Aurinko ryhtyi paistamaan ja sulattelemaan viimeisiä lumen rippeitä. Joka yö on tainnut olla pakkasta ja osa metsistä on vielä hankikannolla, mutta löytyipä tuosta takametsästämme pieni sula kohta.
Kiireellä pieni lenkki, jotta assari nukahtaa vaunuihinsa, treenikamat esiin ja veret sulaksi. Sitten mars tuohon 10 metrin päähän omasta pihasta. Oikeesti jälki oli naurettavan lyhyt, kypsymisaika noin kaksi minuuttia, mutta se sisälsi kaksi kulmaa ja tietenkin aivan oikean (kokeessakin käytetyn) kaadon.
Tarkoitus oli siis herättää Jasussa ajatus, se ei aina lämpeä ihan yhtä nopeasti kuin muut. Ja sieltähän se pieni jäljestäjä kuoriutui! Vauhti ja tarkkuus ei ole kuten Jimillä tai Jonella. Jimihän siis juoksee suoraan jäljellä. Jone tuumailee ja tarkastelee jäljellä. Jasu pomppii iloissaan kuin Bambi, tekee tarkastuksia laajoin liikkein, mutta juuri pomppimisen takia se näyttää koomiselta hevitukassaan.
Toivoa kyllä on, mutta harjoitusta tarvitaan. Senhän on saatava tässä kesäkuuhun mennessä sama varmuus johon toisilla on ollut useampi vuosi aikaa. Toisaalta onhan minullakin enemmän kokemusta. Sen huomaa myös siitä, että Jimin kanssa unohdettiin treenata makuut eli se kävelee yli lähes poikkeuksetta. Jonen kanssa niihin panostettiin, joten se syö koko makauksen. Sen kanssa ei keskitytty kaadon ihanuuteen, joten se vaan nuuhkaisee sitä tympääntyneenä. Jasun kanssa treenataan sitä ja jo tällä hetkellä se on hirmuisen hyvä kaatonsa kanssa. Yritin ottaa kuvan jossa sorkka ja Jasu olisivat kannon päällä. Ei onnistunut...sorkka piti kantaa kiireellä ulko-ovelle asti :)
Nyt täällä sitten on yksi itsestään ylpeä mäyräkoira ja kaksi mököttävää tapausta. Täytyy tällä viikolla tehdä kaikille joku harjoitus, niin on sitten hyvä mieli kaikilla. Ja kieltämättä kaikilla on jotain harjoiteltavaakin, minulla myös.
4 kommenttia:
Tyvestä puuhun noustaan ja lopussa kiitos seisoo, vai miten se menikään...
Lykkyä tykö Jasu, kyllä se siitä!
Vau! Tuota sitä on huaveeltu tiällähii. Millonkahan piäsis tuoho hommaan...
Taetavija poekija!
Mahtavaa, ku toinen niin innoissaan! :)Sillon, ku Elmeri vielä oli niin se tykkäs ihan hirveen paljon jälestä. Sorkka piti aina piilottaa ja se seuras tarkkaan ettei kukaan vaan kato, ku se piilottaa. Ja jos satuit katsomaan niin koiran katse oli murhaava ja paikka piti vaihtaa :D Raisalla on vähä hukassa ollut jälkien haistelu, kun vaivanu nuo nenäpunkit. Josko me jo tänä kesänä saatas kokeiltua jotaki hajuvanaa neidin kanssa.
Hanne: Tai meidän tapauksessa mennään perse eellä puuhun ;) Katsellaan mitä tässä nyt saadaan aikaiseksi, toivottavasti kiitos seisoisi lopussa.
Iivari: Taitavia juu, mutta osaa se niitäkin kiinnostaa joskus muu kuin jälki. Jospa tässä nyt on emäntä keksinyt paremman motivaation ahneelle koiralle, kuten mäyräkoira. Ajattelin harjoitella niin, että saavat ruokansa heti kaadolta. Sitä on kokeiltu ennenkin, mutta jospa se nyt saisi tarvittavan motivaation myös 2/3 osaan herroista. Kokeilkaa ihmeessä. Loppujen lopuksi kotitreeni ei paljon vaadi.
MarMa: Tohkeissaan kyllä Jasu oli, mutta vielä pitäisi hioa se särmä. Reppana lämpee niin hitaasti asiaan kuin asiaan. Toisaalta se on ihana piirre, mutta joskus vähän vaatii enemmän emännältä kekseliäisyyttä. Ja sorkka olisi varmaan löytynyt kukkapenkistä, jos Jasu olisi saanut sen haudata. Sieltä on ennenkin löytynyt tulppaanin juurilta kaikkea mukavaa, ellei Jone ole kerinnyt paikalle aiemmin :) Toivottavasti pääsette tulevana kesänä hajujen vietäviksi!
Lähetä kommentti