Uusin löytö

Tänään se saapui; uusin löytöni tori.fi -palvelusta. Sehän on tietenkin jotain mäyräkoiriin liittyvää, se on vuodelta 64. En tiedä tullaanko kirjaa lukemaan ikinä, mutta onhan se hyvä olla olemassa. Saatiin se vitosella Turusta, eikä edes ole erityisemmin huonossa kunnossakaan. Toki siitä näkee vuosien kuluneen, mutta annettakoon se anteeksi.

Eino myrskysi



Meilläkin oli eilen myrsky ja pidettiin vähän lepoa lenkkeilystä. Se sopi herroille, onneksi ovat mukavuudenhaluisia. Jopa Jimmy voi joustaa kilometrien patikoinnista, jos ilma on hirmuinen ja kotona saisi köllötellä takan ääressä. 

Edellisenä päivänä käytiin onneksi piiiiitkä lenkki ja otettiin kuvia. Olen kateellinen kuinka hyvin ne onnistuvat kuvissa. Toisaalta eihän niillä ole juurikaan ilmeitä joissa epäonnistua. Riittää että ovat paikallaan siinä mihin ovat käsketty tai nostettu. 

Materiaalista saisi mukavia joulukortteja, mutta täytyy kai ottaa tänä vuonna sellainen jossa myös Eve on mukana. Sehän se helppoa onkin...pitää saada neljä liikkuvaista kohdetta vangittua paikoilleen hetkeksi. Ja yksi niistä ei osaa mitään käskyjä!

Mainos omasta blogistani

Kirjoittelen omia ajatuksia niistä näistä osoitteessa: 


Tämä blogi ei jää unholaan eikä toivottavasti tauollekaan. Tervetuloa lukemaan Olipa kerran E:tä ja seuraamaan elämäämme ei niin mäyräkoiramaisesti!

Anna tänne!

Tämähän on ihan pienen Jonen kiusaamista... 

Toinen syö porkkanaa, kutiavien ikenien takia. Alla porkkanalle allerginen Jone odottaa, sillä kyllä se joskus putoaa. Samalla pieni mäyräkoira toivoo ettei äiti kerkiä kieltää ja on vallan toisessa huoneessa.

Aikamatka nykyaikaan

Tämä on testausta varten tehty kirjoitus. Tänä aamuna koin herätyksen nykyaikaan. Ajattelin ryhtyä kirjoittamaan usean vuoden jälkeen päiväkirjaa. Olisin koonnut siihen ajatuksia oikeastaan kaikesta. Minulla on monia juttuja päässä, mutta en osaa tai saa niitä sanotuksi, lisäksi päivisin ei ole keskustelukumppania. Kuuntelijoitahan tästä talosta löytyy.

Joka tapauksessa ajattelin etsiä ruutuvihkon ja mustekynän. Sitten heräsin, minähän voisin perustaa uuden blogin sitä varten ja tämän pitää edelleen Herrojen blogina.

Kirjoittamista rajoittaa lähinnä Acer, sillä se mielestäni vaatii turhaa ponnistelua käynnistyäkseen eli se ei ole koko ajan päällä... Tässä maailmassa ja elettävässä ajassa ei ole liikaa aikaa odottaa ja joskus Twitterin merkkimäärä koituu kohtaloksi. Toisaalta en myöskään halua nalkuttaa asioista Facebookissa, siellähän on kaikki tutut niitä lukemassa. Siksipä täytyy askarrella uusi blogi Tumblr:n vain minua varten. Ennen sitä täytyi kuitenkin testata idea Bloggerilla. Sillä jos se tällä onnistuu, onnistunee se myös siellä :) Tämä Blogger on jossain vaiheessa saanut repimään hiuksia ja liekö aiheuttanut nuo muutamat harmaatkin...?!

Ja sitten katsotaan kuinka puhelimella kirjoitettu ja julkaistu teksti käyttäytyy. Kirjoitusvirheitä tämäkään tuskin korjaa...


Aika hankkia joululahjoja


Se alkaa olla kohta aika panikoitua tulevasta Joulusta. Tänä vuonna vissiin ostetaan lahjoja, pääsee Jimi sitten vahtimaan kuusta, eikä kellään enää olekaan hauskaa. 

Kyllä, Herra Jimi on joka kerran mennyt sekaisin ja viettänyt suurimman osan juhlasta yksin, omassa huoneessaan, sillä muutoin muilla ei ole kuusen luo asiaa. Se omii pahasti joulukuusen ja pilaa sitten kaikkien muiden ilon. Viime jouluna meillä ei ollut lahjoja, mutta löytyipä jotain omittavaa silti, kinkku. Se oli tietty helpotus meille muille, että kyseessä on mäyräkoira joka ei yllä pöydälle ja kinkkukin vain kävi tarjottavana, muutoinhan se lepäili jääkaapissa. 

Joka tapauksessa herroille kai täytyy hankkia omia lahjoja myös. Ainoa pulma on tietenkin lahjojen laatu. Koirille on tarjolla, vaikka mitä, mutta eipä paljon mitään kestävää. Rahansa saa laittaa kaikkeen kivaan värikkääseen ja muka kestävään. Lahja kuoriutuu paketista ja on suolistettuna tai tuhottuna noin minuutin päästä. Sitten kun lisätään siihen sekin fakta, että ainoa tuloni joulukuussa ovat veronpalautukset, ei juurikaan tee mieli ostaa kalliita lahjoja. Siispä käyn varastosta kaivelemassa vanhoja pehmoleluja tai sitten... 

Tilaan Englannista! Haksahdin tässä syksyllä tilaamaan vetuk.com :sta pientä kivaa herroille. Itse asiassa Sohvin elämässä oli tapahtunut käänne ja kanin eläminen meillä muuttui saattohoidoksi. Ajattelin löytää laadukkaita ruokia ja vitamiineja siihen hätään. Jostain löysin kyseisen firman sivuille. 

Avautui aivan uusi maailma ja halvat hinnat yllättivät. Tietenkin näin aloittelevana nettiostajana olin varuillani ja koneen sammuessa juuri syötettyäni pankkikorttini tiedot olin varma etten tule tilaustani näkemään, mutta tili kyllä tyhjenee. Koneen sammuminen olikin "vain" merkki siitä, että sekin vetelee viimeisiään. Ja tilaus olikin vielä odottamassa, kun Acer suostui käynnistymään. 

Siispä keräilin koriin kaikkea kivaa kanille, ruokaa ja vitamiineja. Pojille otin muutamat aktivointilelut ja erilaisia suuvesiä. Pidemmälle tilausta mennessä selvisi etteivät toimita Suomeen vitamiineja tai suurimpaa osaa suuvesistä. Aktivointilelut kyllä tulisivat ja vielä halvemmalla postikulullakin. Otin sitten ne mitä sain ja viikon päästä paketti tuli kotiovelle. Paketti sisälsi kaiken sen mitä tahdoimmekin ja aika paljon edullisemmin kuin esim. ostaessa Peten koiratarvikkeesta

Esimerkkinä Green -interaktiivinen ruokakuppi VetUK:ssa 16.07 £ eli 18,96 € jos kurssina käytetään 1,18. Petellä sama kuppi on hintaan 37,90 €. Yhtä suuri säästö oli myös tilatessani (tällä kertaa uuden ja oikean kokoisen) Canny Collar -kuonopannan. 

Suosittelen kauppaa lämmöllä kaikille koirien ystäville! Tilaus on tehty yksinkertaiseksi, joten tämmöinenkin huonompi kielitaitoinen tulee ymmärtäneeksi mihin hintaan tuotteet tulevat ja tulevatko ne ollenkaan perille asti. Jäi askarruttamaan paljonko Jonen siedätyshoito mahtaisi sieltä maksaa, sillä tällä hetkellähän me tilaamme ne eläinlääkäristä, joka tilaa ne suoraan Englannista. Toisaalta hinta on sama, sillä vakuutusyhtiö on suostunut maksamaan koko hoidon. Tai ainakin tällä hetkellä meillä on näin sovittu. 

Nautinnollisia ostoksia :)