Mäykkyläisten arkea

Tuulikaapissa tulijoita tervehtii jokaiselle suomalaiselle tunnetuin mäyräkoira, se eloton musta punaisin merkein, nimeltään Karjala. Olohuoneen kaapinpäällä lymyää puinen mäyräkoira, sellainen joka on tarkoitettu ihmislapsille perässä vedettäväksi. Keittiön puolella ruokakuppia kannattelee keraaminen mäykky-figuuri. Ja sitten jaloissa pyörii todelliset tervehdyksen ammattilaiset; Jimi ja Jone. Ilo on ylimmillään kun ulko-ovi aukeaa. Siinä pyöritään ja hyöritään, hypitään ja nuollaan jokaisen tulijan naama. Tämä traditio on melkein jokaisen tulijan kohdalla. Ovikäyttäytymistä ollaan harjoiteltu, mutta miksi koiran täytyy toimia sotilaallisesti tuossa tilanteessa?! Ja ehkä osan syystä voi laittaa myös vieraidemme niskaan. Koirat on meillä huomioitu aina ennen muuta perhettä, ja niin se tulee olemaankin. Eihän meillä kävisi ketään, ellei meillä olisi kahta suloista mäykkyä. Harmittaahan se pompinta joskus, mutta kyllä suurimmalla osalla ihmisistä on polvet joilla kyykistyä rapsuttamaan.

Tämä viikko on ollut pojilla suuri itsenäistymisen taival. Jonekin on valaistunut arjen rytmistä, ja viisi päiväisestä työviikosta. Tätini lähti maanantaina, ja siitä lähtien pojat ovat olleet kotona kaksin. Maanantai meni kyllä työn kannalta huonosti, ajatukset olivat vain kotona, sekä siinä mitä kaikkea kauheaa voisi tapahtua. Tekniikkaa rakastavana emme kuitenkaan jättäneet web-kameraa päälle, jotta voisimme seurata päivän tapahtumia. Kotiovella, avainta lukossa pyörittäessä kaikki mahdolliset vahingot pyörivät päässä, ja vakuutusyhtiön numero oli jo melkein kännykkään naputeltuna. Jimi ei ole ikinä haukkunut sisääntulijoita, mutta nytpä kuuluikin haukkua. Se oli Jone, tuo meidän uusi vahtikoiramme. Eteisen ovesta katsoessamme kaikki näytti olevan kunnossa. Kaksi koiraa näyttivät vielä koirilta, ja kotikin näytti kodilta. Jälleennäkemisen riemu oli ylimmillään, se oli yhtä halailua ja pussailua perheen kesken. Rankka päivä oli takana, ja tästä se elämä sitten normalisoituu.

Vahinkoja ei todellakaan ole tullut viikon aikana. Me vähän ajateltiin, että Jone hammastaa jokaista paikkaa heti, kun siihen tulee mahdollisuus. Täytyy toivoa, että jatkossakin menee näin hyvin. Jone nimittäin pissii matoille, joten parkettilattiakaan ei kärsi pahasti. Kakka on nätisti tehty kodinhoitohuoneeseen lehdelle. Yksi kukka on ollut terrorisoinnin kohteena, mutta se onkin niin kiusaukseksi jätetty, että olisi ihme jos sitä ei olisi maisteltu. Voihan se Jimikin täällä toimia vahtina, ja ojentaa mikäli toinen näyttää tekevän tyhmyyksiä. Olisi kiva olla joskus kärpäsenä katossa... Niin pojat ovat siis eteinen-keittiö-olohuone-kodinhoitohuone-akselilla ihan vapaasti. Eihän Jonen jätöstä kodinhoitohuoneeseen mitään olisi tullut. Se on niin leimautunut Jimiin, ja Jimi puolestaan kärsii jos se eristetään Jonesta. Olemme siis ottaneet riskin, että johtoja maistellaan tai tapettia revitään, mutta sehän on vain elämää jos niin sattuu. Tietenkin se harmittaa kovasti, täytyy siis toivoa että 25 lelua lattialla riittää (laskin eilen siivotessani) eikä tuhoja kohdistu irtaimistoon.

Tähän koiraharrastukseen kyllä saisi uppoamaan rahaa, vaikka miten. Nyt meillä on jo kaksi turhaksi todettua hankintaa. Lapsiportti ja D.A.P. Lapsiporttihan ostettiin Jonea varten, mutta sehän on nyt jäänyt täysin käyttämättömäksi, kun pojilla on vapaa liikkuvuus talossa. Sitten ostettiin tuo D.A.P, jonka toivottiin tuovan helpotusta yksinjäämiseen. No sen toimivuutta ei juurikaan pysty todistamaan, sillä Jone on rauhoittunut. Sitä onko syynä D.A.P vai Jimin läsnäolo ei voitane koskaan todistaa. Oma osuutensa palkasta uppoaa tietenkin leluihin ja ruokaan, mutta miksi otetaan lemmikki, jos sitten kaikessa ryhdytään kitsastelemaan. Ja haluan uskoa siihen, että mikäli koiralla on luvallista rikottavaa, kuten lelut, ei se niin herkästi iske hampaitaan lattialistoihin jne.

Mitäs muuta meillä ollaankaan touhuttu viime bloggauksen jälkeen... täytyy yrittää muistella, ja kirjoittaa se lyhyesti & ytimekkäästi. Me ollaan tietenkin ulkoiltu ahkerasti. Jone ei vieläkään ulkoilusta pahemmin nauti, mutta innoissaan se lähtee kiertämään talon ympäri. Harmiksemme muutamana aamuna on ollut tosi kova pakkanen, eikä ulkoilu ole onnistunut sitäkään vähää. Jimi odottaa aina jännityksellä kuinka kauas kotiovelta päästään Jone mukanamme. Se ihan selvästi haluaisi jo esitellä pikkuiselle lenkkimaastojaan. Viikon päästä voidaankin jo kokeilla ulkoilua luvallisesti, sillä poika rokotetaan sitten.

Lisäksi ollaan tietenkin järjestetty ohjelmaa rokottomuuden ja säiden salliessa. Pojat ovat mm. etsineet nappuloita sisällä. Pojilla on täysin eri tyyli. Jone tutkii ja hiippailee kohti nappuloita, ja on sitten niin pirun ärhäkkä jos joku tulee häiritsemään. Jimi juoksee ja hötkyää, kyllä se nappulat löytää, mutta sillä menee ylimääräistä energiaa etsinnän lisäksi tapahtuvaan hötkyämiseen. Jimiä etsinnän aikana ei häiriöt haittaa, se vaan ei huomaa mitään ympärillä tapahtuvaa. Viime viikonloppuna oli aika tutustua varastossa taltioituun jäniksennahkaan. Onneksi se älyttiin sentään antaa eri aikaan pojille, muutenhan siitä olisi tullut iso mellakka. Jimi omi nahkan itselleen, ja se oli jo pakko kiskaista sisälle rauhoittumaan. Se näytti ihan oikeasti vihaiselta, istuessaan nahkan kanssa hangella. Sitten oli Jonen vuoro. Jone äkkäsi heti, ettei se olekaan mikä tahansa pehmolelu. Siinä se puisteli lähestulkoon itsensä kokoista nahkaa, ja näytti nauttivan! Sitä rieputeltiin ja kanneltiin, milloin mihinkin suuntaan. Nahka otettiin pois hyvissä ajoin, että jäisi kiinnostus vielä seuraavaankin kertaan.

Näillä pojilla menee todella hyvin, jos vaan lähettyvillä ei ole ruokaa. Jone on niin ahne, ja söisi varmaan itsensä hengiltä. Jimi taas ei ikinä ole syömisestä välittänyt, mutta kyllä se omasta kupistaan ja herkuistaan on tarkka. Täytin tuossa eräänä iltana Jonelle kongin, sisältönä oli jauhelihaa ja nappuloita, Jimi puolestaan sai oman täyteluunsa. Noh Jimi kerkisi syödä oman herkkunsa, ja tuli sitten ihan uteliaisuuttaan katsomaan, että mitäs se pikkuinen touhuaa. Jone tutustui omaan kongiinsa, eikä kestänyt ylimääräisiä paineita. Se ampaisi hampaat irvessä muristen, suoraan Jimiä kohti, joka tietenkin perääntyi haukkuen. Tämä ei Jonelle riittänyt, se olisi varmaan yrittänyt toistamiseenkin Jimin kimppuun, mutta sain oman jalkani väliin. Nyt jalassani onkin sitten naskalihampaan tekemä reikä. Onneksi se sattui minuun, sillä se olisi tehnyt aika pahaa jälkeä osuessaan Jimin naamaan. Kyllä Jone kuuli kunniansa, selätin sen ja rauhoittelin, sekä otin kongin pois. Sen jälkeen me muut mökötettiin sille loppuilta.

Tuossa kaverissa on haastetta varmaan ihan mahdottomasti. Uusi puoli nähtiin eilen, kun käytiin ensimmäisellä vierailulla poikain kesken. Pakkasin kopit autoon, ja totesin Mazdan olevan kohta vaihdossa. Takapenkille mahtuu tarkasti kaksi koppia tietyssä asennossa, mutta ei mitään muuta. Sitten oli aika lähteä ajelulle. Jone ei ole autoillut sitten kotiintulon jälkeen. Vähän siellä kopissa itkettiin, mutta todella vähän. Tuosta kiljukaulasta kun ääntä lähtee, mikäli se niin tahtoo. Matka kesti sellaisen 10 minuuttia, eikä siinä ollut mitään ongelmia. Menimme yhden ystäväni ja hänen Milla-labbiksensa luo. Luulin Jonen menevän Millan luo hampaat irvessä, mutta poikahan yllättikin. Sinne se meni alistuvasti nuolemaan noutajan suupieliä, ja yritti olla mahdollisimman pieni ja huomaamaton. Aurinko paistoi niin mukavasti, jotta olimme koko visiitin ajan ulkona. Sitten reilun parin tunnin jälkeen meidän olikin jo aika rientää kotiin. Työkaverini perheineen piipahti katsomassa poikia. Jimi ja Jone ottivat Komulaisista kaiken ilon irti. Meidän pojat leikkivät heidän poikien kanssa, kaikkien rakastamilla kepeillä. Nämä meidän sheriffit saisivat telmiä enemmänkin lasten kanssa, niin hyvinhän tuo näytti menevän. Eikä yöllä tarvinnut kenenkään herätä oksentamaan kepin paloja, siitä olin onnellinen. Kylläpä olikin väsyneitä poikia illalla, ja uni näyttää maistuvan molemmille vielä tänäänkin.

Jatkammekin tästä uniamme toivotellen kaikille mukavia ja aurinkoisia päiviä!

Matoisat synttärit

Jimi täytti tänään kaksi vuotta, eli pojan pitäisi olla nyt aikuinen. Onneksemme Herra Nakki ei koe itseään vielä liian vanhaksi pennun kanssa touhuiluun. Jimi näyttää esimerkkiä jokaisessa asiassa, ja pieni Jone näyttää ihastelevan toisen tapoja. Muutamia tapoja Jone on omaksunut jo pelkästään mallia katsoen.

Nuorempi sheriffi nukkui sen aikaa, kun vanhempi sheriffi nautti omasta synttärilahjastaan, juoksulenkistä. Pojista on muodostunut sellainen paita&peppu-tiimi, ettei kohta mihinkään voi lähteä ilman toista. Jimille tekee hyvää välillä olla yksin lenkillä, nauttien täydestä huomiosta. Jone on vastakohtaisesti vähän laiskanpuoleinen ulkoilija, tarpeet tehdään kiireellä ulos ja sitten nopea spurtti ulko-ovelle odottamaan sisälle menoa. Jimi on siinä vaiheessa vasta kerinnyt mieltyä ulkoiluun, eikä voi millään käsittää, että ulkona käydään vaan tekemässä tarpeet. Jimin "häh, tässäks tää nyt oli?"-ilme on näkemisen arvoinen.

Synttäreitä juhlitaan huomenna vähän isommin, kahvitellaan pullan kera. Tänään Jimiä on hemmoteltu tavallista enemmän. Aamulenkki käytiin pitkänkaavan mukaan, ja Jimin päivällinen oli herkkuannos Teema-lautaselta. Sitten lahjana oli tietenkin vauhdikas lenkki isännän kanssa.

Synttärisankarille ostettiin lahjaksi paketillinen siankorvia, joista paljastuikin yllätys. Pakkausta kaappiin laittaessa silmiin osui jotain liikkuvaa. Paketti sisälsi tavallista lihaisampia korvia, sillä pussissa vilisti muutama matonen. Pakkaus lensi samantien ulos viettämään pakkas-yötä. Tänään kyseisen tuotteen valmistaja, Oskutuote, sai käsiteltäväkseen reklamaation. Firmasta jäi varsin matoinen maku suuhun, sillä asiakaspalvelu (jos sitä edes oli) tökki pahasti. Kuulemma korvat ovat koiralle ihan kelpaavia, vaikka siellä matoja vilisisikin. Voi olla niinkin, mutta jotenkin ajatus matoisista korvista ei kuulostanut herkulliselta. Maksavana asiakkaana sitä odottaa tuotteelta jonkinlaista laatua...ja mikä mielenkiintoisinta, missään vaiheessa puhelua firma ei pahoitellut tilannetta. Päinvastoin, kuulosti siltä, ettei asiassa ole mitään ihmeellistä! Vastahakoisesti sentään kysyi sheriffien osoitetta, että laittaavat uuden paketin matoj...korvia tulemaan. Jotenkin on sellainen fiilis, ettei sieltä mitään tule. Seurataan tilannetta, kuulette kyllä kuinka käy. Joka tapauksessa, tämä perhe boikotoi Oskutuotetta tästä eteenpäin.

Tällaista näin synttäri-päivänä, nyt jalat lepoasentoon kuten nelivedoilla on jo viimeiset puoli tuntia ollutkin.

Ensimmäinen viikko on takana

Jone on viihdyttänyt meitä jo viikon verran. Nopeasti aika on mennyt, ja poika on kotiutunut täysin. Pojalla on painoa tällä hetkellä kolme kiloa. Ruokahalu on säilynyt, ja turvotettua nappulaa menisi useiden desien verran. Jimi näyttää olevan tyytyväinen leikkikaveriinsa, mutta välillä pikkuinen käy turhankin tuttavalliseksi. Lisäksi Jimin univelka kasvaa kasvamistaan, mutta ylimääräiset torkut jäävät usein vain haaveeksi, niin Jimillä kuin koko perheelläkin.

Jonea on yritetty totutella jäämään omaan koppiinsa sekä kodinhoitohuoneeseen portin taakse. Menestys on ollut huono, ja kokeilut ovat jääneet vähiin. Poika huutaa ja kiljuu kuin syötävä, mutta tiukasti portti pysyy kiinni. Yritetään saada se edes hetkeksi hiljentymään, ja vasta sen jälkeen pääsee pois. Vappu-täti tulee viettämään ensi viikon lapsien kanssa, mutta sitten pitäisi jo selviytyä normaalista työpäivästä. Säälittää jo nyt, mutta täytyy hommata mielekästä tekemistä tuonne Jonen omaan huoneeseen. Paremmin sujuisi, jos saisi olla koko talossa vapaasti Jimin kanssa, mutta Jimin sekä parketin takia täytyy kokeilla ainakin tuota kodinhoitohuoneessa oloa. Eihän se toivottavasti ole pitkäaikainen ratkaisu.

Yöt ovat sujuneet hyvin. Jonen koppi on makuuhuoneessa sängyn vieressä, ja poika malttaakin olla koko yön kopissa. Kerran yössä kuuluu karjahdus, ja sitten käydään ulkona tarpeilla. Sen jälkeen puntuillaan hetki, ja sitten jatketaan taas unia. Koppia varmaan pitäisi ryhtyä siirtämään huomaamattomasti kauemmaksi sängystä, ettei turhaan aiheuteta läheisriippuvaisuutta. Tai ettemme tule itse riippuvaiseksi pienestä kuorsaajasta.

Aamuisin on mukava herätä, silloin täytyy riehaantua ja laittaa matot rullalle. Edes emäntä ei tarvitse ennen niin paljon ylistämäänsä Beroccaa. Kahden koiran touhua on vaan niin hienoa katsella. Onhan takana tietenkin pitkä yö, ja kaverin näkeminen aiheuttaa toimintaa. Yleensä leikki alkaa siitä, kun jompikumpi ottaa lelun suuhunsa ja juoksee toisen ohitse. Jimi on useimmiten se joka leikin aloittaa, mutta sitkeydessä Jone ei jää kyllä yhtään huonommaksi. Siellä se rimpuilee isomman perässä. Välillä vauhti näyttää todella kovalta, ja hampaat kolisevat, mutta enää leikki ei mene haukkumiseksi tai murinaksi. Ensimmäisenä päivänä Jimi tahtoi saada Jonen leikkiin pelkällä haukulla. Muutaman turhan yrityksen jälkeen, sekä muutaman karjaisun jälkeen löytyi uusi, miellyttävämpi leikkiinkutsu.

Ulkonakin on tullut käytyä useiden pissireissujen lisäksi. Ollaan jopa vähän tutustuttu tuohon meidän takapihaan sekä lähimetsään. Jone ei ole vielä kokeillutkaan kaulapantaansa, mutta luultavasti siihen pitäisi kohta totuttautua. On kummallista, kun pentu pysyy irti seuraillen. Jimin kanssa sellaista ihmettä ei ole juurikaan nähty, ei ainakaan ilman makupaloja. Näissä pojissa on paljon samaa, mutta paljon on myös erojakin. Jone tulee olemaan kovempi tapaus koulutettavaksi, mutta ehkäpä se mallia katsomalla oppii paljon. Se tietää jo nyt, että nätisti istumalla saa namia. Ulko-ovesta kuljetaan vielä malttamattomasti. Haaveenahan olisi, että ihminen menee aina ensin, sitten Jimi ja sitten vasta Jone. Luultavasti Jimiä rassaa tuo ovella käyttäytyminen kaikkein eniten. Se on itse niin hyvin omaksunut tavan, ja nyt sitten tulee joku joka ei vaan tajua.

Tänään Jone täyttääkin kaksi kuukautta! Vakuutushakemus lähti eilen vakuutusyhtiöön, ja se alkaa heti kun tädit saavat käsiteltyä paperit. Vakuutuksen ehtona on mm. kahden kuukauden ikä. Jotenkin se vaan tuntuu niin luontevalta vakuuttaa, myös Jone. Toivottavasti sitä ei koskaan tarvita mihinkään tapaturmaan, mutta jos tarvitaankin, niin eipähän tarvitse sitten hoidon kanssa kitsastella. Tekevälle kun tahtoo sattua enemmän kuin tekemättömälle, ja viikon tutustumisen perusteella voin sanoa, että kaverista kasvaa varmasti kaikkea, ainakin kerran, kokeileva mäykky.

Täytyy vielä mainita, että Jonen kanssa on kokeiltu jo kynsien leikkausta ja näyttelyhihnaa. Kynnet tuli leikatuksi hyvin, rimpuilematta. Jone tosin oli täysin unessa sylissä, ja koko homma jäi oikeastaan pojalta huomaamatta. Näyttelyhihnan testaus oli lähes yhtä huomaamatonta, kädessä ollut nakki oli paljon kiinnostavampi. Hihna oli vaan jokin ihme naru kaulassa...

Tämän kirjoituksen perusteella voisi kuvitella, että Jimi on täysin hyljätty koira. Ehei! Jimin asemaa ollaan pyritty vahvistamaan niillä keinoin, joita isompi sheriffi rakastaa. On käyty vaihtelevia lenkkejä, tosin ehkä ei niin pitkiä. Paljon hemmottelua, halailua ja rakkautta. Jonea sellainen lääppiminen ei juurikaan jaksa kiinnostaa, ja niinpä isompi mamman poika saa istuskella rauhassa sylissä. Lisäksi Jimi on saanut nauttia vieraista täysin omilla ehdoillaan. Koulutus on jäänyt vähemmälle, sillä viime viikolla sää oli vähän huono koirakoulua varten. Lenkillä ollaan sitten harrastettu perustottelevaisuutta. Jimi näyttää nauttivan yksin lenkkeilystä, vaikka välillä onkin vaikeaa lähteä, tai sitten matkalla iskee kauhea kiire kotiin.

Kaikki on sujunut siis yllättävän hyvin, ja toivottavasti niin sujuu jatkossakin!

1 sheriffi + 1 sheriffi = 2 sheriffiä

Kuten jo sivujemme vaihtunut ulkomuoto kertookin, perheemme on kasvanut pienen sheriffin verran. Lattialla makoilee 2,5 kiloinen toffeenvärinen mäykkypoika-Jone. Jonen tietoihin ja muutamiin onnistuneisiin kuviin pääsee käsiksi pojan omilta sivuilta.

Kävimme pojan eilen Taavetista ja hän onkin osoittautunut jo melkoiseksi "kovaluuksi". Isäntäväkeä jännitti enemmän matka ja kotiintulo, kuin pikkuista itseään. Matkahan meni unessa köllötellen, välillä seurusteltiin, mutta kertaakaan ei pysähdytty 300 kilometrin matkalla. Jimihän huusi kuin syötävä suurimman osan matkasta, ja tärisi kotiutuessaan. Jone puolestaan otti heti Kontioniemen haltuun itsevarmalla ja hellyttävällä tavallaan. Jimi on joutunut antamaan periksi monessa asiassa, ja useaan otteeseen pieni naskalihammas on vienyt lelun nenän edestä. Aamulla pönkitettiinkin Jimin itsetuntoa ja asemaa laumassa ottaen tämä sänkyyn heräilemään. Jimi tuntui nauttivan kohtelusta, ja saikin rohkeutta lisää.

Yllättävän hyvin ystävystyminen on lähtenyt käyntiin, tänään tosin tuli vähän kiistaa Jimin ruokakupilla, mikä onkin ymmärrettävää. Eilisen illan Jimi nulvotti, eikä tiennyt mitä tehdä, mutta tänään olisi ollut kiva jo leikkiä kaverin kanssa. Myös opetus sujuu hyvin, Jimi nähtävästi pitää huolen ettei paikkoja rikota. Jonen silputessa pahvilaatikkoa oli isoveli komentamassa vieressä. Ennen haukkumaton Jimi on osoittautunut yllättävän kovaääniseksi, tosin itkuvirret ovat loppuneet, ja muutenkin isommasta pojasta näyttää kasvaneen mies vajaassa vuorokaudessa.

Kotimme on sisustettu tällä hetkellä räsymatoin, mutta tällä kertaa lattiaa ei ole vuorattu sanomalehdillä. Jone on tehnyt tarpeensa nätisti ulos, ja niinpä yritetäänkin jatkaa samalla linjalla. Toki työpäivän ajaksi kodinhoitohuoneesta tehdään Jonen valtakunta sanomalehtien kera, mutta muuten yritetään selviytyä ilman niitä. Parkettilattia kiittää jo muutenkin sutivista tassuista, joten senkin takia on mukavampaa käydä pissillä ulkosalla. Vahinkoja varmasti sattuu ensimmäisen puolenvuoden aikana monia, eikä se ole ongelma, mutta kasvattajan tehdessä loistotyötä opettaessaan pienet tekemään tarpeensa ulos, olisi sääli heittää kaikki se työmäärä hukkaan.

Nyt täytyykin liotella nappulat ja muonittaa isoveli. Jimin maha on jännityksestä sekaisin, mutta eiköhän se siitä. Hyvin on militantti-tyylinen kasvatus vieläkin takaraivossa. Kun Jone on kerinnyt kävellä ovelta ulos ja sisään monesti, Jimi odottaa kiltisti lupaa ulkoiluun. Jonenkin käytökseen jo puututaan, kielletty on jo kenkien ja johtojen kanssa. Tämä poika on aivan erilainen, ja luultavasti uppiniskaisempikin. Seuraaminen kyllä onnistuu hyvin, eikä irtiolossa ole ongelmaa ollenkaan. Molemmat ovat samanlaisia pusuttelijoita, ja yhtä hanakasti taskulla kerjäämässä.

