Hauskaa Joulua!



Sheriffit sekä muu taloutemme porukka keskittyy tänä yönä paistamaan kinkkua. Aikaisempina vuosina vahtivuoroista huolimatta kinkku on ollut ylikypsää (emännän syytä kaikki), mutta tänä vuonna on tarkoitus onnistua. Vaativan tehtävän jälkeen hiljennymme pyhien juhlintaan. Arkisiin kuulumisiin palaillaan viimeistään vuoden 2013 aikana. 

Toivotamme kaikille Hyvää Joulua, olkoon se täynnä rauhaa, rakkautta ja lämpöä!

Liebster Blog




Saimme Nellin, Fannin ja Iinan ansiosta blogiin liittyvän kiertävän tunnustuksen. Oli siis hyvä syy pyyhkiä pölyt kannettavasta ja kokeilla starttaako se enää... Kiitos Liebster-palkinnosta Me and the Mäyräkoiralaisille!

Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa 
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Vastaukseni eivät ole missään järjestyksessä... 

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
1.
rauhaisa ja rutinoitunut aamu joka sisältää mm. aamupalaksi keksiä ja kylmää maitoa

2. onnistunut päivä töissä, kotona, vetämättömät lenkit
3. takkatuli
4. oma piha ja puutarha
5. ja tietenkin meidän oma laumamme

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. jotain pohdittavaa ja haastetta
2. lähes päivittäin God Morgon -mehu
3. hyväksyntää
4. kelloa
5. omaa laumaa

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Pahin kategoria, sillä en lue kirjoja tai no koirakirjoja vain.... ja sain kasattua tähän vain kolme teosta, mutta ne ovatkin korvaamattomia :)
1. Minna Saarelainen : Koiran lihashuolto
2. Yrsa Stenius : Koiria, rakkautta ja surua
3. Susanna ja Juha Korri : Tavoitteena huippukoira 

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

1. Saliva
2. The murder of my sweet
3. Nightwish
4. uutuutena suomiräp Astetta lukuunottamatta
5. lähes kaikki listoilta löytyvä tavara
    Isännän vastaukset tähän osioon löytyy osoitteesta http://www.last.fm/user/Volbubs

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. sisätossut 
2. oloasu
3. uusi hajuvesi
4. Tigin shampoo ja hoitoaine
5. teippihiuksien uudelleen kiinnitys

Viisi lempiruokaasi:
1. mannavelli
2. riisipuuro
3. juustokeitto
4. uunilohi
5. lehtipihvi

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
1. San Francisco
2. Australia
3. Uusi-Seelanti
4. Lappi
5. Ideapark

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. temperamenttinen
2. oikeudenmukainen
3. välittävä
4. tunteensa näyttävä, mutta ei niistä puhuva :)
5. kohtalaisen mutkaton, niin tahtoessaan

Viisi asiaa, joista unelmoit:
1. keväällä syntyvä lapsemme olisi terve
2. rauhasta omassa ja muiden elämässä
3. omasta rauhasta, on ihana vain istahtaa jonnekin huolehtimatta ajasta tai kenestäkään muusta
4. saisimme olla yhdessä perheemme kanssa onnellisia ja terveitä
5. Jasun tuleva leikkaus menisi hyvin

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:
1. Voihan sitä ainakin koittaa...
2. Paistaa se aurinko vielä risukasaankin.
3. Pidä puolesi ja ota kantaa asioihin joihin koet tarvittavan oman näkemyksesi. Mutta opi pitämään suusi myös kiinni, joskus.
4. Meidän kaikkien pitäisi olla samalla viivalla, näytimmepä miltä tahansa.
5. Rakasta lähimmäisiäsi.


Ja näin on käsitelty tämä, eikä edes kulunut aikaa. Jatkossa täytyy siis oikeasti kunnostautua kirjoittamisen suhteen...

Laitamme tunnustuksen kiertämään ja se menee seuraaville tahoille: 

ja mekin tahdotaan Mauri ja Roope mukaan