Ensinnäkin mainittakoon ettei tauko kirjoittamisessa johdu minusta vaan emäntäni saamattomuudesta. Sillä tuntuu olevan kaikenlaista aktiviteettia kanssani jotta meinaa välillä unohtaa itsensä ja muut lauman jäsenet. Minä tietenkin olen itsenäistynyt kovasti, mutta onhan se välillä kiva vaan istua sylikkäin ja tuumailla yhdessä. Sain myös nämä hienot sivut, jotka kertovat vain ja ainoastaan minusta. Kiitos isännälleni! Tosin nyt joudun todellakin panostamaan tulevaan uraani, koska kuulemma olisi hölmöä jos pelkällä seurakoiralla on näin edustavat sivut. Tuntuukin siltä, että kalenterini alkaa täyttyä tiuhaan tahtiin. Olen myös huomannut, että tullessani puolivuotiaaksi, asioille on tullut tietty vaikeustaso. Enää ei riitä pelkkä istuminen saadakseni ruokakupin, nyt täytyy odottaa lupaa syömiseen. Se ei tosin haittaa, sillä harvoin kupissani on niin herkkuruokaa ettenkö malttaisi odottaa luvan saamista. Samalla tavalla joudun joskus tiukkaan testiin herkkujen kanssa. Minun täytyy odottaa kun herkku laitetaan lattialle ja saan ottaa sen vain kuullessani: "Ota, ole hyvä". Lisäksi uutena juttuna on, etten saa mennä suin päin ovesta ulos vaan minun pitää odottaa ja luvan saatuani pääsen ulkoilemaan. Sekään ei pahemmin häiritse sillä syksyisin on näköjään todella kurjat säät joten odottelen ihan mielelläni, vaikkapa poutaa. En tiedä mihin nämä kaikki koulutukset johtavat, mutta välillä tuntuu nöyryyttävältä ja tyhmältä kun en saa tehdä niin kuin itse haluan. Haluan kuitenkin korostaa, että olen ollut kiltti koko ajan. Ehkä lauman jäsenet luulevat että saatan muuttua pirulaiseksi uhmaiän lähestyessä, tai sitten ne vaan tykkäävät armeija tyylistä, muuallakin kuin vaatteissa. Mutta on minulla kyllä vapauksiakin jos on vastuuta.
Viime viikonloppuna harjoittelin ensimmäistä kertaa jäljestämistä. Minulle oli tehty jälki metsään, tietenkin minulta salassa. Luulin että lähdemme ihan tavalliselle postinhaku-lenkille, mökillä kun lehti täytyy hakea kauempaa kuin kotona. Siellä on siis laiskemmat postimiehet. Haistoin mökkitiellä jotain outoa, joka sai karvani pystyyn. Murahtelin myös vähän, sitä en yleensä tee. Kaikki muut näyttivät niin rauhallisilta, ja niinpä minäkin pystyin rentoutumaan. Haistoin, että tien poikki oli mennyt jokin outo juttu, sitä on vaikea selittää sillä en ollut haistanut mitään sellaista aiemmin. Sitten aikani siinä haahuiltua sain kehuja kun katsoin metsään päin. Lähdin katsomaan josko sen hajun perässä olisi jotain mielenkiintoista. Välillä menin vähän hakoteille, sillä tuuli oli aika kova, mutta palasin aina hetken mietittyäni reitille, jossa se outo haju tuntui välillä vahvempana ja välillä heikompana. Loppumatkassa sain hajusta tosi hyvin kiinni ja voin itse sanoa etten ole koskaan pomppinut niin innokkaana metsikössä. Se oli loistava fiilis, ja kuulin kuinka Juha, Kikka ja Ellu olivat onnesta soikeita. Olin kai ymmärtänyt jutun juonen. Hajuvana loppui ja sen päässä oli paljon juustoa ja pehmoleluni. Ihmettelen kyllä kummasti miten lelustani on voinut jäädä sellaiset hajut metsikköön, sillä ei se koskaan leikkiessäni ole siltä haissut. Päästyäni irti narusta, halusin käydä tarkistamassa saman reitin uudelleen. Ellu tuli perässäni, vaikka juoksinkin koko matkan mahdottomalla vauhdilla. Sain myöhemmin kuulla että jälki oli noin 150 metriä pitkä ja vajaa 6 tuntia vanha. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta olin ylpeä itsestäni koska kuulin minua kehuttavan. Nyt odotankin loistavia syyssäitä jotta voisin kyseistä lajia kokeilla toisenkin kerran.
Viime maanantaina puolestaan olin ensimmäisellä mäyräkoira-kävelyllä. Olimme vähän myöhässä joten jouduimme juoksemaan muun porukan kiinni. Mutta juostessamme ääntä päin löysimme heidät. Se oli mukavaa. Siellä oli kuusi pitkäkarvaista mäykkyä. Saimme olla myös vapaina metsässä, olipa se kiva leikkiä samankokoisten kanssa. Kävely on ensi maanantaina taas ja toivonkin että siellä olisi enemmän osanottajia, mutta pääasia on että pääsen kaltaisteni seuraan.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa P-K:n seurakoirien vetämässä penturyhmässä. Minua jännitti hiukan, mutta luultavasti Ellua jännitti enemmän. Sille on tullut pieniä ennakkoluuloja toisista koiranomistajista, varsinkin koirapuistossa se on tuntunut loukkaantuvan melkein joka kerta jollekin. Suurin syy on kait karvattomuuteni, moni kun ihmettelee minkä rotuinen oikein olen, kun olen niin jännän näköinen. Minusta taas laumani on ottanut hienon asenteen, he eivät välitä vaikka olenkin ns. karvaton. Sen takia kuulemma voisimmekin harrastaa jälkeä sillä siihen ei kuulemma karvoja tarvita. Olenhan sellainen persoona joka tapauksessa, jotta valloitan kyllä aivan varmasti kaikki. Mutta siis palatakseni koirakouluun, olin aika hyvä ensikertalaiseksi. Tosin oli siellä kummiakin juttuja ja myönnän että tiimimme olisi voinut toimia paremmin, mutta tämä olikin ensikerta eikä kukaan ole seppä syntyessään. Kaikkein vaikeinta oli se, ettei saanut kunnolla haistella eikä leikkiä kenenkään kanssa. Ensikerralla parannetaan sitten, kun paikka ja kaveritkin ovat jo tuttuja. Tosin Ellu sai tänään tietää, että Kontiolahdella olisi myös koirakoulu, jonne saa mennä halutessaan. En ole vielä päättänyt käydäänkö sielläkin. Mutta keskiviikolle ohjelmaa on jo tiedossa. Menemme käymään näyttelykoulussa. Siellä kai harjoitellaan vaan näytteillä olemista. Tosin en tiedä milloin pääsen oppimaani hyödyntämään, mutta onhan opit sitten takataskussa varalla.
Olen huomannut että osa ihmisistä on todella rentoja tyyppejä, joiden naaman saa nuolla vaikka olisinkin äskettäin syönyt lenkillä jotain sopimatonta. Sitten taas on niitä iso egoisia ihmisiä, joilla on ennakkoluuloja jokaista koiraa vastaan, kuten eräs nainen joka ensimmäisenä nähdessäni kysyi: "Osaako se jo tapella?" Ellu taas pahoittaa mielensä niin helposti, varsinkin kun tuntee olevansa kilpailutilanteessa jossa toinen koiranomistaja kehuu yltiöpäisesti omaa koiraansa. Noissa tilanteissa hänellä on vielä oppimista, tai sitten hänen pitäisi antaa samalla mitalla takaisin ja mainostaa minun loistokasta sukupuutani jokaiselle vastaantulijalle, varsinkin jokaiselle koirapuistossa olijalle. Mutta olipa lajimme mikä tahansa, joudumme törmäämään tuohon kilpailuhenkeen myöhemmin. Uskon että minä saan aika pitkälti valita oman harrastukseni, katsotaan nyt ensin mistä minä pidän. Olen vielä niin nuori sanomaan mikä minusta tulee isona, luultavasti kotona arvostettaisiin eniten jos saisin paikan esimerkiksi Markku Pölösen elokuvasta.
Syksyisten lehtien täyttämää syksyä kaikille teille!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti