Jasu rauniotoiminta tutuksi -kurssilla

Vihdoin oli se viikonloppu jota on odotettu jo keväästä asti. PoPeKo (Pohjois-Karjalan pelastuskoirat ry) järjesti kyseisen kaksi päivää kestäneen koulutuksen. Tarkoitus oli tutustua raunioihin sekä toimintaan niillä. Pääsyvaatimuksia ei ollut, mutta sekaan oli mahtunut monen tasoista porukkaa. Osa oli jo treenannut hakua, jälkeä ja vaikka mitä. Toiset, kuten me, oltiin ihan kokemattomia.


Viikonloppuun oli mahtunut useampaa rotua, mutta enemmistöä oli saksanpaimen ja labbis, kahdella edustajalla. Pienin oli kääpiöpinseri, mutta minkä Esko hävisi painossa, se paikkasi innossa, ketteryydessä ja taidokkuudessa.

Lauantaina testattiin koirien ketteryys erilaisin estein, heiluva lauta, tikapuut, pituus, putki ja pöytä. Ainoastaan 1,5 metriä pitkä pituus koitui Jasun kannalta haitalliseksi. Esteen ylitys olikin lähinnä ylikävelyä. Eihän sellaisen loiskautusta voi edes vaatia. Heiluva lauta osottautui lastenleikiksi, ollaanhan me treenailtu leikkipuiston keinulla (siis sellaisella jossa molemmissa päissä on paikka istujalle). Tikapuutkaan eivät loppujen lopuksi olleet hankalat, tosin siinä olisi pitänyt malttaa olla vaan rauhallinen. Takajalat kun eivät tahtoneet pysyä vauhdissa mukana. Putki ja pöytä olivat agilitystä tuttuja ja oikein mieleisiä esteitä. Miksikäs ei, jos tykkää ryömiä ja hyppiä. 

Lauantaina myös tutustuttiin raunioihin kierrellen ne ja lisäksi etsittiin pari ihmistä piiloistaan. Hienosti Jasu paikallisti ihmisen, vaikka kokemus työskentelystä on lähes nollassa. Lisäksi omistajan arkuus päästää koira irralleen osottautui lauantaina, Jasu pysyi liinassa kiinni, vaikka myöhemmin ajateltuna se oli ihan turhaa. 

Sunnuntaina puolestaan harjoittelimme etsintää metsässä. Jasu nautti selvästi irrallaan olemisesta ja hienosti se haki minuun kontaktia. Kesken juoksemisen se nosti päänsä ja kurkki minuun päin. Komennot tutkittavasta suunnasta sain siis annettua kropallani. Vautsi. En olisi uskonut, että se ihan oikeasti on niin herkkä reagoimaan. 

Metsässä tarpomisen (partiomisen) ja maalimiesten etsinnän jälkeen kaikki siirtyi yhdessä yhdelle suurelle onnettomuuspaikalle. Siis kuvitteelliselle sellaiselle. Häiriöitä oli runsaasti, parhaillaan jyrisi ukkonen ja satoi, ampumaradalta kantautui sarjatulen äänet, pari henkilöä paukutti peltejä, yksi teki savuja, muutama heitteli tiilen paloja ja samaan aikaan joku oli piilossa ja koira töissä etsimässä kadonnutta, jonka suunnasta ei ollut tietoa. Kaikkien koirien kohdalla häiriöt olivat samat, mutta jokainen löysi oman maalimiehensä. Toiset muite helpommin, mutta jokainen koira kesti kaikki häiriöt. Mekkala oli välillä niin kova ettei omia ajatuksiaankaan tahtonut kuulla. Eli Jasu meni harppauksen treeneissään eteenpäin. Sehän on etsinyt muutamat kerrat metsässä ilman häiriöitä ja tuttua ihmistä. Nyt tilanne olikin aivan toinen. 

Lopuksi saimme vielä palautteen koiristamme. Lea Kilpeläisen ja Kaisa Kuisman näkemys Jasusta oli: 

" Ihana arvonsa tunteva herrasmies joka ei hötkyile. Ottaa hajut tarkasti tehden pistoja. Hakee itse kontaktia ohjaajaan ja tarvitsee apua. Kaipaa innostusta ja motivaatiota, on jo nyt jotain käsitystä mitä on etsimässä, mutta ei vielä ymmärrä jutun juonta. Panostettava koiran motivaation sekä ilmaisun löytämiseen. Harjoiteltava lyhyitä ja innostavia sekä helppoja pätkiä. "

Eli samoilla linjoilla oltiin. Tuota innostusta kaivataan Jasun kanssa monessa muussakin asiassa. On ihanaa ettei se kuumu, mutta pieni sykäys Jonen luonnetta tietyissä paikoissa voisi tehdä hyvää. Nyt varmaankin keskitytään motivaation etsintään. Pääasia on kuitenkin, että koira sai toteuttaa itseään, käyttää nenäänsä ja minä näin kuinka hieno yksilö Jasu onkaan. Annan anteeksi pienen tuumailun, sillä koiran luonnetta ei pysty hötkyksi muuttamaan, eikä tarvitsekaan. Tämä viikonloppu antoi hyvän pohjan harrastaa itsenäisesti. Jatkossa voisi käydä treenailemassa PoPeKo:n kanssa, sillä uusista maalimiehistä on kaipuuta. Hukkaanhan tuo ei menisi, mutta en tiedä onko oikeisiin kokeisiin mitään asiaa ja kuinka vakavissaan sitä sitten ryhtyy poukkoilemaan metsissä, jos kokeeseen ei ole tarkoitusta koskaan edes yrittää. Kiitos koulutuksesta PoPeKo, seurasta muut kurssilaiset ja kuvaajalle sekä apuohjaajana toimineelle Kikalle! 

Heiluvalta laudalta alas Kikan ohjauksessa. Katse kädessä kiinni :/



 
Vauhdikas putkesta tulo.
Taiteilua tikapuilla
Pöydällä, kuin kotonaan.
Matkalla raunioille, ensikertaa.
Tutustumista tiilikasoihin.
Tutustumista betoniputkistoon.
Ja pois sieltä, ilmeisesti oli maukas myyrä.
Kaiken tuon jälkeen löytyi maalimies ja maksamakkarat.
Lähdössä maalimiehen etsintään


Jasu raunioilla from Sheriffit on Vimeo.


Kotiin lähti väsynyt & onnellinen mäykky.

3 kommenttia:

22. elokuuta 2012 klo 18.05 Anni kirjoitti...

Hyvä homma, hienoa Jasu ja ohjaajat! Ainakin haku on hieno laji, siihen voi jäädä koukkuun ;) Ja vaikka ei kokeisiin tähtäisikään, niin saapahan koira kokea itsensä tärkeäksi suorittaessaan "tärkeää" tehtävää.

30. elokuuta 2012 klo 23.39 MM kirjoitti...

Hienoa, Jasu! Todella ihailtavaa, että löytyy intoa harrastaa epärodunomaisiakin lajeja. Mä näen Jasun sieluni silmin pelastuskoiraliivit päällä, valmiina pelastamaan eksyneitä hädästä!

Kyllä sitä motivaatiota alkaa varmasti löytymään, kunhan etenee pikkuhiljaa ja tekee maalimiehistä koiralle oikeasti tärkeitä. Koska mäyräkoirilla ei ole yleensä ole kovinkaan suurta laumaviettiä, saattaa motivaation rakentaminen olla haastavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. :) Ainakin meidän treeniryhmässä ensimmäiset hakutreenit on olleet lähinnä sitä maalimiesmotivaation rakentamista ja sitten vasta aletaan harjoittelemaan sitä varsinaista etsimistä ja ilmaisua.

Mehän ollaan Roopen kanssa harrastettu vuoden verran pk-puolen hakua ja me pelataan vieläkin tosi paljon apujen kanssa, eli maalimiehet antavat koiralle ääniapuja, tai näyttäytyvät koiralle ja menevät sitten piiloon. Ehkä ensi vuonna ollaan koekunnossa maastojen osalta.

Toivottavasti jaksatte harrastuksen parissa! Maalimiehenäkin ollessa oppii todella paljon, kun pääsee seuraamaan muiden koirien treenaamista.

4. syyskuuta 2012 klo 20.56 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Anni: Me ehkä tarvittaisiin pientä tuuppausta tuohon hakuun. Sitähän ei juuri siis opetettu tuolla, sillä se oli kaikille muille tuttua. Siihen nähden Jasun toiminta oli siis todellakin kiitettävää :) Niin ja väsyi se kyllä aika kivasti, vaikka työt eivät pitkään kerralla kestäneetkään.

Mauri ja Roope: Täytyy haastaa itsensä. Suurin ongelmahan siinä on lähinnä seisoa palveluskoiraväen kanssa samassa rivissä, kun itsellä hihnassa on vain mäyräkoira. Kuitenkin näytti siltä, että usean ennakkoluulot karisivat kivasti :)

Tuolla estettiin täysin ääniapu ja saatiin kritiikkiä siitä, että Jasu käyttäisi liikaa kuuloaan eli olisimme sen opettaneet tietämättämme reagoimaan ääniinkin. Mielestäni kuitenkin oikeassa hädässä luulisi aivan sama olevan tuleeko koira äänen vai hajun perusteella.

Työtä tuo motivaation etsintä todellakin vaatii. Luultavasti kaikista parhain maalimies olisi oma perheenjäsen, ehkäpä jopa oma emäntä. Tarkoitus olisi vielä syksyllä vetäistä joku treeni ihan itsenäisesti ja miettiä jatko tuossa seuran riveissä sitten tarkemmin keväällä.