Kokeillaan nyt tämmöistä



Meidän hoodeilla on siis aika paljon punkkeja. Ollaan kokeiltu myös aika paljon erilaisia valmisteita estämään punkkeja. 

Tälleen pienen lapsen äitinä sitä on kuitenkin tullut mietittyä mitä myrkkyä pannat ja liuokset sisältävät. Siispä etsin myrkytöntä vaihtoehtoa ja eläinkaupoistamme en löytänyt valkosipulia tarpeeksi halvalla. Muutoinkin valikoimaan oli vasta tulossa kesän uutuustuotteet. Peten koiratarvikkeelta löysin sitten tämmöisen patterilla toimivan hässäkän.

Mainoksessa luvattiin sen toimivan punkkeihin 1,5 metrin säteellä eli koko pesue olisi ulkoillessa turvattu. Tosin en tiedä kuinka pätevä se on, mutta patterin sanotaan kestävän 9-10 kk, tosin sen jälkeen laitteella ei tee mitään, koska patteri ei ole vaihdettavissa. Aiemmin en ole ajatellut punkkien omaavan kuuloa ja hiukan skeptinen olenkin laitteen suhteen. Tosin aamulenkin jälkeen Jasusta ei löytynyt punkkiakaan, joten ei se niitä ainakaan magneettina kerää. Ei laite eikä Jasu ;)

Katsotaan nyt kuinka pitkään tällä selvitään ja onko siitä mihinkään. Toivottavasti. Hintakin on aika hyvä siihen nähden, että 20 eurolla on kaikki suojattu.  Toisaalta kaikkea ei voi ajatella rahassa, varsinkaan kun Evestäkin on jo punkki irrotettu. Se tekikin tästä äidistä hetkeksi hysteerisen, mutta ei lapsen elämää ja ulkoilua voi rajoittaa. Siispä tarkastellaan hänet joka iltasuihkun yhteydessä entistä tarkemmin. Eikä se itsensä syynääminen olisi myöskään pahasta.

Karvat kuosiin

Pääsiäisen aikaan lähes kaikilla verkkokaupoilla tuntui olevan alet. Minäkin sitten päätin tilata ruokaa Peten koiratarvikkeelta sekä Mustista & Mirristä. Olin myös ottamassa shampoota, mutta en osannut valita oikeata purkkia. 

Jimiä hakiessa jotenkin jäi se kasvattajan puheista hyvin mieleen ettei karkkarin turkkia pidä pilata liialla pesulla. Emme ole sitten pesseet poikia kuin kerran vuodessa, emmekä aina niinkään usein. Eikä meillä edes ole sitä karkkaria :) Siis kyllähän niitä varmaan voisi ja pitäisikin pestä. 

Joka tapauksessa minä en sitten osannut valita mitään putelia eli ostan jotain markettikamaa. Ja ajatus oli valita Jasulle myös jokin hoitosuihke, sillä Herra Jasu kuivataan nykyisin föönillä. Siis jos on kastunut ulkona. Se oppi vajaassa viikossa nauttimaan toimenpiteestä, osittain runsaalla palkkauksensa lienee osuutta asiaan :) Ajattelin sitten hommata jonkin aineen jossa olisi lämpösuoja, mutta en jaksanut niin pitkälle shoppailla. Mutta siis mitä shampoota te koirillanne käytätte ja onko hoitoaineet käytössä myös?

Sain sentään selvitettyä vähän Jasun turkin katoamista. Siltä siis kului talvella karvat vatsasta ja syytän noita laihdutusnappuloita, jotka ovatkin melkein kalleinta mitä eläinkaupasta sai. Kyllä sillä koira laihtuu, mutta samalla lähtee karvatkin. On muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun ostan uutta ruokaa 13,5 kiloa! 

Otin sitten herroille öljyjä, sinkkiä jne. Katsotaan nyt saadaanko karvat takaisin vai ei. Lisäksi nappulat lähtee vaihtoon.

Tässä vielä Jasun vatsa tällä hetkellä sekä todiste föönauksesta.



Fanipostia


Meidän Herrat ovat aiheuttaneet naapurustossa suuria tunteita, hyvässä ja pahassa. 

Toissapäivänä ovellemme oli kammennut kaksi tyttöä kirjeiden kanssa. Tietenkin ne oli osoitettu Mäyräkoirille, eihän me ihmiset olla mistään tunnettuja ;) Itse olin Jasun kanssa jälkitreeneissä, joten en tiedä kuinka tyylikkäästi isäntä oli tilanteen hoitanut. Arvatenkin taustalla on möykännyt nämä kaksi kotiin jätettyä sankaria. 

Vastasimme faneillemme rintaneuloin ja kiitoskortein, sillä olihan kirjeet kiva ylläri. Niin kirjekuorista paljastui siis piirustukset :) Valitettavasti tulevaisuudessa emme välttämättä voi vastata ihan yhtä "hyvillä" tuotepalkinnoilla, sillä emäntä on laiskistunut käsitöidensä kanssa.

Punkit on heränneet!


Yöpakkasetkaan eivät pieniä niljakkeita pidättele. Meillä on jo korkattu punkkikausi! 

Aiempina vuosina kevät on ollut tosi punkkirikas, joten tässä täytyy olla tarkkana. Varsinkin Eve täytyy tarkistaa tarkemmin, kun se möyrii ulkona ja pötköttää herrojen sängyssä sekä telmii niiden kanssa. 

Kokeillaan taas pärjätä luomuna, sillä en luota siihen ettei Scalibor ja muut tekisi myös hallaa koiralle. Meillä ainakin Jasun osalta on ihan kokemus pantaan liittyen :( Ja yrttipannat on olleet ihan yhtä tyhjän kanssa. Jospa tämä taas tästä. Nyt irrottamaan tuota Jimistä löytynyttä paskiaista.

Jasu jäljestää



Aurinko ryhtyi paistamaan ja sulattelemaan viimeisiä lumen rippeitä. Joka yö on tainnut olla pakkasta ja osa metsistä on vielä hankikannolla, mutta löytyipä tuosta takametsästämme pieni sula kohta. 

Kiireellä pieni lenkki, jotta assari nukahtaa vaunuihinsa, treenikamat esiin ja veret sulaksi. Sitten mars tuohon 10 metrin päähän omasta pihasta. Oikeesti jälki oli naurettavan lyhyt, kypsymisaika noin kaksi minuuttia, mutta se sisälsi kaksi kulmaa ja tietenkin aivan oikean (kokeessakin käytetyn) kaadon.

Tarkoitus oli siis herättää Jasussa ajatus, se ei aina lämpeä ihan yhtä nopeasti kuin muut. Ja sieltähän se pieni jäljestäjä kuoriutui! Vauhti ja tarkkuus ei ole kuten Jimillä tai Jonella. Jimihän siis juoksee suoraan jäljellä. Jone tuumailee ja tarkastelee jäljellä. Jasu pomppii iloissaan kuin Bambi, tekee tarkastuksia laajoin liikkein, mutta juuri pomppimisen takia se näyttää koomiselta hevitukassaan.

Toivoa kyllä on, mutta harjoitusta tarvitaan. Senhän on saatava tässä kesäkuuhun mennessä sama varmuus johon toisilla on ollut useampi vuosi aikaa. Toisaalta onhan minullakin enemmän kokemusta. Sen huomaa myös siitä, että Jimin kanssa unohdettiin treenata makuut eli se kävelee yli lähes poikkeuksetta. Jonen kanssa niihin panostettiin, joten se syö koko makauksen. Sen kanssa ei keskitytty kaadon ihanuuteen, joten se vaan nuuhkaisee sitä tympääntyneenä. Jasun kanssa treenataan sitä ja jo tällä hetkellä se on hirmuisen hyvä kaatonsa kanssa. Yritin ottaa kuvan jossa sorkka ja Jasu olisivat kannon päällä. Ei onnistunut...sorkka piti kantaa kiireellä ulko-ovelle asti :)

Nyt täällä sitten on yksi itsestään ylpeä mäyräkoira ja kaksi mököttävää tapausta. Täytyy tällä viikolla tehdä kaikille joku harjoitus, niin on sitten hyvä mieli kaikilla. Ja kieltämättä kaikilla on jotain harjoiteltavaakin, minulla myös.