Joulunaika on virallisesti kai tänään ohitse ja nekin vähäiset tontut jotka viriteltiin esille, on viskattu takaisin laatikoihin odottamaan uutta joulua. Jouluaatto vietettiin ihan vain oman lauman kesken, sillä se oli viimeinen tällä kokoonpanolla. Kieltämättä jotain siitä puuttui, sillä ennen ollaan oltu jouluaatto isommalla porukalla. No katsotaan miten seuraava vietetään, nyt on kokemusta molemmista versioista.
Joulupäivänä sitten juhlittiin isommalla porukalla. Tänä vuonna kuusemme alla ei ollut ainuttakaan pakettia, joten Jimin ei tarvinnut keskittyä kuusen vahtimiseen. Jimi kuitenkin löysi uuden kohteen; kinkun. Kinkkuhan tällä kertaa oli oikein onnistunut, mutta liian iso. Niinpä koirat saivat sitä tavallista useamman siivun, myös Jone. Joka tapauksessa Jimi vahtasi jokaisen kattauksen aikana josko jokin muru olisi pudonnut lattialle. Muilla kavereilla ei keittiöön juuri ollut asiaa, Jimi on ennenkin nimetty Jimmy-Joulunhengeksi, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus.
Joulupäivä oli kaikessa riehakkuudessaan myös herroille melkoinen luonnetesti sekä mh-luonnekuvaus kerralla. Isän ja tämän vaimon adoptoitu tyttö on nimittäin kohtalaisen villi tapaus. Rita on ekalla luokalla, mutta jokseenkin rankka menneisyys on tehnyt omat jälkensä. Neiti ei pysy hetkeäkään paikallaan eikä varsinkaan isäni kasvatukseen kuulu kieltää mistään asiasta. En tiedä sitten kenen tehtäväksi käytökseen puuttuminen noin vieraillessa jää, vähän pahalta tuntuu komentaa ja varsinkin kun lapsien kanssa kokemus on nollassa. Joka tapauksessa päätimme luultavasti isännän kanssa ettei meidän tuleva kakara ainakaan kasva ilman kuria.
Jone puuttui heti Ritan nähdessään mekon helmasta kiinni, mutta yllättävän nopeasti kokosi itsensä. Jone luultavasti nautti eniten huomiosta, sillä jokainen heitti vuorollaan palloa. Yksi mäyräkoira sai väsytettyä yhdeksän ihmistä yhdessä illassa. Jone myös piti omalta osaltaan huolen ettei Rita juossut yhtään askelta sisällä. Se meni ritarillisesti seisomaan tytön eteen haukkuen.
Jasu raukka joutui ehkä kovimpaan retuutukseen, sillä sitä kannettiin (onneksi ei pudonnut, mielestäni vain tuttu aikuinen saa meidän koiria kannelle, niillähän on neljä toimivaa jalkaa jo muutoinkin), revittiin turkista, vedettiin jaloista ja bonuksena sylkäistiin silmille. Tuon jaloista vetämisen näin ihan itse ja puutuin jokseenkin kovaan sävyyn asiaan. Isäntä puolestaan hermostui siitä, kun Jasu tuli meidän jalkoihimme jo turvaan, niin riivaaja tuli perässä ja räkäisi ihan kunnolla Jaskan naamalle. Niin no koirahan se vaan on, mutta missä vaiheessa sitten koira saa jo puolustaa itseään...
Jimi rakastaa kosketusta ja paijailua yli kaiken, mutta tilanteessa jossa se vahtii joulukinkkua en kyllä itsekään menisi halailemaan sitä. No Ritapa se sitten yllättäen tulikin takaa ja tarttui Jimiin kiinni ihan kunnolla halatakseen. Katsoin sivusta ja kielsin herkän hetken, sillä Jimin ylähuuli alkoi nousta paljastaen kulmahampaat. Loppujen lopuksi Jimikin innostui myöhemmin illalla sitten leikkimään Ritan kanssa, se ilmeisesti oli päättänyt näyttää nuorempiensa puolesta. Se leikki vetoleikkiä kuin mielipuoli eikä antanut lelusta periksi. En edes viitsinyt kertoa, että sanalla kiitos lelu olisi irronnut. Nimittäin sen vihjaisun jälkeen sanaa olisi varmaan viljelty, kunnes se olisi menettänyt tehonsa. Nähtiinhän tuo jo istu -käskyn kanssa. Jasu istui jo ensimmäisellä sanalla, mutta käskyä vaan jaettiin loputtomiin.
Ihan uskomatonta mielestäni tuo käytös, en tiedä kuinka isäni beagle kestää moista käsittelyä. Sisareni collie on jo osoittanut ettei kestä sitä... Ylpeähän minä kieltämättä olen koirien käytöksestä, mutta ei niiden olisi tarvinnut kestää puoliakaan tuosta rääkistä. Ainakin me isäntäväkenä hermostuttiin, mutta eihän tästä ole kuin opittu hiukan tulevaisuutta varten.
Vuosi vaihettiin kotosalla ydinperheen kanssa. Käytiin perinteisesti lenkki heti kello 18 jälkeen, jotta nähtiin raketteja. En edes uskalla ajatella millaista olisi, jos koira pelkäisi raketteja. Mielestäni koiran on tultava emäntänsä / isäntänsä kanssa vaikka upottavaan suohon. Ehkä se on julma taikka väärä ajattelutapa, mutta omalla käytöksellä pystyy vaikuttamaan niin paljon myös eläimen käytökseen. Myöhemmin ammuttiin omat raketit, kaikki pojat olivat aluksi mukana, mutta loppujen lopuksi vain Jone oli ampumassa ne kaikki. Jimi ei ole rakettien perään ollut erityisemmin koskaan ja Jasu säikähti yhtä isohkoa pamausta joka tuli naapurin suunnalta yllättäen. Niinpä ne otettiin sitten ulos, kun omat poksaukset oli ammuttu. Jasua vähän rauhoittelin ulkosalla, pidin sen jaloissani ja silittelin rauhallisesti. Ei siitä mitään traumaa jäänyt, sillä myöhemmin illalla herra kävi normaalisti tarpeillaan takapihalla ja tutkaili alkanutta uutta vuotta innolla.
Mitään lupauksia emme tehneet vuoden 2013 osalle. Tahtoisin kyllä viedä Jimin ja Jonen pariin mejä-kokeeseen, mutta saa nyt nähdä millaiseksi alkava lapsiperheen arki muuttuukaan. Joutuuko sitä vallan luopumaan koirien kanssa harrastamisesta. Toivottavasti ei, sillä meillä on jo kaverini kautta kiinnitys tuohon 10 kilsan päähän yhden kyläyhdistyksen agilityesteille. Homma on vielä hiukan aluillaan, sillä uudet esteet on tilattu, mutta kyläyhdistys joutuu perustamaan alajaostot ja muut, jotta homma toimii. Joka tapauksessa harrastus olisi rennohkoa ja kieltämättä tuo kentän läheisyys houkuttelee, sillä mekin ollaan saman kylän väkeä. Jasun tulevaisuuden suhteen en ole vielä kehitellyt mitään. Koukuttaisi ajatus treenata sen kanssa jälkeä, mutta toisaalta siitä ei ole mitään hyötyä, sillä poika pääsee vain hakemaan ne kaksi ykköstä, kun näyttelytulosta ei voi tulla. Tärkeintä olisikin toivoa, että 24.1. kaavailtu kastrointi menee hyvin ja eturauhasen aiheuttamat ongelmat loppuvat siihen. Kaveri on niin valtavan ihana, että olisi enemmänkin kuin kauheata, jos leikkauksessa tulisi jokin ongelma.
Tulevaisuuteen liittyen tahtoisin luvata, että ilmoittelemme kuulumisiamme useammin. Ottaisimme hyviä kuvia sekä mäyräkoirien älykkyyttä ylistäviä videoita. Niin ja voishan sitä joskus kirjoitella tuosta meidän Sohvi-kanistakin. Katsellaan, mutta nautitaan nyt Loppiaisesta sekä sen tuomasta hyvästä ulkoilusäästä.
Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteenne!
13 kommenttia:
Rajat ovat rakkautta, rajat antavat turvallisuutta...Joskus, viimeistään koulussa ja aikuisena jokainen törmää rajoihin. Niin se on. Rajattomuus luo turvattomuutta.
Olen itse sitä mieltä, että omassa kodissani sanon kyllä lapsille, jos tekevät jotain mielestäni sopimatonta. Eihän lapset voi tietää mitä kylässä saa tehdä ja mitä ei. Meillä on käynyt lapsia, jotka ovat vedelleet laatikoita ja kaappeja auki ja halunneet perehtyä sisältöön, on jääkaappiakin tuuletettu oikein ajan kanssa ym vähemmän hauskaa. En kyllä voi olla sanomatta mitään. Kotona on kodin säännöt ja muualla muut säännöt. Omat lapsenlapsetkin saivat tottua mummolan sääntöihin eikä ollut ollenkaan vaikeaa. Toisten kasvatusmetoodeihin ei voi puuttua muuten kuin antamalla itse hiukan esimerkkiä.
Ihanat mäyrikset, kaikki heistä kertomasi saivat hymyn huulilleni. ♥ Hyvää alkanutta vuotta!
HooPee: Niin juuri, puit ajatukseni teksteiksi. Paljon on tuon tytön elämässä tapahtunut ja paljon on kehitystä parempaankin ollut, mutta meidän kodissa nähtävästi kannatetaan saksalaisuutta tarkkuutta ja pidättyväisyyttä :)
Täytyy oikeasti kiittää koiruuksia pitkästä pinnasta, ehkä ne antavat pienten ihmisten hölmöillä. Toisaalta olen taas miettinyt niitä tapauksia joissa koira hyökkää lapsen kimppuun. Onko niissä aina syyllinen ihan oikeasti koira? Mitä on tapahtunut ennen sitä ja oltaisiinko se voitu jotenkin estää? Meillä saa tassulliset rällätä, mutta sitten kun mennään liian pitkälle tulee palautus välittömästi, olipa tämä mitä tahansa sitten. Mielestäni ihmislapsillekin voisi kokeille jäähyä portin takana sekä nakkia positiivisen käytöksen johdosta. Ei ihminen kai sen tyhmempi ole kuin sen paras kaverinsa koira...
Kaikkea hyvää vuoteenne 2013!
Mukavaa, kun kerroit paitsi vuodenvaihteestanne myös noista koira-lapsi -tilanteista. Huomaan itsestäni, että koirien myötä olen tullut huomattavasti herkemmäksi sanomaan myös vieraana olevalle lapselle, jos homma alkaa mennä överiksi. Koirien kanssa kun oppii siihen, että ennakointi on parempi kuin jälkikäteen karjuminen...
Toivoisi kaikille niille lapsille, joilla on ollut tavallista rankemmat lähtökohdat, että heidän kohdalleen osuisi aikuisia, mieluummin samaan perheeseen, jotka osaavat lempeällä, mutta lujalla meiningillä ohjata oikeaan.
