Vuoden 2011 hittituote

Joulupukki toi varmasti jokaiselle jotakin kivaa ja hyödyllistä. Seuraavan joulun lahjalistaan voikin jo tässä vaiheessa lisätä (ettei vain unohdu) aikas mageen ja todella tarvittavan esineen; Kackel Dackelin. Niin tai voihan sitä toivoa, että tämän ihmeen toisi itse Pakkasukko. Kyllähän tämmöisen vehkeen voimin jo kehtaisi ryhtyä sotkemaan kätensä muovailuvahalla. Mutta siis ihan oikeesti, onkohan tämän lelun suunnitellut koiraihminen vai sellainen setä/täti joka valittaa keväisin lehdessä koirien jätöksistä?!

Mukavia välipäiviä sekä uuden vuoden odotusta!

Joulu saapui

Nukuttaa

Pakkaset jatkuu ja valitettavasti lottovoitto ei ole osunut kohdallemme, eli täällä sitä kärvistellään edelleen. Onneksi meidän koiruudet taitaa olla suhteellisen laiskaa sakkia. Suurin osa päivästä menee nukkuessa. Jokaisen tyyli on varmasti tuttu.

Pientä asuvalintaa / vinkkiä by Jasu

Mäyräkoira, koiramaailman filosofi, niinhän ne sanovat. Olen kyllä sitä mieltä, että rodulla on myös humoristinen puolensakin. Niillähän tuntuu olevan tilanne aina hallussa ja synkkänäkin päivänä ne saavat suupielet hymyyn.

Ulkona jyllää mahdoton pakkanen, mutta Jasu on löytänyt emännälleen aina päivän aikana illaksi sopivan asun. Kotona on jo useampana päivänä kuluneella viikolla odottanut useammatkin bikinit leviteltynä pitkin lattioita. Edellisellä viikolla pienenä vinkkinä oli kuljeteltuna lenkkarit. Kiva tulla rankan työpäivän jälkeen kotiin, kun eteisessä on jo valmiiksi lenkkarit. Eikä ne olleet vastassa ainoastaan yhtenä päivänä...

En luovuta!

Keisari biksojen keskellä

Lentokoira

Kerrankin sain kameralla pari suhteellisen lennokasta kuvaa. Mallina toimi tällä kertaa ehkä lennokkain mäykkymme, Jone. Kuvissa näkyykin aika hyvin parantuneet kainalot. Uusi ruokavalio ja pakkasessa säilytettävät nappulat ovat siis auttaneet jo hiukan, mutta vielä on pitkä matka täydelliseen ihon parantumiseen, karvoituksen kasvamiseen sekä viimeisenkin kutisemisen loppumiseen.

Mitä päälle pikkujouluihin?

Saimme Me and the Mäyräkoira -blogista tultuilta Nelliltä ja tämän emännältä Iinalta haasteen valita pikkujouluihin sopivan vaatetuksen. Niinpä sitten olemme tässä herrojen kanssa miettineet sopiva asuja. Jokainen halusi koota oman kokonaisuutensa, ja tietenkin punaista välttäen, on jo tarpeeksi nöyryyttävää kulkea metsälenkki punaisessa fleecessä. Tuotteet on valittu ulkonäön sekä toimivuuden suhteen, eli nämä vermeet voisin ihan oikeasti pukea Sheriffeille häpeilemättä ja ilman tuskanhikeä päälle.

Tässä tulee Jasun valinta:

- Huomaamaton t-paita joka on mukava päällä ja teksti kertonee oman tarinansa. Pannaksi on valittu sopivassa valossa kimalteleva timanttipanta. Paita löytyy PetNetstoresta ja panta Koiratuotteesta. Tällä asulla ei varmasti olla se äijien äijä, vaan se hellyttävä jätkä jolla on kavereita joka lähtöön.

Jonen valinta:

-Lämmin mantteli löytyi Koiratuotteesta ja asennetta korostava panta Peten koiratarvikkeesta. Tämä valinta kertonee oman tarinansa asujensa kantajasta, jonka asenne on rock! Ei kun rokki soimaan ja kirmailemaan kivojen tyttöjen kanssa.

Jimin valinta:

-Tilaisuuteen jos toiseenkin sopiva klassinen neule. Tällä saadaan varmasti kaikki ne hiljaiset ja kiltit tytöt huomaaman itsensä eikä niiden omistajatkaan, tulevat anopit/appiukot, varmasti pistä pahakseen. Taktisen peliliikkeen mahdollistaa PetNetstoren paita. Kaulapanta puolestaan on Korulandista ja se tietenkin on oltava omalla nimellä.


Nyt vaan kaikki osallistumaan tähän hupaisaan ja jouluiseen haasteeseen!

Jonen testitulokset

Olemme odotelleet Jonesta otettujen testien tuloksia jo kuukauden verran. Viime viikolla saimme ihosta otetun näytteen tulokset. Tosin sähköpostitse tullut lausunto ei ihan avautunut, mutta onneksi perheessä on ihminen joka ymmärtää lääketieteellistä sanastoa. Kiitokset Tuulalle! Tässäpä siis ELL, tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäri Seppo Saaren lausunto:

"Tutkituissa näytteissä todetaan krooniset muutokset, jolle on tyypillistä epidermiksen hyperplasia eli paksuuntuminen ja paikoin lievä orto- ja parakeratoottinen hyperkeratoosi. Dermiksessä todetaan kohtalainen nonsuppuratiivinen perivaskulaarinen tulehdussolureaktio. Näytteessä todetaan runsaasti kasvuvaiheen karvanjuurifollikkeleita ja niihin liittyneenä normaali määrä talirauhasia. Mikro-organismeja tai loisia ei todeta. Löydös sopii ensisijaisesti Acanthosis nigricans -ihosairauteen. AN-diagnoosiin päädytään sulkemalla muut mahdolliset etiologiset tekijät pois. Tärkein differentiaalidiagnoosi on allerginen dermatiitti".

