Viikko 15 = viis töistä

Kuten jo otsikko kertoo olen lomalla kolmen mäyräkoirani sekä Sohvi-kanin kanssa. Voin sanoa ettei päivistä ainakaan ohjelmaa ole puuttunut. Kuvia on tulossa jossain vaiheessa, kunhan saan itseäni niskasta kiinni. Tällä hetkellä viikkosiivous on käynnissä ja kolme laiskaa apuria katsovat kylkeä käännellen tekemisiäni. Hienoa, miten ne osaavatkin peittää pursuavan energiansa juuri siivouksen alkaessa. Voi kun itsellänikin olisi taito. Vietämme tämän päivän ansaitusti vähän laiskotellen muutoinkin. Eilen kävelimme 12,5 kilometriä ja kyläilimme siinä välissä tyttökoiran luona. Matkan pituus näkyi Jasun tassuissa kynnen katkeamisena / loppuunkulumisena ja niinpä siitä vuotikin ilkeästi verta loppumatkan ajan. Jonen tassut puolestaan punottavat hiukan, vaikka suurimman osan matkasta äijä kävelikin töppöset jalassa. Kyllä, Jone käyttää kurakeleillä "joka sään saappaita"! Ainoa intoa ja vinkua tihkuva kaveri, joka odottaa päivälenkkiään jo perästäni kävellen on Jimi. Tarjoan Herra Hirmuliikkujalle lenkin pyöräilyn merkeissä. Mutta ennen sitä täytyy saada tämäkin koti näyttämään suhteellisen siistiltä, edes hetkeksi.

Tässä pari videota, toisessa on herkkä leikkihetki. Herkän siitä tekee se, että Jimikin leikkii, vaikka tilannetta videoidaankin. Toisessa puolestaan Jasu opettelee syömään salaattia. Yksi parhaimmista äänistä mielestäni on se, kun koira pureskelee jäävuorisalaattia rouskutellen.



7 kommenttia:

14. huhtikuuta 2011 klo 13.45 idatoi kirjoitti...

Kivat videot! Ensimmäisessä videossa on hauska loppukäänne, kun Jimi suorittaa arvokkaan postumisen häntä korkealla kaarella :) Niiiiin mäyräkoiramaista patsastelua :D

Pipsallakin on ollut hieman ongelmia tasssujen kanssa nyt kun maat ovat paljastuneet. Anturat ovat kuluneet osittain hieman vaaleanpunaisiksi ja joihinkin kohtiin on tullut hiertymät, myöskin yksi kynnensivu on auennut :/ Toivottavasti tassut tottuvat pian taas kovaan maahan. Ollaan yritetty lenkkeillä vähän pehmeämmillä poluilla ongelmien ilmaannuttua.

Hyvää kevättä sheriffeille! :)

14. huhtikuuta 2011 klo 13.58 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Idatoi: Herrat kiittävät. Jimi on yleensä tilanteen tasalla ja tässäkin tiesi koska täytyy lähteä saadakseen pitää kivaa lelunsa kanssa. Leluhan tippuu matkalla olkkariin muutaman kerran suustakin ;)

Nuo tassut on todella herkät menemään piloille näillä rapakeleillä. Meilläkin on hiekkatietä tultiinpa mistä tahansa kotiin. Tassuvahan pitäisi auttaa tuohon ongelmaan, mutta en ole sen tehoa huomannut. Hiekka jää varpaiden väliin lenkkeillessä ja sittenhän se hieroo varvasvälit auki. Ja siihen kun lisätään koiran nuoleminen niin onkin hyvät perusteet tulehdukselle, ei kivaa.

Oikein mukavaa kevättä teille myös!

15. huhtikuuta 2011 klo 14.05 Aikku kirjoitti...

Idatoin tavoin sanomme, että kivat videot! Ensimmäisessä Jimi vanhimpana lähtee omiin touhuihin, toisessa näyttää pikkuveljelle mallia salaatin rouskuttamisessa. Jasu katsoo isoveljeä ja ottaa mallia.

Ollin tassuihin on laitettu säännöllisesti tassuvahaa, koska märkyys ja kiviset pyörätiet ovat valitettan huono yhdistelmä.

15. huhtikuuta 2011 klo 18.37 Virpi P. kirjoitti...

Kivoja videoita, varsinkin yhdessä leikkiminen. Kolmessa riittää aina kaveria.

15. huhtikuuta 2011 klo 21.03 Unknown kirjoitti...

Ihanat pojat. Jimi jätti hienosti pikkuveikat nuolemaan näppejään! :)

16. huhtikuuta 2011 klo 22.33 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Olli, Katriina ja Juha: Tässä porukassa löytyy aina kaveri toiselle. Katsoin tänään videoita Jasun pentuajoilta ja voi miten nopeasti siitä onkin tullut jo melkein aikuinen. Hyvin se on kyllä omaksunutkin tavat isommiltaan, hyvässä ja vähemmän hyvässä ;)

23. huhtikuuta 2011 klo 9.17 Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Tosi kivat videot! :) Tuossa alimmaisessa tosiaan on pienin sen näköinen, että ottaa mallia isommastaan, että meneekö se salaatti varmasti toisellakin alas ja jos, niin millä tavalla :)

Tuosta salaatin rouskutusäänestä tuli mieleen, että mua rupeaa aina hymyilyttämään kun syötän banaania (yleensä kädestä) välipalaksi Alfielle ja se mussutus mikä sen suusta kuuluu on kerta kaikkiaan hulvatonta :) Asettelee suunsa varovasti ettei haukkaisi vahingossa mun sormia ja mäyheltää menemään niin keskittyneesti. Halvat on ne huvit meikäläisellä ;)