Uintia

Kuten jo aiemmin kerrottu uhmaamme Jonen tilaa ja harrastamme kesällä uintia. Voiko koiraa kieltää uimasta noin +30 asteessa ja kun asumme niemessä jota ympäröi järvi? Mielestäni ei. Ja perusteellisella puhdistuksella järvivesi tuskin tekee tuhojaan iholle. Jasusta on ihan oikeesti tarkoitus tehdä sorsastaja, mutta saman homman mielestäni osaisi myös Jone. Jonella on suurempi into veteen ja kapulan palautus toimii. Jasu puolestaan on varmempi sekä nopeampi uimaan.

Ei taida emäntä luottaa uimataitoihini...

Joka tapauksessa ostin koirille kokeeksi Ezy dog -pelastusliivit. Peten Koiratarvikkeessa ne olivat tarjouksessa 36 euroa. Koko xs todettiin juuri sopivaksi ja liivit ovatkin kuin tehty liikkumiseen. Liivithän on meidän tapauksessa ostettu siksi, että koira saa varmuutta uida myös aallokossa sekä virtauksissa. Varsinkin Jonen sunnuntai -tyylillä uinti näyttää joskus räpiköinniltä aaltojen keskellä. Toki VERI-kokeessa ei liivejä saa käyttää, mutta virtaavassa joessa Kolilla, jossa mahdollinen käytännönharjoitus tapahtuu (oikeassa metsästystilanteessa) tahdon koirien työskentelyn olevan mahdollisimman helppoa. Kiitos Maurin ja Roopen emännälle vinkistä!

Tässä hiukan mallia liivien käytöstä. Jonen olisi tarkoitus tänä kesänä oppia menemään järveen vasta luvan jälkeen ja kapula (tulevaisuudessa sorsa) tulisi tuoda kuivalle maalle. Jasu puolestaan saa vasta keskittyä siihen noutoon. Pahoittelen videoiden tasoa, kova tuuli vaikeutti lelun heittoa sekä hiukan kuvaamista (sai ilmeisesti koko ihmisen heilumaan). Lisäksi yhden ihmisen kaksi kättä kun ei meinaa riittää pitämään koiraa, heittämään kapulaa sekä videoimaan tapahtumaa. Kyllä olisi hienoa, jos isäntäkin viitsisi joskus olla mukana treeneissä ;)





Dokken's kapula sekä "tuoksu"

Niin ja tämmöistä kapulaa me heitellään. Se on tarkoitettu ilmeisesti noutajille, mutta kyllähän tuo mäykyn suuhunkin mahtuu. Lelusta roikkuu kangasta sekä oikea sulka, koska niihin on ruiskuttanut hajustetta joka muistuttaa vesilintua. Koiruudet tykkäävät hajusta, mutta jatkoa ajatellen meidän pitäisi hommata jostain ihan oikea vesilinnun raato tai sitten tekolintu.

4 kommenttia:

26. heinäkuuta 2011 klo 17.24 Veera + Milo & Breci-mäykyt kirjoitti...

Komeesti ui molemmat :)

Mun mielipide tohon uinti hommaan on se että antaa mennä vaan. Jos kerran koira nauttii siitä niin miksikäs ei ja tuskin se iho kunnon puhdistuksella sen pahemmaksi menee. Ainakin toivotaan näin :)

Meillä ollaan uita kans paljon. Milon kainalo ei oo nyt kutissu ollenkaan mutta kerran huomasin muutaman saman tyylisen näppylän iholla kuin mitä kuvailit Jonella olleen tuossa edellisessä postauksessa. Nyt nekin kuitenkin ovat hävinneet. Outoa. Nyt kyllä Milo on erityissyynissä jotta heti huomataan jos jokin muuttuu..

Muuten, tuo shampoo mitä Jone sai, onko se joku resepti juttu vai voiko ostaa ihan vaan, apteekista?? Ja voikos sitä käyttää vaikkei varsinaisia iho-ongelmia oliskaan? Täällä taas pöhlä kyselee :D

26. heinäkuuta 2011 klo 22.42 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Veera + Milo-mäykky ja pieni mäykkytyttö: Junnut on uimamaistereita, ainakin omasta mielestään. Hienoa ettei Milo ole kutissut enää. Onneksi tapahtuu hyviäkin asioita.

Mielestäni tuo Keratolux-shampoo on reseptivalmiste. Samoin Malaseb. Molemmat ovat ihotulehduksiin sekä hiivaan. Eli minusta tuntuu ettei niitä tule käyttää normishampoon korvaukseen. Eikä niistä juuri ole tainnut hyötyäkään olla, joten ehkä halvemmalla pääsee kun ostaa ihan tavallista koirashampoota.

28. heinäkuuta 2011 klo 11.22 Aikku kirjoitti...

Pelastusliivit näyttävät hyvin istuvilta ja ergonomisiltä mäyräkoiramaiselle vartalolle. Ollin pelastusliivit ovat ok, turvalliset ja pätevät, mutta mielestäni istuvuus ei ole kaikkein parhain. Jonen liiveissä solkikin tulee paremmin tuonne yläselkää kohti.

Ollia on yritetty uittaa lämpimässä järvivedessä, kun nyt ollaan täällä mökillä. Mutta ei. Koira ui ilman mitään päämäärää ja hukkuisi ilman ihmisen apua viiden metrin päähän. Ilmeisesti Olli inhoaa vettä niin paljon, että alkaa panikoida heti veteen jouduttuaan. Ilman pelastusliivejä ei siis veneillä ollenkaan.

28. heinäkuuta 2011 klo 15.49 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Olli: Juu ne sopivat yllättävän hyvin tuollaiselle kropalle. Soitin liikkeelle ennen kuin tilasin, mutta siltikin tilaus tuli tehtyä riskillä. Se kuitenkin kannatti. Kiinnitys on tuosta rinnasta sekä kahdesta kohtaa mahan alta. Liivit on suunniteltu muistaaksen vesityöskentelyyn. Meilläkin on sellaiset istumattomat liivit, mutta kait ne ovat pätevät jos tippuu veneestä.

Voi Ollia. Se on verrattavissa vähän Jimiin. Se seisoo kyllä järvessä, mutta vapaaehtoisesti se ei ui. Olen tänä kesänä kantanut sen järveen muutaman kerran ja se uikin nätisti takaisin rantaan. Nyt en ole edes viitsinyt kiusata sitä uinnilla. Sama lopputulos tulee kuitenkin jos se itse kahlaa aallokossa ja kastelen siltä vielä selän hyvin. Eikä koe raukka tulevansa nöyryytetyksi :)