Kesän agilityilyä

Eräänä kauniina aurinkoisena aamuna saimme houkuteltua naapuristamme Unnan mukaan katsomaan treenejämme. Silloin oli vielä täysi kesä, hiekka pöllysi ja linnut lauloivat. Unna tallensi Jimin vauhdikkuuden hienosti muistoksi asti. Kuvat pienentyivät bloggeria varten hurjasti, mutta idea säilyi vielä.

Kyseinen kenttä sijaitsee lähes keskellä kaupunkia ja alue on täysin aitaamaton. Vieressä jänikset juoksevat ja sorsat uivat sateen synnyttämässä lätäkössä. Siis paikka on aivan mahdottomia viehätyksiä täynnä. Onneksi Jimi ei ollut niistä kiinnostunut vaan jaksoi välittää siitä mitä emännän kanssa tehtiin. Ja mielestäni hienosti tehtiinkin!

Harjoiteltiin vauhdikkaasti putkeen lähetystä sekä sieltä tulemista. Nokka on jo kohti seuraavaa hyppyä. Itse puolestani näytän tehneen tuossa persjätön. Tykkään jättää koiran selkäni taakse jopa niissä tilanteissa jossa se ei ole kannattavaa.

Harjoiteltiin ihan vaan suoraa hyppyä ja siinähän se näyttää onnistuvan. Jimi osaa mielestäni ajoittaa vauhdin sekä ponnistuksen hyvin. Tosin tässä taitaa olla vauhditon ponnistus menossa.

Tässä mennään jo kohti uusia haasteita! Vauhtia on jo enemmän ja niinpä hypyllä on korkeuttakin enemmän.

Alastulo ja tsekkaus minne ollaan menossa. Jimiä täytyy kiittää kontaktista sekä siitä, että se hakee sitä. Minun on paljon helpompi keskittyä, kun tiedän perusteiden olevan hallussa. Tosin ensimmäiset kerrat tuolla treenipaikalla jännitin miten kävisi, kun päästäisin koiran hihnasta. Käytin liikaa energiaani siihen ja siksipä emme kumpikaan osanneet nauttia hauskuudesta.

Rengas on este joka vaati ja vaatii edelleen hiomista. Siinähän koira joutuu ihan oikeasti ponnistamaan. Perushypyt ovat kuitenkin mäyräkoiralle todella matalia ja niistä mennään kevyesti ylitse. Renkaaseen paneudumme kotona, tarvittava autonrengas on jo hommattu.

Kiitokset Unnalle vielä kertaalleen onnistuneista kuvista ja kiitokset Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistykselle treenipaikasta sekä hyvistä treeneistä!

Tunnustus

Tunnustuksen saaneen pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. Antaa tunnustus viidelle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille viidelle tunnustuksesta.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Kiitämme kovasti saamastamme tunnustuksesta seuraavia blogeja Me and the Mäyräkoira, Dewil kääkät, Elämää keijutalossa sekä Atalan auringon alla!

Katselin tuossa seuraamani blogeja ja näyttää siltä, että jokainen on jo kyseisen tunnustuksen saanut. Tarkoituksenamme olisi kuitenkin saada jaettua tämä sellaisille jotka eivät vielä ole tätä saaneet. Siispä tunnustukset lähtevät:
Joenpenkalle,
Canderellin väelle,
Nauravalle nakille,
Tohtori Myllerrykselle ja Täystuholle,
Manulle ja Nanalle

Sitten ne kahdeksan satunnaista asiaa meistä, jotka toimivat Sheriffeinä.

1) Emäntä innostuu kaikesta ja innostuneisuutta kestää juuri sen verran kun touhu muuttuu liian vakavaksi tai tajuan, että joutuisin oikeesti työskentelemään tavoitteemme eteen. Tästä syystä jokaisen koiran kohdalla on jotain aina aloitettu täpinällä, mutta mitään ei ole saatu viedyksi loppuun. Jimi ei vielä ole jälkivalio, Jone ei ole osallistunut flyball -kisoihin, eikä Jasukaan ole käynyt edes möllitokossa.

2) Uusin ostamamme matto toimii Jasun pissipaikkana, siksi kaveri nukkuu yönsä kopissa. Ärsyttävää kun kaveri ei vaan tahdo sisäistää sisäsiisteyttä eikä me ymmärretä mikä sitä kismittää.

3) Jone on lenkkeillessä Herra Hidalko. Sillä ei ole mihinkään kiire ja se haistelee jokaisen heinän silmät kierossa. Tämä toiminta saa varsinkin sporttisen Jimin vinkumaan raivosta. Luultavasti Jonen haluttomuus lenkkeilyyn johtuu kipeästä ihosta kainaloissa sekä jaloissa. Pojan tilanne on mennyt viime viikkojen aikana huonommaksi.

4) Jimi söi eilen ensimmäistä kertaa elämässään rullaluun täysin itsenäisesti! Yleensä sille täytyy pitää luuta ainakin alussa, mutta joskus alusta loppuun. Eilen en kuitenkaan kerinnyt mennä pitämään luuta heti, kun olin ne antanut koirille. Niinpä hetken päästä se söi sitä suivaantuneesti, ja olikin ensimmäinen jolta se loppui.

5) Taloutemme kani Sohvi yrittää taivutella nyt myös Jasun tassunsa ympärille. Sohvi on tullut koirien kanssa hienosti toimeen, mutta se ei laiskana tahtoisi juosta aina vaan karkuun melkein 13 kiloista mäyräkoiraa, joka painaa sen tassujensa väliin. Niinpä Sohvi on tehnyt nyt selväksi, että nappaa nenälle kaikenlaisia lähestyjiä. Paitsi tietenkään Jonea jonka kani Sohvi on. Jone on ainoa joka saa Jasun murinallaan uskomaan ettei Sohvia liikuteta tai kiusata.

6) Isäntä huolehtii täysin blogin ja kotisivujen ulkomuodon sekä niiden teknisen toteutuksen. Uusimpien kotisivujen ulkoasusta käytiin tiivistä keskustelua jonka emäntä hävisi. Kaikesta huolimatta uusitut sivut näyttävät hyvältä, vaikka toinen vaihtoehto olikin mielestäni parempi.

7) Kaikista tyhmin vuodenaika mielestämme on syksy. Kuten jo aiemmin todettu Jonen tilanne on vain pahentunut, kiitokset kostean ja lämpimän syksyn. Lisäksi inhoamme tätä pimeyttä, aina täytyy viritellä kaikki heijastinliivit ja lamput mukaan, kun lähtee lenkille. Jasu näkee pimeällä myös mörköjä, Jone on jo onneksi lopettanut pimeydelle haukkumisen.

8) Blogin suhteen yritän saada itsestäni enemmän niskasta kiinni. Haluaisin jakaa enemmän elämästämme kanssanne, mutta en vaan saa konettani syliin. Suurin syy on siinä, että työpäivän vietän koneella. Lisäksi kotosalla odottaa välillä kolme virtapiikkistä sekä yksi karvapallo toimintaa. Tunnen joskus niin syyttävät katseet jopa selässäni, jos avaan koneeni...



Uusiutuneita sivuja pääset kurkistamaan tästä.

Koirapuistossa

Kävimme Jasun kanssa sunnuntaina koirapuistossa haistelemassa uusia tuoksuja. Olenkin varmaan ilmoittanut kantani kaupungin koirapuistoihin: Hienoja keksintöjä, mutta vain tuttujen koirien kesken. Tahdoin kuitenkin tarjota Jasulle mahdollisuuden harjoitella luoksetuloja ja niinpä suuntasimme agitreenien jälkeen koirapuistoon (Jasuhan ei treeneihin osallistunut, kun Jimi tahtoi opetella kaikki mahdolliset ohjauskuviot kanssani).

Jätimme Jimin odottamaan autoon ja lähdimme nuorukaisen kanssa tallustamaan pienen matkan puistoon. Jasu oli ihan ihmeissään miksi hän on yksin matkassa ja mihin sitä ollaan viemässä. Astuimme porteista sisällä ja pidin koiran kiinni, sillä meitä kohti juoksi pieni terrieri. Ajattelin sen murskautuvan Jasun tassuihin, kokoero oli vähintäänkin valtava. Pojat vaihtoivat kuulumisia ja päästin Jasun irti. Hetken se juoksi viiden kuukauden ikäisen russelin kanssa, mutta kyllästyi sitten. Niinpä tein luoksetuloja häiriöissä. Yllytin Jasun aina pois luotani ja kutsuin takaisin. Pentukoira kävi pörräämässä jaloissamme, mutta Jasu totteli kuin unelma. Ehkä se saa leikkiä kotona niin paljon ettei sitä huvita uudet tuttavuudet. Kiersimme puistoa peräkkäin, hieman harmittaa josko olen laiskuuttani tehnyt Jasusta koiran jolta uupuu rohkeus. Toisaalta olisi hienoa vaan nyt uskoa, että se tahtoo totella. Kaikista kolmesta sen luoksetulo on kuitenkin myös kotipihalla vahvin. Metsään en kyllä uskalla sitä vielä päästää irti. Siellä on kuitenkin kaikkea mielenkiintoista.

Otimme puistossa tasan yhden kuvan, tuon missä junnu istuu penkillä. Jasulla on hirmuinen into hyppiä kivien ja penkkien päälle. Se tahtoo olla agitähti jonain päivänä. Penkin vierestä sitten löydettiinkin yllätys jota en olisi tahtonut löytää: pieni pyöreä tabletti. Se oli jo hiukan sulanut maahan ja muistutti jotain särkylääkettä. Oikeesti kuka ihme ottaa lääkkeitä koirapuistossa? Vai oliko se tarkoitettu jollekin koiralle? Onneksi vain harva taitaa popsia pillereitä ilman houkuttelua, mutta silti. Eipä niin kauheasti huvittanut nähdä sellaista siellä, olipa se sitten siellä tahattomasti tai tahallisesti. Siksipä kehoitankin katselemaan ympärille Joensuun Rantakylän koirapuistossa. Toivottavasti se oli jokin yksittäinen tapaus, mutta silti mietityttää. Korjasimme tabletin ja toivotaan ettei niitä löydy sieltä tai muualtakaan.

Arvokas hirvikoira löytyi ammuttuna metsästä Juuassa

Ote maakuntamme lehdestä, Karjalainen 3.10.

Juuan ja Polvijärven maastoissa tapettiin lauantaina arvokas hirvikoira. Omistajat löysivät koiran noin kello 23 Juuassa metsästä 50–60 metrin päässä Tervakankaantiestä.

Nokotin Däsy -niminen koira oli arvokas harmaa norjanhirvikoiranarttu. Koira oli kaksoisvalio.

– Koira on alivakuutettu, sillä vasta kesällä se sai toisen valiomerkinnän. Sitä käytettiin jalostukseen, ja sillä on tehty pentuja, koiran omistaja, juukalainen Mika Juntunen kertoo.

Koiran lauantai oli varattu treenaukselle. Hyvän jahtivainun saanut koira ei ihan helposti isäntänsä luokse palaa. Juntusen koira sai hyvän haukun ja siirtyi päivän aikana maastossa mutkitellen 57–59 kilometrin matkan Martonvaaran läheisiin maastoihin Juuan ja Polvijärven rajamaille. Juntunen ilmoitti koiran liikkeistä alueen hirviporukoille, joten kenelläkään ei pitänyt olla mitään vieraan koiran liikkumista vastaan.

Joka tapauksessa koira tapettiin lauantaina illalla kello 20–21.30. Teon tahallisuudesta ei ole epäilystä.

– Tutkapannan mukaan koira oli jossain vaiheessa liikkunut yli 30 kilometrin tuntinopeudella, Juntunen kertoo.

Koiran maksiminopeus maastossa ei nouse yli 20 kilometriin tunnissa, joten koira sai elämänsä viimeisinä hetkinä auton kyytiä.

Koiran lopetus oli tohelon työtä. Koiran päässä oli pienikaliiperisen aseen reikä kallon yläosassa. Löytöpaikan verijäljistä päätellen haavoittunut koira oli raahautunut pitkän matkan tien laidalta metsään ennen ikiuneen nukahtamistaan. Luodin reiän kaliiperi sopisi pienoiskiväärin luotiin.

Koiran todellinen arvo olisi ollut hyvän matkaa yli 10 000 euroa, jos siitä olisi perjantaina rehellisille kaupoille lähdetty.

Alueella noihin aikoihin liikkuneita ja asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Juuan poliisiin numeroon 071 8755 893 tai 071 8755 894.