Olinkin jo päässyt unohtamaan kuinka "ihanaa" aikaa syksy voi olla pimentyvine iltoineen ja sateisine päivineen, sitä oikein tuntee kuinka odottaa vain räntää, loskaa ja muuta p*skaa niskaansa... Tulimme Sheriffien kanssa lenkiltä noin 20 minuuttia sitten, ja on pakko purppasta näiden herrojen käytöksestä hiukan.
Olen innostunut katsomaan netistä Isännän ja koiran käytöskoulua, tällä kertaa omin itseeni oppeja Victoria Stilwelliltä. Täti tuntuu tiukalta, mutta samalla koulutus tehdään hyvin pitkälti positiivisen vahvistamisen avulla. Meillähän on kohta käyty kaikki metodit lävitse, joten miksi emme kokeilisi tätäkin. Varsinkin Jimi on noheva, sekä nopea oppimaan ja minkä se oppii muistaa hyvin. Noh poikkeuksena lenkillä vetämättä käveleminen. Jone on myös nauttinut saamastaan huomiosta sekä kehuista. Suurin mörkövaihekin on ilmeisesti ohitettu, tai ainakin haukkuminen on jossain määrin vähentynyt. Taskut ovatkin täyttyneet namuista, lenkille lähdetään aina innokkaana ja nykyisin päästään jopa kuistille asti ilman nykimistä ja hymy huulilla.
Tämän iltaisen lenkkimme suurin ongelmamme olikin luultavasti emännän keljuuntuminen säähän, ja kaikkeen muuhun. En siis voinut sietää pienintäkään nykäisyä tai hyppimistä, vaan vaadin Sheriffeiltä täydellistä kunnioitusta itseeni, ja sehän ei toimi niin. Mikäli olen asettanut lenkille joitain tavotteita pidän niistä niin kovasti kiinni ettei pojat juurikaan koe nauttivansa lenkkeilystä, ja kyllä siinä itseltäkin menee maku. Tällä kertaa oli hyviäkin pätkiä, mutta niin paljon oli moitittavaakin. Jimi veti hurjana, Jone poukkoili jäniksien hajujen perässä, sadetakki hiosti, päätä särki ja väsymys kaihersi silmäkulmassa, mutta sisulla kuljettiin lähes kaksi tuntia. Kodin jo häämöttäessä Sheriffit löivät viimeisen niitin, ja ajatus loppuillan kestävästä mökötyksestä oli varmistunut. Siinähän kävi siis näin: Jimi päätti räyhätä kiltille novascotiannoutajalle. Tuo koira on jostain syystä joutunut rähinän kohteeksi jo toistamiseen, viimeksi eilen. Toivottavasti se sattuisi huomenna kohdalle, jotta saisimme harjoiteltua kunnon ohituksen sen kaverin kanssa. Aiemmin se ei ole aiheuttanut mitään oireita, ja nyt sain hävetä tämän rähinäremmin touhuja silmät päästä. Jimi on ollut tämän kylän yksi parhaiten käyttäytyviä koiria, ja nyt siitä on välillä pullahdellut ihan uusia puolia. Juttelinkin tuossa eräänä päivänä yhden naapurin kanssa, siis tämän miehen jonka ajokoirat olivat naapurustoomme muuttaessaan rähinän kohteita. Hänen vanhempi koira oli alkanut haukkua heti pennun tullessa taloon, voisiko se siis olla jokin pienemmän kaverin suojeluun liittyvä juttu?
Siitä rähinästä oltiin päästy ja oltiin jo astumassa pihallemme Jone päätti avata suunsa. Meidän naapuriin muutti uusi perhe cockerinsa kanssa, ja siitä lähtien olemme saaneet olla kieltämässä omia koiriamme haukkumasta. Jimi on jo tuon kaverin kanssa sujut, mutta Jone on vielä vähän epäileväinen. Niinpä Jimi istui kiltisti jalkani juuressa ja Jone rähisi häntä luimussa naapurin edessä. Siltikin Jonen kanssa ollaan menty paljon eteenpäin, ja kuukauden päästä ollaan varmasti paljon valmiimpia. Aika kultaa ilmeisesti muistot, sillä en muistanut olleenkaan miten pieni pentu on kaikesta tietämätön. Lisäksi Sheriffien erilaiset luonteet ovat aiheuttaneet ristiriitoja, kaverukset ovat kuin yö ja päivä, ainut yhteinen tekijä on rotu.
Onneksi molemmissa löytyy halua oppia uutta, sekä välillä mäyräkoiran antaessa itsepäisyydeltä tilaa syntyy todella loistavia juttuja. Ei vaan pidä antaa periksi, eikä pidä vaatia liikaa. Pitäisi pysyä vankkana, vahvana, oikeudenmukaisena ja rauhallisena laumanjohtajana, unohtaa liiat sanat ja pyrkiä käyttämään kehonkieltä. Nyt ryhdynkin haaveilemaan kuivemmasta säästä sekä patikoinnista, tarkoitus olisi käydä Sheriffien kanssa pienellä retkellä eväiden ja sienikorin kanssa.
Olen innostunut katsomaan netistä Isännän ja koiran käytöskoulua, tällä kertaa omin itseeni oppeja Victoria Stilwelliltä. Täti tuntuu tiukalta, mutta samalla koulutus tehdään hyvin pitkälti positiivisen vahvistamisen avulla. Meillähän on kohta käyty kaikki metodit lävitse, joten miksi emme kokeilisi tätäkin. Varsinkin Jimi on noheva, sekä nopea oppimaan ja minkä se oppii muistaa hyvin. Noh poikkeuksena lenkillä vetämättä käveleminen. Jone on myös nauttinut saamastaan huomiosta sekä kehuista. Suurin mörkövaihekin on ilmeisesti ohitettu, tai ainakin haukkuminen on jossain määrin vähentynyt. Taskut ovatkin täyttyneet namuista, lenkille lähdetään aina innokkaana ja nykyisin päästään jopa kuistille asti ilman nykimistä ja hymy huulilla.
Tämän iltaisen lenkkimme suurin ongelmamme olikin luultavasti emännän keljuuntuminen säähän, ja kaikkeen muuhun. En siis voinut sietää pienintäkään nykäisyä tai hyppimistä, vaan vaadin Sheriffeiltä täydellistä kunnioitusta itseeni, ja sehän ei toimi niin. Mikäli olen asettanut lenkille joitain tavotteita pidän niistä niin kovasti kiinni ettei pojat juurikaan koe nauttivansa lenkkeilystä, ja kyllä siinä itseltäkin menee maku. Tällä kertaa oli hyviäkin pätkiä, mutta niin paljon oli moitittavaakin. Jimi veti hurjana, Jone poukkoili jäniksien hajujen perässä, sadetakki hiosti, päätä särki ja väsymys kaihersi silmäkulmassa, mutta sisulla kuljettiin lähes kaksi tuntia. Kodin jo häämöttäessä Sheriffit löivät viimeisen niitin, ja ajatus loppuillan kestävästä mökötyksestä oli varmistunut. Siinähän kävi siis näin: Jimi päätti räyhätä kiltille novascotiannoutajalle. Tuo koira on jostain syystä joutunut rähinän kohteeksi jo toistamiseen, viimeksi eilen. Toivottavasti se sattuisi huomenna kohdalle, jotta saisimme harjoiteltua kunnon ohituksen sen kaverin kanssa. Aiemmin se ei ole aiheuttanut mitään oireita, ja nyt sain hävetä tämän rähinäremmin touhuja silmät päästä. Jimi on ollut tämän kylän yksi parhaiten käyttäytyviä koiria, ja nyt siitä on välillä pullahdellut ihan uusia puolia. Juttelinkin tuossa eräänä päivänä yhden naapurin kanssa, siis tämän miehen jonka ajokoirat olivat naapurustoomme muuttaessaan rähinän kohteita. Hänen vanhempi koira oli alkanut haukkua heti pennun tullessa taloon, voisiko se siis olla jokin pienemmän kaverin suojeluun liittyvä juttu?
