Mäykkyläisiä


Näiden mäykkyjen lisäksi meiltä löytyy myös vähemmän eloisia mäyräkoiria.



Jimin näköishuovutus. Nähdessäni tämän Joensuun Taitokorttelissa oli minun pakko saada tämä. Hinta oli suolainen, mutta kyllähän tämä on aivan selvä Jimi ja täyttä käsityötä, vieläpä tuosta muutaman kilsan päästä. Oikeeta lähitaidetta siis! Jokainen mäykky saa lähtiessään
Vallattomista Villoista nimen ja meillä asustaa Remppa.



Sheriffien rakkain mäykky, sillä tästä tulee lipaistua kerran jos toisenkin vettä. Tämä toimii Jimin kuppitelineenä, Jonelle pitäisi löytää myös samanlainen.



Kaakao on hienoa juoda mukista jossa on lähes Jonen peilikuva. Mukista löytyy myös asiaa mäykystä in english ja karkkarin sekä pitkäkarvaisen kuva.




Vitriinin vaaseja vahtii posliininen siro mäykky, aivan selvästi narttu.




Sitten kun tulee mahdollisesti kolmannen mäykyn kuume, kannattaa ensin vetää tätä kolmantena koirana mukanaan. Hienosti liikkuva puinen mäykky antaa aivan varmasti oikean tunnelman lenkkeilystä seniori mäykyn kanssa. Tämähän kulkee perässä vaivattomasti, joskin kovassa vauhdissa ja raskaassa maastossa kellahtaa kyljelleen, yhtä nostaessa kaksi muuta kerkeääkin jo repiä & vinkua hihnoissaan. Pitäisiköhän kokeilla miten pitkään saisin lenkkeilyttää tätä kotinurkilla ilman kyselyitä lääkityksestäni?!




Joskus asioita voi joutua vääntämään rautalangasta ja saatte uskoa, että minäkin kokeilen tehdä omin pikku kätösin tämmöisen version. Mallikappaleesta saan kiittää
Jaana Laihosolaa.



Tämä ostettiin hetken iloksi koiruuksille, mutta en ole vielä raaskinut antaa sitä revittäväksi. Kyseinen rekku pyörii siksi keittiössämme vieläkin koristeena.





Mitäs rotuun liittyvää teidän kotoa löytyy?

10 kommenttia:

1. elokuuta 2010 klo 17.49 Arttu kirjoitti...

Löytyy vain R-kioskin muki!
Nahasta tehdyn ylipitkän mäykyn annoin lahjaksi vanhemmille (Artun korvike :).
Näin myös kerran tilkkutyönä tehdyn mäykyn. Olisin maksanut siitä melkein mitä vaan, mutta ei ollut myytävänä. Tekijä oli kyllä tutkinut mäykyn anatomiaa rintakehää myöden tarkasti, lopputulos tosi hieno.

1. elokuuta 2010 klo 18.21 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Mai: Te olettekin pysyneet hyvin lujina ja tyytyneet oikeaan Arttuun. Itse olen hullaantunut keräämään vähän liikaakin mäykkyä muistuttavia tavaroita. Komerot pursuavat jo muutenkin ja sitten nähdessäni mäykyn on se melkein pakko saada. Ei riitä nämä kaksi veitikkaa.

1. elokuuta 2010 klo 21.19 Nelli kirjoitti...

Meilläkin on jonkin verran mäykkyroinaa kertynyt, ei kuitenkaan ihan näin mainittavasti! :)Pehmoja, kampa ja huivi nyt ainakin. Täytyykin tehdä inventaario! :)

1. elokuuta 2010 klo 22.37 Marja J kirjoitti...

Meiltä löytyy monta pehmomäykkyä, näyttelyjuliste, tauluja, naulakko, kuppiteline, astioita, kasseja, kukkaro - ja vaikka mitä! Pitäisi ihan tehdä inventaario ja kuvata kaikki.

Olen nähnyt kuvia noista ihastuttavista huopamäykyistä. Ja voihan tilata aivan näköispatsaan huovutuksella toteutettuna täältä: http://sari.r.vuodatus.net/blog/category/HUOVUTETUT+EL%C3%84IMET

2. elokuuta 2010 klo 13.20 Sohvi kirjoitti...

Terveisiä Rempalle, kiva kun on löytänyt hyvään kotiin!

2. elokuuta 2010 klo 19.45 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Nelli: Kummasti sitä tavaraa vaan kertyy. Inventaariota on aina silloin tällöin hyvä tehdä ja ihastella omia jemmojaan. En oikeastaan itse keräile mitään, joten koen olevani oikeutettu keräämään tätä mäykky-rompetta ;)

Marja: Teiltä löytyy siis koko sarja :) Jäämme odottamaan kuvia. Ihania olivat nuo linkistäsi löytyvät huovutukset. Olisipas hienoa osata tuollainen taito. Olen saanut vain yhdet tossut tehtyä, joten tuollaisiin tuloksiin en ikinä yltäisi.

Sohvi: Remppa kiittää. Rempalla on nyt kaikki paremmin, kun saa olla tuolla omassa rauhassaan vitriinissä eikä kaikkien pyöriteltävänä "katukaupassa".

16. elokuuta 2010 klo 12.07 Anni kirjoitti...

Voi ei :D Hehheh, ilmoita milloin olet tuon kolmikon kanssa lenkillä, niin minä tulen katsomaan!

Dobberikrääsää on tullut haalittua yllättävän vähän, itse suunniteltu paita ja piparkakkumuotti. Ehkä täytyisi kunnostautua tälläkin saralla, suunnitelmissa termosmuki kaiverruksella.

18. elokuuta 2010 klo 19.47 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Ande: Ehkä sitä lenkkeilyä kerääntyy moni muukin katsomaan ;) Mitenkähän pitkään saisin kolmikkoa taluttaa ennen kun joku puuttuisi asiaan?!

Voi teillä on piparkakkumuotti. Mie niin etsin viime joulun aikaan sellaista mäykkymuottia, mutta en tietenkään löytänyt. Tuo termosmuki kuulostaa hyvältä.

25. elokuuta 2010 klo 14.56 Anni kirjoitti...

Niitä muotteja oli myynnissä Voittaja-näyttelyssä yhdessä kojussa. Vähän hankalahan sillä on tehdä, kun pitkät koipeliinit meinaa palaa, mutta mitä tummempi sen parempi ;)

Yritän muistella mikä sen firman nimi oli, jos onnistuis vaikka netistä tilaamaan.

29. elokuuta 2010 klo 16.53 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Ande: Onneksi meillä ei ole pitkiä jalkoa poltettavaksi ;)