Siinä se marraskuu sitten menikin. Kävin pentukurssin ja touhuilin kaikenlaista muuta mukavaa. Kiirettä piti tuon koulun kanssa, se kun oli kahdesti viikossa, mutta nyt ovat perusopinnot hallinnassa. Harmi kun ei saatu todistuksia, olisin saanut kiitettävän paperit varmasti. Minulle jopa kerrottiin, että voisin tulla käymään TOKO:n alkeet, ne alkavat keväällä. Saa nyt nähdä miten emäntäni päättää. Itse toivoisin, että mentäisiin alkeisiin. Toivottavasti siellä olisi taas kiva ryhmä. Minulle pitää noissa koulutuksissa olla mielenkiintoa, ehkä enemmän kuin muille, muuten tympäännyn ja sitten ei ole kellään kivaa kuunnellessa itkuani. Tuossa penturyhmässäni huomasin välillä kuinka samoja asioita jankattiin moneen otteeseen, vaikka minä olin oppinut ne jo. Piti aina odotella niitä hitaammin oppivia, mutta menihän minullakin yksi kerta täysin pipariksi. Minua ei kiinnostanut mikään, katselin mitä toiset tekivät, itkin ja kaivoin kuoppaa. Seuraavalla kerralla olinkin taas yksi parhaimmista. Tuolla maneesilla, jossa kurssi järjestettiin, oli inhottavaa touhuilla näin talvisin. Maa oli kylmä ja ohut hiekka pöllysi tassuissa. Maahan -menoa en juuri halunnut siellä suorittaa, en vaan voi sietää sitä kylmyyttä mahani alla. Se siis pitäisi opetella jos haluttaisiin jatkaa tästä sinne TOKO:n alkeisiin.
Tällä hetkellä maassa ei ole lunta, vaan kaikki ovat sulaneet pois ja ilma näyttää kurjalta. Lenkkeilykin on melkoisen inhottavaa, sillä joka kerta ulkoillessa kastuu. Tykkäsin niin paljon lumesta ja pikku pakkasesta, mutta jospa sitä lunta tulee vielä uudestaankin. Käveltiin Ellun kanssa usein umpihangessa jotta saadaan molemmat tehokkaampi lenkki, kuulemma kasvattaa meidän molempien lihaksia. Olemme lenkkeilleet myös metsässä ja usein päälläni on ollut Ellun ompelema talvimantteli. Päällä se tuntuu aika kivalta, sillä vuori on pehmeä ja lämmin, päällyskangas puolestaan on vettähylkivää maastokuvioista kangasta. Mantteli on kropalleni hieman nafti, varsinkin rinnan kohdalta (rinnanympärykseni taisi viime mittauksessa olla 49 cm ja painoa minulle on kertynyt 10,2 kg). Olen luultavasti nyt vaan rotevoitunut nopeassa tahdissa, lihavahan minä en ole. Metsässä liikkuminen ja hangessa hyppiminen ovat kiinteyttäneet ja kasvattaneet lihaksiani. Toivottavasti mantteli vähän muokkaantuu käytössä, sillä minä tykkäsin siitä, ja olisi sääli jos se jäisi käyttämättä. Onhan minulla sellainen kevyempi villamanttelikin, mutta se näyttää melkoisen arkiselta tuon uuden rinnalla.
