Sisävessa koiralle? Jep, meiltä löytyy!


Jasulla alkoi siis jossain vaiheessa talvea pissi karkaamaan kesken päivän sisälle; joko tahallisesti tai tahattomasti. Eläinlääkärissä käytiin ja laskua tehtiin 282 euroa, kiitos Fennialle joka korvasi tämänkin reissun. Mainitsivat kyllä etteivät korvaa seuraavaa kertaa tämän ongelman tiimoilta.

Syytä ei löytynyt virtsarakosta tai muualtakaan ja ainoa vaihtoehto olikin sitten, ettei kaikki ole Jasmendaalilla jostain syystä ok. Koska päivien lyhentäminen tai kesken päivän pissittäminen ei käy päinsä, Googlailin erilaisia vaihtoehtoja sisävessaksi. 

Tiedän miltä se kuulostaa. Hommataanpa koiralle vessa niin ei tarvitse mennä ulos sen kanssa. Mutta meillähän asia ei mene niin. Sisävessa tulisi olemaan ratkaisu, jos oikeasti tulee hätä kesken kaiken. Onhan kohtuutonta olettaa ettei 7:00/7:15-16:00/16:30 välisenä aikana tulisi tarve käydä pissillä. 

Päädyin tilaamaan Zooplussalta tuollaisen Puppy Trainerin, alennettuun hintaan se oli 45 €. Tosin muovialustan maton alle olisi saattanut saada halvemmallakin. Mukaan tuli kaksi pakettia alustoja, jotka muuten imevät nesteen todella hyvin eikä pissi edes haise!

Sijoitin vessan takaoven eteen, koska siinä se ei häiritse ketään ja on ns. luonnollisessa paikassa, siitähän kuljetaan pissille muutoinkin.

Pelkän alustan kanssa Traineri näytti vähän kodittomalta, joten uhrasin päälle maton jonka voi pestä tai vaihtaa ajan kanssa.

Traineri on ilmeisen toimiva, sillä yhtään lammikkoa ei parissa viikossa ole löytynyt! Tosin ei ole käytetty vessaakaan, vaikka houkuttimeksi keräsin keltaista lunta :)

Toivotaan että se joskus hankkii hintansa, vaikka sitten kun herrat ovat vanhoja ja kärsivät pidätykseen liittyvistä ongelmista. Pääasia lienee ettei Jasussa ollut mitään hälyttävää ja parketit saisivat olla rauhassa. Tosin joskus olisi kiva levittää olohuoneeseen takaisin iso karvalankamatto, se kun on paljon mukavampi kuin nuo pienet pyöreät matot Ikeasta...

Tämä pötkelö täyttää jo kuusi vuotta


Mihin tämä aika oikeasti kuluu?! Eilen havahduimme asiaan, että Jone täyttää huomenna, eli tänään, 6 v. Onhan se ollut tiedossa, mutta aina se syntymäpäivä osaa yllättää.

Näihin vuosiin on mahtunut monia hetkiä joissa on saanut nauraa, itkeä, kokea onnistumisia. Toivottavasti jatko on samanlaista. Tasaista elämää Jonen kanssa ei ole olemassakaan. 

Viikonloppuna kaveri säikäytti totaaliselta jäykistymisellä. Käveli jalat tönkkönä, ei valittanut, mutta ei mielellään liikkunut. Se tietty huolestuttaa, koska mäyräkoirahalvaustahan tässä on kaikki vuodet pelätty. Jonkun tekstin mukaan se ilmenee yleensä 4-5 vuoden iässä. Eli ajankohta olisi osunut nappiin, mutta luultavasti se oli vain jokin paha lihasjumi. Näillä mennään kohti 15 vuoden ikää, eikös niin Jone?!

Meille lenkkeily on henkireikä


Meillä on aina kuulunut rutiineihin aamu- ja iltalenkki. Aamulenkki alkaa klo 5 jälkeen eli silloin, kun luonto heräilee. Kaikki ihanat yön tuoksut ovat vielä tuoreina maassa ja muutama jäniksen papana saattaa vielä höyrytä puskan juurella. Iltalenkki on toteutettu vaihtelevasti, lähinnä emännän fiiliksen mukaan. Jos pitää saada happea ja jaksamista iltaan, se toteutetaan klo 18-19. Hyvin usein kuitenkin se on 19:30-21:30, sillä päivän patoutumat täytyy meidän kaikkien päästä purkamaan KUNNOLLA ja millekään muutaman kilometrin matkalle on turha lähteä. Kilometrien taittuessa se taapertaminen tulee vaan helpommaksi + miellyttävämmäksi. Illalla on rauhaisaa, ketään ei näy missään, mutta kaikki päivän hajut ovat vielä suhteellisen tuoreina. Mukavaa bongailla jäniksiä sekä kettuja. Niin siis emännästä mukavaa, Sheriffit leikkivät etteivät niitä näe. Niihin on ohjautunut tuo riistan jättäminen aika hyvin, nähdessään jäniksen ne saattavat lipaista huuliaan ja kääntyä odottamaan nakki -palkkiotaan. Ja isäni toivoisi vielä jostain näistä metsästyskoiraa, jäniksen ajoon ;)

Maastoa meillä täällä on, vaikka muille jakaa, on nousua ja laskua. Tässä syy poikien pinkeisiin pakaroihin. Treenikavereina on usein hiihtoporukka jonka selässä lukee: Belarus tai sitten muita tiukkoihin trikoisiin pukeutuneita venäjää posmettavia kuntohirmuja. Matka taittuu jalan tehokkaalla askelluksella ja joskus jopa juostaan. Itse olen huono juoksemaan ei kestä polvet / selkä / sydän / kunto, mutta parempaan tässä ollaan menossa. Joskus jopa tulee fiilis, että nyt mennään. Sitten sitä mennäänkin, mäyräkoira ei tunne hölkkää, jos sen käsketään juoksevan, se juoksee kanssa. En tiedä koska oma kunto on sillä tasolla, että pääsisin niin kovasti ja niin pitkän matkan.

Eilen kävimme suorittamassa kauden ensimmäisen potkuroinnin. Vanha perintöpotkuri hinkattiin ensin pihalla enimmistä ruosteista ja sitten ampaistiin matkaan. Kaikki kolme omassa hihnassaan ja valjaissaan vetivät kuin heikkopäiset. Ensimmäisen kilometrin ajan jouduin vaan puristamaan kiinni natisevasta potkurista. Kiitokset sille, että käskyt vasen, oikee ja seis ovat vieläkin muistissa. Ajattelin itse aloittaa juoksutuksen rauhallisesti, että lihakset lämpenevät, mutta nämä Usain Boltit olivat päättäneet toisin. Heti alusta asti vaan täysillä. Loppuunhan ajattelin kanssa sitten himmailla vähän, mutta eihän se käynyt päinsä. Jokainen teki yhden pissin 5,7 kilometrin matkalla ja aikaa meni 30 minuuttia. Itse en juurikaan potkinut vauhtia, vaan minut vedettiin. Jos vauhti hiljentyi alkoi haukunta ja räyhäntä. Kotiin saavuttua olikin sitten onnellisen näköisiä ja tyytyväisiä herroja.

Tänään iltalenkki tassuteltiin takametsän kautta syvemmälle umpihankeen. Tuota lajia nämä sankarit inhoavat. Ne kyllä mielellään pomppivat hangessa, mutta sitten kun pitäisi kulkea jossain järjellisessä muodostelmassa esim. emännän takana, tulee ongelmia. Jokainen vuorollaan sotkeutuu naruunsa tai toisen naruun, polkee narun päällä nyppien taluttajan kättä, Herra Pitkäkarvatassulle tarttuu kaikki lumipaakut kyytiin ja niitä sitten siellä irroitellaan, Jonella on joka 150 metrin välein nakin nälkä ja Jimi kylmää heti kun ei liikuta. Olisin itse mennyt pitemmän reitin kautta, mutta muut päättivät oikaista kotiin. Kävi hyvä tuuri, sillä päästiin juuri ajetulle moottorikelkkauralle. Mikä ihaninta kelkasta näkyi vielä pitkään takavalot ja niinpä sain minäkin punttitreenin, koska sen peräänhän nämä olisivat tahtoneet juosta. Laittaessani kaikessa pimeydessä otsalamppuun valon alkoi Jonen henkilökohtainen operaatio: Lumihiutale. Eli se saalistaa kaikkia ilmassa pöllyäviä lumihiutaleita suoraan suuhunsa. Kuljemme loppumatkan pimeydessä. Olisin taas pidentänyt matkaa loppupäästä, mutta seurue päättää toisin. Se tahtoo suorinta tietä kotiin pois viimasta. Sehän tarkoittaa sitä, että kiipeämme ylös vanhan laskettelurinteen. Tietenkin se on lähes umpihankea, mutta jos sitä ei sisulla kiivetä, niin ei sitten millään. Ja niin kuin muinakin kertoina olemme selvinneet iltalenkistä ilman suurempia ongelmia.

Ainahan meillä ei mene yhtä hyvin :) Olemme tällä viikolla laiskotelleet vähän kävelyn kanssa ja viikottainen tavoite 70-80 km on jäänyt paljon vajaaksi. Ensin oli pakkasta ja sitten muuten vaan jotain muuta.

Tällä viikolla lenkkeilyjen tehot ovat olleet ailahtelevaisia. Toiset ovat enemmän tai vähemmän keskittyneet syömään toisten ulosteita tai muita aarteita. Se onkin hauskaa sitten etsiä sitä keppiä sieltä kitalaesta, kun pakkasta on -20 astetta. Muutenhan se on todella hauskaa... Useammalla lenkillä olen tuntenut olevani se "vetokoira" joka vetää kolmea muskettisoturia perässään. Siinä tuntee jotenkin sen talutusvyön vähän tarpeettomaksi.

Talutusvyö muuten on uusin ihastuttavin juttu. Se tekee kädet vapaiksi, mutta nyt kun siihen on oppinut, on keksinyt heti mitä kaikkea siinä voisi olla. Lähinnä omaa selkää ajatellen. Tuo versio joko nousee tai laskee koko ajan pois oikealta paikaltaan ja nyppäsyt tuntuvat (vähien pehmusteiden sekä tukien takia) todella paljon. Seuraava askel kohti parempaa talutusvyötä olisi käydä sovittamassa sellaista jossa on ne jalkalenkit. Tyylikkyys siinä tietysti kärsii, mutta se ei ainakaan näin "ikuisen pimeyden aikana" haittaa mitään. Ja kesäkelillehän voin ostaa sitten sellaiset tyylikkäät ihoa nuolevat trikoot. Lisäksi kolmannet paremmat valjaat on tilattu, sitten täytyisi vielä askarrella jonkin sortin jakaja, ettei hihnoja tarvittaisi kuin yksi.

Kyllä sitä kieltämättä miettii joskus kuinka tässä näin kävi, vedät kolmea koiraa talvihoitamattomalla alueella ylämäkeen. Siinä kysytään sitä luonnetta ja sen lujuutta. Mutta joskus on vaan päästävä pois hoidetuilta reiteiltä, jossa kaikki muut töpöttävät. Ja kyllähän se vaihtelu tekee hyvää. Nyt kuitenkin on tämä harrastaminen jäänyt vähälle. Ei ole tokoa, ei ole agia, ei ole talvisin mejää, eikä ole käyty keinoluolalla vuosiin. Täytyy siis keskittää tuo harrastaminen tuohon perusliikuntaan ja siihen, että kuuppa ja kunto pysyy kuosissaan.

Oikeasti olen nyt niin innoissani tuosta juoksutuksesta, mutta täytyyhän sitä vähän maltillisemmin jatkossa lähteä liikkeelle. Eikä se todellakaan pidä olla päivittäinen keino liikuttaa rakasta karvakorvaa, mutta se tyytyväisyys mikä naamasta paistoi juoksun jälkeen oli palkitseva. Sitä tietää vain joidenkin asioiden menevän oikein. Kyllähän se on vaihtelua kaikille.  Lisätietoja ja kierrosaikoja jatkossakin Facebookissa ja blogissa.

Kun me ei vaan tahdota olla sosiaalisia

Sitä on tässä mäyräkoirien kanssa eläessä niin monesti yllättynyt. Joskus sitä on kerinnyt jo manata miksi ihmeessä on päätynyt rotuun ja vielä kolmesti! Mikä ihme siinä itsepäisyydessä kaikessa uppiniskaisuudessa kiehtoo? Vähemmällä työllä olisi voinut jostain toisesta saada jo vaikka mitä. Siltikin tuo jästikkyys nostaa loppujen lopuksi hyvin usein hymyn huulille. Jos sinä jotain saat opetetuksi ja arjen rullaamaan mäyräkoiran kanssa voit pitää itseäsi jo mestarina. Tietenkään muut, mäyräkoiraan tutustumattomat, eivät tätä voi ymmärtää. Se on iso koira pienessä koossa ja tarvitsee napakat otteet.  Muuten saat kyllä sen hyppimään silmillesi.

Olen monesti ihmetellyt miksi ihmeessä koirien pitäisi lenkin yhteydessä päästä haistamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumiset. Meillä kukaan ei juuri välitä laumaan kuulumattomista tassuttelijoista. Siis välitä niin, että olisivat innoissaan menossa vaihtamaan kuulumisia. Tämähän ei suurimman osan naapuruston mieleen ole. Luulisi kuitenkin, että jokainen joka älyää jotain koiralauman toiminnasta ei väkisin yritä tunkea tutustumaan. Varsinkin jos minä seison ojassa ja näytän siltä ettei tänne nyt kannattaisi sen sessensä kanssa tulla. Eli lähes aina. Toimeen pitää tietenkin tulla, mutta se mielestäni tarkoittaa sitä ettei olla toisten esteeksi/vaivaksi. Se ei tarkoita sitä, että tuolla kesken matkan pitäisi väkisin yrittää tutustuttaa koirat toisiinsa siinä hihnan jatkeena. Voi meidän pihalle tulla sitten sen koiransa kanssa tai mennään sitten ei-kenenkään-maalle, mutta se on suurimmalta osalta liikaa vaadittu.

Meillä on täällä omilla nurkilla kaksi tyttöystävää joista poikamme selvästi pitävät, toinen beagle ja toinen mäyräkoira. Näidenkin kanssa ystävyys on hyvin pintapuoleista. Kohdatessamme tai lenkkeillessämme herrat käyttäytyvät aina samalla kaavalla. Ensin mennään innolla suoraan iholle, tässä vaiheessa jo suurin osa vastapuolista perääntyisi. Sitten Jonea ei enää kiinnostakaan, vaan se aloittaa haukkua louskuttamaan: mennään jo, tai keksi nyt edes tekemistä minulle! Sitten Jasu saattaa vähän käydä tassullaan huitoutumassa ja yrittää leikkiä pikkuisin, huom. todella vähin elkein. Lähinnä niin ettei sitä voi syyttää yrittämisestä, mutta salaa se toivoo ettei vastapuoli kiinnostuisi hänestä tai leikistä. Jasu ei vaan jaksa välittää niin kovin kenestäkään. Jimi puolestaan on innoissaan menossa kyllä sinne tutustumaan ja vaikuttaa sosiaaliselta, mutta sitähän ei kiinnosta se koira, vain se taluttaja. Moni ei puolestaan ilostu siinä jaloissa pomppivasta ja raapivasta sporttivartista, joka ei todellakaan mielistele karvakorvaa.

Miksi siis meidän pitäisi kehenkään sen kummemmin luoda suhteita? Meillä on kaverimme ja sillä hyvä. Lauma toimii laumana ja jos tähän yhtälöön lisätään herrojen suojatti Eve, toimii se entistä varautuneemmin ulkoisia "häiriöitä" vastaan. Poikien kesken ei ole mitään ongelmaa. Ne leikkivät; juoksevat, painivat, nahistelevat keskenään sekä nukkuvat kylki kyljessä. Ne tietävät miten toinen toimii milloinkin ja silloin molemmat tietävät missä raja menee.

