Tulee kutsuttuna, vaan ei heti, sillä mäyräkoira ei ole syntynyt orjaksi. Siinäpä ote ruotsalaisesta lorusta, jonka emäntäni poimi eräästä kirjasta, ja jota hän on viime aikoina joutunut ajattelemaan houkutellessaan minua liikkeelle. Lenkkeily on muuttunut täällä maaseudulla tylsemmäksi, kadut ovat tyhjiä verrattuna kaupunkiin, ja luontopoluilla ei taas jaksa aina kävellä. Tai emäntäni on sitä mieltä, minulla kun menee siellä kaikki aika haisteluun ja muuten vaan vitkasteluun, tai mustikoiden syömiseen. Irti minua suurta saalistajaa ei voi siis päästää, sillä metsästysvietti on niin suuri. Uutena juttuna olen kuitenkin oppinut tänä kesänä pyörälenkkeilyn. Minä kun tykkään juosta kovaa ja pitkiä matkoja, olemmekin käyneet muutamia kertoja lenkillä niin että isäntä tai emäntä ajaa pyörällä, ja minä juoksen vierellä. Viileällä säällä tuo on mukavaa, ja kuudenkin kilometrin matka sujuu nopeasti ja ongelmitta. Tai no ehkä suurin ongelma tulee siinä, että tahtoisin juosta kovempaa kuin mitä isäntäväki pyörällä pääsee. Ja joskus on tullut tehtyä jokin ilmavainu ja silloinhan olen pompannut raiteiltani pyörän eteen tai jäänyt taakse nuuskimaan. Nyt ymmärrän myös sen, miten tärkeää on osata käskyt: vasen, oikea ja seis.
Luulen kyllä, että syksyn tullen minulle taas keksitään jotain uutta harrastettavaa. Elokuussa tässä lähistöllä alkaa tapakoulutus sekä toko, ja luultavasti minä menen siihen taparyhmään. Se kai otetaan mielenkiinnon kannalta, sillä tavathan minulle on opetettu, mikäli vaan aina ne muistan. Jos taas oikein innostun koulutuksesta niin ehkä sitten yritetään päästä myös toko -ryhmään. Jotain älyllistä haastetta kuulemma kaipaan, ja kyllä minä myönnän, että kivahan se on ryhmässä touhuta jotain. Tosin sanovat minusta tulleen vanhemmiten itsepäisemmäksi, joten en tiedä kuinka meidän koulutuksemme tulee sujumaan.
En muista kerroinko jo, että se eläinlääkäri jolla kävin rokotettavana määräsi minulle isommat ruoka-annokset. Kuulemma olen vähän liian laiha, minussa ei ole kuin lihasta ja luuta. Se täti kaipasi vähän pyöreyttä. No nyt minulle on syötetty isompia annoksia, ja herkkujakin vähän enemmän, huonolla menestyksellä. Jätän ruoasta osan syömättä heittelemällä nappulat kupin ympärille. Ja makupalat saisivat olla vähän parempia. Luista en ole koskaan tykännyt, keksit ovat kuivia, maistuvia herkkuja ovat siansaparot ja -korvat. Tosin ne ovatkin sitten niin hyviä, että ne tulee ahmittua vähän turhan isoina paloina. Olen siis hiukan nirso, mutta lihaksikas sellainen.
Sitten tässä yhtenä iltana pääsin käymään pitkästä aikaa myös koirapuistossa. Ensin olin siellä yksikseni, mutta sitten sainkin kerralla neljä kaveria. Yritin tehdä tuttavuutta tyttö-mäyräkoiran kanssa, mutta se ei tainnut oikein tykätä minusta, ehkä olin taas liian tungetteleva. Sitten siellä oli jännä Manchesterinterrieri joka pyöri ja haukkui. Sen kanssa tuli vähän juostua, mutta se oli sittenkin niin erilainen, ettei meillä oikein ollut mitään yhteistä. Faaraokoirasta en saanut mitään otetta, sillä se vaan juoksi ylväänä. Neljännen kaverin kanssa tulikin sitten minulla tappelu, se oli Basset uros. Se tönäisi minua ja siitäkös minä sitten suutahdin. Hyökkäsin päälle ja niin teki sekin. Siinä me aikamme painimme ja pyörimme, kunnes omistajamme puuttuivat asiaan. En tiedä kuinka kaverin kävi, mutta minulle tuli poskeen karvaton kohta. Edellisen tappelun arpikin paistaa korvassa vielä karvattomana.
