On taas tullut touhuiltua ja opeteltua erilaisia juttuja. Koulussa on mennyt hyvin, olen ollut reipas ja tottelevainen. Päätettiin myös Ellun kanssa että ei enää jatkossa käydä siellä maanantaisin järjestettävässä koirakoulussa. Olen nimittäin niin paljon edellä niitä muita penturyhmäläisiä että asiat on vähän turhaa jankkaamista. Tosin lisäharjoitus ei ole ikinä pahasta, mutta ainakin näillä näkymin pidämme taukoa ja keskitymme POKS:n järjestämään koulutukseen.
Eilen kävin shoppailemassa. En ole ikinä ennen käynyt ostoksilla, mutta nyt sekin päivä koitti. Olin vähän ihmeissäni, sillä olin vasta heräillyt ja syönyt kunnon aamupalan ja sitten lähdettiinkin jo autoilemaan. Piha näytti aivan kummalliselta ja uudelta minulle, näin vain paljon autoja. Sitten mentiin ovesta sisään ja voi sitä lelun ja ruoan määrää. En ole eläissäni nähnyt niin paljon tavaraa, kun näin astuessani Mustiin & Mirriin. En uskaltanut koskea mihinkään, mutta haistelin tavaroita senkin edestä. Syy miksi ostoksille lähdettiin, ovat kylmenneet säät ja sadekelit. Olen kuullut puhuttavan että tarvitsisin ulkoilupuvun ja nyt minulla on sellainen. Kieltämättä tuntuu vähän oudolta pukea sellainen päälle, sillä en ole sellaista pukua huomannut vielä monellakaan koiralla. No nyt minulla on sellainen Hurtan valmistama puku, se suojaa sateelta ja tuulelta. Siihen saa alle ostettua vielä fleecen, kummalta tuntuu moinen touhu, sillä onhan minulla oma turkki. Täytyy varmaan ensin opetella kävelemään puku päällä pimeällä ja hiljaisilla poluilla, sillä tuntuu vähän hassulta pitää sitä päällä, ja kävelykin menee ihan pomppimiseksi. En tiedä miten kuopan kaivaminen onnistuu, ainakin puku menee likaiseksi.
Sitten sain ostosreissulta mustan pitkän nahkahihnan, olenkin sitä jo käyttänyt tämän päivän lenkillä ja havainnut sen hyväksi. Sain myös näyttelyhihnan, leveän sellaisen eli nyt en voi enää laittaa temppuiluani näyttelyharjoituksissa pelkän hihnan piikkiin. Lisäksi sain sellaisen uuden maastokuvioisen vetolelun. Tykkään leikkiä vetoleikkejä yli kaiken, ja tuo lelu tuo vielä tyylikkyyttä leikkiin. Voi minua, kyllä nyt passaa harrastaa, välineet pitäisivät ainakin olla viimeisen päälle hyvät ja toimivat.
Käytiin tänään lenkkeilemässä metsässä ja minä pääsin siellä irti. Olen vähän arka ollessani irti, mieluiten kuljen Ellun jalkojen vieressä, mutta kyllä minä sitten vähän irrottelinkin. Haistelin kirpakkaa syksyistä ilmaa ja napsin pakkasen puraisemia puolukoita. Se oli sellainen akkujen-lataus kävely, mikä olisikaan ollut mukavampaa kuin hiljainen metsä ja mukava sää. Tykkään kyllä todellakin kävellä metsiköissä ja poluilla, mutta ns. kaupunkikävelyssä on myös omat hyvät puolensa. Silloin saa olla näkyvillä ja nähdä pyöriä, autoja, ihmisiä ja muita koiria. Kaikki kentät ja nurmialueet yleensä käytetään harjoitellessa seuraamista ja välillä se tuntuu ihan tyhmältä kesken kaiken harjoitella jotain sellaista. Sitten joskus taas kierrellään puita, sekin on jotain seuraamisharjoitusta, mutta sehän tuntuu ihan pöljältä kulkea Ellun vieressä ja kiertää samaa mäntyä, toivottavasti hyödyn tuosta itseni nolaamisesta joskus.
Lenkkeilyyn on tullut myös uusi systeemi. Enää en juurikaan pääse haistelemaan vieraita ihmisiä ja vähiten silloin kun itse olisin pomppien menossa. Kun maltan olla rauhassa ja ikään kuin huomaamatta muita saan palkkioksi juustoa. Juusto on niin hyvää, että jotkut ihmiset jätän mielelläni haistamatta ja nuolematta. Kyllä minä sitten joidenkin kanssa saan jopa leikkiä, joten ei minua ihan lasipurkissa pidetä.
Tänään koulussa meillä on aiheena temppurata. Se vähän jänskättää, sillä en tiedä mitä siellä täytyy tehdä ja miten toimia, mutta eiköhän se omalla painolla mene, turha jännittää etukäteen. Asiat menevät omalla painollaan, vaikka kyllä kieltämättä joitain asioita tunnutaan kertaavan ihan liian paljon. Olenkin laskenut, että jos nyt käyn jokaisen näyttelykoulutuksen (neljä kertaa) ennen Isänpäivää, on minulla hyvät mahdollisuudet osallistua POKS:n järjestämään Match show:n. Tosin en tiedä vielä onko meillä mitä suunnitelmia ja pääsenkö näyttämään taitoni kyseisenä päivänä siinä kisassa. Jotkin siellä näyttelyryhmässä ottavat homman niin vakavasti, etteivät ne varmastikaan koe harrastuksesta mitään hauskaa. Rasittavaa nähdä siellä sellaista porukkaa, joita ei voi käydä edes moikkaamassa, mutta kai se on lajin henki, ettei sieltä kavereita haeta.
Jatkan tässä nyt torkkumistani, jotta jaksan taas touhuilla ja pyydystää tuulessa lentäviä puiden lehtiä. Juoskaahan tekin lehtien perässä, se on hauskaa ja melkoista hyötyliikuntaa!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti