Sheriffit: elokuuta 2012

Vihdoin oli se viikonloppu jota on odotettu jo keväästä asti. PoPeKo (Pohjois-Karjalan pelastuskoirat ry) järjesti kyseisen kaksi päivää kestäneen koulutuksen. Tarkoitus oli tutustua raunioihin sekä toimintaan niillä. Pääsyvaatimuksia ei ollut, mutta sekaan oli mahtunut monen tasoista porukkaa. Osa oli jo treenannut hakua, jälkeä ja vaikka mitä. Toiset, kuten me, oltiin ihan kokemattomia.

Viikonloppuun oli mahtunut useampaa rotua, mutta enemmistöä oli saksanpaimen ja labbis, kahdella edustajalla. Pienin oli kääpiöpinseri, mutta minkä Esko hävisi painossa, se paikkasi innossa, ketteryydessä ja taidokkuudessa.

Lauantaina testattiin koirien ketteryys erilaisin estein, heiluva lauta, tikapuut, pituus, putki ja pöytä. Ainoastaan 1,5 metriä pitkä pituus koitui Jasun kannalta haitalliseksi. Esteen ylitys olikin lähinnä ylikävelyä. Eihän sellaisen loiskautusta voi edes vaatia. Heiluva lauta osottautui lastenleikiksi, ollaanhan me treenailtu leikkipuiston keinulla (siis sellaisella jossa molemmissa päissä on paikka istujalle). Tikapuutkaan eivät loppujen lopuksi olleet hankalat, tosin siinä olisi pitänyt malttaa olla vaan rauhallinen. Takajalat kun eivät tahtoneet pysyä vauhdissa mukana. Putki ja pöytä olivat agilitystä tuttuja ja oikein mieleisiä esteitä. Miksikäs ei, jos tykkää ryömiä ja hyppiä.

Lauantaina myös tutustuttiin raunioihin kierrellen ne ja lisäksi etsittiin pari ihmistä piiloistaan. Hienosti Jasu paikallisti ihmisen, vaikka kokemus työskentelystä on lähes nollassa. Lisäksi omistajan arkuus päästää koira irralleen osottautui lauantaina, Jasu pysyi liinassa kiinni, vaikka myöhemmin ajateltuna se oli ihan turhaa.

Sunnuntaina puolestaan harjoittelimme etsintää metsässä. Jasu nautti selvästi irrallaan olemisesta ja hienosti se haki minuun kontaktia. Kesken juoksemisen se nosti päänsä ja kurkki minuun päin. Komennot tutkittavasta suunnasta sain siis annettua kropallani. Vautsi. En olisi uskonut, että se ihan oikeasti on niin herkkä reagoimaan.

Metsässä tarpomisen (partiomisen) ja maalimiesten etsinnän jälkeen kaikki siirtyi yhdessä yhdelle suurelle onnettomuuspaikalle. Siis kuvitteelliselle sellaiselle. Häiriöitä oli runsaasti, parhaillaan jyrisi ukkonen ja satoi, ampumaradalta kantautui sarjatulen äänet, pari henkilöä paukutti peltejä, yksi teki savuja, muutama heitteli tiilen paloja ja samaan aikaan joku oli piilossa ja koira töissä etsimässä kadonnutta, jonka suunnasta ei ollut tietoa. Kaikkien koirien kohdalla häiriöt olivat samat, mutta jokainen löysi oman maalimiehensä. Toiset muite helpommin, mutta jokainen koira kesti kaikki häiriöt. Mekkala oli välillä niin kova ettei omia ajatuksiaankaan tahtonut kuulla. Eli Jasu meni harppauksen treeneissään eteenpäin. Sehän on etsinyt muutamat kerrat metsässä ilman häiriöitä ja tuttua ihmistä. Nyt tilanne olikin aivan toinen.

Lopuksi saimme vielä palautteen koiristamme. Lea Kilpeläisen ja Kaisa Kuisman näkemys Jasusta oli:

" Ihana arvonsa tunteva herrasmies joka ei hötkyile. Ottaa hajut tarkasti tehden pistoja. Hakee itse kontaktia ohjaajaan ja tarvitsee apua. Kaipaa innostusta ja motivaatiota, on jo nyt jotain käsitystä mitä on etsimässä, mutta ei vielä ymmärrä jutun juonta. Panostettava koiran motivaation sekä ilmaisun löytämiseen. Harjoiteltava lyhyitä ja innostavia sekä helppoja pätkiä. "

Eli samoilla linjoilla oltiin. Tuota innostusta kaivataan Jasun kanssa monessa muussakin asiassa. On ihanaa ettei se kuumu, mutta pieni sykäys Jonen luonnetta tietyissä paikoissa voisi tehdä hyvää. Nyt varmaankin keskitytään motivaation etsintään. Pääasia on kuitenkin, että koira sai toteuttaa itseään, käyttää nenäänsä ja minä näin kuinka hieno yksilö Jasu onkaan. Annan anteeksi pienen tuumailun, sillä koiran luonnetta ei pysty hötkyksi muuttamaan, eikä tarvitsekaan. Tämä viikonloppu antoi hyvän pohjan harrastaa itsenäisesti. Jatkossa voisi käydä treenailemassa PoPeKo:n kanssa, sillä uusista maalimiehistä on kaipuuta. Hukkaanhan tuo ei menisi, mutta en tiedä onko oikeisiin kokeisiin mitään asiaa ja kuinka vakavissaan sitä sitten ryhtyy poukkoilemaan metsissä, jos kokeeseen ei ole tarkoitusta koskaan edes yrittää. Kiitos koulutuksesta PoPeKo, seurasta muut kurssilaiset ja kuvaajalle sekä apuohjaajana toimineelle Kikalle!