Juhannus

Ensinnäkin täytyy mainita, että kyllä se vaan koiran taloon tuleminen muuttaa myös pieniä arkisia asioita; makupaloja on pöydänkulmilla, housut täytyy olla taskulliset makupaloja varten ja vähäisetkin menemiset täytyy ajoittaa Jimin lepohetkeä silmällä pitäen. Lisäksi olen jutellut kuluneen viikon aikana ventovieraiden kanssa enemmän kuin edellisinä kuutena vuotena, jotka olen kaupungissa asunut. Olen saanut myös ihastelevien katseiden lisäksi neuvoja, joitain ihan hyviäkin, mm. sen että koirakouluun on hyvä hakea etukäteen, sillä jonot sinne saattavat olla jopa vuoden pituiset. Eli silloin pentukurssista ei välttämättä parhainta apua saa.

Jimi on oppinut uusia temppuja, nyt plakkarissa ovat jo: istu, anna tassu, maahan, ryömi, katso, tuo pallo, istu ja odota. Tuo istu ja odota -käsky onnistuu pennuksi todella hienosti. Ja tuon tempun turvin saadaankin hyviä kuvia. Sana: EI, alkaa myös löytää oman merkityksensä ja minun kädet alkavatkin olla paranemaan päin pienien naskalihampaiden jäljiltä eikä uusia haavoja ole tullutkaan.

Jimin turkki alkaa muuttumaan. Pitkiä karvoja ei näy, mutta turkki on alkanut vaalenemaan. Kaula ja lonkat alkavat olla harmaat/vaalean ruskeat. Selässä ollut pikimusta viivakin on muuttunut ruskeaksi, mutta otsa ja tassut ovat vielä vähän ryppyiset.

Eilen kävimme tutustumassa Milla -koiraan. Milla on musta labradorinnoutaja, kiltti kuin mikä ja ikä on tuonut jo kokemusta pentujen kanssa olosta sekä rauhoittanut Millan hyvin pitkälti. Mutta tämä oli hyvä kokeilu, sillä Jimi ei ole kaupungissa juurikaan päässyt tutustumaan yhteenkään koiraan kunnolla. Kaikki ovat räksyttäneet suuntaan tai toiseen. Milla olikin sitten ihana kamu tutustua. Isin koiran Rambo -beaglen kanssa voi ollakin jo rajummat leikit. Olemme tapaamista siirtäneet ihan tarkoituksella, ettei Jimi olisi turhan pieni, tosin kokoeroa ei paljon ole, mutta voimankäyttö voi Rambolla olla suurempi.

Ulkona olemme käyneet useamman kerran päivässä, siellä on niin paljon ihmeteltävää ettei pissit ja kakat tahdo tulla ulos, mutta joskus silloin tällöin koetaan myös onnistumisen hetkiä. Jimi ei näytä pelkäävän mitään, lähinnä suurimman ihmetyksen tuo haukkuvat koirat ja ohi menevät ihmiset, jotka eivät huomioi häntä. Ulkoilun ansiosta Jimi on rauhoittunut hiukan, ja ulos lähteminen on tullut niin rutiiniksi, että sieltä malttaa tulla myös välillä sisälle. Tänään katseltiin kun oravat ajoivat toisiaan takaa ja kun jäniksillä oli kosioleikit kesken, tai lähinnä mie katsoin ja yritin saada Jiminkin katsomaan. Jimi katseli vaan miun osoittavaa sormea, mutta siihen se sitten jäikin. Jäniksen hajut kuitenkin löysi sitten kun vein lähemmäs tapahtumapaikkaa.

