Erilainen viikonloppu

Mamman reissatessa Saksan maalla sai kolme J:tä - Jimbo, Jombo & allekirjoittanut eli Jumbo - viettää erilaisen viikonlopun kotipuolessa.

Perjantai
Isännän tullessa töistä kotiin odotti eteisessä kaksi iloista nelivetoa selällään hännät innokkaasti vispaten puolelta toiselle. Jo ilmeistä näki, että nyt on jotain jännää askarreltu ikäänkuin tervetuliaisena alkavan viikonlopun "tilapäiselle" pomolle. Ensimmäisenä silmiin osui pari hesaria, jotka oli nätisti sipaistu pieniksi palasiksi ympäri olohuonetta. Valmiita sytykkeitä takkaan siis! Seuraavaksi tarkemman tutkimisen kohteeksi pääsi tämän viikon hitti, isohko kukka. Kukan varsi ja lehdet olivat saaneet uutta muotoilua pitkin viikkoa, ja nyt oli ilmeisesti ollut tarkoitus vaihtaa mullat. Vaihto oli tosin jäänyt puolitiehen, johtuiko kenties väsymyksestä tai uuden mullan puutteesta, mutta siellä täällä revittyjen sanomalehtien seassa oli näkyvissä mustia alueita. Floristina on toiminut ilmeisesti Mr. Toffifee alias Jone, sillä sen verran ylpeänä pikku-mäykky taideteoksensa ympärillä pörräsi. Jimi seuraili tilannetta taustalla. Tokaisuuni "voi vehka-parka" olin kuulevinani kauempaa myötäilyltä vaikuttavan äännähdyksen.

Jonen lempipeli "arvaa missä kakka luuraa" alkaa saamaan uusia ulottuvuuksia. Joka kerta töistä tullessa läjä on eripaikassa, yleensä kyllä sanomalehdellä, tai vähintään sen välittömässä läheisyydessä. Ilmeisesti tällä kertaa oli joko ideat loppuneet tai huumori kukkinut tavallista runsaammin, sillä satsi löytyi suurinpiirtein keskeltä taloa, matolta. Sitä siivotessa saatoin ohimennen huomata tavaran seassa kukkakepin jämiä.

Koin siis yhden parhaimmista tavoista tulla kotiin, minua oli odotettu ja kotiintuloni eteen oli nähty vaivaa! Illalla käytiin Jonen mittapuulla pitkähkö lenkki, ainakaan minun seurassa ei ole pikkupahis noin kaukana kotoaan käynyt. Hihnassakin kuljettiin, ja hyvin meni. Metsäosuus paineltiin vapaana, mikä tarkoittaa Jonen kohdalla korkeintaan 5-10 metrin irtiottoa ulkoiluttajastaan. Kauemmaksi ei Jontsaus uskalla jäädä. Nukkumaan mentiin jo yhdentoista-aikoihin.

Lauantai
Päivä starttasi reippaalla ulkoilulla klo 06.30-07.00, jonka jälkeen sheriffit saivat maukkaat pöperöt aamiaiseksi. Aterioinnin päätteeksi makuuhuoneen sängyllä oli kolme hahmoa pituusasennossa, jotka vetivät sikeitä unia aina puolillepäivin saakka. Tämä on sheriffien historiassa ensimmäinen kerta, kun uni maistui noin pitkälle. Sitten venyteltiin ja mentiin ruskettumaan aurinkoon. Kikka-täti tuli Jonen puruleluksi Jimin pyörälenkin ajaksi. Loppuilta katseltiin jääkiekkoa ja pureskeltiin solmuttomia luita. Koska alla oli melkein 12 tunnin unet, touhuiltiin nyt vähän myöhempään ja klo 03.00 sammui Kontioniemestä viimeinenkin valo.

Sunnuntai
Ilmeisesti eilisellä auringonotto-hetkellä nautitut puukepit kokivat Jonen kohdalla ylösnousemuksen aamuyöstä. Sekoitus eilistä iltapalaa ja hyvin pureskeltuja puusäikeitä tuli oksennuksen muodossa sänkyyn *psst, ei saa kertoa mammalle, puhdas peitto on jo vaihdettu tilalle*. Jimi tuntui huutelevan jotain harjoittelun puutteesta, tikunsyönti on kuulemma tekniikkalaji! Aurinko oli myös tälle päivälle erittäin suotuisa, josta sheriffit nauttikin useamman tunnin loikoilemalla terassilla. Tylsyyttä vastaan taisteltiin järjestämällä sisätiloissa jalkapallo-ottelu Saksa-Englanti. Jone halusi välttämättä edustaa Englantia, tuota huligaanien synnyinmaata, joten Jimi tyytyi pelaamaan esi-isien jalanjäljillä eli Saksan puolella. Katsojien kannalta ottelu ei ollut kovinkaan viihdyttävä, sillä tuomari joutui viheltämään pilliin heti kun jompikumpi maa sai pallon haltuunsa. Myöskään keltaisilta- ja punaisilta -korteilta ei ottelun tuoksinassa vältytty.

Lopuksi pientä höperehtimistä sheriffien ruoka-tottumuksista
Sheriffien yhteiselo sujuu muuten loistavasti, mutta ruoka-aika aiheuttaa vielä hämmennystä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että Jone tuhoaa annoksensa kahdessa sekunnissa, kun taas Jimi tuumailee mistä nappulasta ruokailun aloittaisi. Sitten kun sopiva nappula löytyy, alkaa ruoan lajittelu. Jone ei tätä operaatiota ymmärrä. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että Jone on pikaruoka-tyyppiä ja Jimi ehdoton kulinaristi.

Huomenna palataan normaaliin päivärytmiin mamman palatessa reissultaan, seuraavassa blogissa varmaan kuullaan onnistuiko paikallisten mäykkyjen bongailu.

Tapaus Ristijärvi

Joku voisi luulla, että lomailu Sheriffien kanssa on tylsää, kun blogi täyttyy viikon aikana kummasti. Tylsää tämä kyllä vähän onkin, jätkät nukkuvat suurimman osan päivästä, eikä heitä tunnu mikään kiinnostavan. Eilen sentään saimme nauttia auringosta, ja siitä otettiinkin kaikki ilo irti. Olimme tuossa pihallamme lähes koko päivän, Jimi sai kaivaa kuoppaa ja Jone puolestaan juoksenteli hangella milloin mikäkin keppi suussa.

Eilen sain todisteen siitä, että Jimillä (tuolla usein niin tylsistyneen näköisellä kaverilla) on aivan loistava humoristinen tilannetaju. Käppäiltiin tuossa takanamme avautuvalla metsäsuikaleella, ja Jimin näyttäessä nuuskuttelevan jotain usutin pojan etsimään hajua. Jimi siis ymmärtää ryhtyä etsimään jotain kuullessaan käskyn; etsi haju. Testailen Jimiä aina välillä, josko jotain mainittavaa aina silloin tällöin löytyisi. Tällä kertaa Jimi pyöri ja hyöri kuusten alla, ja sitten ylpeänä esitteli löytämänsä hajun; naapurin koiran ison p*skan. Eihän siinä auttanut kuin vähän kehaista, löytöhän se sekin on, joskin ei niin toivottu. Käskin Jimiä taas etsimään hajun, ja kohta hihna kiristyikin niin, että sormet hihnan ympärillä napsahtivat. Nyt nenään oli siis tarttunut jotain ihan oikeaa jäljitettävää. Veto oli mahdoton, ja se yltyi kannustaessa. Pian Jimi osoitti kantoa, jonka päällä oli pieni suolistettu hiiri. Tietenkin poika sai hirmuiset kehut, vaikka näky ei ollutkaan mikään nätti. Jimin hyvä puoli on, ettei se yritä syödä noita löytöjään. Se vaan ylväänä kuuntelee kehut ja rapsutukset, ja sitten ollaankin valmiit jatkamaan matkaa. Eli lumien sulamista ja verijälkiharjoituksia odotetaan jo kovasti.

