Kohti vuotta 2014

Joulu takana ja kokonainen vuosi 2014 edessä. Joulua vietettiin kotona ja vain sää oli poikkeava. Harvemmin näillä nurkilla on ollut lumeton ja vesisateinen joulu. 

Onneksi pettymystä kompensoi tällä kertaa onnistunut kinkku, jota herrat saivat kokoonsa nähden paljon, kuten myös laatikoita ja lohta. Oli tullut jemmattua hiukan liikaa syömistä ja sehän on koiraväen onnea se. 

Lahjoja heille oli vähän, johtuen ehkä siitä ettei mikään kestä heidän käsittelyään. Tärkein niistä lienee se, että tarjoan heille 24/7 -palveluita vielä elokuun loppuun saakka. 

Yllätykseksi eläinlääkäri muisti meitä omalla paketillaan; vinkulelulla ja herkuilla. Ehkä olemme kannattaneet niin paljon liiketoimintaa, että olimme pakettimme ansainneet. Kieltämättä hieno ele!

Tällä hetkellä meillä sataa lunta ja eilen jokunen raketti jo tuntui poksahtavan. Inhottavaa niitä koiria kohtaan, jotka pelkäävät tulitteita. Meille tuo oli ihan virkistävää vaihtelua. Muistutusta siitä, että kohta sitä tulee lisää. Toivottavasti kuitenkin suurin osa olisi ammuttu jo alkuillasta, saisi nukkua rauhassa, hyvissä ajoin. Että niin hurjat bileet täällä on :) 

Lupauksia ei vuodelle 2014 tehdä, eipähän tule paineita. Jimmy olisi kiva saada kokeisiin sekä eläinlääkäriin. Kaksi VOI 1 - tulosta tarvittaisiin ja epäilen sillä alkavaa kaihia silmissä. Jonen tilanne allergioiden suhteen saisi pysyä samana. Jasu puolestaan voisi vähän laihtua. Tyytyväisiä ollaan vuoteen 2013, eikä oikeastaan voisi enää parempia asioita kokea, kuin mitä ollaan tällä kokoonpanolla koettu. 

Joka tapauksessa: 

Iloista vuotta 2014 kaikille!

Jo Joulu on...

Valkoparta vanha ukki, 

porollaan tien tukki, 

Jouluaatto glögin tuoksu, 

tontturallejen perässä juoksu. 

Lanttulaatikon imelä tuulahdus, 

hyasintin äitelä aavistus. 

Lasten iloa, 

kinkkua monta kiloa. 

Kynttilän värisevä lämpö rauhan suo, 

katseet kääntyy seimen luo. 

Äiti vielä tuoreet joulutortut leipoo, 

kuusi nurkassa uljaana seisoo. 

Joulupukki lahjat jakaa, 

tontut kurkkii nurkan takaa. 

Riisipuuro myös kaikille maistuu, 

aaton tunnelma nopeasti vaihtuu. 

Ulkona sataa lunta, 

kaikki tämä on kuin unta.

Jouluiloa ja Puhtia Vuoteen 2014!

Herrat vapaana

Heipä hei lukijat!

Tässä linkissä on todella pieni pätkä videota herrojen irrallaan tarpomisesta. Videoiden lisäys on tähän blogiin ollut aina hidasta, työlästä, hankalaa, vaikeaa jne. Varmaan suurin syy on ollut minussa, en ole mikään nero, näissäkään asioissa. Tahtoisin pyytää teitä testaamaan toimiiko linkki ja näkyykö video. Sillä jos se näkyy olen löytänyt todella helpon, jopa naurettavan helpon tavan. Ja saatte uskoa, että videoita tulee ilmestymään enemmän. Jopa riesaksi asti, tahdotte tai ette :) Onneksi katsominen on vapaaehtoista. 

https://www.dropbox.com/s/afry62e1hkwfc7r/2013-12-01%2012.43.11.mov

Paras ilma

Eilen oli ehkä kaikkien muiden mielestä huonoin ilma ikinä. Satoi lunta, tuuli, pyrytti jne. Minusta se oli hienoin tilaisuus päästää Sheriffit irti. Ei tulisi varmasti monikaan valittamaan, sillä eihän kukaan fiksu siinä säässä lähtisi ulos. 

Niinpä me marssittiin sitten tuohon lähimetsään. Naks, hihnat pois ja käsky; Saa mennä! Ja voi sitä iloa. Herrat kirmasivat kuin pennut. 

Vihellyksestä takaisin emännän luo syömään nakkia ja sitten taas käskystä mars. Hyppyytin niitä mieleni mukaan ja lihaskuntoa kohotettiin kiipeämällä jyrkkää mäkeä. Aluksi piti jokainen nostaa reitille, mutta siihen se auttaminen sai jäädäkin. Kyllä se mäyräkoira pärjää ja selviää, huonossakin säässä ja maastossa.

Eniten yllätti se kuinka jaloissa nämä pyörivät. Pyrähtivät kauas ja sitten välittömästi vihellyksestä palasivat. Hienoa, näytti jopa siltä ettei kukaan tahtonut jättää mammaa ja taskussa olevia nakkeja.  (Videota on, katson josko joskus saan sen tänne liitettyä.)

Iltalenkki tehtiinkin sitten hinnoissa ja siitä ei sen enempää, kuin vaan vähän purnausta. Sillä aamun ja vuosien opit olivat unohtuneet. Ai että ne haukkuikin jokaisen karvanaaman joka reitille sattui...

Onneksi taas tänään aamulenkki vietettiin rauhallisesti edeten ja tarpoen, lisäksi pääsi vetovoimat käyttöön, sillä rattaat umpeutuneilla poluilla olivat aika raskaat. Onnekseni oli taas kolme vetojuhtaa mukana ja niin sitä vaan mentiin taas mäyräkoiran voimalla ja sisulla eteenpäin. Jos se välillä on väärä rotu, niin joskus se on taas niin täysin oikea.

Uusin löytö

Tänään se saapui; uusin löytöni tori.fi -palvelusta. Sehän on tietenkin jotain mäyräkoiriin liittyvää, se on vuodelta 64. En tiedä tullaanko kirjaa lukemaan ikinä, mutta onhan se hyvä olla olemassa. Saatiin se vitosella Turusta, eikä edes ole erityisemmin huonossa kunnossakaan. Toki siitä näkee vuosien kuluneen, mutta annettakoon se anteeksi.

Eino myrskysi

Meilläkin oli eilen myrsky ja pidettiin vähän lepoa lenkkeilystä. Se sopi herroille, onneksi ovat mukavuudenhaluisia. Jopa Jimmy voi joustaa kilometrien patikoinnista, jos ilma on hirmuinen ja kotona saisi köllötellä takan ääressä. 

Edellisenä päivänä käytiin onneksi piiiiitkä lenkki ja otettiin kuvia. Olen kateellinen kuinka hyvin ne onnistuvat kuvissa. Toisaalta eihän niillä ole juurikaan ilmeitä joissa epäonnistua. Riittää että ovat paikallaan siinä mihin ovat käsketty tai nostettu. 

Materiaalista saisi mukavia joulukortteja, mutta täytyy kai ottaa tänä vuonna sellainen jossa myös Eve on mukana. Sehän se helppoa onkin...pitää saada neljä liikkuvaista kohdetta vangittua paikoilleen hetkeksi. Ja yksi niistä ei osaa mitään käskyjä!

Mainos omasta blogistani

Kirjoittelen omia ajatuksia niistä näistä osoitteessa: 

http://olipakerranpikkue.blogspot.fi

Tämä blogi ei jää unholaan eikä toivottavasti tauollekaan. Tervetuloa lukemaan Olipa kerran E:tä ja seuraamaan elämäämme ei niin mäyräkoiramaisesti!

Anna tänne!

Tämähän on ihan pienen Jonen kiusaamista... 

Toinen syö porkkanaa, kutiavien ikenien takia. Alla porkkanalle allerginen Jone odottaa, sillä kyllä se joskus putoaa. Samalla pieni mäyräkoira toivoo ettei äiti kerkiä kieltää ja on vallan toisessa huoneessa.

Aikamatka nykyaikaan

Tämä on testausta varten tehty kirjoitus. Tänä aamuna koin herätyksen nykyaikaan. Ajattelin ryhtyä kirjoittamaan usean vuoden jälkeen päiväkirjaa. Olisin koonnut siihen ajatuksia oikeastaan kaikesta. Minulla on monia juttuja päässä, mutta en osaa tai saa niitä sanotuksi, lisäksi päivisin ei ole keskustelukumppania. Kuuntelijoitahan tästä talosta löytyy.

Joka tapauksessa ajattelin etsiä ruutuvihkon ja mustekynän. Sitten heräsin, minähän voisin perustaa uuden blogin sitä varten ja tämän pitää edelleen Herrojen blogina.

Kirjoittamista rajoittaa lähinnä Acer, sillä se mielestäni vaatii turhaa ponnistelua käynnistyäkseen eli se ei ole koko ajan päällä... Tässä maailmassa ja elettävässä ajassa ei ole liikaa aikaa odottaa ja joskus Twitterin merkkimäärä koituu kohtaloksi. Toisaalta en myöskään halua nalkuttaa asioista Facebookissa, siellähän on kaikki tutut niitä lukemassa. Siksipä täytyy askarrella uusi blogi Tumblr:n vain minua varten. Ennen sitä täytyi kuitenkin testata idea Bloggerilla. Sillä jos se tällä onnistuu, onnistunee se myös siellä :) Tämä Blogger on jossain vaiheessa saanut repimään hiuksia ja liekö aiheuttanut nuo muutamat harmaatkin...?!

Ja sitten katsotaan kuinka puhelimella kirjoitettu ja julkaistu teksti käyttäytyy. Kirjoitusvirheitä tämäkään tuskin korjaa...

Aika hankkia joululahjoja

Se alkaa olla kohta aika panikoitua tulevasta Joulusta. Tänä vuonna vissiin ostetaan lahjoja, pääsee Jimi sitten vahtimaan kuusta, eikä kellään enää olekaan hauskaa. 

Kyllä, Herra Jimi on joka kerran mennyt sekaisin ja viettänyt suurimman osan juhlasta yksin, omassa huoneessaan, sillä muutoin muilla ei ole kuusen luo asiaa. Se omii pahasti joulukuusen ja pilaa sitten kaikkien muiden ilon. Viime jouluna meillä ei ollut lahjoja, mutta löytyipä jotain omittavaa silti, kinkku. Se oli tietty helpotus meille muille, että kyseessä on mäyräkoira joka ei yllä pöydälle ja kinkkukin vain kävi tarjottavana, muutoinhan se lepäili jääkaapissa. 

Joka tapauksessa herroille kai täytyy hankkia omia lahjoja myös. Ainoa pulma on tietenkin lahjojen laatu. Koirille on tarjolla, vaikka mitä, mutta eipä paljon mitään kestävää. Rahansa saa laittaa kaikkeen kivaan värikkääseen ja muka kestävään. Lahja kuoriutuu paketista ja on suolistettuna tai tuhottuna noin minuutin päästä. Sitten kun lisätään siihen sekin fakta, että ainoa tuloni joulukuussa ovat veronpalautukset, ei juurikaan tee mieli ostaa kalliita lahjoja. Siispä käyn varastosta kaivelemassa vanhoja pehmoleluja tai sitten... 

Tilaan Englannista! Haksahdin tässä syksyllä tilaamaan vetuk.com :sta pientä kivaa herroille. Itse asiassa Sohvin elämässä oli tapahtunut käänne ja kanin eläminen meillä muuttui saattohoidoksi. Ajattelin löytää laadukkaita ruokia ja vitamiineja siihen hätään. Jostain löysin kyseisen firman sivuille. 

Avautui aivan uusi maailma ja halvat hinnat yllättivät. Tietenkin näin aloittelevana nettiostajana olin varuillani ja koneen sammuessa juuri syötettyäni pankkikorttini tiedot olin varma etten tule tilaustani näkemään, mutta tili kyllä tyhjenee. Koneen sammuminen olikin "vain" merkki siitä, että sekin vetelee viimeisiään. Ja tilaus olikin vielä odottamassa, kun Acer suostui käynnistymään. 

Siispä keräilin koriin kaikkea kivaa kanille, ruokaa ja vitamiineja. Pojille otin muutamat aktivointilelut ja erilaisia suuvesiä. Pidemmälle tilausta mennessä selvisi etteivät toimita Suomeen vitamiineja tai suurimpaa osaa suuvesistä. Aktivointilelut kyllä tulisivat ja vielä halvemmalla postikulullakin. Otin sitten ne mitä sain ja viikon päästä paketti tuli kotiovelle. Paketti sisälsi kaiken sen mitä tahdoimmekin ja aika paljon edullisemmin kuin esim. ostaessa Peten koiratarvikkeesta. 

Esimerkkinä Green -interaktiivinen ruokakuppi VetUK:ssa 16.07 £ eli 18,96 € jos kurssina käytetään 1,18. Petellä sama kuppi on hintaan 37,90 €. Yhtä suuri säästö oli myös tilatessani (tällä kertaa uuden ja oikean kokoisen) Canny Collar -kuonopannan. 

Suosittelen kauppaa lämmöllä kaikille koirien ystäville! Tilaus on tehty yksinkertaiseksi, joten tämmöinenkin huonompi kielitaitoinen tulee ymmärtäneeksi mihin hintaan tuotteet tulevat ja tulevatko ne ollenkaan perille asti. Jäi askarruttamaan paljonko Jonen siedätyshoito mahtaisi sieltä maksaa, sillä tällä hetkellähän me tilaamme ne eläinlääkäristä, joka tilaa ne suoraan Englannista. Toisaalta hinta on sama, sillä vakuutusyhtiö on suostunut maksamaan koko hoidon. Tai ainakin tällä hetkellä meillä on näin sovittu. 

Nautinnollisia ostoksia :)

Kaverukset

"Koira avaa lapselle oven maailmaan, johon kuuluu paljon rakkautta, uskollisuutta, toveruutta sekä hännänheilautuksen verran enemmän seikkailua. Perheeseen tunnesitein kiinnitettynä koira on kuitenkin vapaa estoitta suomaan omaa kumppanuuttaan jokaiselle, joka on halukas tähän kumppanuuteen sitoutumaan".
(Unhola 1993: 57)

Kuvat 9.9.

Älä häiritse syövää tai nukkuvaa koiraa

Äitini opetti minulle kaksi asiaa koiriin liittyen. Ne opit piirtyivät pienen Ellun muistiin hyvin. Nyt ne samat opit pitäisi siirtää sukupolvelta toiselle. 

Ne ovat: 

1) Älä häiritse koiraa joka syö

 2) Älä häiritse nukkuvaa koiraa

Sehän kuulostaa helpolta, mutta entäs perheessä jossa on kolme koiraa ja eläväinen sekä konttaava lapsi?! Olen saanut muutaman kerran Even onnistuneesti pois ihan käskyllä herrojen sängystä. Usein hänet on sieltä haettu pois, kohta haettu uudelleen pois ja vielä muutaman kerran haettu pois. Siinä vaiheessa nukkuva koira on jo häiriintynyt ja lähtenyt toiseen sänkyyn. Siellä suunnalla jatkuu sitten sama ralli. 

Ruoka-aika on myös kimurantti. Herrat ovat aika avoimia ruokansa suhteen, mutta eihän sitä koskaan edes tuntemastaan perheenjäsenestä tiedä. Koira on kuitenkin eläin ja sillekin saattaa osua huono hetki. Eve on napattu syliin siksi aikaa, kun herrat syövät. Se on kuitenkin kaikkein helpoin tapa, eikä maksa mitään. Siinä ei myöskään ole varaa  jälkiviisastelulle. Toisinhan on siinä tapauksessa, jossa koira on sitten onnistuneesti napannut sormesta. Muutaman kerran tässä perheemme arjessa Eve, tuo pikku assari, on kerinnyt ihmettelemään herrojen ruokaa. Siinä on ollut kädet täynnä puuroa ja raakaa jauhelihaa. Enkä yhtään epäile josko sitä olisi hiukan ollut suussakin. Mutta siis näillä mennään. Yhtään lasten kasvatukseen liittyvää kirjaa en ole lukenut, ammennan tietoni noista koirakirjoista. Luultavasti se on ihan sama kasvattaako koiranpentua vai ihmispentua. Ainakin kieltää saat sen 15 kertaa samasta asiasta... eikä sittenkään mene perille :)

Lumessa kahlaten

Se on varmaan joka vuosi ilmoitettava tämä sama asia. Meillä herättiin tänä aamuna täysin keskelle talvea.!Talvi tuli tietenkin, kuten aina, täysin yllätyksenä. Autoissa kesärenkaat, ikkunat pesemättä, piha haravoimatta. Kieltämättä ensimmäinen ajatus valkeasta maasta ei ollut ilo, mutta hetken asiaa pohtiessani olinkin jo valmis saapuneeseen loskaan. Herrat pissille ja iloa ei ollut näkyvillä. Ainoastaan Jasu näytti tyytyväiseltä, kaksi muuta tahtoivat tavallista nopeammin sisälle. Ja voin kertoa, että se on nopeata toimintaa. Varmaan aamupissit tehtiin kivijalkaa vasten, kuten kovimmilla pakkasilla. Kyllä, onhan tämä nollakeli ja -37 astetta ihan verrattavissa toisiinsa. Mäyräkoirahan sen parhaiten tietää. 

Aamulenkki ajateltiin toteuttaa niin, että pieni assistentti pääsee myös talven makuun. Kuitenkin kesken kerrospukeutumisen tuli uni. Siispä jäi neidiltä kaikki se valkeus näkemättä. Lenkillä sentään Jone oli jo herännyt paremmalla tuulella päivään ja hyppi välillä ojassa ja kahlasi siellä lumisohjossa. Jimi oli lenkillä niin vastentahtoisesti kuin vain olla voi. Jasulla ei asiaan mielipidettä ollut, eihän sillä yleensäkään ole. Se vaan yrittää pysyä poissa konflikteista ja miellyttää muita, mäyräkoiramaisesti. 

Mukavaa viikonloppua!

Lenkillä 6.10.

Lenkillä 18.10.

Ole vierelläni ja ystäväni

Raksu-pipoa pukkaa

Nauttiessamme helteestä ajatus jo välillä lipsahtaa rapsakkaan syksyyn. Siispä täytyy miettiä jo syksyn vaatetusta, tosin muutkaan suunnitelmat eivät ole selvillä. Ainoastaan se on varmaa, että minä ja Eve jatkamme mäyräkoirien palvelusväkenä tämän vuoden loppuun ja katsellaan sitten kuinka talvella herrat käyttäytyvät. Lähdenkö töihin ja jos + kun, niin missä aikataulussa? Loputtomiin ei kai kuitenkaan voi lorvia kotona. Tai lorvia ja lorvia, ei tässä kyllä paljon lorvintaan jää vuorokaudessa tunteja. Työpäivän tunnit eivät tahdo riittää kahteen pitkään lenkkiin, aktivointiin, syöttöihin, kotiaskareisiin, kauppareissuihin jne. Työmäärä olisi loputon, mutta onneksi olen oppinut elämään karvojen kanssa. Siivouksen jälkeen ei mene varttiakaan, kun lattiat peittyvät niistä lelun rievuista jotka enää jäljellä ovat. Parhaimpia siivon aiheuttajia ovat narulelut. Ei auta siis kuin todeta, että meillä oli hetki sitten hetken siistiä. 

Eräänä iltana menetin niin totaalisesti hermot vanhan ompelukoneen kanssa, että herrat luimistelivat sängyistään nurkkiin möskytessäni koneelle. Arvatkaa vaan sainko lepytellä heitä. Uskomatonta kuinka herkillä ne käyvätkään, vaikka näyttävät nukkuvan tassut taivasta kohden. Kaikkien onneksi ostin uuden koneen :) Enää ei siis tule huutoa ja itkua sen sötöstäjän kanssa. 

Olen selaillut käsityöläisten blogeja, ihan vaan imiessäni ideoita, siis jos taas tänäkin vuonna päätetään tehdä joululahjat itse. Löysin jotain ihmeellistä kautta Melutalossa -blogiin ja sieltä tämmöinen mäyräkoira fanittaja bongasi pienen kuvan jossa oli ihanaista Raksu-kangasta. Siispä ottamaan yhteyttä, joku päivä myöhemmin (tänään) saimme omat pipomme. Minulla on trikoinen pirtsakan keltainen ja Evellä ihanan pehmoinen velour ja värin pitäisi paljastaa onko kyseessä tyttö vai poika. Vannoin jossain vaiheessa raskautta etten pue pinkkiä lapselleni, mutta kuinkas kävikään...

Pipoille tuli hintaa 12 € per pipo. Myönnetään nyt, että olisin tuolla hinnalla saanut useammankin pipon tilatessani pelkän kankaan, mutta siinä vaiheessa ei ollut vielä uutta konetta ja ompelun iloa. Ja sitä paitsi teki hyvää tukea erästä äitiä. Minä joka olen inhonnut aina myös printtejä, värejä ja räikeyttä, olen tykästynyt nyt kaikkiin niihin. Seuraava projekti on herrojen petivaatteiden ompelu. Kuinkahan riemukkaita kankaita tulenkaan käyttämään ?!

Heissan!

Maassa 2 min, 10.6.2013

Minulla on ollut ikävä tätä blogia ja seuraajia sekä seuraamiani blogeja! Hiljaisuus ei ole johtunut juurikaan tyttärestämme vaan kaikista muista projekteista. On pitänyt puunata kukkapenkit, katsoa Mullan alla -boksi , elokuvia ja nyt olen hurahtanut virkkaamiseen, tosin vain kaksi mattoa olen saanut valmiiksi. Joka tapauksessa Even nukahtamisen jälkeen on tuntunut olevan kaikkea muuta. Aiheita on kertynyt päivittäin ja nyt niitä on kasaantunut niin etten edes tiedä mistä aloittaa. Kirjoitellaan siis muutama rivi vaan lempiaiheestani eli meistä.

Tytär on siis jo reilun neljä kuukautta ja mahdottoman aurinkoinen. Haluaisin kertoa hänestä ja onnellisesta äitiydestäni, mutta kuten tuossa(kin) kuvassa näen kolme mäyräkoiraa. Jätetään siis äitiys ja sen hehkutus muihin kuvioihin ja pilttipiireihin. Olen saanut tuntea monia onnistumisia herrojen kanssa. Heistä on kuoriutunut oikea valiojoukko ilman titteleitä. Olen painiskellut hetken ajatuksen kanssa tuleeko koirille mainetta ja kunniaa harrastuksista vai tuleeko niistä vain sohvaperunoita. Jimi otettiin seuralaiseksi ja nälkä kasvoi saavutusten myötä. Jimin ja Jonen elämä on suunniteltu niin, että Jimistä pitäisi leipoa jälkivalio ainakin Suomessa eikä mahdottumuus olisi Ruotsin tai Norjan osaltakaan. Jone puolestaan piti saada Suomen jälkivalioksi. Nyt olen kuitenkin tässä rupenut laskemaan näitä harrastuksia euroissa. Mitä minä tekisin niillä valioilla? Kehuisin lenkkipolulla, mäykkyfoorumilla tms? Tällä hetkellä tärkeintä on saada pidettyä pojat tyytyväisenä, rakkautta, liikuntaa, rapsutuksia, peruskoulutusta, aktivointia, hyvää ruokaa, hyvät yöunet ja onnellisuutta. Herrat eivät ole vaikuttaneet pettyneiltä uuteen elämäänsä, päinvastoin he ovat nauttineet helteistä sekä lenkkeilyistä vaunujen vierellä. Käytös on muuttunut niin paljon positiivisemmaksi. Ongelmia ei ole ennenkään ollut laumassa, mutta nyt todellakin tunnen olevani JOHTAJA joka antaa aikaa ja huomiota silloin kuin itse tahtoo. Ohitukset on menneet niin harppauksella parempaan ettei mitään järkeä :) 

Esimerkkinä ohituksista voinen mainita sen kun vastaamme tulee kaksi kultaistanoutajaa, lapsi pyörällä, toinen lapsi vaunuissa ja äiti. He pysähtyvät tienreunaan ja me talsimme kohdalle, onnittelemme heitä uudesta perheenjäsenestä ja jatkamme matkaa. Meidän osalta täysin puhdas suoritus, jes! Mikä fiilis! Nyt olemme jopa skarpanneet pelkkien lasten ohitteluiden suhteen, sillä yksi naapuruston nappuloista on ryhtynyt "väijymään" meitä. Ainoa lannistaja on tässä naapurustossa eräs valkoinenpaimenkoira, se hyökkii irrallaan pihalta kimppuumme. Joku kerta on vielä tikit joko siinä tai sitten meidän koirissa. Jatkossa pitäisi muistaa ottaa jotain kättä pidempää mukaan tai sitten syksyksi hommata rautakärkiset maiharit. Toinen omistajista on raskaana eli meillä tulee noita kohtaamisia olemaan tässä äitiysloman aikaan...

Mejän kuten muidenkin harrastusten osalta olemme siis vetäneet lonkkaa. Samalle viikonlopulle osui sekä P-K:n Noutajakoirayhdistyksen sekä I-S:n mäyräkoirien kokeet. Aktiivinen pariskunta olisi mennyt molempiin, minä ja Jimi Nurmekseen, isäntä ja Jone Juukaan. Hellettä oli kuitenkin sinäkin viikonloppuna sellaiset lukemat, että kiittelimme laiturilla laiskuuttamme. Ei siis harmittanut ollenkaan. Elokuussa olisi muistaakseni Nakkilassa valmiit kokeet. Voisi tuon Sporttivartin ilmoittaa, samalla saisimme laatuaikaa isännän kanssa autoillen hurjan matkan ja Jimihän osaa yöpyä hienosti hotellissa. Se olisi ihan kiva retki toteuttaa, mutta samalla miettii mitä kaikkea sillä reissuun uppoavalla rahalla saisi. Useamman kilon lihaa, aktivointileluja, uudet hihnat jne. Eli onko koira siis onnellisempi, jos sen vie kokeisiin vai kuluttaa rahat sen hyvinvointiin pidemmälle aikaa?! Hirmuista painimista, ihan kohta stressiä pukkaa...

Vaan siinäpä jokunen rivi meistä. Nyt taidan lähteä lukemaan mitä teille muille kuuluu. Uusi aihe muhiikin jo päässä, katsotaan meneekö kaksi kuukautta toteutuksessa :)

Lisää mäyräkoiria taloon

Ja kuinka helppoa ja hauskaa tämäkin "projekti" oli. Vau! 

Yleensä siis meikäläinen ei mitään osta sellaista valmiina jonka voi tehdä halvemmalla itse. Niin no halvemmalla joo. Siitä voidaan olla montaakin mieltä. Ensin ajan kaupungille hakemaan tarpeet ideaani, saatan saada ylinopeus- tai parkkisakot, sitten tuherran askarrella/ommella ilman kaavoja. Kuka kaavoja tarvitsee? Luova ihminen osaa tehdä ne omasta päästään ja vielä luovempi ilman kaavoja. Siinä sitä sitten tuherretaan ja suherretaan, haukutaan ompelukone jossa ei toimi mikään muu kuin suoraommel (ohjekirjaa olen kyllä silmäillyt, vika ei ole minussa). Sitten itketään, kun mikään ei ikinä onnistu. Ja viimeinen piste hommaan on se, kun isäntä naljailee inhottavan osuvasti. Jätän säästön ja luovuuteni omaan arvoonsa ja ostan sen p*rkeleen jutun valmiina, siis jos edes sitä tarvitsen. Yllättävän moni pakollinen tarve on tuossa vaiheessa jäänyt unholaan. 

Tälläisen tekeleen kuitenkin sain tehdyksi, kiitos hienojen ohjeiden sekä kaavojen. Tekaisin siis PaaPii Designin Raksu koiran. Kyllähän tytär oman koiran tarvitsee lenkille :)

Tässä Raksu on vielä omassa "kopissaan"

Ja tässä se on jo päässyt ihailtavaksi, tästä vaan palat irti ja ompelemaan

Ohejeet olivat hyvät, sillä oli ystävällisesti merkattu mitkä osat tulevat mistäkin kiinni toisiinsa

Ja tässä Raksu valmiina

Täyttö oli haastavin osuus, sillä piti saada rotumääritelmän muodot

Ja näitähän saa tilattu tai haettua jälleenmyyjiltä, katso lisää täältä

Mäyräkoira = perhekoira

Tytär on asustellut meillä reilun pari kuukautta. Aika on ollut ihanan vauvamaista ja siitä ollaan selviydytty hienosti, vaikka suurempaa kokemusta pienistä ihmisistä ei ole. Olen lueskellut yhtä kirjaa, mutta totesin sen olevan jokseenkin turhaa. Olenhan lukenut useamman koirankoulutukseen liittyvän kirjan, sieltähän ne neuvot ja niksit on jo tallessa. Uskomatonta kuinka joillekin ihmisille täytyy kertoa kuinka lasta tulee kannustaa, sillä jatkuva toruminen ja huomiotta jättäminen aiheuttavat itsetuntoon liittyviä ongelmia ja lapsi oppii sen ettei hän ole missään hyvä ja passivoituu. No joo! Eikös tuo ole ihan selviö? Eikös meistä jokainen odota saavansa kiitosta tehdystä työstä, kehittymisestä? Ehkä ei, mutta minä ainakin odotan sitä ja omasta mielestäni osaan sitä antaakin. Olipa kyseessä koira, lapsi tai kesätyöläinen. 

Sitten olemme törmänneet edelleen naapurustossa niihin jotka eivät sitten vaan älyä väistää, vaikka meidän leveäkuljetus tulee vastaan. Tiedän ohitusten olevan jokseenkin piinaavia, mutta niissä ollaan kehitytty hurjasti. Tämä vaatii siis täyden keskittymisen minulta, nakkeja ja auktoriteettia. Silloin kun joku on tulossa pitää kiireellä parkkeerata vaunut, kaivaa nakit taskusta ja kyykähtää koirien eteen, eli palkka annetaan sieltä mistä "uhka" on tulossa. Nyt ollaan sitten päästy ohittamaan jo muutamia vihamiehiä haukuitta, lapset ovat saaneet juosta ohi huomioitta, pyöräilijät, juoksijat ja muut on sujahdelleet ohitse ja tänään parhaimpana poimintana oli oravan juokseminen suoraan kolmen koiran nenän alta. Myönnän meillä olevan ongelmiakin ja pitkä treenaaminen vielä edessä. Sillä kukaan ei muista ikinä mitään koulutusta saaneensa, silloin kun kanssamme kävelee joku toinen ihminen. Eli silloin kun minun keskittyminen herpaantuu jutustelemaan jonkun toisen kanssa on helvetti irrallaan. Tämän takia emme myöskään suosi koko perheen kanssa tehtäviä lenkkejä, mutta isännälle yleensä sopii tuo käytäntö :)

Herrat ovat ottaneet tyttäremme, Eve Olivian, hyvin vastaan. Enin into hoitamiseen on jo hävinnyt, mutta on niitä öitäkin ollut jolloin Eve on itkenyt sängyssä ja Jimi on itkenyt sängyn vieressä. Olemme myös treenailleet vatsallaan olemista välillä, siinä on sitten kaikki kolme karvakorvaa kannustamassa. Pieni ihminen hermostuu ja sitten minä saan ne syyllistävät katseet, aivan kuin minulle sanottaisiin: ota nyt se pois, sattuuhan tuota. Samoja katseita on myös kodinhoitohuoneessa, kun Eveltä menevät hermot vaihtaessa vaippaa. Nyt olemme myös päässeet kahdestaan kaupoille. Ensimmäisen kuukauden aikana koirat eivät voineet ymmärtää kuinka heitä ei otettukaan joka kerta mukaan. Nyt ne näyttävät tyytyväisesti jäävän kotiin, toisaalta silloin kun ne pääsevät mukaan on riemu ylimmillään. 

Yöt Eve nukkuu onneksi lähes poikkeuksetta kokonaan, eli kello 20-5 on täysin hiljaista hänen puolesta. Siispä herrat ovat saaneet pitää yöunensa. Ongelmia aiheutuu päiväunista, sillä tytär ei niitä mielellään nukkuisi. Siksipä "joudutaan" tekemään kaksi lenkkiä joskus enemmänkin, voi koiraparat! Osalla on kynnet kuluneet jo olemattomiksi... Tai sitten toinen vaihtoehto päiväunien jouduttamiseksi on melu, eli pyykki- ja astianpesukone päälle sekä siihen sitten imurointi tai stereoista sopiva bassonjytke. Sekään ei ole hiljaisuuten tottuneen mäyräkoiran mieleen, mutta kylläpä tuo niitäkin näyttää nukuttavan jo sellaisessakin sisätilassa. 

Kaiken kaikkiaan herrat ovat siis ottaneet tytön arkeensa hirmuisen hyvin mukaan. Toki niiden olemuksesta huomaa pettymyksen silloin, kun kannan itkevää lastani sylissä ja samalla yksi vaatii rapsutusta, toinen pallon heittämistä ja kolmannesta olisi kiva opetella temppuja. Ajattelinkin viritellä tuohon pihaan parit hypyt ja Eve työkätään sitterissä pihalle katsomaan mäykkyshowta. Pikkuhiljaa seuraaminen alkaa onnistua paremmin ja paremmin ja simmut pysyvät jopa koiran perässä. 

Olemme myös harjoitelleet lähestymään koiria, noinkin pienellä on hirmuinen veto käsissä. Se ei tunnu kivalta muutaman kuukauden päästä, kun voimaa on enemmän ja kun silmä näkee jotain mihin käsi tarttuu. Nythän ne ovat vain sattumia. Toisaalta huvittava tilanne tässä jo oli. Jone ja Eve olivat leikkimässä Even leikkimatolla vierekkäin. Eve vahingossa tökkäsi sitten Jonea siihen kainaloon jota on enemmän iho-oireiden takia hoidettu. Herra murahti ja lähti loukkaantuneena pois. Hieno ele, sillä olisihan se voinut näyttää hammasta tai jopa yrittää nakata. Jone kuitenkin palasi samaiselle paikalle, kun kysyin oliko tämä loukkaantunut. Katsoi vaan ettei pieni käsi enää yltäisi hänen kainaloihinsa, kerrassaan suloista.

