Kesäpörriäiset


Mamma tuli vihdoin kotiin! Pojat näyttivät olevan aidosti iloisia nähdessään emäntänsä pitkän viikonlopun jälkeen. Heti kun kuulumiset, valitukset ja iloiset pyörimiset oltiin vaihdettu, oli aika tarkastaa matkalaukku. Sheriffit nuuskuttelivat laukkua innoissaan, ja omatkin tuliaiset löytyivät vaivatta. Itse puolestani huomasin olohuoneessa reissuni aikana erään vehkani hävinneen, mutta se on pientä, ja toivottavasti se kasvaa sitten tuuheampana takaisin.

Kaiken kaikkiaan kotona oltiin ilmeisesti pärjätty hyvin. Tai ainakin sen perusteella mitä blogista luin, ja miltä koiruudet näyttivät. Tosin Jimin kanssa on ilmeisesti vähän löysäilty, mikä näkyy heti hihnassa vetämisenä, mutta eiköhän se vetämättömyys nopeasti palaudu mieleen.

Saksasta sen verran, että hieno maa se näytti olevan. Tosin aikataulu oli niin tiukka ettei mäykkyjen bongaus onnistunut. Muutama muu koira tuli kyllä nähtyä, ja ihmeellisellä saksalaisella kurilla ja nuhteella ne näytti olleen koulutettu. Ei tulisi mieleenkään päästää omaa koiraa vilkkaan nelikaistaisen tienviereen irti. Lisäksi koirat saivat olla kaupoissa mukana. Meillä on niin paljon opittavaa, vielä.


Sheriffien epäonneksi emäntä toi itselleen Saksasta tuliaisena vuoden flunssan, ja niinpä suurin osa viikosta meni lepäillessä. Onneksi isäntä oli opettanut Sheriffeille rentoutumisen taidon, joten emäntä sai sairastaa rauhassa. Sairaslomapäivät vietettiin poikien kanssa samassa sängyssä nukkuen. Jopa meidän energiapatukaksi kutsuttu Jimi jaksoi velloa sängyssä koko päivän. Jone oli varsinainen hoitsu, sillä se oli aina aivastuksen sattuessa pisaratartunta etäisyydellä, ihme ettei tuo pöpö ole vielä häneen iskenyt.



Pikku hiljaa emännän kunnon salliessa uskallettiin siirtyä jo ulkoilemaan. Kaikenlaista aktivointia täytyi keksiä takapihalle. Harmiksemme Jimiä ei juurikaan voi ulkona pitää irti, joten kaikki tekeminen piti keksiä narun salliessa. Tässä pojat ihastelevat vesipulloa. Kyseisenä päivänä Jimbo osoitti taas älykkyytensä saamalla vesipullon auki särkemättä korkkia, tai pulloa. Sitten on hauska ottaa pohjasta kiinni, ja juosta Jonen ohi kastellen tämä.

Lisäksi Sheriffit ovat innokkaita viherpeukaloita, vaikka pihamme ei tuossa kuvassa kummoiselta näytäkään (nuo rojut tuolla takana ovat naapurin, siis ihan oikeesti ovat). Sisällä hoivataan suurella mielenkiinnolla pieniä taimia, sekä malttamattomina odotetaan siemenien itämistä. Sitten kun taimet siirtyvät ulos tulee pääpuutarhurin olla tarkkana kuin porkkana, ettei apulaiset pääse kaivamaan pistokkaita ylös, tai etteivät ne tule syödyksi tai tallatuksi. Talven jälkeisessä sipistelyssä naskalihampaat ovat olleet kyllä mainio puutarhasaksien korvike. Nyt vaan odotellaan puutarhan loistoa!



Molemmat Sheriffit ovat onneksemme oikeita auringonpalvojia. Patiollamme on aina varjopaikkoja, mutta pojat tahtovat nautiskella kunnon loisteesta. Tästä tulee aivan loistava kesä, jos yhtään näihin keleihin on luottaminen! Taitaa tulla,myös loistokas kesä punkkien suhteen. Olin löytävinäni jo Jonen selästä yhden pirulaisen kävelemässä. Täytyy kysyä eläinlääkäristä, että millä keinoin saisi Jombon suojattua punkeilta. Viime kesänä Jimin käytössä oli sellainen apteekin panta, mutta nyt voitaisiin kokeilla sitä selkään laitettavaa nestettä. Siis edellyttäen, että sitä voi käyttää pennuillakin.



Tässä puolestaan Jone näyttää kepin oikeaoppisen jätystysasennon. Tarkoituksena on siis silputa keppi mahdollisimman pieniksi paloiksi, niellen mahdollisimman vähän itse keppiä. Tosin Jimi on tainnut jättää kertomatta sen ettei keppiä tule syödä, koska muutaman kerran Jone on joutunut kokemaan kepin ylösnousemuksen.



Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, kuva onnellisesta furminoinnin kohteesta. Isompi herra on ollut vähän huono harjattava, mutta nythän se keino löytyi tähänkin lajiin. Täytyy tulla istumaan rappusille (jossa istutaan aina hyvällä säällä poikien kanssa) toivoen, että tiellä kulkee mahdollisimman paljon seurattavaa. Eilisen harjaussessiomme aikana saimme seurata naapureiden kotiin saapumisen. Siinä olikin Jimillä kyyläämistä kerrakseen, ja tuollainen tuppohan sillä pienellä sipaisulla jäi kouraan. Viimeistään ylihuomenna taas käsitellään turkkia jälleen. Nyt on aloitettu tuo ulkonäön kohotus sitä näyttelyä varten. Mätsäreitä ei varmaan nyt ennen Ristijärveä tule, joten vedetään se sitten ihan lunkisti treenaamatta. Poskelleenhan se homma osaa mennä, vaikka harjoiteltaisiinkin. Täytyy ottaa kuitenkin selvää milloin kaupungissa on näyttelytreenit, ja tuppautua sekaan. Katsoin muutaman videon YouTubesta, ja nyt pitäisi periaate tuosta koiran esittämisestä olla hallussa. Käytäntö ei ole...

Nyt taidan laittaa lopullisen pisteen tähän blogiin, joka on jäänyt jo useampaan otteeseen kesken. Molemmat Sheriffit ovat täyttyneet kevään ihanuudesta siinä määrin, että ulkona pitäisi olla koko ajan. Jimi on hullaantunut tytöistä, ja kaivamisesta. Jone puolestaan on mieltynyt erilaisiin pörriäisiin. Tänä aamuna se vetäisi proteiinit suoraan elävästä koppakuoriaisesta. Se oli oikein rituaalinen urhaus, sillä saaliin ympärillä piti pyöriä, hinkkautua, heitellä sitä ilmaan, ja tietenkin tehdä lamaannuttavat iskut hampailla. Oikein jo odotan seuraavaa pissitystä, ensin käydään ulkona touhuamassa kaikkea, ja sisälle tultaessa pienempi Sheriffi ottaa kyykkyasennon ja antaa pissin tulla.

Täytyy vielä nopeasti mainita, että nyt on tullut käytönnössä todettua milloin ihminen on kaikkein ärsyyntyneimmillään, ainakin meidän talossa. Se tapahtuu silloin, kun koirat on käytetty moneen otteeseen ulkona, käytännössä koko päivä on oltu piknikillä takapihalla. Sitten väsyneenä suihkun jälkeen vääntäydytään kohti leposijaa, odottamaan unten saapumista. Juuri sillä hetkellä kun olet istahtamassa sängylle astut johonkin, kuin muovailuvahaan. Sehän on kakkaa, niin ihanaista, pehmeää, tuoksuvaa, sekä joskus myös lämmintä! Ei auta muuta kuin koota itsensä ja hyppiä pesuhuoneeseen, toivottavaa olisi, että tuohon mämmiltä muistuttavaan kökköön olisi astunut vain yhdellä jalalla. Sitten alkaa armoton jalan hinkkaus, ja kun siitä on selvitty, täytyy siivota vielä rikospaikka. Ja jopas ollaankin sitten virkeitä unien odotukseen...

5 kommenttia:

7. toukokuuta 2009 klo 8.45 Iina Vee kirjoitti...

Voi kun pikkuseriffi on kasvanut tosi paljon ihan yhtäkkiä! :D Sitä ollaan isoa poikaa jo!

Tuo furminaattori on kyllä ihan ihmevehje, meillä se on viikottaisessa käytössä. Jimillä näyttää myös tulevan hyvää jälkeä!:D

Terv.
Nelli ja Iina

8. toukokuuta 2009 klo 22.02 MM kirjoitti...

Siis voi että minkälainen hurmuri tuosta Jonesta on tulossa! Siis aivan ihana punainen makkarakoira. Jimistä puhumattakaan! Kyllä mäyräkoira on komia rotu.

9. toukokuuta 2009 klo 20.32 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Moi Nelli ja Iina!

Pikkuinen Sheriffi todellakin kasvaa haipakalla. Painoa on tällä hetkellä 6,8 kiloa ja maitohampaat ovat alkaneet tippua. Lapsuus karkaa käsistä...

Furminaattori on ihmeellinen keksintö siinäkin mielessä, että harjauksesta tuntuu nauttivan harjattava sekä harjaaja. Eikä tuo 39 euron hintakaan enää kirpaise. Meidän täytyy yrittää saada kaikki Jimin karkeahkot karvat veke viikon aikana, jos poika saataisiin siirrettyä sitten näyttelyssä lyhytkarvaiseksi.

9. toukokuuta 2009 klo 20.38 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Heipä hei itsellesi Komia-Mauri!

Jonesta taitaa tulla todellakin rento hurmuri, ainakin eläinlääkärissä käynti antoi esimakua. Lääkärin oli ihan pakko paijata ja suukotella poikaa ennen rokoitusta, sekä inhottavinta osaa käynnistä; kynsien leikkausta. Lääkärin pentele meni leikkaamaan hurjasti kasvaneet kynnet emäntää vähemmän miellyttävällä tavalla. Nyt ei varmaan ikinä saada poikaa rauhoittumaan napsimisen ajaksi, sen verran pahalta se toimenpide pöydällä näytti. Veri lensi kuin Tarantinon filmissä.

11. toukokuuta 2009 klo 0.04 MM kirjoitti...

Hui kuinka pelottavan kuuloista, vaikka Tarantinon leffoista tykkäänkin. Ihan outo eläinlääkäri, kun ensin pussaa ja sitten alkaa silpomaan tuolla lailla. Ärsyttää varmasti, kun itse joutuu korjailemaan muiden aiheuttamia traumoja.