Olin siis kauhuissani, sillä en ymmärtänyt noita hienoja ilmaisuja ja lausunnossa sanotaan löydöksen sopivan ensisijaisesti Acanthosis nigricans -ihosairauteen. Muutaman päivän odottelu siis jatkui kuumeisesti vielä tuohon eläinlääkärille tilattuun aikaan. Viime käyntimme jälkeen jouduin soittamaan elkulle ja saimmekin puhelinreseptin Cortavance -sumutteeseen. Tämmöistä en tiennyt olevankaan, kiitokset Ollin kotijoukoille. Sumutteesta oli suuri apu, sillä enin kutina ja raapiminen väheni sekä Jonekin saa jälleen nukuttua yönsä suhteellisen hyvin.

Joka tapauksessa sumutteen ja ihon desifioinnin voimalla mentiin viikko ja siinäkin välissä jo näytti todella pahalta. Jonen jalka aukesi lenkkeillessä, sillä ulkoilupuvun hiha oli kerännyt jäätynyttä lunta joka hankasi tassun auki. Lisäksi eräällä lenkillä aukesi antura. Onneksi Jone on sissi eikä valita, vaikka aihetta olisi ollut jo moneen otteeseen. Tänään sitten saimme osittain helpottavaa tietoa, osittain taas elämä menee täysin uusiksi.

Jonen allergiatestit paljastivat aivan uutta tietoa. Laitan tähän kaikki osiot joita testattiin ja joista allergiaa löytyi, mainittavaksi asti. Numerot kertovat allergian "tason" 0-149 negative, 150-199 borderline ja 200-399 positive. Pienin lukema joka näistä testeistä löytyy on 105 ja siihen ylsi tomaatti, huolestuttavaa ettei mikään jäänyt alle sadan.

Testatuista ruohoista Jone on allerginen: nata 236, kattara 161, raiheinä 278, karvamesiheinä 281, koiranheinä 233.
Rikkakasveista allergisuus: heinäratamo 256, nokkonen 240, pujo 188, puna-apila 273, kultapiisku 239.
Puiden osalta: leppä 227, pähkinäpensas 171, poppeli 283, jalava 255, tammi 119, paju 260.
Home/sienet: aspergillus 171, penicillium 283, rhizopus 266, curvularia 244, fusarium 218, nigrospora 211.
Pölöpunkit: pölypunkki (d. pteronyssinus) 173, pölypunkki (d. farinae) 215, varastopunkki (acarus siro) 260.
Ruoka: sika 235, soija 242, maissi 170, durra 211, peruna 272, panimohiiva 230, porkkana 248, herne 285.
Sisätiloissa esiintyviä asioita: pyrethrum 161 (ilmeisesti tämä on jokin kasvi)
Hyönteiset: torakka 186

Jossain vaiheessa olisi tarkoitus selvitellä nuokin sanahirviöt ja mitä ne pitävät sisällään. Nyt tässä lähinnä ajatellaan kuinka elämä jatkossa onnistuu. Ulkoilua pahimpaan siitepölyaikaan ei voi välttää eikä muutoinkaan. Piha tulee siis pitää tiptop kunnossa, eikä päästää mitään kasvia rehottamaan. Kukkapenkistä löytyvät piiskutkin tulee hävittää. Ja varmaan tarvitsee lainata kirja josta nuo kaikki heinät tunnistaa. Sisällä petivaatteet täytyy ryhtyä pesemään viikottain 60 asteisessa ohjelmassa ja viikkosiivouskin tulee tehdä tehokkaammalla imurilla. Nappulat on jo unohdettu ulos pakkaseen ja nekin on nyt sellaisia hypoallergisia. Lisäksi herkut täytyy katsoa ajatuksen kanssa, luultavasti siirtyä valmistamaan ne itse. Joka tapauksessa kaikki Jonen kuppiin tuleva tulee suoraan pakkasesta varastopunkin pelon takia. Enkä voi valmistaa enää ruokaa jossa on mm. herne-maissi-paprika -sekoitusta sekä porkkanaa. Voi kuinka syytänkään siitä itseäni, mutta toisaalta enhän ole tiennyt allergioista. Nyt tästä lähin täytyy olla kirjaimellisesti tarkkana kuin porkkana ja vierailluillekin tulee ottaa omat sallitut herkut mukaan. Eläinlääkäri jopa varoitti ettei lattioille saa tippua mitään noista allergian aiheuttajista ettei Jone syö edes puolikasta hernettä tämän päivän jälkeen. Katsellaan nyt kuinka ihon käy nyt ollessamme viisaita. Mikäli oireet eivät häviä jää tutkittavaksi onko tämä sitten kuitenkin jotain ihosairautta, jopa sitä aiemmin mainitsemaani. Tänään tuli hurjasti tietoa, mutta tämä asia olisi pitänyt saada jo aiemmin selville. Nyt meiltä meni aivan loistava uintikesä hukkaan, sillä uiminen kiellettiin ihan virheellisen diagnoosin takia. Joka tapauksessa onneksi olemme nyt viisaampia.

Tästä tuli kuvaton julkaisu, mutta uusia kuvia löytyy täältä.

