Jonen siedätyshoito osa 4

Tässä tulee lupailemani juttu siitä missä tällä hetkellä mennään Jonen siedätyksen suhteen. Jone siis kärsi iho-ongelmista, jotka aiheuttivat kutinaa, karvojen lähtöä, hiivaa, taisi joukossa olla joku sienitulehduskin. Koko ihoon liittyvä show alkoi kesällä 2010, Jonen ollessa noin 1,5 -vuotias. Iho oireili vahvasti keväästä syksyyn, talvet olivat helpompia. Allergiatestit näyttivät Jonen olevan allerginen aika monelle ruoka-aineelle sekä luonnosta löytyville kasveille. Eikä sisälläkään oltaisi turvassa allergiaa aiheuttavilta paholaisilta kuten pöly- ja varastopunkit. Kaikki ruoka mitä koiralle tarjottaisiin tulisi siis säilyttää pakkasessa heti pakkauksen avaamisen jälkeen.

Jone sai monta lääkekuuria, antibiootteja, kortisoonia, hiivalääkityksiä, useita lääkeshampoita ja voiteita, näytti siltä ettei koira saa kuitenkaan mistään mitään apua. Ainoastaan turposi kortisoonista ja oli pestävänä useita kertoja viikossa, suoraan sanottuna vittuuntuneena. Tuntui lohduttomalta katsoa sitä raapimista vierestä. Vesi- ja rapakeleillä koira ei suostunut ulos, sillä tassut aukesivat aiheuttaen lisää tuskaa. Liikunnan väheneminen aiheutti lisää turpoamista ja koiralle ajateltu hieno ura niin jälki- kuin luolakokeiden osalta oli unohdettava. Jo elämiseen käytettävä aika söi aikaa harrastamiselta, eikä lääkekuurien takia koiraa edes voinut viedä kokeisiin.

Vuodet 2010 ja 2011 rimpuiltiin etsien parannusta sekä helpotusta. Allergiatestien perusteella siirryttiin erikoisruokavalioon eikä Jonelle annettu mitään ylimääräistä syötävää. Koti pestiin allergia- ja astmaliiton tuotteilla, samoin koirien petivaatteet ja matot peseytyivät useita kertoja kuukauden aikana. Lenkkimaastoista karsiutuivat kaikki sellaiset missä koira olisi voinut raapia nahkaansa eli jäljelle jäi perinteiset pyörätiet. Stressi lisäsi iho-oireita, joten Jonen elämä pyrittiin pitämään rutinoituna ja mahdollisimman stressivapaana. Mejä-kokeissa käytiin vaan pyörähtämässä, lähes ilman harjoittelua, mutta aina kokeen jälkeen alkoi kortisoonin syönti ja kesästä selviytyminen. 

Vuoden 2011 lopulla tehtiin päätös Jonen siedätyshoidon aloittamisesta. Ensimmäinen pistos annettiin 2.1.2012 ja tahti oli alkuun kovaa. Pistosväli oli kolme päivää ja annos isoni kerta kerralta. Jouduimme käyttämään isännän kanssa luovuutemme pistosten antamisessa, välillä ne menivät todella hyvin, toisinaan taas koira oli hampaat irvessä ja pelotti ihan mihin pistos sattuu osumaankaan. Jonen suurin reaktio oli tuon pistoksen antamisessa, pistos itsessään ei aiheuttanut kuin pari kertaa sellaisen patin, joka kuitenkin laski nopeasti. 

Siedätyksen alkupaketti siis sisälsi kolme pulloa allergeenia sisältävää liuosta (a, b ja  c -liuokset) ja liuokset oli räätälöity allergiatestien perusteella. Ruoka-aineisiin siedätys ei ole mahdollista, mutta Jonen tapauksessa siedätyshoito puree luonnosta löytyviin allergeeneihin. Tällä hetkellä olemme menossa toisessa punaisessa pullossamme (c-liuos) eli kaikkein vahvimmassa. Pistosväli on yksi kuukausi ja annostus joka kerran 1,0 mm. Aine on siis vahvinta mahdollista, mutta oireita se ei ole aiheuttanut. Tosin pistoksien antaminen vaatii edelleen luovuutta, sillä Jone ei ole niin yhteistyöhaluinen aina. 

Siltikin olemme ehdottomasti saaneet apua siedätyshoidosta, tie on ollut kivinen, mutta se on kannattanut. Koira on saanut elää elämisen arvoista lääkkeetöntä elämää. Varsinkin kevät, kesä ja syksy 2012 oli märkää ja kuraista, mutta iho pysyi ehjänä eikä ylimääräistä poppakonstia tarvittu. Lisäksi Jone on pystynyt syömään hevosen, lampaan, poron ja kalan lisäksi pieniä määriä myös sellaisia ruokia joille on allerginen. Hiljalleen olemme tarjoilleet kaverille nakkia tai koirankeksejä, tosin heti mahdollisten kutinoiden alkaessa palataan tiukalle RC Hypoallergenic nappulalle. En ole nähnyt järkeväksi siirtyä Jonen osalta barfaukseen, vaikka monet samoista oireista kärsivät ovat siitä apua löytäneetkin. Ruokavalion lisäksi Jonelle on tarjottu öljyjä sekä vitamiinivalmisteita, NutroOilia, Megadermia, joitain tabletteja, lohiöljyä, mutta paras on ollut ehdottomasti ihan ruokakaupasta löytyvä Elixi pellavansiemenöljy, pullo on riittoisa ja maksaa noin 6 euroa.

Ja mitä tämä kaikki on tullut maksamaan? Voinen sanoa, että paljon. Etsin kuitit sekä Fennian korvauspäätökset (päiväykset Fennian korvauksien mukaan) selvittääkseni ihan puhtaasti euromäärät. 

Ihotulehdus 11.11.2010 393,25 euroa

Ihotulehduksen hoitokulut 17.11.2010 51,84 euroa

Eläinlääkärikulut ja lääkkeet 21.4.-21.7.2011 350,99 euroa

Ihotulehduksen jatkohoito 8.11.2011 150,64 euroa

Ihotulehduksen jatkohoito 8.2.2012 127,90 euroa

Siedätyshoidon jatko 23.8.2012 115,21 euroa

------------------------------------------------------

yhteensä 1189,83 euroa

Jonen vakuutusmaksut vuodessa ovat 141,58 euroa ja kaikista näihin iho-oireisiin liittyvistä käynneistä olemme maksaneet vain 42 euroa omavastuuta tuon ihan ensimmäisen kerran käynnistä, sillä nämä muut toimet on käsitelty jatkohoitoina. Oikeasti täytyy kiittää itseään, kun on ottanut vakuutuksen ja kuinka hienosti Fennia on kaiken korvannut. Eivät ole ikinä epäilleet tai pyytäneet lisäselvityksiä. Sitten on tietysti laskettava omalle työlleen osuutensa, ruoka on ollut hiukan kalliimpaa ja mitään öljyjä tai muita ravintolisiä ei tietysti ole vakuutuksesta saatu. Lisäksi vielä käynnit ovat olleet suhteellisen harvassa, joten olemme saaneet käyntejä jaettua eri vakuutuskausille.

Tästä vaiheessa 7.6.2011 iho oli ehkä pahimmillaan ja suru suurimmillaan. 

Ja tähän ollaan päästy 31.1.2013, eläinlääkärin ja muiden ihmetykseksi.

Allergisen koiran kanssa asuminen ja eläminen on vaatinut kieltämättä kovaa työtä eikä se ole päästänyt muitakaan helpolla, sillä kyläillessämme koiria ei luvatta saa kukaan syöttää. Lisäksi paljon ollaan jouduttu miettimään sitä milloin elämä on elämisen arvoista, mutta meidän kokemuksemme mukaan huonot päivät on tarkoitettu voitettaviksi. Lisäksi olen miettinyt sitä kuinka tämmöinen koira oltaisiin jossain toisessa perheessä hoidettu kuntoon, vai oltaisiinko?! Jone on nähnyt huonot hetkensä jolloin se on ollut kiukkuinen, ärsyttävä ja työläs, mutta nyt se on lähestulkoon mitä lutuisin sylikoira. Voi kunpa se itse tajuaisi kuinka pitkä tie on takana ja, että me tarkoitamme vain hyvää...

Pallitonna

24.1. oli se päivä jolloin Sheriffit luopuivat osittain miehisyydestään. Jasulle oli varattu aika piilokivesten takia tehtävään kastraatioon jo aiemmin, mutta vanhemmat herrat aiheuttivat leikkaukseen pääsyn aivan itse. Herrat nimittäin menivät sen verran sekaisin naapuruston juoksuisista nartuista, että isäntäväelle riitti. Säälitti katsoa lumihangessa istuvaa Jimiä tai sisällä kiljuvaa Jonea. Eikä kieltämättä naurattanut luopua omista, jo muutoinkin lyhyeksi jäävistä, yöunista koirien takia. Olisi ollut kohtuutonta leikata vain Jasu, vaikkakin terveyden takia se olisikin ollut aivan tarpeeksi perusteltua.

Pelkäsin Jasun leikkausta aika paljon, edellinen yö meni murehtiessa ja ajatellessa entäs, jos kaverille sattuu jotain. Tai josko siitä löytyy jotain muutakin. Lokakuussa me käytiin Jasun kanssa eläinlääkärillä kysymässä josko Jasun sisälle pissimiset ja kohtuuttoman pienen kakat olivat jonkin sairauden aiheuttamia juttuja. Silloin kaverilla todettiin suurentunut eturauhanen joka aiheuttaa virtsarakossa painetta eikä välttämättä tyhjenny kunnolla. Samoin nauhamainen kakka viittasi samaan ongelmaan. Tuosta sisälle merkkailusta tietysti olemme stressanneet jo lähes vuoden, sillä olemme pitäneet sitä käytökseen liittyvänä ongelmana. Koviltakaan rangaistuksilta ei ole Jasua säästelty, sillä parketit on pilalla jo osittain. Itku kurkussa on monet pissit puhdistettu ja saatuamme diagnoosin ymmärsimme koiraamme paremmin. Lisäksi lopetimme omat syytöksemme, emme ole sen huonompia koiranomistajia kuin aiemminkaan. Lokakuussa Jasu sai myös tardak-pistoksen, mutta emme huomanneet sen aiheuttaneen suurtakaan hyötyä. 

Jonen kohdalla pelkäsin puolestani rauhoittamista. Eläinlääkärimme onneksi on tottunut tähän rimpuilevaan potilaaseen ja niinpä pistos tuikattiin Jonen takajalkaan, vaikka koira huusi ja puntuili sylissäni. Muutaman minuutin jälkeen Jone jo torkahtikin syliini. Kumma kuinka koira muuttuu painavaksi ja elottomaksi hetkessä. Jonen kohdalla nukkuminen otti kieltämättä koville, sillä ei ole pitkä aika siitä, kun mietin elääkö koira elämää jonka se ansaitsee. Täytyy kuitenkin nyt todeta, että kyllä elää. Herra on niin hyvässä kunnossa, että koko hoitohenkilöstö ihmetteli Jonen täydellistä ihoa. Täytyykin kirjoittaa vähän myöhemmin siedätyksestä. Jone on perinyt isältään tuon tyttöjen perään haikailun, vaikka ei se todellakaan ole niin paha ollut ikinä. Se vaan on huutanut sisällä ja jättänyt syömättä usean päivän eväät. Luultavasti kastraatio vaikuttaa myönteisesti tuohon allergian hillitsemiseen ja toivottavasti se rauhoittaa herraa muutoinkin, turhista jutuista ei tarvitsisi aina repiä pelihousuja. Toisaalta Jonen sukua tuntien hirmuisen rauhallista sohvaperunaa siitä ei täysin ikinä saa. 

Jimin leikkausta mietin pisimpään, sillä se täyttää jo kuitenkin kuusi vuotta keväällä. Eläinlääkäri kuitenkin vakuutteli, että höyry jäisi pois ainakin osittain. Jimi nimittäin on ollut tosi helppo uros; se pitää puolensa, mutta ei haasta riitaa. Juoksuaikojen tullessa se on aiheuttanut hermojen kiristymistä ainoastaan sillä ettei ole tullut sisälle vaan on istunut pihalla säässä kuin säässä korvattomana. Toivon kyllä Jimin hiukan rauhoittuvan vetämisen ja poukkoilun suhteen tuon kastraation ansiosta. 

Leikkaus oli siis torstaina ja koko päivähän siellä meni, mutta hoito oli hyvää ja aiheutimme hiukan hilpeyttä tällä joukkokastraatiolla. Jokaista herraa valmisteltiin noin 30 minuuttia ennen leikkausta ja olin jokaisessa toimenpiteessä mukana. Luotin kyllä avustajiin sekä eläinlääkäriin, mutta tahdoin olla mukana. Silloin kun edellinen koira oli leikkauksessa niin uutta kaveria jo valmisteltiin. Herrat saivat onneksi olla yksin heräämössä ja sielläkin tietysti olin läsnä. Olin hommannut Kikan seurakseni sekä kantamaan rennot koirat. Nostoapua olisin varmaan saanut eläinlääkärin toimestakin, mutta kotona ei kukaan olisi ollutkaan apuna.

Herääminen tapahtui jokaisella omassa tahdissaan. Jone oli kohtalaisen virkeä jo heti tullessaan leikkaussalista. Sille oli tärkeätä, että olin läsnä. Kaveri ei tahtonut pitää silmiään kiinni kuullessaan vieraita ääniä, niinpä se piti silitellä aina uneen. Jasu puolestaan nukkui tyytyväisenä, mutta herätessään säikähti päähän laitettua tötteröä niin, että pissit ja kakat tulivat tuplaten alle. Se oli kieltämättä aika säikäyttävä kokemus, mutta onneksi siitä selvittiin. Jimi nukkui aika levollisesti ja heti heräillessään aloitti vinkumisen. 

Lähdimme klinikalta vielä herrojen ollessa tokkuraisia ja ilta menikin nukkuessa sekä valittaessa. Jasulle annoin illalla Tramal-kipulääkettä viisi tippaa, sillä se oli todella kipeä nostaessa. Kipulääke kuitenkin aiheutti sellaisen reaktion ettei lääkettä tehnyt mieli toiste antaa. Suusta rupesi tulemaan vaahtoa ja koira meni ihan sekaisin, istui elottomana sumentunein silmin. 

Illalla Jone ja Jimi tahtoivat jo hiukan ruokaa ja niinpä ne söivät nakkeja. Jasulle työnsin ainoastaan vettä ruiskulla, sillä se ei tahtonut syödä mitään. Yöksi teimme olohuoneeseen patjoista pedin ja niinpä minä nukuin kaikkien keskellä. Jimi valitti ja vaikeroi, Jone töni tötterö päässään lähes koko yön minua ja Jasu oli aivan eloton. Seuraavana päivänä onneksi minua jo katsoi kolme virkeätä silmäparia ja tiesin meidän selvinneen pahimmasta. 

Kävimme eilen pienellä lenkillä, mutta se vei kaikkien voimat, joten tänään käymme vielä pienemmän lenkin. Eikä kukaan edes tahdo ulos. Ruoka maistuu hyvin, tikit ovat saaneet olla aika rauhassa ja tötteröitä on pidetty mahdollisimman vähän päässä. Ainoastaan silloin kun herrat jäävät täysin ilman vartiointia, mutta ne hetket on karsittu minimiin, onneksi on äitiysloma :) Jimistä ei enää juurikaan huomaa kipuilua ja se söi ainoastaan yhden Norocarpin perjantaina. Jone puolestaan nuolee haavaa eniten ja muutoinkin on kärttysä, mutta kipulääkkeitä se ei ole suuhunsa laittanut, vaikka tarjottu on. Jasun haavat ovat isoja ja se nukkuu mielellään sen minkä pystyy. Jasu söi Norocarpia kolmena päivänä ja Clamovet antibiottikuuri on meneillään vielä jonkun aikaa. 

Julmaltahan temppu tuntui ja kieltämättä nuo rahat olisi voinut käyttää johonkin muuhunkin, mutta täytyy toivoa tuon tuovan helpotusta herrojen elämään. Lisäksi ajankohta oli mielestäni paras, kaikki kerralla veljeyden takia, ennen vauvan syntymää etteivät yhdistä näitä kahta asiaa toisiinsa ja toivo terveemmistä uroskoirista. Mitään kehäkettuja nämä eivät kuitenkaan ole ja näyttelytulosten pitäisi riittää käyttöpuolen kokeisiin sekä jopa valiotumiseen asti, elleivät sitten muuta sääntöjä. Joka tapauksessa me jatkamme paranemistamme.

Videotervehdyksiä meiltä

Katselin kameralle tallentuneita unohtumattomia hetkiä ja joukosta löytyi muutama videokin. Yllättäen videoiden sisältö oli hyvin pitkälti sama, sillä ne kaikki sisälsivät leikkiä. Toisaalta leikkihän kuuluu hyvin pitkälti koiran elämään, kaverithan elävät hetkessä eivätkä tahdo aikuistua koskaan.

Tässä Jone ja Jasu kisaavat erään joulun joululahjalla. Oikeasti tämä on lelu joka on kestänyt ainoana monta vuotta kolmen herran käsittelyn.

 

MVI 1764 from Sheriffit on Vimeo.

Jimi leikkii todella harvoin niin, että se saadaan tallennettua yhtään mihinkään. Yleensä se leikkii pimeässä huoneessa yksin ja häiriintyy, mikäli joku katselee. Vetoleikkiin herra sentään joskus innostuu kamerankin edessä. Tosin silloin ei toinen osapuoli saa lelusta hyvää otetta ja leikki jää vaisuksi.

 

MVI 1833 from Sheriffit on Vimeo.

Jälleen Jone ja Jasu testaavat Kong Wubban kestävyyttä. Lelu kesti muutaman päivän, sitten se vain katosi pieninä palasina roskiin sekä imuriin. 

 

MVI 1766 from Sheriffit on Vimeo.

Isäntä on opettanut Jonen melkoiseksi pallopojaksi, heidän yhteinen harrastus onkin sisätiloissa sähly. Jone ottaa kiinni lähes kaikki pallot jotka kohti tulevat, olipa ne kuinka kovasti heitettyjä tai sählymailalla lätkäistyjä. Jimi rakastaa ainoastaan aitoja sählypalloja ja osallistuu pallotteluun vain silloin. Sohvikin päätyy joskus mukaan leikkiin, mutta sen rooli on lähinnä keskikentän hämmentäjä ja usein se päätyykin Jasun ajamana häkkiinsä nauttimaan pelikiellostaan.

 

MVI 1783 from Sheriffit on Vimeo.

Joulusta ja vuodenvaihteesta selvitty

Joulunaika on virallisesti kai tänään ohitse ja nekin vähäiset tontut jotka viriteltiin esille, on viskattu takaisin laatikoihin odottamaan uutta joulua. Jouluaatto vietettiin ihan vain oman lauman kesken, sillä se oli viimeinen tällä kokoonpanolla. Kieltämättä jotain siitä puuttui, sillä ennen ollaan oltu jouluaatto isommalla porukalla. No katsotaan miten seuraava vietetään, nyt on kokemusta molemmista versioista. 