Isompi Sheriffi on nyt sitten ilmoitettu ensimmäisiin näyttelyihinsä. Kaiken pitäisi olla kuukauden päästä jo takana, ja ennen sitä pitäisi varmaan vähän harjoitella. Harmiksemme mätsäreitä ei ennen Ristijärven näyttelyä ole. Eli joudutaan näyttelyyn melkein kylmiltään, ja se ei ainakaan emäntää lohduta. Olen käynyt pienenä koiranäyttelyssä, lähinnä ihailemassa sakemanneja, mutta mitään kokemustahan siis ei ole. Onneksi työterveyslääkärin määräämiä rauhoittavia on vielä melkein paketillinen jäljellä. Sain noita rauhoittavia erääseen rokkoon (kyllä luit oikein), mutta niiden sekottaessa pään ne jäivät syömättä. Eli jos oikein pahasti näyttelyahdistus alkaa vaivaamaan, niin täytyy ottaa pari nappia kielen alle. Eihän ne doping-säännöt koske kuin koiraa, samahan se on missä kunnossa emäntä on... Tuo näyttely on kai aika pieni, mutta meille maalaisille ja kokemattomille se on iso juttu.

Nyt taidan ryhtyä googlaamaan näiden kuuluisien koirankouluttajien kotisivuja. Brad Pattisonin löysin jo mm. Facebookista. Se on se amerikkalainen jannu, jonka ratkaisu melkein joka ongelmaan on koiran ja ohjaajan välinen hihna. Olisi mukava lukea tyypin kirja (edellyttäen että sellainen on, ja mielellään käännetty suomeksi), sillä olen avoin kaikille tyyleille. Tosin se toteutanko mitään niistä oikein, on asia erikseen.

Mukavia keväisiä päiviä kaikille!

ps Tajusin tässä, että viikon päästä olenkin jo matkalla mäyräkoiran kotimaahan. Hienoa olisi, jos Berliinissä sattuisi näkemään edes yhden paikallisen mäykyn.

Kontioniemen Sheriffit - Aitoa toveruutta

Talvilomalla...

Tässä sitä vietetään poikien kanssa talvilomaa. Harmiksemme aurinko ei ole näyttäytynyt yhtenäkään päivänä, ja rapa on lentänyt kunnolla. Jimi on antanut olosuhteille periksi ja lenkkeilee urheasti, vaikka maha likaantuukin joka kerta. Jone puolestaan on aina yltä päältä ravassa. Se juoksee niin mainiolla tyylillä, että rapa sotkee selänkin. Lisäksi välillä tulee kierähdettyä selälleen kesken juoksun. Onneksi sotkuista on vieläkin selvitty pelkällä pyyhkeellä. Jimiä ei ole ikinä edes yritetty pestä, sillä poika kammoksuu vettä, mitä nyt joskus vietin mukana sattuu hyppäämään järveen, tai putoamaan ojaan. Jonen pesua voisi kokeillakin, sillä näyttää siltä ettei kaveri juuri kuraisia lammikoitakaan pelkää.

Ulkoilun ja lenkkeilyn jäädessä vähemmälle olemme keksineet muuta aktivointia. Eilen lähdimme viemään isännän töihin ja samalla kävimme sheriffien kanssa kaupungilla. Käytiin näyttämässä Jonelle Jimin lapsuuden maisemia, Utran saaria. Jone tykkäsi kovasti puisista silloista. Valitettavasti oli liian kylmää koko saaren tutkailuun, mutta varmasti siellä käydään kesällä. Utrasta käänsimme Mazdan nokan kohti keskustaa ja suuntasimme työpaikalleni, sillä varsinkin Jonea oli pyydetty näytille. Jimi käveli rohkealla ja uteliaalla tyylillään vierelläni, lähes vetämättä kohti isoa rakennusta, Jonen ollessa sylissä. Hississä Jimi oli elementissään, sitä ei hississä oleminen jännitä, ja matka loppuikin pojan mielestä turhan aikaisin. Jonekaan ei hissikokemusta jännittänyt, olihan se tukevasti sylissä. Sheriffit keräsivät lähestulkoon koko toimiston naiset ympärilleen, ja siitäkös pojat nauttivat. Näiden koirien mielestä rapsuttajia ei voi olla koskaan liikaa. Jimi ilmeisesti hoksasi toimistossa olleen minun hajujani jo entisestään, sillä se kovasti nuuskutteli huonetta jossa työskentelen. Kaiken kaikkiaan vierailu meni niin hyvin, että meitä pyydettiin käymään toimistolla toistekin, vai oliko se sitten vieraskoreutta?

Meillä oli tarkoitus käydä poikien kanssa, myös eläinkaupassa. Harmiksemme olimme vaan liikenteessä liian aikaisin, eikä yksikään eläinkauppa ollut vielä auki. Eli Jimi jäi jälleen ilman uusia valjaita. Iltapäivälle, isäntää hakiessa töistä, pistäydyin palauttamassa ne viikko sitten ostamamme valjaat. Jokke-valjaita on siis turha ostaa, sillä lukko on väärässä paikassa. Hurttaa en taas kokeilematta uskaltanut ottaa, sillä kuulosti tuo palautus niin hankalalta. Kyllä ne toimivat ja sopivat valjaat vielä löytyy.

Ja löytyihin eilen Musti&Mirri -liikkeestä se amerikkalainen ihme: Furminator!
Olemme kuulleet tuosta ihmeellisestä harjasta pelkkää hyvää, ja kyllähän se melkoiseksi vehkeeksi paljastuikin. Kiitos teille Nellin ja Maurin emännät! Jimistä lähti siis vaaleata ja pehmeää karvaa, täytyi ihan tarkastaa harjaanko oikeaa koiraa vai meidän hamsteria. Porukalla ihmeteltiin isännän kanssa sitä irronnut höytyvää. Eikä Jimikään näyttänyt kärsineen. Tänään otetaan harjaus uudelleen, täytyyhän sen tehokkuudesta nyt olla täysin varma. Palautusoikeutta harjalla on 30 päivää.

Sitten täytyy vielä kehaista tuota meidän pientä mäykkyä. Jone löysi eilisellä iltapissillään kuolleen talitintin. Poika marssi päättäväisesti etsimään pissipaikkaa, kunnes nenä nousi ylös ja kaveri hyppäsi suoraan sohjoiseen hankeen. Olisittepa nähneet kun Jone marsii talitintti suussa kohti minua; koira on innoissaan löydöstään ja lintukammoinen emäntä on kauhuissaan. Onneksi muistin kehua poikaa löydöstä, ennen kuin talitintti viskattiin roskiin.

Nyt jatkammekin tästä palloleikkijä, ja illalla nuuskutellaan vähän näädän nahkaa. Sain sen työkaverini naapurilta, näätä on nätisti nyljetty, mutta myyntiin kelpaamaton. Sehän on siis aivan oiva "leikkikalu" meille, ja kyllä se onkin tuossa muovipussissa jo jaksanutkin kiinnostaa. Mistä tää kiinnostuu ruumiita ja raatoja kohtaan tulee?!

Ihana rapainen kevät!

Viimeksi oltiin toiveikkaana menossa koirakouluun, Kivuttomalle ja Pääsiäinenkin oli edessä. Nyt ne kaikki ovat koettu, ja tässä kirjoituksessa tiivistetysti tapahtuneista.

