Agi -tutustuminen

No mennään jo!

Nyt on kokeiltu sitten sitäkin, eli agilityä. Ei ollenkaan huono laji, eikä koirassakaan juuri ollut vikaa. Ilmottauduttiin siis jo hyvissä ajoin Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen järjestämälle tutustumispäivälle. Kahden tunnin aikana käytiin kaikki esteet läpi. Pieniä koiria oli tasan kaksi, Jone ja joku toinen 10 kuukauden ikäinen poitsu. En tiiä mikä rotu oli kyseessä, mutta koira oli corgin kokoja, ja muuten näytti lyhytjalkaiselta hirvikoiralta, ja olikin sitten kova haukkumaan.

Mitäs sitten meinataan?

Meidät jaettiin neljään ryhmään ja me saatiinkin yksityisopetusta näiden pienien kanssa. Tosin eihän siitä meinannut mitään tulla, kun molemmat haukkuivat kilpaa toisiaan. Siispä Jonen kontakti oli todellakin hukassa, ja emäntäkin kuumeni hiljalleen. Muutaman kerran se kontakti löytyi ja mikä parasta kaikki esteet suoritettiin.

Pitääks täällä seisoskella vai pitää kivaa?

Renkaasta hyppäämistä en edes yrittänyt, sillä se oli niin korkealla ettei meillä olisi ollut toivoakaan. Itse pelkäsin sitä korkeaa A-estettä, mutta Jonehan rakasti sitä. Se oli kuin hallin kuningas siellä ylhäällä katsellen kaikkia alamaisiaan. Putket ja pussit menivät kuin vettä vaan. Poikaa sai jopa jarrutella välillä.

Treeneissä olivat myös tyttökaverit Mirkeli ja Tyyne, kuvassa Mirkeli

Kaikki neljä ohjaajaa kehuivatkin Jonen rohkeutta esteiden kanssa. Sekä antoivat lohtua tulevaa varten, emme siis olleet ihan toivottomia. Jone vaan pitäisi saada rauhoittumaan ja keskittymään oikeisiin asioihin. Sitten kun sen sai tekemään töitä se toimi kuin unelma ja mielettömällä vauhdilla. Luppoajalla sitten haukuttiinkin niin, että halli raikui. Lisäksi kädet ovat vieläkin arat vetämisestä sekä nahkahihnassa puntuilevasta koirasta. Luulin Jonen uupuneen lajissa täysin, mutta ehei, sehän virkosi jo matkalla ja jälleen meillä heitellään ilta palloa. Tuo kaveri todellakin taitaa tarvita virikkeitä ja aivotyöskentelyä todella paljon.

Nokialaisella ei kuvat onnistuneet, mutta lisää hallista ja esteistä näet täältä.

7 kommenttia:

28. helmikuuta 2010 klo 16.20 Suvi ja Eppu kirjoitti...

Oi, teillähän on ollut oikein hauska päivä. Meilläkin on suunniteltu jotain pieniä agi-ratoja Epulle, olisi pihalla tekemistä. Toistaiseksi ne on jääneet toteuttamatta.

Aktivointilajina varmaan tosi mieluisaa Jonelle, joutuu käyttämään myös päätään, eikä vaan hötkyillä vaudilla eteenpäin.

Eikä se Jone varmaan ainut ollu joka haukku:)

28. helmikuuta 2010 klo 17.12 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Suvi ja Eppu: Olihan tuo ihan kiva kokeilla. Ja mäyräkoiraa on aina kiva seurata, ja siellähän se paineli menemään missä isommatkin. Omalle pihalle onkin hankittu jo suksisauvoja pujottelua varten ja lumesta voisi tehdä hyppyesteitä. Lisäksi pyykkikorista ja lakanasta on askarreltu se pussieste.

Jone ei ollut ainoa haukkuva koira, mutta kyllä se valitettavasti suurimmaksi osaksi oli äänessä. Jos oltaisiin oltu pelkästään noutajien kanssa ei varmaan olisi ollut niin äänekäs. Aina kun paikalle sattunut toinen pötkylä oli näkyvissä, ei touhusta tullut mitään. Siinä olikin aina havaittavassa kahden suuren egon kohtaaminen.

28. helmikuuta 2010 klo 19.25 Sohvi kirjoitti...

Terveisiä pitäjämme toiselle puolelle! Kunnassamme onkin sitten asiat hyvin: löytyy kaksi terhakkaa lainvartijaa ja terapeutti!

Agility on kyllä hauskaa! Joskus muinaisuudessa ollaan sitä kokeiltu ja itsekkin pelkäsin A-estettä (koira ei), hankalimmaksi osottautui kuitenkin pujottelu. Silloin harjoiteltiin ulkosalla (kevät-kesä), joten ehkä haukkumiset menivät tuulen mukaan:)
Kiva laji, antoisia hetkiä teille!

28. helmikuuta 2010 klo 22.12 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Sohvi: Terhakkuutta kyllä löytyy, toivottavasti terapeutilla et tarkoita itse emäntää. Oli vähemmän terapeuttinen lenkki tuossa muutama tunti sitten.

Agilityä vois kokeilla joskus toistekin, tosin ryhmät ovat ilmeisesti aika täysiä. Harjoittelukausi tuntuu myös olevan pitkälti kesällä ja silloinhan sitä kait pitäisi kunnon mäykkyjen olla luolilla tai metsissä... Saa nähdä kuinka kärpänen purasi.

Mukavia keväisiä päiviä ja kiva kun löysit blogiimme! Vastavierailu tullaan varmasti tekemään :)

1. maaliskuuta 2010 klo 15.25 Sohvi kirjoitti...

:D No meillä on kaadettu terapiahommat Karkeakarvaisen mäyräkoiramme hoideltaviksi, asutaan muutaman kilometrin päässä paikasta, missä kaksijalkaisia terapeutteja kyllä liikkuu, mutta tällaisia nelijalkaisia vähemmän. Ovat kyllä ihan parhaita tavallisen tallaajan elämässä!

2. maaliskuuta 2010 klo 1.11 MM kirjoitti...

Kannattaa muuten ihan oikeasti harkita tuota agiliitämistä Jonen kanssa. Kasvattaa koiran itseluottamusta ja varmasti hyvä keino päästellä höyryjä, kun juoksee ristiin rastiin pitkin kenttää!

Mua itseäkin kiinnostaisi käydä kokeilemassa tuota lajia Maurin kanssa, mutta musta tuntuu ettei ton kanssa ole kentälle mitään asiaa, kun koiran hallinta on vähän mitä on...

Jonellahan on aikamoiset bakaralihakset tuossa ykköskuvassa! On tainnut tulla reenattua talven aikana. :)

2. maaliskuuta 2010 klo 20.52 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Mauri: Joo agility kuumensi helposti lämpiävää Jonea, mutta oikeesti jos sen saisi keskittämään kaiken huomion esteisiin olisi kaveri varmaankin pitelemätön. Siis niin kauan kunnes pinkosi kentältä karkuun. Irti laskeminen on vielä iso kysymys... Pitäisi päästä harjoittelemaan esteitä johonkin ilman minkäänlaista häiriötä. Täytyy kuulostella otetaanko kesällä alkavaan ryhmään miten paljon uusia ja ehkäpä laittaa hakemus menemään.

Jonen kanssa pitäisi oikeesti saada kontakti pelittämään ja pallon kanssa se onkin onnistunut muutaman kerran, jopa vaativissa tilanteissa. Maurin kanssahan ei tule hallinnassa ongelmia, siitä olen aivan varma. Jos teidän seudulla järjestetään vastaavia tutustumispäiviä ei kun mukaan vaan.

Kiva, että huomasitte Jonen bakarat. Ne ovat saaneetkin kivasti treeniä, kiitos lumisen talven. On se vaan kumma miten emännän jaloissa ei näy hurjaa kiinteytymistä vaikka samoissa hangissa tarpookin. Agi -treenit puolestaan saivat emännänkin pakarat helliksi, tehokas laji siis ;)