Joulupäivänä sitten juhlittiin isommalla porukalla. Tänä vuonna kuusemme alla ei ollut ainuttakaan pakettia, joten Jimin ei tarvinnut keskittyä kuusen vahtimiseen. Jimi kuitenkin löysi uuden kohteen; kinkun. Kinkkuhan tällä kertaa oli oikein onnistunut, mutta liian iso. Niinpä koirat saivat sitä tavallista useamman siivun, myös Jone. Joka tapauksessa Jimi vahtasi jokaisen kattauksen aikana josko jokin muru olisi pudonnut lattialle. Muilla kavereilla ei keittiöön juuri ollut asiaa, Jimi on ennenkin nimetty Jimmy-Joulunhengeksi, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. 

Joulupäivä oli kaikessa riehakkuudessaan myös herroille melkoinen luonnetesti sekä mh-luonnekuvaus kerralla. Isän ja tämän vaimon adoptoitu tyttö on nimittäin kohtalaisen villi tapaus. Rita on ekalla luokalla, mutta jokseenkin rankka menneisyys on tehnyt omat jälkensä. Neiti ei pysy hetkeäkään paikallaan eikä varsinkaan isäni kasvatukseen kuulu kieltää mistään asiasta. En tiedä sitten kenen tehtäväksi käytökseen puuttuminen noin vieraillessa jää, vähän pahalta tuntuu komentaa ja varsinkin kun lapsien kanssa kokemus on nollassa. Joka tapauksessa päätimme luultavasti isännän kanssa ettei meidän tuleva kakara ainakaan kasva ilman kuria. 

Jone puuttui heti Ritan nähdessään mekon helmasta kiinni, mutta yllättävän nopeasti kokosi itsensä. Jone luultavasti nautti eniten huomiosta, sillä jokainen heitti vuorollaan palloa. Yksi mäyräkoira sai väsytettyä yhdeksän ihmistä yhdessä illassa. Jone myös piti omalta osaltaan huolen ettei Rita juossut yhtään askelta sisällä. Se meni ritarillisesti seisomaan tytön eteen haukkuen. 

Jasu raukka joutui ehkä kovimpaan retuutukseen, sillä sitä kannettiin (onneksi ei pudonnut, mielestäni vain tuttu aikuinen saa meidän koiria kannelle, niillähän on neljä toimivaa jalkaa jo muutoinkin), revittiin turkista, vedettiin jaloista ja bonuksena sylkäistiin silmille. Tuon jaloista vetämisen näin ihan itse ja puutuin jokseenkin kovaan sävyyn asiaan. Isäntä puolestaan hermostui siitä, kun Jasu tuli meidän jalkoihimme jo turvaan, niin riivaaja tuli perässä ja räkäisi ihan kunnolla Jaskan naamalle. Niin no koirahan se vaan on, mutta missä vaiheessa sitten koira saa jo puolustaa itseään...

Jimi rakastaa kosketusta ja paijailua yli kaiken, mutta tilanteessa jossa se vahtii joulukinkkua en kyllä itsekään menisi halailemaan sitä. No Ritapa se sitten yllättäen tulikin takaa ja tarttui Jimiin kiinni ihan kunnolla halatakseen. Katsoin sivusta ja kielsin herkän hetken, sillä Jimin ylähuuli alkoi nousta paljastaen kulmahampaat. Loppujen lopuksi Jimikin innostui myöhemmin illalla sitten leikkimään Ritan kanssa, se ilmeisesti oli päättänyt näyttää nuorempiensa puolesta. Se leikki vetoleikkiä kuin mielipuoli eikä antanut lelusta periksi. En edes viitsinyt kertoa, että sanalla kiitos lelu olisi irronnut. Nimittäin sen vihjaisun jälkeen sanaa olisi varmaan viljelty, kunnes se olisi menettänyt tehonsa.  Nähtiinhän tuo jo istu -käskyn kanssa. Jasu istui jo ensimmäisellä sanalla, mutta käskyä vaan jaettiin loputtomiin. 

