Joulu tulee

Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 12.11.-9.12.

Siinä se marraskuu sitten menikin. Kävin pentukurssin ja touhuilin kaikenlaista muuta mukavaa. Kiirettä piti tuon koulun kanssa, se kun oli kahdesti viikossa, mutta nyt ovat perusopinnot hallinnassa. Harmi kun ei saatu todistuksia, olisin saanut kiitettävän paperit varmasti. Minulle jopa kerrottiin, että voisin tulla käymään TOKO:n alkeet, ne alkavat keväällä. Saa nyt nähdä miten emäntäni päättää. Itse toivoisin, että mentäisiin alkeisiin. Toivottavasti siellä olisi taas kiva ryhmä. Minulle pitää noissa koulutuksissa olla mielenkiintoa, ehkä enemmän kuin muille, muuten tympäännyn ja sitten ei ole kellään kivaa kuunnellessa itkuani. Tuossa penturyhmässäni huomasin välillä kuinka samoja asioita jankattiin moneen otteeseen, vaikka minä olin oppinut ne jo. Piti aina odotella niitä hitaammin oppivia, mutta menihän minullakin yksi kerta täysin pipariksi. Minua ei kiinnostanut mikään, katselin mitä toiset tekivät, itkin ja kaivoin kuoppaa. Seuraavalla kerralla olinkin taas yksi parhaimmista. Tuolla maneesilla, jossa kurssi järjestettiin, oli inhottavaa touhuilla näin talvisin. Maa oli kylmä ja ohut hiekka pöllysi tassuissa. Maahan -menoa en juuri halunnut siellä suorittaa, en vaan voi sietää sitä kylmyyttä mahani alla. Se siis pitäisi opetella jos haluttaisiin jatkaa tästä sinne TOKO:n alkeisiin.

Tällä hetkellä maassa ei ole lunta, vaan kaikki ovat sulaneet pois ja ilma näyttää kurjalta. Lenkkeilykin on melkoisen inhottavaa, sillä joka kerta ulkoillessa kastuu. Tykkäsin niin paljon lumesta ja pikku pakkasesta, mutta jospa sitä lunta tulee vielä uudestaankin. Käveltiin Ellun kanssa usein umpihangessa jotta saadaan molemmat tehokkaampi lenkki, kuulemma kasvattaa meidän molempien lihaksia. Olemme lenkkeilleet myös metsässä ja usein päälläni on ollut Ellun ompelema talvimantteli. Päällä se tuntuu aika kivalta, sillä vuori on pehmeä ja lämmin, päällyskangas puolestaan on vettähylkivää maastokuvioista kangasta. Mantteli on kropalleni hieman nafti, varsinkin rinnan kohdalta (rinnanympärykseni taisi viime mittauksessa olla 49 cm ja painoa minulle on kertynyt 10,2 kg). Olen luultavasti nyt vaan rotevoitunut nopeassa tahdissa, lihavahan minä en ole. Metsässä liikkuminen ja hangessa hyppiminen ovat kiinteyttäneet ja kasvattaneet lihaksiani. Toivottavasti mantteli vähän muokkaantuu käytössä, sillä minä tykkäsin siitä, ja olisi sääli jos se jäisi käyttämättä. Onhan minulla sellainen kevyempi villamanttelikin, mutta se näyttää melkoisen arkiselta tuon uuden rinnalla.

En olekaan tainnut kertoa, että osaan jo aika paljon käskyjä. Varsinkin lenkillä kuulen aika paljon sanoja, joiden merkityksen ymmärrän ja se tekee lenkkeilystä varsin mukavaa ja jouhevaa. Osaan mm. suunnat (vasen ja oikea). Silloin kun risteyksessä ei kuulu mitään mennään suoraan. Suojatielle tultaessa pysähdyn seisomaan sanalla; odota. Joskus ei tarvitse edes sanoa mitään, tutut suojatiet jo muistan. Kun on tienylityksen aika liikun käskyllä; yli. Jos innostun oikein seilaamaan tienreunasta toiseen kuulen usein sanan; reuna, eli minun täytyy kulkea oikeassa reunassa ja mielellään taluttajan vasemmalla puolella. Ohittaessa vastaantulijoita minulle sanotaan; ohi nätisti tai anna olla. Ja joskushan minä ohitan mallikelpoisesti ilman erillisiä huomautteluja. Olemme ottaneet nyt käytännön etten käy nuuhkimassa jokaista vastaantulijaa. Aluksi se oli varsin rasittavaa ja vaikeaa, mutta nyt alan olla jo hyvä siinä. Harvoin minulta vaaditaan täydellistä seuraamista ja vierellä kävelyä lenkillä, mutta kyllä minä senkin osaan. Se on välillä niin vaikeaa malttaa kävellä sillä tavoin. Koulutuskentällä se on ihan eri asia kuin "ulkona". Vastaantulevat koirat ovat vielä vaikeita ohitettavia, sillä usein haluaisin käydä nuuhkimassa ja tervehtimässä. Tulevaisuudessa minun pitäisi ensin kysyä taluttajalta lupaa tervehtimiseen, mutta luultavasti siihen on vielä pitkä aika ja matka. Täällä kaupungissa on niin monenlaisia vastaantulijoita, ettei kaikkien luokse edes tee mieli mennä. Yhdenkin kerran iso saksanpaimen vaan haukkui ja äksysi minulle, kävin siinä metrin päässä ja ojensin sitä omalla haukullani. Minua rasittavat sellaiset turhat rähisijät, ja pieneksi koiraksi minulla on suuri ego. Koirapuistoon sattui nimittäin kerran 1,5 kk nuorempi labbis jonka koin olleen liian lapsellinen. En juurikaan leikkinyt sen kanssa, juoksentelin vain ja komensin sitä. Pienempänähän en haukkunut, no nyt minä haukun jos koen sen aiheelliseksi. Olen mustasukkainen emännästäni, etenkin koirapuistossa, pidän huolen ettei kuka tahansa käy hänen luonaan silitettävänä. Jos joku menee lähelle, seison jalan vieressä. Joskus jopa jalkojen välissä, jotta viesti menee varmasti perille. Itse kyllä käyn moikkaamassa kaikki puistossa olevat ihmiset, eikä siihen saa kenelläkään olla mitään sanottavaa. Täytyyhän sitä kohtelias olla ja seurustella kaikkien kanssa. Tulen kyllä yleensäkin kaikkien kanssa toimeen, mutta kaikki leikkikaverini ovat minua isompia, joten olen tottunut enemmän isoihin koiriin.

Ainiin! Melkein unohdin toisenkin syyn, joka on lisännyt kiireitäni. Minusta on tullut isoveli. Wilma -hamsteri tuli meille kolme viikkoa sitten. Minä olen sitä sitten välillä vahtinut, ettei se karkaile luvatta. On siitä ollut seuraa, mutta se kyllä syö valitettavasti minun saamaa huomiotani. Onneksi se heräilee myöhään iltaisin niin minun kanssani touhuillaan alkuilta. Yöt se sitten juoksee pyörässään hurjaa vauhtia. Olenkin siirtynyt nukkumaan ylös, sillä eihän alhaalla siinä metelissä voisi nukkua millään. Wilma on kyllä pieni, mutta rohkea se on ollut heti tultuaan. Olen sitä muutaman kerran nuollutkin, mutta se ei oikein siitä tykkää, lähinnä kääntää päänsä pois.

Luolalla en valitettavasti ole vieläkään päässyt käymään ensikosketuksen jälkeen. Toivoisin todella, että pääsisin kokeilemaan taas sitä. Niin ja toivon, että mahdun siihen luolaan edelleen. Olisi mukava jos saataisiin porukka kasaan ja käytäisiin kokeilemassa lajia säännöllisesti. Minullahan ei ole kiire harjoitella (kilpailuihin ikäraja on 15 kk), mutta olisihan se tietysti hyvä harjoitella ahkeraan, jos meinaan tulla hyväksi.

Olen myös puuhastellut erilaisia aktivointi-tehtäviä. Mieleisin on ehkä kongin tyhjentäminen, mutta myös kannellisen hillosangon aukaisu on kivaa. Sangon aukaisua ja kongin ratkaisua tietenkin motivoi herkulliset namit siellä sisällä. Olen aika näppärä noissa tempuissa, ja voisinkin ratkoa niitä melkeinpä väsymättä. Silloin tällöin etsiskelen myös piilotettuja juustonpaloja kodissamme. Se onkin tehokasta, ainakin nenälle.

Mutta eipä kait tässä sitten tämän kummempia ole kerrottavana, paitsi eilen olin todistamassa kummaa tapahtumaa. Laitoin Ellun kanssa lahjoja pakettiin. Olisin kyllä halunnut kovasti repiä ne paperit, sillä eihän meillä ole ennenkään mitään piiloteltu. Nyt paketit on nostettu niin korkealle, etten pääse niihin käsiksi. Juu mutta näin, jos minusta ei kuulu mitään niin toivottelen jo nyt: Hyvää Joulun odotusta teille kaikille!

PS Muistakaa olla kiltisti niin saatte paljon lahjoja tai niin ainakin minulle on sanottu! Tosin en ole vielä löytänyt yhtään pakettia minun nimellä...

Aktiivinen viikonloppu

Voin kertoa, että nyt ramasee ja paljon! Aktiivinen viikonloppu alkaa olla jo kohta ohitse. Perjantaina mentiin mökille, siellä touhuiltiin kaikenlaista kivaa ulkona. Oltiin piilosta, juostiin metsikössä ja jäljestettiin. Luulen, että jälki oli viimeinen tänä syksynä ja nyt jätän sen lajin vähäksi aikaa hautumaan. Keväällä sitten aloitetaan uudella innolla täysipainoinen harjoittelu.

Tänään käytiin viettämässä Isänpäivää Ellun isin luona, ja sielläkin minua käytiin juoksuttamassa metsikössä. Niilo oli löytänyt minulle sopivan näköisen kolon eräällä metsäreissullaan, ja halusi näyttää sen myös minulle. Olihan se ihan kiva, mutta minua kyllä siinä vaiheessa kiinnosti enemmän juoksentelu Rambo-beaglen kanssa. Harmittaa nyt vähän etten kokeillut sitä koloa sen tarkemmin, sillä ei me olla Ellun kanssa sellaisia löydetty. Täytyy käydä kurkkaamassa sitä sitten joskus toiste. Rambo juoksenteli hurjaa vauhtia ja teki aika isojakin retkiä yksin, minä keskityin lähinnä kulkemaan porukan mukana. Minun paukkuarkuutta testattiin myös. Enhän minä sellaisesta haulikolla ampumisesta säikähtänyt, vaikka se ammuttiinkin noin kolmen metrin päästä minusta. Sen jälkeen pääsin taas vapaaksi ja juoksentelin sen minkä jaloistani pääsin. Ihastuin myös Ellun isään, tosin tykkään kaikista ihmisistä, mutta jossain vaiheessa jo rupesin omimaan häntä itselleni. Hyvin äkkiä kuitenkin muistin että minullahan on oma emäntä. Rambon kanssa meillä meni suhteellisen hyvin, kummatkin olemme vähän rajuja leikkijöitä, mutta kilttejä. Tosin muutaman kerran jäin pahasti Rambon jälkeen, kun en jaksanut juosta, se suututti sekä itketti.

Samaisella Isänpäivä -reissulla istuin myös pulkassa. Ellu otti minut syliinsä ja sitten istuttiin pulkkaan. Pulkka oli kiinnitetty skootteriin ja sitten mentiin! Hetken uskalsin istua tyytyväisenä kyydissä, mutta sitten rupesi jännittämään kun vauhtia tuntui olevan hirmuisesti. Oli se silti elämys! Onneksi olen näin pieni, saan kokea erilaisia hassuja juttuja, kuten tuollaisen pulkassa olon tai kesäisin moottoriveneilyn.

Ensimmäinen viikko pentukurssista on takana. Olen oppinut muutaman jutun ja vahvistanut aikaisemmin oppimaani. Koulusta on tullut myös joka kerta läksyä, nekin olen mallikkaasti tehnyt. Aika paljon tuolla varsinaisella pentukurssilla on samoja asioita kuin sunnuntaisessa penturyhmässä jossa kävin aiemmin. Mutta nyt osaan olla coolisti toisten koirien seurassa, kaikki kontaktiharjoituksetkin menevät paremmin. Viimeksi kontaktista tuli jopa kehuja, ja sehän oli vielä loppukesällä asia, mistä tiimimme sai moitteita. Eli on niistä jalkapallokentällä tehdyistä harjoituksista ollut hyötyä. Olen kuunnellut juttuja josko rupeaisimme harrastamaan keväällä omaksi iloksemme agilityä. Meidän vaan täytyy selvittää voiko sitä käydä jossain harrastamassa ns. kokeilumielessä. Meillä ei nimittäin kiilu silmissä mitkään pokaalin kuvat, vaan tuo laji olisi todellakin vaan mielenvirkeyttä varten. Sanan TOKO olen myös kuullut, mutta luultavasti sen harrastamaan ryhtyminen kaatui siihen, kun isäntäväki kävi katsomassa TOKO:n voittajaluokan esiintymistä. Laji oli ollut kuulemma niin jäykistelyä ja robottimaista toimintaa, ettei se ainakaan tällä hetkellä ole päällimmäisenä mielessä. Luolaharjoittelu on vielä vaiheessa, luultavasti ne tulevat olemaan joka toinen keskiviikko. Tällä viikolla minua ei viety luolalle sen takia, ettei minulle tullut liikaa ohjelmaa. Tiistaisin ja torstaisin kun on pentukurssi, luolaharjoitukset olisivat olleet keskiviikkona, jäljellä olin lauantaina ja sunnuntaina oli paukkuun totutteleminen. Hyvänkin koiran voi nimittäin pilata liialla harjoittelulla. Luulen ettei isäntäväkeni tiedä välttämättä mitä se tarkoittaa, mutta kantaa huolta siitä silti.

Juups, mutta aika näköjään rientää ja uni on tarpeen touhuilujen jälkeen. Lähdenkin tästä ottamaan jotain herkkua ja sitten rentoutumaan telkkarin ääreen.

Yksin kotona

Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 14.10.-28.10.

Viime kirjoittelussani olenkin näköjään ollut lähdössä penturyhmän temppuradalle. Voin kertoa, että se meni hyvin. Temppurata oli tehty agility-esteistä. Kaikkein kivoin ja odotetuin este oli tietenkin putki, jonka suoritin monta kertaa ja aina vain nopeammin ja paremmin. Oli siellä sitten kaikkea muutakin, mutta siitä on jo niin pitkä aika, etten enää tarkalleen muista. Mutta mainittakoon se, että minun ja Ellun yhteistyö todellakin toimi. Isäntä oli katsomossa tarkkailemassa toimintaamme ja mainitsikin tunnin jälkeen että meidän tiimimme oli yksi parhaimpia. Se lämmitti mieltä, mutta kyllähän minä jo tunnin alussa tiesin että tulen näyttämään tälle porukalle, ja niinhän teinkin. Monella on ennakkoluuloja mäyräkoirien suhteen, mutta yritän rikkoa ne kaikki tottelevaisuudellani ja ihanuudellani.

Kävin myös yhtenä iltana mäyräkoirakävelyllä jossa oli ennätysmäärä kävelijöitä. Muut ohikulkijat kiinnittivät myös meihin mäykkyihin huomiota entistä enemmän. Tosin silloin oli hyvä ilma. Olen huomannut ettei lenkkipoluilla juuri muita näy sadekelillä, mutta heti kun aurinko paistaa tai on lämmintä niin porukkaa on liikenteessä ruuhkaksi asti.

Olen ollut nyt päivisin kaksi viikkoa yksin kotona. Isäntäväki on töissä ja minun täytyy selviytyä 8,5 tuntia yksin. Hyvin olenkin pärjännyt, olen lähinnä nukkunut ja nähnyt makoisia unia. Osaan olla päivisin myös sisäsiisti, mutta nyt yöaikaan olenkin sitten osoittanut mieltä ja pissinyt isoja lammikkoja lattialle. On mukava huomata millainen reaktio aamuisin tulee. Viime päivinä tosin on näyttänyt siltä, ettei minun yöllisten sabotointien enää anneta pitkään jatkua. Niinpä kokeilinkin eilen miten käy jos pissin keskelle lattiaa silloin kun kaikki on alakerrassa ja varmasti näkevät minut. No huonostihan siinä kävi, jouduin pihalle. Olin vartin ajan siellä, pimeässä ja tihkusateessa. Eilen nuo laumanjäsenet sitten lukivat kaikkia koirajuttuja kyseisestä asiasta ja tulivat siihen tulokseen, että mököttävät minulle. Olen kuulemma saanut liikaa huomiota ja jättävät minut nyt sitten vähemmälle huomioinnille. Sanonpahan vaan että voihan sitä kokeilla. Myös yläkertaan järjestetty nukkumispaikka vietiin pois ja nyt minulla ei ole kuin yksi pehmoinen sänky alhaalla, tosin siellähän minä olen alusta asti nukkunut.

Muissa asioissa olen kuitenkin pärjännyt entiseen malliin. Seuraamisharjoituksia on tehty jokaisella jalkapallo- ja urheilukentällä, joskus on hyödynnetty myös parkkipaikkoja. Se on ihan mukavaa silloin tällöin, mutta ei sitä pitkään kerralla jaksa.

Välillä lenkkeillään kaupunkiympäristössä ja välillä metsikössä. Välillä myös juostaan hurjaa vauhtia. Luulenkin joskus meidän harjoittelevan koirajuoksua varten, mutta silloin me todennäköisesti juostaisiin koko ajan eikä vain tuollaisia pieniä pyrähdyksiä. Tänä aamuna punnitessani painoin 9,6 kg. Se on noin 300 g vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten, mutta kuitenkin olen ihan sopivan painoinen. Syön nykyään ruoan kahdesti päivässä, aamulla aamuruuan ja kello 16 jälkeen kunnon aterian.

Keskiviikkona kävin kokeilemassa miltä keinoluola tuntuu, ja sehän tuntui hyvältä. Ensin kun mentiin sinne paikkaan, jonka nimeä en tietenkään muista, sain haistella ihmeellistä laatikkoa. Sitten sitä piti vielä haukkua. Minähän en yleensä hauku, paitsi tietysti siilejä ja rikkaimuria. Innostuin kuitenkin haukkumaan tuota oudolle haisevaa laatikkoa ja koko ajan sateli kehuja. Sain kuulla että laatikossa oli kettu. Kun haukkumisen välissä sitä kuuntelin, niin kyllähän siellä joku todellakin suhisi. Siellä oli muutama koira joka ei avannut suutaan haukkuakseen kettua, joten koin ymmärtäneeni jutun jujun. Sitten aikamme laatikkoa ihmeteltyämme siirryimme latoon. Siellä oli outo vanerista koottu rata. Näin kuinka luukut laitettiin kiinni ja kuinka kettu siirrettiin sinne putkeen. Ajattelin että onpas sillä outo harrastus, juosta nyt tuollaisissa ahtaissa putkissa. No, sitten näin kuinka Lotta (pitkäkarvainen mäyräkoira) laitettiin sinne samaan putkistoon. Nyt touhu kävi mielenkiintoiseksi ja rupesi todellakin kiinnostamaan. Kohta kuulin kuinka Lotta haukkui, ilmeisesti se oli paikallistanut ketun. Aikansa putkessa oltuaan Lotta tuli sieltä tyytyväisin ilmein. En muista kokeiliko putkea sitten joku toinen vai tuliko suoraan minun vuoroni. Minullehan ei oltu asetettu mitään tavoitteita, vaan oli tarkoitus että haistelisin sitä kettua näin ensikertalaisena. Näytin kuitenkin niin innostuneelta, että keinoluolan ja ketun omistaja pyysi minua kokeilemaan sitä. Minut laitettiin putkeen ja samassa karkasin pois. Minut saatiin kiinni ja laitettiin uudelleen putkeen ja luukku kiinni. Kettu haisi siellä niin vahvasti, jotta minun oli pakko vähän haukkua. Sitten kuulin kuinka minua kutsuttiin toisesta suunnasta. Tehtävänäni oli kuulemma oppia liikkumaan ahtaissa tiloissa. Tilat olivat todellakin pienet, mutta kyllä minä siitä hienosti suoriuduin. Ellu kysyi koko toiminnan johtaneelta mieheltä kuinka pärjäsin, itseänikin kiinnosti tietää. Mies kertoi: "Tässä pennussa on ainesta. Jos nyt aloitatte harrastamaan lajia, on koiralla loistavat mahdollisuudet tulla lajin valioksi." Sen jälkeen hän ja toinen mies lisäsivät: "Ainut huono puoli tässä lajissa on se, että valion arvo on niin nopeasti saavutettu". Emme tienneet kuinka paljon näissä kehuissa oli tuulesta temmattua, mutta kyllähän se hyvältä tuntui. Ja luultavasti ne miehet olivat nähneet jos jonkinlaista luolalla kävijää, joten tuskin ne ihan täyttä puppuakaan kertoilivat. Kotimatkalla kuulin kuinka minua kehuttiin ja minusta puhuttiin jopa palvovaan sävyyn, tiesin tehneeni hyvää työtä. Nyt odotankin että laumani ottaa selvää kyseisestä lajista ja miettii sitä ihan tosissaan, sillä tuohan on tosi helppoa, ainakin tuon ensimmäisen kerran perusteella.

Tänä aamuna käytiin jo aikaisin lenkillä. Viikonloppuna yleensä tapahtuu kaikenlaista kivaa ja ulkoilua on tavallista enemmän. Mietin jo Ellun laittaessa itselleen polvitukea, että tästä ei taidakaan tulla ihan tavallinen tallustelu asfaltoidulla tiellä. Mentiin heti ensimmäiseen metsään, eikä tällä kertaa todellakaan kävelty polkuja pitkin. Näköjään Ellun Goretex -kenkien ansiosta minunkin täytyy kävellä sankassa metsässä. Mukavahan siellä on hyppiä, mutta mieluummin kävelisin polkuja pitkin. Polkuja näissä vähäisissä kaupunkimetsissä onkin todella paljon. Jäniksilläkin on varmasti paljon mukavampaa hyppelehtiä niitä pitkin, ja minun täytyy painaa puolukan varpujen seassa sen minkä Ellun perässä kerkeän. Kuulemma se on hyvää harjoitusta lihaksilleni, ja niin se varmaan onkin, ja olihan se myös mukavaa nyt jälkeenpäin ajateltuna.

Tänään on penturyhmän kokoontuminen. Se alkaa olla viimeisiä kertoja, mutta eipä huolta, sillä pääsin lopultakin viralliselle pentukurssille. Kurssi alkaa 6.11. ja siellä käydään kaksi kertaa viikossa, kurssissa on yhteensä kahdeksan kertaa koulutuksia. Siispä marraskuun aikana minulle tulee varmaan monia oppeja purtavaksi. Huomenna on mäyräkoirakävely ja odotan jo kovasti kavereiden näkemistä. Siellä on aina ollut niin mukavaa, tosin talvella niitä kävelyitä ei kuulemma järjestetä.

Taidankin tästä ryhtyä keräämään inspistä tulevaa koulutusta varten ja toivottelen teille kaikille mukavia hetkiä omissa harrastuksissanne!

Shoppailua

On taas tullut touhuiltua ja opeteltua erilaisia juttuja. Koulussa on mennyt hyvin, olen ollut reipas ja tottelevainen. Päätettiin myös Ellun kanssa että ei enää jatkossa käydä siellä maanantaisin järjestettävässä koirakoulussa. Olen nimittäin niin paljon edellä niitä muita penturyhmäläisiä että asiat on vähän turhaa jankkaamista. Tosin lisäharjoitus ei ole ikinä pahasta, mutta ainakin näillä näkymin pidämme taukoa ja keskitymme POKS:n järjestämään koulutukseen.

Eilen kävin shoppailemassa. En ole ikinä ennen käynyt ostoksilla, mutta nyt sekin päivä koitti. Olin vähän ihmeissäni, sillä olin vasta heräillyt ja syönyt kunnon aamupalan ja sitten lähdettiinkin jo autoilemaan. Piha näytti aivan kummalliselta ja uudelta minulle, näin vain paljon autoja. Sitten mentiin ovesta sisään ja voi sitä lelun ja ruoan määrää. En ole eläissäni nähnyt niin paljon tavaraa, kun näin astuessani Mustiin & Mirriin. En uskaltanut koskea mihinkään, mutta haistelin tavaroita senkin edestä. Syy miksi ostoksille lähdettiin, ovat kylmenneet säät ja sadekelit. Olen kuullut puhuttavan että tarvitsisin ulkoilupuvun ja nyt minulla on sellainen. Kieltämättä tuntuu vähän oudolta pukea sellainen päälle, sillä en ole sellaista pukua huomannut vielä monellakaan koiralla. No nyt minulla on sellainen Hurtan valmistama puku, se suojaa sateelta ja tuulelta. Siihen saa alle ostettua vielä fleecen, kummalta tuntuu moinen touhu, sillä onhan minulla oma turkki. Täytyy varmaan ensin opetella kävelemään puku päällä pimeällä ja hiljaisilla poluilla, sillä tuntuu vähän hassulta pitää sitä päällä, ja kävelykin menee ihan pomppimiseksi. En tiedä miten kuopan kaivaminen onnistuu, ainakin puku menee likaiseksi.

Sitten sain ostosreissulta mustan pitkän nahkahihnan, olenkin sitä jo käyttänyt tämän päivän lenkillä ja havainnut sen hyväksi. Sain myös näyttelyhihnan, leveän sellaisen eli nyt en voi enää laittaa temppuiluani näyttelyharjoituksissa pelkän hihnan piikkiin. Lisäksi sain sellaisen uuden maastokuvioisen vetolelun. Tykkään leikkiä vetoleikkejä yli kaiken, ja tuo lelu tuo vielä tyylikkyyttä leikkiin. Voi minua, kyllä nyt passaa harrastaa, välineet pitäisivät ainakin olla viimeisen päälle hyvät ja toimivat.

Käytiin tänään lenkkeilemässä metsässä ja minä pääsin siellä irti. Olen vähän arka ollessani irti, mieluiten kuljen Ellun jalkojen vieressä, mutta kyllä minä sitten vähän irrottelinkin. Haistelin kirpakkaa syksyistä ilmaa ja napsin pakkasen puraisemia puolukoita. Se oli sellainen akkujen-lataus kävely, mikä olisikaan ollut mukavampaa kuin hiljainen metsä ja mukava sää. Tykkään kyllä todellakin kävellä metsiköissä ja poluilla, mutta ns. kaupunkikävelyssä on myös omat hyvät puolensa. Silloin saa olla näkyvillä ja nähdä pyöriä, autoja, ihmisiä ja muita koiria. Kaikki kentät ja nurmialueet yleensä käytetään harjoitellessa seuraamista ja välillä se tuntuu ihan tyhmältä kesken kaiken harjoitella jotain sellaista. Sitten joskus taas kierrellään puita, sekin on jotain seuraamisharjoitusta, mutta sehän tuntuu ihan pöljältä kulkea Ellun vieressä ja kiertää samaa mäntyä, toivottavasti hyödyn tuosta itseni nolaamisesta joskus.

Lenkkeilyyn on tullut myös uusi systeemi. Enää en juurikaan pääse haistelemaan vieraita ihmisiä ja vähiten silloin kun itse olisin pomppien menossa. Kun maltan olla rauhassa ja ikään kuin huomaamatta muita saan palkkioksi juustoa. Juusto on niin hyvää, että jotkut ihmiset jätän mielelläni haistamatta ja nuolematta. Kyllä minä sitten joidenkin kanssa saan jopa leikkiä, joten ei minua ihan lasipurkissa pidetä.

Tänään koulussa meillä on aiheena temppurata. Se vähän jänskättää, sillä en tiedä mitä siellä täytyy tehdä ja miten toimia, mutta eiköhän se omalla painolla mene, turha jännittää etukäteen. Asiat menevät omalla painollaan, vaikka kyllä kieltämättä joitain asioita tunnutaan kertaavan ihan liian paljon. Olenkin laskenut, että jos nyt käyn jokaisen näyttelykoulutuksen (neljä kertaa) ennen Isänpäivää, on minulla hyvät mahdollisuudet osallistua POKS:n järjestämään Match show:n. Tosin en tiedä vielä onko meillä mitä suunnitelmia ja pääsenkö näyttämään taitoni kyseisenä päivänä siinä kisassa. Jotkin siellä näyttelyryhmässä ottavat homman niin vakavasti, etteivät ne varmastikaan koe harrastuksesta mitään hauskaa. Rasittavaa nähdä siellä sellaista porukkaa, joita ei voi käydä edes moikkaamassa, mutta kai se on lajin henki, ettei sieltä kavereita haeta.

Jatkan tässä nyt torkkumistani, jotta jaksan taas touhuilla ja pyydystää tuulessa lentäviä puiden lehtiä. Juoskaahan tekin lehtien perässä, se on hauskaa ja melkoista hyötyliikuntaa!

Opiskelua

Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 30.09. - 07.10.

Aika on taas mennyt vauhdilla, ja minulla on ollut kaikenlaisia kiireitä ja menoja. Sunnuntaisin käyn Joensuussa penturyhmässä. Viime sunnuntaina koulu meni todella hyvin, meillä oli aiheena leikki & aktivointi. Mie olin elementissäni ja yllätin jopa Ellun oma-aloitteisuudellani ja tottelevaisuudellani. Minulta kun vaaditaan tietynlaista hillittyä käytöstä ihmisjoukossa, ja voin sanoa että viimeksi se todella onnistui. Tein kaiken mitä pyydettiin, vähän enemmän ja paremminkin. Meillä oli myös sellainen agility-putki jota sain kokeilla. Muutamat koirat eivät uskaltaneet mennä siihen millään, mutta koska minä olen rohkea, en kokenut putkessa mitään vaikeutta. Sujahdin putken läpi vauhdilla, kuvittelin sen luolaksi ja voi sitä iloa. Sitten kun käveltiin omalle paikallemme tahdoin kokeilla agility estettä, joka on A:n muotoinen. Kiipesin sinne esteelle kunnes Ellu huomasi ja ihmetteli, että mitä ihmettä teen puolessa välissä estettä. Minä vaan halusin kokeilla sitä ja sainkin kehuja myös muilta ryhmäläisiltä, olen kuulemma avoin uusille asioille ja kokemuksille.

Tänään koulussa oli aiheena paljon pelätty aihe: ohitetaan ihmisiä ja koiria. Tiesin aiheen olevan minulle aika vaikea, sillä olen niin sosiaalinen. Teimme koulussa erilaisia ohitusharjoituksia, ja yllätyin itsekin miten helposti ohitus onnistui. Minulla kylläkin oli paljon juustoa mukana, ja juuston vuoksi olisin valmis tekemään melkein mitä tahansa. Nyt varmaan tämän päivän oppimia asioita sovelletaan jatkossa lenkkeillessä. Se on sinällään harmi, koska olen saanut kävellä aika vapaasti ja nuuhkia suurinta osaa vastaantulijoista.

Viime maanantaina oli taas mäyräkoira-kävelyn vuoro. Kävely on joka toinen maanantai ja silloin kun sitä ei ole, käyn Kontiolahden koirakoulun penturyhmässä. Kävelyllä oli taas mukavaa. Tällä kertaa en edes ollut ainut karkkari. Siellä kävelyllä tykkään varsinkin Brimuksesta, joka on pitkäkarvainen mäykky. Brimuksen kanssa on kiva juosta pitkin metsikköä.

Keskiviikkoinen näyttelykoulutus taas meni aivan ala-arvoisesti. Unohdin jostain syystä kaikki käytöstavat ja tein mitä tahdoin. Ellu ei tietenkään tykännyt touhotuksestani vaan pisti kovat ehdot; Joko rauhoittuisin tai sitten lähdettäisiin kesken pois. Ei minun tarvinnut pitkään miettiä mitä tehdään, sillä halusin sieltä pois. Se oli ihan tyhmää, ensinnäkin hihna on sellainen ohut naru kaulassa ja sitten siellä vaan kierretään ympyrää ja välillä patsastellaan. En ymmärrä mitä se "seiso" tarkoittaa, kaikki vaan hokee samaa. Lähdettiin siis kesken pois, käytiin yhdellä koulun kentällä harjoittelemassa tottelevaisuutta, siinähän olen hyvä. Täytyy olla vauhtia ja touhua, jotta laji jaksaa kiinnostaa minua. Olin kentällä taas oma tottelevainen itseni ja sain kehuja. En tiedä miten me tehdään tuon näyttelykoulutuksen kanssa. Minua ei yhtään kiinnosta koko asia, mutta sisareni oli jo menestynyt yhdessä näyttelyssä, niin voisinhan minäkin sitä huvikseni kokeilla.

Viikot siis menevät todella nopsaan, koska on noin paljon "pakollista" ohjelmaa. Sitten on vielä tietenkin kaikenlaista lenkillä käyntiä ja leikkiä. Lisäksi kotona harjoitellaan paljon temppuja. Uutena juttuna on "pyöri". Siinä minun täytyy pyörähtää ympäri, mutta en ole vielä sen tempun syvintä ideaa ihan sisäistänyt. Kyllähän minä tykkään pyöriä selälläni muutoin, mutta käskystä se on jotenkin outoa.

Tänään kävin jäljestämässä. Lähdettiin aamulla aikaisin mökille, juoksin höpelönä maastossa ja oli kivaa kaivaa kuoppia vähän joka paikkaan. Iltapäivällä vähän ennen kotiin lähtemistä kävin suorittamassa jäljen. Tällä kertaa en edes aristellut veren hajua, vaan pinkaisin metsikköön. Jossain vaiheessa kadotin jäljen, mutta löysin sen piakkoin. Ja kohta olinkin jo mennyt jäljen läpi. Kävin saman reitin vielä kahdesti läpi ihan omasta tahdostani, koska se oli niin mukavaa. Tuntuu siltä että tuota lajia haluaisin harrastaa ja tulla hyväksi siinä, mutta vaatiihan se nyt paljon työtä ja monta harjoittelu kertaa.

Olen myös järjestänyt muutamana yönä alakertaan pienen yllätyksen. Minuahan jo luultiin sisäsiistiksi, mutta nyt olen kahtena edellisenä yönä tehnyt kakat lattialle. En tiedä oikein syytä miksi näin on päässyt käymään, olen käynyt ulkona ennen nukkumaan menoa ja kesken unienkin. Onneksi ei ole tullut pahemmin sanomista, kyllähän nuo Ellu ja Juha mutisee mutta siihen se sitten jääkin.

No mutta nyt olen jo niin väsynyt että täytyy ryhtyä unille ja valmistautua huomisillan koulupäivään.

Jäljestys

Ensinnäkin mainittakoon ettei tauko kirjoittamisessa johdu minusta vaan emäntäni saamattomuudesta. Sillä tuntuu olevan kaikenlaista aktiviteettia kanssani jotta meinaa välillä unohtaa itsensä ja muut lauman jäsenet. Minä tietenkin olen itsenäistynyt kovasti, mutta onhan se välillä kiva vaan istua sylikkäin ja tuumailla yhdessä. Sain myös nämä hienot sivut, jotka kertovat vain ja ainoastaan minusta. Kiitos isännälleni! Tosin nyt joudun todellakin panostamaan tulevaan uraani, koska kuulemma olisi hölmöä jos pelkällä seurakoiralla on näin edustavat sivut. Tuntuukin siltä, että kalenterini alkaa täyttyä tiuhaan tahtiin. Olen myös huomannut, että tullessani puolivuotiaaksi, asioille on tullut tietty vaikeustaso. Enää ei riitä pelkkä istuminen saadakseni ruokakupin, nyt täytyy odottaa lupaa syömiseen. Se ei tosin haittaa, sillä harvoin kupissani on niin herkkuruokaa ettenkö malttaisi odottaa luvan saamista. Samalla tavalla joudun joskus tiukkaan testiin herkkujen kanssa. Minun täytyy odottaa kun herkku laitetaan lattialle ja saan ottaa sen vain kuullessani: "Ota, ole hyvä". Lisäksi uutena juttuna on, etten saa mennä suin päin ovesta ulos vaan minun pitää odottaa ja luvan saatuani pääsen ulkoilemaan. Sekään ei pahemmin häiritse sillä syksyisin on näköjään todella kurjat säät joten odottelen ihan mielelläni, vaikkapa poutaa. En tiedä mihin nämä kaikki koulutukset johtavat, mutta välillä tuntuu nöyryyttävältä ja tyhmältä kun en saa tehdä niin kuin itse haluan. Haluan kuitenkin korostaa, että olen ollut kiltti koko ajan. Ehkä lauman jäsenet luulevat että saatan muuttua pirulaiseksi uhmaiän lähestyessä, tai sitten ne vaan tykkäävät armeija tyylistä, muuallakin kuin vaatteissa. Mutta on minulla kyllä vapauksiakin jos on vastuuta.

Viime viikonloppuna harjoittelin ensimmäistä kertaa jäljestämistä. Minulle oli tehty jälki metsään, tietenkin minulta salassa. Luulin että lähdemme ihan tavalliselle postinhaku-lenkille, mökillä kun lehti täytyy hakea kauempaa kuin kotona. Siellä on siis laiskemmat postimiehet. Haistoin mökkitiellä jotain outoa, joka sai karvani pystyyn. Murahtelin myös vähän, sitä en yleensä tee. Kaikki muut näyttivät niin rauhallisilta, ja niinpä minäkin pystyin rentoutumaan. Haistoin, että tien poikki oli mennyt jokin outo juttu, sitä on vaikea selittää sillä en ollut haistanut mitään sellaista aiemmin. Sitten aikani siinä haahuiltua sain kehuja kun katsoin metsään päin. Lähdin katsomaan josko sen hajun perässä olisi jotain mielenkiintoista. Välillä menin vähän hakoteille, sillä tuuli oli aika kova, mutta palasin aina hetken mietittyäni reitille, jossa se outo haju tuntui välillä vahvempana ja välillä heikompana. Loppumatkassa sain hajusta tosi hyvin kiinni ja voin itse sanoa etten ole koskaan pomppinut niin innokkaana metsikössä. Se oli loistava fiilis, ja kuulin kuinka Juha, Kikka ja Ellu olivat onnesta soikeita. Olin kai ymmärtänyt jutun juonen. Hajuvana loppui ja sen päässä oli paljon juustoa ja pehmoleluni. Ihmettelen kyllä kummasti miten lelustani on voinut jäädä sellaiset hajut metsikköön, sillä ei se koskaan leikkiessäni ole siltä haissut. Päästyäni irti narusta, halusin käydä tarkistamassa saman reitin uudelleen. Ellu tuli perässäni, vaikka juoksinkin koko matkan mahdottomalla vauhdilla. Sain myöhemmin kuulla että jälki oli noin 150 metriä pitkä ja vajaa 6 tuntia vanha. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta olin ylpeä itsestäni koska kuulin minua kehuttavan. Nyt odotankin loistavia syyssäitä jotta voisin kyseistä lajia kokeilla toisenkin kerran.

Viime maanantaina puolestaan olin ensimmäisellä mäyräkoira-kävelyllä. Olimme vähän myöhässä joten jouduimme juoksemaan muun porukan kiinni. Mutta juostessamme ääntä päin löysimme heidät. Se oli mukavaa. Siellä oli kuusi pitkäkarvaista mäykkyä. Saimme olla myös vapaina metsässä, olipa se kiva leikkiä samankokoisten kanssa. Kävely on ensi maanantaina taas ja toivonkin että siellä olisi enemmän osanottajia, mutta pääasia on että pääsen kaltaisteni seuraan.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa P-K:n seurakoirien vetämässä penturyhmässä. Minua jännitti hiukan, mutta luultavasti Ellua jännitti enemmän. Sille on tullut pieniä ennakkoluuloja toisista koiranomistajista, varsinkin koirapuistossa se on tuntunut loukkaantuvan melkein joka kerta jollekin. Suurin syy on kait karvattomuuteni, moni kun ihmettelee minkä rotuinen oikein olen, kun olen niin jännän näköinen. Minusta taas laumani on ottanut hienon asenteen, he eivät välitä vaikka olenkin ns. karvaton. Sen takia kuulemma voisimmekin harrastaa jälkeä sillä siihen ei kuulemma karvoja tarvita. Olenhan sellainen persoona joka tapauksessa, jotta valloitan kyllä aivan varmasti kaikki. Mutta siis palatakseni koirakouluun, olin aika hyvä ensikertalaiseksi. Tosin oli siellä kummiakin juttuja ja myönnän että tiimimme olisi voinut toimia paremmin, mutta tämä olikin ensikerta eikä kukaan ole seppä syntyessään. Kaikkein vaikeinta oli se, ettei saanut kunnolla haistella eikä leikkiä kenenkään kanssa. Ensikerralla parannetaan sitten, kun paikka ja kaveritkin ovat jo tuttuja. Tosin Ellu sai tänään tietää, että Kontiolahdella olisi myös koirakoulu, jonne saa mennä halutessaan. En ole vielä päättänyt käydäänkö sielläkin. Mutta keskiviikolle ohjelmaa on jo tiedossa. Menemme käymään näyttelykoulussa. Siellä kai harjoitellaan vaan näytteillä olemista. Tosin en tiedä milloin pääsen oppimaani hyödyntämään, mutta onhan opit sitten takataskussa varalla.

Olen huomannut että osa ihmisistä on todella rentoja tyyppejä, joiden naaman saa nuolla vaikka olisinkin äskettäin syönyt lenkillä jotain sopimatonta. Sitten taas on niitä iso egoisia ihmisiä, joilla on ennakkoluuloja jokaista koiraa vastaan, kuten eräs nainen joka ensimmäisenä nähdessäni kysyi: "Osaako se jo tapella?" Ellu taas pahoittaa mielensä niin helposti, varsinkin kun tuntee olevansa kilpailutilanteessa jossa toinen koiranomistaja kehuu yltiöpäisesti omaa koiraansa. Noissa tilanteissa hänellä on vielä oppimista, tai sitten hänen pitäisi antaa samalla mitalla takaisin ja mainostaa minun loistokasta sukupuutani jokaiselle vastaantulijalle, varsinkin jokaiselle koirapuistossa olijalle. Mutta olipa lajimme mikä tahansa, joudumme törmäämään tuohon kilpailuhenkeen myöhemmin. Uskon että minä saan aika pitkälti valita oman harrastukseni, katsotaan nyt ensin mistä minä pidän. Olen vielä niin nuori sanomaan mikä minusta tulee isona, luultavasti kotona arvostettaisiin eniten jos saisin paikan esimerkiksi Markku Pölösen elokuvasta.

Syksyisten lehtien täyttämää syksyä kaikille teille!

½ vuotta

Jimin puolivuotis-synttäreiden lähestyessä on aika avata myös minun sanainen arkkuni näin Jimin päiväkirjan muodossa, sillä olenhan viettänyt lähes kaiken hereillä olleen aikani Jimbon kanssa siitä asti kun herra, tai paremminkin prinssi, tuli taloon. On ollut jopa hämmentävää huomata kuinka nopeasti koiranpennut kasvavat, ja lähes pelottavaa ettei sitä itse huomaa. Vaikka suurimmaksi osaksi Jimi on edelleen se sama pentukoira, on jo jotkut asiat vähentyneet tai jääneet kokonaan pois. Tästä on sekä positiivisia että negatiivisia esimerkkejä. Positiiviset ensin; Sisäsiisteys alkaa olemaan jo hallussa, ainoastaan yöllä tulee 1-2 pisut takaoven eteen. Asian tekee jännäksi se, että Jimi on päivällä pidempiä aikoja pissimättä kuin yöllä. Ja ei yölläkään pissiä tule jos joku lähettyvillä, tämän huomasin valvottuani öitä Osakan MM-kisoja seuraten. Aina kun Jimi heräsi, tarjosin mahdollisuutta mennä ulos; ei ollut tarvetta. Siellä tuli seistyä sitten välillä yksinkin sateessa keskellä yötä Jimin katsellessa rappusilta "mitä tuo tuolla tekee ja miksi se haluaa minut sinne". Mentyäni nukkumaan, ja Ellun herätessä tunnin päästä, Jimi on kerennyt tehdä lätäkön oven eteen. Joskus kävi niinkin, että juuri kun kerkesin painaa pään tyynyyn, kuulin kuinka Jimi nousi ylös tarpeilleen. Ja yleensä sillon olin kantanut (välillä on sen verran mukavuudenhaluinen ettei omin jaloin pissille lähde, varsinkaan yöllä) Jimin vain hetkeä aikaisemmin ulos, eikä näyttänyt olevan pissihädästä tietoakaan. Tiedämme kyllä että tämäkin vaihe on ohimenevää, eikä varmaan menee pitkäänkään kun jo yötkin selviämme kuivin lattioin, mutta ihmetyttää mitä eroa on päivällä ja yöllä Jimin näkökulmasta. Mutta positiivisesti ajatellen päivät ovat olleet sisäsiistejä ainakin kuukauden! Pakko vielä mainita ettei yö-siisteys johdu ainakaan omistajien laiskuudesta, sillä useimmin me seisomme ulkona (houkuttelemassa) kuin Jimi. Ja nyt takaisin listaamaan positiivisia esimerkkejä; huonekaluihin Jimi ei ole koskenut kertaakaan (toivottavasti ei koske tulevaisuudessakaan) mutta matot saivat tuntea hampaat useasti. Nyt tästä pureskelusta on päästy lähes kokonaan pois, silloin tällöin taitaa kokeillakseen mussuttaa maton reunaa mutta loppuu kun kieltää tai antaa lelun tilalle. Tosin tänään ei uskonut millään, niin otettiin matto hetkeksi kokonaan pois. Tämä taktiikka tuntuu toimivan hyvin, sillä Jimi tiedostaa jos toiminta ei "ei"-käskyistä huolimatta lopu, esine otetaan pois. Tällä tavalla myös omat hermomme eivät ole kireällä kun ei tarvitse kokoajan kieltää ja komentaa, kun vaan ottaa hetkeksi "leikkikaverin" jäähylle. Toki ensin annamme Jimille mahdollisuuden päättää, lopettaako leikki ja antaa esineen olla näkyvillä vai jatkaako ja joutua eroon esineestä tietyksi ajaksi. Tulos on yleensä 50-50. Negatiiviset esimerkit ovat lähinnä pennulle luonteenomaisiin piirteisiin liittyviä, kuten ulkona nurmikolla spurttaaminen ja siitä vauhdissa monta kierrosta nurmikolla pyörien. Tämä oli tarkoitus saada videolle koska se näytti niin hauskalta, mutta sitä ei keretty kuvaamaan eikä Jimi enää ole "pyörimistä" tehnyt. Myöskään vauhdikkaita unia ei näe enää niin paljon, tai jos näkee niin ulospäin ei sitä enää näy. Mutta yksi asia on säilynyt koko Jimin kasvun ajan ja se lukeutuu negatiivisiin; ulkona tupakantumppien syöminen. Etenkin minun kanssa se tekee sitä, vaikka tietää että se on kiellettyä niin tuntuu että oikein ärsyttääkseen minua napsii tumppeja peräperään suuhunsa. Kaikkia ei kerkeä suusta ottamaan sillä sankarimme nielaisee päivittäisen nikotiini-annoksensa heti kun näkee että se tullaan ottamaan pois poskesta. Onneksi ne taitavat tulla luonnollista tietään ulos.

Mutta jokaisella koirallahan on omat paheensa, joten on aika keskittyä taas iloisempiin asioihin. Loppukesästä Jimin elämään tuli uusi kiva asia, sillä rakensimme takapihalle koira-aidan jotta Jimi saa käydä tuumailemassa maailman menoa silloin kuin haluaa. Ja päivittäin Jimbo käykin siellä mietiskelemässä ja harrastamassa joogaa. Iltaisin siilit saavat kuulla tulleensa väärälle pihalle, tai sitten saavat haukut siitä etteivät muistaneet tuoda tuliaisia.

Päivällä Jimi nukkuu aika paljon, joko sillä on minun seurassa tylsää tai sitten kerää voimia illalle, koska silloin on enemmän aktiviteettia Ellun ollessa kotona. Päivällä, kun pidän taukoa ahkerasta opiskelusta (hehheh), katselemme yleensä elokuvia. Joskus Jimi katsoo hyvinkin tarkkaan mitä tv:ssä tapahtuu, mutta yleensä leikkii pehmoleluillaan tai pureskelee puruleluja. Sillöin tällöin koittaa saada minut mukaan leikkiinsä, mutta koira-kirjoista lukeneena & oppineena muistan, että minä olen se joka leikin aloittaa. Sitten aikansa puuhailtuaan tulee syliini ja nukahtaa. Harjoittelemme ja kehitämme perus-käskyjä (istu, maahan, odota, tule jne) päivittäin, että ne alkavat olemaan jo rutiinia ja sujuisivat jatkossa myös ulkona häiriötekijöistä huolimatta. Vielä ulkona olevat hajut ja äänet vievät voiton, mutta pikkuhiljaa Jimi osaa jo keskittyä "kouluttajaansa" ja huomaa että jos tuota tottelee niin välillä saa palkinnonkin. Erityisesti nyt keskitymme seuraa-käskyyn (sama kuin vierellä-käsky), sillä lenkillä ollessa Jimi on kova poika vetämään. Tämä pyritään kitkemään mahdollisimman pian pois jotta meilläkin olisi mukava lenkki. Ainakin vilkkaamilla teillä liikkuessa Jimin turvallisuudenkin puolesta olisi hyvä jos osaisi ja malttaisi kävellä vierellä eikä 2-3 metriä edellä. Metsäpoluilla ja rauhallisemmilla hiekkateillä asia on taas erikseen, sillä ei tietenkään haluta rajoittaa pojan menohaluja. Mutta aluksi koitamme josko osaisi kävellä tilanteessa kuin tilanteessa vierellä, ja varsinkin pyydettäessä.

Tähän asti ainakin minulla on ollut Jimin kanssa mukavaa, toivottavasti asia olisi myös toisinpäin. Ja veikkaan että meidän yhteinen taival sen kuin vain paranee kunhan opimme tuntemaan toistemme metkut paremmin ja ymmärrämme toisiamme myös hankalemmissa tilanteissa. Joskus esiintyy pieniä kommunikaatio-katkoksia, mutta niistäkin selvitään kun istutaan alas ja tuumaillaan asiaa rauhassa. Syksyn tullen on tarkoitus aloittaa jäljestäminen, sillä Jimi tykkää kovasti etsiä juustoja tai muita piilotettuja makupaloja sisältä. Myös metsäpoluilla juosseet eläimet (hajuaistini mukaan lähinnä jänikset) saavat Jimbon innostumaan.

Mutta nyt on minun aika taas hiljentyä ja toivottaa rakkaille lukijoillemme hyvää syksyä, katsellaan jos palailen päiväkirjan sivuille taas puolen vuoden kuluttua kun Jimin kakkuun on aika sytyttää ensimmäinen kynttilä.

Arki koittaa

Huomenna täytyy palata töihin, ja luulenpa sen olevan kova pala minulle ja Jimille, varsinkin minulle. Meillä on ollut niin hauskaa, tuntuu että meidän välinen suhde on syventynyt. Olen tietysti ollut Jimin käytettävässä melkein 24/7 kolmen viikon ajan.

Käytiin torstaina Nurmeksessa Jimin kasvattajan luona. Automatka oli Jimille pitkä, mutta poika oli kyydissä kiltissä. Perille päästyämme Jimi hyppäsi autosta itse (yleensä odottaa valmista) ja lähti vippailemaan kohti Heliä ja Hessua riemuiten muiden koirien haukuista. Jimi oli todella rohkea ja utelias ja nautti kaikesta mitä näki ja koki. Tiuku-äiti ei poikaansa juurikaan huomannut mutta Tessa-täti sentään leikki vähän. Kaikkein parhain leikkikaveri oli pieni Pohjanpystis Tuikku. Pienessä pehmeässä pallerossa olikin virtaa ja sisua Jimille riittämiin. Jimi ei koskaan ole ollut yhtä riehakas kuin Tuikku, ja jos olisi ollut niin oltaisiin varmaan jouduttu jo muutaman kerran ongelmiin, sillä meillä ei ole liikkumatilaa niin paljon. Kaiken kaikkiaan mitään moitittavaa ei Jimistä tainnut löytyä noin ammattilaisen silmin, tosin pitkien karvojen puute tällä hetkellä ihmetyttää. Siispä meillä ei ole kiirettä sinne näyttelyareenoille, eikä näin ollen näyttelykoulutukseenkaan. Toivotaan että karvat jossain vaiheessa ilmestyvät, mutta joka tapauksessa Jimi on meidän koira ja ihan yhtä tärkeä. Kunhan vain on onnellinen ja terve, ei koiraa ole karvoihin katsominen. Jimi väsytti tuolla Nurmeksessa itsensä aika hyvin, ilta sekä seuraava päivä mentiinkin vähemmällä ulkoilulla. Luulenpa että Jimi oli innoissaan toisten lajitovereidensa kanssa leikkimisestä, sillä täällä kaupungissa seuralaiset ovat melkein aina olleet joitain muita kuin mäykkyjä. Jimi sai kyllä käytöksestään täydet pisteet ja illalla siankärsän, kiltti ja rohkeahan Jimi on aina mutta me vähän jännitettiin tuota tapaamista. Tosin sitä mitä me jännitettiin, emme tiedä.

Olen myös yrittänyt selvittää sitä jäljestämisen harrastamista, mutta se tuntuu olevan niin kiven alla että helpommalla pääsee kun käy ostamassa verta ja tekee itse ne jäljet ohjeiden mukaisesti. Luultavasti tulee halvemmaksikin, kuin liittyä kaikkiin koirajärjestöihin Pohjois-Karjalan alueella. Kaikki tietävässä internetissä kun löytyi hyvät ohjeet kuvioon ja koko touhuun. Enää ei riitä että koiran taloon tuleminen saa ostamaan inhoamiani maksalaatikkoa ja maksamakkaraa, kohta kotiin kantautuu myös purkitettua verta. Olisi vaan niin kiva nähdä Jimi touhuamassa metsässä ja kun on tehnyt itse jäljen tietää myös mennäänkö oikeaan suuntaan. Jimihän kulkee tuolla metsikössä hirmuinen veto päällänsä, mutta paha siitä on sanoa löytyykö niistä hajuista jotain ihan oikeaakin vai hölmöttääkö se vain minua.

Täytynee kohta valmistautua käymään Jimin kanssa ulkona, tällä hetkellä poika vielä nukkuu selällään rauhaisaa unta. Palaan taas asiaan kun tapahtuu jotain kirjoitettavaa tai kun saan otettua itseäni niskasta kiinni ja aukaistua koneen.

Mukavia ja aurinkoisia päiviä kaikille tasapuolisesti!

Mökkeilyä osa 2

Ollaan oltu mökkeilemässä kohta viikon verran. Säät ovat olleet mitä mainioimmat, mutta arki alkaa painaa päälle joten kohta täältä joudutaan lähtemään kaupunkiin. Täytyy siistiä itsensä ja Jimi, jolla suu on jatkuvasti puunlastuissa ja nenä mullassa. Fleksissä kävelynkin on varmaan jo unohtanut, mutta onpahan nyt saanut levätä hänkin. Mainittakoon että täällä sisäsiisteys on ollut 100 %:sta, edes yöllä ei ole tullut pissejä. Kaikki lähti siitä kun ensimmäisenä yönä unohdettiin laittaa lehdet lattialle, täytyy nyt kotiin mentyä ottaa myös sieltä lehdet pois.

Paljon on luettu myös kirjallisuutta koskien koiran kasvatusta. Ollaan saatu hyviä vinkkejä miten opettaa erilaisia juttuja, helposti. Mutta harvoin tulee ehkä luettua kirjaa jossa kerrotaan jokaiselle koiralle isännän valinnasta. Jimi on lukaissut sen ja tässä otteita Olli Haikan ja Timo Pernaan kirjasta ”Mitä jokaisen koiran tulisi tietää isännän valinnasta" (teksti koskee tietenkin mäyräkoiran isäntää).

- Löytää aina tiensä parhaaseen pöytään. On ovelampi kuin uskotkaan!

- Mäyräkoiran isännän tärkein ominaisuus on äly. Isännän on pystyttävä korkealuokkaiseen filosofiseen keskusteluun ja pohdiskeluun, koska mäyräkoira ikävystyy helposti tyhmien ihmisten seurassa. Isännällä on oltava omaa tahtoa, jotta mielipiteiden vaihto olisi hedelmällistä.

- Isännälle ei aseteta suuria fyysisiä vaatimuksia, sillä ainakin mäyräkoirapoliittisen yhdistyksen mielestä liikunnan merkitystä liioitellaan yleisesti. Ainakin sadesäällä isännällä pitäisi olla järkeä pysyä sisätiloissa, mieluummin takan ääressä, lämmittävä muki kourassaan.

- Vankasti perinteisiin sitoutuneet koirayksilöt vaativat isännältään lisäksi hyviä metsästäjän ominaisuuksia. Syksyisen raikas metsä ja erinomaisen muikeilta tuoksuvat ketunpesät ovat hyvää vaihtelua kirjaston sohvalla tapahtuvalle henkiselle voimistelulle.

- Mäyräkoiran isäntä luottaa omaan ammattitaitoonsa ja keskittyy rauhalliseen kotielämään. Hän ei etsi luottamustehtäviä, mutta usein häntä niihin pyydetään. Sosiaalisesti mäyräkoiran isäntä on hiljainen, kohtelias ja jossain määrin pidättyväinen. Hän saattaa joskus tulistua häiritsevästi käyttäytyvälle muukalaiselle, mutta leppyy kuitenkin nopeasti. Hänellä on oma vakiintunut ystäväpiirinsä, joka muodostuu luonteeltaan hyvin samankaltaisista henkilöistä. Koiraihmisenä mäyräkoiran isäntä vaatii paljon ja antaa paljon. Koulutus vie runsaasti aikaa, jopa vuosia, mutta lopussa kiitos seisoo. Tämä isäntä antaa koiralleen rajattoman vapauden.

Kasvamista

Meidän vauvakoirasta on pikkuhiljaa tulossa aikuinen. Vielä pari kuukautta sitten kaikki asiat oli opeteltavissa, nyt vaan vahvistetaan opittua ja jalostetaan vanhoista asioista uusia juttuja. Ennen istu ja odota -käsky tarkoitti sitä, nyt se tarkoittaa sitä samaa tietenkin, mutta Jimin täytyy kiertää ohjaaja ja tulla istumaan vierelle. Maahan menoa pyritään treenaamaan niin ettei tarvitse enää näyttää asiaa vierestä. Jimin sisäsiisteys on myös saanut meidät molemmat iloiseksi. Jimi ei vieläkään, muutoin kuin aamulla, ilmoita onko ulos tarvetta. Yön aikana saattaa tulla yhdet pissit lehdelle, mutta muutoin kaikki tulee ulos. Lisäksi olemme huomanneet pojan olevan todella viisas ja pikkuisen laiska mietiskelijä. Se saattaa istua mökkilaiturilla ja katsella luontoa, siinä se napottaa yksin eikä tarvitse mitään aktiviteetteja. Jimi ymmärtää puhetta, yksinkertaisia sanoja, ihmisten nimiä ja välillä se tuntuu kuuntelevan todella tarkkaan kaikkea mitä sille selittää. Varsinkin minun kanssani lenkkeillessä joku voisi luulla minun keskustelevan lapsensa kanssa. Tosin niinhän teenkin, mutta vastauksen saan harvoin. Tosin joskus on käynyt niin että kun Jimiltä jotain kysyy se äännähtää vastaukseksi. Haukkuminen ei ole vielä onneksi alkanut. Jimi tapasi jonkin spanielin pennun, ikäisensä. Se ei osannut käyttäytyä yhtään vaan juoksi ympyrää ja haukkui. Jimiltä paloi pinna ja alkoi itse haukkumaan samalla tavoin.

Koirapuistossa käytiin eilen. Siellä oli sellainen mukava snautseri kaverina. Jimi tykkäsi siitä ja se Jimistä, tietenkin hetken tuumailun jälkeen. Molemmat olivat vähän ihmeissään mitä täällä pitää tehdä. Niinpä Jimin kaivaessa kuoppaa snautseri meni katsomaan toimintaa ja siitä se yhteinen sävel löytyi. Pian juostiin ympyrää ja kaikki murheet unohtuivat. Jimi väsytti itsensä aika tehokkaasti itsensä touhutessa, se oli ensimmäinen kerta kun leikkikaveri oli hyvä kokonsa ja leikkinsä puolesta.

Olen tässä vertaillut kahden koirayhdistyksen toimintaa, jotta osattaisiin liittyä kerralla hyvään. Käyn kamppailua lähinnä sen takia koska en haluaisi liittyä molempiin kerralla. Toisessa on jäljestys ja toisessa näyttelykoulutus. Tosin jäsenyys ei tulisi mahdottoman kalliiksi vaikka liittyisi molempiin, mutta pitää katsoa meneekö treenit päällekkäin ja riittääkö aika. Tuon jäljen olin jo melkein unohtanut, ajattelin että ensin käytäisiin harjoittelemassa perustottelevaisuutta, mutta taas toisaalta tuo jälki pitäisi aloittaa mahdollisimman nuorena, jotta se olisi helpompaa. Tämän aamuisella lenkillä sitten havahduin siihen miten innoissaan Jimi käveli metsikössä. Se nuuskutti nenä maassa ja meni omia reittejään. Joten ei se harrastus välttämättä mikään huonompi juttu olisikaan. Eiköhän tässä syksyllä viimeistään jotain harrasteta.

Jimin hampaista suurin osa on jo vaihtunut pysyviksi hampaiksi. Ne kasvavat todella vauhdilla ja niistä näyttää tulevan isot! Ollaan ostettu hammasharja ja –tahna, nyt vaan pitäisi viitsiä harjata hampaat joka ilta. Se ei vielä mene ongelmitta, tosin tahna on todella hyvänmakuista, kanaa. Jimin kynsien leikkauksesta on meinannut tulla ongelmallista, se on mahdotonta puntuilua. Luultavasti siinä ärsyttää kaikkein eniten se että joutuu olemaan ihmisten ”alaisuudessa”, mutta kyllä me vielä siitä yhteisymmärrykseen päästään. Jimi vaan on niin lujatahtoinen että se yleensä tahtoisi pitää oman päänsä, mutta en minäkään kakkoseksi jää. Tämä onkin melkoinen yhdistelmä, kaksi kovaluuta vastakkain, onneksi molemmilla on myös kova miellyttämisen tarve ja elämä on kompromisseja täynnä.

Pissiminen tapahtuu vielä silloin tällöin ”tyttömäisesti”. Joskus taas jalka on reippaasti pystyssä koko ajan, ja joskus se taas tulee mieleen puolessa välissä pissimistä. Kaikki nämä ns. aikuisen koiran elkeet ovat tulleet todella vauhdilla. Pelottaa että näinköhän Jimi onkaan enää pitkään pentu. Tosin pitkiä karvoja ei näy vielä missään. Katselin eilen netissä karkkareiden kuvia ja joillakin oli jo luovutusikäisenä hirmuinen parta.

Tänään kerkesin jo innostua 2.8. pidettävästä Match showsta, mutta tarkemmin ilmoitusta katsoessa se oli tarkoitettu yli puolivuotiaille. Se olisi ollut meille hyvää harjoitusta ja kannustimena oli palkinto jokaiselle osallistujalle, eli ei olisi tullut paha mieli esittelijälle eikä esiteltävälle. Voihan se olla että käydään katsomassa mallia.

Kesäillat ovat myös ihania, koska on lämmintä ja siilit ovat liikenteessä. Jimistä ne ovat tosi mukavia ja oudohkoja piikikkäitä palleroita. Kun niitä menee läheltä katsomaan niin ne vaan tuhisevat ja joskus jopa pomppivat. Sitten ollaan nähty myös oravia, kerrankin oli neljä oravaa saman männyn ympärillä. Se meni Jimiltä vähän yli hilseen. Niistä kun kuului mahdoton rapina ja vauhti oli hirmuinen. Kerran oli myös tuijotuskisa kissan kanssa. Jimi katsoi sitä ja kissa Jimiä. Kumpikaan ei tehnyt mitään tai äännellyt. Se olikin esimakua tulevasta, ensi viikolla luultavasti mennään tutustumaan kaverin kissoihin. Siitä se hulina saattaa tulla ja tunnelma on hyvin nopeasti katossa.

Täytynee tästä valmistautua pissilenkille. Jimi on nukkunut jo reilun tunnin mittaiset päiväunet joten se kohta köllöttää selällään ja heräilee touhuamaan. Yksin se ei juurikaan osaa leikkiä, lähinnä se on lelujen pureskelua. Täytyy ensi viikolla käydä kirpputorilta ostamassa uusia leluja säkillinen, nykyiset alkavat olla jo aika huonossa kunnossa. Mutta näin tällä kertaa ja seuraavalla kerralla lisää.

Aurinkoisia kesäsäitä jokaiselle!

Rock-viikonloppu

Suurin osa ihmisistä on kaupungilla viettämässä Ilosaarirokkia. Me kuunnellaan Jimin kanssa jyskettä täältä kuuden kilometrin päästä, lähemmäs ei olla menty eikä luultavasti mennäkään.

Tehosterokotus on nyt annettu ja samoin rokote raivotautia vastaan. Nyt meillä ei siis pitäisi olla yhtään paikkaa minne pitäisi jättää menemättä. Rokotus kävi taas yhtä huomaamattomasti kuin viimeksikin. Kaksi piikkiä sujahti niskanahkaan (toinen raivotautia vastaan), mutta suurin hämmästys oli se kun makupalat loppuivat pöydältä, niiden ansiostahan Jimi ei huomannut taaskaan koko toimenpidettä. Se antoi myös tutkia itseään paremmin kuin viime kerralla, ja kaikki on kunnossa. Myös ennen rokotetta annettu matolääkkeen ottaminen tapahtui kivuttomasti. Jimi nuoli lääkkeen aivan kuin olisi tiennyt että se on kuitenkin edessä, valitsi siis kaikkein helpoimman tavan jokaisen kannalta, onneksi.

Jimiltä on myös tippunut edestä ylä- ja alamaitohampaat. Nyt aukot ovat kuitenkin jo täyttyneet pysyvien hampaiden tököillä. Yllättävän nopeasti ne kyllä kasvavat, ja niistä näyttää tulevan isot. Tippuneita maitohampaita ei ole löydetty, liekö Jimi nielaissut ne tai sitten ne ovat tippuneet ulkoillessa.

Uusia temppuja ei juurikaan ole opeteltu. Hierotaan niitä vanhoja että ne menisivät mukisematta. Odota -käsky on erityisen hyvin hallinnassa. Juha treenaa sitä Jimin kanssa useamman kerran päivässä, sisällä ja ulkona. Matka ja odotettava aika pidentyvät asteittain.

Useiden koirien lisäksi olemme myös tavanneet muita mäykkyjä. Kukaan vaan ei ole näyttänyt niin hyvältä kuin Jimi. Yksi oli kuusivuotias kääpiömäyräkoira jonka turkki ja olemus oli tosi vastenmielinen. Jimi on tuota Meriä jo nyt paljon isompi joka suhteessa. Sitten ollaan nähty 14-vuotias Sulo, joka oli niin iso ja oudonnäköinen että oli pakko varmistaa oliko se edes mäykky. Olihan se, se vaan oli niin valtava. Sulo sentään oli kiltti. Sitten tavattiin vielä ihan kohtuullisen nätti tyttö, mutta se mäykky olikin vihainen kuin mikä. Jimi ei päässyt edes lähelle katsomaan sitä. Noiden mäykkyjen kanssa ollaan siis oltu edes jonkinlaisessa kontaktissa, sitten on nähty monia autoillessa, tuntuu että kyseinen rotu on yksi suosituimpia Rantakylässä. Vaikka Jimi jäisikin ilman partaa ja rintakarvoja on se silti paremman näköinen kuin kukaan noista kolmesta edellä mainitusta, eikä tämä ole yhtään kotiinpäin vedetty arvio. Noita pidempiä karvojahan ei ole vieläkään siis näkynyt mutta eihän tuo mitään haittaa. Kunhan pysyy noin reippaana ja kilttinä, joka tapauksessa myö tykätään niin mahdottomasti Jimistä, ettei sen ulkonäöllä ole merkitystä. Irtokarvoja ollaan harjoiteltu nyppimään silloin tällöin, Jimi tykkää istua sylissä joten silloin on helppoa nyppiä. Se on hyvää harjoittelua meille molemmille; mie harjoittelin toimenpidettä ja Jimi siten miten silloin käyttäydytään. Tosin se nukkuu tai sitten vaan hengailee ja kuuntelee karvan kiskontaa.

Jimin ruokahalu on myös aika hyvä. Itse asiassa ruokahalu parantui huomattavasti kun lopetettiin vellimäisen ruuan tarjoilu. Jimi on syönyt nappulat jo pidemmän aikaa kuivana, ja ruokailu meillä on kolmesti päivässä. Ruokaa ei tule sotkea vaan kupissa nappulat ovat yhdessä sektorissa, toisessa on kermaviiliä ja kolmannessa maksamakkaraa tai jotain muuta lihaa. Raa’asta jauhelihasta ollaan luovuttu lähes kokonaan. Kyllähän siitä muutaman kilon verran saikin pyöritellä niitä pallosia pakkaseen. Voi kamala sitä tuskaa, olin jo vannonut, etten koskaan tee jauhelihapyöryköitä, sillä inhoan jauhelihaa todella. Jimi kuitenkin muutti asian ja saatoin pyöritellä palleroita kolmekin kiloa kerralla. Tosin ikkunaluukut piti olla avoinna ja miettiä positiivisia asioita sekä katsoa muualle kuin työhönsä. Silakkalaatikko on myös herkkua. Yhtenä iltana tehtiin kolmestaan Jimin annosta; Nella oli pöydällä ja katsoi millaista ruokaa veikka syö. Jimi puolestaan vahti ettei Nella vaan söisi häneltä ruokaa, yhtään sen enempää kuin hänkään saa Nellalta (kurkkua, salaatti, herneitä, jukurttinappeja). Nella tietenkin meni kupin reunalle ja urkitti Jimiltä muutaman kana-riisi nappulan ja otti ison suullisen silakkalaatikkoa. Jimiä tapahtunut itketti, ja mietitytti. Harva hamsteri kuitenkaan maistelee noin rohkeasti tuollaista ruokaa.

Olohuone näyttää usein päiväkodin leikkikammarilta, sillä lelut tulee olla leviteltynä lattialle. Vuoron perään sitten joku kiinnostaa toista enemmän, ja joskus on jopa vaikeaa päättää millä lelulla leikkisi. Yleensä pehmolelut ottavat aika kovaa kyytiä, niitä riepotellaan ja ravistellaan. Moni on jo joutunut jäähylle, koska niille on tullut ”avohaava” josta täytepumpuli kurkistaa. Tennispallon kanssa on myös kiva ulkoilla. Jimi pomppii pallon perässä ja kantaa ylpeänä palloaan, joka myös unohtuu saman tien jos joku mielenkiintoinen juttu tulee vastaan. Sitten on kiva myös leikkiä takaa-ajoa. Jimillä on jokin suussa ja sitten se puikkelehtii karkuun jos sitä ajetaan takaa. Eilen Jimi teki myös aivan mahtavan kokoisen kaivauksen lenkkipolun varrelle. Se kaivoi sitä puoli tuntia ja mie ihastelin vierestä, Jimi kaivaisi sitä varmaan vieläkin. Se piti kantaa kuopaltaan pois ja sitten päästiin jatkamaan matkaan. Kun tultiin kotiin niin spesiaalikaivaja nukahti jo eteiseen.

Taidammekin lähteä tästä kohta ulkoilemaan, sillä nyt näyttäisi siltä että sateen jälkeen aurinko paistaa, hetken kunnes taas sataa. Liikunnasta pitää myös kohta huolehtia tarkemmin, ettei Jimi rupea paisumaan kuin pullataikina. Tosin sillä on nyt vielä kasvu pahasti kesken ja virtaa kuluu kyllä ulkoillessa, joten ei se vielä pääse lihomaankaan. Tällä hetkellä Jimi painaa seitsemän kiloa ja eläinlääkärin arvion mukaan on juuri passelissa kunnossa.

Aaargh siellä sataa

Ulkona on tasaisen harmaata ja tihkuttaa koko ajan. Jimi tekee olosuhteisiin (Jimi inhoaa sateisia päiviä) nähden tarpeensa hyvin ulos. Se vaan pitää kantaa polulle, siellä se sitten aikansa tuumailee ja yleensä tekee pissit ja kakat ulos, sitten välillä alkaa diivailu eikä ulos jäädä sen pidemmäksi aikaa vaan juostaan vauhdilla sisälle. Joskus taas kovempikaan sade ei haittaa vaan polkua pitkin mennään ulkoilemaan kunnolla, riippuu ihan siitä onko kukaan muu liikkeellä samaan aikaan. Käytämme Jimiä varmaan liian tiheästi ulkona, koska se ei joka kerta millään jaksaisi vääntäytyä ulos, mutta Jimi ei ilmoita milloin sillä on hätä, joten saatamme pistäytyä ulkona liiankin monesti.

Kavereita on tullut monia, Jimi on niin sosiaalinen että välillä turhautuu että onko tuo edes meidän koira kun ei näe eikä kuule meitä jos on muita ihmisiä lähettyvillä. Mutta parempi näin päin. Ei tarvitse ainakaan pelätä ettei Jimin kanssa voisi käydä joka paikassa. Jimi on niin rohkea, että sille saattaa vanhemmiten tulla ongelmia tungettelunsa takia. Yleensä kaikki on ystävällisiä pentukoiralle, mutta onhan sitä erilaisia räksyttäjiä nähty. Jimi ei onneksi vielä ”osaa” haukkua muulle kuin rikkaimurille. Niin no kerran lenkkipolulla yritti saada erästä staffia leikkimään ja aloitti haukkumisen. Se oli todella jännä tapaus, mutta sen jälkeen sitä ei ole tehtykään, ehkä taas kun Vega tulee seuraavan kerran vastaan. Jimin kanssa oppii kyllä tuntemaan koko lähiseudun koirat ja koiraihmiset. Joskus vaan joutuu kiireen takia tyytymään vähän lyhyempään seurusteluun. En enää jaksaisi herätä paljonkaan aikaisemmin aamulla, koska illallakin pitää touhuta Jimin ja Nellan kanssa. Iltakävelyt ovatkin asia erikseen; silloin nuuskitaan melkein jokainen vastaantulija, ja voi sitä iloa. Koirapuistoon ei ole vielä menty, sillä tehosterokotus on vasta ylihuomenna ja puistoonkin on aika pitkä kävelymatka.

Autossa matkustaminen onnistuu nyt jo hyvin. Siihen tarvittiin vain auton vaihto. Tai sitten se vaan tapahtui yllättäen samaan aikaan. Jimi menee kiltisti omaan kuljetuskassiinsa ja nukkuu matkan ajan. Matkustajasta ei kuulu muuta kuin vinkulelun vikinä kun Jimi vaihtaa kylkeä. Sitten kun automatka on ohitse ja pitäisi nousta autosta, Jimi välillä heittäytyy todella avuttomaksi. Se makaa mahallaan kassissaan ja odottaa rentona valmista. Sieltä kassin perältä onkin kiva kaivella ihan lötköä koiraa joka yleensä näyttää siltä, ettei tahdo lähteä yhtään minnekään.

Juhannus

Ensinnäkin täytyy mainita, että kyllä se vaan koiran taloon tuleminen muuttaa myös pieniä arkisia asioita; makupaloja on pöydänkulmilla, housut täytyy olla taskulliset makupaloja varten ja vähäisetkin menemiset täytyy ajoittaa Jimin lepohetkeä silmällä pitäen. Lisäksi olen jutellut kuluneen viikon aikana ventovieraiden kanssa enemmän kuin edellisinä kuutena vuotena, jotka olen kaupungissa asunut. Olen saanut myös ihastelevien katseiden lisäksi neuvoja, joitain ihan hyviäkin, mm. sen että koirakouluun on hyvä hakea etukäteen, sillä jonot sinne saattavat olla jopa vuoden pituiset. Eli silloin pentukurssista ei välttämättä parhainta apua saa.

Jimi on oppinut uusia temppuja, nyt plakkarissa ovat jo: istu, anna tassu, maahan, ryömi, katso, tuo pallo, istu ja odota. Tuo istu ja odota -käsky onnistuu pennuksi todella hienosti. Ja tuon tempun turvin saadaankin hyviä kuvia. Sana: EI, alkaa myös löytää oman merkityksensä ja minun kädet alkavatkin olla paranemaan päin pienien naskalihampaiden jäljiltä eikä uusia haavoja ole tullutkaan.

Jimin turkki alkaa muuttumaan. Pitkiä karvoja ei näy, mutta turkki on alkanut vaalenemaan. Kaula ja lonkat alkavat olla harmaat/vaalean ruskeat. Selässä ollut pikimusta viivakin on muuttunut ruskeaksi, mutta otsa ja tassut ovat vielä vähän ryppyiset.

Eilen kävimme tutustumassa Milla -koiraan. Milla on musta labradorinnoutaja, kiltti kuin mikä ja ikä on tuonut jo kokemusta pentujen kanssa olosta sekä rauhoittanut Millan hyvin pitkälti. Mutta tämä oli hyvä kokeilu, sillä Jimi ei ole kaupungissa juurikaan päässyt tutustumaan yhteenkään koiraan kunnolla. Kaikki ovat räksyttäneet suuntaan tai toiseen. Milla olikin sitten ihana kamu tutustua. Isin koiran Rambo -beaglen kanssa voi ollakin jo rajummat leikit. Olemme tapaamista siirtäneet ihan tarkoituksella, ettei Jimi olisi turhan pieni, tosin kokoeroa ei paljon ole, mutta voimankäyttö voi Rambolla olla suurempi.

Ulkona olemme käyneet useamman kerran päivässä, siellä on niin paljon ihmeteltävää ettei pissit ja kakat tahdo tulla ulos, mutta joskus silloin tällöin koetaan myös onnistumisen hetkiä. Jimi ei näytä pelkäävän mitään, lähinnä suurimman ihmetyksen tuo haukkuvat koirat ja ohi menevät ihmiset, jotka eivät huomioi häntä. Ulkoilun ansiosta Jimi on rauhoittunut hiukan, ja ulos lähteminen on tullut niin rutiiniksi, että sieltä malttaa tulla myös välillä sisälle. Tänään katseltiin kun oravat ajoivat toisiaan takaa ja kun jäniksillä oli kosioleikit kesken, tai lähinnä mie katsoin ja yritin saada Jiminkin katsomaan. Jimi katseli vaan miun osoittavaa sormea, mutta siihen se sitten jäikin. Jäniksen hajut kuitenkin löysi sitten kun vein lähemmäs tapahtumapaikkaa.

Kävihän tässä yksi aamu myös vähän ikävästikin. Laitoin aamulla farkut jalkaan ja Jimi tietenkin halusi roikkua niissä juuri sinä aamuna. Mitkään kiellot eivät menneet kuuleviin korviin vaan touhu jatkui. No sitten luulin jo pääseväni tästä tempauksesta, mutta Jimi tekikin yllätyksen; tarttui lahkeesta kiinni ja samassa mie otin askeleen eteenpäin. Kuului vinkaisu ja Jimi meni melkein suoraan sänkyynsä. Ihmettelin touhua ja kävin katsomassa mikä tuli. Jimi rupesi nuolemaan käsiäni ja taisi se vähän kokeilla maistellakin, samalla huomasin että nyt tulee verta jostain. Minuun ei sattunut joten sen täytyi olla Jimin verta. En saanut hampaita tarkasti katsottua, sen verran oli virtaa sängyssä peuhaamiseen. Ajattelin ettei se voinut vakavaa olla, ja että korkeintaan farkun kova kangas oli repäissyt ientä. Soitin Juhallekin kotiin oliko Jimi syönyt ja käyttäytynyt normaalisti. Töistä tultuani katsoin hampaat uudelleen, sillä Jimi oli rauhallisempi. Järkytyin; yläkulmahammas oli katkennut. Siitä ei ollut kuin tynkä jäljellä. Muistin eläinlääkäriaseman olevan auki ja soitin hädissäni kysyäkseni neuvoa. Siellä muistettiin meidän Jimi rokotuskäynnin jäljiltä ja sanottiin ettei hampaalla ole mitään hätää. Maitohampaan juuri tulee itsekseen pois, ja se tarkastetaan vielä tehosterokotteen yhteydessä, mikäli ei ole irronnut siihen mennessä. Nyt olen tarkkaillut ientä ja hampaan seutua päivittäin, eikä se näytä punoittavan. Mutta lahjeleikit kielletään ennen kuin ne kunnolla edes alkavatkaan. Toista hammasta ei kyllä katkaista.

Juhannuksen viettoon lähdetään torstaina koko porukan voimin, mennään tutulle mökille jossa Jimikin on jo kahdesti käynyt. Toivottavasti olisi lämpimät säät eikä ainakaan sataisi vettä. Jimi ei todellakaan tykkää vesisateesta eikä mielellään kävele edes kastuneella maalla saatikka asfaltilla. Autossa matkustamisessa on taas uutta opeteltavaa, sillä ostin Jimille sen kuljetuskassin. Otin mahdollisimman tilavan koiraa ajatellen, mutta taas helpon liikuteltavan. Se on sellainen kankainen, mutta rautakehikko tekee siitä tukevan. Kahdesti sitä on käytetty ja vähän sieltä takapenkiltä itkua kuuluu, mutta siinä on kuitenkin vapaus vaihtaa asentoa joten ei säälitä laittaa Jimiä sinne. Ennen kaikkea sehän on turvallinen, sillä sen saa taka- ja etupenkin väliin pingotettua. Mutta kohti uusia kokemuksia taas…

Hyvää Juhannusta kaikille!

Mökkeilyä

Viime viikko meni hyvin, suurimmaksi osaksi elämä oli tasaista, mutta muutaman kerran piti myös ärähtää. Jimillä on suuri tarve miellyttää meitä eikä se tahallaan pahojaan tee ja sekin pahanteko on lähinnä liittynyt edelleen sanomalehtiin. Täytyy muistaa ennakoida tilanteita nostaa kaikki tärkeämmät tavarat ylös ja pitää kengät näkymättömissä. Kun ei ole kiusaukset esillä ei pysty tekemään pahojaan, mie yritän päästä mahdollisimman vähällä kieltämisellä.

Edellinen mökkireissu meni niin loistavasti, että olimme myös viime viikonlopun mökillä. Lähdettiin jo perjantaina koko porukan kanssa jotta kerittäisiin nauttia luonnosta mahdollisimman paljon. Perjantai olikin yllättävän lämmin, jopa niin lämmin että Jimi kävi yksin uimassa. Menimme saunomaan Juhan kanssa ja Jimi jäi Juhan vanhempien seuraksi istuttelemaan kukkia. Ei mennyt kauan kun Tuula jo toi Jimin paita märkänä sylissään ja kauhistunut ilme kasvoillaan. Luulin että nyt on tapahtunut jotain todella vakavaa. Sain kysyttyä mikä teille on tullut kun Tuula jo kertoi Jimin jääneen muutamaksi sekunniksi ilman haukan katsetta. Tuula oli tietenkin hätääntynyt ja ryhtynyt huutelemaan poikaa. Onneksi Tuula oli katsonut myös järvelle ja kappas, siellähän se meidän Jimi oli pienessä aallokossa uinut korvat lerpattaen kohti ulappaa. Tuula sai aikansa huudella uimamaisteria ja vihdoin tämä kääntyi rantaa kohden. Vesi oli +19 asteista, mutta varmuuden vuoksi otimme Jimin saunomaan lattialle. Siellä se istui tyytyväisenä nauttien olostaan. Saunan jälkeen kuivattiin turkki ja korvat, Jimi myös taisi hiukan näytellä kovaa kohtaloaan, sillä se halusi vain istua sylissäni vapisten vaikka muilla oli saunamökillä otsa märkänä kuumuudesta. Lauantaina ja sunnuntaina uiminen ei enää kiinnostanut eikä maistuneet luonnon antimet kuten sammal ja mädäntynyt linnunmuna, nehän ovat todellisia aarteita mutta pe-la välisenä yönä oksentaminen sai Jimin pienen pään miettimään olivatko ne sittenkään sen arvoisia.

Kotimatkalla kokeiltiin myös josko Jimi tulevaisuudessa istuisi omissa turvavöissään. Jimi oli reppanan näköinen ja miusta se näytti lähinnä eläinrääkkäykseltä kuin nautinnolliselta automatkalta. Turvavyöt eivät kyllä tule kuuloonkaan, täytyy varmaan käydä katsomassa uudemman kerran niitä kuljetuskasseja. Sekään ei ole mielestäni inhimillinen ratkaisu, mutta eihän Jimi voi vapaanakaan autossa olla. Tilasin muuten viime viikolla meille vähän isomman auton, Mazda 3:n johon saisi turvaverkon takakontin ja takapenkin välille, mutta mielestäni Jimi saa istua takapenkillä, olipa auto miten uusi ja hieno tahansa, onhan hän perheenjäsen. Siispä tuo kuljetuskassi sopivan isona on kai parhain vaihtoehto ja sitähän voi sitten hyödyntää mahdollisesti myöhemmin näyttelyurallamme.

Tänään kävimme hakemassa eläinlääkäriltä ensimmäisen rokotteen ja mikrosirun. Toimenpide jännitti enemmän meitä kuin Jimiä. Jimille oltiin kerrottu moneen kertaan miten se lääkäri tekee rokotuksen, ihan vaan vaikka itseämme varten, sillä Jimi oli kuin esimerkki-potilas vastaanotolla. Menimme sinne häntä heiluen ja ensimmäisen hoitajan nähdessä tuli ilopissit. Siinä kävi sitten moni hoitaja ihastelemassa lastamme ja Jimi tietenkin nautti tästä kaikesta huomiosta. Siirryimme tutkimushuoneeseen jossa Jimi oli taas innoissaan. Eläinlääkäri ei meinannut ensin huomioida potilastaan tarpeeksi, ja Jimin täytyikin mennä ottamaan selvää mikä mies se tämmöinen Jussi Hyvönen oikein on. No sitten päästiin itse asiaan; tutkimuspöydällä Jimi antoi katsoa itseään paitsi hampaat, niiden tutkiminen jäi lähinnä kulmahampaiden varaan. Rokotus sujahti huomaamattomasti nahkan alle, Jimi söi toisella kädellä tarjottua keksiä ja otti samalla rokotteen vastaan. Sitten olikin sirun aika, kolmen ihmisen voimin sekin onnistui. Juha piti Jimiä tiukasti kiinni, mie olin tarjoavinani makupalaa ja eläinlääkäri napautti sirun paikalleen. Samassa kun siru oli nahkan alla ovi aukesi ja hoitaja tuli sisään. Pieni vinkuminen loppui siihen ja taas oltiin rapsuteltavana, ja ilopissit tutkimuspöydällä.

Nyt ollaan käyty ensimmäisen kerran kunnollisella lenkillä. Kierrettiin ihan uutta pyörätietä pitkin. Kyseistä pyörätietä/polkua aloiteltiin tekemään vähän aiemmin kun Jimi tuli meille ja nyt se on valmistunut kuin meitä varten. Jimi kulkee rohkeasti hihnassaan ja ensimmäisenä meitä tulikin vastaan Manu (4kk), jota emme olleet koskaan aiemmin nähneet. Manu haukkui kimakalla äänellä ja Jimi katsoi ihmeissään. Seuraavaksi tuli isompi porukka lapsia ja aikuisia, piti tietenkin nautiskella selällään tuosta kaikesta huomiosta. Sitten vastaan tuli parit pyöräilijät, Jimi laittautui oikein hellyttävimpään asentoonsa ja mitäs tapahtuikaan: nämä pyöräilijät vaan painoivat ohitse. Sitten seuraavaksi tuli vastaan nainen kahden kissansa kanssa. Jimi olisi tahtonut mennä naisen luo, mutta kissat olivat liian lähellä. Kun silitin toista kissaa lenkkipolulla kyyköttäen Jimi tuli istumaan kainalooni ja katsoi ihmeissään mikähän tuo sitten luulee olevansa. Sitten myös kävimme istumassa tien vieressä katsoen ohi ajavia autoja ja näimme jopa linja-auton. Jimi olisi voinut mennäkin kävelemään ihan vilkkaan tienvarteen, mutta aloittelemme pienin ja varmoin askelin ja reitein. Mutta ihanalta tuntui edes tuo pienen pieni lenkki, Jimi kulki kuin unelma, makupalat eivät oikein maistuneet mutta sanalliset kehut tuntuivat antavan itsevarmuutta. Ja minäkin pääsin kuukauden tauon jälkeen lenkille, olen pyhittänyt kaiken vapaa-ajan Jimille ja käynyt pyöräillen töissä. Pikkuhiljaa pääsemme nollaamaan työpäivän pitkällä lenkillä metsässä, ihanaa.

Yllätysvieraat

Viime sunnuntaina Jimin piti herätessään hieroa silmiään uskoakseen näkemänsä. Hän oli kaikessa rauhassa heräilemässä ja mitä ihmettä ovikello soi. Kuka kumma meille tulisikaan? Jimi tietenkin oli jo valmiina ottamassa tulijat vastaan. Vierailijat olivat minun sisarukseni Alisa ja Paula. Voi sitä iloa, Jimi ei olisi tiennyt miten päin olla ja mitkä lelut pitää muistaa esitellä. Jimillä oli tosi mukavaa. Varsinkin kun tytöt olivat muihin vierailijoihin nähden pidempään, oli siinäkin oma ilonsa. Käytiin myös ulkona ja siellähän me sitten saatiinkin olla keskenämme. Flexi oli maksimipituudessaan ja Jimi siellä toisessa päässä. Vaikka oli kolme tyttöä seuranaan niin poika havitteli muiden ihmisten perään. On meillä ”reilu” koira, oma väki unohtuu heti kun näkee toisia ihmisiä.

Viikolla on myös otettu muutaman kerran yhteen samoista asioista kuin aiemminkin; sanomalehden syönnistä ja puremisesta. Minulla on jalkapöydässä jäljet pienistä hampaista ja mustelmat. Jostain syystä mie olen se kiinnostavampi tyyppi ja välillä tulee todella paha mieli kun koettaa komentaa eikä toinen tunnu tajuavan mitään. Varsinkaan sitä että hampaat ovat todella terävät ja purenta oikeasti koskee. Luotan ehkä liikaa siihen, että kun Jimi pääsee ulkoilemaan kunnolla ilman rajoituksia, kaikki nämä pahanteot jäävät vähemmälle. Vielä ensi viikko on tätä eristystä jäljellä. Ulkona ollaan pyritty käymään joka päivä, liikumme sellaisilla alueilla jotka ovat koirilta ”kiellettyjä” eli lasten leikkipaikalla jottei siellä olisi koirien jätöksiä. Jimihän ei pihalle tee mitään ilman erillistä pyyntöä.

Viikon aikana on myös opeteltu vähän temppuja. Jimi osaa nyt istu, anna tassu ja maahan -käskyt. Istu varsinkin onnistuu hyvin ilman haparointia. Makupalan kanssa temput menevät usein ylisuorittamiseksi, mutta ilman makupalaa suoritus on tarkkaa työtä, ja onnistumisen ilo näkyy opettajan ja oppilaan silmissä.

Matolääke saatiin myös annettua. Kasvattaja Heli kertoi, että se saattaisi olla hankala homma sillä tahna tulee laittaa kitalakeen eikä se ole mitään herkullisen makuista. No me sitten olimme Juhan kanssa valmentautuneet siihen että tästä tulee ongelmallista ja odotimme sellaista villiintymishetkeä jolloin suu on herkästi aukeamassa. Laitoin matolääkkeen sormeen ja aukaisin suuta. Jimi päätti, ettei toimenpidettä niin tehdäkään vaan se nuoli lääkkeen sormestani. Hölmistyneenä katsoimme toisiamme ja mietimme, mikä kohta tässä nyt meni pieleen. Eihän sen näin kivuttomasti pitänyt mennä. Jimi nuoli käden puhtaaksi ja palkkioksi sai muutaman nappulan, ettei suussa maistuisi pahalta. Ei me poikaa nälässä pidetä joten tuo matolääkkeeseen kohdistuva ahneus ei siitä ainakaan kerro.

Jimi on myös itse opiskellut rappusten nousemista. Korkeimmillaan on ollut kahdeksannella rappusella ja sitten onkin pattitilanne, ylös ei haparoivin takajaloin uskaltaisi eikä alas tuleminenkaan vahvin laji ole. Jimi on tulossa silloin ylös kun me olemme Juhan kanssa siellä, ei se muuten sinne havittele ja hyvä niin. Kierreportaat ovat kuitenkin aika pahat jos sieltä tullaan vauhdilla alas. Vakuutus on jo Jimille otettu, jos kaikesta varomisesta huolimatta sattuu jotain.

Vakuutuksen turvin uskalsimmekin tulla mökkeilemään. Jimi oli pakkaamassa omat tavaransa, Nellan tavarat ja meidän tavarat se tarkasti kassista. Jimi ei varmastikaan tiennyt minne mennään, sillä emme ole olleet vielä reissussa yötä. No automatka meni tietysti jo rutiinilla. Puolen tunnin aikana kerkesi ottaa vähän unta. Se olikin hyväksi sillä mökkeillessä ei turhan takia päätä tyynyyn paineta.

Koska mökki on saaressa, edessä oli pieni venematka. Se meni hyvin, vähän vaan piti ihmetellä että mikä se tämmöinen juttu on ja minnehän tällä mennään. Rohkeana poikana Jimi istui kyydissä, olihan meidän kaikki tavarat ja Nellakin samassa veneessä. Kun tultiin saareen, näytti että poika olisi ollut täällä joskus aieminkin ja tuli kuin kotiinsa.

Kiersimme saaren flexin kanssa, sen jälkeen päästimme Jimin irti. Nyt olemme jo tehneet monta retkeä, kuunnelleet lintujen ääniä, katsottu laiturilta kun kalat hyppivät ja ennen kaikkea tehty monet tarpeet ulos. Kahdesti Jimi on myös ollut horjahtamassa laiturilta, onneksi ei ole vielä tippunut. Vesi on turhan kylmää uimiseen, mutta kahlattu ollaan sillä kusiainen puri pienestä jalasta ja viileä vesi helpottaa tuskaan vähäsen. Eilen illalla ulkoiltiin myös neljistään, jotta Nellakin pääsi ulos. Kotonahan ulkoilu on sujunut ongelmitta, molemmilla lemmikeillä on omat juttunsa eivätkä toisen tekemiset kiinnosta. Eilen ulkoilu menikin melkein samoin, Jimi antaa Nellalle rauhan ja toisin päin. Vain kerran Jimiä kiinnosti pienikokoinen isosiskonsa. Nella juoksi mökkipolulla omaan vauhdikkaaseen tyyliinsä, pieni pylly heiluen ja Jimi tuli takaa ja nappasi Nellan suuhunsa. Sain Nellan pois suusta eikä sen turkki ollut kostunut eikä tainnut edes tajuta tapahtumaa. Jimikään ei tainnut ymmärtää mitä tapahtui sillä Nella unohtui samassa. Mutta se taas osoitti että vaikka ne eivät toisistaan juuri välitä, niin silti pieni mahdollisuus siihen on että Jimi ottaa toisen suuhunsa tai litistää tahallisesti tai tahattomasti tämän.

Nyt Jimi nukkuu päiväuniaan säkkituolissa, mutta kohta varmaan menemme aurinkoon nauttimaan elämästä ja lataamaan akkuja ensi viikkoa varten. Harmi ettei mukana ole herkkuamme vesimelonia, sitä olisi mukava maiskutella auringon paistaessa.

Pikku kiusantekijä

Aika on taas kulunut ja viime kirjoituksen jälkeen on kerinnyt tapahtua paljonkin asioita. Ollaan opittu uusia asioita ja myös Jimi on huomannut ettei elämä ole pelkkää auringon paistetta.

Tällä viikolla Jimi alkaa olla villi pieni pentu, joka ei välttämättä tiedä milloin olisi aika rauhoittua. Olemme kinastelleet moneen otteeseen siitä saako sanomalehteä syödä vai ei. Pissit ja kakat tulevat nätisti lehdille, mutta niitä on myös kiva retuuttaa ja repiä (lehtiä siis). Monta myttyä on suusta saatu pelastettua, mutta valitettavasti osa on myös Jimin suolistossa odottamassa ulospääsyä. Komentaminen ei auta, niskasta puistelua, silmiin katsomista ja torumista on kokeiltu. Viimein luulen löytäneeni tavan joka ei tuota minullekaan kyyneltä silmäkulmaan. Poikaa täytyy komentaa heti kun menee paperille sanoen topakasti: Jimi ja sitten näytetään ”pelottavaa” laitetta; naksutinta. Joskus tiukan paikan tullen joutuu myös ehkä toistamaan käsittelyn ja käyttämään naksutinta. Emme ole antaneet Jimin haistella naksutinta vaan se on pysynyt vieraana esineenä, jota ollaan kutsuttu sähkötainnuttajaksi. Tuskin Jimi tietää mikä sellainen laite on ja toivottavasti ei koskaan tarvitse sellaiseen törmätä, mutta jokin pelottavuus on tuo pieni laite, joka ostettiin kun halvalla saatiin. Oikeaoppiseen naksutinkoulutukseen emme ole perehtyneet vielä. Jos nyt ottaisimme tuon kapistuksen jokapäiväiseen käyttöön häviäisi siitä pelottavuus ja sen kunnioitus. Meillä siis toimii perinteinen kasvatusmalli: uhkailu, kiristys ja lahjonta.

Puruvoimia on tullut myös lisää ja hampaat ovat kasvaneet. Tuntuu siltä että mie olen se parempi purtava, jotkin kerrat ovat vahinkoja enkä mie kättä todellakaan työnnä suuhun, mutta silti miulla on enemmän osumia kuin Juhalla. Myös yllättävä hyökkäys akillesjänteeseen tuntuu imakalta. Jimistä on kuitenkin iloa ennen kaikkea, joten pienet iskut kasvamisen vaiheessa annettakoon anteeksi. Lattialla istuessani Jimi yleensä kipuaa syliini joko lelu tai luu suussa, joskus se tulee muuten vain pötköttämään. Se on parhain osoitus siitä että pienokainen välittää.

Aamupalaa en ole saanut syödyksi kunnolla koko viime viikolla. Mie olen ensimmäisenä hereillä ja pitkän yön jälkeen on mukava osoittaa huomiota minulle ja vastavuoroisesti saada myös sitä. Istuessani syömään ruispaloja retuutan lelua ja lepertelen Jimille, muutoin se roikkuu aamutossussani tai puree varpaita. No vähempi syöminen ei ole kenellekään haitaksi, joten otan tämän kaiken mielelläni vastaan, näytänpähän paremmalta biksuissa.

Jimiä ollaan myös ulkoilutettu melkein joka päivä omalla pihalla. Välillä siellä on kivaa ja välillä ei. Olemme ulkoilleet lähinnä aurinkoisella säällä ja tänä aamuna poika saikin kolauksen, siellähän satoi vettä. Piti tehdä muutama houkuttelu ennen kuin suostui tulemaan ulos tihkusateeseen. Kiireellä vietiin roskat ja tultiin sisälle, turkki ei ollut edes kunnolla kerinnyt kostua, mutta olihan se silti melkoinen kolaus. Ehkäpä Jimi kuuli kun eilen kerroin Juhalle nähneeni eläinkaupassa koiran ulkoilupukuja, Jimi varmaan haluaisi sadeviitan jo nyt. Ne vaatteet kyllä oli hienosti tehtyjä ja hinnakkaita. Sellainen Jimin tyylinen puku maastokankaasta maksoi 60 euroa. Kangasta siihen ei oltu paljonkaan tuhlattu, mutta huppu ja kaikki nyörit oli. Me ehkä silti haluamme jotain käytännöllisempää ja eihän meidän tarvitse ostaa kuin yksi sopiva puku, näppäränä tyttönähän mie niitä sitten ompelen joka vuoden aikaan omansa.

Jimi tietää jo hyvin nimensä ja ylpeänä taitaa kantaakin sitä. Poika taitaa myös tietää että on mainiosta suvusta lähtöisin. Ulko-ovelta alkaa yleensä keikailu, nenä pystyssä näyttää itsensä koko komeudessaan. Sitten Jimi odottelee hetken josko joku huomaisi hänet ja tulisi tervehtimään. Jimillä on myös paha tapa tunkeutua rapsutettavaksi vaikka joku ei tahtoisikaan, tosin harvat pennusta kieltäytyy, mutta löytyy niitäkin aina silloin tällöin. Jimi vaan tahtoisi olla jokaisen kaveri ja käydä katsomassa tilanteen läheltä. Sitten kun kymmenien metrien päässä pyöräilevä ei huomaakaan häntä tulee pieni itku. Meillä vieraat otetaan aina ilolla vastaan, Jimi kellottaa selällään ja yleensä myös tekee pienet ilopissit. Yleensä kaikki meille tulleet pysähtyvätkin jo eteiseen, rittää siis kun siivoamme eteisen kunnolla. Olohuone on usein lelujen peitossa, mutta huonekalut ovat vielä pysyneet koskemattomana, luultavasti juuri lelujen paljouden ansiosta.

Ensi viikolla meillä on madotus edessä, mutta siitä ei luultavasti aiheudu vaivaa. Jimi on kiltti poika toimenpiteitä tehdessä. Korvat on puhdistettu jo pari kertaa ja kynnet on leikattu kertaalleen. Täytyy vaan odottaa sellaista rauhallista uneen vaipumishetkeä ja kaikki onnistuu vaivatta. Punnitus tehtiin viime viikolla ja painoa oli kohta kolmekymmentä vuotta vanhan vaa’an mukaan kolme kiloa. Grammoja siitä ei nähdä, mutta kuka sellaisia pikkutietoja tarvitseekaan? Ollaan oltu tuosta ruokailusta muutenkin harmissamme kun ei tiedetä onko Jimi joskus nälässä vai onko ruokaa joskus liiaksikin. Liikuntaa kun ei vielä älyttömästi ole, mutta aivojumppaa ehkä sitäkin enemmän. Yritetään pitää Jimi sopusuhtaisena ettei tule mitään nivelongelmia sen takia. Myös rokotusta odotetaan kovasti, sitten päästään vapaasti ulkoilemaan. Hihna sekä panta ovat tulleet niin tutuksi ettei ongelmia niistä enää tule. Jimi kulkee jo nyt hienommin kuin jotkin aikuisista koirista.

Naapurin aikuinen koira komensi Jimiä yhdellä roskis- keikalla. Jimi kulki liian läheltä Belgian paimenkoiran pihaa ja se ilmeisesti säikähti pientä hiipijää. Jimille tuli ensimmäinen pattitilanne. Tilanne selvitettiin hienosti, Jimi istui hetken ja mietti mitä tehdä. Sitten sain houkuteltua hänet liikkeelle, juostiin kiireesti roskikselle ja pois tultiin samaa reittiä reippaasti. Jimi on onneksi niin pieni että sen voi ottaa syliin tiukan paikan tullen. Mahdollisimman paljon kuitenkin annetaan kokea kaikkea omilta jaloilta käsin ja itsenäisesti, rohkaisua ja kiittelyä satelee joka asiasta.

Olemme odottaneet karvan kasvua ja eilen odotus palkittiin. Rinnassa on yksi pidempi karva! Olemme jo tottuneet lyhytkarvaiseen mäykkyyn, mutta kyllä se pojalla täytyy parta olla. Tuota pitkää karvaa olen jo monesti kokeillut onko se irtokarva vai ihan pysyvä. Jimi varmaan kohta käskee pysymään karvastaan irti, kuluu vielä ihastelusta ja putoaa pois.

Jatkamme lauantain viettoa, sillä Jimi varmaan kohta heräilee ja sitten taas ohjelmaa ja virtaa riittää hetkeksi. Nyt se nukkuu tuossa omalla sängyllään selällään ja hengittelee raitista ilmaa kun ikkuna on auki. Sehän on vähän kuin ulkona olisi.

Toivottavasti myös toiset pennut ovat kotiutuneet / kotiutuvat yhtä hyvin kuin meidän Jimi, toivon mukaan niistä pidetään myös hyvää huolta. Vaikka Jimi ei itse muistaisikaan sisaruksiaan mie haluan uskoa, että jollain aistillaan se vaistoaa heidän olemassaolon ja ajan kun olivat kaikki neljä Nurmeksessa.

Helatorstai

Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 15.5.-17.5.

Voi tätä eloa, tässä on kyllä erilaista säpinää kuin viikko sitten. Yöunetkin ovat katkonaisia, mutta virtaa tuntuu riittävän hyvin, kiitos jo keväisen auringonpaisteen. Täytyy kyllä nostaa kaiken kaikkiaan hattua lapsiperheille ja kotiäideille, miten ihmeessä ne selviävät arjesta...Tämä Jimin pentuaika opettaa meitä monella tapaa, kaikki on kyllä sujunut todella hyvin. Jimi on niin kiltti kun vaan toivoa saattaa. Pelottaa hiukan jos se sitten, kun pysyvät hampaat ja uhmaikä lähenee, niin muuttuu eri koiraksi. Mutta ei maalata kuvia vielä seinille, nautitaan tästä hetkestä.

Tällä viikolla on jo opeteltu yksinoloa. Maanantaina lähdettiin molemmat, Juha ja minä viemään roskia. Lähdettiin molemmat tarkoituksella, jotta Jimi saa harjoitusta miten käyttäytyä jos jää talonisännäksi. Mahdottomassa tohinassa kerättiin kaikki roskiin vietävät syliin ja lähdettiin kylmäkiskoisesti jättäen pentu huutamaan. Samassa kun ulko-ovi oli painettu kiinni tajuttiin ettei kummallakaan ollut avaimia mukana. Jimi sai siis todellakin opetella olemaan hetken yksin. Juha lähti heti juoksemaan vanhempiensa luokse hakemaan vara-avainta. Minä vein roskat ja kävin kurkistamassa niin hiljaa kuin vain osasin miten Jimi pärjää. Siellä se omassa sängyssään makasi ja katseli telkkaria, joka myös unohtui päälle. Voi siis ehkä sanoa ettei keskittymiskyky aina ole terävimmillään, mutta tästäkin kokemuksesta selvittiin. Jimi ei ollut kotona yksin kymmentä minuuttiakaan, mutta vastaanotto oli silti aika lattea. Hänet oli hylätty yksin ensimmäistä kertaa ja oli oikeutettua mököttää hetki noille kahdelle pöljälle. Nella–hamsteri oli sentään seurana ja turvana, mutta sekin oli häkissään. Kaikkein pahimmassa tapauksessahan häkki olisi jäänyt auki ja lapsukaiset ihan oman onnensa nojassa. Onneksi Juhan vanhemmat olivat kotona, oli siis onni onnettomuudessa.

Tiistaina oli sitten tosi paikka koittaa yksin olemista. Minulla oli työpäivä ja Juhalla tentti. Lähtö sujui rauhallisemmin, mutta itkemään piti silti jäädä. Juha ei ollut poissa kuin tunnin, joten aika oli sopiva vetäistä pienet torkut. Vastaanotto oli taas ollut melkoisen huomaamaton. Käytiin vielä iltapäivällä kaupassa joten poika sai taas olla hetken yksin. Kun tultiin tällä kertaa Jimi tuli katsomaan kaikkea sitä ruokakassien määrää ja tavaran paljoutta, mutta kahdella jalalla pomppivaa mäykkyä joka toivottaa tervetulleeksi ei nähty. Ehkä emme olleet sitä ansainneet, vielä.

Keskiviikko oli myös samantapainen; unta, leikkiä, ruokaa ja jotain uuteen opettelua. Aamulla lähtiessäni töihin Jimi oli yksin alhaalla ja oli itkenyt tosi paljon ja kovasti kun läksin töihin. Mie kun olin kantanut huonoa omatuntoa, koska en pysty olemaan kotona arkisin vaan pitää olla töissä. Ajattelin ettei Jimi edes tykkää minusta tai kaipaa minua, mutta asia ei ollutkaan niin, onneksi. Olisihan se kamalaa jos oma koira tykkää enemmän muista kuin omistajastaan. Iltapäivällä menimme Juhan vanhempien luokse. Taas se pieni automatka, joka tällä kertaa menikin vaivatta. Aurinko paistoi ja oli aika ulkoilla. Pihalla opeteltiin käyttämään fleksiä. Emme uskaltaneet päästää Jimiä irti, sillä naapurin piha tuntui olevan liiankin kiinnostava ja lähellä, korkean & tiheän pensasaidan takana...kuitenkin sellaisia mäykynmentäviä aukkoja aidassa on muttei ihmisen. Kaulapantaa olimme jo aiemmin koitettu. Luultiin että viimeistään siinä vaiheessa, kun laitetaan poika fleksiin tulee ongelmia. Hetken päästä kuitenkin saatiin ihmetellä miten tämä nyt näin hyvin menee. Jimi ei ollut huomaavinaan narua ja ulkoilun riemu oli suuri. Oli ihanaa juosta nurmella ja maistella vähän sitä. Juostiin kovasti edes takaisin, lelut eivät kelvanneet vaan oli kivaa maistella nurmea ja sammalta, kaikenlaisia aarteita löytyikin mukavasti. Niitä kaikkea me yksi päivä tuotiin Nellalle ulkoa ja ehkä Jimi oli tuomassa niitä myös nyt, tuliaisia mummolasta. Ulkona äänet eivät haitanneet mitään, ei edes Amin sirkkelin ääni. Ambulanssin ja poliisiauton ääniä piti kuitenkin hetki kuunnella, ne olivat varmasti uusia kokemuksia, mutta ei niitä tarvinnut pelätä. Jimi olisi juossut miun kanssani vaikka kuinka pitkään tutkiskellen luontoa. Ajattelin kuitenkin ettei olisi hyväksi ihan uuvuttaa pientä kerralla vaan mentiin vastentahtoisesti sisälle. Tuula heltyi antamaan juustoa, noilla pienillä mantelisilmillä saa usein tahtonsa läpi. Me ollaan kyllä aika hyvin pysytty normaalissa penturuokailussa, ylimääräisiä makupaloja ei olla annettu. Annoin Nellalle iltaruokana herneitä ja Jimi näki tapahtuman, itkuhan siitä tuli. Miksi tuo toinen saa noita ja minä en? Annoin sitten kolme hernettä Jimillekin ja nehän olivat hyviä, niitä täytyy saada myös jatkossa.

Keskiviikkona eli eilen tutustuttiin myös Juhan siskoon Kikkaan. Voi sitä riemua kun sai uuden tuttavuuden. Kikalla on hiuksissa letit ja niitä oli mukava maistella. Jos Jimi olisi ollut virkeämpi, lettejä olisi varmasti retuutettu enemmän. Ulkoilu oli kuitenkin verottanut oman osansa energiasta.

Tänään on siis Helatorstai, kiitos tästä ylimääräisestä vapaasta. Pyhäpäivät on levolle pyhitettyjä, mutta nyt täytyy uhmata tätä käskyä. Meillä on jo koneellinen pyykkiä pesty ja pölyt pyyhitty. Odoteltiin Jimin kanssa että Juha herää, jotta voidaan imuroida. Nyt Juha on noussut, mutta apulaiseni nukahtanut. Saan harvoin kirjoittaa tätä päiväkirjaa näin rauhassa. Yleensä touhuilu alkaa heti kun otan kannettavani kaapista, tämä on ensimmäinen poikkeus ja käytinkin sen heti hyväkseni. Juu mutta näiltä puheilta kotiaskareisiin ja illalla meillä on saunailta. Saadaan saunoa Juhan kanssa rauhassa, koska ollaan jo kutsuttu seuralaiset Jimille. Tuula, Ami ja Kikka tulevat illalla ja korkataan uusittu sauna ja kylppäri viralliseen käyttöön.

Hyvää Helatorstaita ja nautitaan laatuajasta perheen kesken!

Tunnelmia ensimmäisiltä öiltä

Eilen käytiin ensimmäisen kerran kylässä, Juhan äidin ja isän luona. He asuvat vielä pari viikkoa tuossa naapurissamme, joten matka ei ollut pitkä. Ensin pakattiin näyttävästi Jimin peitto ja kaksi lelua höpötellen kyläilystä. Sitten otin pojan syliin ja lähdetiin kolmestaan, Jimi, Juha ja minä autolle. Enää ei tärisyttänyt paljoakaan. Auto oli jo tuttu, sinne oli suhteellisen mukavaa kömpiä. Ja sitten liikkeelle, yhtään ei tarvinnut itkeskellä ja perilläkin oltiin melkeinpä ennen kuin kerittiin istuakaan takapenkille. Muutaman sadan metrin ajo meni siis hyvin. Saavuimme perille vähän etuajassa, sillä talonväki ei ollut vielä kotiutunut mökkireissultaan. Jimiä kiinnosti paikan tuoksut ja muuttolaatikot. Kohta talon isäntäväki saapui ja Jimi ponkaisi vastaan. Ihan niin kuin Tuula ja Ami olisivat olleet hänen vanhoja ystäviään. Muutenkin katsoimme Juhan kanssa poikamme innostuneisuutta ihmeissämme. Jimi ravasi taloa ees takas, nuoli Amin varpaat ja oli useaan otteeseen Tuulan sylissä. Tuula antoi vielä kaksi leluakin ja sehän oli jotain aivan ihanaa ja ihmeellistä. Sitten olikin torkkujen aika, siellä meidän pieni hauva nukkui vieraassa paikassa ja ihan ilman seuralaista nojatuolin alla.