Kävihän tässä yksi aamu myös vähän ikävästikin. Laitoin aamulla farkut jalkaan ja Jimi tietenkin halusi roikkua niissä juuri sinä aamuna. Mitkään kiellot eivät menneet kuuleviin korviin vaan touhu jatkui. No sitten luulin jo pääseväni tästä tempauksesta, mutta Jimi tekikin yllätyksen; tarttui lahkeesta kiinni ja samassa mie otin askeleen eteenpäin. Kuului vinkaisu ja Jimi meni melkein suoraan sänkyynsä. Ihmettelin touhua ja kävin katsomassa mikä tuli. Jimi rupesi nuolemaan käsiäni ja taisi se vähän kokeilla maistellakin, samalla huomasin että nyt tulee verta jostain. Minuun ei sattunut joten sen täytyi olla Jimin verta. En saanut hampaita tarkasti katsottua, sen verran oli virtaa sängyssä peuhaamiseen. Ajattelin ettei se voinut vakavaa olla, ja että korkeintaan farkun kova kangas oli repäissyt ientä. Soitin Juhallekin kotiin oliko Jimi syönyt ja käyttäytynyt normaalisti. Töistä tultuani katsoin hampaat uudelleen, sillä Jimi oli rauhallisempi. Järkytyin; yläkulmahammas oli katkennut. Siitä ei ollut kuin tynkä jäljellä. Muistin eläinlääkäriaseman olevan auki ja soitin hädissäni kysyäkseni neuvoa. Siellä muistettiin meidän Jimi rokotuskäynnin jäljiltä ja sanottiin ettei hampaalla ole mitään hätää. Maitohampaan juuri tulee itsekseen pois, ja se tarkastetaan vielä tehosterokotteen yhteydessä, mikäli ei ole irronnut siihen mennessä. Nyt olen tarkkaillut ientä ja hampaan seutua päivittäin, eikä se näytä punoittavan. Mutta lahjeleikit kielletään ennen kuin ne kunnolla edes alkavatkaan. Toista hammasta ei kyllä katkaista.

Juhannuksen viettoon lähdetään torstaina koko porukan voimin, mennään tutulle mökille jossa Jimikin on jo kahdesti käynyt. Toivottavasti olisi lämpimät säät eikä ainakaan sataisi vettä. Jimi ei todellakaan tykkää vesisateesta eikä mielellään kävele edes kastuneella maalla saatikka asfaltilla. Autossa matkustamisessa on taas uutta opeteltavaa, sillä ostin Jimille sen kuljetuskassin. Otin mahdollisimman tilavan koiraa ajatellen, mutta taas helpon liikuteltavan. Se on sellainen kankainen, mutta rautakehikko tekee siitä tukevan. Kahdesti sitä on käytetty ja vähän sieltä takapenkiltä itkua kuuluu, mutta siinä on kuitenkin vapaus vaihtaa asentoa joten ei säälitä laittaa Jimiä sinne. Ennen kaikkea sehän on turvallinen, sillä sen saa taka- ja etupenkin väliin pingotettua. Mutta kohti uusia kokemuksia taas…

Hyvää Juhannusta kaikille!

Mökkeilyä

Viime viikko meni hyvin, suurimmaksi osaksi elämä oli tasaista, mutta muutaman kerran piti myös ärähtää. Jimillä on suuri tarve miellyttää meitä eikä se tahallaan pahojaan tee ja sekin pahanteko on lähinnä liittynyt edelleen sanomalehtiin. Täytyy muistaa ennakoida tilanteita nostaa kaikki tärkeämmät tavarat ylös ja pitää kengät näkymättömissä. Kun ei ole kiusaukset esillä ei pysty tekemään pahojaan, mie yritän päästä mahdollisimman vähällä kieltämisellä.

Edellinen mökkireissu meni niin loistavasti, että olimme myös viime viikonlopun mökillä. Lähdettiin jo perjantaina koko porukan kanssa jotta kerittäisiin nauttia luonnosta mahdollisimman paljon. Perjantai olikin yllättävän lämmin, jopa niin lämmin että Jimi kävi yksin uimassa. Menimme saunomaan Juhan kanssa ja Jimi jäi Juhan vanhempien seuraksi istuttelemaan kukkia. Ei mennyt kauan kun Tuula jo toi Jimin paita märkänä sylissään ja kauhistunut ilme kasvoillaan. Luulin että nyt on tapahtunut jotain todella vakavaa. Sain kysyttyä mikä teille on tullut kun Tuula jo kertoi Jimin jääneen muutamaksi sekunniksi ilman haukan katsetta. Tuula oli tietenkin hätääntynyt ja ryhtynyt huutelemaan poikaa. Onneksi Tuula oli katsonut myös järvelle ja kappas, siellähän se meidän Jimi oli pienessä aallokossa uinut korvat lerpattaen kohti ulappaa. Tuula sai aikansa huudella uimamaisteria ja vihdoin tämä kääntyi rantaa kohden. Vesi oli +19 asteista, mutta varmuuden vuoksi otimme Jimin saunomaan lattialle. Siellä se istui tyytyväisenä nauttien olostaan. Saunan jälkeen kuivattiin turkki ja korvat, Jimi myös taisi hiukan näytellä kovaa kohtaloaan, sillä se halusi vain istua sylissäni vapisten vaikka muilla oli saunamökillä otsa märkänä kuumuudesta. Lauantaina ja sunnuntaina uiminen ei enää kiinnostanut eikä maistuneet luonnon antimet kuten sammal ja mädäntynyt linnunmuna, nehän ovat todellisia aarteita mutta pe-la välisenä yönä oksentaminen sai Jimin pienen pään miettimään olivatko ne sittenkään sen arvoisia.

