Kevät on alkanut mukavasti. Lunta on mukavasti ja minusta on niin kivaa möyriä hangessa. Tokoa ei ole juurikaan harjoiteltu, muuten kun noudon osalta. Ellu heittää lelun kesken lenkkeilyn ja minun tehtävänä on etsiä ja hakea se. Yleensä pudotan sen jalkojen lähelle, mutten suoraan Ellulle. Tällä hetkellä tuokin nouto riittää, mutta eiköhän minulta jatkossa vaadita enemmän, sillä tuosta ei täysiä pisteitä saa oikeassa tokossa.
Pääaiheenamme on ollut vetämättä kävely ja nätisti ohittaminen. Ensin kirosin emäntäni lukeman Kiskomatta paras -kirjan, mutta täytyy myöntää että kyllähän se on miellyttävämpää kävellä riuhtomatta. Kyllä minä vieläkin innostun vetämään, mutta hyvin nopeasti tulee palautetta, eli minut kutsutaan kontaktiin (syömään juustoa) ja sitten lähdetään rauhallisesti eteenpäin. Ja tämä show jatkuu niin pitkään kun minä jaksan vetää, tai kunnes emäntä hermostuu ja kävelee suutuspäissään käsi suorana (yleensä niin käy vain siinä tapauksessa kun on kiire jonnekin). Mäyräkoirakävelyllä sentään sain vetää, sillä muutenhan me olisi jääty lähtöruutuun, ja sitä paitsi siellä kukaan ei kävele riuhtomatta, kaikkihan haluavat ryhmän ensimmäiseksi.
Kettutreeneissä olen käynyt kahdesti viime kirjoittamisen jälkeen. Ensimmäisellä kerralla kettu ei ollut kuitenkaan kotona, joten se oli vaan tyhjän luolan tarkistaminen. Menin sillä kerralla ensimmäisen kerran avittamatta ahdingosta luolaan, ja petyin kierrettyäni tyhjän luolan, mutta toisaalta se jätti kutinan seuraavaksi kerraksi. Keskiviikkona kävin myös luolalla ja tällä kertaa kettukin oli paikalla. Ellu oli selittänyt koko automatkan ajan ketusta, ja niinpä olin jo valmiiksi sparrattu. Tällä kertaa luolalla olikin terrieri porukkaa, häijyn näköisiä ne koirat. Onneksi ei tarvinnut leikkiä kaveria niiden kanssa. Jos tuo ketun pyytäminen tapahtuisi ryhmässä, olisi luultavasti viimekertainen ryhmä ajautunut keskenään suurin riitoihin, ja kettu olisi mennyt kaikilta ohi suun ja nenän. Joka tapauksessa tein oman suoritukseni hyvin. Menin luolaan ahdingosta ilman auttavaa kättä ja lähdin takaa-ajoon. Nopeasti sain ketun ajettua oikean puoleiseen päätepesään ja haukuin sitä raivoisasti. Sain kehuja äänestäni ja luonteestani. Sitten kun olin menossa lähemmäs kettua, se lähestyikin minua. Tahdon muistuttaa vielä ettei meidän välissämme ollut minkäänlaista estettä tälläkään kertaa. Säikähdin tuota kähisevää eläintä niin ja peräännyin hakupesälle asti. Sehän ei kuulemma ole missään nimessä hyvä, kilpailutilannetta ajatellen. Tämänkin lajin kanssa ollaan kuitenkin niin alussa, ettei ole mitään kiirettä miettiä vielä tulevaa. Se kuinka tuo ketun äkkinäinen lähestyminen vaikutti minuun, en osaa vielä sanoa. Emäntäni luki kuitenkin jostain, että arat koirat säikähtävät tuollaista ja uudelleen kokoamiseen saattaa kulua kuukausia tai jopa vuosia. Arkahan minä en ole, mutta loukkaannun kyllä helposti, mutta pidetäänpä Ellu jännityksessä, ja nähköön sitten ensikerralla kuinka tuo tapahtunut vaikutti minuun.
Takana alkaa olla elämäni tylsin loppuviikko ja viikonloppu. Meillä on oltu kipeitä, ja niinpä minunkin lenkitys on jäänyt huomioimatta. Tämä on ollut kyllä henkisesti raskasta, on pitänyt kuunnella mitä nämä kuumeessa olevat zombia muistuttavat ihmiset keksivät. Ellua varsinkin on pitänyt vahtia, sillä kun ei tuntunut olevan edes ajantajua, kun tuli perjantaina kesken aamun töistä kotiin. Sen jälkeen se nukkuikin lauantaihin melkein yhtä mittaa. Sainkin sairastelun johdosta vähän ennakkoa synttärilahjastani, sain nimittäin sellaisen aktivointilelun jotta saisin aikani paremmin kulumaan. Lisäksi olen päässyt nautiskelemaan olostani sängylle isännän ja emännän väliin. Se on ollut ennen kiellettyä, mutta hätä ei näköjään tunne lakeja, enkä minä pistänyt vastaan.
Tänään kuitenkin pääsin käymään koirapuistossa, ja juoksin sen minkä jaloistani pääsin. Juoksin aidan toisella puolella olevan noutajan kanssa, ja voin kertoa, etten paljon hitaammaksi jäänyt. Sitten tehtiin siellä vähän luoksetulo -harjoitusta ja tulomatkalla näinkin kaverini Rekon, itäsiperianlaika. Tosin en oikein malttanut Rekon kanssa jutustella, kun oli jo kiire kotiin. Muistin että isäntähän oli jäänyt ilman vahtimista ja minullakin oli ruoka-aika edessä.
Noin mutta palailen taas blogilleni jossain vaiheessa. Luultavasti emännän talviloman aikana meillä on paljon tekemistä, joten kait sitten on myös kirjoitettavaa ja toivottavasti myös kamera on reissulla mukana, jotta saadaan myös galleriaan materiaalia.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti