyttää lasta sillä välin, kun äiti käy koiria autosta ja kun vie ne autoon. Mieluummin maksan, vaikka vähistä rahoistani enemmän, jos palvelu on henkilökohtaista ja koko lauma saa avun :)

Samalla matkaan "tarttui" herroille passit. Enää täytyy tulostaa niihin passikuvat ja toivoa, että kesän loma- tai koematka onnistuu. Kaikki on jo buukattu ja sovittu, isännälle kertomatta :) Kyllähän nyt kerran eläissään jopa mäyräkoiran täytyy ulkomaille päästä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää... :)

Katsellaan silmiin

Totta se on, pojat vanhenevat. Jimi on harmaantunut ennätyksellistä vauhtia, mutta vauhti ei muutoin ole hiipunut :) 

Lisääntyneet harmaat Jimissä sekä Jonessa ovat saaneet ajattelemaan elettyä aikaa ja pohtimaan sitä, kuinka paljon sitä parhaimmillaan voisi näiden herrojen kanssa olla. Jasu onneksi tuntuu olevan ihan kakara :)

Olemme varanneet huomiselle ajan eläinlääkäriin. Käydään näyttämässä Jimin silmiä, sillä en enää tiedä onko niissä vikaa vai kuvittelenko vain. On sitten ainakin tarkastettu asia. Sama käydä siellä nyt, kun Jonen siedätyshoitokin on jälleen noudettavissa. 

Huomenna ollaan viisaampia ja kerron sitten kuinka kävi ja mitä luottolääkärimme sanoi.