Sheriffit ovat myös vauvan tullessa lunasteneet paikkansa Sheriffeinä. Kukaan ei tietämättä lähesty vaunuja ja ulkoillessamme takapihalla kaikki yleensä pitävät huolen siitä, että vaunut pysyvät pihassa. Eri asia tietenkin on sadepäivät jolloin täytyy pysyä sisätiloissa. Sitä paitsi eihän kukaan varas sateella liiku. Sheriffit ovat myös touhukkaasti menossa vahtimaan muidenkin vauvoja sekä vaunuja. Voi luoja millä vauhdilla aina ollaan menossa muiden äitien ja vaunujen (joita täällä riittää yllättävän paljon) luo. Kiva minun sitten toppuutella, sillä eiväthän toiset tiedä ovatko ne innoissaan vai vihoissaan sinne menossa. Isommat lapset tässä naapurustossa jo ovatkin varmaan sitä mieltä, että heidät popsitaan koiriemme toimesta parempiin suihin. Suurin osa lapsista hiljentää kävelyä tuossa meidän nurkilla tai jopa pysähtyvät eteemme, kun eivät uskalla jatkaa matkaansa... niin kyllähän ne varmaan tuosta metrisestä aidasta yli tulevat. Tietääkseni ikinä eivät ole kesällä hyppineet ja Jasukin vain talvella pyörähti aidan vieressä. Tai sitten ne pelkäävät emäntää joka pitää pojat järjestyksessä. Sekä saattaa ojentaa heitäkin siinä joutessaan :) Täällä on muutama mäyräkoira meidän lisäksi ja ne kyllä pilaavat osittain rodun maineen. Ne juoksevat fleksissä ja räksyttävät kaiken minkä näkevät ja jo kaukaa! Toisaalta sehän parantaa vain meidän mainetta niillä kerroilla jolloin onnistutaan. Vaan jos hihnan päässä on itsepäinen koira, täytyy siellä toisessa päässä olla itsepäisempi, jotta saa jotain oppia sinne nuppiin :) 

Näillä puheilla jatkamme selviytymistä kolmen koiran ja ihmisen sekä yhden kanin kattavana laumana.

Vahtikoirat

Taitaa olla ensimmäiseltä lenkiltä uudella kokoonpanolla

Inventaario

Keväistä pihan rapsuttelu

Hauskaa Pääsiäistä!

Mäyräkoira lapsenvahtina

3.3. se vihdoin tapahtui! Perheemme uusin vahvistus, tyttäremme 3,4 kg ja 49 cm, syntyi. On se vaan ihmeellinen asia tuo syntymä. Ja varsinkin kun loppumetreillä raskautta ilmestyi taivaalle ne tummat pilvet joita ei koko raskausaikana ollut. Jouduin sairaalaan 26.2. raskausmyrkytyksen takia, edellisenä päivänä olimme vielä koiruuksien kanssa marssineet umpihangessa ja yrittäneet saada synnytyksen käynnistymään lisäämällä liikuntaa. Maailma kieltämättä romahti samassa, kun astelin sairaalassa minulle varattuun huoneeseen. Rimpuilin sairaalalla synnytyksen käynnistämiseen asti sydänkäyrissä ja verenpainemittareissa katsoen kaiholla ulos, kunnes sekin kiellettiin, näköharhojen takia. Sunnuntaina vihdoin tytär syntyi ja sen jälkeen kolme seuraavaa päivää meni nopeasti. Sairaalassa vierähti yhdeksän päivää, vaikka olin ajatellut käydä siellä vain pistäytymässä, ei siis kannata suunnitella mitään. Kiitän suuresti isäntää sekä tämän perhettä kotimme, poikien sekä Sohvin hoidosta. Ilman tukiverkostoa olisin ollut entistäkin rauhattomampi sairaalassa eikä tuo yhdeksän päivää parantumiseeni olisi edes riittänyt. 

Tullessamme kotiin teimme suunnitelman, että minä tulisin ensin ovesta. Olinhan ollut rakkaista karvakorvista erossa aivan käsittämättömän pitkän ajan. Minut otettiin riemulla vastaan ja hiukan silmäkulmat kostuivat. Samalla kyllä huomasin Jasun lihomisen, poika oli jo lähtiessäni tukevassa kunnossa, mutta nyt se sitä vasta onkin. Liekö syönyt suruunsa, kun mamma oli poissa?!

Vauva tuli hetkeä myöhemmin isänsä kanssa sisälle omassa kopassaan ja herrojen ensireaktiot olivat lähinnä pikainen haistelu ja kiireellä uudelleen minun kimppuun. Ne jotenkin näyttivät siltä, että kyllähän he tiesivät sieltä jotain tuollaista tulevan. Ja mielestäni ne kyllä aavistivatkin jotain, eikä varmaan koiriltakaan voi jäädä huomaamatta emäntä joka ei enää taivu eteisessä laittamaan kenkiä, pantoja ja ulkovaatteitaan yhtä ripeästi kuin ennen. 

Ja kuinkas meidän arki onkaan sujunut? Voitaneen sanoa hyvin. Jasu on ollut innoissaan uuden tulokkaan hoidossa mukana, lähinnä seisonut aina edessä, vahtinut vaipanvaihdon, ollut mukana yösyötöissä ja katsonut pää kallellaan itkevää vauvaa. Jone puolestaan on ominut vauvan itselleen. Se on kuin Klonkku, joka vahtii omaa aarrettaan. Neuvolatädin käydessä meillä Jone oli hyvin epäileväinen ja kaikki vahtivat häntä ettei vaan vauvaa varastettaisi. Onneksi tämä täti on koiraihmisiä ja ymmärsi näyttää ensin koirille kaikki omat tarvikkeensa ennen kuin mittasi ja tutki tytön. Jimi on ottanut raskaiten vauvan tulon tai luultavasti sitä enemmän ahdistaa Jonen käytös. Se tahtoisi osallistua hoitoon, mutta ei uskalla kun yksi näyttelee välillä jopa hampaitaan. Onneksi Jone ei kuitenkaan jaksa pitkään omia asioita ja hienosti se on nyt antanut muillekin tilaa, sillä jouduin puuttumaan käytökseen jo Jonen itsensäkin takia. Kaikki tämä stressi nyt kuitenkin valitettavasti purkautui eilen Jimin oksentamisena. Ensin tuli sappinestettä ja sitten veristä sappinestettä. Kävimme eläinlääkärillä ja saimme pahaanoloon lääkityksen sekä jotain mahaa rauhoittavaa lääkettä. Lisäksi herran stressaamista tulee välttää. No se on nyt sitten yritetty hoitaa niin, että Jimi saa ruhtinaallisesti nukkua päiväunet vauvan vieressä sekä makoilla omimallaan sohvalla niin tahtoessaan. Täytyy vaan nyt uskoa, että se on koira joka herkästi reagoi mahallaan, tosin mekin kiikutetaan se herkästi lääkäriin, sillä taustalla on se gastriitti historia. Joka tapauksessa kahdenkeskinen aikamme eläinlääkärillä meni hienosti, vaikka tehtiin tutkimuksia ja hintaa tälle käynnille tuli vaivaiset 160 euroa. Taas lähtee kirje vakuutusyhtiölle... en yhtään ihmettele, jos meille ei enää myönnetä vakuutuksia tai ainakin hinta nousee. Pääasia kuitenkin on, että koira on tervehtymään päin eikä se ollut mitään pahempaa. Ajattelin sen jo olevan jokin maksa-, munuais-, tai haimasyöpä. Tässä vielä kuvia herroista ja tulevasta mäyräkoira harrastajasta. 

Hauskaa lähestyvää viikonloppua ja nautinnollisia retkiä auringon lämmittäessä!

Hurttas idiotus

HURTTAS IDIOTUS, suomeksi koirahulluus, on hitaasti kehittyvä tauti. Se voi iskeä kehen tahansa sukupuolesta riippumatta. Tautiin sairastuminen on vahvasti perinnöllistä.

Pitkäaikaisseuranta osoittaa, että paranemisprosentti on varsin alhainen. Myös uudelleen sairastuminen on mahdollista, vaikka tauti olisi pystytty onnistuneella lääkityksellä hoitamaan.

OIREET
Ensimmäinen oire on useimmiten salainen toive omasta koirasta, mutta sairaus iskee toden teolla vasta, kun koira on hankittu. Silloin potilaan näkee ulkona säällä kuin säällä, jopa raekuurojen ja myrskyn keskellä parhaiden TV-ohjelmien aikaan.

Kun tauti on päässyt pitemmälle, potilas juoksee ympäri metsiä talutin kädessään ja huutaa naama sinipunaisena: Tule tänne! Kokemus on osoittanut, että häneen on tällöin mahdotonta saada mitään järkevää yhteyttä.

Rauhallisempina aikoina potilaan voi nähdä kadulla keskustelemassa koirista jonkun toisen sairastuneen kanssa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tavannut.

Ennen tavanomaisia juhlapäiviä potilas tuhlaa rahansa muovisiin vinkuleluihin ja eläinkaupoissa koottuihin herkkutarjottimiin. Ne pitää kääriä pakettiin erityisen kauniisti. Koiralle ostetaan myös syntymäpäivä-ja nimipäivälahjoja.

MYÖHEMPI TAUDINKUVA
Sairauden edetessä potilaalle ilmaantuu tavallisesti univaikeuksia ja hänen suhtautumisensa rahankäyttöön muuttuu yhä kevytmielisemmäksi. Anivarhain lauantai- tai sunnuntaiaamuina potilaan näkee pakkaavan autonsa täyteen: eväskassi termoskannuineen, reppuja, pieniä taiteltavia tuoleja, koiranvilttejä, koirankuljetuslaatikko koirineen, unisia lapsia ja vastahakoinen elämänkumppani.

Vaihtelevan pituisen automatkan jälkeen päivä sujuu yleensä seuraavan kaavan mukaan: Potilas istuu epämukavalla pikkutuolilla ja tuijottaa keskittyneesti toisia potilaita, jotka kiertävät neliskulmaista kehää.
Sitten hän käy vuorollaan juoksemassa oman kierroksensa ja saa värillisen muovinauhan palasen, jota hän tarkastelee onnellisena tai pettyneenä. Muovinauhan rahallinen arvo lienee alle 10 senttiä, kun taas koko päivän kustannukset ovat ainakin kymmeniä, useimmiten satoja euroja.

HOITO
Jos oireet ovat edenneet jo pitkälle ja tauti on saanut potilaan jo täysin otteeseensa, hoito on varsin tuloksetonta. Hyvin varhaisessa vaiheessa saattaa keskusteluterapia auttaa.

Taudin määrittelyä vaikeuttaa se, että potilas itse ei koe sairauttaan erityisen hankalaksi, vaan päinvastoin hän on iloinen ja tyytyväinen eikä tunne kaipaavansa mitään hoitoa.

Reklamaatio HK:lle

Hei, 

tahtoisimme tehdä reklamaation koskien Teidän lihapullianne. Rakastamme näitä suomalaista porsaan- ja broilerinlihaa sisältäviä lihapullia, meitä ei haittaisi vaikka ne sisältäisivät mediassa paljon esiintynyttä hevosta. Ne ovat mitä parhaimpia väli- tai makupaloja, myös pussi on sopivan kokoinen ja hinta emäntämme mielestä hyvä suhteessa laatuun. Tässä vaiheessa mainittakoon se ettei emäntä voi sietää lihapullien hajua, hän on jättänyt ansiostanne lähes kaikki einesherkut syömättä, mutta jääpähän meille sitten enemmän. 

Viimeksi saimme kaupasta kaksi pussillista näitä herkullisia pyöryköitä ja reklamaatiomme koskee tämän toisen pussin sisältöä. Pussissa pitäisi olla noin 24 kappaletta pyöryköitä, mutta törmäsimme siellä vain muutamaan pullaan sekä yhteen jättipyörykkään. Ongelmaksi nyt sitten aiheutui lähinnä se kuka tuon jättiläisen saa. Jone on meistä ahnein ja sen silmät oikein kiiluivat nähdessä tuon pyörykän, pelkäämme jäävän Jasun kanssa aivan ilman tuota herkkua. Lisäksi se hankaloittaa huomattavasti emäntämme työtä ottaa se lenkille lähtiessä taskuun, sillä se ei sinne mahdu. 

Ehdottaisimme siis kohtuulliseksi korvaukseksi seuraavaa:

1) Muutatte pussin sisältöä niin, että kaikki pullanne ovat tuollaisia jättiläisiä. 

2) Lähetätte meille korvaukseksi vähintäänkin kolme uutta pussia lihapyöryköitä ja jokaisessa tulee olla tuollainen superjättipulla.

3) Lähetätte aiheuttamastanne mielipahasta meille ainakin 20 pussia lihapyöryköitä joiden sisältö on priimaa, sitä mihin olemme HK:n laadussa tottuneet. 

4) Ehdotamme Teidän suostuvan joihinkin noista vaatimuksista, sillä muutoin siirrymme ostamaan Saarioisten tuotteita.

Ystävällisin terveisin
Jimi, Jasu ja Jone, ammattimaiset valittajat ja mäyräkoirien ammattiliiton aktiivijäsenet Kontioniemestä

Vasemmalla tuttu pyörykkä, oikealla jättiläinen.

Tässä pussi, kuittikin meillä on tallessa.

Mäyräkoira valmistautuu vauvan tuloon

Kuten on jo puhetta täällä blogissa ollut, meidän herroille on tässä ihan lähiaikoina syntymässä uusi laumanjäsen. Olen ollut kuukauden äitiyslomalla ja kieltämättä koirat ovat näyttäneet ottaneen siitä kaiken ilon irti. Itseäni hiukan välillä jopa ärsyttää tämä kiinnikasvaminen, en tunnu pääsevän edes vessaan etteikö joku seuraisi perässä. Olen pitänyt koiriamme ennen suhteellisen itsenäisinä, mutta nyt niistä on tuntunut tulevan ihan sylikoiria. Osa syynsä on varmaan kastraatiolla, mutta toinen syy on varmaan raskauteni. 

Meidän koirat eivät ole ennen nukkuneet makuuhuoneessa vaan jokaisen sänky on ollut olohuoneessa. Raskausaikana ne kuitenkin ovat nukkuneet makuuhuoneessa aivan sängyn vieressä. Jotain ne siis aistivat, lisäksi nyt tuon suurehkon mahan kanssa pyllistely ja hihnojen laitto on tehnyt minut tavallista kömpelömmäksi. Senkin tarkkasilmäiset mäyräkoirat ovat pistäneet merkille. Ihmetystä on aiheuttanut niin lenkittäjässä kuin lenkkiseurassa kuinka kengät saadaan tänään jalkaan ja mahtuvatko ne edes jalkaan, turpoamisen takia. 

Lenkillä sentään annetaan hiukan armoa. Vauhti on hidastunut, mutta se ei näytä seuruetta haittaavan. Tosin olen yrittänyt karsia kaikki sellaisten inhokkien ohitukset, sillä niissä tilanteissa ei edelleenkään riitä nakki tai lihapulla. Eli täysin mamman lumoissa nämä eivät ole, eikä kastraatio vielä ainakaan tuohon opittuun räyhäntään ole puuttunut.

Kuluneen kuukauden aikaan olemme siis nauttineet toistemme seurasta ja onnekseni minulla täällä on tätä seuraa. Päivät olisivat muutoin todella pitkiä. Tosin ennakkoon ajattelin treenata äitiysloman aikana kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, mutta ehei, sitä ei ole tehty. Toisaalta nyt hiukan harmittaa, sillä varsinkin tuon pudonneiden esineiden nostelun olisin voinut ulkoistaa jo valmiiksi perässä käveleville mäyräkoirille. 

Parina yönä on tullut valvottua, sillä lapsi on tuntunut alkavan syntyä ja on ollut lohduttavaa nähdä silloinkin seuranaan mäyräkoira. Varsinkin Jasu on ottanut tämän lohduttajan roolin. Sen kanssa me eräänä yönä vietettiin neljä tuntia vierashuoneessa, kun koin niin valtavia polttoja vatsassa. Toisena yönä puolestaan istuimme Jasun kanssa kuistilla, kun kärsin pahoinvoinnista. En tiedä mitä kaverin päässä liikkui, mutta siinä se istui vierelläni katsoen itkua sekä valitusta. 

Jimi on ottanut puolestaan vain enemmän seurailijan roolin. Jotenkin sen naamasta näkee ettei se ole ihan varma mitä on tapahtumassa tai onko se kaikki sen arvoista, että pitäisi höyrytä. Se kuitenkin käy yksin tuolla vauvan huoneessa tutkimassa tavaroita ja viettämässä vain aikaa. Aivan kuin se sulattelisi sitä kaikkea mitä on edessä. Suloista, sillä sehän on kuitenkin todellisuudessa se joka tunkee itsensä ensimmäisenä pienen ihmisen tykö.

Jone on puolestaan osoittanut olevansa se kaveri jota kiinnostaa minun kuntoni. Se kävelee lenkillä nätisti ja uskoo hienosti jo pienenkin komennuksen. Se tarjoaa itseään syliin ja silitettäväksi silloin, kun näkee ettei kaikki ole hyvin. Se myös ottaa saamani raivarit tosissaan, kieltämättä tunteet ovat viime päivinä olleet ihan sekaisin, ja nöyristelee aivan kuin kaikki olisi sen vikaa. Jone on muutoinkin utelias ja niinpä se on kokenut monia uusia juttuja, kun olemme ostaneet kaikkia tarvikkeita. Suurin osa on ostettu käytettynä ja voi ne ovatkin kivoja juttuja olleet. Tuntuu kuin jokainen tavara arvioitaisiin koko käyttäjähistoria läpikäyden. 

Jatkossa yritän pitää tämän edelleen blogina joka kertoo mäyräkoirista, mutta näitä lipsahduksia vauvamaailmaan tulee varmasti. Vauvalle puolestaan on tulossa oma bloginsa, jota olen jo kovasti kirjoittanut, mutta se julkaistaan sitten vähän myöhemmin. Eli ne jotka tykkäävät voivat sitten käydä lukemassa sitä(kin). Toivoisin ainakin etten muuttuisi täysin äidiksi vaan pystyisin myös seuraamaan vaistojani koiraharrastuksessa. Tosin aika on rajallista. 

Nyt lähdemme nauttimaan auringosta sekä ehkä jopa Höytiäisen jäästä, kaikki irrallaan...

Aurinkoista päivää!

Jimi kokeilee Brion vaunuja

Jasu Ikean pinnasängyssä

Ja hetkeä myöhemmin kaikki samaisessa sängyssä

Jumppakaareen tutustuminen, kyllä tämä vaatii tuunausta ja lisää roikkuvia juttuja ollakseen kiinnostava.

Tässä tehdään sisustustauluja, jotka ovat jo valmiiksi karvaisia...

Tutustutaan soittomattoon, tassulla painaessa kuuluu kummia.



Sitteri joka on tarpeeksi myös mäykyn selälle. Kuva ajalta jolloin myös Jonella oli pallit tallella. 






ps Meneekö kellään muulla Bloggeria käyttävällä hermot kuvien lisäämiseen? Kohtalaisen vaikeeksi tuntuu välillä menevän...

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävyys on elämää poski poskea vasten. 

 Ystävyys on läheisyyttä ja lämpöä.

 Ystävien kanssa parhaat asiat jaetaan.

Ystävyys on rajatonta rakkautta. 

Rauhatonta.wmv from Sheriffit on Vimeo.

Ystävyytesi merkitsee

ymmärtämystä,

iloa ja jaksamista...

Kaikkea, mikä tekee

elämästä arvokasta.

Sinun ansiostasi

nauran enemmän,

kuivaan kyyneleeni

jo ennen kuin

ne puhkeavat

ja hymyilen ilman näkyvää syytä.

Sinun ansiostasi

elämä tuntuu mukavalta

ja maailma viihtyisältä,

olet opettanut,

miltä tuntuu

hyvä ja kestävä

ystävyys.

Jonen siedätyshoito osa 4

Tässä tulee lupailemani juttu siitä missä tällä hetkellä mennään Jonen siedätyksen suhteen. Jone siis kärsi iho-ongelmista, jotka aiheuttivat kutinaa, karvojen lähtöä, hiivaa, taisi joukossa olla joku sienitulehduskin. Koko ihoon liittyvä show alkoi kesällä 2010, Jonen ollessa noin 1,5 -vuotias. Iho oireili vahvasti keväästä syksyyn, talvet olivat helpompia. Allergiatestit näyttivät Jonen olevan allerginen aika monelle ruoka-aineelle sekä luonnosta löytyville kasveille. Eikä sisälläkään oltaisi turvassa allergiaa aiheuttavilta paholaisilta kuten pöly- ja varastopunkit. Kaikki ruoka mitä koiralle tarjottaisiin tulisi siis säilyttää pakkasessa heti pakkauksen avaamisen jälkeen.

Jone sai monta lääkekuuria, antibiootteja, kortisoonia, hiivalääkityksiä, useita lääkeshampoita ja voiteita, näytti siltä ettei koira saa kuitenkaan mistään mitään apua. Ainoastaan turposi kortisoonista ja oli pestävänä useita kertoja viikossa, suoraan sanottuna vittuuntuneena. Tuntui lohduttomalta katsoa sitä raapimista vierestä. Vesi- ja rapakeleillä koira ei suostunut ulos, sillä tassut aukesivat aiheuttaen lisää tuskaa. Liikunnan väheneminen aiheutti lisää turpoamista ja koiralle ajateltu hieno ura niin jälki- kuin luolakokeiden osalta oli unohdettava. Jo elämiseen käytettävä aika söi aikaa harrastamiselta, eikä lääkekuurien takia koiraa edes voinut viedä kokeisiin.

Vuodet 2010 ja 2011 rimpuiltiin etsien parannusta sekä helpotusta. Allergiatestien perusteella siirryttiin erikoisruokavalioon eikä Jonelle annettu mitään ylimääräistä syötävää. Koti pestiin allergia- ja astmaliiton tuotteilla, samoin koirien petivaatteet ja matot peseytyivät useita kertoja kuukauden aikana. Lenkkimaastoista karsiutuivat kaikki sellaiset missä koira olisi voinut raapia nahkaansa eli jäljelle jäi perinteiset pyörätiet. Stressi lisäsi iho-oireita, joten Jonen elämä pyrittiin pitämään rutinoituna ja mahdollisimman stressivapaana. Mejä-kokeissa käytiin vaan pyörähtämässä, lähes ilman harjoittelua, mutta aina kokeen jälkeen alkoi kortisoonin syönti ja kesästä selviytyminen. 

Vuoden 2011 lopulla tehtiin päätös Jonen siedätyshoidon aloittamisesta. Ensimmäinen pistos annettiin 2.1.2012 ja tahti oli alkuun kovaa. Pistosväli oli kolme päivää ja annos isoni kerta kerralta. Jouduimme käyttämään isännän kanssa luovuutemme pistosten antamisessa, välillä ne menivät todella hyvin, toisinaan taas koira oli hampaat irvessä ja pelotti ihan mihin pistos sattuu osumaankaan. Jonen suurin reaktio oli tuon pistoksen antamisessa, pistos itsessään ei aiheuttanut kuin pari kertaa sellaisen patin, joka kuitenkin laski nopeasti. 

Siedätyksen alkupaketti siis sisälsi kolme pulloa allergeenia sisältävää liuosta (a, b ja  c -liuokset) ja liuokset oli räätälöity allergiatestien perusteella. Ruoka-aineisiin siedätys ei ole mahdollista, mutta Jonen tapauksessa siedätyshoito puree luonnosta löytyviin allergeeneihin. Tällä hetkellä olemme menossa toisessa punaisessa pullossamme (c-liuos) eli kaikkein vahvimmassa. Pistosväli on yksi kuukausi ja annostus joka kerran 1,0 mm. Aine on siis vahvinta mahdollista, mutta oireita se ei ole aiheuttanut. Tosin pistoksien antaminen vaatii edelleen luovuutta, sillä Jone ei ole niin yhteistyöhaluinen aina. 

Siltikin olemme ehdottomasti saaneet apua siedätyshoidosta, tie on ollut kivinen, mutta se on kannattanut. Koira on saanut elää elämisen arvoista lääkkeetöntä elämää. Varsinkin kevät, kesä ja syksy 2012 oli märkää ja kuraista, mutta iho pysyi ehjänä eikä ylimääräistä poppakonstia tarvittu. Lisäksi Jone on pystynyt syömään hevosen, lampaan, poron ja kalan lisäksi pieniä määriä myös sellaisia ruokia joille on allerginen. Hiljalleen olemme tarjoilleet kaverille nakkia tai koirankeksejä, tosin heti mahdollisten kutinoiden alkaessa palataan tiukalle RC Hypoallergenic nappulalle. En ole nähnyt järkeväksi siirtyä Jonen osalta barfaukseen, vaikka monet samoista oireista kärsivät ovat siitä apua löytäneetkin. Ruokavalion lisäksi Jonelle on tarjottu öljyjä sekä vitamiinivalmisteita, NutroOilia, Megadermia, joitain tabletteja, lohiöljyä, mutta paras on ollut ehdottomasti ihan ruokakaupasta löytyvä Elixi pellavansiemenöljy, pullo on riittoisa ja maksaa noin 6 euroa.

Ja mitä tämä kaikki on tullut maksamaan? Voinen sanoa, että paljon. Etsin kuitit sekä Fennian korvauspäätökset (päiväykset Fennian korvauksien mukaan) selvittääkseni ihan puhtaasti euromäärät. 

Ihotulehdus 11.11.2010 393,25 euroa

Ihotulehduksen hoitokulut 17.11.2010 51,84 euroa

Eläinlääkärikulut ja lääkkeet 21.4.-21.7.2011 350,99 euroa

Ihotulehduksen jatkohoito 8.11.2011 150,64 euroa

Ihotulehduksen jatkohoito 8.2.2012 127,90 euroa

Siedätyshoidon jatko 23.8.2012 115,21 euroa

------------------------------------------------------

yhteensä 1189,83 euroa

Jonen vakuutusmaksut vuodessa ovat 141,58 euroa ja kaikista näihin iho-oireisiin liittyvistä käynneistä olemme maksaneet vain 42 euroa omavastuuta tuon ihan ensimmäisen kerran käynnistä, sillä nämä muut toimet on käsitelty jatkohoitoina. Oikeasti täytyy kiittää itseään, kun on ottanut vakuutuksen ja kuinka hienosti Fennia on kaiken korvannut. Eivät ole ikinä epäilleet tai pyytäneet lisäselvityksiä. Sitten on tietysti laskettava omalle työlleen osuutensa, ruoka on ollut hiukan kalliimpaa ja mitään öljyjä tai muita ravintolisiä ei tietysti ole vakuutuksesta saatu. Lisäksi vielä käynnit ovat olleet suhteellisen harvassa, joten olemme saaneet käyntejä jaettua eri vakuutuskausille.

Tästä vaiheessa 7.6.2011 iho oli ehkä pahimmillaan ja suru suurimmillaan. 

Ja tähän ollaan päästy 31.1.2013, eläinlääkärin ja muiden ihmetykseksi.

Allergisen koiran kanssa asuminen ja eläminen on vaatinut kieltämättä kovaa työtä eikä se ole päästänyt muitakaan helpolla, sillä kyläillessämme koiria ei luvatta saa kukaan syöttää. Lisäksi paljon ollaan jouduttu miettimään sitä milloin elämä on elämisen arvoista, mutta meidän kokemuksemme mukaan huonot päivät on tarkoitettu voitettaviksi. Lisäksi olen miettinyt sitä kuinka tämmöinen koira oltaisiin jossain toisessa perheessä hoidettu kuntoon, vai oltaisiinko?! Jone on nähnyt huonot hetkensä jolloin se on ollut kiukkuinen, ärsyttävä ja työläs, mutta nyt se on lähestulkoon mitä lutuisin sylikoira. Voi kunpa se itse tajuaisi kuinka pitkä tie on takana ja, että me tarkoitamme vain hyvää...

Pallitonna

24.1. oli se päivä jolloin Sheriffit luopuivat osittain miehisyydestään. Jasulle oli varattu aika piilokivesten takia tehtävään kastraatioon jo aiemmin, mutta vanhemmat herrat aiheuttivat leikkaukseen pääsyn aivan itse. Herrat nimittäin menivät sen verran sekaisin naapuruston juoksuisista nartuista, että isäntäväelle riitti. Säälitti katsoa lumihangessa istuvaa Jimiä tai sisällä kiljuvaa Jonea. Eikä kieltämättä naurattanut luopua omista, jo muutoinkin lyhyeksi jäävistä, yöunista koirien takia. Olisi ollut kohtuutonta leikata vain Jasu, vaikkakin terveyden takia se olisikin ollut aivan tarpeeksi perusteltua.

Pelkäsin Jasun leikkausta aika paljon, edellinen yö meni murehtiessa ja ajatellessa entäs, jos kaverille sattuu jotain. Tai josko siitä löytyy jotain muutakin. Lokakuussa me käytiin Jasun kanssa eläinlääkärillä kysymässä josko Jasun sisälle pissimiset ja kohtuuttoman pienen kakat olivat jonkin sairauden aiheuttamia juttuja. Silloin kaverilla todettiin suurentunut eturauhanen joka aiheuttaa virtsarakossa painetta eikä välttämättä tyhjenny kunnolla. Samoin nauhamainen kakka viittasi samaan ongelmaan. Tuosta sisälle merkkailusta tietysti olemme stressanneet jo lähes vuoden, sillä olemme pitäneet sitä käytökseen liittyvänä ongelmana. Koviltakaan rangaistuksilta ei ole Jasua säästelty, sillä parketit on pilalla jo osittain. Itku kurkussa on monet pissit puhdistettu ja saatuamme diagnoosin ymmärsimme koiraamme paremmin. Lisäksi lopetimme omat syytöksemme, emme ole sen huonompia koiranomistajia kuin aiemminkaan. Lokakuussa Jasu sai myös tardak-pistoksen, mutta emme huomanneet sen aiheuttaneen suurtakaan hyötyä. 

Jonen kohdalla pelkäsin puolestani rauhoittamista. Eläinlääkärimme onneksi on tottunut tähän rimpuilevaan potilaaseen ja niinpä pistos tuikattiin Jonen takajalkaan, vaikka koira huusi ja puntuili sylissäni. Muutaman minuutin jälkeen Jone jo torkahtikin syliini. Kumma kuinka koira muuttuu painavaksi ja elottomaksi hetkessä. Jonen kohdalla nukkuminen otti kieltämättä koville, sillä ei ole pitkä aika siitä, kun mietin elääkö koira elämää jonka se ansaitsee. Täytyy kuitenkin nyt todeta, että kyllä elää. Herra on niin hyvässä kunnossa, että koko hoitohenkilöstö ihmetteli Jonen täydellistä ihoa. Täytyykin kirjoittaa vähän myöhemmin siedätyksestä. Jone on perinyt isältään tuon tyttöjen perään haikailun, vaikka ei se todellakaan ole niin paha ollut ikinä. Se vaan on huutanut sisällä ja jättänyt syömättä usean päivän eväät. Luultavasti kastraatio vaikuttaa myönteisesti tuohon allergian hillitsemiseen ja toivottavasti se rauhoittaa herraa muutoinkin, turhista jutuista ei tarvitsisi aina repiä pelihousuja. Toisaalta Jonen sukua tuntien hirmuisen rauhallista sohvaperunaa siitä ei täysin ikinä saa. 

Jimin leikkausta mietin pisimpään, sillä se täyttää jo kuitenkin kuusi vuotta keväällä. Eläinlääkäri kuitenkin vakuutteli, että höyry jäisi pois ainakin osittain. Jimi nimittäin on ollut tosi helppo uros; se pitää puolensa, mutta ei haasta riitaa. Juoksuaikojen tullessa se on aiheuttanut hermojen kiristymistä ainoastaan sillä ettei ole tullut sisälle vaan on istunut pihalla säässä kuin säässä korvattomana. Toivon kyllä Jimin hiukan rauhoittuvan vetämisen ja poukkoilun suhteen tuon kastraation ansiosta. 

Leikkaus oli siis torstaina ja koko päivähän siellä meni, mutta hoito oli hyvää ja aiheutimme hiukan hilpeyttä tällä joukkokastraatiolla. Jokaista herraa valmisteltiin noin 30 minuuttia ennen leikkausta ja olin jokaisessa toimenpiteessä mukana. Luotin kyllä avustajiin sekä eläinlääkäriin, mutta tahdoin olla mukana. Silloin kun edellinen koira oli leikkauksessa niin uutta kaveria jo valmisteltiin. Herrat saivat onneksi olla yksin heräämössä ja sielläkin tietysti olin läsnä. Olin hommannut Kikan seurakseni sekä kantamaan rennot koirat. Nostoapua olisin varmaan saanut eläinlääkärin toimestakin, mutta kotona ei kukaan olisi ollutkaan apuna.

Herääminen tapahtui jokaisella omassa tahdissaan. Jone oli kohtalaisen virkeä jo heti tullessaan leikkaussalista. Sille oli tärkeätä, että olin läsnä. Kaveri ei tahtonut pitää silmiään kiinni kuullessaan vieraita ääniä, niinpä se piti silitellä aina uneen. Jasu puolestaan nukkui tyytyväisenä, mutta herätessään säikähti päähän laitettua tötteröä niin, että pissit ja kakat tulivat tuplaten alle. Se oli kieltämättä aika säikäyttävä kokemus, mutta onneksi siitä selvittiin. Jimi nukkui aika levollisesti ja heti heräillessään aloitti vinkumisen. 

Lähdimme klinikalta vielä herrojen ollessa tokkuraisia ja ilta menikin nukkuessa sekä valittaessa. Jasulle annoin illalla Tramal-kipulääkettä viisi tippaa, sillä se oli todella kipeä nostaessa. Kipulääke kuitenkin aiheutti sellaisen reaktion ettei lääkettä tehnyt mieli toiste antaa. Suusta rupesi tulemaan vaahtoa ja koira meni ihan sekaisin, istui elottomana sumentunein silmin. 

Illalla Jone ja Jimi tahtoivat jo hiukan ruokaa ja niinpä ne söivät nakkeja. Jasulle työnsin ainoastaan vettä ruiskulla, sillä se ei tahtonut syödä mitään. Yöksi teimme olohuoneeseen patjoista pedin ja niinpä minä nukuin kaikkien keskellä. Jimi valitti ja vaikeroi, Jone töni tötterö päässään lähes koko yön minua ja Jasu oli aivan eloton. Seuraavana päivänä onneksi minua jo katsoi kolme virkeätä silmäparia ja tiesin meidän selvinneen pahimmasta. 

Kävimme eilen pienellä lenkillä, mutta se vei kaikkien voimat, joten tänään käymme vielä pienemmän lenkin. Eikä kukaan edes tahdo ulos. Ruoka maistuu hyvin, tikit ovat saaneet olla aika rauhassa ja tötteröitä on pidetty mahdollisimman vähän päässä. Ainoastaan silloin kun herrat jäävät täysin ilman vartiointia, mutta ne hetket on karsittu minimiin, onneksi on äitiysloma :) Jimistä ei enää juurikaan huomaa kipuilua ja se söi ainoastaan yhden Norocarpin perjantaina. Jone puolestaan nuolee haavaa eniten ja muutoinkin on kärttysä, mutta kipulääkkeitä se ei ole suuhunsa laittanut, vaikka tarjottu on. Jasun haavat ovat isoja ja se nukkuu mielellään sen minkä pystyy. Jasu söi Norocarpia kolmena päivänä ja Clamovet antibiottikuuri on meneillään vielä jonkun aikaa. 

Julmaltahan temppu tuntui ja kieltämättä nuo rahat olisi voinut käyttää johonkin muuhunkin, mutta täytyy toivoa tuon tuovan helpotusta herrojen elämään. Lisäksi ajankohta oli mielestäni paras, kaikki kerralla veljeyden takia, ennen vauvan syntymää etteivät yhdistä näitä kahta asiaa toisiinsa ja toivo terveemmistä uroskoirista. Mitään kehäkettuja nämä eivät kuitenkaan ole ja näyttelytulosten pitäisi riittää käyttöpuolen kokeisiin sekä jopa valiotumiseen asti, elleivät sitten muuta sääntöjä. Joka tapauksessa me jatkamme paranemistamme.