Nopea päivitys eilisestä ja tästä päivästä, ilman kuvia. Valitan.
Eilen kokeiltiin naapurin cockerilla, Mantalla ( 2 v.) pientä pätkää verijälkeä. Hienosti tyttö meni, söi oikein ahkerasti veretettyä sammalta ja nenän käyttö oli hallinnassa. Siitä vaan pidentämään matkaa & aikaa ja Mantasta tulee pian "avokas". Myös Tyyne kokeili samaa pätkää eikä hassummin mennyt sekään.
Muistattehan nyt sitten, että jokaiselle koiralle tulee tehdä oma jälkensä eikä kävelyttää valmiiksi tallettua pitkin. Teimme kuitenkin tämän harjoituksen näin säästääksemme aikaa ja lähinnä totutellessa veren hajuun. Jonekin kokeili samaa pätkää. Jonen tarkoitus oli antaa malli mäykyn suorituksesta ja kieltämättä hyvin se menikin. Enää ei narun päässä ollut rohkaistusta kaipaava pentu vaan lupaavan jäljestäjän alku. Ja voi sitä suurta riemua, kun mättään takaa löytyikin verinen sieni. Jone kantoi sen niin ylpeänä tyttöjen eteen ettei jäänyt varaa epäillä oliko sieltä jotain arvokasta löytynyt. Nyt sitten odotellaan metsien sulamista hetki ja lähdetään retkikunnan kanssa tekemään harjoitusjälkeä.
Lauantaina näin ensimmäistä kertaa serti -pystin. Manta oli sen saanut pari viikkoa sitten. Siitä innostuneena sitten ilmoitin Jonen Joensuun näyttelyyn, 29.5. Tarkoitus oli mennä Lieksaankin, mutta ilmottautumista ei voinut hoitaa netissä. Posti ei siis olisi kerinnyt mennä enää järjestäjille. Eli nyt sitten joudumme/saamme/pääsemme harjoittelemaan juoksutusta ja seisontaa. Onneksi ennen näyttelyitä on viidet mätsärit, joten harjoitteluunkin on nyt mahdollisuus.
Tänään aamulla heräsin jälleen 5.30 ja kieltämättä itse herääminen tapahtui varsin nopeasti, sillä en herännyt kukkien tuoksuun vaan meillähän haisi ehta p*ska. Molemmat Sheriffit kylläkin makasivat tyytyväisinä sängyissään, eihän se auttanut kuin siivota sotkut. Aamulenkillä selvisi, että se Jonen maha oli sekaisin ihan kunnolla. Päivällä kaveri oli lisäksi oksentanut :(
Päivällä kävin ostamassa matolääkettä; Drontal compia. Töistä tullessani kurvasin Mustiin&Mirriin hakemaan kynsisakset, Sohville siemeniä ja samalla ostin Hill'sin papanoita kokeeksi ja maistiaiseksi jotain uusia keksejä. Sheriffit kuitenkin nirsoina koirina eivät pitäneet kummastakaan yllätyksestään ja mieluisin tuliainen olivatkin kynsisakset, jotka Jone nappasi heti suuhunsa ja ryhtyi kantamaan niitä.
Iltalenkillä emme haukkuneet kellekään, ja vastaan meitä tuli jopa eräs vieras koira ja vieläpä omalla tiellämme. Lenkin lopuillamme törmäsimme pieniin tyttöihin pinkeissä puvuissaan. Jimi oli tästä innoissaan, sillä saisihan se kohta nuolla pienten prinsessojen naamat. Me Jonen kanssa olimme kauhuissamme näkemästämme, mutta kokosin itseni ja niin teki Jonekin. Suoraan sanottuna emme voineet pysähtyä sillä tytöt ( 4 kpl, ikähaarukka 5-2 v.) huusivat jo kaukaa Sheriffejä nimeltä. Jimi yritti nuolla uusia ystäviään, mutta aika hyvin sain sen pidettyä pylly maassa ja kieli suussa. Sitten huomasin, kun yksi juoksi Jonen perässä ja koiruus juoksee karkuun häntä koipiensa välissä. Oli pakko puuttua siihen ja unohtaa Jimi rapasine tassuineen sekä pitkine kielineen. Onneksi Jone uskoi ja kokosi itsensä nopeasti, olinhan rauhoitellut sitä sanoilla; ei Ellu anna tehdä sinulle mitään pahaa. Koominen lause, sillä pahempaa jälkeä ehkä koirani voisivat tehdä näille prinsessoille. Tytöt lähtivät saattamaan kaveriaan, tuota meidän naapurin tyttöä, ja meidän onneksemme he uupuivat matkalla. Kävelimme sitten yhdessä loppumatkan noin 5-vuotiaan tyllerön kanssa joka selvästi arasteli koiria. Meille se oli erittäin hyvä kokemus, sillä Jonekin ymmärsi ettei pieniä ihmisiä tarvitse pelätä ja Jimi tajusi ettei kaikkia tarvitse hoitaa niin kamalasti. Meillä on aika vähän kokemusta lapsista joten kaikki tämmöiset kokemukset käytetään hyväksemme.