Koirakoulussa tosiaankin käytiin Jimin kanssa. Koulua edeltänyt lenkki sujui aivan loistavasti. Poika oli lähestulkoon koko ajan kontaktissa, ja kuuliaisena. Kentälle saapuessamme tiesin, ettei tästä koulutuksesta seuraisi mitään hyvää. Olisi pitänyt jättää osallistumatta suosiolla. En saanut Jimiin minkäänlaista kontaktia, kaikki muu kiinnosti enemmän. Sitten poika varmaan jo tunsi turhautumiseni, ja silloinhan se heittäytyy aivan kauheaksi. Jos se näkee ihmisessä yhtään kiihtymisen merkkejä, se varmasti tekee kaikkensa ärsyttääkseen enemmän. No emännän sisukkuudelle yritettiin osallistua koulutukseen toisista kauempana. Ryhdyin kaivamaan makupaloja taskusta hihnan ollessa maassa, niin kuin se aina on. Yht´äkkiä Jimi kirmasi yhden haukkuvan isokokoiseen pennun kimppuun. Onneksi Jimi ei oikeasti murissut, se vaan meni painimaan suorilla. En todellakaan tiedä miten siinä niin kävi, ja myönnän vian olleen minussa. Tietenkin Jimi olisi pitänyt saada kiinni, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti etten tajunnut edes suutani aukaista. Yleensä Jimi on se jonka kimppuun käydään hampaat irvessä, enhän mie voinut kuvitellakaan sen tekevän mitään tuollaista. No nyt sekin on nähty... Meiltä meni sitten se loppuaika koulutuksesta ihan vaan maltin säilyttämiseen, ja lopulta Jimi sekä emäntä olivat rauhoittuneet. Itse vierastan kovia otteita koiran koulutuksessa, mutta miettimään tapahtunut kyllä pisti. Olen huomannut jo kevään aikana etten kiinnosta Jimiä tarpeeksi, tai en saa sitä innostumaan leluista tai mistään muustakaan. Kävikin mielessä ajatus, että miksi me moisissa koulutuksissa käydään. Jimi tekee kaiken orjallisesti kun on kontaktissa, mutta ei se siitä nauti. Nuorempana sen sai innostettua vetolelulle, ja näin koulutusvire oli helposti saatavissa. Nyt sitä on ihan turha yrittääkään. Jos tiistaina vääntäydytään koulutuskentälle otan mukaan jäniksenkäpälän. Sillä saan poikaan toivottua intoa, mutta täytyy miettiä oikeasti onko mitään mieltä viedä mäyräkoiraa, jonka mielenkiinto on jossain muualla, koulutuskentälle ihan vaan emännän tahdosta.

Jonen ensimmäinen rokotus puolestaan oli keskiviikkona. Jone puettiin kaulapantaan, ja koko perhe pakkautui autoon. Automatka meni vikisemättä molempien poikien matkatessa omissa kopeissaan. Jimille seuraa rokotuksen ajan piti Kikka, joka asuu eläinlääkärin naapurissa. Jonen kanssa marssittiin eläinlääkäriin, jossa vastaanotto olikin jälleen lämmin ja ystävällinen. Pääsimme suoraan eläinlääkärin pöydälle, ja viidessä minuutissa poika oli rokoitettu. Jone ei huomannut koko piikkiä, se keskittyi niin lääkärin tarjoamiin nappuloihin. Poikaa ei jännittänyt seisoa pöydällä, tai olla vieraan ihmisen tutkittavana. Jone on todella rento kaveri, koko aikana se ei vinkunut tai yrittänyt päästä sylistä. Poika sai käyttäytymisensä johdosta päivän symppis-palkinnon, kilon Hill's nappuloita ja purkkiruokaa. Ja arvatenkin koko perhe oli iloinen saamastaan palvelusta ja huomiosta. Uusintarokotukseen aika on jo varattuna, ja sitä odotellessa pysytelläänkin vaan kodin läheisissä lenkkimaisemissa. Lisäksi ulkona on sellainen rapakeli nykyisin, ettei ole mitään mieltä lähteä pikkuisen kanssa ulkoilemaan, sehän kastuu ja rapautuu täysin.

Pääsiäistä vietettiin mökkeillen. Aurinkoa ei koko aikana näkynyt, joten ulkoilut menivät vähän mönkään. Jimistä oli huomattavissa myös stressaantumisen oireita. Se olisi halunnut olla irti, ja juosta ympäri maat ja mannut. Pojan harmiksi kuitenkin pidimme sen narussa tiukasti. Jonelle puolestaan riitti vaarin saaren ympäri kiertäminen. Kaikessa touhussa pojat kyllä yrittivät olla mukana, joskus vähän turhankin lähellä. Jouduimme jättämään siis pojat aina välillä sisälle lekottelemaan ja lämmittelemään. Kerran tämä kohtalo ei Jimille kelvannut, vaan tämä näytti pennulle kuinka ulko-ovesta päästään ulos. Jimi osaa avata mökin oven nenällään, ja niinpä pojat juoksivatkin peräkkäin innoissaan ulos, isompi edessä ja pienenpi perässä. Molemmat näyttivät olevan onnesta soikeina.

Mökillä Jimi on joutunut tottumaan mönkkäriin. Se inhoaa moottorikelkkoja ja mönkijöitä, mutta nyt se ehkä alkaa tajuamaan etteivät ne niin pahoja olekaan. Varsinkin kun oma isäntäväki näyttää olevan kyydissä. Jone puolestaan pyörii erilaisten moottoriajoneuvojen alla, se varmaan haaveilee mekaanikon urasta pyöriessään moottorin alla. Sisällä se sukeltelee sohvan ja sängyn alla, kuten kunnon luolakoira.

Nyt pojat nukkuvat tuossa päiväuniaan. Tietenkin nyt, kun isäntäväki on saatu ylös, nukuttaa heitä makoisasti. Jimillä on aina aamuisin hirmuinen kiire saada porukka ylös. Ilmeisesti sitä jännittää uusi aamu, sekä uudet kuviot. Jone puolestaan nukkuisi yhtä ja samaa unta puolille päiville, ellei pissihätä yllättäisi aikaisemmin. Toivottavasti Jimi ottaakin mallia pienemmästä ettei aina tarvitse olla tekemässä jotain ja stressaamassa jostain.

ps Oskutuotteesta tuli henkisestä kivusta ja särystä korvausta. Saimme sekä pieniä että isoja korvia pussillisen. Tuotteet on jo testattu, ja todettu maistuviksi.

Pojat ne ovat aivan pihkassa!

Mökkikausi tuli avattua viikonloppuna. Onneksi sattui loistava ulkoilusää molemmille päiville. Jimi nautti ulkoilusta sen minkä isäntäväen työnteolta vain pystyi. Yritettiin pitää isompaa sheriffiä irti, mutta jo hänen oman turvallisuuden vuoksi päätettiin lopettaa se ilo siihen, kun koira saatiin vielä kiinni. Jimiltä hävisi todellisuudentaju ja korvat, päästessään hihnasta irti. Siellä se suu vaahdossa juoksi sen minkä kerkesi, ja tutki jokaisen kesämökin tarkkaan. Sitä missä asti se kävi, ei kukaan paikallaolleista tiedä. Se löysi jäältä myös kuolleita kaloja. Niitä se ihaili ja tutkaili, sekä ilmeisesti vähän maistelikin. Kyllä oli polleaa poikaa, kun juostiin se Jone sylissä ottamaan kiinni. Kyllähän sellaista kalasaalista pitikin esitellä, onneksi ei mennyt tutkailemaan sitä vieressä ollutta avantoa.

Jone puolestaan oli ulkoili sisulla. Sitä ei olisi kiinnostanut niinkään tutkailla metsää ja maastoa. Mieluummin se olisi nauttinut sisällä takan lämmöstä, mutta kaikkien muiden ollessa ulkona oli hänenkin taivuttava. Jonelle järjestettiin oikeat luksustilat mönkijän tavaralaukkuun. Siellä se poika nukkui päiväunet takkiin käärittynä, eikä mönkijän liikkuminenkaan herättänyt uneliasta kaveria. Pieni sheriffi ilmeisesti kärsii vieläkin jonkin sortin ulkoilman tuomasta väsymyksestä, vaikka mökillä tulikin nukuttua. Oksentelu jäi siihen perjantaiseen, onneksi. Varmuuden vuoksi sekoitin ruokaan maitohappobakteereja. Ei niistä ainakaan haittaa ole, välillä kun tulee maisteltua vaikka mitä. Tänään suussa oli hevosen kakkaa ja käpyjä... Pojasta on kehittynyt melkoinen käpyjen keräilijä, se löytää niitä mistä vain, ja kaikki pitäisi tietenkin tuoda sisälle.

Ylihuomenna on aika mennä tohtori Kivuttomalle. Jone saa ensimmäisen rokotuksensa. Madotus on hoidettu jo. Sinne se tahna meni tonnikalan mukana, eikä yhtään tarvinnut tapella. Kynnet on jo eilen leikattu näyttäväksi. Vielä pitäisi siistiä turkki ylimääräisestä pihkasta.

Jimin kanssa käytiin tänään pyöräilemässä. Poika ei saanut juosta tarpeeksi kovaa, sillä emäntä oli tällä kertaa fleksin toisessa päässä. 24-tuumaisella Jopolla sai polkea itsensä kipeäksi, eikä sekään riittänyt, edes alamäessä. Onneksi Jimi tyytyi tällä kertaa suurimmaksi osaksi lönköttelyyn, muuten olisi voinut tulla pahaa jälkeä pyörästä ja emännästä, jolle pyöräily ei ikinä ole ollut helppoa. Kaiken tämän aktiivisen elämän keskellä nyt, myös isäntäväellä, on otettu tapaturmavakuutus. Tajusimme, että koirien vakuutukset ovat paremmat kuin omat.

Huomenna olisi tarkoitus pistäytyä koirakoulussa, jos vaan sää sallii. Senkin takia Jimi on nyt vähän purkanut juostessaan energiaa ennakkoon. Treeni-iltoina kun ei juurikaan kerkiä käymään lenkillä, niin joutuu vähän sumplimaan illan ohjelmistoa jo etukäteen. Sitä miten tulevaisuudessa lenkkeilyt hoituu, en todellakaan tiedä. Vaikeaa tulee olemaan, jos Jonea ei kiinnosta ulkoilu yhtään. No sen näkee sitten, ja eiköhän se jo keväämmällä ole innoissaan tuolla samoilemassa.

Uniset sheriffit toivottavat mukavaa Pääsiäisen odotusta jokaiselle!

Wiiik, wiik, vinku soi...

Jonen rokottamattomat päivät vähenevät, ja kevätkin taitaa voittaa usean takatalven jälkeen. Jonen rekkarit tulivat, ja nyt vaan pitäisi täytellä pojan omaa hauva-kirjaa, sekä aloittaa hänen oman portfolion kasaaminen. Omistajailmoitus laitettiin heti postitse menemään, saa nähdä milloin sieltä tulee vahvistus. Se on tämä koiraharrastus yhtä jännitystä... Oskutuote sentään piti lupauksensa, postista tuli tänään ilmoitus haettavasta paketista. Sisältö pysyy viikonlopun yli yllätyksenä, mutta kuulette siitä varmasti kunhan saadaan paketti haettua postista.