Aina yhtä kateellisena - mutta ihastuneena - luen koirienne taitoja ja edistymistä. Lämpimät rapsutukset jokaiselle <3
Iloista uutta vuotta teille, onnellista odotusta ja perhe-elämää, sekä sopivasti aikaa koiraharrastukselle, josta selvästi niin paljon tykkäät :)
Komppaan ihan täysillä HooPeetä noista rajoista. Olen joskus lukenut sen kirjan mistä koko "vapaa kasvatus" on saanut alkunsa ja se on ymmärretty väärin. Myös "vapaassa kasvatuksessa" on rajat. Ehkäpä voin kommentoida tätä asiaa koska olen itse yhden lapsen kasvattanut ja voisin jopa väittää onnistuneeni siinä :)
Oli kiva kuulla pitkästä aikaa teidän (koirien) kuulumisia. Olli ei ole tottunut lapsiin ja meillä olisi voinut samaisessa tilanteessa olla yksi ainoa vähemmän fiinisti käyttäytyvä mäyräkoira. Ainoastaan joissain rippijuhlissa/yo-juhlissa ollaan saatu kokemuksia Mäyräkoiran (isolla M:llä) ja lapsen kohtaamisesta. Naapurin tyttö ajatti koiraa pihalla ja koska en kehdannut sanoa mitään, vein koiran sisälle makuuhuoneeseen. Mutta kun tyttö meni ja päästi koiran ulos makuuhuoneesta, oli jo pakko sanoa, että koira on siellä mihin emäntä sen laittaa ja piste. Isojen ihmisten kanssa ei ole ongelmia, varsinkin jos vieraat sattuvat olla rapsuttavaa sorttia.
Raketteja Olli ei pelkää, päinvastoin on vähän liian innokas katselemaan niitä. Yöunille ei ollut kiirettä niin kauan kuin pihalla paukkui. Siis ympäristössä. Meillähän ei raketteja ole ammuttu vuosikausiin. Muutama joskus silloin kun lapset olivat pieniä. Siitä on jo kauan.
Ja tästä aasinsilta toisten lasten komentamiseen ja omien kasvattamiseen: jokainen taaplaa tavallaan, mutta omassa kodissa ei tarvitse sietää toisten huonosti käyttäytyviä kakaroita kuin kerran. Ei nimittäin tarvitse kutsua samaista porukkaa enää uudelleen :D
Omat ovat maailmalla, joten kasvatuksen onnistumisesta pitäisi kysyä heiltä itseltään. Ainakaan kenestäkään ei ole tullut peräkammarin poikaa/tyttöä. Sittenhän se kasvatuksen tulos nähdään, kun itse makaa vanhainkodissa vaipoissa eikä lusikka pysy enää kädessä. Jos kukaan ei käy, sitä on varmaan epäonnistunut jossain...
Mai: Meillä on mennyt perille tuo ennakointi ihan vaan pyörittäessä laumaa. Jos tietää tilanteen jo etukäteen kuumentavan, niin tulee asiaan puuttua jo heti. Luultavasti sen takia meidän uroksilla on ehjät korvat ja hyvät välit keskenään. Kaikki tietää ettei omimalla saa mitään, ehkä jopa aiemminkin joutuu aarteestaan eroon.
Jone pelkää jonkun verran edelleenkin lapsia, varsinkin tyttöjä. Niinpä ollaan opeteltu ottamaan etäisyyttä noihin pieniin ihmisiin. Niin kauan kuin Jonen kanssa muistaa pitää rajan selvänä ei ongelmia yleensä tule. Sitten on nämä kaksi toheloa jotka kaatavat lapset pusutteluun kanssaan.
Luultavasti olemme vetäneet liian tiukan rajan siihen kuinka vieraat saavat koiriamme käsitellä, mutta silloin ei jouduta aallokkoon
käskyjen ja ristiriitojen suhteen.
Oikein mukavaa alkanutta vuotta teille ja kiitokset onnitteluista!
Olipa mukava lukea teidän kuulumisia. Melekosta huliviliä ollu tosiaan. Niinku joku jo tuolla sanoi,että rajat on rakkautta. Me ollaan saatu harjotusta siskon tytöstä koirien kanssa ja hienosti ovat. Elmeri ei välitä, mutta Raisa ois nuolemassa naamaa koko ajan. Liekko lämpimän maidon tuoksu sitten houkuttaa. Pari kertaa Raisa on antanut kyytiä kakkavaipoille ja olihan siivoominen :D Raisa tahtoo haukkua riehakkaita lapsia, rauhallisemman sorttiset saa yltiönään pusuja, mutta onneksi ollaan siihenki saatu harjotusta ja ossaa olla koiraksi ;) Toivottavasti koirat eivät ihan mahottomasti järkyttyneet lapsen käytöksestä.
