Niin tosiaankin se Jasuhan täytti jo vuoden, vaikka onkin ihan kakara. Juhlapäivä sattui kiireiselle viikonlopulle joten Jasu sai lahjansa vasta viime sunnuntaina. Se sai viettää aamupäivän yksin emäntänsä kanssa.
Ensin käytiin agilityssä ja todettiin ohjaajan kanssa, että siitä leivotaan agikoira. Sen verran hienosti kaveri työskenteli. Mitään vaikeita asioitahan siltä ei voi vielä toivoa, mutta hei se pysyi kontaktissa täysin irti täysin aidattomalla kentällä! Jasun kanssa pystyn tutustumaan esteisiin itse rauhassa, sillä se istuu ja ihmettelee maailmaa samalla, kun minä ihmettelen radan etenemistä. Niinpä jatkossa sitten harrastan agia kahdella koiralla. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ensin tutustun esteisiin Jasun kanssa ja sitten Jimin kanssa käydään se vähän vauhdikkaammin läpi. Kuten ohjaaja sanoikin molemmat tekevät hyvin, mutta eri tyylillä. Jasu tekee kanssani ja innostuu uusista asioista. Jimi puolestaan on niin innoissaan, että joskus unohtaa emäntänsä. Lisäksi minulla itselläni pitäisi olla Jimin kanssa niin paljon enemmän vauhtia. En vieläkään pysy sen vauhdissä. Treenejä saisi seurata sellaiset ihmiset jotka epäilevät pääsekö mäykky mihinkään noilla jaloillaan :)
Treenailujen jälkeen käveltiin treenikentältä tien yli koiranäyttelyyn. Siis turistiksi. Käytiin katsomassa Elo-Kareliaan vääntäytynyttä porukkaa. Jasu tapasi sukulaisiaan ja muita koiruuksia. Itselläni oli tarkoitus saada hihamerkki koulutusliiviin, mutta myyntikojut olivat surkeita ja mitään hihamerkkejä ei löytynyt.
Olin kyllä helpottunut etten ollut osallisena näyttelyissä, jotenkin koko touhu rupesi inhottamaan. Kerrankin oli aikaa istua kehän reunalla ja kuunnella ympäröivää elämää. Onhan se hienoa nähdä koiria jotka esiintyvät, mutta hohhoijaa sitä säätöä siinä koiran ympärillä. Jasu olisi ollut kyllä valmis kehään käytöksensä puolesta. Harmi ettei siitä näyttelykoiraa sitten kuitenkaan tullut. Joka tapauksessa hirmuista hössötystä ja räpellystä niiden numerolappujen kanssa. Sitten lennosta vaihdetaan koiraa ja tiuskitaan sille joka koiran ottaa esille kopista. Sitten mennään kehään tekohymyssä. Koira revitään hihnassa pöytää kohti ja sitten, kun se jo seisoo siinä pöydällä niin räpelletään sitä numerolappua paikoilleen. Ja siinä vaiheessa jos koira ei hermostu esittäjän sähellyksestä vaan kestää tuomarin kopeloinnin samalla, täytyy koiralle nostaa hattua. Siis tämä oli yksi esimerkki ja mainittakoon, että esittäjä oli mies, joten se selittää jo paljon :) Kyllähän minäkin nykäisen koiriani ja möykkään välillä, mutta jotenkin tuo oli niin turhaa showta.
Ai niin ja vaikka oltiin kehän ulkopuolella saatiin lukuisia arvosteluja. Venäläiset ihastelivat Jasua ja kyselivät sen vanhemmista. Joku kehui sen päätä ja toinen kroppaa. Joku perhe puolestaan kysyi miten mäyräkoiran voi opettaa. En prassaillut tempuilla vaan temputin välillä koiraa luppoajalla tempuilla, istu, maahan, tassu ja kieppi. Siis ihan perusjutuilla. Kun kerroin meidän aloittaneen agilityn kysyttiin minulta miten se sen oppii. Vastasin omasta mielestäni aika kaiken kattavasti: hyvällä palkalla. Eihän mäykky tyhmä rotu ole. Kyllä se tekee, mutta ei ehkä ole kaikkein helpoin koulutettava, mutta kuka nyt täyttä palvelualttiutta tahtoo?! Ihan täysin positiivista palautetta ei kylläkään saatu. Katselin käyttöluokan mäykkyjä (2 kpl uroksia) ja totesin siinä Jasun kasvattajalle niiden olevan mielestäni liian laihoja. Siis ne olivat rimppakinttuja mielestäni. Tähän siinä vieressä oleva nainen tokaisi: Tuo oma koiras on läski! Ollaan tiedetty Jasun olevan pullero, mutta sehän on vielä kakara. Onneksi kasvattaja puolusti meitä, sillä itse en saanut sanaa suustani. Se tuli niin yllättäen. Harmi etten nähnyt tätin omia koiria, olisin päässyt sanomaan yhtä rakentavaa kritiikkiä. Me aina käskemme haukkuvaa koiraa, mutta entäs mitä pitäisi sanoa näille huuteleville ääliöille? Haistakoot pitkän p:n.
Jasu oli kyllä oikein ihanainen koira koko aamun ja alkavan iltapäivän. Se ei välittänyt mistään suuremmin ja kotiin marssikin aika väsynyt koira. Lahjaksi sitten jokainen sai vielä maistuvan luun ja Jasulle on ostettu uusi vinkulelu, joten sen kanssa agilityn pitäisi kiinnostaa. Kolme päiväähän tässä on ja sitten mennään treenaamaan tummien äijien kanssa. Nakit on jo ostettu ja emäntä odottaa jo ihan täpinöissään tulevia treenejä.
Tästä näet Elo-Karelian tulokset.
Tästä näet Elo-Karelian tulokset.
10 kommenttia:
Kivan jutun olit taas kirjoittanut!
Mäyräkoirahan on fiksu ja filmaattinen, mutta onhan se todettu monta kertaa: mitä paremmat (ruoka)palkkiot, sitä paremmat tulokset koulutuksessa :) Ei muuta kuin ahven tai jäniksenkäpälä taskuun...
Meillä ei ole mitään kokemusta koiranäyttelyistä, ei edes vieraana olemisesta siellä. Ehkä näin onkin kaikkein paras.
Olli: Kiva, jotta tykkäsitte. En voinut heti näyttelyn jälkeen kirjoittaa, sillä olin sen verran tunnemyrskyssä. Minun poikaanihan ei lkäskiksi haukuta :) Juu meilläkään ei kyllä käydä kuin pakollisessa näyttelyssä. Kannatuksen vuoksi en edes jaksa lähteä.
Palkka täytyy toki olla hyvä, onneksi nameiksi kelpaa nakit. Ne ovat niin helppoja eivätkä sotkekaan taskuja sekä käsiä. Eivätkä juuri haise vaikka unohtuisivatkin taskuun :)
Onnea 1-vuotiaalle Jasu-pojalle! Kuinka se aika kuluukaan niin nopeaan? Ihan vastahan se oli Jasu-vauva!! Terveisin M-L ja Ossi
Mitähän tää rouvva olis meidän Milosta sanonut? :D On kyllä töykeää tollalailla alkaa haukkumaan. Ja tosiaankin kun Jasu on vielä kakara ja varmasti vielä vähän pennun pyöreyttä jäljellä :) Mua vähän jänskää mitä tuosta Brecistä tulee kun ruokahalu aivan valtava. Ja Miloltakin pitäis ainakin se 2kiloo vielä saada pois. Ei olla oikein edistytty Milon laihiksessa nyt pitkään aikaan..
