Maassa 2 min, 10.6.2013
Minulla on ollut ikävä tätä blogia ja seuraajia sekä seuraamiani blogeja! Hiljaisuus ei ole johtunut juurikaan tyttärestämme vaan kaikista muista projekteista. On pitänyt puunata kukkapenkit, katsoa Mullan alla -boksi , elokuvia ja nyt olen hurahtanut virkkaamiseen, tosin vain kaksi mattoa olen saanut valmiiksi. Joka tapauksessa Even nukahtamisen jälkeen on tuntunut olevan kaikkea muuta. Aiheita on kertynyt päivittäin ja nyt niitä on kasaantunut niin etten edes tiedä mistä aloittaa. Kirjoitellaan siis muutama rivi vaan lempiaiheestani eli meistä.
Tytär on siis jo reilun neljä kuukautta ja mahdottoman aurinkoinen. Haluaisin kertoa hänestä ja onnellisesta äitiydestäni, mutta kuten tuossa(kin) kuvassa näen kolme mäyräkoiraa. Jätetään siis äitiys ja sen hehkutus muihin kuvioihin ja pilttipiireihin. Olen saanut tuntea monia onnistumisia herrojen kanssa. Heistä on kuoriutunut oikea valiojoukko ilman titteleitä. Olen painiskellut hetken ajatuksen kanssa tuleeko koirille mainetta ja kunniaa harrastuksista vai tuleeko niistä vain sohvaperunoita. Jimi otettiin seuralaiseksi ja nälkä kasvoi saavutusten myötä. Jimin ja Jonen elämä on suunniteltu niin, että Jimistä pitäisi leipoa jälkivalio ainakin Suomessa eikä mahdottumuus olisi Ruotsin tai Norjan osaltakaan. Jone puolestaan piti saada Suomen jälkivalioksi. Nyt olen kuitenkin tässä rupenut laskemaan näitä harrastuksia euroissa. Mitä minä tekisin niillä valioilla? Kehuisin lenkkipolulla, mäykkyfoorumilla tms? Tällä hetkellä tärkeintä on saada pidettyä pojat tyytyväisenä, rakkautta, liikuntaa, rapsutuksia, peruskoulutusta, aktivointia, hyvää ruokaa, hyvät yöunet ja onnellisuutta. Herrat eivät ole vaikuttaneet pettyneiltä uuteen elämäänsä, päinvastoin he ovat nauttineet helteistä sekä lenkkeilyistä vaunujen vierellä. Käytös on muuttunut niin paljon positiivisemmaksi. Ongelmia ei ole ennenkään ollut laumassa, mutta nyt todellakin tunnen olevani JOHTAJA joka antaa aikaa ja huomiota silloin kuin itse tahtoo. Ohitukset on menneet niin harppauksella parempaan ettei mitään järkeä :)
Esimerkkinä ohituksista voinen mainita sen kun vastaamme tulee kaksi kultaistanoutajaa, lapsi pyörällä, toinen lapsi vaunuissa ja äiti. He pysähtyvät tienreunaan ja me talsimme kohdalle, onnittelemme heitä uudesta perheenjäsenestä ja jatkamme matkaa. Meidän osalta täysin puhdas suoritus, jes! Mikä fiilis! Nyt olemme jopa skarpanneet pelkkien lasten ohitteluiden suhteen, sillä yksi naapuruston nappuloista on ryhtynyt "väijymään" meitä. Ainoa lannistaja on tässä naapurustossa eräs valkoinenpaimenkoira, se hyökkii irrallaan pihalta kimppuumme. Joku kerta on vielä tikit joko siinä tai sitten meidän koirissa. Jatkossa pitäisi muistaa ottaa jotain kättä pidempää mukaan tai sitten syksyksi hommata rautakärkiset maiharit. Toinen omistajista on raskaana eli meillä tulee noita kohtaamisia olemaan tässä äitiysloman aikaan...
Mejän kuten muidenkin harrastusten osalta olemme siis vetäneet lonkkaa. Samalle viikonlopulle osui sekä P-K:n Noutajakoirayhdistyksen sekä I-S:n mäyräkoirien kokeet. Aktiivinen pariskunta olisi mennyt molempiin, minä ja Jimi Nurmekseen, isäntä ja Jone Juukaan. Hellettä oli kuitenkin sinäkin viikonloppuna sellaiset lukemat, että kiittelimme laiturilla laiskuuttamme. Ei siis harmittanut ollenkaan. Elokuussa olisi muistaakseni Nakkilassa valmiit kokeet. Voisi tuon Sporttivartin ilmoittaa, samalla saisimme laatuaikaa isännän kanssa autoillen hurjan matkan ja Jimihän osaa yöpyä hienosti hotellissa. Se olisi ihan kiva retki toteuttaa, mutta samalla miettii mitä kaikkea sillä reissuun uppoavalla rahalla saisi. Useamman kilon lihaa, aktivointileluja, uudet hihnat jne. Eli onko koira siis onnellisempi, jos sen vie kokeisiin vai kuluttaa rahat sen hyvinvointiin pidemmälle aikaa?! Hirmuista painimista, ihan kohta stressiä pukkaa...
Vaan siinäpä jokunen rivi meistä. Nyt taidan lähteä lukemaan mitä teille muille kuuluu. Uusi aihe muhiikin jo päässä, katsotaan meneekö kaksi kuukautta toteutuksessa :)
