Lumi on sulanut jo aika kivasti, tosin vielä joissain paikoissa sitä on. Meidän oli tarkoitus mennä Jonen kanssa 24.4. Kauhajoelle mejä-kokeisiin, mutta lumitilanne siirsi kokeen. Uusi reissu on 22.5.Hätäpäissäni kuitenkin tein Jonelle harjoitusjäljen osittain lumiseen maahan. Koirahan käyttää nenäänsä tehokkaasti, mutta kyllä ne lumihankeen painuneet jalanjäljet hiukan auttavat suunnan löytymistä.
Joka tapauksessa sain tehtyä Jonelle 970 metriä pitkän ja 22 tuntia vanhan jäljen. Maastoina käytin takapihamme takana olevaa metsäkaistaletta sekä golfkenttää. Sopiva puistomainen jälki siis matalalle koiralle :) Yllätyksekseni Jone suoriutui urakastaan hienosti 23 minuutissa. Pientä haparointia oli loppumatkasta, ilmeisesti kentänhoitaja oli käynyt sotkemassa verijäljen. Kaato kuitenkin löytyi, tällä kertaa kaato oli pallo ja sen kanssa leikkiminen. Hirvensorkkahan meidän koiria ei kiinnosta pätkääkään, olipa se maastossa tai olohuoneen lattialla. Siis se ei kiinnosta jos siitä ei tarvitse olla mustasukkainen kenellekään lajitoverille.
Jonen kanssa on tehty jälkiä tosi vähän, sillä mielestäni sen maltti ei ole riittänyt. Nyt se alkaa keskittyä ja hienosti se menikin. Sain kerättyä kaikki merkit kävellessäni koiran perässä. Olen yrittänyt opettaa sen kävelemän suoraan jäljen päällä, sillä näin se säästää aikaa ja energiaansa. Lisäksi se on ohjaajalle huomattavasti miellyttävämpää. Täytyy vielä tehdä yksi harjoitus ennen kokeita, sitten jätetään asia hautumaan.
Olisimme päässeet myös 8.5. pidettäviin kokeisiin Ilmajoelle. Jälki olisi ollut valmis ja meidän molemmat hakeneet koirat, Jimi ja Jone olisivat päässeet. Harvinaista että molemmat olisi huolittu kokeeseen, toinenhan on VOI-luokassa ja toinen AVO-luokassa. Kieltäydyin kuitenkin kokeesta sillä Jonen kortisonikuuri on vielä kesken. Jone syö kortisonia, jotta se ei kutise näin siitepölyn kulta-aikana. Varoaika tällä lääkkeellä on 14 vuorokautta, joten emme mitenkään pystyisi sen takia osallistumaan. Jimin olisi tietysti voinut viedä kokeeseen ja tuomarikin olisi ollut sellainen joka vaatii kireetä hihnaa ja sitähän Jimi tarjoaa. Mutta ajattelin että meille tulee vielä tilaisuuksia. Ajomatka on kuitenkin aika pitkä ja seurakseni ei varmaan olisi lähtenyt ketään muuta kuin itse kokelaat, joten reissu ei nyt tähän ajankohtaan oikein napannut. Hain useaan kokeeseen heti joulun jälkeen, joten tässä on vielä monta koetta tulossa ja pitäisi yrittää muistaa ettei koira ole kone tai pelkkä suorittaja. Tarkoitus olisi saada Jonekin siirrettyä edes siihen VOI-luokkaan. Ja siihen mennessä sitten Jasunkin pitäisi olla jo valmis kokeilemaan jäljestystä.
9 kommenttia:
Itseäni on myös alkanut kiinnostaa mejä ja pika ja kävinkin tuossa eräänä iltana niiden teorialuennolla. Trakoituksena joku päivä hommaa treenata... Ja ensi viikon lopulla meillä onkin kerhon mejätreenit! Mielenkiinnolla odotan niitä sekä sitä, mitä Brutus tekee :) Itseä ehkä enemmän kiinnostaa pika, mutta katsotaan mitä koira päättää ;)
Vaikka meillä ei jäljestystä tai muuta virallista harrasteta, on mukava lukea muiden kokemuksia. Ja varsinkin meidän suosikkisheriffi-Jonesta!
Lukija ilmoittautuu! Täällä ollaan myös kiinnostuttu mejästä. Pitää vain odottaa että tyttö kesän ajan kasvaa, että päästään tutustumaan lajiin. :)
Taitu: Meillä mejään sotkeuduttiin vahingossa. Jimin ensimmäinen koe meni vähällä harjoittelulla hirmu hienosti, pistettä vaille ykköstulos, ja siitä se innostus sitten lähti. Mielestäni kaikkea kannattaa kokeilla. Siitähän sen sitten näkee tykkääkö lajista ja mitä koira siihen sanoo. Mejä vie aikaa runsaasti omistajalta. Siis koko viikonlopun saa varata aikaa tapahtumalle, mutta se into minkä koira siitä parhaimmillaan saa on sen arvoista.
Olli: Hienoa että Jone on suosikkinne näistä touhottajista. Veikkaan Ollissa ja Jonessa olevan jotain samaa veikeyttä ja viisautta. Poikamaisia herrasmiehiä molemmat. Olen todella laiska päivittämään meidän harrastuksiin liittyviä kehityksiä sekä takapakkeja, mutta ehkä tässä pitää ottaa niskasta kiinni. Tämähän olisi loistava paikka jakaa kokemuksia sekä pitää päiväkirjaa itselleen.
Alma ja kumppanit: Pitäisikö tehdä mejän etäkurssi näin blogin kautta?! Kuten jo aiemmin todettu kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla. Eikä luovuttaa ensimmäisellä kerralla, jos tulos ei ehkä ole niin innokas. Koira kehittyy itsenäiseksi työläiseksi omassa tahdissaan. Jone aloitti viime kesänä irtautumisen metsässä. Pentuna se ihmetteli verta metsikössä ja vaati hirmuisesti tsemppiä, toisin kuin Jimi. Jasun harjoitukset täytyisi aloittaa myös. Viimeksi sen ollessa 9 viikkoa kaveri oli kieltämättä vähän pihalla :)
On aina kiva lukea teidän mejäilystä :) Varsinkin nyt olen siitä ekstrakiinnostunut, kun kesäkuun alulle ilmoitin meidät mejän minikurssille ja syksyksi olen katsastanut kokeenkin eli kohta pitäisi aloittaa kunnon treenailu.
Löytyykö vasta-alkajalle muuta hyvää vinkkiä kuin tuo mitä Almalle ja kumppaneille olit kirjoittanut eli että eka kerralla ei kannata luovuttaa, vaikka ei menisikään kovin nappiin :)
Olli ja Jone ovat tavallaan sielunveljiä. Pojat ovat luonteeltaan samankaltaisia ja valitettavasti ovat kärsineet samanlaisista fyysisistä ongelmista. Heissä on sitä herkkyyttä, jonka vain omistaja voi havaita. Herkkyys on piilotettu kuitenkin touhottamisen alle. Viisautta on vaikka muille jakaa, mutta jästipäisyys estää välillä hyvän käytöksen.
MeJä kiinnostaa myös täällä kovasti!:)Ehkä tosin täytyy ensin hieman malttaa, lapsukainen on kuitenkin vasta 3kk.. :D
Sunan: Hienoa että olette innostuneet. Me ei käytykään mitään kursseja, ehkä olisi kannattanut. Toisaalta onhan tuon ihan käytännössä ja kokeissa oppinut. Joskin suunnistaminen voisi olla itsellä todella paljon parempaa. Tai ainakin voisi oppia lukemaan gps:ä.
Vinkkinä en oikein osaa sanoa kuin, että kannattaa aloittaa pienin askelin. Me tehtiin Jimin kanssa heti alkuunsa väärin (melkein täyspitkä avo-jälki ja muhiminen yön yli). Onneksi koira meni sen, mutta sen jälkeen emme voineet enää helpottaa treenejä. Ja suurimmat treenit ovatkin olleet nuo kokeet. Se on kostautunut jossain vaiheessa, sillä koira olisi hyvä totuttaa esim. hirven ja muun riistan hajuihin sekä palaamaan niiltä jäljelle. Mäyräkoira on kylläkin hankala rotu opettaa miellyttämistä joten moni tuomari uskoo siihen ettei omistaja ole opettanut mäykkyään vaan se menee vieteillä. Olen kuullut näin tuomareiden itse sanoneen, että esim. noutajien ja palveluskoirien omistajia täytyy seurailla, sillä koira on opetettu pattitilanteessa lukemaan omistajaa joka puolestaan antaa vinkkiä suunnasta koirille esim. silmillä. Mäyräkoira kuulema harvemmin vilkaisee työskennellessään omistajaansa. Ja se on kyllä ihan oikea ja terävä huomio :)
Olli: Kyllä sielunveljiä he ovat. Vain omistaja näkee sen ulkokuoren alle ja siellä asuu se pieni sekä herkkä koira. Se yhden ihmisen koira. Se kaikkein uskollisin.
Eve: Ehkä kannattaa hetki odottaa, mutta sitten vaan pennun kanssa kokeilemaan. Se tulee olemaan hauskaa ja mielekästä puuhaa. Mikä olisikaan hienompaa kuin juosta naruun sidotun sorkan/jäniksen raadon perässä. Ja meillä pelkkä verinen sienikin on ollut se suuri aarre. Ällöä, mutta siihenkin tottuu, että sekä omassa että koiran naamassa on roiskeita. Siis tästä leikistä :)
Lähetä kommentti