Pojat ne ovat aivan pihkassa!


Mökkikausi tuli avattua viikonloppuna. Onneksi sattui loistava ulkoilusää molemmille päiville. Jimi nautti ulkoilusta sen minkä isäntäväen työnteolta vain pystyi. Yritettiin pitää isompaa sheriffiä irti, mutta jo hänen oman turvallisuuden vuoksi päätettiin lopettaa se ilo siihen, kun koira saatiin vielä kiinni. Jimiltä hävisi todellisuudentaju ja korvat, päästessään hihnasta irti. Siellä se suu vaahdossa juoksi sen minkä kerkesi, ja tutki jokaisen kesämökin tarkkaan. Sitä missä asti se kävi, ei kukaan paikallaolleista tiedä. Se löysi jäältä myös kuolleita kaloja. Niitä se ihaili ja tutkaili, sekä ilmeisesti vähän maistelikin. Kyllä oli polleaa poikaa, kun juostiin se Jone sylissä ottamaan kiinni. Kyllähän sellaista kalasaalista pitikin esitellä, onneksi ei mennyt tutkailemaan sitä vieressä ollutta avantoa.

Jone puolestaan oli ulkoili sisulla. Sitä ei olisi kiinnostanut niinkään tutkailla metsää ja maastoa. Mieluummin se olisi nauttinut sisällä takan lämmöstä, mutta kaikkien muiden ollessa ulkona oli hänenkin taivuttava. Jonelle järjestettiin oikeat luksustilat mönkijän tavaralaukkuun. Siellä se poika nukkui päiväunet takkiin käärittynä, eikä mönkijän liikkuminenkaan herättänyt uneliasta kaveria. Pieni sheriffi ilmeisesti kärsii vieläkin jonkin sortin ulkoilman tuomasta väsymyksestä, vaikka mökillä tulikin nukuttua. Oksentelu jäi siihen perjantaiseen, onneksi. Varmuuden vuoksi sekoitin ruokaan maitohappobakteereja. Ei niistä ainakaan haittaa ole, välillä kun tulee maisteltua vaikka mitä. Tänään suussa oli hevosen kakkaa ja käpyjä... Pojasta on kehittynyt melkoinen käpyjen keräilijä, se löytää niitä mistä vain, ja kaikki pitäisi tietenkin tuoda sisälle.

Ylihuomenna on aika mennä tohtori Kivuttomalle. Jone saa ensimmäisen rokotuksensa. Madotus on hoidettu jo. Sinne se tahna meni tonnikalan mukana, eikä yhtään tarvinnut tapella. Kynnet on jo eilen leikattu näyttäväksi. Vielä pitäisi siistiä turkki ylimääräisestä pihkasta.

Jimin kanssa käytiin tänään pyöräilemässä. Poika ei saanut juosta tarpeeksi kovaa, sillä emäntä oli tällä kertaa fleksin toisessa päässä. 24-tuumaisella Jopolla sai polkea itsensä kipeäksi, eikä sekään riittänyt, edes alamäessä. Onneksi Jimi tyytyi tällä kertaa suurimmaksi osaksi lönköttelyyn, muuten olisi voinut tulla pahaa jälkeä pyörästä ja emännästä, jolle pyöräily ei ikinä ole ollut helppoa. Kaiken tämän aktiivisen elämän keskellä nyt, myös isäntäväellä, on otettu tapaturmavakuutus. Tajusimme, että koirien vakuutukset ovat paremmat kuin omat.

Huomenna olisi tarkoitus pistäytyä koirakoulussa, jos vaan sää sallii. Senkin takia Jimi on nyt vähän purkanut juostessaan energiaa ennakkoon. Treeni-iltoina kun ei juurikaan kerkiä käymään lenkillä, niin joutuu vähän sumplimaan illan ohjelmistoa jo etukäteen. Sitä miten tulevaisuudessa lenkkeilyt hoituu, en todellakaan tiedä. Vaikeaa tulee olemaan, jos Jonea ei kiinnosta ulkoilu yhtään. No sen näkee sitten, ja eiköhän se jo keväämmällä ole innoissaan tuolla samoilemassa.

Uniset sheriffit toivottavat mukavaa Pääsiäisen odotusta jokaiselle!

2 kommenttia:

10. huhtikuuta 2009 klo 21.00 Iina Vee kirjoitti...

Heippa!
Hyvää pääsiäistä sinne teillekin päin! Nellille on noita leluja kertynyt niinkuin perheen prinsessalle on tapanakin. :D
Nelli on myös vähäkarvainen karkkari, jota ei oikeastaan tarvi ikinä nyppiä, vähän vain siistiä välillä. Mielestäni toi furminaattori on ollut hyvä ja vähentänyt irtokarvan määrää huomattavasti. :) Porukat puolestaan innostuivat hankkimaan ko vekottimen Juudakselle, joka on puolestaan extra-karvainen karkkari. :D Eli siis toimii molemmissa tapauksissa. :) Ja oikeaan furminaattoriinhan luvataan 30 päivän tyytyväisyystakuu! :D

terkuin
Nelli ja Iina

13. huhtikuuta 2009 klo 11.24 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Moro!
Täytyypä sitten katsella tuota furminaattoria uudelleen. Jimille kun ei ole vieläkään ilmestynyt karkkarin partaa eikä muutakaan pidempää karvaa, ajattelin että sheivaisin sen tuolla ihme laitteella. Poikaa ollaan ilmoittamassa ensimmäisiin näyttelyihinsä. Kaveri siirtynee näyttelyn myötä lyhytkarvaiseksi...