En olekaan tainnut kertoa, että osaan jo aika paljon käskyjä. Varsinkin lenkillä kuulen aika paljon sanoja, joiden merkityksen ymmärrän ja se tekee lenkkeilystä varsin mukavaa ja jouhevaa. Osaan mm. suunnat (vasen ja oikea). Silloin kun risteyksessä ei kuulu mitään mennään suoraan. Suojatielle tultaessa pysähdyn seisomaan sanalla; odota. Joskus ei tarvitse edes sanoa mitään, tutut suojatiet jo muistan. Kun on tienylityksen aika liikun käskyllä; yli. Jos innostun oikein seilaamaan tienreunasta toiseen kuulen usein sanan; reuna, eli minun täytyy kulkea oikeassa reunassa ja mielellään taluttajan vasemmalla puolella. Ohittaessa vastaantulijoita minulle sanotaan; ohi nätisti tai anna olla. Ja joskushan minä ohitan mallikelpoisesti ilman erillisiä huomautteluja. Olemme ottaneet nyt käytännön etten käy nuuhkimassa jokaista vastaantulijaa. Aluksi se oli varsin rasittavaa ja vaikeaa, mutta nyt alan olla jo hyvä siinä. Harvoin minulta vaaditaan täydellistä seuraamista ja vierellä kävelyä lenkillä, mutta kyllä minä senkin osaan. Se on välillä niin vaikeaa malttaa kävellä sillä tavoin. Koulutuskentällä se on ihan eri asia kuin "ulkona". Vastaantulevat koirat ovat vielä vaikeita ohitettavia, sillä usein haluaisin käydä nuuhkimassa ja tervehtimässä. Tulevaisuudessa minun pitäisi ensin kysyä taluttajalta lupaa tervehtimiseen, mutta luultavasti siihen on vielä pitkä aika ja matka. Täällä kaupungissa on niin monenlaisia vastaantulijoita, ettei kaikkien luokse edes tee mieli mennä. Yhdenkin kerran iso saksanpaimen vaan haukkui ja äksysi minulle, kävin siinä metrin päässä ja ojensin sitä omalla haukullani. Minua rasittavat sellaiset turhat rähisijät, ja pieneksi koiraksi minulla on suuri ego. Koirapuistoon sattui nimittäin kerran 1,5 kk nuorempi labbis jonka koin olleen liian lapsellinen. En juurikaan leikkinyt sen kanssa, juoksentelin vain ja komensin sitä. Pienempänähän en haukkunut, no nyt minä haukun jos koen sen aiheelliseksi. Olen mustasukkainen emännästäni, etenkin koirapuistossa, pidän huolen ettei kuka tahansa käy hänen luonaan silitettävänä. Jos joku menee lähelle, seison jalan vieressä. Joskus jopa jalkojen välissä, jotta viesti menee varmasti perille. Itse kyllä käyn moikkaamassa kaikki puistossa olevat ihmiset, eikä siihen saa kenelläkään olla mitään sanottavaa. Täytyyhän sitä kohtelias olla ja seurustella kaikkien kanssa. Tulen kyllä yleensäkin kaikkien kanssa toimeen, mutta kaikki leikkikaverini ovat minua isompia, joten olen tottunut enemmän isoihin koiriin.
Ainiin! Melkein unohdin toisenkin syyn, joka on lisännyt kiireitäni. Minusta on tullut isoveli. Wilma -hamsteri tuli meille kolme viikkoa sitten. Minä olen sitä sitten välillä vahtinut, ettei se karkaile luvatta. On siitä ollut seuraa, mutta se kyllä syö valitettavasti minun saamaa huomiotani. Onneksi se heräilee myöhään iltaisin niin minun kanssani touhuillaan alkuilta. Yöt se sitten juoksee pyörässään hurjaa vauhtia. Olenkin siirtynyt nukkumaan ylös, sillä eihän alhaalla siinä metelissä voisi nukkua millään. Wilma on kyllä pieni, mutta rohkea se on ollut heti tultuaan. Olen sitä muutaman kerran nuollutkin, mutta se ei oikein siitä tykkää, lähinnä kääntää päänsä pois.
Luolalla en valitettavasti ole vieläkään päässyt käymään ensikosketuksen jälkeen. Toivoisin todella, että pääsisin kokeilemaan taas sitä. Niin ja toivon, että mahdun siihen luolaan edelleen. Olisi mukava jos saataisiin porukka kasaan ja käytäisiin kokeilemassa lajia säännöllisesti. Minullahan ei ole kiire harjoitella (kilpailuihin ikäraja on 15 kk), mutta olisihan se tietysti hyvä harjoitella ahkeraan, jos meinaan tulla hyväksi.
Olen myös puuhastellut erilaisia aktivointi-tehtäviä. Mieleisin on ehkä kongin tyhjentäminen, mutta myös kannellisen hillosangon aukaisu on kivaa. Sangon aukaisua ja kongin ratkaisua tietenkin motivoi herkulliset namit siellä sisällä. Olen aika näppärä noissa tempuissa, ja voisinkin ratkoa niitä melkeinpä väsymättä. Silloin tällöin etsiskelen myös piilotettuja juustonpaloja kodissamme. Se onkin tehokasta, ainakin nenälle.
Mutta eipä kait tässä sitten tämän kummempia ole kerrottavana, paitsi eilen olin todistamassa kummaa tapahtumaa. Laitoin Ellun kanssa lahjoja pakettiin. Olisin kyllä halunnut kovasti repiä ne paperit, sillä eihän meillä ole ennenkään mitään piiloteltu. Nyt paketit on nostettu niin korkealle, etten pääse niihin käsiksi. Juu mutta näin, jos minusta ei kuulu mitään niin toivottelen jo nyt: Hyvää Joulun odotusta teille kaikille!
PS Muistakaa olla kiltisti niin saatte paljon lahjoja tai niin ainakin minulle on sanottu! Tosin en ole vielä löytänyt yhtään pakettia minun nimellä...
