Eilinen koitti vihdoin ja poika haettiin kotiin. Olin jo aamulla kuuden aikaan valmiina. Ei nukuttanut kun jännitti niin paljon. Aikani käyskentelin ylhäällä ja sitten kuitenkin kampasin nukkumaan Juhan seuraksi. Seuraavan kerran havahtuessa kello olikin jo kahdaksan. Oltiin luvattu olla Nurmeksessa kymmenen aikoihin joten kiireellä aamuvalmistelut ja autoon istumaan Jimin sängyn ja muutaman lelun kanssa.
Nurmeksessa oltiin siis kymmenen maissa. Siellä koko porukka odottelikin jo meitä. Käytiin tällä kertaa moikkaamassa myös pystikset, mukavia koiria olivat hekin. Seuraavaksi mentiin pentuhuoneeseen, jossa meidät otettiin iloisesti pomppien vastaan. Kaikki neljä olivat vielä kotona, siksipä Jimin ensimmäisenä vieminen tuntuikin erityisen pahalta, vaikka tietenkin olimme päivää odottaneet hartaasti. Meillä ei ollut mitään käsitystä kumpi pojista haluttaisiin. Molemmat näyttivät samalta ja touhusivatkin yhtä terhakkaasti. Toinen oli hiukan kiinnostuneempi minusta, joten se lämmitti sydäntä. Heli vei lapsukaiset lepäämään vielä, jotta saimme hiukan miettimisaikaa lisää.
Kun virallisuudet oli hoidettu (paperityöt) edessämme oli vaikea ratkaisun paikka. Pojat tulivat vielä kertaalleen "kehään" esittelemään itsensä. He touhusivat siinä Tiuku -äidin ja Tessa -tädin kanssa. Emme vieläkään tienneet kumman tahtoisimme, sillä ns. ulkopuolisen silmään molemmat olivat niin samanlaisia. Annoimmekin pennun valita meidät, se joka osoittaa mielenkiintoa ensimmäisenä meihin tai mukana olleeseen sänkyyn ja leluihin on meidän. Ja näin saimme oman Koronan mukaamme. Valinta osui varmasti oikeaan, sillä meillä on aivan ihana ruttusuu seuranamme.
Automatka oli ensimmäinen pitkä matka. Eläinlääkärissä pentue oli jo käynyt ja tutustunut autoilun ihmeeseen maailmaan. Noin ensimmäiset 30 kilometriä Jimi itki lohdutonta itkuaan, tuli pahamieli siitä millaisia lapsenryöstäjiä olemme. Istuin Jimin kanssa takapenkillä poikaa halaten ja lohduttaen, että tämä on jokaisella sisaruksella edessä. Loppumatka menikin jo hyvin, välillä pää nousi katsomaan maisemia (puidenlatvoja) ja välillä nukuttiin kevyttä unta. Ajoimme auton katokseen ja sitten olikin seuraava haaste edessä. Jimi tärisi sylissä, kaikki oli uutta; hajut ja äänet. Naapuri sattui vielä jäämään juttelemaan ja ihastelemaan Jimiä. Meillä olisi ollut jo kova kiire kotiin, mutta suotiin se viiden minuutin ihastelu hänelle. Toivottavasti myös heidän mielenkiinto omaa koiraansa kohtaan kasvaa. Ollaan jo monta kertaa säälitty saksanpaimenkoiraa joka näyttää elämäänsä kyllästyneeltä ja alistetulta, eikä taideta lenkittääkään kunnolla. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta silti...
Tulimme kotiovesta Jimi sylissäni, tärinä loppui heti kun ovi laitettiin kiinni. Pieni pää pyörähteli muutaman kerran ja silmät kävivät paikkoja läpi. Laskin Jimin maahan ja pieni varovainen tutkiskelu sai alkaa. Siinä me kaikki oltiin ihan ihmeissään, kaikille tämä oli uusi tilanne. Mitä nyt tehtäisiin ja miten saataisiin päivä kulumaan, kellokin oli vasta kaksi iltapäivällä ja meillä olisi kova työ saada ikävä sisaruksiin jäämään taka-alalle. Nappulat kiireellä kuumaan veteen likoamaan, ja Jimi teki pissit nätisti sanomalehdelle. Me tietenkin kehuimme kuorossa suoritusta ja palkaksi vielä leikittiin vedettävällä tuppelolla (joka osoittautui lempileluksi, sillä sitä on niin kiva retuuttaa). Seuraavaksi oli sitten kakan aika, poika taas marssi sängystään suoraan paperille, tosin se meni vähän yli, kun mie olin siirtämässä sanomalehteä enemmän pyllyn alle, Jimi säikähti hiukan ja haki uuden paikan. No mutta siivottiin lattia ja suoritus oli meille hyvä, sillä jos en olisi ollut säätämässä yhtään mitään olisi kakka todellakin tullut lehdelle. Reunassa mutta silti lehdellä, no tekevälle sattuu. Kehuja taas sateli, joka asiasta ollaan kehuttu. Ja moitittavaa ei ole ollut. Jimi on ujo vielä joten touhuaa olohuoneen puolella ja keskellä lattiaa. Ei mene lähelle seiniä eikä huonekalujakaan. Pieniä retkiä keittiöön ja eteiseen ollaan yritetty tehdä lelujen ja leikin varjolla, kutsuen luokse ja sylkyssä, mutta se tutustuminen tapahtunee tässä lähipäivinä ihan omalla painollaan. Jimillä on yritystä ja tahtoa käydä katsomassa uusia paikkoja ja käykin aina pikaisesti luonamme jos olemme keittiössä, mutta siellä ei ole kotoisaa makoilla tai touhuta. Eilen olohuone tuli niin tutuksi kun hän katsoi jääkiekkoa ja euroviisut osittain nukkuen.