Sihteerikkö Sohvi

Täällä blogissa ovat lähinnä komeilleet nämä uroksemme, mutta ei tietenkään pidä unohtaa, että kaiken takana on nainen. Sheriffit ovat tehneet itseään tunnetuksi niin ulkosalla kuin netissäkin. Harva kuitenkin tietää, että kaikkea tässä härdellissä valvoo Sihteerikkö Sohvi. Sohvin tiukassa otteessa pysyy isommat koiruudet hyvinkin, Jasu kapinoi vielä kanille pokkuroinnissa. Luultavasti senkin alistumisen aika on kuitenkin edessä, sillä sen verran kovasti Sohvi antaa nenälle. Lupasin työkaverilleni ottaa kuvia Sohverosta, ja jaan ne nyt myös teidän iloksi. Eilen talon prinsessat (Sohvi sekä emäntä) viettivät siis iltaa pinnien ja hiusvekottimien kanssa; tässä tulokset.

Arkilook

Pieni punkkari

Pinni Prinsessa

Oliko tää muotia joskus?!

Sihteerikkö Sohvi

Ja tältä näyttää sekarotuisen angoran turkki kesken karvanlähdön

Kolmen kimppa

Sheriffit

Harmittaa niin kovasti etten ole saanut aikaiseksi kirjoitella tiheämmin kuulumisiamme. Jasu on tuntunut kasvavan hurjasti ja näyttää jo pieneltä aikuiselta mäyräkoiralta. Eikä senkään pentuajasta ole montaa kuvaa vielä tänne blogiin saatu laitettua. Tosin siihen on ihan hyvä syykin, kaveri ei ole malttanut juurikaan poseerata, mutta tähän näyttää tulleen jo hiukan muutosta (kiitos nakin ja erään käskyn). Jatkossa kuvissa saattaa siis näkyä muutakin kuin häntä, ja onneksi tätä pentuilua on vielä jokunen kuukausi jäljellä.

Jone odottaa edelleen tuloksia koepalasta sekä allergiatesteistä. Odottaminen tuntuu olevan piinaavaa ja rapsuttaminen tuntuu säälittävältä. Jotain apuja tähän kohta jo tarvitaan. Jone on keksinyt mitä ovelampia keinoja nuolla itseään ja niinpä iho onkin punainen kuin joulupukin posket. Niin monesti on ollut itku kurkussa hoitaessa ihoa sekä laittaessa talkkia kainaloihin lenkille lähtiessä. Onneksi tyyppi itse on valloittava höppänä ja antaa lohtua iloisuudellaan emännälleen, joka pelkää testeistä löytyvän jotain aivan kamalaa. Aloittamamme agility on sujunut ihan kivasti. Tosin minulle ohjaajana liikkeet ovat varsin vaikeita. On niin monia asioita jotka pitää muistaa. Kun vain itse pidän huolen että kroppa varpaita myöten näyttää oikeeseen suuntaan, tekee Jone työtä käskettyä. Olemme saaneet treenata tyhjässä hallissa, sillä osallistujia on ollut vähän. Se on suuri asia, sillä muutoin keskittyminen herpaantuu turhaan räyhäntään.

Esimerkilliset istunnat

Jimi on puolestaan vajonnut jonkin sortin kaamosmasennukseen, eikä siihen auta edes puolikiloa juustoa päivässä. Kylmä ja lumi tuntuvat jokseenkin inhottavan, eikä Hurtan manttelikaan lämmitä tarpeeksi. Hetkittäisen ilon kaveriin saa treenaamalla vähän tottista sekä muutamia koiratanssi liikkeitä. Tarkoitus olisi keväällä julkaista meidän oma esitys blogissamme, mutta ei kannata odotella ihmeitä. Tällä hetkelle liikkeitä ei ole vielä montakaan, kiitos oman mielikuvituksen puutteen.

Takan äärellä

Siispä videota ja kuvia olisi tulossa jatkossa. Jasun olisi tarkoitus esitellä kaikki hienot temppunsa (maahan, istu, seuraa, sivulle, odota), ne tehdään kädellä avustetusti, mutta se ei liene suuri moka koiran ollessa kolme kuukautta. Olen haaveillut Jasusta tokoilijaa, sillä noutokin näyttää onnistuvan. Saa nähdä mitä meistä tulee ja mihin aika sekä omat rahkeet riittävät. Hienoa, että jokaisella on oma lajinsa ja jokaista osaa motivoida oikein. Mäyräkoirakin oppii, mutta ei ehkä samassa tahdissa kuin toiset rodut :o)

Onnea on....

...kun vieressä on loistava ystävä.

Herrat eläinlääkärillä

Perjantaiksi olimme tilanneet eläinlääkärille ajat, kaikki Sheriffit kävisivät näyttämässä itseään. Ihan oikeaa asiaakin meillä oli; Jimiltä otettiin verikoe maksa-arvojen tarkkailua varten. Jone lähti näyttämään karvattomia ja kutisevia kainaloitaan ja Jasu sai ensimmäisen rokotteensa. Ensimmäisenä eteisessä hoidettiin punnitseminen ja kappas saimme jälleen yllättyä, Jasu 6,1 kg, Jimi 11,8 kg ja Jone 12,1 kg. Siis kyllä nyt on annettava periksi, että Jone on taloutemme isoin koira. Tosin Jasun lukemat näin kolmen kuukauden ikäisenä tuntuvat myös aika huimilta. Että siitä saattaakin tulla se kaikkein isoin.

Jimin verikokeiden ottaminen onnistui jälleen todella hienosti. Pidin itse kaveria kainalossa, kun hoitaja otti näytteet. Sitten jäätiinkin odottamaan tuloksia.

Jimin tassu pysyi paketissa hienosti kotiin saakka

Seuraavaksi oli Jasun vuoro nousta pöydälle. Ahneen Jasun rokottaminen kävi nopeasti, eikä pieni herra edes tajunnut saavansa piikkiä niskaan. Juusto emännän kädestä maistui niin makoisalle. Jasu oli muutoinkin kovin haltioissaan hoitohuoneessa, sillä lattialta löytyi edellisiltä asiakkailta pudonneita nappuloita sekä hienoja metallisia esineitä, kuten hoitopöydänjalka. Sitä se sitten kalusi ahkerasti koko visiitin ajan.

Jasun uusi lempilelu

Viimeiseksi nostettiin Jone pöydälle. Jone teatraalisesti esitti kovaa äijää ja ärhenteli sekä murisi ihan totisesti hoitajien tai eläinlääkärin lähestyessä. Mitäänhän ei oltu vielä edes keritty tutkia. Ajattelin ettei käynnistä tulisi niin suuri show, jos kaveritkin olisivat samassa huoneessa, ja isäntä pitäisi Jonen tutkimusten ajan kainalossaan, valitettavasti olin väärässä. Tutkimusta varten Jone jouduttiin rauhoittamaan ja Jone sai nukahtaa isännän syliin rauhassa.

Jonen katsellessa unia, saapuivat Jimin tulokset. Iloksemme kuulimme, että Jimin maksa-arvot olivat normalisoituneet. Oli vain vähän vaikea juhlistaa Jimin parantumista, kun Jone näytti häipyvän tajuttomuuden rajamaille.

Jone nostettiin pöydälle tutkittavaksi ja kaverin pyörittely alkoi. Säälitti kaikkien tutkimusten tekeminen, mutta samalla rauhoituksella tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset. Jonesta otettiin ensin tavalliset verikokeet ja tulokset tulivat Jonen pötkötellessä. Verikokeista ei löytynyt mitään sairautta joka aiheuttaisi karvattomia läikkiä. Eläinlääkäri sitten kertoikin, että meillä olisi kaksi vaihtoehtoa sairauden selvittämiseksi. Päätimme tehdä ne molemmat, ettei sitten myöhemmin tarvitse jossitella. Ensinnäkin Jonesta otettiin lisää verikokeita allergiatestejä varten ja sitten otettiin ihosta koepala tutkimuksiin. Jonen oireet siis voivat johtua joko jostain allergiasta tai sitten se on acanthosis nigra tai jokin muu ihosairaus. Näistä vaihtoehdoista se allergia olisi parhain vaihtoehto, sillä sitä edes pystyy hoitamaan joten kuten. Nyt sitten tuloksia odotellaan joulukuun alkuun. Sinne asti Jonea hoidetaan kotikonstein, eli puhdistamalla ihoa Betadinella sekä Relaxant -hoitoseerumilla ja pitämällä iho mahdollisimman kuivana ulkoillessa.

Kotona meillä olikin väsynyt ja paketoitu Jontsaus, josta kaikilla oli kova huoli

Tässä vielä lisää tuosta taudista joka epäillään olevan Jonella, kopio suoraan Suomen Mäyräkoiraliiton jalostuksen tavoiteohjelmasta (sairaudet):

Acanthosis nigricans "Tätä ihotautia esiintyy lyhytkarvaisilla mäyräkoirilla. Sen aiheuttaa melaniinin lisääntyminen ihossa ja siitä johtuva ihon tummuminen (hyperpigmentaatio). Useat krooniset ihosairaudet aiheuttavat hyperpigmentaatiota, mutta ainoastaan lyhytkarvaisilla mäyräkoirilla se on perinnöllinen sairaus. Periytymismekanismia ei tunneta, se voi olla resessiivinen autosomaalinen tai polygeeninen. Oireet ilmenevät alle vuoden ikäisenä kainaloiden tummumisena ja vähitellen kainaloiden iho muuttuu paksuksi, rasvaiseksi ja karvattomaksi. Muutoksia voi joskus olla muuallakin ihossa. Sekundaarisesti voi tulla myös hiiva- ja bakteeri-infektioita, jotka aiheuttavat kutinaa ja märkivää ihotulehdusta. Diagnoosi voidaan tehdä sulkemalla muut ihosairaudet pois ja ihobiopsian avulla. Hoito on elinikäinen (esimerkiksi sekundaaritulehdusten hoito, kortisoni) ja sen avulla oireet voidaan usein pitää kurissa. Tauti on nykyään harvinainen Suomessa. Jalostussuositus: Sairaita yksilöitä ei saa käyttää jalostukseen".

Päivän tunnelmia

Aamulla käytiin kolmikon kanssa metsässä mejäilyn merkeissä. Jasu osallistui hommaan viemällä kanssani molempien jälkien päähän palkinnot, jotka tällä kertaa olivat ruokaa. En ole aiemmin kokeillut sitä, mutta samahan se kait on välillä laittaakin jäljen päähän jotain muuta kuin innostamaton sorkka. Niinpä kummallakin jäljestäjällä oli jäljestettävänä annos kissanruokaa (kyllä luit oikein, se on uusinta herkkua meillä).

Jonen jälki oli 600 metriä pitkä ja kaveri meni sen ensimmäistä kertaa kyselemättä minulta neuvoja. Siellä se taapersi korvat lerkkuen hakkuuaukean reunalla. Jone meni molemmat kulmat hirmuisen hienosti, molemmilla pysähtyen kaivamaan. Yhdessä kohden sitten olikin pientä taistoa lähdetäänkö verijäljen vai riistajäljen perään. Jone seisoi ihan väärään suuntaan ja haukkui, tuli selväksi minne mieli olisi tehnyt. Parilla kehoituksella sain kaverin kiinnostumaan itse hommasta ja suoritus olikin loppujen lopuksi hyvä ja nopea. Jonen jäljellä oli aivan selvästi liikkunut jokin eläin, sillä olin makauksille laittanut nappuloita, mutta yhtään niistä ei ollut enää tänään havaittavissa. Loppuun päästyämme kissanruokakin maistui, jokseenkin Jonen ilme kuitenkin oli hapan, kait se kuitenkin odotti sitä sorkkaa. Vielä jos saisi yhden jäljen aikaiseksi tänä syksynä, pitäisi löytää sellainen oikein riistarikas ja ojaisa maasto, Jonen kanssa olisi tarkoitus käydä tulevana kesänä ainakin kahdessa kokeessa.

Jimin jälki olikin sitten tutulla paikalla suon reunassa. Kaveri paineli kovasti kuten aina, hirmuinen vauhti meinasikin jo välillä kostautua. Toisaalta tuli mieleen, että joku toinen oli käynyt sotkemassa eilen tekemäni jäljen. Sinne oli ilmestynyt tarralappuja ja kreppejä yllättävän lähelle ja yllättäviin paikkoihin. Täytyy siis seuraavan kerran lähteä ihan oikeesti sukulaisten koskemattomiin metsiin harjoitusjäljille. Joka tapauksessa olipa jälkeä tallottu tai ei eilisen teon jälkeen, löytyihän se palkinto lopusta. Tosin matka oli Jimille ihan selvästi pettymys, mutta hyvähän se on jäädäkin jotain hampaankoloon.

Molempien jäljestys on siis hyvällä mallilla, molemmille vaan pitäisi saada paljon erikoistilanteita. Perusteethan ovat hallussa, mutta sitä ei aina tiedä mitä mielenkiintoista koejäljeltä löytyy. Jonelle pitäisi saada vielä sellainen intohimo tuohon lajiin, mutta kaikki ehkä ajallaan. Nyt on jo tultu iso harppaus keväästä tähän päivään. Keväällä Jone tahtoi kysyä paljon neuvoja, nyt tästä kysymysmerkistä ei ollut tietoakaan, vaan sain nähdä itsenäisen suorituksen.

Jasun jäljestäminen jäi tältä päivältä, mutta kovasti pikkuinen puisteli eilen veristä sientä. Viskasin sen aina haettavaksi ja sieltähän Jasu sen kävi aina hakemassa. Pelkään kyllä pahoin ettei Jasun haku tule olemaan niin luontaista kuin Jonen, mutta on se paljon parempaa kuin Jimin.

Nyt ryhdymme vähän aktivoimaan itse itseämme, tarkoitus olisi vähän tehdä temppuja sekä opetella kiertämään kartioita. Viime viikkoisessa agilityssä omaksi ongelmakseni osottautuivat kepit ja yritänkin nyt skarpata niiden kanssa. Jonellahan ei mitään ongelmaa niissä ollut, vain ja ainoastaan ohjaaja tuntui olevan kömpelö. Olenkin huomannut odottavani illan treenejä jo ihan innoissani. Taisimme löytää ihan oikeesti hyvän harrastuksen Jonen kanssa, ja nyt otetaan harrastaminen ihan huvin ja urheilun kannalta.

Tässä vielä pieni pätkä aamuisen jäljen jälkeisiltä tunnelmilta. Biisivalinta oli vaikea, sillä mikään ei oikein tuntunut sopivan pätkään. Päädyin loppujen lopuksi The Stormin biisiin: Are Your Shoes Too Tight? Ai miksikö? Tulimme hyvillä mielin metsästä ja otin koiruudet autosta. Samoihin aikoihin lähti naapurimme lenkille. Siinä se sitten yritti jututtaa, kun koiruudet olivat saaneet aikaiseksi hallitun kaaoksen haukkumalla hänet. On kaksipiippuinen asia kiellänkö koiriani haukkumasta omalla kotipihalla, jos kuitenkin tahdon niiden vähän pitävän puoliani tai vahtivan reviriään. Ihmeellistä vaan miten rouvalla ei käynyt mielessäkään lähteä liikkeelle, kun tasan varmasti näytin siltä etten kaipaa seuraa, vaan minulla on sitä ihan tarpeeksi taltuttaessani kahden mäyriksen haukuntaa. En tiedä miksi Jimi ylipäätään edes haukkui tätä rouvaa, jonka luokse on aina ollut menossa häntää heiluttaen. Jone ei taas tarvinnut omaan reaktioonsa kuin Jimin alkuhaukahduksen. Ja Jasu raukka pyöri koko tuon ajan peräkärryn alla piilossa, se ei vielä ymmärrä miksi koira haukkuu, tai varsinkaan miksi se haukkuu niin kärkkäästi. Mutta siis näin sain jälleen sykkeen nousemaan lähes liikkumatta omalla pihallani. ARGH!

Onneksi herrasväki älysi tuoda ilon kasvoilleni omalla leikillään ja ymmärsin itsekin, että ehkä kenkä nyt tänään sittenkin puristi liian paljon mitättömän asian takia. Moni asia varmasti onnistuisi paremmin, jos en vaatisi itseltäni koirien kanssa täydellisyyttä tai miettisi sitä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen taaplaa tyylillään...

Tämähän meiltä vielä puuttuu

Jone on tullut tunnetuksi pallohulluna ja niistä pyöreistä otuksista yritetään välillä päästä eroon kuin lapsiperheissä tutista. Pallot ovat Jonen ajanviete, tuki ja turva pelottavissa tilanteissa. Ne ovat välillä kaikkea mitä pieni mäykky tarvitsee. Onneksi emme ole vaivan kanssa aivan yksin, meiltä vain puuttuu vielä tuollainen palloautomaatti. Ehkäpä nyt tiedämme mitä Jone kirjoittaa joululahjalistansa...