Kaunis Nelli: Juuri niin, rajat tuovat turvaa ja kertovat välittämisestä. Toisaalta voimme muutaman vuoden päästä katsella millaisen ihmisapinan kanssa olemme itse tekemisissä. Voihan se olla, että odotettu ja lauman viimeisin jäsen pääsee vähimmällä koulutuksella :)
Aikku ja Olli: Minäkin käytin tuota koiran eristämistä joulupäivänä, mutta kerran ovi ei pysynyt lapsen toimesta kiinni annoin tilanteen olla. Muutoinkin koirat olivat kotonaan ja käyttäytyivät mallikkaasti, mutta sehän tuo olisikin ollut jos oltaisiin kannettu vieraileva lapsi kuistille jäähylle -20 asteen pakkaseen :)
Aika jännä tuo Ollin raketeista nauttiminen. Kieltämättä Jone innostui meillä sellaisista viheltävistä sähikäisistä. Joka tapauksessa vuodenvaihde menee rattoisasti tuollaisen koiran kanssa, olisi kauheaa jos koira ei uskaltaisi vuorokauden aikana liikkua sisältä edes tarpeilleen.
Ihanasti kiteytät tuon kasvatuksessa onnistumisen, ehkä se meneekin juuri noin. Rakkaat lapset kyllä muistavat rakkaita vanhempiaan, mikäli opetus on mennyt aiemmin nappiin.
MarMa: Veikkaan tuon olleen hyvää harjoitusta ja varmaan koirat palautuivat isäntäväkeä helpommin myllytyksestä. Loppujen lopuksi ne elävät niin pitkälti hetkessä etteivät varmaan jääneet märehtimään tapahtunutta. Nukkuivat vaan tajuttomana seuraavaan vuorokauteen :)
Meilläkin ollaan hiukan harjoiteltu kummityttöni kanssa käytöstä. Sellaisen lapsen joka on tottunut jo kotonaan koiriin, on helppo tutustua uusiin koiriin. Samoin kokemattomatkin koirat sitten osaavat käyttäytyä eri tavoin, sellainen lapsi pääsee huomattavasti helpommalla kuin sellainen joka juoksee huutavana vanhempiensa syliin kauhusta jäykkänä ;)
Yhteenvetona: Mukava nähdä ettei lapsi-koira -aihe kauhistuttanut, sillä jatkossa ehkä sitä materiaalia tulee väistämättä. Tai sitten täytyy aukaista täysin uusi blogi, onhan tässä elämässä aikaa kirjuutella :)
Teille myös mukavaa alkanutta uutta vuotta!
Täytyy kyllä sanoa että aikamoista teidän mäyrät joutu jouluna kestämään. Multa olis iteltä varmana katkennu jo joku verisuonipäästä, mutta aika vaikeaahan se on toisen lasta alkaa komentamaan.
Meillä ei myöskään koirat pelkää raketteja, olen sitä mieltä että myös ihmiset itse saattavat aiheuttaa koiralle näitä pelkoja. Meillä koirat oli myös mukana kun käytiin katsomassa kaupungin tulitusta, Breci ehkä hieman stressasi, mutta ei kuitenkaan pelännyt. Milo taas ei ole moksiskaan. Ja luulen että kun itse menee päättäväisenä vaikka vähän paukkuskin, niin koirakin tajuaa, että ei tässä mitään hätää. Onhan tietysti osa varmasti oikeastikin niin herkkiä että pelkää vaikka mitä tekis mut....
Mukava kuulla kokemuksistanne ja ihanaa alkanutta vuotta teille :)
Meillä -valitettavasti- kumpikaan koirista ei ole tottunut lapsiin ja siksi vasta pienen tytön meillä vieraillessa vein suosiolla Stellan lenkille, se kun ei meinaa kestää aikuisiakaan tuntemattomia ihmisiä. Pinjankin olin tuominnut koiraportin taakse; kun oli kysymys lapsesta, en halunnut ottaa turhia riskejä. Mies oli kuitenkin uskaltanut päästää koiran irti ja olin niin positiivisesti yllättynyt vanhemman nakin hyvästä käytöksestä, että meinasin pakahtua. Liekö se kouluttanut itse itsensä, saavutus ei ollut ainakaan minun ansiota :D
Mutta piti sanomani, että olenkin puoliksi vitsaillut, että meillä aikanaan lapset koulutetaan kuten koiratkin, positiivisella vahvistamisella. Vielä (lapsikokemukset vähäisiä) en näe miksi se ei toimisi ;D
Veera, Milo ja Breci: Kiitos sitä samaa teille!
Meidän mäykyt kieltämättä joutuivat kovaan testiin, mutta kuten jo aiemmin totesin henkisiä vahinkoja taisi jäädä vain isäntäväelle. Eihän meidän rakkaita kullannuppuja noin tarvitse kohdella. Kieltämättä vähempikin rääkki olisi riittänyt. Toisaalta taas hienoa nähdä, että pinnaa riittää.
Huomasin jälleen vuodenvaihteessa, että osa ihmisistä katsoi koiriamme lenkillä säälivästi, vaikka ei kukaan niistä välittänyt raketeista. Joillakin taitaa olla juurtunut ajatus siitä ettei yksikään koira kestä tulitteita. Toiset on herkempiä ja vanhemmiten rohkeakin koira voi muuttua. Täytyy nauttia nyt pamauksista eikä murehtia jo valmiiksi josko sillä jotenkin koiransa pilaa. Päättäväinen ja rohkea emäntä on kuitenkin aika hyvä roolimalli.
Sunan: Kiitti, sitä samaa teille!
Meillä Jone on varautunut vieraita kohtaan. Vanhemmiten se on itse oppinut rakentamaan muurin itsensä ja vieraan väliin. Se ei tupeksi hyppimään vastaan vaan lähestyy ihmistä viskaamalla lelun. Yleensä kaikki ovat olleet siitä haltioissaan ja niinpä sitten Jone onkin ollut ehkä eniten näistä kolmesta sen vieraan kanssa tekemisissä.
Tahtoisin muidenkin ja varsinkin Jimin olevan myös samanlainen, se nimittäin käy vähän liiankin tuttavallisesti kaikkien luo. Se on vain pieni koira joka ei tiedä ihmistä joka ei sitä rakastaisi.
Joskus on parempi antaakin koiran tutustua lapsiin portin takaa, mutta aika hienosti ne yleensä osaavat suhtautua tuoreeseen ihmiseen. Kieltämättä hiukan jänskättää kuinka sitten käy, kun ne joutuvat jakamaan huomion 24/7 ja yöunetkin saattavat muuttua katkeileviksi eikä päiväunista ehkä ole tietoakaan. Sen näkee sitten, täytyy varmaan lahjoa kaikki nakeilla :)
Meillä on juurikin villiintyneet lapset pelotelleet funin, ja vähän jopa Danankin. funi ei mielellään enää mene äänekkäitten ja vilkkaitten lasten luokse, sillä se inhoaa äkkiliikkeitä, kovakouraisuutta ja väkisin tykö tunkemista. Kyllä se saattaa käydä tervehimässä mutta menee sitten mieluummin pois tai ainakin sopivan etäälle tarkkailemaan. Onneksi eivät silti ole ikinä olleet vihaisia lapsille.
Dana on aavistuksen "lapsirakkaampi" tapaus.
Ihanaa alkanutta vuotta teillekin!
Raisa ja Funi: Jonella on sama juttu, sen pitää olla varma tilanteesta ja siitä ettei sitä kukaan yllätä mistään suunnasta. Koirahan yleensä pakenee ahdistavasta tilanteesta ennemmin kuin hyökkää, joten sen varaan voi jo joissain tilanteissa laskea. Tosin eri lukunsa ovat riiviöt jotka seuraavat ja roikkuvat perässä.
Mukavaa alkanutta vuotta teille kans!
Lähetä kommentti