Yön viettoa aloiteltiin heti euroviisujen loputtua. Oltiin jo herätty aikaisin ja edellinen yökin oli nukuttu jännityksen takia huonosti. Ajateltiin ettei yöstä tule suurtakaan ongelmaa. Mie olin tulemassa alas Jimin seuraksi nukkumaan, koska sohvalle ei mahdu kuin yksi ihminen niin meinattiin jakaa yövuorot. Juha tarjoutui tulemaan kuitenkin alas, koska mie nukuin sikeämmin enkä välttämättä reagoi pienen inahduksiin. Menin siis ylös ja pojat jäivät alas. Nukahdin heti ja seuraavaksi heräsin siihen kun alhaalta kuului mahdoton itku sekä Juhan puhetta ja hyssyttelyä. Katsoin kelloa unen pöpperössäni ja muutenkin huonolla näöllä, luulin sen olevan yhdeksän mutta aikani tuijotettu tajusin ettei se ole vasta kun viisi. Kampesin tyynyn ja peiton kanssa alas, ja suoritettiin vahdinvaihto. Jimi heräytyi heti kun tulin alas, se näytti lelujaan miulle ja sitten me hetki leikittiin. Jimi ymmärsi ettei vielä ole soveliasta nousta ja käpertyi omaan sänkyynsä ja mie sohvalle. Siinä me sitten nukuttiin. Seuraavan kerran havahduin siihen kun pieni tassu liikutti kättäni. Katsoin kelloa ja nythän se näyttikin jo paremmalta. Kello oli puoli yhdeksän, menin sotkemaan jauhelihan ja kermaviilin turvonneisiin nappuloihin. Hetken päästä herättelin Jimiä syömään. Intoa oli melkoisesti kupin nähdessään ja ruokaa upposikin aika hyvin. Välillä sitä menee leikin varjolla ja välillä ihan omatoimisesti. Jimi on myös ruotiutumassa loistavaksi siilaajaksi, ihan kuin mie lajittelin kasvikset ruuasta, Jimi koittaa syödä vaan lihan ja kermaviilin. Kupin pohjalle jää nappulamössöä. Kuppi ollaan otettu pois aina oletetun ruokailun päätyttyä, eikä mitään herkkuja ole annettu. Siinä lähinnä miulla on opettelemista, miehän korvaan monesti myös oman lämpimän ruuan kekseillä tai jollain makealla.
Ruuan jälkeen leikittiin. Keksittiin aivan mahtava leikki, mie meen selälleni ja Jimi tulee kiusaamaan. Välillä tutkii hiukset ja hyppii vatsan päälle. Ja poika todella näyttää iloiselta touhutessaan. Kaksi tuntia leikittiin kahdestaan ja annettiin Juhan nukkua. Sitten käytiin kurkkaamassa makuuhuoneessa, herättely mielessämme. Ei olla kauhesti kanneltu Jimiä sylissä sillä se näyttää silloin niin nolostuneelta.
Tämän kirjoittamisen ajan hän tuossa vieressä nukkui levollista unta. Ja sitten kävi tekemässä molemmat tarpeet ihan itse ilman erillästä touhotusta lehdelle. Kyllä meillä on fiksu poika! Nyt aloitellaan ruokailua ja sitten pyörähdetään viemässä Juhan äidille äitienpäivä- ja synttärilahja. Jimiä ei raaskita jättää yksin kotiin joten käydään ihan nopea visiitti mummolassa ja sitten tullaan kotiin viettämään laatuaikaa.
Ai niin, eilen tutustuttiin myös ilmiöön nimeltä meidän sosiaalinen ja seurallinen hamsteri. Nella nukkui ennätyspitkään, olisi varmaan nukkunut koko illan jos Juha ei olisi käynyt herättelemässä. Yleensähän se on kuin elohopea, nopea kuin mikäkin. Eilen kuitenkin kävi toisin. Oltiin aikalailla huolissamme Nellan käytöksestä, se oli kuin rautakanki tai tönkkösuolattu muikku. Kaikki uudet hajut saivat pikkuisen ihan sekaisin, hyvä jotta sydän löi normaalisti sillä muutoin kaikki oli kuin hidastetussa filmissä. Nella on tehnyt tuon saman tempun muutaman kerran aikaisemminkin, joten viimeistään huomenna se on jo normaali hamsteri.
Mutta oikein Hyvää Äitienpäivää! Minäkin join jo aamulla kaakaon kaapista löytyneestä mukista jossa oli teksti; Maailman paras äiti!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti