Vietimme viime viikon helteiden takia mökillä. Sheriffit olivat jopa saaressakin välillä tuskastuneen kuumissaan, mutta väitän niillä olleen silti veden äärellä helpompaa kuin emännällä, työskennellessään toimistossa jonka ilmastointi ei toimi kuin talvisin.
Helteiden paahtaessa vesi lämpesi mukavasti ja Jone tietenkin nautti tilanteesta. Muutamia kauhun hetkiä jouduttiin kyllä valitettavasti myös kokemaan. Jonesta on kuoriutunut sellainen vesipeto jota vesi ei näytä hätkäyttävän. Toivoisin kaverin järkiintyvän seuraavaan kesään mennessä, sillä muutoin taitaa tämä iloinen veitikka aiheuttaa suurta surua vielä tuolla veden äärellä.
Jone on tähän asti vain hakenut keppiä eikä ole muutoin juurikaan uinut. Viime viikon aikana kuitenkin sattui muutaman kerran luvaton veteen hyppääminen, eikä tilanne naurattanut ketään. Ensimmäisen kerran kaveri oli hypännyt laiturilta kävyn perässä ja vajonnut pinnan alle. Onneksi Jone oli pompannut pintaan korkin tavoin.
Toisen kerran Sheriffit jäivät laiturille katsomaan, kun emäntä, mummo ja ukki soutivat mantereelle. Jonelle ei pelkkä katsominen riittänyt, vaan se juoksi suoraan saaren päähän ja lähti uimaan päättäväisesti kohti venettä. Jälleen nuppi oli välillä aaltojen alla, mutta onneksi pieni merihädessä ollut "pelastaja" saatiin nostettua niskasta veneeseen.
Seuraavan kerran nuorempi uimavalvojamme hyppäsi veteen isäntäväen ollessa uimapatjoilla. Pieni pötkelö ui päättäväisesti kohti isännän uimapatjaa jolloin kaveri piti tietenkin käydä nostamassa kyytiin (kuvia tulee myöhemmin). Siellä se sitten napotti kapteenin roolissa isäntänsä selän päällä. Veikkaan että jopa itse Johnny Depp olisi tutissut omassa Jack Sparrown roolissa nähdessään Jonen suorituksen.
Eräällä kerralla soudimme mantereelta saareen ilman liivejä. Juuri sanottuani loppuun lauseen: "uupuu enää, että Jone hukkuu tällä matkalla" kuului loiskaus ja taas veneen kupeella ui pieni punainen mäyräkoira. Onneksi tällä kertaa hihna oli vielä koiran mukana ja saimme pidettyä nenää pinnalla sen avulla.
Totesimmekin viikon aikana ettei Jonea voi veneeseen laittaa ilman pelastusliivejä eikä sitä voi jättää rantaan vahtimatta. Tuskin se toisten veneiden perään lähtee, mutta toisaalta mistäs tuon ajatuksistakaan tietää. Toivoisin jopa, että Jonelle olisi tullut pieni trauma tapauksista, mutta ehei. Entistä kovemmin se näyttää olevan menossa veneeseen tai veteen. Toisin kuin Jimi joka meinasi hukkua heti tultuaan meille. Jimihän istuu keskellä venettä, mieluiten sylissä eikä varmasti kurki laidella. Tosin yhden poikkeuksen sekin teki viikon aikana, istuessaan leuka veneen reunalla.
Helteiden paahtaessa vesi lämpesi mukavasti ja Jone tietenkin nautti tilanteesta. Muutamia kauhun hetkiä jouduttiin kyllä valitettavasti myös kokemaan. Jonesta on kuoriutunut sellainen vesipeto jota vesi ei näytä hätkäyttävän. Toivoisin kaverin järkiintyvän seuraavaan kesään mennessä, sillä muutoin taitaa tämä iloinen veitikka aiheuttaa suurta surua vielä tuolla veden äärellä.
Jone on tähän asti vain hakenut keppiä eikä ole muutoin juurikaan uinut. Viime viikon aikana kuitenkin sattui muutaman kerran luvaton veteen hyppääminen, eikä tilanne naurattanut ketään. Ensimmäisen kerran kaveri oli hypännyt laiturilta kävyn perässä ja vajonnut pinnan alle. Onneksi Jone oli pompannut pintaan korkin tavoin.
Toisen kerran Sheriffit jäivät laiturille katsomaan, kun emäntä, mummo ja ukki soutivat mantereelle. Jonelle ei pelkkä katsominen riittänyt, vaan se juoksi suoraan saaren päähän ja lähti uimaan päättäväisesti kohti venettä. Jälleen nuppi oli välillä aaltojen alla, mutta onneksi pieni merihädessä ollut "pelastaja" saatiin nostettua niskasta veneeseen.