Jimin kanssa käytiin edellisellä viikolla koirakoulussa, ja sehän meni aivan loistavasti taas! Tiistaina menimme myös, mutta tuulen ja tuiskun läpi ajettuamme saavuimme tyhjälle kentälle. Ketään ei ollut tullut paikalle, mielestäni mitään puhetta paikan tai ajankohdan siirrosta ei ollut. Harmitti suunnattomasti, sillä oltiin jo valmiita näyttämään taitomme taskut nakkeja pursuen. Hukkaan reissu ei kuitenkaan mennyt, sillä lenkkeiltiin pitkin kylänraittia ja harjoiteltiin kontaktissa kävelyä. Hienosti meidän Jimi sen osaa, mikäli vaan tahtoo. Tosin mielestäni koiralle pitää antaa vapauksia hihnassa, kunhan vaan ei tarvitse repiytyä koko lenkkiä käsi suorana, ja selkä märkänä.

Tänään käytiin ostamassa Jimille uudet valjaat eläinkaupasta. Jokke-valjaat, joita on käytetty kohta kaksi vuotta, näyttävät jo nyt aika kuluneilta ja ne rönksöttävät atleettisessa vartalossa entistä enemmän. Lisäksi lukko on mäyräkoiran vartalolle vähän huonosti suunniteltu. Se painaa juuri kainaloa, ja Jimillä onkin tullut siihen kohtaan sellainen pieni kovettuma. Valitettavasti uudet pehmeät Jokke-valjaat eivät olleet yhtään paremmat. Koko oli sopiva, mutta lukko on vieläkin huonommassa paikassa. Täytyy palauttaa nuo, ja jatkaa täydellisesti istuvien ja mäykylle sopivien valjaiden etsiskelyä. Pitää tutustua tarkemmin Arja's artiin ja toivoa, että sieltä löytyy ratkaisu meillekin.

Jone on kasvanut päivä päivältä, painoa on nyt neljä kiloa! Poika on ihastunut vinkuleluihin, hienoa nähdä Jimille ostetut lelut täydessä leikissä. Jonesta taitaa kehittyä oikein esiintyvä taiteilija, sen verran hienosti vinku soi. Valitettavasti yleisö ei aina jaksa kuunnella. Varsinkin Jimi näyttää aika kypsältä, eräänä iltana se makasi eteisen lattialla huokaillen. Soitto soi kyseisenä iltana yhtä jaksoisesti melkein vartin verran.

Tämä pienempi sheriffi säikäytti tänä aamulla rajulla oksentelulla. Heräsin vartin yli viisi aamulla siihen kun Jone puntuili omassa sängyssään. Yleensä se herätessään tulee ilmoittamaan tarpeille menostaan, yöt (n. seitsemän tuntia) poika on täysin tekemättä tarpeitaan. Tänään käytös oli poikkeavaa ja kohta pojan heräämisen jälkeen kuulinkin kuinka piiiiiitkä pissi lirisi olohuoneessa. Viedessäni pojan ulos isommalle asialle mikään ei tuntunut normaalilta. Jone kakosteli kävelyn lomassa, ja sitten puklautti kuistin rappusille. Tultiin kiireellä sisälle, ettei tarvitse kylmässä kakostella. Puolen tunnin aikana poika oksensi kaiken kaikkiaan viidesti, myös hetki sitten juoman veden. Olin varma, ettei meitä iltapäivällä odota kotona iloinen yllätys. Tuli niin elävästi Jimin sairastelu mieleen. Työpäivä onneksi tuntui kuluvan nopeasti, ja kotiin tultaessakin eteisessä odotti kaksi iloista mäykkyä. Se taisi ollakin jotain muuta (vaaratonta) oksentelua, onneksi. Poika näyttää olevan tavallista väsyneempi, mutta ruoka ja leikki maistuu. Huomenna pakataan auto ja lähdetään mökkiä kohti. Tarkoituksena on käydä tekemässä polttopuita ensi talvea varten, täytyy olla kaukaa viisas näissä asioissa. Toivottavasti aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, jotta tarkenemme ulkoilla koko viikonlopun. Kokeillaan saada muutamia kuviakin otettua ulkoilun lomassa.

Mukavaa viikonloppua jokaiselle, ja olettehan muistaneet jo kylvää raeruohon!