Marja-Leena: Jasu kiittää. Juu aika on mennyt aivan liian nopeeta, vastahan se oli kolme kiloinen kakara terävine hampaineen. Tätä menoa eläkeikä lähenee yllättävän vauhdilla :)
Veera + Milo-mäykky ja pieni mäykkytyttö: Myöhemmin ajateltuna kyseinen rouvahan vain paljasti oman tyhmyytensä. Kyllähän Jasu on vähän pyöreä, mutta täytyy ottaa huomioon että se on myös korkea sekä muutoinkin iso. Kaikki kun ei voi painaa rotumääritelmän yhdeksää kiloa ja näyttää hyvältä.
Ai niin vielä tuohon painoasiaan. Kaikki eivät tosiaan voi painaa ihan sitä ysiä mutta lihavat mäyrikset ovatlihavia. Tuskin Jasu kuitenkaan on läski niinkuin tämä kyseinen rouva asian ilmaisi. Olen kerran nähnyt 12-kiloisen karkkarin tuolla Riihimäen eränessuilla ja se oli ajava joten läskiä ei ollut mutta todennäköisesti rotumääritelmien mukaan aivan liian iso. Olen hiukan kuullut huhuja, että metsästyspiireisttä jalostettaisiin isompaa mäykkyä kuin rotumääritelmä on mutta tämä voi olla urbaani legenda.. Kun jonkun lain tai asetuksen mukaan vain ja ainoastaan käsittääkseni mäyris rotumääritelmän mukaan alittaa sen onkohan se 30 tai 35 senttiä.Nyt en ulkoa muista... Täytyy kysyä mieheltä joka noi pykälät hallitsee. No Ossi painaa nyt tämänpäiväisen punnituksen mukaan 10,2 kiloa. Eikä mielestäni ole liian lihava.Eikä eläinlääkärinkään mukaan kun kerran ihasteli sen takakoipia ja sanoi, että tämä taitaa olla käyttökoira... Sanoin, että valitettavasti ei ole:) Terveisin M-L ja Ossi
Marja-Leena ja Ossi: Meidän Jimi on kepein koiramme 11,4 kiloa. Tarkoitus oli ihan julkaista Sheriffien mitat ja painot, jotta saisin koko keskustelun aikaseksi.
Odottelemme painavaa keskustelua,
toivoo Olli 12,5 kg
Meidän Milo taitaa blogikoirista olla isoin mäykky. Painaa sen noin 14kiloa. Tiedänhän mä että se on ylipainoinen mutta minkäs teet kun koira ei syö paljoa mitään ja liikkuu kuitenkin ihan hyvin ja silti ei laihdu. Milo on kookas muutenkin, ennen kastrointia painoi 12kg joka oli muuten ellin mielestä sille ihan sopiva(14kilosena ell sanoi että ei vielä hänen mielestään ole pahan näköinen kiloihin verrattuna mutta enempaa ei sais tulla), sit sen jälkeen liho heti 16,5kiloon vaikka ruoka-annoksia pienennettiin ja liikuttiin saman verran. onneks paino sentään vähän laskenut tuosta. Itse en niinkään pidä Miloa valtavana koska edesmennyt mummon ja papan koira Aapo oli vielä isompi ja olin siihen tottunut. Tietysti jos näkee sen noin 9kilosen mäykyn niin Milo näyttää isolta ja onhan se sitä mut minkä tässä nyt sitten teet.. Onneks mummon ja papan koiraki eli hyvän ja pitkän(14v) elämän vaikka painoa olikin. Toivon kuitenkin että jotenkin paino saatais tuohon 12kiloon vielä..
Olli ja Veera + Milo-mäykky ja pieni mäykkytyttö: Tarkoitus aukaista keskustelu viikonlopun / alkuviikon aikana, siis ihan mielenkiinnosta. Luotan painon suhteen enemmän eläinlääkäriin sekä ihan maalaisjärkeen kuin rotumääritelmään sekä vaakaan. Pienet sievät mäykyt ovat toki nättejä, mutta kaikki eivät voi kangistua samoihin kaavoihin. Ei ainakaan mikäli sitä Jasulta kysytään. Kaverin tassutkin ovat kuin karhulla.
Lähetä kommentti