Seuraavan kerran nuorempi uimavalvojamme hyppäsi veteen isäntäväen ollessa uimapatjoilla. Pieni pötkelö ui päättäväisesti kohti isännän uimapatjaa jolloin kaveri piti tietenkin käydä nostamassa kyytiin (kuvia tulee myöhemmin). Siellä se sitten napotti kapteenin roolissa isäntänsä selän päällä. Veikkaan että jopa itse Johnny Depp olisi tutissut omassa Jack Sparrown roolissa nähdessään Jonen suorituksen.
Eräällä kerralla soudimme mantereelta saareen ilman liivejä. Juuri sanottuani loppuun lauseen: "uupuu enää, että Jone hukkuu tällä matkalla" kuului loiskaus ja taas veneen kupeella ui pieni punainen mäyräkoira. Onneksi tällä kertaa hihna oli vielä koiran mukana ja saimme pidettyä nenää pinnalla sen avulla.
Totesimmekin viikon aikana ettei Jonea voi veneeseen laittaa ilman pelastusliivejä eikä sitä voi jättää rantaan vahtimatta. Tuskin se toisten veneiden perään lähtee, mutta toisaalta mistäs tuon ajatuksistakaan tietää. Toivoisin jopa, että Jonelle olisi tullut pieni trauma tapauksista, mutta ehei. Entistä kovemmin se näyttää olevan menossa veneeseen tai veteen. Toisin kuin Jimi joka meinasi hukkua heti tultuaan meille. Jimihän istuu keskellä venettä, mieluiten sylissä eikä varmasti kurki laidella. Tosin yhden poikkeuksen sekin teki viikon aikana, istuessaan leuka veneen reunalla.
6 kommenttia:
Huh-huh! Enpä taida harmitella enää Artun vesikammoa... parempi sekin kuin alituinen vahtiminen.
Toivotaan että Jonella uimataito ja -voimat riittää, jos vielä molskahtelee. Samoin "järkevämmällä" mäyriksellä. Kuumuus kai houkuttaa veteen, kyllä sen ymmärtää.
Ohhoh siellähän teillä on ollut oikein indiana jones hurjine temppuineen. Mutta varmasti siinä on kyllä ollut sydän syrjällään että miten koiralle oikein käy. Pelkään että meidän tulevalla mökkireissulla saa olla yhtä varuillaan, neiti on sen verran hullu että saattaa keksiä mitä vaan...
Minä olen luullut, että mäyräkoirilla on synnynnäinen vesikammo. No näin ei tosiaankaan näytä olevan. Kun luin kirjoituksesi niin tuli mieleen että onneksi Ossilla on vesikammo. Putosi pienenä isoon ojaan ja tuli todistettua, että se osaa uida:)
Olkaahan varovaisia. Terveisin Ossi ja M-L
Mai, Sunan, Marja-Leena: Hämmästyttää ja kummastuttaa tuo Jonen touhuilu vedessä ja sen äärellä. Toisaalta pitäisi taas olla otettu, sillä kaveri on aivan selvästi huolissaan isäntäväestä ja on aina valmiina pelastamaan. Muutenkaan ei rypläämistä viitsisi juurikaan kieltää, jos tulevaisuudessa ihan oikeesti yritetään siihen vesiriistakokeeseen.
Jonen suhrautuminen on vaan saanut miettimään sitä miten paljon on kaikkia vaaroja olemassa ja joihin ei ole Jimin kanssa tarvinnut edes törmätä. Onneksi on vakuutukset olemassa, mutta eihän siinä vakuutuksetkaan auta mikäli hukkuminen on lähellä.
Varovaista kesän jatkoa maalla, merellä ja ilmassa!
Hui kauhia.. Tässä pieni pelko persiissä luen teidän vesikokemuksia. Meille näyttäisi myös kehkeytyvän varsinainen vesipeto. Tosin luulen myös, että jonkinsortin "pelastajan vaistot" meidän koirassakin syttyvät kun isäntäväki lähtee uimaan. Ensin komennetaan rannalla (ja juostaan kamalaa p*skarinkiä) sitten lähdetään päättäväisesti uimaan kohti kohdetta. Kaipa mäykyilläkin sitten jonkinlainen pelastamisen halu jossain siellä luupään sisällä kytee.
Ja kuten Mai jo kirjoittikin, toivotaan että uimataidot ja -voimat riittävät tulevaisuudessakin!
Idatoi: Noin meidänkin rantavahtimme toimii. Mitä kauempana isäntäväki on sitä suuremmalta hätä näyttää laiturilla. Pitääkin uinnin lomassa käydä aina lohduttamassa koiraa ;) Tämä omasta perheestä huolehtiminen on ihan uutta, sillä eihän Jimi ole paljon meitä seuraillut ulkona... silloinhan on kaikkea muuta kivaa.
Toivottavasti myös teidän uinnit sujuvat rauhaisasti!
Lähetä kommentti