Kaikki varmaan ovat tietoisia, että emäntä on tahkonnut himpun verran Suomen metsissä koirineen. Ei millään huviretkillä vaan metsästyskoirien jäljestämiskokeissa (mejä). Mitään intohimoisia harrastajia emme ole. Tai no emme käy kaikissa kokeissa kesän aikana ja joskus pidämme jopa koko kesän taukoa, harjoituksista sekä kokeista. Intohimo lajiin kyllä löytyy.
Enemmällä harjoittelulla varmaan voisi saada ykköset nopeammin, mutta me olemme laiskoja harjoittelemaan. Siis emme luultavasti edes tunne sanaa oikein tai emme ainakaan ole oikein harjoitelleet, jos sitä lajin todellisilta harrastajilta kysytään.
MEJÄ:ssä puolestaan selvitellään koiran kyky seurata haavoittunutta hirveä. Sen kummemmin en pureudu lajiin, kiinnostuneet voivat lukea siitä täältä. Lyhyt kerronta kuitenkin siitä miksi niitä ykkösiä sieltä metsistä haetaan: ensin siis avoimesta luokasta, AVO tulee saada kaksi ykköstä siirtyäkseen voittaja luokkaan, VOI. Kolmella VOI -luokan tuloksella puolestaan singahdat Suomen jäljestämisvalioksi, FI JVA. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valitettava asia on se, että koira on koira. Sillä ei aina satu juuri se parhain päivä työskentelyyn tai sitten sössit itse suorituksenne, luultavasti tiedostamattasi. Myös jäljelle sattuneet mielenkiintoisemmat tapahtumat kuten riista, saattaa aiheuttaa tiimityössä mielipide-eroja.
Olimme nyt kuitenkin päättäneet lähteä kokeilemaan lajin ruotsalaista vastinetta eli viltspårprovia. Ja talven sekä kevään aikana oltiin bongattu koesääntöjä, jotka Google kääntäjän avulla aiheuttivat usein hilpeyttä. Tuomarit oli löytyneet ja heidän kanssaan oli tehty tiukkaa yhteistyötä löytääksemme sopivat ajankohdat. Majoitukset ja muut oli järjestetty, ei muuta kuin kohti Ruotsin metsiä.
Kuvassa näette ruotsalaisen jälkikaavion, poikkeaa huomattavasti suomalaisesta versiosta. Ruotsissa saat koirasi kanssa osallistua suoraan vaikeampaan luokkaan eli öppen klassiin, mikäli olet saanut jonkun tuloksen (1/2/3) koirallesi Suomessa. Ja kolmella ykkösellä sitten saat koirasi tittelin; Svensk Viltspårchampion, SE VCH. Siispä kaikki Sheriffit aloittivat siitä. Suomessa koiralle osoitetaan lähtöpiste, Ruotsissa ohjaajalle näytetään 25 m x 25 m kokoinen alue ja sinne vaan sitten tiimityöllä sitä jälkeä etsimään. Itsepäisen mäyräkoiran kanssa voit sen tiimityön unohtaa. Se löytää jäljen, jos tahtoo sen etsiä, sinulle jää tehtäväksi vaan kokeilla arvailla lähdetäänkö oikeeseen suuntaan. Jos ei lähdetä antaa tuomari mennä hetken menojaan (jopa 70 metriä tai usemman minuutin) ja kutsuu tarvittaessa sitten paikalle josta jälki lähtee.
Öppen klass sisältää myös ammunnan, mutta sitä ei suoriteta ennen maastoa vaan siellä maastossa. Eli pysäytät koirasi, odotat tuomarin ampuvan starttipistoolilla ilmaan ja savun hälvetessä sekä luvan saatua jatkatte taas matkaa. Koiralle saa muuten puhua koko suorituksen ajan, kehua, kieltää, kannustaa mitä vain keksit. Itse huusin myös perkelettä niin kovaa, että metsä raikui. Onneksi on kielimuuri :)
Kielimuurista voitkin selvitä joko ruotsiksi tai englanniksi, itse vedin molemmilla. Olen kyllä itäsuomalaisena lukenut koulussa toista kotimaista, mutta mihin sitä täällä on tarvinnut?! Sanathan ovat unohtuneet tyystin. Siksipä kommunikoimme tuomareiden kanssa englanniksi, joka sekään ei ole vahvin alueeni. Pääasia lienee kuitenkin tulla jotenkin ymmärretyksi.
Kokeita voi tilata suoraan tuomarilta tai sitten osallistua ennelta määrättyihin kokeisiin, joihin haku ilmeisesti tapahtuu kuten Suomessa. Me sovimme suoraan tuomareiden kanssa, sillä koimme sen helpommaksi. Ja mikä parasta liittyessäsi paikalliseen klubiin saat vielä kokeet halvemmalla eli yksi koe maksaa 300 kr joka on himpun päälle 30 euroa. Suomalainen vastine on noin mitä vain 80 eurosta ylöspäin. Rahalla saat siis valmiin jäljen, löydät vaan perille sovittuun osoitteeseen, kymmenen metrisen hihnan ja koiran kanssa. Lisää lajista voit lukea täältä, sillä kyllähän sinua rupesi laji kiinnostamaan.
Ja ihan just tulossa niitä koetuloksia...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti