Kiitokset jälleen Jimille!

Jäljestäjä itse

Olimme viikonloppuna Jimin kanssa mejäilemässä. Tarkoitus oli harjoitella vielä muutamia kohtia ennen koetta, mutta hirvikärpäset liimautuivat Kolin metsissä emännän naamalle, joten harjoittelut jäivät. Kävimme siis pyörähtämässä Jimin tämän kesän ainoassa kokeessa.

Ensinnäkin Uimaharjun Koiraklubia täytyy kiittää hienoista järjestelyistä. Maastotkin sattuivat oikein sopivasti ja suunnistamisetkin onnistuivat loistavan parini Riikan kanssa. Siis olen saanut usein aika kehnoa maastoa opastettavaksi, mutta nyt oli kyllä loisto paikka! Ei paljon tarvinnut ponnistella päästäkseen eteenpäin. Meille sattui Jimin kanssa myös loistavat maastot ajattavaksi.

Jimi oli jo jäljelle lähdettäessä hallitsematon luonnonvoima ja repiytyi kohti jälkeä. Tuomari Martti Hirvonen muisti minut ja Jimin varsin hyvin ja naureksi tälle pienelle vipeltäjälle, joka saa aina hien pintaan. Jimillä on kova kiire juoksuttaa ohjaajaa, tuomaria sekä opasta. Kyllähän minä sen perässä juoksen, mutta pitäähän sitä ajatella muitakin. Varsinkin opastus on h*lvetillistä tuollaisen pinkojan perässä. Onneksi sitä auttaakin suuresti se, että jälki mennään tarkasti, joten opastusta ei juurikaan tarvita.

Ja näinhän meidän sitten kävi tuolla Ilomantsin Hiiskosken maastoissa. Tuomari Martti Hirvosen koeselostus jäljeltä VOI 2, jäljen ikä 21 h 30 min:

"Alkumakaus tutkitaan ja siitä innokkaasti jäljelle. Tarkkaa jäljestystä suurin osa jäljestä, mutta lähtee hirvenjäljille ensimmäisen osuuden lopulla josta hukka. Toisen osuuden alussa taas hirvenjäljille, mutta palaa ohjaajan kehoituksella. Ensimmäinen kulma vähän pitkäksi, kolmas tarkasti. Katkokulman selvittää tekijän jälkiä myöten. Makauksista osoittaa kaksi ja kaksi ylittää. Jää nuuhkimaan kaatoa. Tänään tuoreet hirvenjäljet kiinnostavat liikaa". VOI 2, 35 pist.

Koe ei siis mennyt huonosti, mutta kyllä vähän harmittaa, sillä valioksi ei päästä kakkosilla. Nythän niitä on jo kolme peräkkäin kerätty, mutta taas toisaalta eipähän olla käyty turhaan kokeissa. Jokaisesta on jäänyt jotain uutta mietittävää.

Lohdullista tässä on se, että Jimi on parantanut makauksien kanssa hienosti. Nytkin se meni kaikkien ohi nätisti, mutta malttoi pysähtyä vain kahteen. Katkoahan me ei edes olla harjoiteltu, mutta silti se on jokaisessa kokeessa menty sievästi. Ja eniten lämmittää mieltä, että jokainen tuomari on kehunut koiraa erittäin tarkaksi ja sitä se mielestäni on. Jos ja kun joskus harjoittelemme saan purkaa jäljen samaa tahtia pois, sillä Jimi todellakin menee siitä mistä pitää. Suuri harmi oli kyllä nuo hirvenjäljet, Jimi näki sellaiset ensimmäisen kerran ja kummakos tuo jos ne vähän häiritsi. Nyt tiedän tehdä jäljen hirvien suolakiven ympärille. Ja näin teen molempien koirien kanssa, ihan vaan tulevaisuutta varten. En kyllä oikein voi Jimille olla vihainenkaan noista hirvenjäljistä, sillä omaa laiskuuttanihan niitä ei ole treenattu ja sen ilme oli niin hauska. Me katsottiin toisiimme varmaan minuutti jos toinenkin, kun se yritti houkutella minua hirven perään ja minä sitä puolestani jäljelle. Se oli kuin lapsi karkki kaupassa ja minä se toruva äiti, harmi ettei lapsi tällä kertaa uskonut. Toisaalta sehän onkin mäyräkoira, sitähän ei pienen ihmisen tahtoon alisteta.

Kokeessa oli kuusi koirakkoa. AVO-luokassa kaksi clumberinspanieli ja laika, molemmat toivat jäljiltä hienosti ykköset. VOI-luokan rottweiler ja sileäkarvainennoutaja toivat myös ykköset. Kokeen toinen mäyräkoira keskeytti kokeen, tai siis ohjaaja sen keskeytti kannattamattomana. Eli kokeessa oli todella hyvät koirat eikä koirakoita haitanneet linnut tai jäljet (tai no tätä yhtä koirakkoa kylläkin), vaikka riistaa varmasti oli. Maa oli lisäksi kuiva, jopa sammal rapisi jalkojen alla, siltikin löysin yhden upottavan kohdan johon upposin kuin suohon laulettu, siinäpä se tuomari sitten repi minua irti liejusta. Kaiken kaikkiaan kokeesta ja porukasta jäi todella hyvä maku, kiitokset vielä järjestäjille. Kokeen jälkeen otettiin yhteiskuva, mutta Jimi päätti häiriköidä tilanteen. En tiedä saatiinko siitä minkäänlaista hyvää otosta jossa mekin oltaisiin. Muut istuivat niin nätisti omistajan vierellä, meidän äijä ei. Tiesinhän minä ettei siitä mitään tule, sillä Jimi on aina koepäivän omissa oloissaan eikä varmasti se kaikkein ihanin muille koirille, ainakaan silloin. Olisi vaan pitänyt nostaa se syliin poseeraamaan, mutta eipä käynyt silloin mielessä. Opettavaista, sillä tiedän sitten seuraavalla kerralla tehdä niin.

Lihapulla maistuu niin hyvältä pokaalista nautittuna