Aamulla käytiin kolmikon kanssa metsässä mejäilyn merkeissä. Jasu osallistui hommaan viemällä kanssani molempien jälkien päähän palkinnot, jotka tällä kertaa olivat ruokaa. En ole aiemmin kokeillut sitä, mutta samahan se kait on välillä laittaakin jäljen päähän jotain muuta kuin innostamaton sorkka. Niinpä kummallakin jäljestäjällä oli jäljestettävänä annos kissanruokaa (kyllä luit oikein, se on uusinta herkkua meillä).
Jonen jälki oli 600 metriä pitkä ja kaveri meni sen ensimmäistä kertaa kyselemättä minulta neuvoja. Siellä se taapersi korvat lerkkuen hakkuuaukean reunalla. Jone meni molemmat kulmat hirmuisen hienosti, molemmilla pysähtyen kaivamaan. Yhdessä kohden sitten olikin pientä taistoa lähdetäänkö verijäljen vai riistajäljen perään. Jone seisoi ihan väärään suuntaan ja haukkui, tuli selväksi minne mieli olisi tehnyt. Parilla kehoituksella sain kaverin kiinnostumaan itse hommasta ja suoritus olikin loppujen lopuksi hyvä ja nopea. Jonen jäljellä oli aivan selvästi liikkunut jokin eläin, sillä olin makauksille laittanut nappuloita, mutta yhtään niistä ei ollut enää tänään havaittavissa. Loppuun päästyämme kissanruokakin maistui, jokseenkin Jonen ilme kuitenkin oli hapan, kait se kuitenkin odotti sitä sorkkaa. Vielä jos saisi yhden jäljen aikaiseksi tänä syksynä, pitäisi löytää sellainen oikein riistarikas ja ojaisa maasto, Jonen kanssa olisi tarkoitus käydä tulevana kesänä ainakin kahdessa kokeessa.
Jimin jälki olikin sitten tutulla paikalla suon reunassa. Kaveri paineli kovasti kuten aina, hirmuinen vauhti meinasikin jo välillä kostautua. Toisaalta tuli mieleen, että joku toinen oli käynyt sotkemassa eilen tekemäni jäljen. Sinne oli ilmestynyt tarralappuja ja kreppejä yllättävän lähelle ja yllättäviin paikkoihin. Täytyy siis seuraavan kerran lähteä ihan oikeesti sukulaisten koskemattomiin metsiin harjoitusjäljille. Joka tapauksessa olipa jälkeä tallottu tai ei eilisen teon jälkeen, löytyihän se palkinto lopusta. Tosin matka oli Jimille ihan selvästi pettymys, mutta hyvähän se on jäädäkin jotain hampaankoloon.
Molempien jäljestys on siis hyvällä mallilla, molemmille vaan pitäisi saada paljon erikoistilanteita. Perusteethan ovat hallussa, mutta sitä ei aina tiedä mitä mielenkiintoista koejäljeltä löytyy. Jonelle pitäisi saada vielä sellainen intohimo tuohon lajiin, mutta kaikki ehkä ajallaan. Nyt on jo tultu iso harppaus keväästä tähän päivään. Keväällä Jone tahtoi kysyä paljon neuvoja, nyt tästä kysymysmerkistä ei ollut tietoakaan, vaan sain nähdä itsenäisen suorituksen.
Jasun jäljestäminen jäi tältä päivältä, mutta kovasti pikkuinen puisteli eilen veristä sientä. Viskasin sen aina haettavaksi ja sieltähän Jasu sen kävi aina hakemassa. Pelkään kyllä pahoin ettei Jasun haku tule olemaan niin luontaista kuin Jonen, mutta on se paljon parempaa kuin Jimin.
Nyt ryhdymme vähän aktivoimaan itse itseämme, tarkoitus olisi vähän tehdä temppuja sekä opetella kiertämään kartioita. Viime viikkoisessa agilityssä omaksi ongelmakseni osottautuivat kepit ja yritänkin nyt skarpata niiden kanssa. Jonellahan ei mitään ongelmaa niissä ollut, vain ja ainoastaan ohjaaja tuntui olevan kömpelö. Olenkin huomannut odottavani illan treenejä jo ihan innoissani. Taisimme löytää ihan oikeesti hyvän harrastuksen Jonen kanssa, ja nyt otetaan harrastaminen ihan huvin ja urheilun kannalta.
Tässä vielä pieni pätkä aamuisen jäljen jälkeisiltä tunnelmilta. Biisivalinta oli vaikea, sillä mikään ei oikein tuntunut sopivan pätkään. Päädyin loppujen lopuksi The Stormin biisiin: Are Your Shoes Too Tight? Ai miksikö? Tulimme hyvillä mielin metsästä ja otin koiruudet autosta. Samoihin aikoihin lähti naapurimme lenkille. Siinä se sitten yritti jututtaa, kun koiruudet olivat saaneet aikaiseksi hallitun kaaoksen haukkumalla hänet. On kaksipiippuinen asia kiellänkö koiriani haukkumasta omalla kotipihalla, jos kuitenkin tahdon niiden vähän pitävän puoliani tai vahtivan reviriään. Ihmeellistä vaan miten rouvalla ei käynyt mielessäkään lähteä liikkeelle, kun tasan varmasti näytin siltä etten kaipaa seuraa, vaan minulla on sitä ihan tarpeeksi taltuttaessani kahden mäyriksen haukuntaa. En tiedä miksi Jimi ylipäätään edes haukkui tätä rouvaa, jonka luokse on aina ollut menossa häntää heiluttaen. Jone ei taas tarvinnut omaan reaktioonsa kuin Jimin alkuhaukahduksen. Ja Jasu raukka pyöri koko tuon ajan peräkärryn alla piilossa, se ei vielä ymmärrä miksi koira haukkuu, tai varsinkaan miksi se haukkuu niin kärkkäästi. Mutta siis näin sain jälleen sykkeen nousemaan lähes liikkumatta omalla pihallani. ARGH!
Onneksi herrasväki älysi tuoda ilon kasvoilleni omalla leikillään ja ymmärsin itsekin, että ehkä kenkä nyt tänään sittenkin puristi liian paljon mitättömän asian takia. Moni asia varmasti onnistuisi paremmin, jos en vaatisi itseltäni koirien kanssa täydellisyyttä tai miettisi sitä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen taaplaa tyylillään...
Jonen jälki oli 600 metriä pitkä ja kaveri meni sen ensimmäistä kertaa kyselemättä minulta neuvoja. Siellä se taapersi korvat lerkkuen hakkuuaukean reunalla. Jone meni molemmat kulmat hirmuisen hienosti, molemmilla pysähtyen kaivamaan. Yhdessä kohden sitten olikin pientä taistoa lähdetäänkö verijäljen vai riistajäljen perään. Jone seisoi ihan väärään suuntaan ja haukkui, tuli selväksi minne mieli olisi tehnyt. Parilla kehoituksella sain kaverin kiinnostumaan itse hommasta ja suoritus olikin loppujen lopuksi hyvä ja nopea. Jonen jäljellä oli aivan selvästi liikkunut jokin eläin, sillä olin makauksille laittanut nappuloita, mutta yhtään niistä ei ollut enää tänään havaittavissa. Loppuun päästyämme kissanruokakin maistui, jokseenkin Jonen ilme kuitenkin oli hapan, kait se kuitenkin odotti sitä sorkkaa. Vielä jos saisi yhden jäljen aikaiseksi tänä syksynä, pitäisi löytää sellainen oikein riistarikas ja ojaisa maasto, Jonen kanssa olisi tarkoitus käydä tulevana kesänä ainakin kahdessa kokeessa.
Jimin jälki olikin sitten tutulla paikalla suon reunassa. Kaveri paineli kovasti kuten aina, hirmuinen vauhti meinasikin jo välillä kostautua. Toisaalta tuli mieleen, että joku toinen oli käynyt sotkemassa eilen tekemäni jäljen. Sinne oli ilmestynyt tarralappuja ja kreppejä yllättävän lähelle ja yllättäviin paikkoihin. Täytyy siis seuraavan kerran lähteä ihan oikeesti sukulaisten koskemattomiin metsiin harjoitusjäljille. Joka tapauksessa olipa jälkeä tallottu tai ei eilisen teon jälkeen, löytyihän se palkinto lopusta. Tosin matka oli Jimille ihan selvästi pettymys, mutta hyvähän se on jäädäkin jotain hampaankoloon.
Molempien jäljestys on siis hyvällä mallilla, molemmille vaan pitäisi saada paljon erikoistilanteita. Perusteethan ovat hallussa, mutta sitä ei aina tiedä mitä mielenkiintoista koejäljeltä löytyy. Jonelle pitäisi saada vielä sellainen intohimo tuohon lajiin, mutta kaikki ehkä ajallaan. Nyt on jo tultu iso harppaus keväästä tähän päivään. Keväällä Jone tahtoi kysyä paljon neuvoja, nyt tästä kysymysmerkistä ei ollut tietoakaan, vaan sain nähdä itsenäisen suorituksen.
Jasun jäljestäminen jäi tältä päivältä, mutta kovasti pikkuinen puisteli eilen veristä sientä. Viskasin sen aina haettavaksi ja sieltähän Jasu sen kävi aina hakemassa. Pelkään kyllä pahoin ettei Jasun haku tule olemaan niin luontaista kuin Jonen, mutta on se paljon parempaa kuin Jimin.
Nyt ryhdymme vähän aktivoimaan itse itseämme, tarkoitus olisi vähän tehdä temppuja sekä opetella kiertämään kartioita. Viime viikkoisessa agilityssä omaksi ongelmakseni osottautuivat kepit ja yritänkin nyt skarpata niiden kanssa. Jonellahan ei mitään ongelmaa niissä ollut, vain ja ainoastaan ohjaaja tuntui olevan kömpelö. Olenkin huomannut odottavani illan treenejä jo ihan innoissani. Taisimme löytää ihan oikeesti hyvän harrastuksen Jonen kanssa, ja nyt otetaan harrastaminen ihan huvin ja urheilun kannalta.
Tässä vielä pieni pätkä aamuisen jäljen jälkeisiltä tunnelmilta. Biisivalinta oli vaikea, sillä mikään ei oikein tuntunut sopivan pätkään. Päädyin loppujen lopuksi The Stormin biisiin: Are Your Shoes Too Tight? Ai miksikö? Tulimme hyvillä mielin metsästä ja otin koiruudet autosta. Samoihin aikoihin lähti naapurimme lenkille. Siinä se sitten yritti jututtaa, kun koiruudet olivat saaneet aikaiseksi hallitun kaaoksen haukkumalla hänet. On kaksipiippuinen asia kiellänkö koiriani haukkumasta omalla kotipihalla, jos kuitenkin tahdon niiden vähän pitävän puoliani tai vahtivan reviriään. Ihmeellistä vaan miten rouvalla ei käynyt mielessäkään lähteä liikkeelle, kun tasan varmasti näytin siltä etten kaipaa seuraa, vaan minulla on sitä ihan tarpeeksi taltuttaessani kahden mäyriksen haukuntaa. En tiedä miksi Jimi ylipäätään edes haukkui tätä rouvaa, jonka luokse on aina ollut menossa häntää heiluttaen. Jone ei taas tarvinnut omaan reaktioonsa kuin Jimin alkuhaukahduksen. Ja Jasu raukka pyöri koko tuon ajan peräkärryn alla piilossa, se ei vielä ymmärrä miksi koira haukkuu, tai varsinkaan miksi se haukkuu niin kärkkäästi. Mutta siis näin sain jälleen sykkeen nousemaan lähes liikkumatta omalla pihallani. ARGH!
Onneksi herrasväki älysi tuoda ilon kasvoilleni omalla leikillään ja ymmärsin itsekin, että ehkä kenkä nyt tänään sittenkin puristi liian paljon mitättömän asian takia. Moni asia varmasti onnistuisi paremmin, jos en vaatisi itseltäni koirien kanssa täydellisyyttä tai miettisi sitä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen taaplaa tyylillään...