Nyt kun sain paasattua täällä päivän kokemukseni voin hyvillä mielin lähteä virittämään pyykkejä sekä hommautua nukkumaan. Hyvää yötä!
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§ <- tämä ei ole mikään virhe vaan meidän Sohvi hyppäsi äsken näppäimistölle. En raaskinut pyyhkiä sihteerikön taidonnäytettä.
Eilen kokeiltiin naapurin cockerilla, Mantalla ( 2 v.) pientä pätkää verijälkeä. Hienosti tyttö meni, söi oikein ahkerasti veretettyä sammalta ja nenän käyttö oli hallinnassa. Siitä vaan pidentämään matkaa & aikaa ja Mantasta tulee pian "avokas". Myös Tyyne kokeili samaa pätkää eikä hassummin mennyt sekään.
Muistattehan nyt sitten, että jokaiselle koiralle tulee tehdä oma jälkensä eikä kävelyttää valmiiksi tallettua pitkin. Teimme kuitenkin tämän harjoituksen näin säästääksemme aikaa ja lähinnä totutellessa veren hajuun. Jonekin kokeili samaa pätkää. Jonen tarkoitus oli antaa malli mäykyn suorituksesta ja kieltämättä hyvin se menikin. Enää ei narun päässä ollut rohkaistusta kaipaava pentu vaan lupaavan jäljestäjän alku. Ja voi sitä suurta riemua, kun mättään takaa löytyikin verinen sieni. Jone kantoi sen niin ylpeänä tyttöjen eteen ettei jäänyt varaa epäillä oliko sieltä jotain arvokasta löytynyt. Nyt sitten odotellaan metsien sulamista hetki ja lähdetään retkikunnan kanssa tekemään harjoitusjälkeä.
Lauantaina näin ensimmäistä kertaa serti -pystin. Manta oli sen saanut pari viikkoa sitten. Siitä innostuneena sitten ilmoitin Jonen Joensuun näyttelyyn, 29.5. Tarkoitus oli mennä Lieksaankin, mutta ilmottautumista ei voinut hoitaa netissä. Posti ei siis olisi kerinnyt mennä enää järjestäjille. Eli nyt sitten joudumme/saamme/pääsemme harjoittelemaan juoksutusta ja seisontaa. Onneksi ennen näyttelyitä on viidet mätsärit, joten harjoitteluunkin on nyt mahdollisuus.
Tänään aamulla heräsin jälleen 5.30 ja kieltämättä itse herääminen tapahtui varsin nopeasti, sillä en herännyt kukkien tuoksuun vaan meillähän haisi ehta p*ska. Molemmat Sheriffit kylläkin makasivat tyytyväisinä sängyissään, eihän se auttanut kuin siivota sotkut. Aamulenkillä selvisi, että se Jonen maha oli sekaisin ihan kunnolla. Päivällä kaveri oli lisäksi oksentanut :(
Päivällä kävin ostamassa matolääkettä; Drontal compia. Töistä tullessani kurvasin Mustiin&Mirriin hakemaan kynsisakset, Sohville siemeniä ja samalla ostin Hill'sin papanoita kokeeksi ja maistiaiseksi jotain uusia keksejä. Sheriffit kuitenkin nirsoina koirina eivät pitäneet kummastakaan yllätyksestään ja mieluisin tuliainen olivatkin kynsisakset, jotka Jone nappasi heti suuhunsa ja ryhtyi kantamaan niitä.
Iltalenkillä emme haukkuneet kellekään, ja vastaan meitä tuli jopa eräs vieras koira ja vieläpä omalla tiellämme. Lenkin lopuillamme törmäsimme pieniin tyttöihin pinkeissä puvuissaan. Jimi oli tästä innoissaan, sillä saisihan se kohta nuolla pienten prinsessojen naamat. Me Jonen kanssa olimme kauhuissamme näkemästämme, mutta kokosin itseni ja niin teki Jonekin. Suoraan sanottuna emme voineet pysähtyä sillä tytöt ( 4 kpl, ikähaarukka 5-2 v.) huusivat jo kaukaa Sheriffejä nimeltä. Jimi yritti nuolla uusia ystäviään, mutta aika hyvin sain sen pidettyä pylly maassa ja kieli suussa. Sitten huomasin, kun yksi juoksi Jonen perässä ja koiruus juoksee karkuun häntä koipiensa välissä. Oli pakko puuttua siihen ja unohtaa Jimi rapasine tassuineen sekä pitkine kielineen. Onneksi Jone uskoi ja kokosi itsensä nopeasti, olinhan rauhoitellut sitä sanoilla; ei Ellu anna tehdä sinulle mitään pahaa. Koominen lause, sillä pahempaa jälkeä ehkä koirani voisivat tehdä näille prinsessoille. Tytöt lähtivät saattamaan kaveriaan, tuota meidän naapurin tyttöä, ja meidän onneksemme he uupuivat matkalla. Kävelimme sitten yhdessä loppumatkan noin 5-vuotiaan tyllerön kanssa joka selvästi arasteli koiria. Meille se oli erittäin hyvä kokemus, sillä Jonekin ymmärsi ettei pieniä ihmisiä tarvitse pelätä ja Jimi tajusi ettei kaikkia tarvitse hoitaa niin kamalasti. Meillä on aika vähän kokemusta lapsista joten kaikki tämmöiset kokemukset käytetään hyväksemme.
Nyt kun sain paasattua täällä päivän kokemukseni voin hyvillä mielin lähteä virittämään pyykkejä sekä hommautua nukkumaan. Hyvää yötä!
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§ <- tämä ei ole mikään virhe vaan meidän Sohvi hyppäsi äsken näppäimistölle. En raaskinut pyyhkiä sihteerikön taidonnäytettä.
3 kommenttia:
Heips vielä amsuvaivaan vinkki: Gefilus-kapselein sisältö ruoan joukossa. Toimii. tehobaktin merilevä aiheutti allergisen reaktion meillä, hyleksitään sitä.
Lapset on kivoja, pääosin... Taikan mielestä. Kun poikajoukko ahisti nurkkaan ratikassa ja vielä tuikkasi viisi kättää koiraan ennenkuin ehdin aa:ta sanoa, jäi Taikan mieleen se, että aina kannattaa tsekata pakoreitti;) Enimmäkseen on edelleen suurella sydämellä ja kielellä hoitamassa, jos hollille lapsukaisia osuu.
Onneksi kohta alkaa jo niityt vihertämään, niin pääsee kokeilemaan taas tuota verijälkeä. Toivottavasti Mauri olisi talven aikana sen verran kypsynyt (toiveajattelua?), että ei menisi ihan niin sekaisin veren hajusta kuin vuosi sitten. :D
Onneksi saitte käännettyä tuon lapsien lähestymisen lopulta positiiviseksi kokemukseksi! Koskaan kun ei noista pikkupilteistä tiedä, mitä tekevät kun lähestyvät mamman omaa kullannuppua. Meilläkin pelätään lapsia, erityisesti pyöräileviä poikia, huonojen kokemusten vuoksi.
Onnea Jonelle tulevaan näyttelyyn! Meitä alkoikin jo ensi viikon näyttely jännitämään, kun aikataulut ilmestyivät näyttelyn nettisivuille. Lk mäykkyjä on ilmoitettu paikalle 23 kappaletta. Hui!
Pau: Nyt on jo piimää ostettu ja maitohappojakin löytyy. Ihmetyttää mistä koiran maha näin äkisti meni sekaisin, kun ei se mitään uutta ole syönytkään. Tosin tuolla ulkona ei ihan kaikkea voi aina huomata...
Lapset ovat välillä niin rajuja koiran silmistä, mutta taas toisaalta onhan niitä kirkuvia "olentoja" kiva seurailla. Varsinkin vauvan itkeminen saa Jimin herkistelemään. Tänään näimme pienen pyöräilijän, mutta tapaamista piti vähän rajoittaa. Olisi saattanut jäädä lapselle traumat tönivästä mäykystä. Tuntui ilkeältä toisaalta repiä koiratkin pois.
Mauri: Eiköhän se asia ole siellä hautunut, ja menee nyt jo hyvin! Itseä kiinnostais jo työntää Jone kokeeseen, luotto koiraan on kova. Viime kesällä Jimille tehdyn jäljen purkaminen kertoi pienen nenän jo toimivan. Täytyy ehkä kuitenkin tässä harjoitella edes kerran kunnolla. Ei lähdettäis niin soitellen sotaan ja voishan sen paukkuarkuudenkin testata.
Lapset tosiaan ovat veikeitä kohteita tutustua. Onneksi täällä on paljon lapsia joiden perheessä on koira. Moni tietää jo lähestyä varoen ja kieltämättä ihan ensimmäisenä ei ehkä tule mieleen rapsuttaa villisti laukkaavia mäykkyjä kohden. Itsekään en juuri vieraita koiria silittele, lapsuudesta on sentään joku neuvo jäänyt päähän.
Hyvinhän teillä tulee menemään näyttelyssä. Aika paljon mäykkyjä on kuitenkin paikalla, mutta miksipäs Mauri ei pärjäisi. Pidämme peukkuja!
Lähetä kommentti