Ihan uskomatonta mielestäni tuo käytös, en tiedä kuinka isäni beagle kestää moista käsittelyä. Sisareni collie on jo osoittanut ettei kestä sitä... Ylpeähän minä kieltämättä olen koirien käytöksestä, mutta ei niiden olisi tarvinnut kestää puoliakaan tuosta rääkistä. Ainakin me isäntäväkenä hermostuttiin, mutta eihän tästä ole kuin opittu hiukan tulevaisuutta varten. 

 

Vuosi vaihettiin kotosalla ydinperheen kanssa. Käytiin perinteisesti lenkki heti kello 18 jälkeen, jotta nähtiin raketteja. En edes uskalla ajatella millaista olisi, jos koira pelkäisi raketteja. Mielestäni koiran on tultava emäntänsä / isäntänsä kanssa vaikka upottavaan suohon. Ehkä se on julma taikka väärä ajattelutapa, mutta omalla käytöksellä pystyy vaikuttamaan niin paljon myös eläimen käytökseen. Myöhemmin ammuttiin omat raketit, kaikki pojat olivat aluksi mukana, mutta loppujen lopuksi vain Jone oli ampumassa ne kaikki. Jimi ei ole rakettien perään ollut erityisemmin koskaan ja Jasu säikähti yhtä isohkoa pamausta joka tuli naapurin suunnalta yllättäen. Niinpä ne otettiin sitten ulos, kun omat poksaukset oli ammuttu. Jasua vähän rauhoittelin ulkosalla, pidin sen jaloissani ja silittelin rauhallisesti. Ei siitä mitään traumaa jäänyt, sillä myöhemmin illalla herra kävi normaalisti tarpeillaan takapihalla ja tutkaili alkanutta uutta vuotta innolla. 

Mitään lupauksia emme tehneet vuoden 2013 osalle. Tahtoisin kyllä viedä Jimin ja Jonen pariin mejä-kokeeseen, mutta saa nyt nähdä millaiseksi alkava lapsiperheen arki muuttuukaan. Joutuuko sitä vallan luopumaan koirien kanssa harrastamisesta. Toivottavasti ei, sillä meillä on jo kaverini kautta kiinnitys tuohon 10 kilsan päähän yhden kyläyhdistyksen agilityesteille. Homma on vielä hiukan aluillaan, sillä uudet esteet on tilattu, mutta kyläyhdistys joutuu perustamaan alajaostot ja muut, jotta homma toimii. Joka tapauksessa harrastus olisi rennohkoa ja kieltämättä tuo kentän läheisyys houkuttelee, sillä mekin ollaan saman kylän väkeä. Jasun tulevaisuuden suhteen en ole vielä kehitellyt mitään. Koukuttaisi ajatus treenata sen kanssa jälkeä, mutta toisaalta siitä ei ole mitään hyötyä, sillä poika pääsee vain hakemaan ne kaksi ykköstä, kun näyttelytulosta ei voi tulla.  Tärkeintä olisikin toivoa, että 24.1. kaavailtu kastrointi menee hyvin ja eturauhasen aiheuttamat ongelmat loppuvat siihen. Kaveri on niin valtavan ihana, että olisi enemmänkin kuin kauheata, jos leikkauksessa tulisi jokin ongelma.

Tulevaisuuteen liittyen tahtoisin luvata, että ilmoittelemme kuulumisiamme useammin. Ottaisimme hyviä kuvia sekä mäyräkoirien älykkyyttä ylistäviä videoita. Niin ja voishan sitä joskus kirjoitella tuosta meidän Sohvi-kanistakin. Katsellaan, mutta nautitaan nyt Loppiaisesta sekä sen tuomasta hyvästä ulkoilusäästä.

Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteenne!