Apua Jonen pelkoihin ja stressiin

Jonen uudet lääkkeet

Olemme tiedostaneet Jonen hakeneen turvaa isosta ja vahvasta Jimistä. Tässä eräänä päivänä lenkkeillessäni Jonen kanssa kahdestaan pojan tilanne läsähti kasvoilleni kuin märkä rätti. Pieni Jone kärsii stressistä, jota olemme ruokkineet iltaisilla palloleikeillä. Lähtiessämme ulos ensinnäkin Jimi jäi haikeana itkemään ovelle, Jone puolestaan huusi ulos päästyään kuin syötävä. Se kiljui ja haukkui kaula pitkänä, en saanut kaveria minkäänlaiseen kontaktiin. Näin jo jossain vaiheessa naapurit ikkunassaan, mutta onneksi olin koirasta kahden metrin päässä joten ne eivät voineet yhdistää minua tähän huutoon. Muutenhan jokin eläinsuojelija olisi varmaan käynyt jututtamassa tilanteesta.

Lähdimme liikkeellä ja yritin rauhoitella aivan paniikissa sinkoilevaa kaveria, edes vinkulelu ei rauhoittanut. Ulkona oli kyseisenä iltana -22 astetta pakkasta, mutta Jone läähätti. Tarpeitaan se ei saanut tehtyä, sillä se riuhtoi vaan hihnassaan. Onneksi sain kaverin rauhoittumaan hetkeksi ja sain houkuteltua sen tekemään muutamat pissit. Mikään nautinto kyseinen lenkki ei ollut. Kotinurkilla eräs nainen olisi tahtonut silitellä jo siinä vaiheessa rauhoittunutta Jonea, mutta pysyin lujana enkä antanut. Jone ei edes ollut menossa naisen luokse, joten miksi olisin väkisin pakottanutkaan?

Tuo kulkemamme matka sai silmäni avautumaan ja tajuamaan, että tähän Jonen Kontioniemi pelkoon täytyy nyt puuttua mahdollisimman perusteellisesti. Kesäinen karkaaminen varmasti on aiheuttanut Jonelle pelkoa ja siksipä se nyt stressaantuukin ulkoillessaan täällä. Me puolestamme olemme töpänneet joka suhteessa kuvitellessamme, että Jimin kanssa lenkkeily auttaa. Jimi on ottanut isoveljen roolin hyvin ja suojelee vähän liikaakin. Jone ei ole siis itsenäistynyt normaalisti, sillä karkaamisen jälkeen se on hakenut suojaa vain Jimistä, joka on sitä tietenkin ymmärtänyt antaa. Sen karkaamisen jälkeen olisi pitänyt selvitellä miten sellaisesta saadaan pieni koira toipumaan, mutta olimme niin iloissamme koiran löytymisestä ettemme tajunneet paneutua asiaan.

Selvittelinkin tällä viikolla koiran stressiä ja tunnistin monet oireet Jonesta. Päätin soittaa heti eläinlääkärille ja kysyä neuvoa. Tiedänhän minä, että olen itse aiheuttanut käytökselläni varmasti paineita, ja laiminlyönyt koulutusta. Nyt yritänkin unohtaa kaiken menneen ja aloittaa puhtaalta pöydältä, en ota lenkkeilyä vakavasti ja jos rähistään sitten rähistään, mutta minä en aukaise suutani. Aivotyöskentelyä ollaan tarjottu temppujen opettelulla ja pallottelua on vähennetty merkittävästi. Lisäksi Jonelle laitettiin tänään DAP-panta sekä poika aloitti Serene-UM kuurin. Tuosta DAP-pannasta haihtuu rauhoittavaa ferominia. Ihminen ei sitä juurikaan haista, enkä tiedä tuon tehosta muutenkaan, panta lähinnä näyttää kutittavan välillä ankarasti. Tosin Jone on ollut tänään tavallista unisempi ja pötkötellyt lähinnä koko päivän.

En juurikaan itse suosi lääkkeitä eikä Sheriffien lääkekaapista löydy kuin:
- Biorion Aptus, joita Jimi syö karvaa parantaakseen
- Axilur, matolääke Jimille
- Canex, matolääke Jonelle
- Tehobakt, maitohappobakteereja jos vatsa on löysällä
- Nutri-plus, geelimäistä energiarikasta monivitamiinia, käytetään helteellä esim. mejä-kokeiden aikana veden seassa
- Cerenia, Jimi sai näitä suolistotulehduksen aikana, tabletti ehkäisee oksentelua tehokkaasti
- Kyypakkaus, mehiläisiä ja käärmeitä varten tietenkin
- Tassuvaha, suojaa tassuja pakkaselta ja pehmentää anturat

Ostin kuitenkin eläinlääkärin suosittelemana Serene-UM valmistetta joka on luontainen täydennysravinto lemmikeille. Tablettien tarkoitus on maksimoida serotoniinin tuotantoa, joka puolestaan tasapainoittaa mieltä. Mikään rauhoittava tämä ei siis sinällään ole, enkä niitä lähde ensimmäisenä Jonelle hakemaankaan. Täytyy muistaa, että pelot liittyvät täällä kotinurkilla tavattuihin koiriin, muualla tätä ongelmaa ei ole. Lisäksi sitten lenkkeillessä pyritään käyttämään mahdollisimman paljon makupaloja sekä positiivista koulutusta. Isäntäkin on onneksi osallistunut lenkkeilyyn joten molemmille koirille on nyt oma taluttaja, valitettavasti pakkaset ovat sotkeneet normaalit lenkkeilyt. Onneksi apua on tässä lähistöllä tarvittaessa, jos emme saa pelkoja voitetuksi nyt keksimillämme keinoilla otamme yhteyttä Oppikoiraan. Ajattelin kyllä muutenkin vähän kysellä mielipidettä tilanteestamme, en myönnä kumpaakaan koiraamme ongelmakoiraksi, hävettää vain kun koko naapurusto näkee koiristamme ne huonoimmat puolet sekä minut epäonnistuneena koiranomistajana ja -kouluttajana.

5 kommenttia:

24. tammikuuta 2010 klo 20.31 Arttu kirjoitti...

Uskon ettei tässä sympatiat auta, mutta halusin silti sanoa, että tunnen myötätuntoa koko sydämestäni. Kaikkia oman koiran vaiheita en ole kirjannut blogiin, mutta kovalla työllä ollaan päästy tämän päivän seesteisempään yhteiseloon... Vaikka eri ongelmat hoituu eri tavoilla, uskon, että selkeä ihmisjohtaja on oltava(Ei siis Jimi, valtettavasti;) ja toinen tärkeä asia on, ettei mene mukaan koiran pelkoon ja tunnetilaan millään säälivillä ja lohduttavilla puheilla. Tuossa oli vain kaksi pientä langanpäätä. En ole koirakouluttaja, en osaa sanoa teille muuta. Hyvä jos haet apua asiantuntijalta, jos kotikonstinne eivät riitä. Tuloksia kannattaa odotella 2-3 viikkoa, ja sinä aikana ollaan tosi johdonmukaisia siinä, mitä tehdään toisin kun ennen. Kannattaa jatkaa, vaikka tilanne menis joskus ihan hetkeks jopa huonommaks, mutta se riippuu tietty taas asiasta. Onnea ja voimia. Jonesta voi tulla vielä kulmakunnan rohkimus :)

24. tammikuuta 2010 klo 23.00 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Anne-Mai: Kiitos. Ärsyttää kun itse on sössinyt pennun kanssa, vaikka useita oppeja on mielessä pyörinytkin koko ajan. Ensin luultiin tämän olevan ohimenevää mörköikää ja nyt se onkin sitten stressiä. Ja samalla aiemmin mallikkaasti käyttäytynyt koira on muuttunut kaiken paineen alla kanssa mahdottomaksi. Onneksi molemmat ottavat hyvin oppeja vastaan makupalan voimin, tänä keväänä siis menee muutama herkku poikineen, mutta olkoon se sen arvoista, toivottavasti ei tarvitse kuitenkaan muuttaa uusille kulmille koirien tai häpeän takia.

25. tammikuuta 2010 klo 0.33 MM kirjoitti...

Ikävää lukea, että Jonella menee noin huonosti. :( Mutta onneksi olette huomanneet asian ja haluatte tehdä sille jotain. Olette ihan varmasti toimineet parhaaksi katsomallanne tavalla, eikä kukaan voi syyttää teitä huonoiksi koiranomistajiksi. Nyt on tärkeintä fokusoida energia Jonen pelkojen voittamiseen, Jimin tarpeita tietenkään unohtamatta.

(Ongelma)koirakouluttajaan kannattaa olla yhteydessä heti jos alkaa tuntumaan siltä, ettei arki lähde luistamaan yrityksistänne huolimatta. Se ei ole huonon koiranomistajan merkki, jos hakeutuu asiaan perehtyneen ihmisen puheille.

Turha jäädä miettimään naapureiden mielipiteitä, he kun eivät välttämättä tajua teidän tilanteesta yhtään mitään.

Toivottavasti Jonen tilanne pian helpottaa. Jaksamisia teille kaikille!

25. tammikuuta 2010 klo 14.58 Kisu kirjoitti...

Komppaan edeltäjiä: hyvä omistaja ja johtaja tarttuu ongelmiin eikä syyttele koiraa. En näe mitään syytä miksi ette onnistuisi!

25. tammikuuta 2010 klo 20.30 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Mauri ja Kisu: Kiitos sanoistanne. Itsensä syyttely ei auta ja onneksi älysimme puuttua asiaan nyt, ennen kuin ongelma paisuu ja leviää käsiin. Nyt on vielä hyvä mahdollisuus saada kaikki palikat kohdilleen.

En tiedä onko se pitkälti vain asennoitumisesta kiinni, mutta jotenkin olin tämän päiväisen lenkin jälkeen todella onnellinen. Kohtasimme melkein "pelottavan" Cassun ja Jonekaan ei kiljunut pahemmin. Pitää vaan nollata oma päänsä aina lenkille lähtiessä ettei märehdi enää mitään työasioita ja pingoita hihnan jatkona. Lenkkeily on kuitenkin vain lenkkeilyä, eikä monella ole kovin suuria odotuksia mäyräkoiria kohtaan. Se hurmaa sitten jollain muulla tapaa kuin ohitustilanteissa ;)

Jone puolestaan on tuntunut olevan tavallista levollisempi. Viikonlopun se pötkötteli rauhassa joten DAP-panta varmaan auttaa. Oma käytös johdattelee paljolti koirien käyttäytymiseen, ja nyt onkin jotain aktivointia iltaisin lenkin jälkeen, mutta yli ei viedä mitään treeniä.

Jiminkin tulee rauhoittua tietyissä tilanteissa, vaikka sillä ei mitään lääkitystä olekaan sekin joutuu kokemaan oman osansa muutoksesta. Turhaa hötkyilyä pitää karsia ja muutenkin tasoitella enintä intoilua. Ja lisäksi emäntä yrittää pitää päänsä kasassa. Luultavasti näillä päätöksillä ja teolla mennään jo pitkälle. Ammattiapuun kyllä tartutaan heti, jos tilanne näyttää lohduttomalta sittenkin. Muutenkin ajattelin kysyä mielipidettä tilanteestamme. On totta ettei apua pyytävä todellakaan voi olla huono omistaja, vaan välittää todella lemmikistään joka on perheenjäsen. Toivottavasti saamme pian kertoa asiaan liittyen iloisia uutisia.