Tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään huomautettavaa.Tänään pyörähdettiin Jonen kanssa Enossa. Kaveri osallistui junioriluokkaan ollen siinä ainoa uros. Tuomarina oli Paavo Mattila ja harjoitusarvostelijana Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Näyttelyarvostelu tuleepi tässä: "Hyvän tyyppinen uros, hyvän mallinen pää, hieman löysää kaulanahkaa, hyvä runko, jäntevä selkä, hyvät takakulmaukset, eturaajoissa löysää nahkaa, saisi liikkua vieläkin tehokkaammin, esiintyy pöydällä hieman epävarmasti." Tulokseksi napsahti siis H.
Muut kävelivät elegantisti, me ravattiin, mutta itepähän tuomari käski.
Eilen illalla olin vielä paniikissa, mutta aamulla sain koottua itseni ja loppujen lopuksi oman vuoron kohdalla jännityskin oli hävinnyt. Olinkin omaan suoritukseeni aika tyytyväinen, Jonen käytöksessä puolestaan olisi ollut parannettavaa. Ensinnäkin Enon halli oli melkoisen pieni ja koiria tilaan nähden oli useita. Jone näytti kauhistuneen todella isoja paimenkoiria, mutta kokosi ittensä aika nopeasti. Muihin verrattuna Jone kylläkin oli todellinen kouluttamaton luonnonlapsi. Se puntusi sylissä, haukkui välillä todella tormakasti ja muutenkin keskittymiskyky oli kadoksissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että näyttely oli Jonen elämän toinen ja puolestaan ensimmäinen sisätiloissa käyty.
Ja mikäs seisonta tämä nyt sitten on? Varmasti jalat oli paremminkin... mutta huomatkaa kontakti.Olin asettanut meille ihan minimaaliset tavoitteet, kunhan emme aiheuttaisi kaaosta. Isännällä taisi olla ne suuremmat odotukset päivän osalle. Muut kyllä osasivat käyttäytyä kehän reunalla sekä kehässä varsin mallikkaasti. Jone puolestaan juoksi kehässä kuin pupu, tosin lattiaa se ei haistellut. Seisominen meni välillä todella hyvin, eikä pylly nöksähtänyt kertaakaan maahan. Pöydällä oleminen olikin sitten taas vähän hankalampaa. Aluksi Jone seisoi siinä tyytyväisenä ja jopa kiinnitti huomiota harjoitusarvostelijaan. Hampaat tuli katsotuksi ihan kivasti, mutta pallien kosketuksesta Jone ei tykännytkään. En tiedä menikö pojalta jotenkin vähäinenkin inspis, vai mikä tuli, se köllähti siihen pöydälle ja murisi tuomarille. Tästä lähin meillä sitten nostetaankin koira pöydälle ja vieraat saa katsastaa koiruudemme kulkuset. Onhan Jonella huonojakin hetkiä, mutta nyt se sattui vaan kohtalokkaalle päivälle, en usko pojan ottavan murisemista tavaksi, sillä eihän se ole murissut aiemmin kuin Jimille. Eikä tuo murahtaminen onneksemme vaikuttanut arvosteluun.
Itse arvostelussahan ei ollut mielestämme mitään vikaa. Löysälle nahkalle emme voi mitään tehdä, tuskin koiralle voi laittaa botoksia. Tuota tehokkaammin liikkumista täytyy harjoitella, sillä sen tiesin jo lähtiessämme sen aiheutuvan ongelmaksemme. Tänään sitä tulikin sitten harjoiteltua yleisön edessä. Tuomari pyöritti kaikkia monesti kehässä ja oma pää olikin sekaisin. Kun seisotuksen aika tuli emäntä ja koira kyllä pysyi paikallaan, mutta varmaan molempien päässä pyöri. Toisaalta jäi haikea olo, kun ei tullut mitään parempaa arvostelua. Toisaalta taas täytyy muistaa, että se on vain yhden ihmisen mielipide. Jonelle kuitenkin kasaantui aikamoiset paineet jo senkin takia ettei Jimi ollut turvana, vaan se joutui toisten tuntemattomien koirien keskelle kylmiltään, eikä sisätiloissa ollut mitään virikkeitä. Tulevat näyttelyt ovat ulkona pidettäviä, mutta en tiedä ollaanko niihin menossa vai ei. Säälittää vähän Jonenkin puolesta, sillä ei se tuollaisesta patsastelusta näytä nauttivan niin kuin toiset. Tosin oli kehässä eräs karkkari joka ei näyttänyt kävelevän askeltakaan. Se mötkötti maassa, vaikka omistaja kuinka houkutteli vinkulelulla, siihen nähden meillä sentään vauhtia riitti. Katsotaan nyt puraiseeko kärpänen vai ei tämän enempää. Rohkeasti kuitenkin kaikki kokeilemaan, kyllähän siellä näkee samasta rodusta monta eri luonnetta!
No mennään jo!
Mitäs sitten meinataan?
Pitääks täällä seisoskella vai pitää kivaa?
Treeneissä olivat myös tyttökaverit Mirkeli ja Tyyne, kuvassa Mirkeli
