Pirun punkit

Muistan sen hetken kun näin ensimmäisen punkin tänä keväänä Jonen selällä. Se oli taas jotain kammottavaa ja inhottavaa. Nyt nämä pienet pirulaiset ovat saaneet koko emännän kutisemaan inhosta. Muutaman viikon aikana on Jimistä on irrotettu viisi punkkia ja Jasusta kymmenkunta, kaikki ovat olleet oikein verenhimoisia. Ainoa joka punkeilta on säästynyt on Jone. Onneksi edes joku. En kyllä ymmärrä mitä virkaa silläkin hyönteisellä kiertokulussa on, ehkä ainoa on lenkkeilevien koiranomistajien ällöttäminen.

Mehän siis kokeilimme noita Biospotix -punkkipantoja. Joko lenkkimaastomme ovat todella punkkien suosiossa tai sitten pannoilla ei tee mitään. Tuoksu on mieto, jotain sitrushedelmää muistuttava. Ensimmäisen päivän aikaan Jasu katkaisi Jonen pannan (kuvassa näkyy hienosti teipattuna) eli mäyräkoiraa se ei pidätellyt. Tästä syystä Jasu joutui sitten itse käyttämään teipattua pantaa. Muutaman päivän päästä Jonen panta oli revitty päreiksi. Ja samoin kävi Jiminkin pannalle. Suurin ihmetyksen aihe tässä onkin ollut se, että niillä koirilla joilla ei pantaa ole ollut on ollut vähemmän punkkeja kuin Jasulla jolla panta on ollut koko ajan (siis 10 päivää).


Seuraava hankinta onkin sitten kunnolliset punkkipihdit. Jo pelkästään Jasun silmäluomissa on ollut yhteensä neljä punkkia. Ja se ei ole mitenkään ihanteellisin paikka niiden repimiseen. Muualta koirastahan ne saa ihan helposti irti, kun vaan muistaa väsyttää ennen operaatiota koiransa :)

Ostin tänään apteekista Exspot -paikallisvaleluliuosta. Pakkauksessa on kuusi 1 ml:n pipettiä ja hintaa tuolla oli 38 €. Katsotaan nyt onko siitäkään mihinkään. Tuo pakkaus siis riittää kolmelle mäyräkoiralle kahteen käsittelyyn, eli noin kahdeksi kuukaudeksi. Tuote on uusi tuttavuus, mutta olemme kuulleet siitä paljon kehuja. Scaliborin- pannat päätin unohtaa tältä kesältä tuon yhden tuhoamisvimman takia. Nythän tästä uupuu enää, että Exspot tekee jonkin ihmeellisen reaktion koiriin ja aineet joudutaan pesemään shampoon kanssa veke. Toivottavasti ei. Hienoa jos me sekä te voisitte ulkoilla ilman punkkien aiheuttamaa kipua ja harmia!

8 kommenttia:

15. toukokuuta 2011 klo 19.32 Marja J kirjoitti...

Meillä on ollut kaikilla kolmella monena vuonna Exspotia estona, on toiminut eikä ole tullut allergisia reaktioita. Viime vuonna kokeilin toista merkkiä olisiko ollut Bayvantic tms. ja siitä en itse tykännyt, oli jotenkin hankalaa tököttiä.

Meillä ei kyllä punkkeja ole niin paljon kuin siellä teilläpäin, mutta pitää taas laittaa estot ainakin Noralle ja Pyrylle. En tiedä uskallanko laittaa mitään tuolle allergiselle Mirolle, jonka iho nyt on kyllä ollut ok...

Aurinkoista kesän alkua teille!

15. toukokuuta 2011 klo 19.41 Aikku kirjoitti...

Olli sai Exspot-liuoskäsittelyn kaksi viikkoa sitten. Yhtään punkkihavaintoa ei ole sen jälkeen tehty, vaikka ollaan ulkoiltu myös heinikossa.

15. toukokuuta 2011 klo 20.00 Marja-Leena kirjoitti...

Kyllä sen X-spotin pitäisi ihan toimia. Ainakin vähentää punkkien määrää ja jos lisää ennenkuin aineen vaikutus häviää niin saattaa pitää ne öttiäiset poissa. Uinnin jälkeen pitää uusia käsittely mutta nyt en muista olivatko teidän koirat kuinka uimaintoisia:)Terveisin M-L ja Ossi

15. toukokuuta 2011 klo 20.51 Sunan kirjoitti...

Kyllä on inhottavia öttiäisiä. Ilmeisesti meidän lenkkireiteillä näitä ei ole (vielä) juuri ollut, koska yhtään en ole koirassa nähnyt. Oikeastaan en ole tainnut montaa punkkia eläissäni nähdä. Siksi kysynkin typerän kysymyksen, erottuvatko ne lyhytkarvaisen turkista helposti? :D Ihan vain vastaisuuden varalta...

17. toukokuuta 2011 klo 11.13 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Marja J, Olli, Marja-Leena ja Ossi sekä Sunan: Exspot näyttää toimivan kivasti. Lenkkeilty ollaan ihan normaalisti ja punkkien määrä on vähentynyt radikaalisti. Jasusta tosin nyppäsin tänään todella ison, mutta se olikin lähes irti jo. Edes Jonelle ei tullut oireita aineesta, vaikka sen laitossa vähän epäonnistuinkin. Eihän tuollaista turkkia voi jakaukselle saada.

Sunanille tiedoksi, että punkit erottaa hyvin. Ainakin meillä ne ovat hiukan ruskean punaisia. Tosin pidemmässä karvassa ne saavat rellestää ihan rauhassa.

17. toukokuuta 2011 klo 18.45 MM kirjoitti...

Vielä ei ole täällä koettu punkkien invaasiota. *koputtaa puuta* Mauristahan punkit bongaa melkein kilometrin päähän, mutta Roopen karva pitäisi jakaus jakaukselta käydä läpi, jos mielii tehdä kunnollisen punkkitarkastuksen. Ei kiitos!

Meillä myrkytettiin koirat tänä vuonna myös Exspotilla, toivottavasti pitää punkit loitolla. Siihen kun vielä pari valkosipulin kynttä päivässä, niin punkit kiertää meidän piskit kaukaa.

19. toukokuuta 2011 klo 19.25 Anonyymi kirjoitti...

Meillä exspot on ainakin toiminut vallan mainiosti, ainoana haittapuolena on tehon häviäminen uimisreissujen myötä. Ja niitä kun on lähes päivittäin meidän vesipedolla. Punkkipantaakin on kokeiltu, mutta se jäi siihen kertaan, kun uimiseen ei soveltunut.

20. toukokuuta 2011 klo 10.27 Taija kirjoitti...

Hyi, ihmeelliseen paikkaan punkit on todellakin iskeneet! Itse en ajatellut laittaa koirille mitään punkkisuoja-ainetta, seuraan tilannetta ;) Viime vuonna Brutukselta löysin yhden punkin ja senkin siinä vaiheessa kun se vasta kiipeili selässä. Toivotaan, että tänä kesänä tilanne pysyisi samana!

Kerro ihmeessä, miten paljon kehuja saanut Exspot toimii koirillasi.