Kun Jimi oli herännyt torkuiltaan pakattiin taas tavarat joita olikin kertynyt muutama lisää. Mennessämme meillä oli peitto ja kaksi lelua, tullessamme meillä oli näiden lisäksi saamamme peitto sekä kaksi uutta lelua mukana, ei pöllömpi reissu ollenkaan. Pakkausvaiheessa Jimi hokasi, että taas lähdetään ja oli skarppina matkaan lähdössä. Taas autoon ja pieni matka kotiin. Ovelta Jimi käveli reippaasti sängylleen ja touhusi saamillaan leluilla. Olohuone on edelleen se mieluisin paikka, mutta nyt on jo mukava temmeltää eteisessäkin. Niin ja ruuanlaittoakin voi vähän seurailla keittiössä. Laitoimme matot alakerran lattioille, sillä tuolla vierailulla tajusimme että poikahan tykkää todellakin matoista ja nehän meiltä täysin puuttuvat. Kaikki pissit ja kakatkit kun ovat menneet sanomalehdille niin eihän tässä mitään hätää ole.

Yö meni kohtalaisen hyvin, minä nukuin yläkerrassa, sillä pitihän sitä olla työkunnossa. En kuullut mitään ääniä alhaalta koko aikana. Kellonkin laitoin soimaan tavallista aikaisemmin. Kun tulin 6.15 alas molemmat miehet nukkuvat täyttä unta. Olin ajatellut viettäväni heidän kanssa vähän aikaa, mutta pettymykseksi sainkin itselleni kunnollisen laittautumisajan =) Piti syödä hapankorpun sijaan ruisleipää etten häiritse nukkujia. Jimi valveutui kunnolla vasta seitsemän jälkeen ja sainkin touhuilla hänen kanssaan vähän, olinhan jo muuten valmis tulevaan työviikkoon. Jimi antoi myös hellän nuolaisun Nellan nenälle. Toivottavasti Nella on pian kunnossa jotta pääsevät kunnolla tutustumaan toisiinsa. Jimin puolelta kaikki olisi jo kunnossa, mutta toinen tahtoo leikkiä marttyyriä.

Pyöräilin hurjaa vauhtia kaupunkiin ja olin innoissani sekä mietteliääni kuinka pojat täällä pärjäävät. Ruokatunnilla soitinkin, olin aivan kuin äitiyslomalta palannut; kyselin kesken päivän kuulumiset ja odottelin jotta kello löisi neljä ja pääsisin kotiin. Myös kotimatka meni kuin vettä vaan, vartissa kotiin vaikka oli pienoinen vastatuulikin. Soitin ovikelloa ja aukaisin ovea kolistellen avaimia, halusin testata otetaanko minut haukkuen vastaan. Mitään ei kuulunut ja sain kävellä olohuoneeseen asti ilman suurempia huomioita. Miehet olivat samoissa asemissa kuin aamulla lähtiessäni, molemmat omalla sohvallaan. Lisäksi yläkertaan oli ilmestynyt yksi uusi mies; Ami listoitti kylpyhuonettamme.

Juha oli luvannut Jimille jo päivällä että tämä pääsee ulkoilemaan. No niinhän miekin olin matkalla ajatellut, että ulos pojan täytyisi päästä. Nyt kerrankin kun oli lämmintä. Eilen jo tutustuimme takapihaamme joka näytti olevan pienuudesta johtuen pettymys. Jimi kiersi pihan ja sen jälkeen katsoi tässäkö tämä oli. Jimi viihtyisi ulkona kyllä vaikka miten pitkään, mutta emme vielä uskalla paljonkaan olla tuolla sillä rokotukset uupuu vielä. Oltiin tuossa takapihan yhteisellä alueella, juostiin peräkkäin ja ihmeltiin ruohoa. Sitten tuli pihan kaksi pientä räkänokkaa seuraksi. Jimi oli ihan inskana, oli pakko päästä katsomaan mitä ne juoksee ja kiljuu. Koska mie pidän omieni puolta ajattelin ettei meidän tarvitse täällä ulkoilla vaan voidaan olla etupihan puolella ja niinpä menimme sinne. Leikittiin vähän pallolla ja tutustuttiin puun-oksiin, kohta aukesivat naapureidemme ovet. Myller viereisestä asunnosta ja Pirkko toiselta puolen viereisestä asunnosta sattuivat olevan lähdössä yhtäaikaa jonnekin. Myller, tuo ei niin eläinrakas, ihmetteli hetken sitä kaikkea työnmäärää minkä olimme nyt itsellemme ottaneet. Pirkko vaan ihasteli ja jutteli aivan kuin kiireet olisivat kaikonneet, hän sanoi että on halunnut itsekin mäyräkoiraa ja tuntui tietävän niistä aika paljon (lähinnä sen että niitä on kolmea eri karvalaatua ja karkkarista ei lähde karvaa sen trimmauksen johdosta). Samalla myös Pirkon mies Pentti tuli uteliaisuuttaan tekemään tuttavuutta pojan kanssa. Ja Jimihän nauttii huomiosta, se on menossa jokaisen luokse ja syliin. Olisi varmaan mennyt sisällekin jos Mönkkösten väliovi olisi ollut auki. Jimin vauhti näytti kasvavan sellaiseksi ettei hommassa näyttänyt olevan tolkkua, joten koppasin tämän syliini. Pirkko läksi asioilleen ja me marssimme ovellemme, kuulemma meidän pitäisi järjestää rotinat uuden lapsen ja taloyhtiön jäsenen kunniaksi.

Tälle illalle ei olla suunniteltu ohjelmaa, luultavasti siivotaan puulastut listoituksen jäljiltä ja leikitään. Jimi katsoo mielellään myös telkkaria. Maikkarin pöllölogo mainos on kaikkein mukavin, siinä on ääni, iso liikkuva kuva ja kestää sopivan ajan eli muutaman sekunnin. Lisäksi Muumit ovat kivoja, niitä on kiva katsella heräillessään, eikä nekään kestä kovin kauaa ja sisältävät vielä jonkin opetuksen. No mutta nyt Salkkareille ja leikkimään.

Tervetuloa!

Eilinen koitti vihdoin ja poika haettiin kotiin. Olin jo aamulla kuuden aikaan valmiina. Ei nukuttanut kun jännitti niin paljon. Aikani käyskentelin ylhäällä ja sitten kuitenkin kampasin nukkumaan Juhan seuraksi. Seuraavan kerran havahtuessa kello olikin jo kahdaksan. Oltiin luvattu olla Nurmeksessa kymmenen aikoihin joten kiireellä aamuvalmistelut ja autoon istumaan Jimin sängyn ja muutaman lelun kanssa.

Nurmeksessa oltiin siis kymmenen maissa. Siellä koko porukka odottelikin jo meitä. Käytiin tällä kertaa moikkaamassa myös pystikset, mukavia koiria olivat hekin. Seuraavaksi mentiin pentuhuoneeseen, jossa meidät otettiin iloisesti pomppien vastaan. Kaikki neljä olivat vielä kotona, siksipä Jimin ensimmäisenä vieminen tuntuikin erityisen pahalta, vaikka tietenkin olimme päivää odottaneet hartaasti. Meillä ei ollut mitään käsitystä kumpi pojista haluttaisiin. Molemmat näyttivät samalta ja touhusivatkin yhtä terhakkaasti. Toinen oli hiukan kiinnostuneempi minusta, joten se lämmitti sydäntä. Heli vei lapsukaiset lepäämään vielä, jotta saimme hiukan miettimisaikaa lisää.

Kun virallisuudet oli hoidettu (paperityöt) edessämme oli vaikea ratkaisun paikka. Pojat tulivat vielä kertaalleen "kehään" esittelemään itsensä. He touhusivat siinä Tiuku -äidin ja Tessa -tädin kanssa. Emme vieläkään tienneet kumman tahtoisimme, sillä ns. ulkopuolisen silmään molemmat olivat niin samanlaisia. Annoimmekin pennun valita meidät, se joka osoittaa mielenkiintoa ensimmäisenä meihin tai mukana olleeseen sänkyyn ja leluihin on meidän. Ja näin saimme oman Koronan mukaamme. Valinta osui varmasti oikeaan, sillä meillä on aivan ihana ruttusuu seuranamme.

Automatka oli ensimmäinen pitkä matka. Eläinlääkärissä pentue oli jo käynyt ja tutustunut autoilun ihmeeseen maailmaan. Noin ensimmäiset 30 kilometriä Jimi itki lohdutonta itkuaan, tuli pahamieli siitä millaisia lapsenryöstäjiä olemme. Istuin Jimin kanssa takapenkillä poikaa halaten ja lohduttaen, että tämä on jokaisella sisaruksella edessä. Loppumatka menikin jo hyvin, välillä pää nousi katsomaan maisemia (puidenlatvoja) ja välillä nukuttiin kevyttä unta. Ajoimme auton katokseen ja sitten olikin seuraava haaste edessä. Jimi tärisi sylissä, kaikki oli uutta; hajut ja äänet. Naapuri sattui vielä jäämään juttelemaan ja ihastelemaan Jimiä. Meillä olisi ollut jo kova kiire kotiin, mutta suotiin se viiden minuutin ihastelu hänelle. Toivottavasti myös heidän mielenkiinto omaa koiraansa kohtaan kasvaa. Ollaan jo monta kertaa säälitty saksanpaimenkoiraa joka näyttää elämäänsä kyllästyneeltä ja alistetulta, eikä taideta lenkittääkään kunnolla. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta silti...

Tulimme kotiovesta Jimi sylissäni, tärinä loppui heti kun ovi laitettiin kiinni. Pieni pää pyörähteli muutaman kerran ja silmät kävivät paikkoja läpi. Laskin Jimin maahan ja pieni varovainen tutkiskelu sai alkaa. Siinä me kaikki oltiin ihan ihmeissään, kaikille tämä oli uusi tilanne. Mitä nyt tehtäisiin ja miten saataisiin päivä kulumaan, kellokin oli vasta kaksi iltapäivällä ja meillä olisi kova työ saada ikävä sisaruksiin jäämään taka-alalle. Nappulat kiireellä kuumaan veteen likoamaan, ja Jimi teki pissit nätisti sanomalehdelle. Me tietenkin kehuimme kuorossa suoritusta ja palkaksi vielä leikittiin vedettävällä tuppelolla (joka osoittautui lempileluksi, sillä sitä on niin kiva retuuttaa). Seuraavaksi oli sitten kakan aika, poika taas marssi sängystään suoraan paperille, tosin se meni vähän yli, kun mie olin siirtämässä sanomalehteä enemmän pyllyn alle, Jimi säikähti hiukan ja haki uuden paikan. No mutta siivottiin lattia ja suoritus oli meille hyvä, sillä jos en olisi ollut säätämässä yhtään mitään olisi kakka todellakin tullut lehdelle. Reunassa mutta silti lehdellä, no tekevälle sattuu. Kehuja taas sateli, joka asiasta ollaan kehuttu. Ja moitittavaa ei ole ollut. Jimi on ujo vielä joten touhuaa olohuoneen puolella ja keskellä lattiaa. Ei mene lähelle seiniä eikä huonekalujakaan. Pieniä retkiä keittiöön ja eteiseen ollaan yritetty tehdä lelujen ja leikin varjolla, kutsuen luokse ja sylkyssä, mutta se tutustuminen tapahtunee tässä lähipäivinä ihan omalla painollaan. Jimillä on yritystä ja tahtoa käydä katsomassa uusia paikkoja ja käykin aina pikaisesti luonamme jos olemme keittiössä, mutta siellä ei ole kotoisaa makoilla tai touhuta. Eilen olohuone tuli niin tutuksi kun hän katsoi jääkiekkoa ja euroviisut osittain nukkuen.

Yön viettoa aloiteltiin heti euroviisujen loputtua. Oltiin jo herätty aikaisin ja edellinen yökin oli nukuttu jännityksen takia huonosti. Ajateltiin ettei yöstä tule suurtakaan ongelmaa. Mie olin tulemassa alas Jimin seuraksi nukkumaan, koska sohvalle ei mahdu kuin yksi ihminen niin meinattiin jakaa yövuorot. Juha tarjoutui tulemaan kuitenkin alas, koska mie nukuin sikeämmin enkä välttämättä reagoi pienen inahduksiin. Menin siis ylös ja pojat jäivät alas. Nukahdin heti ja seuraavaksi heräsin siihen kun alhaalta kuului mahdoton itku sekä Juhan puhetta ja hyssyttelyä. Katsoin kelloa unen pöpperössäni ja muutenkin huonolla näöllä, luulin sen olevan yhdeksän mutta aikani tuijotettu tajusin ettei se ole vasta kun viisi. Kampesin tyynyn ja peiton kanssa alas, ja suoritettiin vahdinvaihto. Jimi heräytyi heti kun tulin alas, se näytti lelujaan miulle ja sitten me hetki leikittiin. Jimi ymmärsi ettei vielä ole soveliasta nousta ja käpertyi omaan sänkyynsä ja mie sohvalle. Siinä me sitten nukuttiin. Seuraavan kerran havahduin siihen kun pieni tassu liikutti kättäni. Katsoin kelloa ja nythän se näyttikin jo paremmalta. Kello oli puoli yhdeksän, menin sotkemaan jauhelihan ja kermaviilin turvonneisiin nappuloihin. Hetken päästä herättelin Jimiä syömään. Intoa oli melkoisesti kupin nähdessään ja ruokaa upposikin aika hyvin. Välillä sitä menee leikin varjolla ja välillä ihan omatoimisesti. Jimi on myös ruotiutumassa loistavaksi siilaajaksi, ihan kuin mie lajittelin kasvikset ruuasta, Jimi koittaa syödä vaan lihan ja kermaviilin. Kupin pohjalle jää nappulamössöä. Kuppi ollaan otettu pois aina oletetun ruokailun päätyttyä, eikä mitään herkkuja ole annettu. Siinä lähinnä miulla on opettelemista, miehän korvaan monesti myös oman lämpimän ruuan kekseillä tai jollain makealla.

Ruuan jälkeen leikittiin. Keksittiin aivan mahtava leikki, mie meen selälleni ja Jimi tulee kiusaamaan. Välillä tutkii hiukset ja hyppii vatsan päälle. Ja poika todella näyttää iloiselta touhutessaan. Kaksi tuntia leikittiin kahdestaan ja annettiin Juhan nukkua. Sitten käytiin kurkkaamassa makuuhuoneessa, herättely mielessämme. Ei olla kauhesti kanneltu Jimiä sylissä sillä se näyttää silloin niin nolostuneelta.

Tämän kirjoittamisen ajan hän tuossa vieressä nukkui levollista unta. Ja sitten kävi tekemässä molemmat tarpeet ihan itse ilman erillästä touhotusta lehdelle. Kyllä meillä on fiksu poika! Nyt aloitellaan ruokailua ja sitten pyörähdetään viemässä Juhan äidille äitienpäivä- ja synttärilahja. Jimiä ei raaskita jättää yksin kotiin joten käydään ihan nopea visiitti mummolassa ja sitten tullaan kotiin viettämään laatuaikaa.

Ai niin, eilen tutustuttiin myös ilmiöön nimeltä meidän sosiaalinen ja seurallinen hamsteri. Nella nukkui ennätyspitkään, olisi varmaan nukkunut koko illan jos Juha ei olisi käynyt herättelemässä. Yleensähän se on kuin elohopea, nopea kuin mikäkin. Eilen kuitenkin kävi toisin. Oltiin aikalailla huolissamme Nellan käytöksestä, se oli kuin rautakanki tai tönkkösuolattu muikku. Kaikki uudet hajut saivat pikkuisen ihan sekaisin, hyvä jotta sydän löi normaalisti sillä muutoin kaikki oli kuin hidastetussa filmissä. Nella on tehnyt tuon saman tempun muutaman kerran aikaisemminkin, joten viimeistään huomenna se on jo normaali hamsteri.

Mutta oikein Hyvää Äitienpäivää! Minäkin join jo aamulla kaakaon kaapista löytyneestä mukista jossa oli teksti; Maailman paras äiti!