Enhän minä täydellinen omistaja ole. Tiedän puutteeni olevan heikot hermot ja lyhyt pinna. Joskus se kaikki positiivinen vahvistaminen on suoraan sieltä minne aurinko ei paista. Mutta yritän ottaa kaikki huomioon ja sitten se tarkoittaa joskus sitä, että pinna ihan oikeesti on riekaleina. Olen jo ennakoinut tulevan eli mies ja koira tulossa vastaan. Väistämme hangessa vetäen rattaat ja lapsen hyvän matkan päähän ja herraseurue syö nakkia jalan juuressa. Ukko tulee koiransa kanssa juuri sitä samaista polkua pitkin, vaikka kävelemällä 30 askelta pidemmän kautta (viereisen kinttupolun kautta) hän pääsisi suoremmin sinne minne on menossa. Olen jo katsonut toimintaa ja sitä kuinka hänen koiransa ei liiku mihinkään, istua töröttää paikallaan. Kysyessäni, että tännekö ovat tulossa; vastaus on, niin ajattelin. Siis oikeesti! Tulet tänne susien suuhun oikein väkisin. En jaksa enää loppuun asti olla kohtelias. Antaa sitten vaan remmirähjän aukaista suunsa ja sitä ääntä meistä lähtee. Tuleepa siihenkin koiraan liikettä. Tiedän olevani vittumainen, mutta tämmöisiäkö nykyajan ihmiset ovat? Ihanko kiusallaan sitä näitä asioita tehdään vai missä on se ennakointi? Jos liikenteessä ollaan samanlaisia on kummaa ettei tässä kulmilla satu useampia kolareita. Sillä eihän sielläkään sitten pitäisi luovia tai antaa periksi. Ai niin mutta siellä on säännöt! Varoituskolmiot ja muut, siellä joudut ihan oikeasti syytetyksi sekä olet korvausvelvollinen. Voisin paasata asiasta ja kertoa esimerkin jos toisenkin, mutta se ei ollut asian ydin tai tarve kirjoittaa.

Asia josta ajattelin kirjoitella on siis tällä viikolla tapahtuneet jutut lenkkeilyn yhteydessä. Teenkin siitä ihan erillisen postauksen, ihan vaan koska pystyn ja se näyttää hyvältä tekstien määrässä. Vuonna 2015 kerätään tekstiä määrällisesti, vähät me laadusta välitetään ;)


Vuodelle 2015 tavotteita


Nyt olisi kiva, jos olisi lista valmiina niistä asioista jotka on tarkoitus saavuttaa tänä vuonna. Näiden neljän päivän aikana, jotka tätä vuotta on eletty, en ole keksinyt mitään. 

Kesä 2014 oli Jimin osalta loistava. Saavutukset FI JVA ja SE JVA on jo jotain ja se onkin jo ilmoitettu hyvissä ajoin, omasta mielestämme, I-S Mäyräkoirien vuoden mejä-koira kisaa varten. 

Kesästä jäi kuitenkin niin paljon hampaankoloihin. Tarkoitus olisi nostaa Jonen ja Jasun jälki-innostus uusiin sfääreihin. Molemmat osaavat homman, mutta toiselta uupuu sitkeys jatkaa loppuun saakka intensiivisesti. Toista on vaikea tulkita, onko jäljellä vai ei ja koko ajan on pelko perseessä, ettei kuljeta edes oikeaan suuntaan... Tarkoitus tehdä siis pohjatyötä, jos joskus sitten lähdettäis tavoittelemaan samoja titteleitä kuin Jimin kanssa. 

Jimi voi vetää lonkkaa jäljestyksestä, sillä se tekee hyvää. Haaveena on vieläkin lähteä kokeilemaan Norjan metsiä. Ensin täytyy tehdä pohjatyöt ja luoda kontaktit sekä kerätä lomaa töistä sekä matkakassa. Sillä samallahan sinne sitten lähtisi koko sakki. Ja sitäkin varten olisi kivaa, jos myös "junnut" olisi valmiina koekunnossa. Haaveita saa ja pitää olla...

Eilen Jimi oksensi useamman kerran ja ruoka ei maistunut. Silitellessäni kipeää kaveria tirautin kyyneleen. Kaikkein tärkeintä siis olisi pitää harrastuskaverit kunnossa, sillä niin rakkaita he ovat. 

Meillä onkin vielä loppuvuoden sairasteluista ja eläinlääkärikäynneistä korvaukset hakematta. Ollaan taas kannatettu eläinlääkärien ammattikuntaa. Ihan simppeleitä ongelmia on ollut, mutta kieltämättä rahaa on palanut. 

Onneksemme voimme kertoa, Jonen siedätyshoito on purrut hyvin ja kaveria ei ole (vastoin ell:n määräyksiä) pistetty marras- eikä joulukuussa. Nyt lähipäivinä olisi varmaankin pakko se toteuttaa ettei sitten oireet alkaisikaan. Mutta jotenkin loppuelämän kestävät pistokset kuulostavat kamalalta, varsinkin kun se tälle pistäjälle ja kiinnipitäjälle on melkoinen henkinen kysymys. Jonehan huutaa kuin syötävä jo ennen operaatiota...

Jasun virtsankarkailusta ei olla päästy mihinkään. Sisävessaa ei ole mietinnöstä huolimatta hankittu. Matot on vaihdettu pieniin, jotta ne on helppo pistää pesukoneeseen. Herra on nukkunut yönsä kopissa. Päivät on täysin vapaana, joten pissiä saattaa löytyä tai ei. Se riippuu pitkälti siitä millaista on aiemmin ollut. Eli jos on komennettu lenkillä, lammikko jossain on hyvin todennäköinen. Siksi siis vessan hankinta on vielä jäissä, vika ei ole pidättämisessä vaan päässä :( Minulle emäntänä tämä aiheuttaa tietenkin suuret paineet, ääntä ei pitäisi korottaa IKINÄ, mutta valitettavasti en aina omista niitä lehmän hermoja.

Jimille tulee keväällä kahdeksan vuotta täyteen, mutta onneksi se ei ole tahtia vielä haitannut. Eilinen sairastelu loppui siihen, kun lähdettiin lenkille. Oli tarkoitus käydä vähän rauhallisesti Even kanssa ulkona. Eve istui Stigassa ja herrat vouhottivat jo kotipihalla. Istuin Stigan kyytiin ja sanoin, että menkää nyt sitten, jos tahdotte. Tahtoi ne. Herrat vetivät minut, Even ja Stigan kolmen kilometrin verran. Lenkillä vastaan sattunut mäykyn taluttaja jo ihasteli menoa. Kieltämättä koomista se varmaan näytti olevan, mutta tulipahan todistettua myös itselle, että kyllä ne jaksaa. Juoksustahan ei tullut loppua kuin kotipihalla. Pakolliset pysähtymiset, kuten suojatien ylityksen, nämä vetokoirat ulvoivat ja räyhäsivät. 

Nyt vaan ostamaan vielä ne kolmannetkin Zero DC -valjaat sekä miettimään parempia kiinnikkeitä. Vedätystä ei varmaan pysty harrastamaan, mutta toivottavasti päästäisiin kohta potkuroimaan ja purkamaan patoutunut juoksemisen tahto. Itse kun en valitettavasti ihan tuolla vauhdilla pysty etenemään. Vaikka hölkkäilyä onkin harjoiteltu. 

Herrathan ovat päässeet ylipainoistaan, kellään ei ole ylimääräistä ja eläinlääkäriltä Jasun mittauksen yhteydessä tuli kehuja. Jasu laihdutti +15 kilosta alle 10 kiloiseksi. Samalla kyllä tuli utelevia kyselyitä kuinka kastroitu uros on saatu laihtumaan sekä ohjeet ettei enää yhtään grammaa saa pudota. Kieltämättä onhan siinä sivussa emäntäkin laihtunut ja työterveyshoitajalta tuli itselleni samat sanomiset... No näillä mennään. Eikös nykyaikana pidä olla laiha ja näyttää fitness -tyypiltä?

Joka tapauksessa näillä mennään. Ja tarkoitus olisi elvyttää blogia, sillä Facebook on julkaissut pitkälti kaikki kuulumisemme. Joulukortti kuvamme pääsikin FB:n Mäyräkoirakeskustelun banneriksi, eräänlainen saavutus sekin. Mutta eihän meitä toi SOME kiinnosta. Eipä ;)

Ihanaista vuotta 2015 sinulle!