Kotimatkalla kokeiltiin myös josko Jimi tulevaisuudessa istuisi omissa turvavöissään. Jimi oli reppanan näköinen ja miusta se näytti lähinnä eläinrääkkäykseltä kuin nautinnolliselta automatkalta. Turvavyöt eivät kyllä tule kuuloonkaan, täytyy varmaan käydä katsomassa uudemman kerran niitä kuljetuskasseja. Sekään ei ole mielestäni inhimillinen ratkaisu, mutta eihän Jimi voi vapaanakaan autossa olla. Tilasin muuten viime viikolla meille vähän isomman auton, Mazda 3:n johon saisi turvaverkon takakontin ja takapenkin välille, mutta mielestäni Jimi saa istua takapenkillä, olipa auto miten uusi ja hieno tahansa, onhan hän perheenjäsen. Siispä tuo kuljetuskassi sopivan isona on kai parhain vaihtoehto ja sitähän voi sitten hyödyntää mahdollisesti myöhemmin näyttelyurallamme.

Tänään kävimme hakemassa eläinlääkäriltä ensimmäisen rokotteen ja mikrosirun. Toimenpide jännitti enemmän meitä kuin Jimiä. Jimille oltiin kerrottu moneen kertaan miten se lääkäri tekee rokotuksen, ihan vaan vaikka itseämme varten, sillä Jimi oli kuin esimerkki-potilas vastaanotolla. Menimme sinne häntä heiluen ja ensimmäisen hoitajan nähdessä tuli ilopissit. Siinä kävi sitten moni hoitaja ihastelemassa lastamme ja Jimi tietenkin nautti tästä kaikesta huomiosta. Siirryimme tutkimushuoneeseen jossa Jimi oli taas innoissaan. Eläinlääkäri ei meinannut ensin huomioida potilastaan tarpeeksi, ja Jimin täytyikin mennä ottamaan selvää mikä mies se tämmöinen Jussi Hyvönen oikein on. No sitten päästiin itse asiaan; tutkimuspöydällä Jimi antoi katsoa itseään paitsi hampaat, niiden tutkiminen jäi lähinnä kulmahampaiden varaan. Rokotus sujahti huomaamattomasti nahkan alle, Jimi söi toisella kädellä tarjottua keksiä ja otti samalla rokotteen vastaan. Sitten olikin sirun aika, kolmen ihmisen voimin sekin onnistui. Juha piti Jimiä tiukasti kiinni, mie olin tarjoavinani makupalaa ja eläinlääkäri napautti sirun paikalleen. Samassa kun siru oli nahkan alla ovi aukesi ja hoitaja tuli sisään. Pieni vinkuminen loppui siihen ja taas oltiin rapsuteltavana, ja ilopissit tutkimuspöydällä.

Nyt ollaan käyty ensimmäisen kerran kunnollisella lenkillä. Kierrettiin ihan uutta pyörätietä pitkin. Kyseistä pyörätietä/polkua aloiteltiin tekemään vähän aiemmin kun Jimi tuli meille ja nyt se on valmistunut kuin meitä varten. Jimi kulkee rohkeasti hihnassaan ja ensimmäisenä meitä tulikin vastaan Manu (4kk), jota emme olleet koskaan aiemmin nähneet. Manu haukkui kimakalla äänellä ja Jimi katsoi ihmeissään. Seuraavaksi tuli isompi porukka lapsia ja aikuisia, piti tietenkin nautiskella selällään tuosta kaikesta huomiosta. Sitten vastaan tuli parit pyöräilijät, Jimi laittautui oikein hellyttävimpään asentoonsa ja mitäs tapahtuikaan: nämä pyöräilijät vaan painoivat ohitse. Sitten seuraavaksi tuli vastaan nainen kahden kissansa kanssa. Jimi olisi tahtonut mennä naisen luo, mutta kissat olivat liian lähellä. Kun silitin toista kissaa lenkkipolulla kyyköttäen Jimi tuli istumaan kainalooni ja katsoi ihmeissään mikähän tuo sitten luulee olevansa. Sitten myös kävimme istumassa tien vieressä katsoen ohi ajavia autoja ja näimme jopa linja-auton. Jimi olisi voinut mennäkin kävelemään ihan vilkkaan tienvarteen, mutta aloittelemme pienin ja varmoin askelin ja reitein. Mutta ihanalta tuntui edes tuo pienen pieni lenkki, Jimi kulki kuin unelma, makupalat eivät oikein maistuneet mutta sanalliset kehut tuntuivat antavan itsevarmuutta. Ja minäkin pääsin kuukauden tauon jälkeen lenkille, olen pyhittänyt kaiken vapaa-ajan Jimille ja käynyt pyöräillen töissä. Pikkuhiljaa pääsemme nollaamaan työpäivän pitkällä lenkillä metsässä, ihanaa.

Yllätysvieraat

Viime sunnuntaina Jimin piti herätessään hieroa silmiään uskoakseen näkemänsä. Hän oli kaikessa rauhassa heräilemässä ja mitä ihmettä ovikello soi. Kuka kumma meille tulisikaan? Jimi tietenkin oli jo valmiina ottamassa tulijat vastaan. Vierailijat olivat minun sisarukseni Alisa ja Paula. Voi sitä iloa, Jimi ei olisi tiennyt miten päin olla ja mitkä lelut pitää muistaa esitellä. Jimillä oli tosi mukavaa. Varsinkin kun tytöt olivat muihin vierailijoihin nähden pidempään, oli siinäkin oma ilonsa. Käytiin myös ulkona ja siellähän me sitten saatiinkin olla keskenämme. Flexi oli maksimipituudessaan ja Jimi siellä toisessa päässä. Vaikka oli kolme tyttöä seuranaan niin poika havitteli muiden ihmisten perään. On meillä ”reilu” koira, oma väki unohtuu heti kun näkee toisia ihmisiä.

Viikolla on myös otettu muutaman kerran yhteen samoista asioista kuin aiemminkin; sanomalehden syönnistä ja puremisesta. Minulla on jalkapöydässä jäljet pienistä hampaista ja mustelmat. Jostain syystä mie olen se kiinnostavampi tyyppi ja välillä tulee todella paha mieli kun koettaa komentaa eikä toinen tunnu tajuavan mitään. Varsinkaan sitä että hampaat ovat todella terävät ja purenta oikeasti koskee. Luotan ehkä liikaa siihen, että kun Jimi pääsee ulkoilemaan kunnolla ilman rajoituksia, kaikki nämä pahanteot jäävät vähemmälle. Vielä ensi viikko on tätä eristystä jäljellä. Ulkona ollaan pyritty käymään joka päivä, liikumme sellaisilla alueilla jotka ovat koirilta ”kiellettyjä” eli lasten leikkipaikalla jottei siellä olisi koirien jätöksiä. Jimihän ei pihalle tee mitään ilman erillistä pyyntöä.

Viikon aikana on myös opeteltu vähän temppuja. Jimi osaa nyt istu, anna tassu ja maahan -käskyt. Istu varsinkin onnistuu hyvin ilman haparointia. Makupalan kanssa temput menevät usein ylisuorittamiseksi, mutta ilman makupalaa suoritus on tarkkaa työtä, ja onnistumisen ilo näkyy opettajan ja oppilaan silmissä.

Matolääke saatiin myös annettua. Kasvattaja Heli kertoi, että se saattaisi olla hankala homma sillä tahna tulee laittaa kitalakeen eikä se ole mitään herkullisen makuista. No me sitten olimme Juhan kanssa valmentautuneet siihen että tästä tulee ongelmallista ja odotimme sellaista villiintymishetkeä jolloin suu on herkästi aukeamassa. Laitoin matolääkkeen sormeen ja aukaisin suuta. Jimi päätti, ettei toimenpidettä niin tehdäkään vaan se nuoli lääkkeen sormestani. Hölmistyneenä katsoimme toisiamme ja mietimme, mikä kohta tässä nyt meni pieleen. Eihän sen näin kivuttomasti pitänyt mennä. Jimi nuoli käden puhtaaksi ja palkkioksi sai muutaman nappulan, ettei suussa maistuisi pahalta. Ei me poikaa nälässä pidetä joten tuo matolääkkeeseen kohdistuva ahneus ei siitä ainakaan kerro.

Jimi on myös itse opiskellut rappusten nousemista. Korkeimmillaan on ollut kahdeksannella rappusella ja sitten onkin pattitilanne, ylös ei haparoivin takajaloin uskaltaisi eikä alas tuleminenkaan vahvin laji ole. Jimi on tulossa silloin ylös kun me olemme Juhan kanssa siellä, ei se muuten sinne havittele ja hyvä niin. Kierreportaat ovat kuitenkin aika pahat jos sieltä tullaan vauhdilla alas. Vakuutus on jo Jimille otettu, jos kaikesta varomisesta huolimatta sattuu jotain.

Vakuutuksen turvin uskalsimmekin tulla mökkeilemään. Jimi oli pakkaamassa omat tavaransa, Nellan tavarat ja meidän tavarat se tarkasti kassista. Jimi ei varmastikaan tiennyt minne mennään, sillä emme ole olleet vielä reissussa yötä. No automatka meni tietysti jo rutiinilla. Puolen tunnin aikana kerkesi ottaa vähän unta. Se olikin hyväksi sillä mökkeillessä ei turhan takia päätä tyynyyn paineta.

Koska mökki on saaressa, edessä oli pieni venematka. Se meni hyvin, vähän vaan piti ihmetellä että mikä se tämmöinen juttu on ja minnehän tällä mennään. Rohkeana poikana Jimi istui kyydissä, olihan meidän kaikki tavarat ja Nellakin samassa veneessä. Kun tultiin saareen, näytti että poika olisi ollut täällä joskus aieminkin ja tuli kuin kotiinsa.

Kiersimme saaren flexin kanssa, sen jälkeen päästimme Jimin irti. Nyt olemme jo tehneet monta retkeä, kuunnelleet lintujen ääniä, katsottu laiturilta kun kalat hyppivät ja ennen kaikkea tehty monet tarpeet ulos. Kahdesti Jimi on myös ollut horjahtamassa laiturilta, onneksi ei ole vielä tippunut. Vesi on turhan kylmää uimiseen, mutta kahlattu ollaan sillä kusiainen puri pienestä jalasta ja viileä vesi helpottaa tuskaan vähäsen. Eilen illalla ulkoiltiin myös neljistään, jotta Nellakin pääsi ulos. Kotonahan ulkoilu on sujunut ongelmitta, molemmilla lemmikeillä on omat juttunsa eivätkä toisen tekemiset kiinnosta. Eilen ulkoilu menikin melkein samoin, Jimi antaa Nellalle rauhan ja toisin päin. Vain kerran Jimiä kiinnosti pienikokoinen isosiskonsa. Nella juoksi mökkipolulla omaan vauhdikkaaseen tyyliinsä, pieni pylly heiluen ja Jimi tuli takaa ja nappasi Nellan suuhunsa. Sain Nellan pois suusta eikä sen turkki ollut kostunut eikä tainnut edes tajuta tapahtumaa. Jimikään ei tainnut ymmärtää mitä tapahtui sillä Nella unohtui samassa. Mutta se taas osoitti että vaikka ne eivät toisistaan juuri välitä, niin silti pieni mahdollisuus siihen on että Jimi ottaa toisen suuhunsa tai litistää tahallisesti tai tahattomasti tämän.

Nyt Jimi nukkuu päiväuniaan säkkituolissa, mutta kohta varmaan menemme aurinkoon nauttimaan elämästä ja lataamaan akkuja ensi viikkoa varten. Harmi ettei mukana ole herkkuamme vesimelonia, sitä olisi mukava maiskutella auringon paistaessa.