Siitä rähinästä oltiin päästy ja oltiin jo astumassa pihallemme Jone päätti avata suunsa. Meidän naapuriin muutti uusi perhe cockerinsa kanssa, ja siitä lähtien olemme saaneet olla kieltämässä omia koiriamme haukkumasta. Jimi on jo tuon kaverin kanssa sujut, mutta Jone on vielä vähän epäileväinen. Niinpä Jimi istui kiltisti jalkani juuressa ja Jone rähisi häntä luimussa naapurin edessä. Siltikin Jonen kanssa ollaan menty paljon eteenpäin, ja kuukauden päästä ollaan varmasti paljon valmiimpia. Aika kultaa ilmeisesti muistot, sillä en muistanut olleenkaan miten pieni pentu on kaikesta tietämätön. Lisäksi Sheriffien erilaiset luonteet ovat aiheuttaneet ristiriitoja, kaverukset ovat kuin yö ja päivä, ainut yhteinen tekijä on rotu.
Onneksi molemmissa löytyy halua oppia uutta, sekä välillä mäyräkoiran antaessa itsepäisyydeltä tilaa syntyy todella loistavia juttuja. Ei vaan pidä antaa periksi, eikä pidä vaatia liikaa. Pitäisi pysyä vankkana, vahvana, oikeudenmukaisena ja rauhallisena laumanjohtajana, unohtaa liiat sanat ja pyrkiä käyttämään kehonkieltä. Nyt ryhdynkin haaveilemaan kuivemmasta säästä sekä patikoinnista, tarkoitus olisi käydä Sheriffien kanssa pienellä retkellä eväiden ja sienikorin kanssa.
2 kommenttia:
Maurin emäntä lähettää paljon sympatiaa Sheriffien porukoille! Välillä tekisi mieli vain lopettaa koko lenkkeily, kun mikään ei tunnu menevän putkeen. Mutta toivottavasti sheriffit parantavat käytöstään, ennen kuin niin dramaattisiin keinoihin tarvitsee ryhtyä. ;)
Itse komppaan Stilwellin neuvoja ihan täysin. Hänen antamat ohjeensa ovat omasta mielestä tosi fiksuja, eikä mitään ihmeen eläimen pomputtelua vippaskonstein (esim. erään "gurun" käyttämä kolinapurkki). Positiivista vahvistamista käyttämällä ei oikein voi mennä vikaan. Tietenkin kukkahattutäteilyäkään ei kannata liiaksi harrastaa, ei se koira kieltämisestä rikki mene. Eihän koirat keskenäänkään ole pelkkää leikkiä ja riemua, vaan kyllä se hammas vilahtaa jos toveri alkaa käymään hermoille.
Kiitos sympatiasta, ja lähetän sitä kopallisen takaisin! Bloginne perusteella teilläkin on ollut jotain pientä meneillään... Onkin lohduttavaa tietää, että joku toinenkin voi painia samojen ongelmien kanssa, eikä vika välttämättä ole täysin aina itsessä.
Lenkkeily tosin on sujunut ihan rauhaisasti, sillä Jimikin on palauttanut mieleen miten vieras koira kohdataan lenkillä. Se on istunut nätisti vierellä odotellen makupalaa. Jonen huomion puolestaan saan vinkulelulla, eli se unohtaa räksytyksen kun saa lelun suuhunsa. Kyllä tässä vielä tullaan myöhemminkin kokemaan haasteita, mutta onneksi muutama lenkki on mennyt hyvin, eikä kotiin ole tarvinnut tulla itkien.
Lähetä kommentti