Eilen kävin suorittamassa 500 metriä pitkän ja 18 tuntia vanhan jäljen. Oli niinkuuma ja minä innoissani uuteen maastoon, että alku ja makaukset jäivät huomioimatta, mutta jäljen loppuun asti päästiin ja tuttu hirvensorkka löytyi sieltä mistä pitikin. Ei olisi kuulemma ollut kummoinen koesuoritus, ja parempaan minä olisin kyllä pystynyt, mutta kun jälki ei kiinnostanut yhtään. Harjoittelua siis varmaan tulee nyt tiheämmin, ja varsinkin jos Ellu tekee metsään oikean 900 metriä pitkän jäljen ja jättää ne merkit sinne paikoilleen, ettei tarvitse kuin käydä verettämässä jälki valmiille pohjalle. Tosin en tiedä mitä varten me treenataan, tai onkohan minua edes ilmoitettu kokeisiin.
Tänään kaupungissa olisi match show, mutta nähtävästi emme lähde sinne. Sataa ja minullakin on pahasti päiväunet vielä kesken. Eikä me olla juuri harjoiteltu kävelyä, seisonta sentään onnistuu. Ellu onkin nostanut tuolla lenkkeillessämme minut seisomaan kiven päälle, penkille jne.
Pahasti tämä sade taitaa sotkea myös treffini. Emäntä oli ilmeisesti sopinut yhteislenkkiä yhden tyttöystäväni omistajan kanssa. Minähän olen heikkona noutajiin ja erityisesti kahteen niistä; Mirkeliin (Sileäkarvainen noutaja) ja Millaan (Labradorinnoutaja). Naapurissa asuva Tyyne (myös Sileäkarvainen noutaja) on mukava kaveri, mutta en ole hänen kanssaan sen syvällisemmin leikkinyt tai tutustunut. Luultavasti olen oppinut myös kepin kantamisen näiltä noutajilta. Tällä hetkellä pihallamme on viikon saldo, seitsemän keppiä. Noiden edellä mainittujen tyttöystävieni lisäksi minulla on ns. harjoittelutyttöystävä, emännän karvaiset talvisaappaat. Käyn saappaiden luona vaatehuoneessa aina tarpeen vaatiessa. Aina kuitenkin paljastun käytyäni, sillä unohdan laittaa käyttämäni saappaan paikoilleen.
Tänään meille tulee ystävien marsut hoitoon. Muistan nähneeni kyseiset lemmikit, mutta sen tarkemmin en heihin viimeksi jaksanutkaan tutustua. Minua ei kiinnosta nuo pienjyrsijät sisätiloissa, meidän Wilmakin on minun mielestä turha kaveri, se vaan kitkuttaa juosta siinä juoksupyörässään. Ja vapaaksi päästessään se yleensä juoksee ärsyttävästi juuri silmieni alta. Ulkona tosin en anna armoa tuollaisille piiperöille.
Täytyypä tässä jatkaa taas lepoansa, sateella nukuttaa niin hyvin. Ja meillä on siivouspäiväkin aluillaan, joten täytyy nukkua vähän ennakkoon. Myöhemmin kun joutuu vaeltamaan sen imurin edessä. Olisi kai helpompaa vaan katsella sivusta imurointia, mutta eihän se silloin ole kotitöihin osallistumista.
Mukavaa kesänjatkoa ja muistakaa syödä mustikoita, ne ovat hyviä ja parantavat näkökykyä!
Ps. Tässä loppuun vielä pieni kevennys Viivi ja Wagner -sarjakuvasta (klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi).