Täytyykin jatkaa tästä seurustelua lasten kanssa, onneksi ihmisellä on kaksi kättä silitystä ja leikitystä varten.

Siis aivan mahtavaa!

Tulimme juuri koirakoulusta, eikä tunnelma voisi olla parempi! Kaikki meni nappiin, Ellu oli ottanut mukaan suuren nakkimäärän. Olen syönyt nakkeja viimeksi pienenä, ja kyllähän ne maistuivatkin nyt erittäin hyvältä. En päästänyt emäntääni silmistäni, sehän olisi voinut karata naposteltavien kanssa. Sää oli myös hyvä, ja paikalla oli lisäkseni vain yksi koirakko sekä opettaja koiransa kanssa. Ellu nautti seurastani ja minä Ellun seurasta. Kehuja sateli, ja minä loistin valokeilassa, se oli hienoa tiimityötä meiltä.

Viimeisessä luoksetulossa keskittyminen herpaantui, enkä malttanut jäädä paikoilleni, mutta muuten käytökseni oli kuin oppikirjoista. Tuon luoksetulonkin korvasin emännälleni koulutuksen jälkeen juostessani ja leikkiessäni hienosti Lyytin kanssa. Lyyti on oikein mukava pieni neiti, ikää kahdeksen kuukautta. Me tultiin jo viimeksi loistavasti juttuun, ja nyt vielä paremmin. Ellu päästi minut kentällä irti juoksemaan, ja kyllähän minä painelin sen minkä jaloistani pääsin. Onneksi puku pysyi päällä vauhdissa. Pukuhan on suunniteltu menoon ja meininkiin, joten se tuli nyt testatuksi hyvin tuloksin. Juoksun välissä muistin jopa nakit Ellun taskussa, ja kävin hakemassa purtavaa, jotta jaksan taas pienen energisen tytön perässä. Jäi aivan mielettömän hyvä olo, ja seuraavaa kertaa odotetaan jo.

Sunnuntain mäyräkoirakävelyllä tuli sitten käytyä. Meitä oli pieni porukka kävelemässä, Leevi, Martta ja Elvis. Elvis oli aivan uusi tuttavuus minulle, pentu kun oli. Mukava kaverihan tuo oli, utelias ja nopea. Leevin kanssa en tule juttuun, vieläkään. Martta taas puolestaan on kiva, sen kanssa tulikin vähän seurusteltua. Minun vaan täytyy aina olla lenkkeilyssä etujoukoissa, joten seurustelu jää yleensä vähälle.

Tänään postissa oli Mäykky-lehti. Siellä oli jotain tärkeitä tietoja joita Ellu silmäili. Sitten isäntäväen silmiin osui juttu Pipsan poisnukkumisesta. Tapasin Pipsan Nurmeksen mejä-kokeissa viime kesänä, ja tapaus harmittaa todella. Pipsa oli nuori ja hieno koira. Tahdonkin välittää blogini kautta suruvalitteluni Pipsan perheelle.


Aktiivinen mäyräkoira aktiivisessa perheessä

Ajattelimpas tässä kirjoitella kuulumisiani. Tämä on ilmeisesti viimeinen kerta kun kirjoitan tähän blogiin. Isäntä on suunnitellut minulle uudet hienot sivut, ja sitä myöten myös blogini muuttaa. Tästä kerron sitten lähempänä h-hetkeä.

Emäntäni on ilmeisesti selviytynyt jonkin sortin pimeän masennuksesta. Minua on nyt juoksutettu siellä ja täällä. Ensinnäkin yritettiin mennä koirakouluun vääränä päivänä. Tajutessamme sen lenkkeiltiin kylällä tuoreissa hajumaailmoissa, ja sitten käytiin kyläilemässä Millan luona. Milla komensi minua, mutta hänen harmikseen en uskonut yhtään komentoa. Vierailumme loppupuolella jo sentään rauhoituin, ja pötköttelin Millan vieressä. Kyllä olinkin sitten väsynyt, kun tultiin kotiin. Kävin vain iltapissillä rappusten vieressä, ja painelin yöunilleni.

Tiistaina sitten onnistuttiin jo olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kävin siis kokeilemassa kylän koirakoulua. Sillä kerralla oli kaikki ainekset valmiina todelliseen katastrofiin. Ensinnäkin oli kylmä, -5 astetta pakkasta, oli viimaa ja muiden taskuissa tuoksui paremmat herkut. Siellä minä kentänreunalla haukuin muille, ja sitten kun siitä haukkumisesta päästiin, kuljin vain nenä maassa. Ellu ei saanut minuun minkäänlaista kontaktia, vaikka luulee olevansa hyväkin siinä hommassa. Luoksetulossa en edes katsonut emäntäni perään, keskellä kenttää oli lumeen piiloutunut makkaranpala. Tietenkin ruoka menee emäntäni edelle, ainakin sellaisessa tilanteessa. Mikään ei siis onnistunut tuolla kerralla, ihmettelinkin ettei siitä mitään mainintaa tullut kotona. Lähinnä Ellua huvitti se tilanne, sillä hän oli ymmärtänyt toisten olevan pentuja, ja minulle kyseisten harjoitteiden olisi pitänyt olla itsestäänselvyyksiä. Nyt meillä on tuolla jääkaapissa nakkipaketti odottamassa tulevaa koulupäivää. Harmikseni emäntäni kuuluu periksiantamattomien kastiin, eli koulussa käydään ihan varmasti nyt koko kevät.

Sitten tietenkin ollaan lenkkeilty. Eräänä iltana kävin isännän kanssa pyörälenkillä, se olikin hauskaa. Sain juosta niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Sain täyden 10 pistettä suorituksestani, eli pyöräilemään pääsen toistekin.

Eilen meillä oli talo täynnä vieraita. Kaikki olivat aikuisia, joten minunkin tuli käyttäytyä mallikkaasti. Yleensä olen joka paikassa esillä, ja vaatimassa vinkuen rapsutuksia tai leikkikaveria. Nyt minulle oli jo aiemmin kerrottu, että täytyy käyttäytyä hienosti ja näyttää parhaimmat puoleni. Niinhän minä sitten teinkin, olin hyvin maltillisesti. Kävin tervehtimässä jokaisen, mutta tajutessani ettei muuta tarvitse, painelin sänkyyni. Välillä otin osaa keskusteluun, ja hain rapsutuksia, mutta muuten olin poissa jaloista. En edes käynyt kuolaamassa keittiössä, vaikka siellä tuoksuikin kakut ja muut herkut. Oli hienoa tehdä isäntäväki ylpeäksi!

Tällä hetkellä yritän saada unta, ja sulatella aamupalaani. Harmikseni Wilma on virkeänä heti aamusta, se yrittää vapautua häkistään puremalla kaltereita. Ellu on käynyt jo ojentamassa sitä muutaman kerran, mutta ei tuo vaan tajua lopettaa. Välillä kyllä ottaa niin kovasti pattiin tollainen pieni viherpiiperö. Se söi eilen vähän yhtä lihatikkuani, ja näköjään se on nyt saanut liikaa energiaa siitä. Toivottavasti se kohta väsyy...

Tänään on mäyräkoirakävely johon minäkin taidan osallistua. En ole käynytkään vielä tällä kaudella kävelemässä. Aina on ollut pakkasta tai muuten huono sää. Tämä olisi siis hyvä päivä lähteä kävelylle sään ja olosuhteiden puolesta. Olen nimittäin ollut kuulevinani, että lähiaikoina vietetään vähän hiljaiseloa. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta siihen liittyy ehkä uusi sänky ja kuljetuskoppi jotka on tuotu meille, ja joita minä en ole päässyt testaamaan.

Aurinkoisia lenkkejä jokaiselle!