Vaatetusta

Vaatteet on mun aatteet! Näin asteiden pudotessa nollaan alkaa jo mäyräkoiran villahousuissa olla vilpoisaa. Olen siirtynyt Sheriffien kanssa jo käyttämään vaatteita, jotkut varmasti pitävät sitä naurettavana, mutta pitäkööt. Lisäänhän itsellenikin lämpöistä ylle, miksen siis tekisi niin myös koirieni suhteen. Jimi varsinkin on melkoinen vilukissa.

Päivällä siis puemme ylle Hurtan manttelin ja kosteilla keleillä Jone laittaa päälleen Hurtan sadepuvun, joka on muokattu herralle sopivaksi. Jimi on ottanut manttelin todella omakseen ja senkin päälle voi pimeällä lisätä vielä lisäturvaksi heijastinliivin. Jonelle puolestaan tuunasin tuon sadepuvun, koska kainalot olisi tarkoitus pitää mahdollisimman kuivana. Puvussa on siis hihat, mutta resorit olen leikannut pois, helpottaakseni pukemista. Myös puvun loppuosa on napsastu pois, sillä puku oli ensinnäkin käynyt pieneksi ja toisaalta sellaista haalaria on hirmuisen hankala pukea koiralle joka on elohopeaa.

Illan tullen sitten turvaudumme Best Friend -heijastinliiveihin. Liiveihin olemme kiinnittäneet pienet led-valot, sillä täällä maalla ei tuo valaistus oikein toimi. Kätevää, valo kulkee aina siellä missä koirakin ja näkee sitten paremmin kaikki mitä ne löytävätkin lenkillä. Hihnoiksi olen ostanut Best Friend:n heijastavat hihnat. Suosittelen todella, hinta ei ole paha noin 15 euroa ja ovat oikein taluttajaystävälliset pehmustetulla kädensijalla. Sitten kun puen itselleni vielä heijastinliivin ja otsalampun, olemmekin valmiita näkymään kaikille ja näytämme jokseenkin yli-innokkailta. Ei ole vissiin ihme, kun meiltä jäädään aina kysymään tietä ja muuta lähitienoon infoa.

Jonen uusi harrastus

Mepäs aloitettiin Jonen kanssa uusi harrastus viime sunnuntaina! Tarkoitus olisi siis nostattaa Jonen itsetuntoa ja lopettaa ylenpalttinen räyhääminen tilanteissa joissa on muitakin koiria. No lajimme on tietenkin agility! Ensimmäisen kerran jälkeen jäi lajista ihan hyvä mieli.

Olin jo aiemmin miettinyt ja tuumaillut, että Jone saattaisi tykätä sellaisesta nopeatempoisesta lajista. Ryhmiä ei kuitenkaan oikeastaan ollut loppukesästä. Tämä syksyn ryhmä tuntuu olevan meille ihan sopiva, sillä harrastustoiminta on näin syksystä sellaisella ratsastusmaneesilla. Eli oli sää mikä tahansa ei tarvitse olla tuulessa ja tuiskussa, vaan voi keskittyä itse harrastukseen. Odotankin jo innolla huomista kertaa.

Koirapuistossa

Mutta siis viime sunnuntain treenien jälkeen käytiin lenkillä Jonen kanssa kahdestaan kaupungilla. Ensin käytiin koirapuistossa, joita vähän vierastan. Puisto oli tyhjä, mutta onneksi mielenkiintoiset hajut olivat jääneet maahan. Jone oli aivan haltioissaan ja luoksetuloista ei ollut tietoakaan. Jossain vaiheessa keksin sitten heitellä keppiä ja johan yhteistyö toimi.

Puiston jälkeen tehtiin vielä sellainen reilu tunnin lenkki ja saaneen ilmoittaa, että meidän kävely meni aivan loistavasti. Muut koirat eivät haitanneet, vaikka parhaillaan molemmin puolin meitä oli kuusi tuntematonta koiraa. Yhdessä vietetty aamupäivä oli siis todella onnistunut ja veikkaan, että Jonekin ymmärsi etten tarkoita mitään pahaa noilla uusilla kokemuksilla.

Lenkuralla Rantakylässä, mukana Jonen stressilelu; vinkuva hiirulainen

Kotiin tultuamme olikin sitten aika tarjota laatuaikaa Jimille. Valitettavasti Jimi joutui tyytymään kotoisiin lenkkimaisemiin, mutta se ei näyttänyt haittaavan. Lenkin aikana tehtiin vähän tottista ja todella pitkästä aikaa lenkki suoritettiin fleksillä. Olipa outoa katsoa koiraa kahdeksan metrin päässä, koska nythän olemme lenkkeilleet lyhyillä hihnoilla. Niin sanottu vapaus näytti maistuvan herralle.

Jimin perusasento

Nyt suuntaammekin tästä aamulenkille ja sen jälkeen lähdetään Jasun kanssa kasvattajan järjestämille pentutreffeille. Paikalle on kutsuttu kaikki kennelin mäyräkoirat ja ohjelmassa on leikkiä ja kisoja. Eli illalla onkin sitten varmaan väsynyt pentu kotona. Isompien Sheriffejä en ota mukaani, sillä tämä olkoon nyt sitä laatuaikaa Jasun kanssa. Kolmikkohan toimii hirmu hyvin, mutta välillä on tosi kiva olla jokaisen kanssa yksinkin. Nyt siis ulkoilemaan ja toivottelemme teille kaikille oikein kivaa viikonloppua!

Pimeitä pentuja?

Meillä tuntuu tapahtuneen, vaikka mitä viime kirjoituksen jälkeen. Kunhan vain saamattomuudeltani pääsen tähän koneelle pidemmäksi aikaa kerron kuulumisemme ja lisäilen kuvia iloksenne.

Nyt vain tahdon mainita ilmoituksesta jonka löysin paikallisen sanomalehtemme Karjalaisen rivi-ilmoituksista. Siellä myytiin Novascotiannoutajan pentuja. Koirien hinta oli 600 € kappaleelta (mielestäni liian halpa rotukoiraksi) ja mikä parasta: kotiinkuljetus. Kyllä! Kukapa nyt näinä aikoina jaksaisi pentua lähteä hakemaan, jos kasvattaja voi sen tuodakin. Piruuttani tekisi mieli soittaa ja kysyä vähän taustatietoa. Inhottaa pentutehtailut ja ihmetyttää miten sellainen on tänä päivänä edes mahdollista. Toisaalta kyllähän Suomessa harjoitettiin ainakin vielä jokunen aika sitten koiratappeluita. Voihan olla, että tämä myyjä on tunnollinen kasvattaja, mutta siinä tapauksessa voisi kyllä sitten miettiä miten pentujaan markkinoi.

...nyt katsomaan illan leikkejä...

Lunta!

Päivällä alkanut lumisade näyttää vain kiihtyvän iltaa ja yötä kohden. Tästä ilosta on Jasu ottanut kaiken irti. Se on kirmannut karvattomalla vauvavatsallaan pitkin pihaa pyöriskellen lumessa.

Isommat Sheriffit tietävät jo ettei ensilumesta kannata innostua, kyllä siihen talveen vielä kerkeää kyllästyä. Mikä olisikaan mukavampaa kuin loikoilu takan ääressä. Mäyräkoiran onneen kuuluu tärkeänä osana myös rentoutuminen hyvässä seurassa.

Kuulumisia kesken koulutuksen

Kyllä täällä kunnossa ollaan, vaikka ei ollakaan saatu päivitettyä kuulumisiamme. Tuntuu vaan tuo aika menevän opetellessa isompien koiruuksien kanssa käytöstapoja ja sitten loppuilta kantaessa Jasua tarpeilleen ulos. Ei pidä kuitenkaan valittaa, tätähän minä olen halunnut. Tosin syksy ei ole se kaikkein rakkain vuodenaikani, joten akkujen lataaminen on hiukan hitaampaa näinä päivinä. Selvästi elämä on kyllä jo rauhoittunut siitä mitä se silloin Jasun astuessa taloon oli.

Jimi ja Jone puolestaan ovat nyt saaneet kohdata elämänsä suurimman haasteen; emäntänsä. Minkään sortin perseilyä ei oikeastaan anneta periksi vaan kävelyt mennään kurissa ja nuhteessa. Toki hauskuutta sitten keksitään uusista kokemuksista. Tarkoitus on nostaa Jonen itseluottamusta ja niinpä tässä ollaankin tutustuttu uusiin pintoihin ja paikkoihin. Pimenevät illat puolestaan ovat omalla tavallaan auttaneet Jonea rohkaistumaan ja tajuamaan ettei tuulessa suhisevat puut ole uhka.

Jasu puolestaan on opetellut istumaan, menemään maahan sekä kiertämään tokon perusasentoon. Ovestakin ollaan opeteltu menemään oikeassa järjestyksessä, ensin emäntä sitten Jimi, kolmantena Jone ja viimeisenä Jasu. Takaovella tämä jo jotenkin on hallinnassa. Tosin pienintä täytyy hiukan pitää aloillaan. Myös koirien ruokakupit tulevat lattialle samoin, ensin Jimin, sitten Jonen ja viimeisenä Jasun. Lupa syömiseen tulee kuitenkin yhtäaikaa. Siis pienellä Jasulla on paljon opittavaa heti alusta alkaen. Kaverin nuppi on nimittäin osottautunut yllättävän teräväksi tähän kaikkeen oppimiseen ja niinpä siitä tuleekin ottaa heti kaikki irti.

Ensimmäinen "verijälki" tehtiin myös tänään tuohon pihalle. Haju ei pelottanut, mutta ei juuri kiinnostanutkaan. Aikaa tässä kuitenkin on vielä opetella sekin taito, joten ei pidä vielä heittää kirvestä kaivoon.

Aika on siis mennyt pyörittäessä tätä arkea, mutta mielestäni hyviä tuloksia on tullut määrätietoisella käytöksellä. Toki nelijalkaisia paijataan ja hellitään, mutta lepsuilua ei lenkillä eikä työskennellessä sallita. Siispä ehkä vastoin kaikkia oppeja meillä hiotaan liikettä niin pitkään, että saadaan yksi onnistunut suoritus. Uusi käytäntö on kuitenkin opettanut itsellenikin, että jääräpäisen mäyräkoiran sisällä on myös se miellyttäväkin puoli, kunhan vain palkka on hyvää (juustoa, lihapullaa tai nakkia).

Tähän uuteen linjaan ostin itselleni avustajaksi dog e-walk -koulutuslaitteen. Ihan tuollaisiin mainoksen tuloksiin meillä ei ole päästy vielä, mutta eiköhän sen aika tule. Tosin olen aika varma, että oma ääntely ja oikeaan aikaan palkitseminen saattaisi toimia ihan yhtä hyvin. Kokeillaan nyt tätä laitetta vielä hetki ennen kuin teemme siitä mitään suurempaa numeroa blogissamme. Mainitaan nyt tässä, että sen käyttö vähensi Jimin vetämistä ja sai vierellä kävelevän Jonenkin pitämään suunsa supussa tilanteensa jossa se yleensä räyhää. Tämä kaikki ihmeellisyys tapahtui ensimmäisellä kerralla, mutta sen jälkeen 55 euroa maksanut laite ei ole niin suuriin ihmeisiin pystynyt. Tähän on tultu, koska Jimi on luistanut koko ikänsä tuosta kunnollisesta hihnassa kävelystä, sillä se on ollut muutoin niin mainio koira. Olen antanut anteeksi itselleni siis pienet ja hiukan suuremmatkin nykimiset. Nyt kuitenkin tilanne on hiukan muuttunut, kotona on parhaillaan kolme mäykkyä ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus taluttaa niitä kaikkia kerralla. Se vaatii jo itseni takia tottelevaisuutta jokaiselta nelitassulta ja siksi vanhemmat koiruudet ovat joutuneet tehotreenin "uhreiksi".

Ennen kuin päästän teidät katselemaan kuvia eiliseltä lenkiltämme mainitsen vielä, että Jimin konekarhun haukunta oli todellakin hyvää työskentelyä. Vain ystävämme Sakke sai paremmat pisteet voittaen koko homman. Tosin en tiedä voiko siinä vertailla koiria keskenään, sillä jokainen on yksilö ja suhtautuu uuteen tilanteeseen omalla tavallaan. Tämä konekarhuilu kuitenkin sai minut jo innostumaan luonnetestistä Jimin kanssa. Mitään emme tietenkään luonnetestin tuloksilla tekisi, mutta olisihan se hienoa nähdä kuinka kaveri pärjäisi sellaisessa. Itselläni kun on kutina ettei se huonosti varmaan menisi. Mutta siis kuvien myötä syksyisiin tunnelmiin.

Hihnat löysillä, tällä kertaa dog e-walk Jonen käytössä

Herrat portaikossa, huomatkaa hihnat eivät ole missään kiinni ;)

Jone esittelee ei niin treenattuja pakaroitaan

Kun myrsky on pahimmillaan on aika tutustua aallokosta heiluvaan laituriin

Toisille tuli merisairaus jo matkan aikana

Ilme kertonee kaiken; kotiin ja äkkiä, ei tätä tuulta ja sadetta kestä!

Onneksi joku sentään osaa ottaa rennosti, vaikka tuuli repii puita ja taivas rätkii vettä

Oikein mukavaa alkanutta syksyistä viikkoa!

Pentumaista meininkiä

Viikon ajan olemme nyt tutustuneet Jasuun. Kaveri on osottautunut fiksuksi ja oikein oppivaiseksi. Isommat Sheriffit ovat pitäneet huolen Jasun viihtymisestä leikittämällä pientä. Neljästi päivässä tapahtuva ruokailu on ehkä ainoa ihmetyksen aihe, sillä valitettavasti Jimi ja Jone saavat ruokansa edelleenkin vain kahdesti päivässä. Toki jotain lisukkeita kuppiin saattaa tipahtaa myös Jasun ruokaillessa. Jimi on joutunut myös antamaan periksi hiukan ruokailuistaan, sillä kaveri on syönyt reilun kolme vuotta melkoisen sottaisesti. Eilen sille hommalle tehtiin kirjaimellisesti jotain; Jimi sai spanielille tarkoitetun kupin, eli se kapenee yläosasta. Jimihän on viskellyt nappuloita kielellä kupista ulos ja katsellut sitten, kun alaiset eli Jone ja Jasu keräilevät niitä. Jimin nappulat kuitenkin ovat erikoisnappuloita joista Jonekin oksentaa. Sen takia ollaankin vahdittu etteivät junnut niitä montaakaan syö.

Lukuisiin pissityksiin ollaan jo totuttu jälleen ja Jasu onkin hirmuisen hienosti tehnyt tarpeitaan ulos. Vahinkoja tietenkin sattuu vielä, mutta yritystä sisäsiisteyteen todellakin on. Luultavasti enemmän kuin näillä aiemmilla. Varsinkin Jimi oli pentuna melkoinen hienostelija, joka pissi vain kuivalle nurmikolle.

Jasun villiydestä ei oikein osaa vielä sanoa mitään. Se on kyllä kaveri joka vaatii aika paljon huomiota ja touhua, mutta onneksemme varsinkin Jone on pitänyt pienestä todella hyvää huolta. Luulimme, että Jone olisi se joka nostaa rähäkän uudesta pennusta. Onneksi näin ei ole käynyt vaan Jone on omaksunut uuden "veljensä" hienosti leikkikaverikseen. Tosin aikuisten leikit ovat niin villejä, että Jasu joutuu välillä katsomaan sivusta. Hienoa on kuitenkin nähdä miten se selvästi yrittää osallistua ja isommatkin ottavat pienemmän hyvin huomioon hellemmällä leikillä.

Löpinät kuitenkin sikseen ja katselemaan lupaamiani pentukuvia.

Jasu koko komeudessaan

Kutmuilua lelun kanssa

Haluut sie Jimi leikkii vai?

Annapas maistan korvaasi!

Jasun pahin vastustaja, Sohvi.

Hurjaa leikkiä isojen seassa.

Vain pakki puuttuu!

Pienet päikkärit välillä Jimin kanssa.

Kaverikuva

Tilanne päällä

Tuuppatko vähäsen?

Kauniita unia!

Oliko postauksesta apua pentukuumeeseen?