Tänään oli toko -alkeiden viimeinen kerta, nyt siis se kurssi on suoritettu. Hienosti minä taas opin kaikkea, ja nyt Ellu on opetettu jotta osaa kouluttaa minua itsenäisesti. Se onkin tulostanut kaikki liikkeiden ohjeet ja pisteytykseen liittyvät materiaalit, ja alleviivannut tärkeimmät kohdat. Eli helpolla en tule pääsemään.
Tällä viikolla olen vähän pitänyt etäisyyttä ruokaan. En ole syönyt kunnolla, vaikka ihan normaalisti on touhuttu. Onhan minulla aiemminkin ollut kausia jolloin edes maksalaatikko ei ole maistunut, mutta emäntäni on tietenkin ollut huolissaan ja tarkastanut kuppini montako nappulaa olen jättänyt syömättä. Rasittavaa kyttäilyä, mutta minun parastahan se ajattelee. Viime kauppareissulla Ellu oli löytänyt pakastealtaasta eläimille tarkoitettua jauhelihaa. Niinpä se tohkeissaan esitteli sitä minulle ja jätti paketin sulamaan yön ajaksi jääkaappiin. Aamulla kun olin innoissani tulossa maistamaan ”minun omaa” jauhelihaani kuului keittiöstä kauhun kiljahduksia. Ellu luuli ja väitti nähneensä paketissa hampaan tai jonkin muun epämiellyttävän eläinperäisen palasen. Jouduin syömään nappuloita ja maksalaatikkoa. Ihan hyvä vaihtoehto se olikin, sillä emäntäni näytti aamulla siltä, että verinen jauheliha olisi ollut kova pala. Päivän emäntäni oli miettinyt kuinka tehdä paketin kanssa, oli varmaan käynyt läpi kaikki eettiset kysymykset ja niihin vastaukset. Illalla kuitenkin pääsin maistamaan tuota lihaa, ja sepäs hyvää olikin. Onneksi ei heittänyt pakettia roskiin, vaan siilasi omasta mielestään kaikkein ällöimmät rustot ja muut saaliit pois. Tuntuu se joka kerta vakuuttelevan itselleen, että koira on jalostettu sudesta ja omalla tavallaan peto. Kyllä minä ilmeestä näen, että mieluummin se laittaisi kuppiini jotain ihan muuta, kuin eläimille tarkoitettua lihaa, joka saattaa sisältää sattumia. Mutta olen alkanut löytää ruokahaluni, välillä olen jopa nuollut kupin puhtaaksi.
Kävin tässä yhtenä päivänä myös ostoksilla Musti&Mirri liikkeessä. Kävelin matkan ihan itse ja sitten sain katsella siellä leluja itselleni. Mitään en uskaltanut koskea, enhän minä niitä kaikkia olisi kuitenkaan saanut. Minulle ostettiin sellainen aktivointipullo. En ole täysin ymmärtänyt sen ratkaisua vielä. Lisäksi sain sellaisen noutoon tarkoitetun dummyn, mutta meillä sitä käytetään vetoleluna. Pehmoleluja kaupassa oli vähän, joten odottelenkin uutta lähetystä kirpputorilta. Entiset lelut jotka jokin aika sitten sain, on suolistettu jo tehokkaasti ja tunnistamattomaan kuntoon.
Keskiviikkona kävin kettutreeneissä, viimeksihän olin treenannut luolaa joulukuussa. Emäntäni oli unohtanut tarkastaa moneltako treenit olivat, ja saavuttuamme kohtaamispaikalle ei siellä näkynyt enää ketään. Jollekin se sitten soitteli ja matka saattoi jatkua. Ketun luona ei ollutkaan muita haukkujia, joten pääsin lämpimästä autosta suoraan toimintaan. Haistoin ketun heti hypättyäni autosta ja menin nelivedolla latoon. Sieltä paikallistin viekkaan punaturkin heti. Aloitin raivoisan haukun, pitihän sille näyttää kuka määrää tässä vaiheessa iltaa. Itse luolaan meno olikin työlästä, Ellu yritti saada minut suostuteltua ahdingosta, minä pyörin ja laitoin vastaan kuin saippuanpala. Sitten kokeiltiin josko menisin luolaan keskeltä. Sehän onnistuikin ja niinhän minä lähdin ojentamaan kettua. Minut otettiin kohta pois ja kokeiltiin uudelleen ahdinkoa. Mies joka omistaa luolan ja ketun laittoi minut tällä kertaa matkaan ja se sujuikin ongelmitta. Taas temmelsin hetken luolassa ja sitten uudelleen ahdingon kautta luolaan. Nyt Ellukin jo sai minut sinne suostuteltua, itse asiassa minulla oli selvittelemättömiä asioita ketun kanssa, joten menin luolaan enempiä houkuttelematta. Viimeisellä kerralla minua ei juurikaan kannustettu luolaan menossa eikä siellä touhuillessani, sillä kilpailutilanteessakin ohjaajan täytyy pysyä rauhallisena. Työskentelin luolassa aikani, vaeltelin siellä pimeässä, välillä haukkuen, ja ollessani ketun kanssa nenätysten (välimatka noin 40 cm, esteittä) haukuin raivokkaasti. Minut otettiin sitten pois, jotta minulle jäisi hommaan kipinä. 27pvä minulla on uudelleen treenit, siellä on se sama kettu. Haluaisin tässä vaiheessa sanoa ettei se ainakaan helpommalla tule pääsemään. Ellu kuuli ”luolamieheltä” että Ruotsissa koirien tulee ennen luolaan menoa olla omistajan vieressä, ikään kuin tokon perusasennossa ja odottaa käskyä. No Ellu tietenkin innostui asiasta, ja nyt sillä on jo haaveissa, että ensimmäiseen kisaani mennessäni olisin perusasennossa ja käskystä menisin ajamaan ketun. Sanonpahan vaan, että saahan sitä aina toivoa ja haaveilla, mutta mäyräkoira on mäyräkoira, se ei turhia pokkuroi emäntää tai isäntää miellyttääkseen. Vaikkakin kyllähän minä toko -alkeet suoritin kiitettävästi, kiitos kuivatun kebab -lihan.
PS. Tämän kirjoituksen aikana kerkisin rikkoa sen aktivointipulloni. Sain pureskeltua sen pohjan kierteet, ettei pullonpohja mene enää kunnolla kiinni eikä sitä taida enää saada aukikaan. Eli taisin ratkaista sen ongelman väärin tällä kertaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti